Yllättävän paljon on tälläkin foorumilla viime aikoina spekuloitu Olavin pikaisella poismenolla. Minne sitten päätyykään? Joidenkin mielestä Valhallaan, mutta Olavihan on kirkosta eronnut kristitty, eli Helvetti on ainoa realistinen vaihtoehto.
Dante kuvasi Jumalaisessa Näytelmässään Helvetin eri tasot. Alin yhdeksäs taso on pettureille, ja eri tyyppisille pettureille on vielä eri tasot. Kaikkein alin taso on hyväntekijänsä pettäneille. Siellä asustavat Brutus, Juudas, Cassius ja itse Lucifer. Paikka on nimeltään Judecca.
Paikka saanee pian uuden asukkaan. Lukemattomathan ovat ne hyväntahtoiset ihmiset, jotka Olaville ovat ojentaneet auttavaa kättään, ja jotka kiitokseksi ovat saaneet kuvainnollisesti puukon selkäänsä. Oikeastaan Olaville pitäisi vielä kaivaa ylimääräinen syvempi kuoppa.
Judeccassa Olavi on sitten kuin ryssän Helvetissä. Jääpalan sisälle ikuisesti jäädytettynä ja kykenemättömänä koskaan liikkumaan. Montaa tasoa ylempää voi sitten Pekka yrittää kusta Olavia ulos jääpalasta, mutta turha toivohan se on. Ainoa toivo Olaville on, että itse Lucifer lähettää hänet takaisin maan päälle ihmissutena. Mutta sekin on epätodennäköistä, koska Olavi pettäisi luonnollisesti Luciferinkin.
Judecca, named after the apostle who betrayed Jesus (Judas Iscariot), is the innermost zone of the ninth and final circle of hell. Together with Judas in this region of hell are others who, by betraying their masters or benefactors, committed crimes with great historical and societal consequences. Completely covered by the ice--like "straw in glass"--the shades are locked in various postures with no mobility or sound whatsoever (Inf. 34.10-15).
Miten on Olavin sielun laita?
5
188
Vastaukset
- Eikö olekin?
Väinö Kuisma petti Mäenpään. Timo Soini petti Mäenpään. Jussi Halla-aho petti Mäenpään. Ari Laakso petti Mäenpään.
- Mäenpään ?
Jotenkin tuntuu, että kyseinen kaveri on pettänyt itsensä ainakin tuhat kertaa sano. Tuntuu, että miehen sisin käy jatkuu taistelua pettämisen ja petetyksi tulemisen taistelua. Toivottavasti Olavi saa elämänsä takaisin raiteilleen ja pääsee työnsyrjään kiinni, jotta velkojat eivät jää nuolemaan näppejään.
- Ilvesten Kuningas
Eläimet pelastaa Olan Helvetistä, ja tuo hänet Eläinten Taivaaseen. Eläintaivaassa, Ola erikoistuu puolustamaan kenguruiden oikeuksia. Hän perustaa siellä puolueen jonka nimi on: Djuren Folkets Kenguru.
- kissaihminen88
Sadat murhatut viattomat kissat eivät anna anteeksi. Lucifer päästänee ne ajoittain raapimaan Olavin silmiä ja muita herkkiä elimiä.
- SS-Hauptanalführer
Ihailen laajaa lukeneisuuttasi, sekä pohjalaista sinnikkyyttäsi, jolla pidät puoliasi Olavin ilkeitä käpykaartijuttuja vastaan.
Olet tuossa yllä maalannut kaavakuvan Helvetistä, jossa Pekka pissii ylemmältä Helvetin tasolta (Vehmaalta) alemmalle Helvetin tasolle (Siperiaan). Pekka tähtäilee ureakaarellaan siperialaista jääpalaa, jonka sisälle on vangittu Olavi.
Vaalit lähestyvät. Kannattaisiko sinun asentaa alkolukkoa vastaava Suoli-lukko bunkkerin tietokoneen näppikseen?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k463623On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole352347Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802276Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä572181Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.251605Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma641532- 761437
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?55993Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69977Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi39859