rintojen piennysleikkau - toipuminen

oonaoona

Minulle tehtiin rintojen piennnysleikkaus julkisella sektorilla tasan seitsemän viikkoa sitten. Molemmista rinnoista poistettiin noin kilo.
Toipuminen ei ole mennyt ihan putkeen ja ajattelin olisiko jollain vastaavia kokemuksia?

Elikkä. Ensimmäiset kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen sujuivat suht ongelmitta. Ongelmat alkoivat oikeastaan siitä kun lääkäri teipinpoiston yhteydessä leikkasi ruvet oikean rinnan nännin ympäriltä kuivumisvaaran vuoksi. Nännin ympäristön haavojen päälle alkoi muodostumaan katetta jota kaivetaan pois polilla useita kertoja viikossa (on äärettömän ikävä ja kivulias toimenpide). Nyt tilanne on sen että nännistä puuttuu noin yksi kolmasosa ja tilalla on syvä "kanjoni". Lisäksi vasemman rinnan haavasta tikit petti kolmannella viikolla jonka seurauksena haavaan tuli n.2cm pinnallinen pitkä ja leveä haava (ommeltiin umpeen viime viikolla). Nyt oikeassa rinnassa (jossa on siis tämä ongelmanänni) on haavassa syvä onkalo sekä rinnan sivulla reikä joista alkoi viime viikolla vuotaan desikaupalla kuolutta rasvasolukkoa. Nyt kyseinen rinta on paketissa ja olen käynyt n. viikon ajan päivittäin polilla haavahoidossa (en saa itse alkaa näpertämään sitä). Lääkäri puhui jo toisesta leikkauksesta jos huomenna rinta ei ole parempi.

Eli onko kenellekään käynyt samallainen tuuri parantumisen kanssa? Auttaako leikkaus vai alkaako koko prosessi alusta?

Olen 22-vuotias ja normaalipainoinen. Olen syönyt nyt leikkauksen jälkeen terveellisemmin ja huolehtinut vitamiineista yms ja noudattanut hoito-ohjeita tunnollisesti, enkä ole "riehunut" rintojen kanssa. Olen hyvin turhautunut että kaikesta siitä huolimatta olen tässä tilanteessa.

0

958

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suuri tulipalo

        Missä mikä palaa?
        Kiuruvesi
        20
        3794
      2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

        Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
        Ikävä
        24
        3189
      3. En tullut, koska käytit päätäsi.

        Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
        Ikävä
        32
        2395
      4. Yksi "sometähti" vähemmän

        Ei tunnu missään.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        92
        2159
      5. Mies! Lupaatko

        enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
        Ikävä
        22
        2000
      6. Tuliko ikävä

        Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
        Ikävä
        28
        1656
      7. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

        Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
        Ikävä
        41
        1631
      8. Saitko ne viestit

        Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
        Ikävä
        32
        1520
      9. Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta

        Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava
        Luterilaisuus
        502
        1473
      10. Miten lasketaan?

        Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
        Haapavesi
        9
        1424
      Aihe