Pahimmat maanpetturit löytyvät nykypoliitikoista. Ehkä sinä muistat lisää, tässä oma listani ja joitakin heidän aikaansaannoksiaan. Muutaman vakoojan tai loikkarin tekemiset ovat kuin kärpäsen paska näiden herrojen rikosten rinnalla. Ikäväksemme voinemme todeta, että sotiemme veteraanit kärsivät turhaan ja puolustivat maamme Neuvostoliiton hyökkäykseltä vain luovutettavaksi maan nyt muille, jotka saapuvat tänään kuin kuninkaat lentokoneella. Ja kaiken kukkuraksi nykyinen valtiovalta siunaa kaiken ja vielä maksaakin kaiken !!!!!!!!!
JYRKI KATAINEN, KOK
Hamuaa maahan 1,8 miljoonaa maahan muuttajaa itse keksimäänsä työvoimapulaan. Rahoittaa Thorssin mamujen haalimista. Saattanut kohta maan perikatoon. Omat miehet työttämänä ja ulkomaalainen työvoima etusijalla.
ASTRID THORS, RKP
Varsinainen maahanmuuttokone. Tyhmä kuin saapas. Kaipaisi varmaan lähinnä hoitoa.
TARJA HALONEN, SDP
Johtamassa koko maan rappion tielle. Homot, lesbot ja mamut aina ensin. Tuhonnut jo presidentti instituution.
ARJA SINNEMÄKI, VIHR
Ulkomaalainen työvoima ja mamujen haalinta päälimmäisenä. Täysin vieraantunut vihreiden luonnonsuojeluaatteista.
TARJA KRONBERG, VIHR
Säätää sensuurilakeja joilla Suomi neidosta päästetään viimeisetkin ilmat. Mamutuksesta ei saisi enää edes keskustella.
Samalla tavalla kuin sodan jälkeen rangaistiin "sotarikollisia", nämä herrat pitäisi myös saattaa apulaisineen oikeuden eteen ja vastamaan teoistaan. Tehdyt vääryydet pitäisi oikaista, vahingot ja saavutetut edut korvata sekä rangaistukset kärsiä täysimääräisiä.
Pahimmat maanpetturit
38
1278
Vastaukset
- Reino Kuisma
Arja Sinnemäki? En ole koskaan kuullutkaan sen nimisestä henkilöstä?
- A.p.
Tästä rotanaamaisesta ministeristä on kyse.
- tvhyvätvaalit
A.p. kirjoitti:
Tästä rotanaamaisesta ministeristä on kyse.
Niin, jolla on se EH.EH -ääni aina.. Anni.
Nyt varmaan kyllä melkein kaikki äänestävät, tulee mielenkiintoiset vaalit.
Oli todella hyvä dokumentti äsken YLE1:llä tuli, pappa kertoi tarinan sodasta, kun oli ollut, oli noista lentokoneista mistä pudottivat kranaatteja, ihmettelin saunassa että miten on noin iso haava kainalossa ja kädessä.
Pappa kertoi sitten sotatarinan että lentokoneesta justiin noin miten oli tuossa dokumentissa pudotettu kranaatti päälle.. oli ehtinyt hypätä vähän siinä ojaan suojaan, mutta silti tullut joitain sirpaleita kainaloon.
- Perusssssss
"Eriarvoisuus syvenee köyhien omassa keskuudessa, kun kaikkein köyhimpien paisuva joukko elää yhä useammin lähes tyystin vailla tuloja"
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/huonotuloisten_keskuuteen_on_kasvanut_lahes_tuloton_kurjalisto_2276767.html- Lue niin tiedät
Ehkäpä kyseinen kopla haluaa samaa Suomeenkin. No go zones, jonne vääräuskoisella ja varsinkaan valkoisella ei ole asiaa.
http://hommaforum.org/index.php/topic,15054.0.html - Finis Europeae
Lue niin tiedät kirjoitti:
Ehkäpä kyseinen kopla haluaa samaa Suomeenkin. No go zones, jonne vääräuskoisella ja varsinkaan valkoisella ei ole asiaa.
http://hommaforum.org/index.php/topic,15054.0.htmlPari vinkkiä, pari sitaattia:
“We, the Greens (Green Party), must strive to this end that as many foreigners as possible be brought to Germany. If they are in Germany, we must fight for their right to vote. Once we have achieved this, then we have the segment of voters we need to change this republic.” (Daniel Cohn-Bendit)
“Germany must be hemmed in from without, and within she must be heterogenized by influx (of foreigners) or quasi 'thinned out.'” (Joschka Fischer)
Daniel Cohn-Bendit = saksanjuutalainen marxisti, nykyään vihreä europarlamentaarikko, joka organisoi kevään 1968 vasemmistomellakat Pariisissa ja on siitä saakka jatkanut samalla linjalla.
Joschka Fischer = marxilaisiin terrorijärjestöihin nuorena kuulunut entinen Schröderin punavihreän hallituksen ministeri. Naimisissa iranilaisen muslimin kanssa.
Eurooppaa hallitsee eurooppalaisvastainen MIEHITYSVALTA, jonka päämäärä on VÄESTÖNVAIHTO. - * Mane *
Finis Europeae kirjoitti:
Pari vinkkiä, pari sitaattia:
“We, the Greens (Green Party), must strive to this end that as many foreigners as possible be brought to Germany. If they are in Germany, we must fight for their right to vote. Once we have achieved this, then we have the segment of voters we need to change this republic.” (Daniel Cohn-Bendit)
“Germany must be hemmed in from without, and within she must be heterogenized by influx (of foreigners) or quasi 'thinned out.'” (Joschka Fischer)
Daniel Cohn-Bendit = saksanjuutalainen marxisti, nykyään vihreä europarlamentaarikko, joka organisoi kevään 1968 vasemmistomellakat Pariisissa ja on siitä saakka jatkanut samalla linjalla.
Joschka Fischer = marxilaisiin terrorijärjestöihin nuorena kuulunut entinen Schröderin punavihreän hallituksen ministeri. Naimisissa iranilaisen muslimin kanssa.
Eurooppaa hallitsee eurooppalaisvastainen MIEHITYSVALTA, jonka päämäärä on VÄESTÖNVAIHTO.Vihreiltä ei ole tullut aikoihin mitään todellisia ympäristön suojeluun tähtäväiä aloitteita. Vihreiden suusta on tullut jopa kannanottoja, että poltotaineveroja ei voida nostaa.
Nyt kun sähkön kautta talojakin voidaan lämmittä kätevästi lämpöpumppujen avulla minimaalisin investoinnein yli 100 % hyötysuhteella, vihreät ovat mättämässä sähkölle veroja mutta kuitenkin siunasivat hallituksessa 2:n uuden ydivoimalan rakentamisen. Ainut linja mikä vihreillä on, on tämä mamujen haalimen mistä tahansa ja kustannuksia kaihtamatta.
- Analder
Jos olisit sen sijaan ehdottanut Panu Höglundia, Jussi K. Niemelää, Jussi Jalosta, Juan Menesestä, Pekka Kemppaista, "IsoJaskaa", "Johannes Nälkäkorpea" tai muita kämyskenen vanhoja vihollisia, olisit ollut oikeammilla jäljillä...
- Mistä kyse
Varmaan muillekin aika tuntemattomia. Entä tuo "kämyskenen" vihollinen??????????
- km-hämmästelijä
Mistä kyse kirjoitti:
Varmaan muillekin aika tuntemattomia. Entä tuo "kämyskenen" vihollinen??????????
Kempsutinhan on ainakin kovasti vanhoja taistolaisia vastaan kuin myös monikultturismia. Lukekaa vaikka Tappis-sivustoa: http://tappis.0catch.com/ Tiedä sitten onko väärän lipun goy-ari mutta ainakin päällisin puolin partaveijari on kansallisella asialla.
- nämä:
km-hämmästelijä kirjoitti:
Kempsutinhan on ainakin kovasti vanhoja taistolaisia vastaan kuin myös monikultturismia. Lukekaa vaikka Tappis-sivustoa: http://tappis.0catch.com/ Tiedä sitten onko väärän lipun goy-ari mutta ainakin päällisin puolin partaveijari on kansallisella asialla.
http://tappis.0catch.com/sotkijat.htm
http://tappis.0catch.com/sottasepitystä_osa2.htm
http://tappis.0catch.com/Halla-allah.htm
- torkkutyynyt puuttuu
eako aho, paavo lipponen, iiro viinanen................onhan noita isänmaankauppiaita......
- A.p.
Ja nuo herrat eivät sitä olisi tehneet, sen olisivat tehneet aivan varmasti viimeistään nämä nykyiset. Sinällään olen samaa mieltä, mutta EU:sta sentään voi erota. Mutta kuinkas eroat miljoonasta somalista, sano se.
- Katainen ei ole
paskapunikki, joten ei kuuluu samaan joukkoon.
- A.p.
Katainen hamuaa 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa itse keksimäänsä työvoimapulaan. Kertoi tämän aikanaan TV haastattelussa ihan itse. Muuten olisi vaikea uskoa. Jospa joku osaisi laittaa vielä linkin, mistä tuo on katsottavissa. Kyllä siitä Kataisesta eroon olisi päästävä ja sinällään kelpo kokomuuksestakin voisi vielä puolue tulla. Ehkä Niinistöstä voisi jotain kuoriutua, mene ja tiedä.
Muuten, juuri kokoomus käänsi aikanaan takkinsa Esko Aholle ja siksi tämä nykyinen muumimamma pääsi presidentiksi. Siis perustellusti voi sanoa, että se on juuri kokoomuksen syytä, että pressa on mikä on. - False Flag
A.p. kirjoitti:
Katainen hamuaa 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa itse keksimäänsä työvoimapulaan. Kertoi tämän aikanaan TV haastattelussa ihan itse. Muuten olisi vaikea uskoa. Jospa joku osaisi laittaa vielä linkin, mistä tuo on katsottavissa. Kyllä siitä Kataisesta eroon olisi päästävä ja sinällään kelpo kokomuuksestakin voisi vielä puolue tulla. Ehkä Niinistöstä voisi jotain kuoriutua, mene ja tiedä.
Muuten, juuri kokoomus käänsi aikanaan takkinsa Esko Aholle ja siksi tämä nykyinen muumimamma pääsi presidentiksi. Siis perustellusti voi sanoa, että se on juuri kokoomuksen syytä, että pressa on mikä on."Katainen hamuaa 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa itse keksimäänsä työvoimapulaan."
Oho. Minä olen Halla-ahon Scriptaa lukeneena ollut vuosia siinä lujassa uskossa, että mamuttamista ja mokuttamista ajaa VIHERVASEMMISTOLAINEN SUVAITSEVAISTO eikä kokoomusporvarit. Nyt tunnen kognitiivisen dissonanssin käyvän yli hengenvoimieni. Eikö kaikki olekaan sitä miltä päältä näyttää? - J oUlUpUKKi..
False Flag kirjoitti:
"Katainen hamuaa 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa itse keksimäänsä työvoimapulaan."
Oho. Minä olen Halla-ahon Scriptaa lukeneena ollut vuosia siinä lujassa uskossa, että mamuttamista ja mokuttamista ajaa VIHERVASEMMISTOLAINEN SUVAITSEVAISTO eikä kokoomusporvarit. Nyt tunnen kognitiivisen dissonanssin käyvän yli hengenvoimieni. Eikö kaikki olekaan sitä miltä päältä näyttää?Niinpä niin. Sekä porvarit ja kaltaisesi viherkommarit mokuttavat molemmat niin maan perkeleesti mutta hieman eri intressien takia.
- Voi Jyrkiboi mitä ..
Tällä perusteella:
http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2008/05/27/suomi-tarvitsee-kaksi-miljoonaa-maahanmuuttajaa/200814366/12- ioqerwäkajölfa'ÄLewa
Sen rötäksistä ei juuri puhuta. Aijä muutenkin tyhmä kuin saapas. Onneksi ei sentään ymmärrä itse pitää suuntansa kiinni.
- * Manne *
ioqerwäkajölfa'ÄLewa kirjoitti:
Sen rötäksistä ei juuri puhuta. Aijä muutenkin tyhmä kuin saapas. Onneksi ei sentään ymmärrä itse pitää suuntansa kiinni.
Ulkomaalaiset painavat rakennuksilla ja suomalaiset rakennusmiehet ovat työttämänä. Tähän ei viherkokoomuksen ministerit ole halunneet puuttua. Kohta ei yksikään rehellinen rakennusfirma voi pärjätä kilpailussa. Pitäisi muistaa, että Suomessa on niin Suomalaiset palkat kuin Suomalainen hintataso. Koko työmarkkinajärjestelmän alasajo taitaakin olla Kataisen päämääränä ja siihen tarvitaan sitten ne 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa korvaamaan kaikki Suomen työtätekevät.
- Kansallinen Goyimus
* Manne * kirjoitti:

Katainen viihtyy Bilderbergissä ja kuuntelee käskyjä kuin kunnon Goyimin pitääkin. Palkkiona isot rahat ja tuloksena Suomen kansan tuho. Kokoomus huoraa suomen kansaa rahankiilu silmissään.
- False Flag
Kansallinen Goyimus kirjoitti:
Katainen viihtyy Bilderbergissä ja kuuntelee käskyjä kuin kunnon Goyimin pitääkin. Palkkiona isot rahat ja tuloksena Suomen kansan tuho. Kokoomus huoraa suomen kansaa rahankiilu silmissään.
"Katainen viihtyy Bilderbergissä ja kuuntelee käskyjä kuin kunnon Goyimin pitääkin."
Kysymys Jussi Halla-aholle: kuinka monta muslimia, afrikkalaista, ituhippiä, anarkomarkoa tai vihervasemmistolaista kukkahattutätiä mahtaa ottaa osaa Bilderberg-kokouksiin? Entä kuinka monta lihaa syövää valkoista heteromiestä siellä päättää kansojen asioista? - AntiZionizm
False Flag kirjoitti:
"Katainen viihtyy Bilderbergissä ja kuuntelee käskyjä kuin kunnon Goyimin pitääkin."
Kysymys Jussi Halla-aholle: kuinka monta muslimia, afrikkalaista, ituhippiä, anarkomarkoa tai vihervasemmistolaista kukkahattutätiä mahtaa ottaa osaa Bilderberg-kokouksiin? Entä kuinka monta lihaa syövää valkoista heteromiestä siellä päättää kansojen asioista?Eiku ne musut, ne musut. Juutalaisista puhuminen on pelkkää naurettavaa ÖYHÖTYSTÄ. Mitä muuta voit odottaa perinteiseltä "poliittisesti aktvioituneelta ja heränneeltä" maahanmuuttokriitikolta? Muuten ollaan samaa TV-NAUTAA kuin muukin goyim, mutta omataan mahtavia mielipiteitä maahanmuutosta kuvitellaan DEMOKRATIAN RIEMUVOITTOA.
- antizionkokoomushomm
AntiZionizm kirjoitti:
Eiku ne musut, ne musut. Juutalaisista puhuminen on pelkkää naurettavaa ÖYHÖTYSTÄ. Mitä muuta voit odottaa perinteiseltä "poliittisesti aktvioituneelta ja heränneeltä" maahanmuuttokriitikolta? Muuten ollaan samaa TV-NAUTAA kuin muukin goyim, mutta omataan mahtavia mielipiteitä maahanmuutosta kuvitellaan DEMOKRATIAN RIEMUVOITTOA.
Kokoomushomma
http://hommaforum.org/index.php/board,24.0.html - A.p.
antizionkokoomushomm kirjoitti:
Kokoomushomma
http://hommaforum.org/index.php/board,24.0.htmlNämä NWO, Goiymit, Bilderberg-kokoukset yms. oikein tarkoittavat ? En ole ennen törmännyt!
- Jussi10001
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Jaakko Laakso Jan – KGBn kanta-asiakas/1135248842132
- hhytrei
Se tässä on hyvä että en käynyt armeijaa.
- hohhoijaa...
Eihän kukaan kehtaa kertoa olevansa sivari...vähän sama kuin sanois olevansa homo tai muuten vammainen....
- A.p.
Ja yksi tärkein itsenäisyyden mittari on taloudellinen itsenäisyys. Jos et ole itsenäinen, muut kuppaavat ja näin on juuri Suomellekin käynyt, vieläpä aivan vapaaehtoisesti. Tämä kööri on ollut ajamassa Suomea tuhon tielle, avaamassa rahat ulkomaalaiselle roskasakille ja ajanut Suomalaisen pääoman verotuksella ulos maasta.
- vallan vaihto
Muistakaa siis äänestää Perussuomalaisia, loppuu pelleily kansan rahoilla ym.
- NRA
vallan vaihto kirjoitti:
Muistakaa siis äänestää Perussuomalaisia, loppuu pelleily kansan rahoilla ym.
http://www.adressit.com/joukkokanne_nykyhallitus_ja_kedust_syytteeseen_maanpetoksesta
- j k
vai niin
- jk
vaininnonasia
- Paska uudistus
Voisikohan tuo jengi olla tämän S24 uudistuksen takana. Eivät kestäneet kritiikkiä ja sensurointi tehtiin sitten teknisin keinoin.
- votkakolavissy88
Oppositio on maanpettureita, sanoi peeministeri Kivireki.
- Factas
Kokoomus ei periaatteessa halua lisää mamuja! Mamuja haluavat vihreät, SDP ja vasemmistoliitto. Mutta koska Suomessa on demokratia ja täytyy olla jonkinasteinen konsensus, niin Kokoomus sallii mamut. Näin.
- Näennäisdemokratia
Missä Täällä demokratiaan on Törmätty? 3 hallituskautta Enkä Vieläkään Ole Löytänyt demokratiaa, paitsi Sanakirjasta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi782594On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512570Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682523Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä742433Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl391947Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051769Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271287Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve121283Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r81069Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411065