UFOt ja Kekkonen

karjalainen ufoukko

Kuten tiedetään, kekkonen vaali hyviä suhteita neuvostoliittoon, ja myös tässäkin asiassa tietoja vaihdettiin aktiivisesti. Kekkonen antoi Brezhneville salaiset raportit suomen ilmavalvonnan tekemistä havainnoista, ja vastavuoroisesti kekkonen pääsi vierailelaan Murmanskin Alakurtissa sijainneeseen ilmavoimien tukikohtaan, jossa venäläiset säilyttivät ufoista saatua materiaalia. Kekkonen oli tyytyväinen itänaaprissamme saavutettuihin konkreettisiin tuloksiin UFOjen tutkimisessa, ja aloitti 1978 yhteisen projektin Brezhnevin kanssa, tutkimuskeskuksen rakentamiseksi Kostamukseen. Tämä salainen tutkimuslaitos louhittiin syvälle kallioon, muun kaivostoiminnan lomassa. Pientä hämmästystä vain aiheutti rekkakuormittain ajetut laboratorio tarvikkeet, ja muu tutkimuslaitteisto, jollaista ei kaivostoiminnassa käytetä. Projekti valmistui tiettävästi, vuoteen 1980 mennessä, jonka jälkeenkin laitosta on laajennettu. Laitoksen tarkkaa sijaintia ei enää tiedetä, eikä varsinkaan sisäänkäyntiä tähän suunnattomaan kombleksiin, sillä kaikki on pitkälti kuulopuheiden ja perimätiedön varassa, pieniä arkiston rippeitä lukuunottamatta. Sitäkään ei tiedetä, onko laitoksessa enää edes toimintaa.

7

489

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pappaantunut

      Mistä noita arkistojen rippeitä voisi etsiä.On niin outo juttu ainakin minulle,en ole moista ennen kuullutkaan.

    • Neuvostoliiton kanssa. Mutta USA:n kanssa meillä oli tuolloin ja siitä saatiin myös puolustustakuut.
      Ehkä se oli tärkein syy Kekkosen suostumiseen.

      Matti

      • luyo7f7o

        Älä Matti kaikkea usko.


    • Karjalan Adamski ; )

      No voi mahoton. Siehän sälli oot.Mitä sie aattelit, kun sie tuon aapeen kirjottelit..saas nähä miten meiän käyp.

    • .
    • diiiibadaaabaaa

      Melkoista diibadaabaa, kannattaisi harkita alkaa kirjoittamaan aiheesta scifi-jännäriä. Voisi olla melkoinen "menestys".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      44
      2494
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2477
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2372
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      56
      2140
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1867
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1685
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1143
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1024
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1005
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      886
    Aihe