Lampaan maksamato

max-life

Elämä on ihmeellistä. Yksi kiehtovimmista esimerkeistä on lampaan maksamato, englanniksi the lancet liver fluke. Sen elämänkaari on totisesti erikoisimpia, mitä kuvitella saattaa.

Aikuinen maksamato porautuu isäntäeläimen, yleensä lampaan tai vuohen, maksaan. Siellä se kehittyy ja kasvaa, kunnes munii ja munat kulkeutuvat ulosteiden mukana maahan. Maassa munat odottelevat ulosteen seassa, kunnes etanat syövät ne, sillä uloste on niille maittavaa muonaa.

Etanan ruoansulatuselimistössä munat kehittyvät edelleen pienen pieniksi eliöiksi, jotka kykenevät uimaan tai ainakin kellumaan. Etanassa eliöt kokevat muodonmuutoksen ja niille kehittyy ruumis ja häntä. Etana tuottaa limaa, jota se kulkiessaan pitkin maastoa levittää taakseen. Tässä kehitysvaiheessa maksamato saa etanan tuottamaan paljon limaa. Etana ulostaa loiset sisältään ympäröiden ne limalla, jota se nyt tuottaa loisen käskystä runsaasti.

Maassa jälleen. Maksamato on kehittynyt munasta pieneliöksi. Se odottelee limapallossa seuraavaa isäntää. Lima sisältää feromoneja, joka houkuttaa suuresti muurahaisia ja lisäksi lima on muurahaisten herkkua. Seuraa kenties uskomattomin vaihe maksamadon elämässä. Pienen pienet hännälliset eliöt kulkeutuvat muurahaiseen ja asettuvat sen ruumiiseen. Vain yksi(!) siirtyy muurahaisen aivoihin. Tämä yksi saa aikaan dramaattisen muutoksen muurahaisen käyttäytymisessä.

Muurahainen jatkaa päivällä askareitaan kuten ennenkin, mutta kun lämpötila laskee, aiheuttaa loinen sen aivoissa jotain todella erikoista. Sen sijaan, että muurahainen palaisi kekoonsa, se nouseekin ruohon latvaan ja jää siihen odottamaan. Tarkoitus on, että lammas tai vuohi sen söisi. Mikäli näin ei tapahdu, palaa se normaaliin toimintaansa taas aamulla, kun lämpötila alkaa kohota. Muurahaisesta on tullut zombie, joka ilta illan perään nousee kasvin latvaan, kunnes lammas tai vuohi ilta- tai aamusyönnillään nielee sen. Lampaassa tai vuohessa maksamato kulkeutuu sitten maksaan, kehittyy, munii ja kierros alkaa alusta.

Miten eliö pakottaa etanan tuottamaan limaa? Kuinka pieni loinen saa muurahaisen käytöksen muuttumaan noin dramaattisesti? Kuinka vain yksi loinen osaa mennä aivoihin muiden tyytyessä odottamaan? Kommunikoivatko ne keskenään? Miten tällainen elämänkaari on kehittynyt?

Herää kysymys, onko ihmisen aivoissa vastaavanlainen pieneliö, joka saa isäntänsä perjantai perjantain jälkeen hankkimaan pullon? Pakottaako tuo samainen ilkiö uhrinsa istumaan päivittäin tunnista toiseen näytön ääressä näppäimistöä naputellen? Onko sinulla selittämättömiä ja pakonomaisia toimintoja joita et yksinkertaisesti kykene jättämään tekemättä, vaikka haluaisitkin? Ehkä aivoihisi on pesiytynyt lampaan maksamato...

6

2979

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pallukka

      epäillyt, että jotain on vialla! Mulla on varmaan sättimato...

    • taisit juksata

      Lampaan maksamato on suhteellisen suuri, lehdenmuotoinen, 2 - 3 cm pitkä ja 1-1,2 cm leveä.

      • max-life

        Totta. Silloin kun se maksassa aikuisena elää. Munimisen jälkeen, kun se elää etanassa ja muurahaisessa, koko jotain aivan muuta.

        Munat (ei siis sukupuolielimet =)) noin 30 mikronia. Tässä mm yksi linkki. Muitakin löytyy kosolti.
        http://bio.winona.msus.edu/bates/Parasitology/dicrocod.htm


    • Yksi pikkuinen matonen

      Mikäkän on se loinen, joka pakottaa minut päivä toisensa jälkeen katsomaan sähköpostia, josko se tuntematon elämäni prinssi olisi kirjoittanut, useimmiten kyllä, mutta mitkähän eliöt ne vatsassani hyörivät ja tosiaan saavat tämän myllerryksen aikaan??? Ja mitä loisia minä tuotankaan jälleen....???

    • Pekky

      ,,,Että pienikin pääsee pitkälle ja mullistaa maailmoja :-D

    • vapailija

      Jos syö huonosti kypsennettyä tai raakaa lampaan/vuohen/sian/naudanlihaa/maksaa, se voi tarttua... Mutta entäs jos syö ruohonkorren päässä roikkuvan muurahaisen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3498
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      75
      3260
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      51
      2790
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      54
      2608
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      90
      2431
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      33
      1462
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1249
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      96
      1218
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      340
      1088
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      16
      983
    Aihe