Tyttöystäväni on vanha urheilija ja urheilee paljon edelleen. Hän on huippu kunnossa. Suhteen alussa hän kieltäytyi usein syömästä epäterveellisesti. Nyt asumme yhdessä ja syömme hyvin säännöllisesti ja terveellisesti. Olen kuitenkin muutamia kertoja löytänyt roskiksesta mm. jäätelö purkkejä ja muita makeiden tuotteiden roskia ja kerralla niitä on syöty iso määrä, aina kun minä en ole ollut päivällä kotona. Olen todella huolestunut ja epäilenkin bulimiaa. Olen huomannut tyttöystävässä aina masentuneisuutta näinä päivinä kun hän on syöpötellyt. En ole yhtään asiasta vihainen vaan todella huolissani hänen hyvinvoinnistaan. Kysyisinkin apua, miten ottaa tämä asia esille hänen kanssaan? Miten kysyä löytämistäni "todisteista", ilman, että siitä tulee kauhea riita että kontrolloin häntä? Joskus kun ollaan riidelty isommin, hän kääntää aina taitavasti syyn minuun ja vie huomion todellisesta riidan aiheesta. Kiitos jo etukäteen!
Epäilen tyttöystävälläni syömishäiriötä,miten ottaa asia esille?
-huolestunut-
162262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tyttöystäväsi yrittää pitää kontrollia yllä ortoreksialla (terveellisen ruuan pakkomielle) ja se on hänen mittarinsa hyvään oloon ja itse kunnioitukseen. Mutta kuten monet syömishäiriöiset, myös tyttöystäväsikin turhautuu välillä ja näin menettää kontrollin. Kyse on vaan inhimillisestä mieliteosta, jonkun sallimisesta. Syömishäiriöiselle tämä tarkoittaa kuitenkin kontrollin menettämistä ja sen seurauksena ei välitäkkään vaikka vetäisi kerralla liikaa kun vasta ahmimisen jälkeen. Hän ei välttämättä oksenna.
Sinuna kertoisin tyttöystävällesi kuinka kaunis ja ainutlaatuinen ihminen hän on.
Syömishäiriöiset kokevat monet asiat kontrolloimisena koska se on pääasia mikä pitää kiinni sairaudessa. Jokainen elämän osa-alue liittyy siihen ja kritiikkiä on vaikea ottaa vastaan muilta.
Kiitos tästä! Olen kyllä kertonut hänelle että hän on ainutlaatuinen ja ihana ihminen, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Hänellä on joitakin traumaattisia kokemuksia, joista hän on minulle kertonut ja tiedän hänen elävän edelleen osittain itseinhossa näiden vuoksi. Ollaan hieman puhuttu niistä, mutta ei oikeastaan edetty ja nyt eteen on tullut tämä mistä edellisessä viestissä kerroinkin. Ajattelin olla rohkea ja ottaa asia esille, silläkin "riskillä" että siitä syntyy riita. Rakastan häntä ja haluan auttaa sekä antaa tukea!
Varmasti sinun on hyvä tarkkailla tyttöystäväsi vointia! Tältä sivustolta voit löytää luotettavaa tietoa ja apua syömishäiriöistä. Äskeisen kertomasi perusteella on vaikea sanoa lonkalta mikä syömishäiriö tyttöystävälläsi on, mutta voi hyvin olla että tuo on juuri bulimista oireilua.
http://www.syomishairioliitto.fi/
Tsemppiä sinne!
P.S.Ihanaa kuulla että maailmassa on noinkin kultaisia ja välittäviä poikaystäviä kuin sinä!
Asian ottaminen esille meni kuin oletin ja arvasin. Minä olen se ahdistava ihminen joka tonkii ja kyylää. Syömiseen ei kommentoitu sanallakaan, ja kun kysyin, ymmärtääkö hän miksi olen huolissani, vastaus oli jotain että ei hajuakaan. Tiedän että olen tonkinut roskista muutaman kerran ja sen tunnustin. Tiedän että se on väärin ja tuntuu todella pahalta, koska hän sanoo ettei voi luottaa minuun. Mutta mitä sitten pitäis tehdä? Olla huomioimatta ja unohtaa? Painostaminen tai puhuminen asiasta tuntuu mahdottomalta. Pelkään että hänen luottamus minuun katoaa kokonaan ja kaikki hyvä mitä tarkoitan, kääntyy minua vastaan. En tiedä miten vakuuttaa hänet. Yritin kertoa että nämä ovat vain minun ajatuksiani, ja hän on ainut ihminen kenen kanssa voin asiasta puhua. Voin olla täysin väärässä, mutta silloinhan asiasta ei pitäisi tehdä näin isoa riitaa. Tunnen suurta syyllisyyttä ja ahdistusta. Tuntuu, että ei olisi pitänyt ottaa koko asiaa puheeksi. TOivon vain, että jos hänellä on ongelma, niin hän tietäisi että olen huolissani ja välitän. Nyt kuitenkin tuntuu todella pahalta enkä tiedä miten asian kanssa edetä...? Somebody help me? Please?
Pitkällä tähtäimellä huolesi ilmaiseminen on just se juttu, mistä tyttö tietää että voi luottaa suhun. Itse sairastin aikanani anoreksian. Uuteen parisuhteeseen ryhdyttyäni aloin pitkän tauon jälkeen vähän laihtua (siis kilo parissa kuussa). Sanoin silloin poikaystävälleni asiasta, muttei hän siitä ollut moksiskaan - eihän tuo mitään rajua laihtumista ole. No, pitkässä juoksussa kiloja tippui liikaa muutenkin laihasta varrestani ja sitten oltiinkin ihan paskana. Ja poikaystävällä (tarpeettomat) suuret syyllisyydentunteet, kun ei tajunnut ajoissa. Ollaan yhä yhdessä ja kaikki on nyt jo paremmin, paremmin kuin kertaakaan sairastumiseni jälkeen silloin vuosia vuosia sitten. Mä tervehdyn. Poikaystävän reaktiot ärsyttävät nykyisin toisinaan, mutta paljon tärkeämpää on tietoni siitä, että hän tajuaa ja että voin luottaa myös hänen hälytyssingnaaleihinsa.
Rakkaus ilmenee itse asiassa hyvin harvoin puhtaasti toista miellyttävänä käyttäytymisenä. Rakkautta on pitää toisesta huolta silloinkin, kun ei itse jaksa.
Voimia! Muista, että sulla on itelläskin oikeus jutella jonkun kouluterv.hoitajan/psykologin tai työterveyshuollon henkilön kanssa. En voi kuvitellakaan, miten raskasta on jatkuvasti pelätä toisen puolesta.
Muistan kun minulle alettiin tivaamaan ruokailuistani, olin niin järjettömän vihainen. Syön terveellisesti, en syömishäiriöisesti, vaikka ahminkin suuria määriä. Pystyisin hyppäämään tyttösi tossuihin milloin vaan. Hän tahtoo olla sinulle se täydellinen tyttöystävä, joka kontrolloi hyvinvointinsa. Nuo repsahtamiset aiheuttavat hänelle suurta häpeää, se on asia joka vetää häntä pois täydellisyydestä. Kuitenkin tyttöystäväsi ymmärtää kuinka välität loppujen lopuksi. Anna ajatuksen muhia hänen päässään, älä rupea ylinmäärin kertomaan hänelle kuinka kaunis tai ihana hän on jo nyt, vaan samaan tahtiin kuin ennen. Katso kuinka asia kehittyy. Itse minulla meni aikaa, nyt on jo kaikki paljon paremmin, ainakin henkisesti ..
Kiitos vastauksista =) Muutaman päivän tapahtuneen jälkeen näkyy jo valoakin. Ollaan päästy eteenpäin ja pieni "tunnustuskin" tuli. Itseäni helpottaa mielettömästi ja tiedän, että tyttöystäväänikin helpottaa. En enää puhu hänelle asiasta, vaan odotan rauhassa että hän itse puhuu jos haluaa. En aio enää vakoilla vaan haluan palauttaa luottamuksen suhteeseen. Tärkeintä on, että molemmat tietää missä mennään. Teidän kaikkien kommentit antoi kyllä uskoa itseeni ja siihen, että toimin oiken, enkä ole mikään paha ihminen, vaikka tietyllä tavalla väärin toiminkin. Kiitos vielä!! Nyt ymmärrän paremmin läheisten tuskaa. Itse syömishäiriöisen tuskaa en voi edes kuvitella. Tsemppiä kaikille!!!
itse reagisin varmasti juuri noin, mutta toivoisn että minulle vakuutetaan että minut hyväksytään kokonaisuutena , mielen ja ruumin pakettina. että vaikka minulla olisi mikä sairaus tahansa tai kärsisin mistä ongelmista tahansa, ne ei vaikuta siihen että minua rakastetaan. että minua ei hylätä. että en ole omituinen.
huoletuneelle: vaikea sanoa mikä lähestyminen olisi paras tuntematta tyttöäsi mutta tässä omia kokemuksiani poikaystävän toimista:
Alkuun poikaystäväni kielsi minulta herkkuja "omaksi parhaakseni" (kun itsellä homma ei ollut hanskassa), kommentoi että miksi sýöt kerralla noin paljon kun illalla meni 2 tai 3 lautasellista ruokaa (olin koko päivänä sitä ennen syönyt vain 1 hedelmän) yms. Seurauksena vain lisää salailua, loukkaantumista, häpeää, ahdistusta ja masennusta. Olo on kamala kun ensin koko oma elämä pyörii ruoan ympärillä ja sitten joku toinenkin vielä kommentoi ja vahtii! Kamalin mitä voit tehdä on vitsailla asiasta. Itse sain kerran ahmittuani turvonneena kuulla että näytän siltä kuin olisin raskaana. Oli kuulema vitsi mutta johti nälkälakkoon...
Poikaystävä huomasi ettei auttanut ja muutti lähestymistapaa. Syömisen mennessä selvästi pieleen hän ei kommentoinut tai yrittänyt rajoittaa ruokailua vaan tuli esim. viereen istumaan, halasi ja kysyi että mikä on hätänä, kuunteli ahdistukset yms. Lisäksi osti terveellisiä lempiruokiani, piti kaapissa vähemmän keksejä yms. Kerran olen päässyt ambulanssilla sairaalaan kun tipuin kadulle syömättymyyskauden jälkeen ja tämän jälkeen tuli ilmoitus että hän haluaa mieluummiin lihavan kuin sairaan tyttöystävän ja että nyt on syötävä, terveyteni on hänelle tÄrkeämpi kuin kroppani muodot. Lopulta söin hanen vuokseen, en itseni. Lisäksi auttoi kovasti että kyseinen mies ei ihannoinut laihoja malleja vaan halusi kurvikkaan (mutta timmin kuitenkin) naisen tyyliin Beyonce ja teki tämän selväksi aina kun yritin pudottaa painon alas (olin siis normaalipainoinen). Usein hän esim. kertoi kuinka paljon hän ihannoi kroppaani jonka itse näin levähtäneenä virtahepona. OLi paljon hetkiä että tunsin oloni hyväksi hänen seurassaan koska pystyin keskittymään siihen miten hän näki minut (kaunis, muodokas). Olin vakuuttunut että kaikilla on silmissä vikaa kun tavattuani poikaystäväni tuttuja yms. lähes kaikki olivat hänelle kommentoineet että "voi luoja minkä kaunottaren olet löytänyt!!!" yms. En koskaan uskonut olevani kaunis, hoikka tai hyväkroppainen mutta minua auttoi tieto siitä ettei kukaan muu vaikuttanut huomaavan miten ruma, lihava ja lássähtänyt olin. '
Nyt suhde on ohi ja syömihäiriö valloillaan. Mitään en haluaisi niin paljon kuin takaisin siihen tilaan jossa joku seisoi rinnalla, rakasti minua sellaisena kuin olin ja tuki kun oli vaikeaa. Olo on niin hirveä etten enää syö juuri muulloin kuin ahmimiskohtausten aikana vaikka kroppa alkaakin pettää. Toivoisin että olisi joku joka välittäisi ja kiikuttaisi hoitoon silloinkin kun ei enää itse jaksa.
Luulen myös että tyttöystäväsi pelkää ettet enää halua häntä jos tiedät totuuden. Mitä enemmän voit osoittaa hänelle että rakastat ja haluat häntä vaikka hän ahmisi, oksentasi (?), lihoisi, menettäisi kontrollin, olisi turvonnut tms. sitä enemmän hän varmasti voi tukea ja turvata sinuun. Yritä olla vakoilematta ja saavuttaa tilanne jossa voit kysyä asioita ja saada rehellisen vastauksen. Minä aikoinaan tunnustin aina rehellisesti kaikki häiriökäyttäytymiset kysyttäessä kun olin saanut varmuuden siitä että ne eivät muuta poikaystäväni käsitystä minusta, joskus myös itse pyysin tukea tarvittaessa.
Jos tulee ongelmia, mitä tahansa parisuhteessanne, ehdotan että käytte pariterapiassa henkilön luona, joka herättää molempien luottamuksen (etsitte yhdessä, ensimmäinen ehdokas ei ehkä ole teille sopivin). Syömishäiriö saattaa olla vain jäävuoren huippu itsetunnon ja minuuden ongelmissa, siihen ei kannata liikaa tuijottaa.
Hänen tulee saada ne traumat purettua kertakaikkisen lopullisesti, rakentavasti mieltään tukkeamasta, tähän tarvitsette ammattiapua.
Hyvää Joulua, miettikää ajoissa ulkopuolista apua, jos kotikonstein tuntuu tilanne jämähtävän huonoon uraan.
on sitä sairastavalle todella nolo juttu. Sitä ei halua myöntää kenellekään. Reaktiosi ja välittämisesi auttaa tyttöystävääsi pikkuhiljaa avautumaan. Kun tongit roskiksia, kertoo se välittämisestä.
Olen itse sairastanut pitkään bulimiaa ja tiedän mistä puhun.
etsi todisteet. sitten puhut naisystävällesi onko kaikki kunnossa, jos hän vastaa kyllä ota käyttöön todisteet ja hanki apua jos asia ei muutu. en muuta keksi.
"etsi todisteet. sitten puhut naisystävällesi onko kaikki kunnossa, jos hän vastaa kyllä ota käyttöön todisteet ja hanki apua jos asia ei muutu. en muuta keksi. "
EI! älä rupea mitään merkkejä tai jämiä etsimään, se lisää vain ahdistusta, ei luottamusta.
Sitä ennen teidän pitää puhua, yhdessä ja eikseen. mutta ei mitään kyttäilyä.
älkää ostako herkkuja taloon, niitä on vaikeempi vastustaa ku on siinä saatavilla. Kerro tietäväs ja haluavas auttaa koska sä välität siitä. Kerrot bulimian riskeistä. Rytmihäiriöistä, pyörtyilystä, kalium arvojen laskusta, heikosta olosta, poskien turvotuksesta, maksan tulehdus arvojen nousun jne. Kalium arvojen liika lasku voi aiheuttaa kuoleman. Psykiatrilta saa jotain lääkettä mikä auttaa masennukseen ja syömishäiriöön joissain tapauksissa. Tuskin usein oksentaa kuitenkaan tai niin käsitin kirjotuksestas et kalium tuskin ei laske pahemmin. Banaanissa on vähän kaliumia joten pyydä syömään ainakin sitä jos ei suostu myöntämään sairauttaan.
Hei! Katso Syli ry:n kotisivuilta tietoa esim. läheisten vertaistuki-illoista, joissa käsitellään mm tällaista aisaa, miten puuttua tai keskustella sairastuneen henkilön kanssa. Siellä on muutenkin paljon myös kokemustietoa ja ohjeita.
Läheisten ja omaisten on hyvä tiedostaa sairaus ajoissa, jotta on mahdollisuus yrittää vaikuttaa tilanteeseen eli avun hakemiseen. Olen itse syömishäiriötä sairastaneen ja edelleen oireilevan äiti. Olen paljon saanut tietoa ja tukea tähän liittyvästä vertaistukitoiminnasta.
Ahdistuuko hän yksin ollessaan, onko levoton muutenkin? Onko koskaan hiljaisuudessa, vai pitääkö olla aina tv:t päällä, ettei vaan kuule "mitä itselle kuuluu?"
Hänen on kohdattava ahdistuksensa ja ongelmansa, vaikkei se ole helppoa.