Kuinka suhtautuu toisiin koiriin ja lapsiin ? Kuinka kova on vahtimaan ? Onko ystävällinen vieraille vaiko yhden henkilön koira ? Kuinka helppo kouluttaa ? Mitä muita lajeja voi rodun kanssa harrastaa kuin rata- ja maastojuoksuja ? Tykkääkö uimisesta ? Kuinka säänkestävä ?
Jollakin unkarinvinttikoirasta kokemuksia ?
5
447
Vastaukset
- takkiainen
on nyt 10-kuinen uros, eli 8 kk kokemuksella kerron. Ystävällinen vieraille ja toisille koirille. Olemme aikuisperhe, ja lapsia kohdatessa saa pidellä huolella ettei hypi päälle innoissaan. Vahtii kotia topakasti, haukkuu tulijat ja on reviiritietoinen. Perustottelevaisuus hyvä, meillä on kissakin, joka saa rauhassa elää. Tosin kovasti sai alussa käskyttää, kissa kun ei koskaan pitänyt puoliaan. Vaikeaa on ollut kouluttaminen suhteessa toisiin koiriin: riehuisi hillittömästi ja puree paljon päähän ja repii korvia. (Hänen mielestään leikkiä.) Siinä suhteessa oikea kiusankappale. Harkitsen kuonokoppaa koirapuistokäyttöön, mikäli pureminen ei lopu. Ihmisiä ei yritäkään purra. Rakastaa vettä ja riekkuu ihan intona joka lätäkössä. Rakastaa lämpöä niinkuin vinttikoirat yleensä, mutta reippaalla lenkillä värjöttely unohtuu. Kyllä talvivaatteet pitää kuitenkin olla. Hommasin lenkkikaverikseni: n. 1,5 tunnin maastoretki vapaana kerran päivässä ja illalla 1/2 tunnin hihnakävely. Maastossa pysyy hyvin lähettyvillä, mutta jos jotain liikkuvaa ilmaantuu näköpiiriin, silloin mentiin! Tulee takaisin hetken ajettuaan, mutta ei kannata pitää irti alueella, jossa on esim. kissoja tai muita lenkkeilijöitä. Syksyllä alustavasti harjoiteltiin myös pyörälenkkejä. Hyvin sujuivat, koirahan on syntynyt juoksemaan. Muun ajan kotona täysin levollinen sohvaperuna ja sylivauva, rauhallinen, hellyyttä rakastava perhekoira. Viihtyy sisällä eikä hauku. Syö hyvin, kaikki kelpaa ja vatsa on kunnossa. Radoilla emme vielä ole käyneet, koirani on paperiton, eikä kilpailut kiinnosta. Ostin Unkarista, jossa vielä vinttikoiralla metsästetään. Joskus aion kyllä ratajuoksua kokeilla, kun on mahdollisuus. Olen ollut tyytyväinen koiravalintaani, isoja ongelmia ei ole.
- huhuu "
Kiitos tiedoista !
Taidanpi hommata unkarinvinttikoiran :-) - takkiainen taas
Luin tossa melkein kolmen kuukauden takaista kirjoitustani. Kehut senkuin lisääntyy nyt kun koira on jo vuosikas. Miellyttävämpää elukkaa saa hakea! Leikit toisten koirien kanssa sujuvat, kuonokoppaa en enää harkitse. Kaikki vieraat toivotetaan tervetulleiksi erinomaisen ystävällisesti ja hillityllä käytöksellä. Mitään uhma- tai murrosikää ei käytöksessä ole, vaan tasaisesti ollaan kehitytty yhä parempaan suuntaan. Yksinolo sujuu ja koti pysyy siistinä. Arvostan hyvää luonnetta ja hermorakennetta: ei arka eikä kovaluonteinen. Kyllä tässä sydämensä on menettänyt vinttareille, senverran ihana "pakkaus" tuli taloon.
- huhuu "
takkiainen taas kirjoitti:
Luin tossa melkein kolmen kuukauden takaista kirjoitustani. Kehut senkuin lisääntyy nyt kun koira on jo vuosikas. Miellyttävämpää elukkaa saa hakea! Leikit toisten koirien kanssa sujuvat, kuonokoppaa en enää harkitse. Kaikki vieraat toivotetaan tervetulleiksi erinomaisen ystävällisesti ja hillityllä käytöksellä. Mitään uhma- tai murrosikää ei käytöksessä ole, vaan tasaisesti ollaan kehitytty yhä parempaan suuntaan. Yksinolo sujuu ja koti pysyy siistinä. Arvostan hyvää luonnetta ja hermorakennetta: ei arka eikä kovaluonteinen. Kyllä tässä sydämensä on menettänyt vinttareille, senverran ihana "pakkaus" tuli taloon.
Hienoa kuulla :-) Kiitos tiedosta !
- T1
Ja lasten kanssa tulevat erittäin hyvin toimeen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192176Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392075Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä281970Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471386- 741326
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56802Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8741- 52713
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32698