Tutkijat: Nykyihmiset lähtivät Afrikasta luultua aiemmin
Nykyihminen saattoi levittäytyä alkukodistaan Afrikasta tuhansia vuosia aiemmin kuin tähän asti on luultu. Yhdistyneistä arabiemiirikunnista löydetyt kiviset työkalut antavat ymmärtää, että alueella oli nykyihmisiä jo 100 000 - 125 000 vuotta sitten.
Aiemmin nykyihmisten on uskottu levittäytyneen Lähi-itään noin 60 000 vuotta sitten.
Science-lehden torstaina julkaisemassa tutkimuksessa arvioidaan myös, että nykyihminen olisi suunnannut Lähi-itään Punaisenmeren ylitse. Aikaisemmin tutkijat ovat uskoneet, että levittäytyminen Aasiaan, Kaukoitään ja Eurooppaan olisi tapahtunut Niilin jokilaaksoa pitkin.
Tutkijat huomauttavat, että Punaisenmeren tietämillä oli tuohon aikaan kostea ilmasto ja seutu oli ruohikkoista ja hyvää metsästysmaata. Myös merenpinta oli paljon nykyistä matalammalla, ja Punainenmeri erotti kapeimmillaan Afrikan ja Arabian niemimaan vain yhdestä kolmeen kilometrin matkalta.
AP, AFP
Tässähän se reitti näytetään:
http://www.bradshawfoundation.com/journey/
Out of Africa
30
792
Vastaukset
- slapstick
juu, ihan mielenkiintoista, jopa uskottavaa.
Mutta mitähän olennaista eroa on jos levittäytyminen on tapahtunut
Punaisenmeren ylitse tai Niilin jokilaaksoa pitkin?
Karttaa katsoen aikalailla sama asia.- Rautahans
Lisäksi se kertoo myös nykyihmisen viileään ilmaan sopeutumisen ajasta. Se voi kertoa myös Neandertalien reviirinpuolustamisesta. Tuo mutka Persianlahden kautta kesti ihmiskunnalta noin 30 000 vuotta.
- Musta blondi
Rautahans kirjoitti:

Voi olla että vielä 100 000 sitten nykyihminen oli neanderthalin ihmistä heikompi selviytyjä lajien välisessä kilpailussa.
Nedujen levittäytyminen taas sekään ei tuntunut olevan kovin aktiivista, tai sitten myös heidänkin pyrkimykset etelään levittäytymiseen tyssäsivät nykyihmisten reviireille.
Oli miten oli, mutta tämä aikakausi 140 000- 60 000 oli suotuisaa aikaa näiden ryhmien geenien sekoittumiselle. Vahvat ennakkoluulot ja jako meikäläisiin ja heikäläisiin syntyy vasta pitkän rinnakaiselon ja kahakoiden jälkeen,näin uskoisin. - Rautahans
Musta blondi kirjoitti:
Voi olla että vielä 100 000 sitten nykyihminen oli neanderthalin ihmistä heikompi selviytyjä lajien välisessä kilpailussa.
Nedujen levittäytyminen taas sekään ei tuntunut olevan kovin aktiivista, tai sitten myös heidänkin pyrkimykset etelään levittäytymiseen tyssäsivät nykyihmisten reviireille.
Oli miten oli, mutta tämä aikakausi 140 000- 60 000 oli suotuisaa aikaa näiden ryhmien geenien sekoittumiselle. Vahvat ennakkoluulot ja jako meikäläisiin ja heikäläisiin syntyy vasta pitkän rinnakaiselon ja kahakoiden jälkeen,näin uskoisin.Minulle on jäänyt käsitys, että sekoittumista nimenomaan tapahtui noin 80 000-50 000 vuotta sitten, tuon Afrikasta poislähdön jälkeen. Afrikan hylkäämisen syy saattaa olla Toba-tulivuoren aiheuttama ekokatastrofi, sekä jääkauden aiheuttama ilmaston viileneminen. Meren pinta lsaki muodostaen rannikoille leveän kulkutien, jossa saattoi olla vuorovesilammikoita. Näistä lammikoista löytyi paljon proteiinipitoista ravintoa. Juomavettä saatiin sadeveden keräämisellä, lähteistä ja mereen virtaavista puroista. Ajopuista sai polttopuita.
Todennäköiset kontaktit lajien välillä tapahtuivat lähi-idässä, (Punaisen meren, Levantin ja Persianlahden alueella) geenitutkimusten mukaan kaikki afrikan ulkopuolella elävät ihmiset kantavat Neandertalien geenejä 1-4%, joten sekoittumisen on pitänyt tapahtua heti Afrikasta lähdön jälkeen. Ihmislajilla (ainakin) on tarve orjuuttaa ja alistaa väkivalloin toinen heimo, mikäli vain pystyvät. Tällainen tapa on saattanut olla myös serkuilla, jotka elivät omalla reviirillään. Konfliktien sijaan voi aivan hyvin olla kysymys normaalista naapuruussuhteesta tai jonkinlaisesta symbioosista. Edellytyksenä on voimatasapaino, tai molemminpuolinen hyöty. Orjuus ja rotuun perustuva jaottelu on myös vaihtoehto, onhan se säilynyt ihmisen lajityypillisenä ominaisuutena.
Mielenkiintoista on, mikäli olemme saaneet Afrikkalaisista heimoista poikkeavat piirteemme nimenomaan sekoittumalla Neandertaalien kanssa. Eurooppalaisilla on eniten näitä Neandertaalien geenejä. - Ikitietäjä
Rautahans kirjoitti:
Minulle on jäänyt käsitys, että sekoittumista nimenomaan tapahtui noin 80 000-50 000 vuotta sitten, tuon Afrikasta poislähdön jälkeen. Afrikan hylkäämisen syy saattaa olla Toba-tulivuoren aiheuttama ekokatastrofi, sekä jääkauden aiheuttama ilmaston viileneminen. Meren pinta lsaki muodostaen rannikoille leveän kulkutien, jossa saattoi olla vuorovesilammikoita. Näistä lammikoista löytyi paljon proteiinipitoista ravintoa. Juomavettä saatiin sadeveden keräämisellä, lähteistä ja mereen virtaavista puroista. Ajopuista sai polttopuita.
Todennäköiset kontaktit lajien välillä tapahtuivat lähi-idässä, (Punaisen meren, Levantin ja Persianlahden alueella) geenitutkimusten mukaan kaikki afrikan ulkopuolella elävät ihmiset kantavat Neandertalien geenejä 1-4%, joten sekoittumisen on pitänyt tapahtua heti Afrikasta lähdön jälkeen. Ihmislajilla (ainakin) on tarve orjuuttaa ja alistaa väkivalloin toinen heimo, mikäli vain pystyvät. Tällainen tapa on saattanut olla myös serkuilla, jotka elivät omalla reviirillään. Konfliktien sijaan voi aivan hyvin olla kysymys normaalista naapuruussuhteesta tai jonkinlaisesta symbioosista. Edellytyksenä on voimatasapaino, tai molemminpuolinen hyöty. Orjuus ja rotuun perustuva jaottelu on myös vaihtoehto, onhan se säilynyt ihmisen lajityypillisenä ominaisuutena.
Mielenkiintoista on, mikäli olemme saaneet Afrikkalaisista heimoista poikkeavat piirteemme nimenomaan sekoittumalla Neandertaalien kanssa. Eurooppalaisilla on eniten näitä Neandertaalien geenejä.ajatellaanhan niiden neandertaalienkin lähteneen Afrikasta.
Tuo ravinnon, juomaveden ja polttopuiden keräilyyn liittyvä, on tietenkin vain tämän päivän otaksuntojen perusteella ajateltua, eli kuinka nykyihminen mieltää hengissäpysymisen olleen mahdollista yli 50 000 vuotta sitten.
Siihenkin aikaan voi otaksua eläinten ehtineen jokaiseen mahdolliseen paikkaan, ihmistä suuremmalla vauhdilla. Silloinkin on popsittu tukevaa lihaa ja juotu verta, kuten vielä tänäkin päivänä paikoitellen tehdään.
On typerää kuvitella silloisten ihmisten olleen niin typeriä, etteivät nämä olisi ymmärtäneet vuosituhansiin syödä mitään muuta, kuin liejusta ronkkimiaan nilviäisiä yms., samaan aikaan kun ympärillä pyöri isoja lihaisia elukoita. Mihinkäs ne (ihmiset) muuhun olisivat tarvinneet löydettyja metsästysvälineitä? - musta blondi
Rautahans kirjoitti:
Minulle on jäänyt käsitys, että sekoittumista nimenomaan tapahtui noin 80 000-50 000 vuotta sitten, tuon Afrikasta poislähdön jälkeen. Afrikan hylkäämisen syy saattaa olla Toba-tulivuoren aiheuttama ekokatastrofi, sekä jääkauden aiheuttama ilmaston viileneminen. Meren pinta lsaki muodostaen rannikoille leveän kulkutien, jossa saattoi olla vuorovesilammikoita. Näistä lammikoista löytyi paljon proteiinipitoista ravintoa. Juomavettä saatiin sadeveden keräämisellä, lähteistä ja mereen virtaavista puroista. Ajopuista sai polttopuita.
Todennäköiset kontaktit lajien välillä tapahtuivat lähi-idässä, (Punaisen meren, Levantin ja Persianlahden alueella) geenitutkimusten mukaan kaikki afrikan ulkopuolella elävät ihmiset kantavat Neandertalien geenejä 1-4%, joten sekoittumisen on pitänyt tapahtua heti Afrikasta lähdön jälkeen. Ihmislajilla (ainakin) on tarve orjuuttaa ja alistaa väkivalloin toinen heimo, mikäli vain pystyvät. Tällainen tapa on saattanut olla myös serkuilla, jotka elivät omalla reviirillään. Konfliktien sijaan voi aivan hyvin olla kysymys normaalista naapuruussuhteesta tai jonkinlaisesta symbioosista. Edellytyksenä on voimatasapaino, tai molemminpuolinen hyöty. Orjuus ja rotuun perustuva jaottelu on myös vaihtoehto, onhan se säilynyt ihmisen lajityypillisenä ominaisuutena.
Mielenkiintoista on, mikäli olemme saaneet Afrikkalaisista heimoista poikkeavat piirteemme nimenomaan sekoittumalla Neandertaalien kanssa. Eurooppalaisilla on eniten näitä Neandertaalien geenejä.Orjuuttamisella on pitkät perinteet, eikä ole mikään mahdottomuus, että geenien sekoittuminen olisi tapahtunut siten, että tuhotusta neaderthal-yhteisöstä olisi otetttu nuorukaisia orjiksi joiden tehtävä olisi vaikkapa vanhusten ja lasten hoitaminen, kun miehet olivat metsästysretkillään.
Tämä käytäntö olisi ainakin antanut jonkinlaisen hyväksynnän syntyville puoliverisille.
Laajamittainen orjuuttaminen kuulunee kuitenkin vasta maanviljely-yhteisöiden toimintatapoihin.
Eurooppalaisilla on tosiaan nykytietämyksen mukaan suhteellisen paljon tätä neanderthalien verta ja se panee arvelemaan, että jotain ratkaisevaa vaikkapa pohjoisiin oloihin sopeutumisetua tai vastaavaa saatiin tämän risteytymisen kautta. - Luolamies**
musta blondi kirjoitti:
Orjuuttamisella on pitkät perinteet, eikä ole mikään mahdottomuus, että geenien sekoittuminen olisi tapahtunut siten, että tuhotusta neaderthal-yhteisöstä olisi otetttu nuorukaisia orjiksi joiden tehtävä olisi vaikkapa vanhusten ja lasten hoitaminen, kun miehet olivat metsästysretkillään.
Tämä käytäntö olisi ainakin antanut jonkinlaisen hyväksynnän syntyville puoliverisille.
Laajamittainen orjuuttaminen kuulunee kuitenkin vasta maanviljely-yhteisöiden toimintatapoihin.
Eurooppalaisilla on tosiaan nykytietämyksen mukaan suhteellisen paljon tätä neanderthalien verta ja se panee arvelemaan, että jotain ratkaisevaa vaikkapa pohjoisiin oloihin sopeutumisetua tai vastaavaa saatiin tämän risteytymisen kautta.Nykyihminen sopeutui kylmiin olosuhteisiin vasta siirtyessään Eurooppaan 45 000 vuotta sitten.
Hyöty risteytymisestä täytyy hakea muualta ja sen edut ovat voineet olla niin vähäiset, että perimämme Neanderthal-tekijät ovat häviämässä perimästämme. Rautahans kirjoitti:
Minulle on jäänyt käsitys, että sekoittumista nimenomaan tapahtui noin 80 000-50 000 vuotta sitten, tuon Afrikasta poislähdön jälkeen. Afrikan hylkäämisen syy saattaa olla Toba-tulivuoren aiheuttama ekokatastrofi, sekä jääkauden aiheuttama ilmaston viileneminen. Meren pinta lsaki muodostaen rannikoille leveän kulkutien, jossa saattoi olla vuorovesilammikoita. Näistä lammikoista löytyi paljon proteiinipitoista ravintoa. Juomavettä saatiin sadeveden keräämisellä, lähteistä ja mereen virtaavista puroista. Ajopuista sai polttopuita.
Todennäköiset kontaktit lajien välillä tapahtuivat lähi-idässä, (Punaisen meren, Levantin ja Persianlahden alueella) geenitutkimusten mukaan kaikki afrikan ulkopuolella elävät ihmiset kantavat Neandertalien geenejä 1-4%, joten sekoittumisen on pitänyt tapahtua heti Afrikasta lähdön jälkeen. Ihmislajilla (ainakin) on tarve orjuuttaa ja alistaa väkivalloin toinen heimo, mikäli vain pystyvät. Tällainen tapa on saattanut olla myös serkuilla, jotka elivät omalla reviirillään. Konfliktien sijaan voi aivan hyvin olla kysymys normaalista naapuruussuhteesta tai jonkinlaisesta symbioosista. Edellytyksenä on voimatasapaino, tai molemminpuolinen hyöty. Orjuus ja rotuun perustuva jaottelu on myös vaihtoehto, onhan se säilynyt ihmisen lajityypillisenä ominaisuutena.
Mielenkiintoista on, mikäli olemme saaneet Afrikkalaisista heimoista poikkeavat piirteemme nimenomaan sekoittumalla Neandertaalien kanssa. Eurooppalaisilla on eniten näitä Neandertaalien geenejä."Afrikan hylkäämisen syy saattaa olla Toba-tulivuoren aiheuttama ekokatastrofi"
Osa porukasta jäi sinne: nykyisen mustan rodun esivanhemmat. Hyvinä aikoina populaatiot kasvavat ja kun esim kuiva kausi saapuu, osan on lähdettävä muualle. Osa lähti etelään, kohti tropiikkia, osa pohjoiseen, kohti Lähi-itää. Osa jäi Ethiopian vuorten rinteille, missä asuvat näiden jälkeläiset edelleen.
"Hyöty risteytymisestä täytyy hakea muualta ja sen edut ovat voineet olla niin vähäiset, että perimämme Neanderthal-tekijät ovat häviämässä perimästämme. "
Mustien afrikkalaisten risteytyminen vaaleiden neanderthalilaisten kanssa oli hyvin hyödyllistä. Mustaa ihonväriä ei Lähi-idässä ja siitä pohjoiseen enään tarvitse, mutta D-vitamiinin tuotantoa sitäkin enemmän. Kysymys oli eloonjäämisestä. Olen ihan tyytyväinen ja ylpeä neanderthal-esivanhemmistani.
Voin hyvin kuvitella, että ronskit vaaleat harteikkaat nedumiehet ihastuivat siroihin mustiin, gasellimaisiin afrikkalaistyttöihin ja päin vastoin ruipelot, mustat afrikkalaismiehet tunsivat kovaa vetoa reheviän valkoisia nedunaisia kohtaan. Oletan, että heimot tekivät usein liittoja esim. vaihtamalla päälliköiden tyttäriä.- Luunkaivaja
Yusa kirjoitti:
"Afrikan hylkäämisen syy saattaa olla Toba-tulivuoren aiheuttama ekokatastrofi"
Osa porukasta jäi sinne: nykyisen mustan rodun esivanhemmat. Hyvinä aikoina populaatiot kasvavat ja kun esim kuiva kausi saapuu, osan on lähdettävä muualle. Osa lähti etelään, kohti tropiikkia, osa pohjoiseen, kohti Lähi-itää. Osa jäi Ethiopian vuorten rinteille, missä asuvat näiden jälkeläiset edelleen.
"Hyöty risteytymisestä täytyy hakea muualta ja sen edut ovat voineet olla niin vähäiset, että perimämme Neanderthal-tekijät ovat häviämässä perimästämme. "
Mustien afrikkalaisten risteytyminen vaaleiden neanderthalilaisten kanssa oli hyvin hyödyllistä. Mustaa ihonväriä ei Lähi-idässä ja siitä pohjoiseen enään tarvitse, mutta D-vitamiinin tuotantoa sitäkin enemmän. Kysymys oli eloonjäämisestä. Olen ihan tyytyväinen ja ylpeä neanderthal-esivanhemmistani.
Voin hyvin kuvitella, että ronskit vaaleat harteikkaat nedumiehet ihastuivat siroihin mustiin, gasellimaisiin afrikkalaistyttöihin ja päin vastoin ruipelot, mustat afrikkalaismiehet tunsivat kovaa vetoa reheviän valkoisia nedunaisia kohtaan. Oletan, että heimot tekivät usein liittoja esim. vaihtamalla päälliköiden tyttäriä."Mustien afrikkalaisten risteytyminen vaaleiden neanderthalilaisten kanssa oli hyvin hyödyllistä. Mustaa ihonväriä ei Lähi-idässä ja siitä pohjoiseen enään tarvitse, mutta D-vitamiinin tuotantoa sitäkin enemmän."
Eikös vaalea ihonväri ole eurooppalaisissa nuorempaa perua, ainoastaan 15 000 - 10 000 vuotta vanhaa (viimeinen neanderthalilainen hävisi 25 000 vuotta sitten)? Näin muistan hiljattain lukeneeni jostain tiedeuutisesta. - tuskin orjuutta
Rautahans kirjoitti:
Minulle on jäänyt käsitys, että sekoittumista nimenomaan tapahtui noin 80 000-50 000 vuotta sitten, tuon Afrikasta poislähdön jälkeen. Afrikan hylkäämisen syy saattaa olla Toba-tulivuoren aiheuttama ekokatastrofi, sekä jääkauden aiheuttama ilmaston viileneminen. Meren pinta lsaki muodostaen rannikoille leveän kulkutien, jossa saattoi olla vuorovesilammikoita. Näistä lammikoista löytyi paljon proteiinipitoista ravintoa. Juomavettä saatiin sadeveden keräämisellä, lähteistä ja mereen virtaavista puroista. Ajopuista sai polttopuita.
Todennäköiset kontaktit lajien välillä tapahtuivat lähi-idässä, (Punaisen meren, Levantin ja Persianlahden alueella) geenitutkimusten mukaan kaikki afrikan ulkopuolella elävät ihmiset kantavat Neandertalien geenejä 1-4%, joten sekoittumisen on pitänyt tapahtua heti Afrikasta lähdön jälkeen. Ihmislajilla (ainakin) on tarve orjuuttaa ja alistaa väkivalloin toinen heimo, mikäli vain pystyvät. Tällainen tapa on saattanut olla myös serkuilla, jotka elivät omalla reviirillään. Konfliktien sijaan voi aivan hyvin olla kysymys normaalista naapuruussuhteesta tai jonkinlaisesta symbioosista. Edellytyksenä on voimatasapaino, tai molemminpuolinen hyöty. Orjuus ja rotuun perustuva jaottelu on myös vaihtoehto, onhan se säilynyt ihmisen lajityypillisenä ominaisuutena.
Mielenkiintoista on, mikäli olemme saaneet Afrikkalaisista heimoista poikkeavat piirteemme nimenomaan sekoittumalla Neandertaalien kanssa. Eurooppalaisilla on eniten näitä Neandertaalien geenejä.mitä iloa saattoi olla orjien omistamisesta, eikö ihminen silloin vielä ollut vaeltava metsästäjä-keräilijä?
jos heimon ukot lähti vaikka metsälle, eihän ne olisi voinut ottaa orjia mukaan, nehän olisi karanneet!
leiriin niitä ei olisi voinut jättää, siellä ne olisivat heti tietenkin tehneet vallankumouksen!
orjuudesta ei silloin siis olisi ollut mitään hyötyä orjanomistajalle, päinvastoin.
"Nykyihminen saattoi levittäytyä alkukodistaan Afrikasta tuhansia vuosia aiemmin kuin tähän asti on luultu. Yhdistyneistä arabiemiirikunnista löydetyt kiviset työkalut antavat ymmärtää, että alueella oli nykyihmisiä jo 100 000 - 125 000 vuotta sitten. Aiemmin nykyihmisten on uskottu levittäytyneen Lähi-itään noin 60 000 vuotta sitten. "
Jo pitkään on ollut vallalla se käsitys, että nykyihmisten esivanhemmat lähtivät Ethiopian alueelta n. 60 000 sitten joitakin tuhansia vuosia sen jälkeen kun Intianvaltameren rannat olivat toipuneet Toban purkauksesta.
http://en.wikipedia.org/wiki/Toba_catastrophe_theory
Löydöt eivät muuta tätä käsitystä.
Tämä ei tarkoita sitä, että ihmisiä ei olisi mahdollisesti lähtenyt Afrikasta jo ennen Toban purkausta, ehkä useaan otteeseenkin, mutta lähes kaikki näiden lähtijöiden jälkeläiset kuolivat purkauksessa ja sen seurauksissa. Poikkeuksia olivat mm. neanderthalit (kaukana pohjoisessa) ja floresin ihminen http://en.wikipedia.org/wiki/Homo_floresiensis (tuulen yläpuolella). Lisäksi neanderthalien ja floresin pikkukansan esi-sisät olivat lähteneet Afrikasta jo hyvin paljon aikaisemmin, ehkä osittain jopa yli miljoona vuotta sitten.
Siispä uutisen löydöksissä ei ole mitään erityisen kummallista. Populaatio vaan ei ilmeisesti ole nykyihmisen esi-isiä vaan Toban purkauksessa kuolleiden esi-isiä (ellei joitakin palannut ajoissa turvaan Afrikkaan).- Rautahans
Toban purkauksen jälkiseuraukset ovat olleet hirvittävät. Esimerkkinä voidaan kuvitella vähintään kuusi vuotta kestänyttä auringon pimentymistä. Olettaisin, että osa tiettyyn elinympäristöön sopeutuneista kasveista ja eläimistä kuoli sukupuuttoon. Alueellisesti tuho on ollut täydellinen. Tuhka, kylmyys ja valon puute tappoi elottomaksi laajoja alueita, joiden biomassa myöhemmin kuivuttuaan paloi metsäpalona. Maan peitti useita metrejä paksu tuhkakerros, Intia ja Sri Lanka saivat siitä suurimman osan, mutta Itä-Afrikkaan asti tuulet ovat tuoneet tuhkaa. Vesisade on rikkioksidin vuoksi ollut laimeaa rikkihappoa, mikä on vaikeuttanut juomaveden löytämistä.
Voidaan kuvitella myös, millaiset ihmiset ovat selvinneet tuosta katastrofista, milllaisia henkisiä, kulttuurillisia, älyllisiä, fyysisiä ym ominaisuuksia vaaditaan maailmanlopun olosuhteista selviämiseen. Meistä jokainen on tuon ydintalven läpi eläneen esivanhemman jälkeläinen. Muunlaisia ihmisiä on pakko ollut olla olemassa, mutta heidän kaikkien suvut sammuivat. - Luolamies**
Rautahans kirjoitti:
Toban purkauksen jälkiseuraukset ovat olleet hirvittävät. Esimerkkinä voidaan kuvitella vähintään kuusi vuotta kestänyttä auringon pimentymistä. Olettaisin, että osa tiettyyn elinympäristöön sopeutuneista kasveista ja eläimistä kuoli sukupuuttoon. Alueellisesti tuho on ollut täydellinen. Tuhka, kylmyys ja valon puute tappoi elottomaksi laajoja alueita, joiden biomassa myöhemmin kuivuttuaan paloi metsäpalona. Maan peitti useita metrejä paksu tuhkakerros, Intia ja Sri Lanka saivat siitä suurimman osan, mutta Itä-Afrikkaan asti tuulet ovat tuoneet tuhkaa. Vesisade on rikkioksidin vuoksi ollut laimeaa rikkihappoa, mikä on vaikeuttanut juomaveden löytämistä.
Voidaan kuvitella myös, millaiset ihmiset ovat selvinneet tuosta katastrofista, milllaisia henkisiä, kulttuurillisia, älyllisiä, fyysisiä ym ominaisuuksia vaaditaan maailmanlopun olosuhteista selviämiseen. Meistä jokainen on tuon ydintalven läpi eläneen esivanhemman jälkeläinen. Muunlaisia ihmisiä on pakko ollut olla olemassa, mutta heidän kaikkien suvut sammuivat.Toban katastrofin vaikutukset ovat mittavat, mutta ei ehkä niin tuhoisat kuin voisi olettaa.
Ensinnäkin maapallon meret varastoivat paljon lämpöä ja tämä pitää rannikot siedettävissä lämpötiloissa vaikka sisämaa kärsii kylmyydestä.
Kylmän ja lämpimän ilmamassan väliin syntyy myös laajoja saderintamia jotka puhdistavat hiljalleen maata ja alailmakehää.
Ilmeisesti nämä selviytyneet ryhmät asuivat rannikolla ja hyödynsivät meren antimia vaikeimpina aikoina. - Rautahans
Luolamies** kirjoitti:
Toban katastrofin vaikutukset ovat mittavat, mutta ei ehkä niin tuhoisat kuin voisi olettaa.
Ensinnäkin maapallon meret varastoivat paljon lämpöä ja tämä pitää rannikot siedettävissä lämpötiloissa vaikka sisämaa kärsii kylmyydestä.
Kylmän ja lämpimän ilmamassan väliin syntyy myös laajoja saderintamia jotka puhdistavat hiljalleen maata ja alailmakehää.
Ilmeisesti nämä selviytyneet ryhmät asuivat rannikolla ja hyödynsivät meren antimia vaikeimpina aikoina.Ehkä ihmislajin geneettinen diversiteetti oli samaa luokkaa simpanssien kanssa, oli heimoja, jotka olivat erikoistuneet erilaisiin asuinympäristöihin, metsiin, savanneille ja meren- jokien rannoille. Ehkä ihmisten ulkonäkö ja ominaisuudet olivat elinympäristöihin sopeutuneet. Näin voisi olettaa, nykyisin ihmislajilla on poikkeksellisen pieni lajinsisäinen diversiteetti.
Joidenkin tutkijoiden tieteellisesti perusteltu väite on, että Toban jälkeen ihmislajista vain noin 10 000-1000 hedelmällisessä iässä olevaa paria olisi selvinnyt jatkamaan sukua. Noilla ihmisillä on olut poikkeuksellinen toivo tulevaisuudesta, henkistä voimaa on vaatinut kylmyydestä, nälästä, janosta, taudeista ja ryöstelevitä lajitovereista selviytyminen.
Vai saivatko he apua kylmiin oloihin sopeutuneilta neandertaleilta? - Ikitietäjä
Rautahans kirjoitti:
Ehkä ihmislajin geneettinen diversiteetti oli samaa luokkaa simpanssien kanssa, oli heimoja, jotka olivat erikoistuneet erilaisiin asuinympäristöihin, metsiin, savanneille ja meren- jokien rannoille. Ehkä ihmisten ulkonäkö ja ominaisuudet olivat elinympäristöihin sopeutuneet. Näin voisi olettaa, nykyisin ihmislajilla on poikkeksellisen pieni lajinsisäinen diversiteetti.
Joidenkin tutkijoiden tieteellisesti perusteltu väite on, että Toban jälkeen ihmislajista vain noin 10 000-1000 hedelmällisessä iässä olevaa paria olisi selvinnyt jatkamaan sukua. Noilla ihmisillä on olut poikkeuksellinen toivo tulevaisuudesta, henkistä voimaa on vaatinut kylmyydestä, nälästä, janosta, taudeista ja ryöstelevitä lajitovereista selviytyminen.
Vai saivatko he apua kylmiin oloihin sopeutuneilta neandertaleilta?"poikkeuksellinen toivo tulevaisuudesta"
Höpö höpö. Jokaisella terveellä eläimellä on eloonjäämisvietti, vieteistä voimakkain.
Ei ole mitään "poikkeuksellista" siinä, että pyrkii pysymään elossa. Tässä nyk. ajanlaskumme aikanakin, lukemattomat ihmiset ovat kamppailleet hengissäpysymisestään, paljolti kovemmissa paikoissa, kuin ne "Toban jälkeiset...parit". - Rautahans
Ikitietäjä kirjoitti:
"poikkeuksellinen toivo tulevaisuudesta"
Höpö höpö. Jokaisella terveellä eläimellä on eloonjäämisvietti, vieteistä voimakkain.
Ei ole mitään "poikkeuksellista" siinä, että pyrkii pysymään elossa. Tässä nyk. ajanlaskumme aikanakin, lukemattomat ihmiset ovat kamppailleet hengissäpysymisestään, paljolti kovemmissa paikoissa, kuin ne "Toban jälkeiset...parit".Kyllä, poikkeuksellista. Ihminen on kaikista lajeista ainoa, joka tajuaa toivon ja toivottomuuden. Ainoa, joka voi vapaaehtoisesti päättää elämänsä.
Jos viiteen vuoteen ei ole ollut aurinkoista päivää, kuu ja tähdet ovat kadonneet, kasvit ympärillä kuolleet, elämiä ei ole näkynyt ensimmäisen vuoden jälkeen, sade on pahanmakuista ja jatkuvaa, on kylmä ja märkä, taudit ja syöpäläiset piinaavat, läheisiä katoaa ja kuolee, maailma muuttuu päivä päivältä kaoottisemmaksi. Olosuhteet ovat olleet pahemmat, kuin keskitysleirillä. - musta blondi
Rautahans kirjoitti:
Kyllä, poikkeuksellista. Ihminen on kaikista lajeista ainoa, joka tajuaa toivon ja toivottomuuden. Ainoa, joka voi vapaaehtoisesti päättää elämänsä.
Jos viiteen vuoteen ei ole ollut aurinkoista päivää, kuu ja tähdet ovat kadonneet, kasvit ympärillä kuolleet, elämiä ei ole näkynyt ensimmäisen vuoden jälkeen, sade on pahanmakuista ja jatkuvaa, on kylmä ja märkä, taudit ja syöpäläiset piinaavat, läheisiä katoaa ja kuolee, maailma muuttuu päivä päivältä kaoottisemmaksi. Olosuhteet ovat olleet pahemmat, kuin keskitysleirillä.Aika on ollut poikkeuksellinen ihmisille olipa Toban katastrofi suurempi tai pienempi mitä yllä on otaksuttu.
Ainakin se on muuttanut ihmisten käyttäytymistä tuona aikana. On siirrytty rannikon tuntumaan ja saaristoihin, ravinto on ollut suurelta osin merestä ja sitä on pakosta opittu paremmin hyödyntämään.
Ehkä se on ollut sysäys myös uskonnolliseen ajatteluun, vaikkapa auringon, kuun, pimeyden ja valkeuden "teemalla".
- Rautahans
Oletan, että lajimme miltei kuoli sukupuuttoon. Ainoat seikat, minkä voi kuvitella pelastaneen lajimme on sosiaalisuutemme, se, että osaamme halutessamme huolehtimaan lasten ja sairaiden tarpeista, sekä ylipäänsä se, että liittoudumme muiden yksilöiden kanssa yhdessä puolustamaan etujamme. Yhden yksilön oivallus koituu kaikkien eduksi, samoin vaaran kokemus voidaan heimossa jakaa.
On oletettavaa, että miesten taistelukunto, kyky puolustaa oman heimon resursseja on kehittynyt tuolloin, samoin kyky suunnitella ja toteuttaa monen yksilön yhteishyökkäyksiä toisen heimon kimppuun.
Osa ihmisistä on selvinnyt oveluudella, toiset olemalla raakoja. Sosiaalisuuden säilymisestä päätellen iso osa selvinneistä jakoi kyvyn muodostaa uusia heimoja jälkeläisilleen. Kun Toban vaikutus hävisi, oli alkanut jääkausi. Maailma ei enää muuttunut ennalleen, osa kasveista ja eläimistä ei tullut takaisin ja meri luovutti vuosi vuodelta enemmän ranta-alueita.
Ihmislaji sai kasvaa ja lisääntyä nykyisen Punaisen meren (Adenin lahden) pohjalla, sekä Persianlahden ja Intian länsiosan mannerlaatan alueella. Meri laski alimmillaan 120m nykyistä alemmaksi. Noila alueilla ei ollut kylmä, vaikka elettiinkin jääkautta. - viksumpi
Luullaan ja luullaan, saattoi ja saattooi ja tutkijatt vain uskovat ja uskovat.
Sitä se on evoluutio, pelkkää uskontoa.
Eilen uskottiin niin ja tänään näin ja huomenna noin ja sitten sama uskomusrumba pannaan alkamaan uudelleen alusta.
Rahaa palaa, mutta mitään pysyvää ei ikinä saada aikaiseksi.
Yrittäkäähän kehittää varma ja luotettava iänmääritysmenetelmä niin että saadaan edes joku tolkku asioihin.- Niin se on
Tyhmää ei voi vakuuttaa. Miksi uskot raamattuun, onko se muka paremmin todistettu? Uskotko sellaista ihmistä joka sanoo sinulle nähneensä Jeesuksen?
"Yrittäkäähän kehittää varma ja luotettava iänmääritysmenetelmä niin että saadaan edes joku tolkku asioihin. " Heh-heh, keksi ite parempi.
- viksumpi
Tämä tyhmä on pannut merkille sen että ns. apinaihmisiä, eli oikeawsti sukupuuttoon kuolleita apinoita etsitään sieltä missä on aina ollut apinoita.
Siispä nuo apinaihmiset ovat apinoita.
Eipä niitä kukaan enää väitäkään ihmisten esi-isiksi.
Tarkoitan Lycyä ja kumppaneita.
Ja mistähän saudipojat ottivat materiaalinsa löytämiensä kivikirveiden iänmääritystä varten? Kivestä varmaankin, heh. - Rautahans
"Yrittäkäähän kehittää varma ja luotettava iänmääritysmenetelmä niin että saadaan edes joku tolkku asioihin."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Radiohiiliajoitus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Iänmääritysmenetelmä
Ja dendrologisella iänmäärityksellä päästään vuoden tarkkuuksiin, se perustuu puu lustoissa tapahtuviin muutoksiin. Suomessa päästään yli 7000 vuotta ajassa taaksepäin.
Kyllä noihin voi suunnilleen luottaa, ehkä mielummin niin, kuin 400-luvulla Rooman luhistumisen aikoihin kerättyihin käsikirjoituksiin. - Rautahans
Tällainen sivusto niille, jotka ymmärtävät englantia ja ovat kiinnostuneet supertulivuorenpurkauksen vaikutuksesta ilmastoon ja ihmisljin selviytymisestä siitä.
http://www.andaman.org/BOOK/originals/Weber-Toba/textr.htm- toban mies
Mielenkiintoinen aloitus kommenteineen ja linkkeineen.
Ihmisen ensimmäinen maailmanvalloitus jää monelta osin historian pimentoon, mutta kun asiantuntemus ja luova ajattelutapa kohtaavat, löytyy aina mielenkiitoisia oivalluksia asian tiimoilta.
- kelkka_
pari faktaa: nykyihminen on lähtenyt afrikasta kolmena eri sykäyksenä, neanderthalin ihminen on polveutunut homo heidelbergensistä (euroopassa) n. ½ miljoonaa vuotta sitten asteittain (niinkuin kaikki homininit) ja mitään konkreettisia !arkeologisia! todisteita neanderthalin ja sapiens sapiensin sekoittumisesta ei ole. tottahan on että mitokondriaalista dna:a on ollut yhteistä se 1-4%. mitokondriaalisella dna:lla voidaan tosin etsiä se yhteinen kanta-äiti eikä paternaalista sukua voida kartoittaa. näistäpä saa vetää omia johtopäätöksiä jos haluaa.
mitä tulee tähän iänmääritysmenetelmien luotettavuuteen, voin sanoa että noitahan löytyy relatiivisia ja absoluuttisia menetelmiä toista kymmentä erilaista. c14-menetelmälläkin päästään luotettavasti vain 40 000 vuoteen mutta kun otetaan muita isotooppi-menetelmiä niinkuin argon-argon tai uraani menetelmät niin päästään hyvin äkkiä miljooniin vuosiin. uskovaisilla on se ongelma että he tietävät vain ja ainoastaan radiohiilimenetelmän eivätkä siitäkään edes sen kalibrointia. prkl.- jhjh78698768778u
"...mitokondriaalista..."
tuolla
http://scienceblog.com/46348/genetic-research-confirms-that-non-africans-are-part-neanderthal/
puhutaan kyllä suoraan X-kromosomista eikä mistään maternaalisesta mitokondrio-DNA:sta.
mitä konkreetisempaa todistetta tarvitaan?
miksi nykyihmisen afrikkalaisesta esi-isästä ja neanderthalilaisesta puhutaan eri lajina? jos ne olisivat kuuluneet eri lajeihin, ei ne olisi voineet tuottaa lisääntymiskelpoisia jälkeläisiä keskenään... eikös tämä vähän niinkun seuraa siitä miten laji määritellään. - sapiens denisova
jhjh78698768778u kirjoitti:
"...mitokondriaalista..."
tuolla
http://scienceblog.com/46348/genetic-research-confirms-that-non-africans-are-part-neanderthal/
puhutaan kyllä suoraan X-kromosomista eikä mistään maternaalisesta mitokondrio-DNA:sta.
mitä konkreetisempaa todistetta tarvitaan?
miksi nykyihmisen afrikkalaisesta esi-isästä ja neanderthalilaisesta puhutaan eri lajina? jos ne olisivat kuuluneet eri lajeihin, ei ne olisi voineet tuottaa lisääntymiskelpoisia jälkeläisiä keskenään... eikös tämä vähän niinkun seuraa siitä miten laji määritellään.Neandertalin ihmiset ja denisovin ihmiset pitäisi tosiaan lajitella vaikkapa varhaiseksi nykyihmiseksi.
Risteytymät ovat selviö ja molemmat "rodut" ovat antaneet panoksensa ihmisen kehitykselle.
Todennäköisesti tätä risteytymää löytyy lisää kunhan varhaisten ihmisten genomia tarkentuu. jhjh78698768778u kirjoitti:
"...mitokondriaalista..."
tuolla
http://scienceblog.com/46348/genetic-research-confirms-that-non-africans-are-part-neanderthal/
puhutaan kyllä suoraan X-kromosomista eikä mistään maternaalisesta mitokondrio-DNA:sta.
mitä konkreetisempaa todistetta tarvitaan?
miksi nykyihmisen afrikkalaisesta esi-isästä ja neanderthalilaisesta puhutaan eri lajina? jos ne olisivat kuuluneet eri lajeihin, ei ne olisi voineet tuottaa lisääntymiskelpoisia jälkeläisiä keskenään... eikös tämä vähän niinkun seuraa siitä miten laji määritellään.Lajille ei oikein voi paleantropologiassa käyttää samoja määritelmiä, kun yleensä lisääntymiskyvystä ei ole todisteita. Vaikuttaa, että ihmiset viimeisen parin miljoonan vuoden aikana ovat olleet keskenään lisääntymiskykyisiä, koska risteytymistä on ollut myös Homo Erectuksen kanssa. Tämä kuitenkin venyttäisi ihmisen lajikäsityksen aivan liian laajaksi. Mielestäni lisääntymiskyky on liian suppea määritelmä lajille. Mukaan pitäisi ottaa myös käyttäytyminen. Koiran ja suden pitäminen samana lajina on mieletöntä.
- sapiens denisova
okaro kirjoitti:
Lajille ei oikein voi paleantropologiassa käyttää samoja määritelmiä, kun yleensä lisääntymiskyvystä ei ole todisteita. Vaikuttaa, että ihmiset viimeisen parin miljoonan vuoden aikana ovat olleet keskenään lisääntymiskykyisiä, koska risteytymistä on ollut myös Homo Erectuksen kanssa. Tämä kuitenkin venyttäisi ihmisen lajikäsityksen aivan liian laajaksi. Mielestäni lisääntymiskyky on liian suppea määritelmä lajille. Mukaan pitäisi ottaa myös käyttäytyminen. Koiran ja suden pitäminen samana lajina on mieletöntä.
Ehkä näinkin, mutta ajatteleppa tilannetta niin että joskus tulevaisuudessa nykyisistä koira- ja susiroduista löytyisi vain fossiileja.
Siinä tapauksessa luultavasti päädyttäisiin määrittämään koirarodut useaan eriin lajiin susien ja shakaalien joukossa.
Vaikka geneettiset erot olisivat pienet, ulkoiset olisivat puolestaan poikkeuksellisen suuret.
- tämmöinen löytyi
Hieno keskustelu linkkeineen.
Laitetaanpa taas jakeluun. Tekee hyvää myös palstan kretupäivystäjille lukea tämä ihmiskunnan vaellus ennen kretujen ajanlaskua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432478Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742457Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732362Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512112Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321857Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211123Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi41995Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56876