Annetaan 04.02.2010 syntynyt poika kani. Arviolta kolme kiloinen kaveri, väritykseltään musta ja toinen etukäpälä on valkoinen. Isä angora risteytys, emo belgianjätti risteytys. Karva lyhyttä, mutta tukkaa löytyy. Kiltti, mutta arka. Etsin kanille kotia, jossa on riittävästi aikaa ja kärsivällisyyttä saada pupu kesyyntymään. Voin myös antaa sellaiseen paikkaan, jossa kani saa olla tuollaisenaankin. :) Pysyy sylissä, kunhan kiinni saa. Kiltti, ei pure. Antaa harjata, mutta kynsien leikkaaminen vaatii enemmän vaivannäköä. Hauskan näköinen poika.
Varattavissa olisi myös kolme leijonanharjasristeytystä (75% leijonanharjasta). Sukupuolet vielä vähän epäselvät, mutta alustavasti näyttäisivät olevan naaraita. Värit: musta (tan?) perhonen, keltamusta japanilainen (vajaa kuvio) ja luonnonkeltainen. Poikaset tullaan opettamaan käsittelyyn ja elämään sisällä ihmisten parissa. Luovutus lokakuun loppupuolella. Suloisia nassikoita. Hp. 30euroa/tarjous
Lisätietoja saa sähköpostitse kysymällä. En vastaa pelkkiin kuvakyselyihin, vaan haluan myös tietää millaista kotia pupulle tarjoat. En anna/myy kaneja lasten leluksi, vaan lemmikiksi vastuulliseen kotiin. Tuonti mahdollisuuksia kannattaa kysellä. Puput Keski-Suomessa.
Sähköposti: [email protected]
Puput kotia vailla
7
623
Vastaukset
- Keski-Suomessa
Puput etsivät yhä sitä oikeaa ihmistä. :)
- emmakettunen
Missä päin puput mahtavat sijaita? Olisi mukava saada lisätietoa heistä ja ehkä mahdollisesti kuvia? Miksi olette antamassa tätä ko. poika kania? Onko kyseessä luonnevika tms vai onko kani ihan terve ja soveltuva kotieläimeksi kotiin jossa on lapsia? :) Olisi mukava jos ottaisit yhteyttä sähköpostilla ja kertoisit vähän tarkemmin.
[email protected]
Terveisin: emma - Keski-Suomessa
emmakettunen kirjoitti:
Missä päin puput mahtavat sijaita? Olisi mukava saada lisätietoa heistä ja ehkä mahdollisesti kuvia? Miksi olette antamassa tätä ko. poika kania? Onko kyseessä luonnevika tms vai onko kani ihan terve ja soveltuva kotieläimeksi kotiin jossa on lapsia? :) Olisi mukava jos ottaisit yhteyttä sähköpostilla ja kertoisit vähän tarkemmin.
[email protected]
Terveisin: emmaIlmoitukseen on laitettu sähköposti osoite sitä varten, että kyselyt voi laittaa sinne. Puput etsivät vieläkin niitä oikeita koteja.
- Keski-Suomessa
Yhä etsitään kotia mustalle pupulle. Poikasissa vapaana kaksi urosta (keltamusta japanilainen ja luonnonkeltainen).
- Keski-Suomessa
Puput edelleen kotia vailla.
- Keski-Suomessa
Vielä yksi keltamusta japanilainen poika kotia vailla. Luovutus 23.10 eteenpäin. Kiltti ja todella helppo käsitellä.
- Keski-Suomessa
Puput ovat saaneet kodit. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432488Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742467Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732362Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512122Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211133Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi41995Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56876