Veijo Ikonen munasi kyllä itsensä

Onnnee Veijooo

Valtakunnan tv:ssä. Toimittajakin sanoi suoraan uutisissa, että Vuokratalojen konkurssi vältettiin muuttoliikkeen myötä. Maahanmuuttajilla oikeus muuttaa, ei sitä Ikoselta tai Syrjäläseltä kysytä. Vapaat asunnot houkuttaa ja lisäksi mahdollisuus opiskella suomen kieltä. Myös työttömiä kaupunki palkannut töihin. Tätä ei Ikonen muista mainita.

Otsake oli uutisoinnissa yliampuva, kuin koko kaupunkia asia puhuttais. Taitaa Ikonen yksin vouhkata!

148

3684

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin se on nähtävä

      taitaa olla se Ikonen ainut järkihemmo siellä. Joo Vuokratalot pelastettiin väliaikaisesti konkurssilta, mutta samalla aikaansaadaan koko Lieksan konkurssi parinvuoden päästä, kun valtionavut mamuista lopuu ja ootte itse maksumiehinä ja elättäjinä. Verot nousee ja kaikki maksukykyiset vähänkin järkeä omaavat lieksalaiset muuttavat pois mokomasta mamulasta.

      • ee

        Ainut joka uskaltaa turpasa aukaista asiasta joka jokapäiväinen puheenaihe kylillä.

      • En mää
        ee kirjoitti:

        Kaiken tietävän kommentit .

      • oioioioioioiioioioi
        ee kirjoitti:

        Ainut joka uskaltaa turpasa aukaista asiasta joka jokapäiväinen puheenaihe kylillä.

        Voi Veijo, nyt mitä teit. Lieksallehan nauraa koko Suomi. Eihän tässä enää ilikiä sanoa, et on Lieksasta.
        Voi saatananperkele. Minä muutan pois.

      • Umpihankihiihtäjä
        oioioioioioiioioioi kirjoitti:

        Voi Veijo, nyt mitä teit. Lieksallehan nauraa koko Suomi. Eihän tässä enää ilikiä sanoa, et on Lieksasta.
        Voi saatananperkele. Minä muutan pois.

        Ei huolta. Veijo munasi vain itsensä.
        Kysyjille voi kertoa mielipiteensä näistä Lieksan "Veijoista".

      • Kyrpä-Jooseppi.
        Umpihankihiihtäjä kirjoitti:

        Paskan marjat sillä Veijo Ikonen puhuu asiaa!
        Kolmesta vuodesta on vuosi jo kulunut ja kahden vuoden päästä maahanmuuttajista lankeaa Lieksan kaupungille isot laskut vuosittain!

      • Kommarixx

        Väärästä puolueesta ja sanoi vasten eliitin tahtoo ?

      • huhhahei

        Johan tuon nyt iso Erkkikin näki, että Ikonen kusettaa lieksalaisia turhan vouhkaamisella. Hänen puheissaan ei ole mittään järkeä. Hän voi ja hänen pitäisi ottaa valtuutettuna asioista paremmin selvää. Puhuu milloin Pielisentiestä, milloin pakolaisista jne. täysin asian vierestä.

      • hahhahhaa
        Kyrpä-Jooseppi. kirjoitti:

        Paskan marjat sillä Veijo Ikonen puhuu asiaa!
        Kolmesta vuodesta on vuosi jo kulunut ja kahden vuoden päästä maahanmuuttajista lankeaa Lieksan kaupungille isot laskut vuosittain!

        Ei kannata kantaa murhetta 3 vuoden päähän. Voip olla niinki että tällä väestötapionkehityksellä täällä ei asui muita kuin ite veijo. Siinähän sitte melskaa itsensä kanssa.

      • ?+?
        Kyrpä-Jooseppi. kirjoitti:

        Paskan marjat sillä Veijo Ikonen puhuu asiaa!
        Kolmesta vuodesta on vuosi jo kulunut ja kahden vuoden päästä maahanmuuttajista lankeaa Lieksan kaupungille isot laskut vuosittain!

        menköön helsinkiin

      • tossukat huomio
        Kommarixx kirjoitti:

        Väärästä puolueesta ja sanoi vasten eliitin tahtoo ?

        Valittajat haloo. Kyllä se vuokratalojen mahollinen tappio olis otettu teijän pussista ellei mamut olis tänne tullut. Nyt valtio maksaa ainakin 3 vuotta ja se on pois teijän pussista. sen jälkeen saavat varmaan vuokransa maksettua ainakin osittain. Kaipa hyökii saavat asumistukea ja siis kela maksaa. Kyllä luulisi hävettävän tämä narina. Nyt on faktat lyöty päytään.

      • hah hah hahhahhahhaa
        oioioioioioiioioioi kirjoitti:

        Voi Veijo, nyt mitä teit. Lieksallehan nauraa koko Suomi. Eihän tässä enää ilikiä sanoa, et on Lieksasta.
        Voi saatananperkele. Minä muutan pois.

        Hyvä Veijo. Uskalsit tuoda asian julki. Jos muu suomi nauraa niin ne nauraa ihan oikein näille lieksan pellevirkamiehille, ei perus lieksalaisille.

      • työttömänä
        tossukat huomio kirjoitti:

        Valittajat haloo. Kyllä se vuokratalojen mahollinen tappio olis otettu teijän pussista ellei mamut olis tänne tullut. Nyt valtio maksaa ainakin 3 vuotta ja se on pois teijän pussista. sen jälkeen saavat varmaan vuokransa maksettua ainakin osittain. Kaipa hyökii saavat asumistukea ja siis kela maksaa. Kyllä luulisi hävettävän tämä narina. Nyt on faktat lyöty päytään.

        Entäs toimeentulotuki, kukas sen mamulle maksaa? Ettei vaan Lieksan kaupunki! Täähän on kuin hölmöläisten täkin jatkaminen. Vuokratalojen talous oli sitäpaitsi kaukana konkurssista ennen mamuja...kunhan ihmisiä kusetetaan.

      • 12
        työttömänä kirjoitti:

        Entäs toimeentulotuki, kukas sen mamulle maksaa? Ettei vaan Lieksan kaupunki! Täähän on kuin hölmöläisten täkin jatkaminen. Vuokratalojen talous oli sitäpaitsi kaukana konkurssista ennen mamuja...kunhan ihmisiä kusetetaan.

        työttömillä mamuilla vielä edes työlupiakaan? Ei saa ottaa töihin jos tulijalla ei ole työlupaa viranomaisilta, et tainnut sitä(kään) tietää.

        Sitäpaitsi, ei se ole mamun vika jos on työlupa mutta ei ole kaupungissa työpaikkoja. Montakos avointa työpaikkaa itselläsi sattuu juuri nyt olemaan mihin voisit ottaa mamun?

      • Avoin latu
        Umpihankihiihtäjä kirjoitti:

        Ei huolta. Veijo munasi vain itsensä.
        Kysyjille voi kertoa mielipiteensä näistä Lieksan "Veijoista".

        Syrjäläisen vaalikampanjan tukihenkilö?

    • on hienoa, että

      Lieksa saa runsaasti pakolaisia, muuttotappio on ollut suuri ja kaikki työkykyiset ja siitoskykyiset ovat muuttaneet sivistyneimpiin paikkoihin jatkamaan elämäänsä
      kylä autioituu ja asuntoja jää vapaaksi on hyvä, että Lieksa saa uusia asukkaita ja minun mielestäni vuosittain tulee liian vähän, luku pitää kolminkertaistaa ja lieksasta tehdä monikulttuurinen rajaseutu kylä

      • Olkoo tyynesti

        Sharin laki voimaan, Sika ja Koirat sekä Hirvet on saastaisia
        Kaikki ammuttava aikanaan .

      • Einokkih
        Olkoo tyynesti kirjoitti:

        Sharin laki voimaan, Sika ja Koirat sekä Hirvet on saastaisia
        Kaikki ammuttava aikanaan .

        Mahtaakohan sikaa syövät Lieksalaiset olla saastaisia?

      • Hilpo Rento-Otteinen

        SIIS NETTO!
        Kolmessa vuodessa pakolaiset tuovat Lieksalle n 600000 nettoa.
        Siinä ohessa Kiinteistö Oy Lieksan Vuokratalot pääsee jaloilleen ja tuottaapa kenties voittoakin huonojen aikojen varalle (jollei nämä paikalliset känniset kusipäät hajota siellä paikkoja).
        Pakolaiset ostavat ruokaa lieksalaisista marketeista, vaatteita, fillareita, kodinkoneita... vaikka mitä lieksalaisista kaupoista.
        He siis työllistävät!
        Kolmen vuoden kuluttua nämä pakolaiset ovat jo suurimmaksi osaksi töissä.

        Sen sijaan nämä Lieksan omat paksuperseet makaavat ja haisevat ihan kuten ennenkin.

        Jonain päivänä nämä pakolaiset taluttelevat lieksalaisvanhuksia nätisti kunnostetulla Pielisentiellä (voi-hui-auts! Olipa siinä kaksi pahaa asiaa samassa lauseessa pakolainen ja kunnostettu Pielisentie).
        Kukas se tuolla istuu, tuon tumman miehen lykkäämässä pyörätuolissa... no ettei vaan olisi...onko se.. no ei saa selvää. No olipa tuo nyt kuka tahansa!
        Voi voi kun tuo tumma mies nyt vaan osais olla tarkkana, eikä lykkäisi tuota vanhusta auton eteen.

      • Rollarix
        Hilpo Rento-Otteinen kirjoitti:

        Auton eteen ,Muuten ei valta vaihdu .

      • villeviekistä
        Rollarix kirjoitti:

        Auton eteen ,Muuten ei valta vaihdu .

        kyllä näin on nähtävä. Ei ole asiaa etteikö tomera olisi linssin edessä. Toisaalta ihan hyvä. Ukot vikisee.

      • Mahmud muhmad
        Hilpo Rento-Otteinen kirjoitti:

        SIIS NETTO!
        Kolmessa vuodessa pakolaiset tuovat Lieksalle n 600000 nettoa.
        Siinä ohessa Kiinteistö Oy Lieksan Vuokratalot pääsee jaloilleen ja tuottaapa kenties voittoakin huonojen aikojen varalle (jollei nämä paikalliset känniset kusipäät hajota siellä paikkoja).
        Pakolaiset ostavat ruokaa lieksalaisista marketeista, vaatteita, fillareita, kodinkoneita... vaikka mitä lieksalaisista kaupoista.
        He siis työllistävät!
        Kolmen vuoden kuluttua nämä pakolaiset ovat jo suurimmaksi osaksi töissä.

        Sen sijaan nämä Lieksan omat paksuperseet makaavat ja haisevat ihan kuten ennenkin.

        Jonain päivänä nämä pakolaiset taluttelevat lieksalaisvanhuksia nätisti kunnostetulla Pielisentiellä (voi-hui-auts! Olipa siinä kaksi pahaa asiaa samassa lauseessa pakolainen ja kunnostettu Pielisentie).
        Kukas se tuolla istuu, tuon tumman miehen lykkäämässä pyörätuolissa... no ettei vaan olisi...onko se.. no ei saa selvää. No olipa tuo nyt kuka tahansa!
        Voi voi kun tuo tumma mies nyt vaan osais olla tarkkana, eikä lykkäisi tuota vanhusta auton eteen.

        Missä ne mamut ovat töissä? Pirttiviljelijöinä varmaan! Kyllä kait sitä saatana Lieksalainenkin ostais kaupasta vaikka mitä, lentokoneesta lähtien kunhan vaan sossu antais hynää!
        Voihan vitura kunhan valtionavut lakkaa niin Lieksa on kusessa kun elättää kaupungin virkamiehet isoine palkkoineen ja mamut vielä korkoina päällä!

      • Torkkupeitot
        Mahmud muhmad kirjoitti:

        Jos olis nuorempi niin ainesta , Eduskuntaan .

      • villeviekistä kirjoitti:

        kyllä näin on nähtävä. Ei ole asiaa etteikö tomera olisi linssin edessä. Toisaalta ihan hyvä. Ukot vikisee.

        Voinette asian tarkistaa mutta elinkeino ja ympäristökeskus on tilittänyt viime lautakunnan kokoukseen mennessä ajalta 1.3.- 30.6.2010 471,744e laskennallisia kuluja, joten loppuvuodesta ei vielä ollut joulukuun kokouksessa tietoa koko vuoden osalta. MK läsnä

        Muuhun asiaan en voine Tv ohjelman osalta ottaa kantaa kun sitä en nähnyt kuin vilauksen.MK
        Mutta en voi hyväksyä kuitenkaan kenenkään henkilön panettelua täten.MK

      • Työn orja.
        markkukorpinen kirjoitti:

        Kyllä minäkin haluaisin kuten suurin osa liesalaisia, tietää miten meidän veroeuroja käytetään!
        Juuri tuon seikanhan Veijo Ikonen toi esiin tv2:n uutisessa joka löytyy tästä linkistä:

        http://yle.fi/ohjelmat/927743

      • Ei pilvilinnoja
        Hilpo Rento-Otteinen kirjoitti:

        SIIS NETTO!
        Kolmessa vuodessa pakolaiset tuovat Lieksalle n 600000 nettoa.
        Siinä ohessa Kiinteistö Oy Lieksan Vuokratalot pääsee jaloilleen ja tuottaapa kenties voittoakin huonojen aikojen varalle (jollei nämä paikalliset känniset kusipäät hajota siellä paikkoja).
        Pakolaiset ostavat ruokaa lieksalaisista marketeista, vaatteita, fillareita, kodinkoneita... vaikka mitä lieksalaisista kaupoista.
        He siis työllistävät!
        Kolmen vuoden kuluttua nämä pakolaiset ovat jo suurimmaksi osaksi töissä.

        Sen sijaan nämä Lieksan omat paksuperseet makaavat ja haisevat ihan kuten ennenkin.

        Jonain päivänä nämä pakolaiset taluttelevat lieksalaisvanhuksia nätisti kunnostetulla Pielisentiellä (voi-hui-auts! Olipa siinä kaksi pahaa asiaa samassa lauseessa pakolainen ja kunnostettu Pielisentie).
        Kukas se tuolla istuu, tuon tumman miehen lykkäämässä pyörätuolissa... no ettei vaan olisi...onko se.. no ei saa selvää. No olipa tuo nyt kuka tahansa!
        Voi voi kun tuo tumma mies nyt vaan osais olla tarkkana, eikä lykkäisi tuota vanhusta auton eteen.

        "Kolmen vuoden kuluttua nämä pakolaiset ovat jo suurimmaksi osaksi töissä"?
        Kerroppa missä töissä ne ovat töissä, kun paikallisiakin on pitkäaikaistyöttöminä. Velkainen kaupunki tuskin voi työllistää, kun sillä on tulevaisuudessa varmaan omankin väen vähentämisen tarve selviytyääkseen kertyvistä veloista?

      • tölleröt hei
        Mahmud muhmad kirjoitti:

        Missä ne mamut ovat töissä? Pirttiviljelijöinä varmaan! Kyllä kait sitä saatana Lieksalainenkin ostais kaupasta vaikka mitä, lentokoneesta lähtien kunhan vaan sossu antais hynää!
        Voihan vitura kunhan valtionavut lakkaa niin Lieksa on kusessa kun elättää kaupungin virkamiehet isoine palkkoineen ja mamut vielä korkoina päällä!

        Kysyn vaan. toivottaavasti te valopäät vastaatte. ei taida ihan muutama satatonnii riittää. monella retkulla on jo aivot pellolla alta 30. Siitä tulee miljoonalasku meille veronmaksajille.

      • keereperu
        tölleröt hei kirjoitti:

        Kysyn vaan. toivottaavasti te valopäät vastaatte. ei taida ihan muutama satatonnii riittää. monella retkulla on jo aivot pellolla alta 30. Siitä tulee miljoonalasku meille veronmaksajille.

        Rantalan typin syrjäytyneet ovat kaikki hulluja mielipuolia niillä on kaikilla annettu hullun paperit. nämäkin hullujen elätys maksetaan verorahoista ovat vaikeasti työllistyviä. olen nähnyt nämä hullut pankakosken työkaaressa ja rantalan typissäkin näitä hulluja liikkuu ihan tölleröitä. Rantalan typit hullut siirretään takaisin työvoimatoimistoon siellä on vielä hulluja liikaa. eikö voisi siirtää nämä suoraa sosialitoimistoon mielipuolet

      • reservaatti

        Eiköhän jätetä mustille miehille koko Lieksa. Pitäkäät hyvänään tämän Pielisen Persreiän!

      • lieksasta ovat
        reservaatti kirjoitti:

        Eiköhän jätetä mustille miehille koko Lieksa. Pitäkäät hyvänään tämän Pielisen Persreiän!

        tehneet juuri nämä lieksaan pesiytyneet suomen taitamattomimmat virkamiehet ! muualle heitä ei varmaan ole huolittu vaan pätevimmät ovat ajaneet ohi mennen tullen !!!

    • Eikö niin?

      "Suomi kuuluu jokaiselle asuinpaikasta, elämäntilanteesta, äidinkielestä tai etnisestä taustasta riippumatta." (Hallitusohjelma 15.4.2007)

      Hallitusohjelmaan sisältyvää lausuntoa kannattavat hallituspuoluiden lisäksi Demarit ja Vasemmistoliitto.

      • Kumpi on mielestäsi sitovampi hallitusohjelma vai perustuslaki?

        Mitä on sitten Suomea sitovat kansainväliset sopimukset. toisaalta miksi niihin on menty?

        tässäpä sitten kysymyksiä toisaalta mitä jokaista Suomalaista koskettaa rahaliitto ja mikä on ennuste?

        Mutta Lieksalaisia koskeva asia miten käy kuhmon tien? oliko uutinen ennenaikainen ja kuka kustannukset maksaa?
        tässäpä keskustelua. MK

      • kampanja käynnissä
        markkukorpinen kirjoitti:

        Kumpi on mielestäsi sitovampi hallitusohjelma vai perustuslaki?

        Mitä on sitten Suomea sitovat kansainväliset sopimukset. toisaalta miksi niihin on menty?

        tässäpä sitten kysymyksiä toisaalta mitä jokaista Suomalaista koskettaa rahaliitto ja mikä on ennuste?

        Mutta Lieksalaisia koskeva asia miten käy kuhmon tien? oliko uutinen ennenaikainen ja kuka kustannukset maksaa?
        tässäpä keskustelua. MK

        Eduskuntavaalikampanjahan laitettiin käyntiin. Kepulaiset laittoi Ikosen tekemään vaalityötä. Eihän istuvan hallituspuolueen edustajat Hoskonen ja Reijonen voi noita ääneen sanoa kiertueellaan. Ikonen voi. Irtopistetroolit on vetehen heitetty ja äänestäjiä troolataan sumpun perälle.
        Tässä on ainekset, kuin KePun kukkodirektiivissä, mikäli joku muistaa.
        Siinä suhteessa hankala kampanja Lieksan demareille, etteivät voi tuohon kalastukseen paljo vastailla. Persut voisi, mutta kampanjavene on talviteloilla.

      • röppö lentää
        kampanja käynnissä kirjoitti:

        Tuossahan Korpinen jo oikeaoppisesti vihjaskin hallituspuolueen ohjelmaan.
        Mikäpä puolue on luonut edellytykset kyseiselle, keskustelussa olevalle asialle. Keskustapuolue hyvinkin. Mikäli hallitusohjelmassa Keskustapuolue olisi ollut valveilla ja OSANNUT tehdä toisentyyppisen maahanmuuttolinjauksen, ei tätäkään asiaa tarvitsisi vatuloida täällä, ja kerätä sen tiimoilta irtopisteitä.

        Nuo Korpisen mainitsemat kansainväliset sopimukset ei edellytä Kepunlinjauksen mukaista eriarvoista asettelua maahanmuuttoonkaan.

        Tämähän on samanlainen tilanne kun Paskalaissa, jonka kaikki muistaa. KePun ympäristöministeri Lehtomäki väenväkeen ajoi paskalain, ja nyt eduskuntaan pyrkivä Kepuedustaja Hoskonen julkisuudessa kritisoi, itse päättämäänsä lakiasetusta.
        Saa nyt sitten nähdä, kuinka tälläinen verorahojen tuhlaus ja kaksijakoinen politiikka uppoaa kansalaisiin.

      • Roskarobotti
        röppö lentää kirjoitti:

        Lukekaa oikein ajatuksen kanssa. Voi olla, ettei kaikkien ajatus yllä käsittämään tuon lain velvoitteita ja oikeuksia, mutta yrittäkää edes.

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2004/20040301

        Siellä on sitten muitakin asiaan liittyviä lakia ja asetuksia joihin kannattaisi tutustua jos se pikkuinen ja pirullisesti kiusaava kapinahenki suo siihen edes jonkinasteisen mahdollisuuden.

        Jos teistä vielä tuon jälkeen tuntuu siltä, että virkamiehet lakia noudattaessaan tekevät väärin niin miettikää sitä vaihtoehtoa, että miten sille virkamiehelle käy jos hän ei noudata lakia.
        Olisitteko itse valmiita lähtemään "kilometritehtaalle" vain ja ainoastaan siksi, että koette lain vääräksi.

      • röppö lentää kirjoitti:

        Tuossahan Korpinen jo oikeaoppisesti vihjaskin hallituspuolueen ohjelmaan.
        Mikäpä puolue on luonut edellytykset kyseiselle, keskustelussa olevalle asialle. Keskustapuolue hyvinkin. Mikäli hallitusohjelmassa Keskustapuolue olisi ollut valveilla ja OSANNUT tehdä toisentyyppisen maahanmuuttolinjauksen, ei tätäkään asiaa tarvitsisi vatuloida täällä, ja kerätä sen tiimoilta irtopisteitä.

        Nuo Korpisen mainitsemat kansainväliset sopimukset ei edellytä Kepunlinjauksen mukaista eriarvoista asettelua maahanmuuttoonkaan.

        Tämähän on samanlainen tilanne kun Paskalaissa, jonka kaikki muistaa. KePun ympäristöministeri Lehtomäki väenväkeen ajoi paskalain, ja nyt eduskuntaan pyrkivä Kepuedustaja Hoskonen julkisuudessa kritisoi, itse päättämäänsä lakiasetusta.
        Saa nyt sitten nähdä, kuinka tälläinen verorahojen tuhlaus ja kaksijakoinen politiikka uppoaa kansalaisiin.

        Lähdit tulkitsemaan omalla tavallasi kirjoitustani mutta totean asian OIKEAOPPISUUS mielestäni mitkään nopeasti tapahtuvat HALLITUSOHJELMAT EIVÄT MENE PERUSTUSLAIN YLI sellaisen asian olen ymmärtänyt ja sitä tarkoitan joten kirjoitustani ei tarvitse muutella miksikään muuksi.

        Eli jos henkilö on saanut täällä oleskeluluvan hän voi valita asuinpaikan.Olen tuonut esiin mitä pöytäkirja kertoo joten asian voinet tarkistaa.Lieksan sivustolta

        Mitä tulee sitten muuhun kirjoitukseen se ei liity tähän osioon MK

      • ja rommia pullo

        HALLITUSOHJELMAT EIVÄT MENE PERUSTUSLAIN YLI

        HÖH, Hallituksen tekemä linjaus maahanmuuttoon kerää Suomeen maahanmuuttajia kuin paska kärpäsiä. Ei niissö Eu-maissa joissa tehty linjaus maahanmuuttoon ja kustannustenkorvaukseen maahanmuuttajille, ole mitään ongelmaa.
        Suomen eduskunta on hallituspuolueen linjauksen mukaan tehnyt tälläisen päätöksen, jossa maahanmuutosta maksetaan tänne tulevalle ylenmäärin paremmin kuin muualla.
        Ei siihen perustuslakia tarvii sotkea.
        Tulevat eduskuntavaalit kylläkin.

      • ja rommia pullo kirjoitti:

        Voinet kirjoitella näkemyksiäsi mutta minulla on ohjeistukset kuitenkin noihin asioihin ja sovellutusohjeet esim toimeentulotuen soveltajille koska olen toiminut ja edelleen olen tuon asioita käsittelevän lautakunnan jäsen ollut ja nyt varajäsen.
        Mitä tulee sitten muihin kysymyksiin niin se on sitten populismia ja politiikkaa mihin viittaat, tukeudun siis vaan asiatietoon.MK

      • örrittää

        Nykyhallituksen työskely on sitten populismia hallitusohjelman osalta. Kun sen myös sanoo Korpinen.

      • örrittää kirjoitti:

        Nykyhallituksen työskely on sitten populismia hallitusohjelman osalta. Kun sen myös sanoo Korpinen.

        Totesin mitä tulee muihin kysymyksiin eli tuohon henkilön kirjoitukseen on politiikkaa ja populismia
        Pidättäydyin siis vain asiaan eli noihin kustannuksiin.
        Sekä tein joitakin kysymyksiä jota ei tuo henkilö ymmärtänyt miten yhteiskunnan järjestelmät toimii joten yhteiskuntaoppi olisi tarpeen vielä.MK

      • tämäkin_
        markkukorpinen kirjoitti:

        Voinet kirjoitella näkemyksiäsi mutta minulla on ohjeistukset kuitenkin noihin asioihin ja sovellutusohjeet esim toimeentulotuen soveltajille koska olen toiminut ja edelleen olen tuon asioita käsittelevän lautakunnan jäsen ollut ja nyt varajäsen.
        Mitä tulee sitten muihin kysymyksiin niin se on sitten populismia ja politiikkaa mihin viittaat, tukeudun siis vaan asiatietoon.MK

        Suomi maksaa turvapaikanhakijoille enemmän tukia kuin muut EU-maat, kertoo Aamulehti. Suomen anteliaisuus käy lehden mukaan ilmi sisäministeriön teettämästä selvityksestä.

        Viisihenkinen perhe saa Suomessa ilmaisen majoituksen lisäksi toimeentulotukea 1277 euroa kuussa. Ruotsissa sama perhe saisi kuukausittain 531 euroa.

        Saksassa, Italiassa ja Iso-Britanniassa heille ei annettaisi käteistä rahaa lainkaan, mutta he saisivat valtiolta majoituksen lisäksi ilmaista ruokaa.

        Suomessa vastaanottokeskus maksaa myös turvapaikanhakijoiden välttämättömän terveydenhuollon, josta voi koitua isot kulut.

        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/77561-turvapaikanhakijaperheelle-suomessa-1277-euroa-ruotsissa-531-euroa?cmp=suosituimmat

    • nolo tapaus

      varsinainen valopää demarien ehdokkaana. Pohjanoteeraus kerrassaan.

      • ettei unohdu

      • Ihmettelevä raemo.

        Olisi hyvä nähdä miten lasketaan mamuista tullut voitto?

        Mamuista kertyneitä kustannuksia on korvattu tammi-toukokuun välisenä aikna 2010 noin 571 000 euroa eli noin tuhat euroa/kk per mamu!
        Kustannusten korvauksiin ei käsittääkseni kuulu mamujen saamat henkilökohtaiset tulot, kuten työttömyspäiväraha/toimentulotuki ja asumistuki joten päädytään väkisten siihen että yhden mamun kaikki kulut tulee maksamaan suomen valtiolla noin 2000 euroa /kk!

        Tv 2:n uutisen mukaan Lieksa saa jopa voittoa 200 000 euroa per vuosi mamuista. Miten tuo voi olla mahdollista jatkossa, kun valtiontuet lakkaa kolmen vuoden täytyttyä?

        Siis viiden kuukauden kustannukset on 571 000 eli 114200 euroa /kk.
        114200 kertaa 12kk on taas Miljoona 370400 euroa!
        Kuka selvittäisi kuinka paljon tulee sitten tappiota kolmen vuoden kulttua, kun valtiontuet lakkaa?

      • 12 on tiu

        Hallituspulueet valmisteli lain, eduskunta hyväksyi. Lieksan valtuustossa oli asia käsittelyssä, jolloin myös nyt äänessä olevat olisi voineet asiaan ilmaisunsa tuoda.
        Ikosella on käytössä mahdollisuus hoitaa kyseinen tiedontarve kunnallisen päätöksenteon mukaisesti.
        Tyhjääpä tuossa on virkamiestä syyttää siitä, että hoitaa työnsä kuten lainlaatija sekä valtuusto on päättänyt.
        Ellei nyt sitten välttämäyyä lähde kevään vaalikampanjaa tekemään. Ja mustamaalaamaan ehdokkaana olevaa virkamiestä.
        Luulisi olevan Kepulla vaikka työnsarkaa tuossa puolueen maineen palauttamisessa ja Demareilla muutakin tekemistä kuin julkkishemmojen kasaamisessa ehdokkaiksi.
        Ps, Julkkishemmo ei tarkoita Syrjäläistä.

      • Ihmettelevä raemo. kirjoitti:

        Kustannuksien korvaus ajalta 1.3.2010- 30.6.2010 eli neljältä kuukaudelta oli 471.744e ja jos henkilöitä on 130 nämä kustannukset on Lieksalle korvannut Elinkeino ja ympäristökeskus loppuvuoden osalta tiedossani ei ole vielä tietoa.Joten se siitä MK

      • Ahmed.
        Ihmettelevä raemo. kirjoitti:

        Olisi hyvä nähdä miten lasketaan mamuista tullut voitto?

        Mamuista kertyneitä kustannuksia on korvattu tammi-toukokuun välisenä aikna 2010 noin 571 000 euroa eli noin tuhat euroa/kk per mamu!
        Kustannusten korvauksiin ei käsittääkseni kuulu mamujen saamat henkilökohtaiset tulot, kuten työttömyspäiväraha/toimentulotuki ja asumistuki joten päädytään väkisten siihen että yhden mamun kaikki kulut tulee maksamaan suomen valtiolla noin 2000 euroa /kk!

        Tv 2:n uutisen mukaan Lieksa saa jopa voittoa 200 000 euroa per vuosi mamuista. Miten tuo voi olla mahdollista jatkossa, kun valtiontuet lakkaa kolmen vuoden täytyttyä?

        Siis viiden kuukauden kustannukset on 571 000 eli 114200 euroa /kk.
        114200 kertaa 12kk on taas Miljoona 370400 euroa!
        Kuka selvittäisi kuinka paljon tulee sitten tappiota kolmen vuoden kulttua, kun valtiontuet lakkaa?

        Tassa sinule hyva raemo.

        Kunta saa korvausta valtiolta pakolaisten järjestämisestä aiheutuvista kuluista Valtio­neuvoston päätöksen mukaisesti. Sosiaalitoimi on avannut talousarviossaan omat kus­tannuspaikat pakolaisten aiheuttamille sosiaaliturvamenoille jotta kunta voi laskuttaa ELY-keskukselta pääsääntöisesti kolmen vuoden ajalta syntyneet kustannukset mm. toimeentulotuen ja sairauskulujen osalta.

      • onko muuten
        12 on tiu kirjoitti:

        Hallituspulueet valmisteli lain, eduskunta hyväksyi. Lieksan valtuustossa oli asia käsittelyssä, jolloin myös nyt äänessä olevat olisi voineet asiaan ilmaisunsa tuoda.
        Ikosella on käytössä mahdollisuus hoitaa kyseinen tiedontarve kunnallisen päätöksenteon mukaisesti.
        Tyhjääpä tuossa on virkamiestä syyttää siitä, että hoitaa työnsä kuten lainlaatija sekä valtuusto on päättänyt.
        Ellei nyt sitten välttämäyyä lähde kevään vaalikampanjaa tekemään. Ja mustamaalaamaan ehdokkaana olevaa virkamiestä.
        Luulisi olevan Kepulla vaikka työnsarkaa tuossa puolueen maineen palauttamisessa ja Demareilla muutakin tekemistä kuin julkkishemmojen kasaamisessa ehdokkaiksi.
        Ps, Julkkishemmo ei tarkoita Syrjäläistä.

        minkäänlaista hajua mistä ne "valtion " rahat tulee??? Ne on kuulkaa verotuloja esim ,verottaja ottaa palkasta ja kaikki veronmaksajat eivät ole tyytyväisiä tähän nykyiseen verorahojen tuhlailuun mamuihin ei kantaväestölle kustanneta asumista,kännyköitä ajokortteja verovaroin .

      • Kären puari
        12 on tiu kirjoitti:

        Hallituspulueet valmisteli lain, eduskunta hyväksyi. Lieksan valtuustossa oli asia käsittelyssä, jolloin myös nyt äänessä olevat olisi voineet asiaan ilmaisunsa tuoda.
        Ikosella on käytössä mahdollisuus hoitaa kyseinen tiedontarve kunnallisen päätöksenteon mukaisesti.
        Tyhjääpä tuossa on virkamiestä syyttää siitä, että hoitaa työnsä kuten lainlaatija sekä valtuusto on päättänyt.
        Ellei nyt sitten välttämäyyä lähde kevään vaalikampanjaa tekemään. Ja mustamaalaamaan ehdokkaana olevaa virkamiestä.
        Luulisi olevan Kepulla vaikka työnsarkaa tuossa puolueen maineen palauttamisessa ja Demareilla muutakin tekemistä kuin julkkishemmojen kasaamisessa ehdokkaiksi.
        Ps, Julkkishemmo ei tarkoita Syrjäläistä.

        Noin niinkuin yleistietona

      • löpinää

        Soile Syrjäläinen kirjoittaa vaan lämpimikseen syrjäytyneistä ja huono-osaisista tämän päivän Lieksan lehdessä oli kirjoitus hän yrittää kalastella ääniä päästäkseen eduskuntaan työttömät sitten äänestäisivät täyttä silmän lumetta on eipä se yksi kansan edustaja voi mitään kun säädetään lait työttömille toistensa perään. näillä palkkatuki töillä ei ole mitään merkitystä joutaisi lopettaa pois siksi pienipalkkaista on. Nämä demarit ovat säätäneet edellisessä hallituksessa pakkotyölain eli orjatyön. esim kuntouttava työtoiminta jota sossu tarjoaa ilmaiseksi työvoimaa nämä työharjoittelu ilmaistyöt ovat vain laajentuneet ja laajentuvat edelleen. en äänestä sinua eduskuntaan joten ole varma että soile syrjäläinen ei pääse sinne. etkä pysty vaikuttamaan millään tavalla sosiaalitukien parantamiseen tämä sama homma jatkuu hamaan tulevaisuuteen että köyhiä nöyryytetään ihan kunnolla ja ja oikeita työpaikkoja ei ole Lieksassa koskaan. munaa vaan edelleen kirjoituksilla köyhien pelastamiseksi ne eivät toteudu

      • mm mm

        Ihme muija. Lehtikirjoitukset ovat höpönlöpöä, ei käytännön tasolla mitään totuuspohjaa niissä jutuissa. Kaupungin sosiaalisektorilla tiedetään tasan tarkkaan ja kokemuksen kautta nämä jutut. Ihan väärä ihminen nyt sosiaalijohtajana.

      • mamujen
        Ihmettelevä raemo. kirjoitti:

        Olisi hyvä nähdä miten lasketaan mamuista tullut voitto?

        Mamuista kertyneitä kustannuksia on korvattu tammi-toukokuun välisenä aikna 2010 noin 571 000 euroa eli noin tuhat euroa/kk per mamu!
        Kustannusten korvauksiin ei käsittääkseni kuulu mamujen saamat henkilökohtaiset tulot, kuten työttömyspäiväraha/toimentulotuki ja asumistuki joten päädytään väkisten siihen että yhden mamun kaikki kulut tulee maksamaan suomen valtiolla noin 2000 euroa /kk!

        Tv 2:n uutisen mukaan Lieksa saa jopa voittoa 200 000 euroa per vuosi mamuista. Miten tuo voi olla mahdollista jatkossa, kun valtiontuet lakkaa kolmen vuoden täytyttyä?

        Siis viiden kuukauden kustannukset on 571 000 eli 114200 euroa /kk.
        114200 kertaa 12kk on taas Miljoona 370400 euroa!
        Kuka selvittäisi kuinka paljon tulee sitten tappiota kolmen vuoden kulttua, kun valtiontuet lakkaa?

        kustannuksia veronmaksajille, ota huomioon myös ne rahat jotka Kela kotoutumistoimissa oleville maksaa, summa on varmasti monin kertainen.

    • adalmiinan helmi

      tuon munauksen - hänen tapansa tehdä työtä veronmaksajien eteen lieksassa on naurettavaa. Mies ei usko ettei kenenkään tietosuojan alaisia tietoja hänelle anneta. Montako kertaa tähän päähän on näitä selvityksiä taottu ihan kamreerimme taholta. Hänen omatoiminen utelutyö mm. autokouluista on hevosmiesten ravitoimiston sihteerikköjen mukaan tuottanut vesiperän. Näin sitä tuppukylää mainostetaan.

      • Ihan väärä ihminen

      • ei osaa

        osaa, hänellä yksittäisenä tarkastuslautakunnan jäsenenä ei ole oikeus saada yksityiskohtaisia tietoja, tarkastuslautakunnalla sen sijaan on ja ihan minkään salassapitosäännösten estämättä oikeus päästä kaikkiin tarvitsemiinsa tietoihin, tätä veijo ei osaa. annettu tietohan ei ole aina totuuden mukaista-

    • hölmölandia
      • Sorsaankoski

      • Sorsaankoski

      • .,.,.,,,,.,.,,.

      • Iloinen veronmaksaja
        .,.,.,,,,.,.,,. kirjoitti:

        http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=419334

        Niinhän se on, että olivatpa maahanmuuttajat missä päin Suomea tahansa, me veronmaksajat sen maksamme. Siis suomeksi, olivatpa vaikka Helsingissä, jonne heidän toivotaan lähtevän, me veronmaksajat maksamme siitä Eikö se ole nyt hyvä, että ovat Lieksassa ja jättävät nekin rahat tänne eikä Helsinkiin.
        Viime kesänä yksi känni porukka uimalaitoksella meuhkasi maahanmuuttajille, että veitte meiltä asunnot. Oli kyllä sellaista sakkia, että ennen sata maahanmuuttajaa naapuriksi kuin yhtään noista kännisistä meuhkaajista, Että se Ikoselle siitä huolesta, että vievät nuorilta asunnot!

    • uurnilla tavataan

      sen mitä mieltä enemmistö lieksalaisista on!! Nämä pikku virkamiesnilkit ovat vallanhimossaan päsmäröineet oman mielensä mukaan mutta nyt se on loppu, lieksalaistenkin sietokyvyllä on rajansa.

      • Pilisteristeri

        "sen mitä mieltä enemmistö lieksalaisista on!! Nämä pikku virkamiesnilkit ovat vallanhimossaan päsmäröineet oman mielensä mukaan mutta nyt se on loppu, lieksalaistenkin sietokyvyllä on rajansa."

        Taisit unohtaa, ettet sinä ja ne muutamat kaltaisesi ole koko Lieksa.
        Suurin osa väestöstä on edelleenkin sitä mieltä, että pakolaiset on ihan ok.

      • kulkuset, kulkuset,
        Pilisteristeri kirjoitti:

        Keskity vaikka täyttelemään ristikoita ja jos et osaa, voit kilautella vaikka kaverille.

      • toinen kysyjä

        "Suurin osa väestöstä on edelleenkin sitä mieltä, että pakolaiset on ihan ok. "

        Löytyykö rohkeutta järjestää äänestys? Epäilen että ette uskalla ottaa sitä riskiä että kansa onkin toista mieltä.

      • Kannatetaan
        toinen kysyjä kirjoitti:

        Tulevien vaalien yhteydessä asia helppo järjestää.

      • Hekohek
        Kannatetaan kirjoitti:

        Tulevien vaalien yhteydessä asia helppo järjestää.

        Osanottoni! Paljonko muuten on tullut maksamaan nämä Ikosen aloitteista tehdyt jonninjoutavien asioiden selvittämiset? Eikö kannattaisi panna selvitys tekeille!

      • mahmudmuhmadahmed
        Hekohek kirjoitti:

        Osanottoni! Paljonko muuten on tullut maksamaan nämä Ikosen aloitteista tehdyt jonninjoutavien asioiden selvittämiset? Eikö kannattaisi panna selvitys tekeille!

        Et uskokkaan miten kurjaa? Mamut meinaa vallata koko kylän!

      • agaaasdgggggggaadddd
        mahmudmuhmadahmed kirjoitti:

        Et uskokkaan miten kurjaa? Mamut meinaa vallata koko kylän!

        Niitä on täällä jo 1 % koko väestöstä. Eihän sitä kestä lieksalaispölvästin mursunnahkanen persekkään.

      • Aasian veto
        toinen kysyjä kirjoitti:

        "Suurin osa väestöstä on edelleenkin sitä mieltä, että pakolaiset on ihan ok. "

        Löytyykö rohkeutta järjestää äänestys? Epäilen että ette uskalla ottaa sitä riskiä että kansa onkin toista mieltä.

        Olisivat halvempia sekä työtelijäitä ,
        Tähän bisnekseen .

      • tilastovirhe
        agaaasdgggggggaadddd kirjoitti:

        Niitä on täällä jo 1 % koko väestöstä. Eihän sitä kestä lieksalaispölvästin mursunnahkanen persekkään.

        Lieksassa on arviolta n. 400 ulkomaalaistaustaista maahanmuuttajaa. Kaikki ei ole pakolaisia, vaan suurin osa on työssä ja osa kotirouvia ja osa opiskelijoita. Siinä on Ikoselle selvittäminen, kun syynää näiden rahavarannot! Kaikki ei ole köyhiä!

      • esim.
        tilastovirhe kirjoitti:

        Lieksassa on arviolta n. 400 ulkomaalaistaustaista maahanmuuttajaa. Kaikki ei ole pakolaisia, vaan suurin osa on työssä ja osa kotirouvia ja osa opiskelijoita. Siinä on Ikoselle selvittäminen, kun syynää näiden rahavarannot! Kaikki ei ole köyhiä!

        Muut ulkomaalaiset esimerkiksi venäläisiä. On aivan eri asia kuin nämä elintasopakolaiset, joilla ei tee hevonvittuakaan Lieksassa. Mutta siinäpähän haalitte, minä korjaan luuni pois Lieksasta!

      • REILUSTI SELÄN TAKAA
        kulkuset, kulkuset, kirjoitti:

        Keskity vaikka täyttelemään ristikoita ja jos et osaa, voit kilautella vaikka kaverille.

        Täällä sitä ROHKEASTI VITTUILLAAN.
        Onko teistä kukaan käyny edessä kitisemässä ?

      • ,,,,,,,,.......

      • ukala pukala keihäs
        REILUSTI SELÄN TAKAA kirjoitti:

        Täällä sitä ROHKEASTI VITTUILLAAN.
        Onko teistä kukaan käyny edessä kitisemässä ?

        Ei ne uskalla, paskahousuja kun ovat!

      • Heeekkonee
        esim. kirjoitti:

        Muut ulkomaalaiset esimerkiksi venäläisiä. On aivan eri asia kuin nämä elintasopakolaiset, joilla ei tee hevonvittuakaan Lieksassa. Mutta siinäpähän haalitte, minä korjaan luuni pois Lieksasta!

        jos heti meet.
        Äläkä tuu perkele takas!

      • nettiin pitäisi oppi

      • lipisko
        Heeekkonee kirjoitti:

        jos heti meet.
        Äläkä tuu perkele takas!

        Kukaan viisas tommoseen persreikään takas tuu. Ainoastaan mamuhyysärit jää lipomaan mamun lakuaaria...

      • Prossia vaan
        agaaasdgggggggaadddd kirjoitti:

        Niitä on täällä jo 1 % koko väestöstä. Eihän sitä kestä lieksalaispölvästin mursunnahkanen persekkään.

        Sitäkin kovempaa kamaa .

      • NÄINNIKKÄÄ
        nettiin pitäisi oppi kirjoitti:

        Ja maailma muuttuu! Tietoa Veijokin saisi vaikka netin kautta.

        HYVÄ VEIJO !!!!! TODELLA REHELLISEN MIEHEN TEKO NÄYTTÄÄ KASVONSA SUURELLE YLEISÖLLE.
        EIKÖS MEILLÄ LIEKSASSA OLE MUITA KAUPUNKIMME EDUSTAJIA JOTKA VOIS VILAUTTAA NAAMAANSA ASIOIDEN EDESSÄ EIKÄ RUPISTA TAKANAPÄIN.
        ESIM;KUHMONTIEN KORJAUS LIEKSAN KAUPUNKILAISET SINNEKKIN MAKSUMIEHIKSI ????
        VALTION TEITÄ KORJAAMAAN,EI RAHAA EDES KAUPUNKIMME SISÄISIIN KATUIHIN.
        PIELISENTIE TÄYS FIASKO MUTTA EI PÄÄTTÄJÄT MYÖNNÄ VAIKKA HÖLMÖTKIN SEN
        HUOMAA.
        TAITAS OLLA TODELLA ASIOITA MUIDENKIN VALITTUJEN PÄHKÄILTÄVÄKSI KUIN AINA
        "SORRON"ALLA YKSIN TAISTELEVALLE VEIJOLLE JOKA PUHUU ASIAT ETTÄ TYHMEMPIKIN
        TAJUAA,VAIKKAKIN EI YHDELLÄ MIELIPITEELLÄ OLE VALTUUKSIA MUUTTAA ASIOITA MUTTA
        ON KANSALAISTEN TIEDOSSA ETTEI TÄÄLLÄ KAIKKI ASIAT OLE NIIN HYVIN KUIN OLETTAA
        VOIS.

      • HELEVETIN
        NÄINNIKKÄÄ kirjoitti:

        ärsyttävää, kun ihminen ei osaa kirjoittaa netissä muuta, kuin HUUTAMALLA!!!

      • sinkomies
        nettiin pitäisi oppi kirjoitti:

        Ja maailma muuttuu! Tietoa Veijokin saisi vaikka netin kautta.

        Nämäkö kirjoitukset luovat tietopohjaa päätöksentekoon? veijo pidä puoles

    • Rentun ruusu

      vaan sanoi monien Lieksalaisten ajatukset ääneen. Kyllä tästä asiasta pitäisi saada selvitys. Ei paljon paina jos vain Vuokratalot pelastui. Tiedän että mamuistakin nuoret muuttavat suuriin kaupunkeihin, niinkuin meistäkin. Voi olla että heistäkin vain vanhat ja perheelliset jäävät tänne. Katosotaanpa mikä on parin vuoden päästä tilanne. Toivottavasti ei niin että vain vanhat ja sairaat ovat jäljellä. Mieleeni tuli että taisi olla Lieksa elokuva hieman aikaansa edellä, eihän tänne muuta enää romaanitkaan. Loppusanat on yhä mielessä: "Lieksa on meille liikaa"

    • Demari mokasi

      ei mene eduskuntaan, että jää nyt katsomaan "kättensä töitä" tänne Lieksaan !

      • 2lki3321mm

        Ei mahda olla pelkoa siitä että menisi eduskuntaan, ei Lieksassa niin paljon demareita ole! Ja jos minusta riippuu ei mene ketään, sillä en aio äänestää!

      • rajansa kaikella

        tulivat julki ihan valtakunnan tasolla. Nyt saadaan mielipiteitä myös muualta kuin lieksan sensuuri sisäpiiriltä. Nyt sitten pitää löytyä ne vastuunkantajat? Julki vain kaikki nimet. Valtuutetuilta ja virkamiehiltä odotetaan rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä asian julkituomisessa muutoin elämä lieksassa käy kohta mahdottomaksi.

      • näkijä tulevaisuus

        että täällä pestään vielä isoa jälkipyykkiä ja lasku tulee olemaan suuri niin inhimillisen kärsimyksen kuin taloudenkin puolella.

      • Teho Arska
        näkijä tulevaisuus kirjoitti:

        Pyykkiähän voi pestä, mutta se on varmaa että vastuuta ei ole kenelläkään jälkikäteen, niinhän se on aina päätöksenteossa ollut, politikoita myöten, vaikka tulisi miljoonien lasku!

      • maailmalla infl
        näkijä tulevaisuus kirjoitti:

        että täällä pestään vielä isoa jälkipyykkiä ja lasku tulee olemaan suuri niin inhimillisen kärsimyksen kuin taloudenkin puolella.

        tapahtuu. Pois pois Lieksasta lähden. Jos pikkukylän pääkujalla marssii mamujen ruokakassi jono.

      • madonkude
        maailmalla infl kirjoitti:

        tapahtuu. Pois pois Lieksasta lähden. Jos pikkukylän pääkujalla marssii mamujen ruokakassi jono.

        VEIJO ET TARVITSE HÄVETÄ; JOKA KOHDASSA OLET OIKEASSA!

      • nysse alkoi
        madonkude kirjoitti:

        VEIJO ET TARVITSE HÄVETÄ; JOKA KOHDASSA OLET OIKEASSA!

        Jaahas. Kepulit aloitti eduskuntavaalit. Mahtaa olla tämännii ketjun kiirjoittaja kepulilla paikat roudassa.

      • toisaalla,

    • Veke Veke

      Veke ei munannut itseään saati sitten muita,vaan kertoi niinkuin täällä lieksassa todellisuudesa ajatellaan asioista.Veijo on rehti joka ei sanoja säästele kun on kaupunkilaisten asioista kyse.

      • epäily vaaliliitosta

        Ikonen tekee mainosta Syrjäläiselle. Täysin kästtämätöntä! Onko kyse vaalilitosta?

    • mielipide tämäkin

      että uskallat puhua äänestäjiesi ja monen muun mielipiteen julki. Suorasanaisuus ja rehellisyys ei ole rikos. Älä pelkää paikallisia virkamiehiä jos yrittävätkin tukkia suusi.

      • madonkude

        EIKÄ SAA KIISKINEN,SIELTÄ VOI LÖYTYÄ MUSTA HEVONEN:
        JOKU KERTOI OOTERIN BAARISSA SDP. JA PS. KANNATUS
        POHJOIS KARJALASSA TASAN; MITÄS SIIHEN SANOT.

      • Kyrpä-Jooseppi.

        On se pirun hyvä, että edes yksikin henkilö kuten Veijo Ikonen, uskaltaa tuoda esiin ne asiat, mitä LIEKSAN KANSALAISET pohtii!
        Jatka Veijo samaan malliin, kysellen rahojen perään, sillä maksajina kuluttajillehan olemme me veronmaksajat!

      • puhuu asiaa...

        eri ihmisille eri lait
        http://ohohupsis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/51739-eri-ihmisille-eri-lait

      • helevetissä se
        madonkude kirjoitti:

        EIKÄ SAA KIISKINEN,SIELTÄ VOI LÖYTYÄ MUSTA HEVONEN:
        JOKU KERTOI OOTERIN BAARISSA SDP. JA PS. KANNATUS
        POHJOIS KARJALASSA TASAN; MITÄS SIIHEN SANOT.

        capslock pois piältä!

    • Sniffailija

      "Otsake oli uutisoinnissa yliampuva, kuin koko kaupunkia asia puhuttais. Taitaa Ikonen yksin vouhkata!"

      • Olen aikanaan tehnyt aloitteen kun Lieksassa oli tyhjiä asuntoja, että ne otettaisiin lomatoimintaan aloite 9.12.2002
        Silloin asiasta antoi lausunnon Lieksan matkailu joka hieman tuki majoituskapasiteetin osalta silloin vain hotelli puustelli suunnitteli lisärakentamista lausunnossa todetiin ,ei tiedetä tarkkaa ajankohtaa.Olisiko nyt parenpaa tietoa siltä osin?
        Vuokratalojen lausuno tuli sitten 18.2,2003 mutta aravalainoituksen luonne huomioiden ei tule tukemaan voine tulla muiden asukkaiden maksettavaksi lausunnossa todettiin.
        Silloin jo todettiin, että sosiaalitoimi ja Vuokratalot ovat ovat neuvotelleet tilojen sopivuudesta sosiaali ja terveystoimen tarpeisiin.Eli näin silloin jo todetiin.
        Kaupunginjohtaja silloin esitti, että tehdyt selvitykset ja toteaa, että uuden yksikön perustaminen ei ole tarkoituksenmukainen vastauksena aloitteeseen.MK

      • karkki ja kepponen
        markkukorpinen kirjoitti:

        Olen aikanaan tehnyt aloitteen kun Lieksassa oli tyhjiä asuntoja, että ne otettaisiin lomatoimintaan aloite 9.12.2002

        Selevittämmään oman puolueesa rahasotkuja, siis niitä, jotka pitäs olla avoimia mutta kun on sitä salakähmäisyyttä! Nyt Veijo Kymppiuutisiin ottamaan kantaa vaikka Vanhasen sotkuloihin. Minne on meijän veroeuroja laitettu! Meillä on Veijoseni oikeus tietää. Ettei vain ommiin taskuihi mene osa karkeista!

      • kansanäänestys
        karkki ja kepponen kirjoitti:

        Selevittämmään oman puolueesa rahasotkuja, siis niitä, jotka pitäs olla avoimia mutta kun on sitä salakähmäisyyttä! Nyt Veijo Kymppiuutisiin ottamaan kantaa vaikka Vanhasen sotkuloihin. Minne on meijän veroeuroja laitettu! Meillä on Veijoseni oikeus tietää. Ettei vain ommiin taskuihi mene osa karkeista!

        Eipä sotketa asiaa..Kiitos Veijolle että toimit ruohonjuuritasolla, kuten pitääkin. Paikallispolitiikkaan valitun pitääkin hoitaa ne tärkeimmät eli oman kunnan asiat ensiksi reilaan, muu valtakunnanpolitiikka tulee siinä sivussa. Marssijärjestys on tämä. Kiitos.

      • Ei ota erkkikään sel
        markkukorpinen kirjoitti:

        Olen aikanaan tehnyt aloitteen kun Lieksassa oli tyhjiä asuntoja, että ne otettaisiin lomatoimintaan aloite 9.12.2002
        Silloin asiasta antoi lausunnon Lieksan matkailu joka hieman tuki majoituskapasiteetin osalta silloin vain hotelli puustelli suunnitteli lisärakentamista lausunnossa todetiin ,ei tiedetä tarkkaa ajankohtaa.Olisiko nyt parenpaa tietoa siltä osin?
        Vuokratalojen lausuno tuli sitten 18.2,2003 mutta aravalainoituksen luonne huomioiden ei tule tukemaan voine tulla muiden asukkaiden maksettavaksi lausunnossa todettiin.
        Silloin jo todettiin, että sosiaalitoimi ja Vuokratalot ovat ovat neuvotelleet tilojen sopivuudesta sosiaali ja terveystoimen tarpeisiin.Eli näin silloin jo todetiin.
        Kaupunginjohtaja silloin esitti, että tehdyt selvitykset ja toteaa, että uuden yksikön perustaminen ei ole tarkoituksenmukainen vastauksena aloitteeseen.MK

        se sinä siinnäe hommmmiehenä. Oot muuten täänkin jutun jo aiemmin tuonut esille. Onko tementia vai harrastatko tautofoniaa.

      • kaikki takana ollaan
        Ei ota erkkikään sel kirjoitti:

        se sinä siinnäe hommmmiehenä. Oot muuten täänkin jutun jo aiemmin tuonut esille. Onko tementia vai harrastatko tautofoniaa.

        Nyt kun valtakunnan foorumit on Veijolle avautuneet, niin suoraan Arkadian mäelle. Vaikka yhdessä Arjan kanssa. Sais hävetä kunnolla!

    • *Tutkain*

      Veijo Ikosen kommentti Turuselle (kannattaa lukea kokonaisuudessaan)

      "Tietosuojavaltuutetun lausunnosta ... suora lainaus "" Jos maahanmuuttajat saavat jotain erityisetuuksia, niiden ehdoista voidaan kertoa yleisellä tasolla. Voidaan myös kertoa olemassa olevista säännöksistä ja ohjeista, joiden perusteella päätetään siitä, kustannetaanko henkilölle esimerkiksi auto.""

      • rehti meininki

        nyt esiin niitä erityisetuuksien ehdoista yleisellä tasolla!

      • Hallussani on ohjeet opas toimeentulotuen soveltamisesta sosiaali ja terveysministeriön julkaisu.
        Siinä kerrotaan ,että kunnilla on edelleenkin mahdollisuus antaa omia soveltamisohjeita,toimeentulotuesta Näiden ohjeiden mukaan tulee kuitenkin otaa huomioon,että ne eivät voi rajoittaa viranhaltijoiden harkintaa päätettäessä perheen ja yksilön oikeudesta toimeentulotukeen tai muutoinkaan olla ristiriidassa lainsäädännön kanssa.
        Ohjeiden tarkoituksena on lähinnä korostaa YHDENVERTAISUUSPERIAATTEEN toteutumista kunnassa ohjeilla ei voida sivuuttaa lain säädäksiä.

        Toimeentulotuen asiaksta koskevien tietojen luovuttaminen,saanti ja salassapito julkisuuslaki 621/1999 sanoo asian salassapitosäädösten kohdalta yleislaki yleislakia täydentävät eritysilait kuten laki sosiaalihuollon asiakkaasta asemasta ja oikeudesta 812/2000 ja sekä potilaan asemasta ja oikeudesta 785/1992
        Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeudesta tuli voimaan1.1.2001 laissa käsitellään mm seuraavaa.
        -tietojen antaminen asiakkaalle ja hänen edustajalle
        -asakirjasalaisuus
        -suostumus tietojen antamiseen
        - salassapito ja salassapidettävien tietojen luovuttaminen
        -vaitiolovelvollisuus ja tietojenhyväksikäyttökielto
        -velvollisuus antaa sosiaalihuollon viranomaisille salassapidettäviä tietoja-sosiaalihuollon viranomaisen oikeus saada virka-apua.

        Asiakokonaisuus on laaja joten tässä yhteydessä en lähde asia tarkentamaan.
        Voinen kirjan ottaa matkalle mukaan ja keskustella paremmin.MK

      • markkukorpinen kirjoitti:

        Hallussani on ohjeet opas toimeentulotuen soveltamisesta sosiaali ja terveysministeriön julkaisu.

        Aikanaan asiasta kirjoitin niin kas kummaa ne kirjoitukset poistettiin kokonaan missä valotin mitä asioita otetaan huomioon toimeentulotuessa
        On siis varsinainen toimeentulotuki
        ja ehkäisevä toimeentulotuki joka ei ole rajattu johonkin tarkoitukseen vaan sitä käytetään tapeen mukaan
        Tuen tarkoituksena on varhaisessa vaiheessa puutua suunnitelmallisesti henkilön tai perheen uhkaaviin riskitekijöihin ja toimeentulo-ongelmiin.Jokainen tapaus on siis erikseen harkittava miten kutakin henkilöä autetaan sosiaalisessa suorituskyvyssä sen hetkisessä tilanteessa joten saataisiin myönteinen vaikutus ettei henkilö olisi jatkuvan toimeentulotuen piirissä että hän voisi kohentaa sosiaalista ja taloudellista tilannetta.
        Tämä on stm selvitysten mukaan pidetty tuloksellisena esim opiskelun ja työllistymisen kohdalla

        Toimeentulotuke voidaan periä myös takaisin ja siitä on omakohtainen kokemus kun oli vuoden toimeentuloa vaila ja sairaalalasku oli maksettavana johon ei ollut rahaa vaikka silloin toinen sosiaalityöntekijä totesi myy asuntosi(on ohjeiden vastainen) niin toinen ymmärsi asian kun vakuutus makso niin maksoin heti takaisin kuitenkään keskussairaala ei hyväksynyt laskun laittamista yhtiölle ja osastonhoitaja sanoi ei ole ollut henkilöä toista vielä joten sillai siellä ei liene köyhiä käynyt. joten sairaanakin piti asian hoitaa itse.MK
        Olen sitemmin ollut kyseisen lautakunnan jäsen aikaisemmin joten hieman tiedän asioista nyt.

      • on erilainen

        Eikö tuommoisella fraasilla kuin "Yhdenvartaisuusperiaate" Voi lähinnä pyyhkiä persettä tuossa sosiaalitukien jakamishommassa? Suomalainen tavantallaaja joka olisi avun tarpeessa ei saa lähellekkään samoja tukimääriä kuin maahanmuuttaja! Joskus aikoinaan kun olin pitkään työttömänä ja olisin tarvinnut vähän sosiaaliapua, niin arvaappa liikenikö? Arvasit oikein ettei tietenkään? Olisi pitänyt myydä kaikki mitä omisti, vanhasta autonromusta lähtien! Tuli vaan tunne, että parempi olisi tehdä vaikka itsari, vähemmällä nöyrytyksellä pääsisi! Mutta onneksi järjestyi työhömmia ja pääsin jaloilleni, en ole sen jälkeen tarvinnut kysellä sossun tukia, liiton päivärahoja ole saanut, mutta nehän saa kun maksaa jäsenmaksut!
        Jäi vaan tilanne niin hyvin mieleen, ja mieli on kuin koiralla, ei unohdu vähällä!

      • on erilainen kirjoitti:

        On myös omakohtaista kokemusta ja sempä vuoksi olen joutunut myöskin Ns kantapään kautta opiskelemaan ja en ole aina uskonut mitä kerrotaan vaan pitää olla mustaa valkoisella.
        Siksi olen hieman vaarallinen mies noille "PÄÄTTÄJILLE" jotka asioita tulkitsee väärällä tavalla toisinaan.
        Mutta meillä on myös olemassa järjestelmät ja muutoksenhakumahdollisuus meillä on olemassa kyllä sosiaali ja potilasasiamies mutta paljonko auttaa.henkilöitä

        Tänään taasen oli yksi tapaus perheessä kun syyskuussa oli käynyt hammaslääkärissä niin pari kertaa on aika peruttu ja nytkin meni paikalle niin sanoittiin että aika on peruttu ja jonoon maaliskuun loppuun saakka joten tällainen toiminta ei ole hyvää hoitoa ja kohtelua mitä laki toteaa terveydenhuollossa joten hieman annoin palautetta jos kunta ei säädetyssä ajassa palveluja järjestä silloin se on ostettava muualta näin siis lainsäädäntömme joten miten sitten tähän vastaa ehdokkaat ja asioista päättävät tahot, on turhaa selittää lääniin ,että valituksia ei ole tullut koska asioita salataan ja ihmiset eivät tiedä oikeuksiaan,
        Epäilen ,että tämä kirjoitus poistuu kohtisuoraan laukaisun vuoksi.MK

      • haistakaa paska
        on erilainen kirjoitti:

        Sosiaalityöntekijät ovat samaistuneet kepulikonstein luukulla kävijöihin jo niin että kun sinne menee uusi asiakas väliaikaiseen hätäänsä apua pyytämään niin ei perkele tipu latin latia. Sosiaalityöntekijät suhtautuvat todella nuivasti rehelliseen avuntarvitsijaan. Tämä on nähty ja koettu myös täällä päässä.

      • en pidä tyylistäsi

        olet ajatuksinesi, tietojesi, taitojesi kanssa vertaansa vailla oleva surkuhupaisia kehäraakki!

      • en pidä tyylistäsi kirjoitti:

        olet ajatuksinesi, tietojesi, taitojesi kanssa vertaansa vailla oleva surkuhupaisia kehäraakki!

        Taitoa näkyy riittävän mutta en myöskään pidä tyylistäsi ja se ei edusta varmaan myöskään kansanedustajaehdokas Syrjäläisen kantaa jos siihen lukeudut mutta jos näin on ihmettelen suuresti.MK
        Mutta tukimukseen asia.

      • pettynyt kuntalainen
        haistakaa paska kirjoitti:

        Sosiaalityöntekijät ovat samaistuneet kepulikonstein luukulla kävijöihin jo niin että kun sinne menee uusi asiakas väliaikaiseen hätäänsä apua pyytämään niin ei perkele tipu latin latia. Sosiaalityöntekijät suhtautuvat todella nuivasti rehelliseen avuntarvitsijaan. Tämä on nähty ja koettu myös täällä päässä.

        Mamuille on soskun piikki auki ja sitä he osaa kiitettävästi hyödyntää. Kuka suojelee perheitä, vanhuksia, työttömiä ja ajaa lieksan oman väestön asioita? Ei yksikään kaupungin virkamiehistä!!

      • pettynyt kuntalainen kirjoitti:

        Mamuille on soskun piikki auki ja sitä he osaa kiitettävästi hyödyntää. Kuka suojelee perheitä, vanhuksia, työttömiä ja ajaa lieksan oman väestön asioita? Ei yksikään kaupungin virkamiehistä!!

        Oletko nyt sitten pettynyt miten ehdokkaasi on asioita ajanut .
        Kukaan ei voine kyllä toimia yksin vaan voinee tehdä aloitteita ja siihen sinullakin on kuntalaisena mahdollisuus.
        Mutta tarvitaan kuitenkin aina talousarviokeskustelua ja siinä punnitaan asiat ja tarpeet mutta siinä sitä sitten ollaan joten keskustelua on aina.
        Valtuutetulla pitää olla tietoa ja taitoa katsoa sitä pumaskaa ja tehdä asian kohdalla jopa esityksiä kun asia on esillä eikä siten jälkeenpäin selitellä asioita,
        Aikanaan oli vaan numeroita mutta ei asiaa mitä niillä aijotaan tehdä, joten siihen asiaan sitten tuli jo aikanaan parannusta koska sitä asiaa toivoivat myös muut valtuutetut.
        Joten eri lautakuntien ja toimielinten pöytäkirjoja on kirjastossa esim joten kannattaa tutustua.
        Mutta kuitenkin uskon, että myös sinun tarpeet huomioidaan koska olet vielä elossa.MK

      • kristillisdemokr.?

        --------------------------------------------------------------------------------

        Kopioin muutaman lauseen tuon Lieksan kristillisen opiston arvoista, heidän itsensä ilmoittamana:

        Lieksan kristillisen opiston toiminnassa arvoja ovat
        -elinikäinen ja omaehtoinen oppiminen,
        -yhteisöllisyys,
        -osallisuus,
        -toiminnallisuus,
        -monikulttuurisuus ja
        -integraatio.

        Toiminnassa näkyvät
        -toisten vakaumusten kunnioittaminen,
        -suvaitsevaisuus ja
        -kulttuurien välinen vuoropuhelu.

        Haluamme painottaa kulttuuria
        -ihmisen identiteetin rakentumisen kivijalkana ja voimavarana,
        -kaikkia yhdistävänä tekijänä sekä
        -monikulttuurisuutta rikkautena.

        Lähde:http://www.lkro.fi/index.php?s=1&l=fi

        Opiston nimi on harhaanjohtava. Ei voida enää puhua kristillisestä opistosta, pelkästä opistosta vaan, jos olisivat rehellisiä. Onhan tiedossa, että opiston tiloissa on somaleille ja muille muslimeille järjestetty oma rukouspaikka kohti Mekkaa Saudi-Arabiaa. Tämä on merkittävä osa (suorastaan pääasia) sitä rikkautta, jota levitetään nyt kaikkialle Suomeen.

        Tämä rikkaus tuhoaa nimenomaan kristillisyyttä. Toisaalta se ei tuhoa tätä kristillisen opiston nimeä, koska se ei todellisuudessa ole enää kristillinen sanan varsinaisessa merkityksessä.

        Ollaanko Lieksassa edes ymmärretty tätä asiaa, josta yllä olevassa tekstissä kirjoitin?
        Ymmärretäänkö siellä Lieksassa itse asiassa, mitä olette tekemässä ja kuinka tällä on laajat vaikutukset ympäröiviin kuntiin?
        Onko liian myöhäistä siellä Lieksassa aloittaa laaja kansalaiskeskustelu tästä asiasta?

        Tuolla aloituksessa on mainittu yksi opiston arvoista: integraatio. Siitä muutama sana:

        Käytännön elämä vuosikymmenten aikana on osoittanut kiistattomasti, että muslimien sulautuminen kantaväestöön ei ole onnistunut missään maassa, luonut ainoastaan moninaisia ongelmia. Tämän asian kertoi voimakkaasti ja selkeästi Saksan liittokansleri Merkel joulukuussa. Joten Lieksan opiston toive muslimien sopeutumisesta ja sulautumisesta kantaväestöön on pelkkää haihattelua ja kauniita sanoja, Vantaalta saanevat asiaan lisävalaistusta, jos eivät usko tähän asiaan.

        Tehkää lieksalaiset jotain merkittävää tämän asian suhteen, nyt kun tämä asia on saanut näin laajaa valtakunnallista julkisuutta. Ainoastaan rohkeuden ja avoimuuden kautta asioihin voidaan vaikuttaa.
        http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=419272&page=16

    • loppu nöyryytykselle

      Sosiaalijohtaja pysy sanojesi takana tai lopeta tuo lööperin kirjoittelu Lieksan Lehden palstoilla. kts. lauantain LL "Lapsiperheiden hyväksi tarvitaan tahtoa ja tekoja"

      Sosiaalipuoli mättää nyt niin pahasti, että ihmiset näkevät nälkää. Jos laissa on säädetty se, että Suomessa "Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella" (Perustuslaki), niin se on käsittääkseni tapahduttava. Ei ole normaali käytäntö, että Lieksan sosiaalitoimi ei toimi lain mukaan ja ohjaa asiakkaita esim. kirkon puoleen.
      Vai mitä mieltä olette siitä että esim. toimeentulotuki evätään kun ei ole sosiaalitoimen aikaisempaa asiakkuutta.
      Sosiaaliturva on siksi, että yhteiskuntarauha säilyy. Ehkä sillä ei enää joittenkin poliitikkojen mielestä niin väliä.

      ps. tämä asia lähtee vielä oikeusasiamiehelle ja lööppeihin

      • lissu vaan

        Sosiaalijohtaja kirjoitti ihan asiaa. Ainkin meidän perhettä on autettu ja paljon. Onhan niitä kaikenlaisia marisijoita ja siitä on osoituksena yllä oleva kirjoitus. Meillä on ollu tiukaa mutta apua on saatu. Kiitos siitä Hartikaiselle ja Tikkaselle.

      • sanon mie,
        lissu vaan kirjoitti:

        Sosiaalijohtaja kirjoitti ihan asiaa. Ainkin meidän perhettä on autettu ja paljon. Onhan niitä kaikenlaisia marisijoita ja siitä on osoituksena yllä oleva kirjoitus. Meillä on ollu tiukaa mutta apua on saatu. Kiitos siitä Hartikaiselle ja Tikkaselle.

        Hartikainen ja Tikkanen varmasti auttavat lapsiperheitä (ei kokemusta, en ollut heidän alueelta), mutta Auli Pyykkö ei mielellään, jopa lakisääteisissä jutuissa jouduin viemään asiaa eteenpäin...ja aikojen kuluessa (lue liian myöhään) sain oikeutta.

        Terveisin yksinhuoltajaäiti, joka otti jalat alleen ja häipyi Lieksasta.

      • millaista palvelua a
        sanon mie, kirjoitti:

        Hartikainen ja Tikkanen varmasti auttavat lapsiperheitä (ei kokemusta, en ollut heidän alueelta), mutta Auli Pyykkö ei mielellään, jopa lakisääteisissä jutuissa jouduin viemään asiaa eteenpäin...ja aikojen kuluessa (lue liian myöhään) sain oikeutta.

        Terveisin yksinhuoltajaäiti, joka otti jalat alleen ja häipyi Lieksasta.

        Hartikanen ja Tikkanen päteviä. Pyykkö ei ole sosiaalityöntekijä! Ainakaan koulutukseltaan.

      • Todella kirkon puolella on diakonia.
        Mutta kuitenkin sosiaaliasioissa voinee asian viedä sitten eteenpäin tai aina viranhaltija voinee tehdä itseoikaisun jos virhe on tapahtunut. MUtta viranhaltijan päätökseen tyytymätön voi hakea muutosta lautakunnalta,Tulkoon mainituksi, että päätös on aina perusteltava,
        Sinulla on oikeus hyvään kohteluun ja sinulla on mahdollisuus käyttää sosiaaliasiamiestä
        MYöskin sosiaaliasioissa voi sen jäälkeen hakea muutosta Hallinto-oikeudelta ja se todella näyttää toisinaan olevan joka asiassa Lieksan tapa mutta kuitenkin sosiaaliasioissa muutoksenhaku ei maksa.
        Ihmisillä on erilaisia tarpeita ja siitä olen toisaalla kirjoittanut mutta joihinkin asioihin voinen tietää vastauksen lainsäädännön valossa ja mitä sanoo sovellutusohjeet.
        Muuten tuon kirjasen olen saanut aikanaan Ministeri Mönkäreeltä kun pommitin kysymyksiläni häntä aikanaan olessani sosiaalilautakunnan jäsen mutta sosiaalilautakunnassa oli jaosto joka ratkaisi yksilöasiat kuten nytkin.

      • laitoin
        markkukorpinen kirjoitti:

        Todella kirkon puolella on diakonia.

        muutaman hallintokantelun ja sosiaaliasiamieheen ei ole luottamista, heitä kun on uhkailtu ylemmältä taholta! Se kantelun päätös vaan kestää ihan helvetin kauan, mutta kun olen useamman koulutuksen läpi käynyt ja aikas OPPINUT yksinhuoltaja, niin en todellakaan jättänyt asiaa sikseen. Aattelin, että parempi myöhään, kuin milloinkaan ja suorastaan hymyilytti ja VITUTTI yhtä aikaa, kun sossusta tuli kirjeitä virallisia teitä...heh heh ne piti sitten noutaa ihan postista. Siltikään en antanut periksi, kun tiesin lukeneena asioista, että olin oikeassa.

        T: se häipynyt Yh, joka nyt asuu Joensuussa TÖISSÄ!!!

      • laitoin kirjoitti:

        Tiedän tarkalleen senkin, että ministerit pallottelivat kolme vuotta asiaa toisilleen ja sitten viimein aikanaan oikeusministeri Koskinen sdp kiirehti asiaa Kuopion Hallinto-oikeuteen koska kohtullisessa ajassa pitäisi asiat käsitellä niin hallinto-oikeus totesi Lieksan kaupunki on antanut virheelisen valitusosoituksen ja jätti asian tutkimatta jotta sillee.
        Kuitenkin tietääkseni meillä on lakiasiantuntijoihin mahdollisuus.MK

        Mitä sitten tulee noihin sosiaali ja potilasasiamiehiin niin eihän ne ole tavattavissa ja olen samaa mielta siinä asiassa ,että nimitys on vain muotoseikka kunhan on olemassa.
        Mutta kyllä siitäkin asiasta on hyvä keskustella koska he ovat tavoitettavissa lieksalaisille kun kerran maksetaa siitä.MK

      • 18+18
        millaista palvelua a kirjoitti:

        Hartikanen ja Tikkanen päteviä. Pyykkö ei ole sosiaalityöntekijä! Ainakaan koulutukseltaan.

        sos.joht. Syrjäläinen taitaa olla vain kandi

      • puhut
        markkukorpinen kirjoitti:

        Tiedän tarkalleen senkin, että ministerit pallottelivat kolme vuotta asiaa toisilleen ja sitten viimein aikanaan oikeusministeri Koskinen sdp kiirehti asiaa Kuopion Hallinto-oikeuteen koska kohtullisessa ajassa pitäisi asiat käsitellä niin hallinto-oikeus totesi Lieksan kaupunki on antanut virheelisen valitusosoituksen ja jätti asian tutkimatta jotta sillee.
        Kuitenkin tietääkseni meillä on lakiasiantuntijoihin mahdollisuus.MK

        Mitä sitten tulee noihin sosiaali ja potilasasiamiehiin niin eihän ne ole tavattavissa ja olen samaa mielta siinä asiassa ,että nimitys on vain muotoseikka kunhan on olemassa.
        Mutta kyllä siitäkin asiasta on hyvä keskustella koska he ovat tavoitettavissa lieksalaisille kun kerran maksetaa siitä.MK

        asiaa, mutta mie olin ihan alusta asti yhteydessä Joenuun sosiaaliasiamieheen ja totesin heti alkuunsa, että voi helvetti sentään, jo puhelimessa kuulin epämääräistä JOSSITTELUA!!! En ihan niiiiiiiiiiiiin tyhmä ollut, että jäin tuon ihmisen varaan odottelemaan parempia aikoja. Ihan itse hakeuduin nettisivuilla kanteluasioihin ja tein oma-alaoitteisesti ne katelut ILMAN SOSIAALIASIAMIEHEN neuvoja. Olisi mennyt todellakin toinen vuosi tuota apua odotellessa.

        T. Datanomi, laskentamerkonomi ja se Yh, jos nyt YH ketään kiinnostaa. Mutta titteleissä en häviä kenellekään :))). Oikeestaan mielenkiinnollaa odottelen, kun täällä avaudun rehellisesti, milloinka on virkavalta "kimpussa" :D

      • ainakin taas
        puhut kirjoitti:

        Tämäkin ketju meni vituksi. Moneskohan oli. Mää mää ja lampaita

      • ,,, ja ...???. !!! j

        Kirjoitusvirheitä koko lause täysi.
        Muutoin tuohon mikäli todella tarvitsee NEUVOA ja tai apua elämän kiemuroihin. Käytä OIKEITA ASIANTUNTIJOITA: Markkinoilla on kaikenmaailman minä tiedän kopioita, joidenka tieto, taito on kopioitu hikipediasta. Eli perseestä.
        Oletko luullut oikeusapu toimistosta. Soita, varaa aika ja kerro murheesi. Siellä neuvotaan ja saat ajan tasalla olevaa tietoa. Täältä et saa.

      • ,,, ja ...???. !!! j kirjoitti:

        Kuitenkin on niinkin, että millaisia asioita ja millä ehdoilla tuo mainitsemasi taho on valmis auttamaan voineehan sieltä saada myös esitteen.
        Mutta todella sitä varten kunnassa pitää olla sekä sosiaali että potilasasiamies mutta nekin on Joensuussa mutta maksamme palveluista.

        Kuitenkin asiat eivät ole niin huonolla tolalla meillä yleisesti ja aina voidaan hakea oikaisua asioihin.sitä halusin sanoa ja opastaa.

        Mutta kuitenkin meikeläisen arvostelijalle totean.Monelle olen antanut ihan asiallista tietoa koska hankin tiedon vaikka kiven alta symboolisesti sanottuna ja kuten olen todennut suoraan ministereiltä jopa.
        Aikanaan työnvälityksessä keskustelimme työttömän oikeudesta matkustaa ja johtaja ajoi ulos mutta niin vain kävi, että olin oikeassa ja työtön sai rahansa kun hankin siinäkin asiassa sovellutusohjeet ja jos et usko niin mulla on mustaa valkoisella saatuna nyt myöskin ministeriöstä MK

    • epäonnistunut rojekt

      Kertokaapa miten sutjakkaasti työt hoituu?
      On se niin pirun helppoa ilmoittaa eri hallintokunnille että teidän on otettava mamu töihin...sama se miten homma sujuu vai sujuuko ollenkaan....
      mut näistä asioista ei tietenkään pakolaiskoordinaattori kerro mitään...

      • palkkalistoilta

        joutasi irtisanoa laiskimmat mamujen myötä,joku tälläkin foorumilla kehunut epelien olevan 3x ahkerampia kun paikalliset.Oikeita työmyyriä ,nytkin puolentoista vuoden kurssilla harjoittelevat kaupassa asiointia.
        Pistäppä siihen paikallinen.

      • Kyrpä-Jooseppi.
        palkkalistoilta kirjoitti:

        joutasi irtisanoa laiskimmat mamujen myötä,joku tälläkin foorumilla kehunut epelien olevan 3x ahkerampia kun paikalliset.Oikeita työmyyriä ,nytkin puolentoista vuoden kurssilla harjoittelevat kaupassa asiointia.
        Pistäppä siihen paikallinen.

        (joku tälläkin foorumilla kehunut epelien olevan 3x ahkerampia kun paikalliset.)

        Paskapuhetta sillä esim Somalialainen työntekokulttuuri miehillä(melkein olematon motivaatio) eroaa kuin yö ja päivä suomen työntekokulttuurista!
        Tänne tulleet on omaksuneet maansa tavat ja kulttuurit joten se siitä..

      • ei paikaliset

        jaksaisi raahata isoja muovikassillisia ostoksia Lidlistä päivästä päivään.

      • kielipuoli
        ei paikaliset kirjoitti:

        jaksaisi raahata isoja muovikassillisia ostoksia Lidlistä päivästä päivään.

        Miksei meitä paikkakuntalaisia voitaisi ottaa kurssille jossa opeteltaisiin somalian kieltä, ja samoilla etuuksilla kuin maahanmuuttajat? Somalit voisi opettaa peruspäivärahalla ja pätkätyönä, neljä tuntia päivässä? Kyllä sinne voisi lähteä? Ja ajokortittomat saisi kurssin jälkeen ajokortit ja sen jälkeen auton, kun osaisi somaliaksi täyttää etuushakemuksen? Ka, mikäettei!

      • kurssin nimi voisi
        kielipuoli kirjoitti:

        Miksei meitä paikkakuntalaisia voitaisi ottaa kurssille jossa opeteltaisiin somalian kieltä, ja samoilla etuuksilla kuin maahanmuuttajat? Somalit voisi opettaa peruspäivärahalla ja pätkätyönä, neljä tuntia päivässä? Kyllä sinne voisi lähteä? Ja ajokortittomat saisi kurssin jälkeen ajokortit ja sen jälkeen auton, kun osaisi somaliaksi täyttää etuushakemuksen? Ka, mikäettei!

        olla: Opettele tekemään makaroonilaatikkoa ja asioimaan kaupassa,tienaat samalla ajokortti ja auto rahat!

      • telefooniafrikassa
        ei paikaliset kirjoitti:

        jaksaisi raahata isoja muovikassillisia ostoksia Lidlistä päivästä päivään.

        Ja pirun rivakasti painuvat Lidliin!

    • Köpi kuokkii

      Ja puhuu niin kuin suuri osa kansasta ajattelee.

      • sorry vaan

        Tämän jutun tiimoilta tuli julki miten aliarvioivasti ja vähätellen kaupungin pikku virkamiehet suhtautuvat väestöön.
        En äänestä ainuttakaan kaupungin virkamiestä.

      • ikävä tuli katast
        sorry vaan kirjoitti:

        Tämän jutun tiimoilta tuli julki miten aliarvioivasti ja vähätellen kaupungin pikku virkamiehet suhtautuvat väestöön.
        En äänestä ainuttakaan kaupungin virkamiestä.

        Ei ole ottanut kantaa mihinkään? Mitä kuulunee?

      • Vaude....
        ikävä tuli katast kirjoitti:

        Ei ole ottanut kantaa mihinkään? Mitä kuulunee?

        Karjalainen 5.2 ,Mamu työllistynyt Koto tomistoon,kyllä sitä ahkerille Lieksasta töitä löytyyy!!

      • Alari Suokas.
        Vaude.... kirjoitti:

        Karjalainen 5.2 ,Mamu työllistynyt Koto tomistoon,kyllä sitä ahkerille Lieksasta töitä löytyyy!!

        Kummalla heitää todellisuudentaju, kun edellisessä Lieksan Lehdessä Kepulainen nainen viittasi työvoimapulaan ja tämän päivän Lieksan Lehdessä Sdp: edustaja viittasi massatyöttömyyteen!

        Mielestäni jälkimmäinen on tajunnut maan oikean tilanteen sekä tulevaisuuden, työttömiä on ollut vuosikausia jo, eri laskutavoista riippuen 250 000- 500 000 henkilöä!

        Ei ole taikatemppua keksitty, millä tuo määrä työllistettäisiin eli massatyöttömyys jatkuu!

      • lie ollut??
        Alari Suokas. kirjoitti:

        tähän Koto duunipaikkaan,Lieksassa lie omasta takaa pitä aikais työttömiä halukkaina ko.töihin!!

    • tituleerattu

      ja huomattu jo muillakin palstoilla sanotaan että on *Lieksan Julian Assange*

      Jessss, hyvä jatka samalla linjalla

    • valitusläänissä

      Lieksaan saa kansanäänestyksen mamu asiassa?
      On kerrottu että se olisi mahdollista jos tahtoa löytyy.

      • Mites se näin muall

        Kuva: REUTERS

        Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on liittynyt kasvavaan maailman johtajien joukkoon julistaessaan monikulttuurisuuden ajatuksen ja vallitsevan maahanmuuttajapolitiikan epäonnistuneeksi. Ranskaan tulijoiden on presidentin mukaan sopeuduttava maan tapoihin ja kulttuuriin, ei toisinpäin.

        Sarkozylta kysyttiin televisiohaastattelussa torstaina monikulttuurisuutta edistävästä maahanmuuttajapolitiikasta, jossa valtiot suhtautuvat myönteisesti ja vaalien erillisiin kulttuurisiin ja uskonnollisiin maahanmuuttajaryhmiin.

        Ranskan presidentti piti politiikkaa selkeästi epäonnistuneena. Sarkozy totesi, että maahanmuuttajien tulee sulautua osaksi ranskalaista yhteiskuntaa ja hyväksyä maan tavat. Jos tulijat eivät hyväksy tätä, he eivät ole tervetulleita Ranskaan. Presidentti ei halua Ranskasta yhteiskuntaa, jossa väestöryhmät elävät erillään toisistaan, vaikka toisten erilaisuutta pitääkin kunnioittaa.

        - Olemme kiinnittäneet liian paljon huomiota maahan saapuvan ihmisen identiteettiin ja liian vähän huomiota vastaanottavan maan tapoihin ja kulttuuriin.

        Sarkozy painotti, että Ranska ei voi hyväksyä muutoksia maan elämäntapaan, kuten miesten ja naisten tasa-arvoon ja tyttöjen koulunkäyntiin.

        Aikaisemmin Britannian pääministeri David Cameron ja Saksan liittokansleri Angela Merkel ovat todenneet, ettei vallitseva politiikka ole onnistunut integroimaan maahanmuuttajia osaksi yhteiskuntaa. Myös Australian ja Espanjan entiset pääministerit ovat todenneet julkisesti saman asian.

        YLE Uutiset, AFP

      • kuinkas muuten
        Mites se näin muall kirjoitti:

        Muualla jo myönnetty monikulttuurisuuden epäonnistuminen, mutta Suomessa hakataan edelleen päätä mäntyyn, haalitaan mamuja lisää, eikä varmasti myönnetä mitään. Kukkahatut vaan suitsuttavat ihanaa monikulttuurisuus löpinää. Ja rahaa syydetään mamuille taskut täyteen, että riittää jopa kotimaahankin lähettää! Hullun hommaa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      338
      7466
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      77
      4839
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3235
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3127
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      76
      2026
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      154
      1921
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      221
      1844
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1607
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1568
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1488
    Aihe