Halloween ohjelmaa

Halloween:):9

Itse olen viikkojen ajan selannut nettiä läpi ties millä hakusanoilla, mutta suomenkielisiltä sivuilta ei löydy mitään mielenkiintoista ohjelmaa. Olen itse käyttänyt juhlissani muutamia omakeksimiä leikkejä ja ne ovat paljon parempia kuin mikään löytämäni leikki. Olemme 16-17 vuotiaita, jotein mikään poliisi-rosvo leikki ja "työnnä käsi purkkiin" leikki ei innosta. Alkoholilla emme kuitenkaan läträä. Kauhuleffakin on ohjelmassa, mutta sen äärellä ei voi samalla tavalla pitää haukaa

Spiritismiä emme halua, mutta leikin tulee oikeasti olla pelottava

Englannin kieleni riittää ohjeiden suomentamiseen, mutta niiden löytämiseen menee liian kauan aikaa. Myöskään en osaa päältäpäin sanoa onko leikki hyvä meidän ikäisille. Joskus 6-vuotiaille tarkoitetusta leikistä saa soveltamalla aivan loistavan, mutta aikuisille suunnattu saattaa olla aivan karmivan huono.

Areena on teidän!

Tätä leikkiä kehittelin kokoajan kirjoittaessani, se n siis täysin improvisoitu:

Tätä leikkiä kannattaa leikkiä vasta kun on päästy tunnelmaan, ettei mene pelleilyksi
Kaikista huoneista sammutetaan valot, ja kauhumusiikki soimaan (vartavasten ostettu, tai esim. joku pelimusiikki)
Muut menevät piiloon kuin tavallisessa piiloleikissä, mutta sääntönä on se, että piilossa täytyy olla seisomassa, ja että sieltä täytyy päästä helpoti kävellen pois"
Yksi lähtee laskettuaan etsimään muita. Kun etsijä muita etsiessään sattuu jonkun piilossa olevan lähelle,(tosiaankin, vain oikeasi lähellä piilossa olija saa säikäyttää, ettei moni yritä säikäyttää etsijää samaan aikaan) niin piilossa olija joko jää piiloon toivomaan parasta, tai sitten lähtee hiljaa pois piilostaan suoraan etsiää kohti. Jos etsijä ehtii huomata piilostaan tulevan henkilön, niin piilossa ollut menee "vankilaan" (keksikää parempi nimi paikalle) mutta jos piilosta tullut ehtii säikäyttää etsijän ennen kun tämä havaitsee piilossa olleen, niin sitten etsijä menee "vankilaan" ja säikäyttänyt on uusi etsijä. (leikissä piilossa olijoiden on oltava seisaallaan, koska esim. sohvan alta säikäyttäminen on liian helppoa)
(Piiloleikin aikana ainostaan etsijä, tai säikäyttäjä saa olla pois piilosta, jotta muut piilossaolijat tietävät kenet säikäyttää)

Ainoa mitä en vielä keksinyt, on se, etä miten vankilasta vapautuu. Mielestäni aivan idiootti ratkaisu on se, että joku toinen pelastaa heidät...

8

1529

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suomiaaa

      Aika hyvä leikki, tosin hiottava...

      Oon joskus kauan sitten jostain lukenu selasen leikin että kaikille annetaan taskulanppu (jota ei oo pakko pitää päällä) ja muut menee piiloon ja yks etsii. Sitten muut säikäyttelee sitä, ja jos onnistuu säikäyttään, nii säikäyttäjästä tulee uus etsijä :)

      OON leikkiny tota jo kolmena vuonna, ja toimii siis pahaiten ulkona

      • Haamu <3

        Elikkä mulla ois kysymys.... Tiiätte varmaan ton kauhukortit-jutun??? (Sen että kaikille annetaan kortti ja se tehtävä mikä kortissa on, pitää suorittaa juhlien aikana...) Niin mitä niihin kortteihin vois laittaa tehtäväks??? Pähkäilin sitä, mutten keksiny mitään oikeesti hyviä tehtäviä... Ja tällä kertaa me pidetään ihan tyttöporukassa juhlat, niin mitään pusujuttuja en niihin haluaisi laittaa... Joten mitäs niihin sit laittais???


      • :D
        Haamu <3 kirjoitti:

        Elikkä mulla ois kysymys.... Tiiätte varmaan ton kauhukortit-jutun??? (Sen että kaikille annetaan kortti ja se tehtävä mikä kortissa on, pitää suorittaa juhlien aikana...) Niin mitä niihin kortteihin vois laittaa tehtäväks??? Pähkäilin sitä, mutten keksiny mitään oikeesti hyviä tehtäviä... Ja tällä kertaa me pidetään ihan tyttöporukassa juhlat, niin mitään pusujuttuja en niihin haluaisi laittaa... Joten mitäs niihin sit laittais???

        Niissä vois olla jokaisessa sekä totuus että tehtävä.
        Totuutena ei tarvii siis olla näitä perus juttuja (kenestä tykkäät yms..9 vaan että:
        Milloin olet säikähtänyt eniten?
        Pahin pelkosi?
        Oletko itkenyt, koska pelkäät? jne...

        Sitten tehtäviä.. No riippuu täysin siitä, että mitä uskallatte ja haluatte, mutta nää on ihan typeriä että "Juo vesi-karkki-seosta"

        Hyviä vois ehkä olla:
        Etsi taskulampulla pihalle piilotettu heijastin
        Hae kellarista hillopurkki
        mene ullakolle yksin
        muut menee pihalle, jäät sisälle yksin (muut sitten koputelee ikkunaan yms)


    • lolol

      Juu toi on hyvä leikki, mä oon pelannu ton tyyppistä ja oli sairaan hauskaa..

      Me ollaan aina piiloteltu heijastimia ja sitten niitä etitty taskulampulla pareittain tai yksin...

    • Halloww

      Minulla on tämmöinen yksi säikäytys ideah, on parina vuonna toiminut :DD

      - Meillä on ollut '' kertojana '' äitini, joka on sitten kertonut tämän '' kauhutarinan. '' Ensimmäiseksi hän ehdottaa että jokainen kertoisi kauhutarinan halutessaan. Äitini sitten kertoo kauhutarinan viimeisenä. En nyt muista sitä kauhutarinaa, mutta jostain kauhuleffasta otettu, ja tämän kauhutarinan päähenkilö oli sitten mies. Hänen nimensä kuitenkin vaihdettiin siinä kauhutarinassa, ettei kukaan tunnistaisi sitä. Äiti sitten kertoi sen, ja me jatkettiin sitten vaikka toisella leikillä. Kun tuli vähän myöhemmin vaikka hetken hiljaisuus, äitini sanoi '' Hei, kokeiltaisko Spiritismiä? Kokeillaan kutsua sitä kauhutarinan miestä. '' Sanoit viestissäsi, että et halua kokeilla Spiritismiä. . äitikään ei kokeillut oikeata. Hän vain käski kaikki rinkiin lattialle, ja kynttilän siihen keskelle. Äitillä ei siis ollut mitään kokemusta Spiritismistä, eikä hän tiennyt että miten sitä '' pelataan '' . . eikä kyllä muutkaan tiennyt. Sillä aikaa kun äiti sepitti jotain '' Tule luokseni, sinä ( kauhutarinan miehen nimi ). . tule luokseni ja näyttäydäy. . '' ja jotain tonnepäin, vain mielikuvitusta kehiin! Niin sillä aikaa veljeni ( jos kauhutarinan päähenkilö on mies, niin säikäyttäjäkin pitää olla mies ) hiipi seinän taakse, sillä tavalla ettei kukaan huomannut häntä. . kuitenkin jonkin matkan päähän. Kun äitini sepitti vielä jonkin aikaa, ja kaikki oli kauhuissaan, niin veljeni huusi, karjui, kiljui yms. ihan täyttä, ja tuli meitä päin, vaikka jonkin veitsen kanssa. Varmasti kaikki säikähtää, jos on vain kynttilän valo, ja kertoja mahdollisimman hiljaa kertoo sen, ei kuitenkaan kuiskaamalla, tai niin hiljaa että säikäyttäjän askeleet kuuluvat. :))

      • l

        Ohhoh ja huhhuh! Aivan loistava kyllä on mutta...aika sairas...tai silleen, koska yleensä vain pienten lasten juhlissa on äiti mukana, ja isommat ovatkin jo keskenään. Muuten kyllä aika hyvä, mutta liian isoille se jo herättää epäilyksiä heti alussa :D


      • Haamu <3
        l kirjoitti:

        Ohhoh ja huhhuh! Aivan loistava kyllä on mutta...aika sairas...tai silleen, koska yleensä vain pienten lasten juhlissa on äiti mukana, ja isommat ovatkin jo keskenään. Muuten kyllä aika hyvä, mutta liian isoille se jo herättää epäilyksiä heti alussa :D

        Mitä on spiritismi? Ja millaista se on? Miten sitä pelataan??? Olen aika pihalla...


    • Spiritismi

      Spiritismi on lauta tai joku muut ja sillä otetaan "yhteyttä" kuolleisiin ihmisiin !
      En ite uskalla tehä mitää semmost :/

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2242
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      76
      2185
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      41
      2059
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      51
      1427
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1366
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      893
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      63
      892
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      781
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      753
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      33
      744
    Aihe