Hei Te tällä palstalla lukevat ja kirjoittavat ihmiset, jotka tunnette kuka ja mikä on E.K Järvenpää niminen henkilö, voisitteko kertoa hänen yleisiä julkisia taustojaan, taustatietoja Suomen Senioripuolueessa?
Onko hän puolueen jäsen ja onko hän miten puolueen toiminnassa mukana?
Kyselen siksi, koska esimerkiksi minuun ja kirjoittamiini asioihin kohdistunut kritiikki ei ole ollut oikeaa kritiikkiä vaan se on ollut "ohjausta siihen, että kukaan ei saisi äänestää minua".
Mielenkiintoinen ja uskoakseni teitä kaikkia kiinnostava tosiasia on, että pystyn todistamaan kaiken eli miten milläkin suoralla ratkaisulla saadaan jokin nykyinen merkittävä eläkeläisten ongelma ratkaistua.
Täällä on kirjoitettu, että YLE ei julkaise Suomen Senioripuolueen kirjoituksia, väitän syyksi siihen sellaista, josta olen jo kirjoittanut aiemminkin täällä, että Suomen Senioripuolueella on laaja vaatimus lista, jota he eivät osaa kukaan toteuttaa. Kyllä YLE:n kokenut politiikan toimitus sen saman ymmärtää kuin minäkin, että paljon "huutoa tyhjästä" eikä yhtään keinoa miten saavuttaa puolueohjelman laajat tavoitteet ja vaatimukset. Minä tiedän tasan tarkkaan miten kyseiset laajat tavoitteet ja vaatimukset saadaan toteutettua. Minä pääsen YLE:n vaaliohjelmiin kertomaan niistä suurelle yleisölle, joten ehkä te sitten viimeistään uskotte minua.
Katsotaan yhdessä mielenkiinnolla millainen on ensimmäinen kommentti, joka tuohon alapuolelle ilmestyy.
Terveisin
Timo Koivistoinen
sijoitusasiantuntija
Gsm 044-9135913
[email protected]
-
Kuka ja mikä on E.K Järvenpää niminen henkilö?
5
232
Vastaukset
- Timo Koivistoinen
---------------------
Taustatietoni:
http://fi.linkedin.com/pub/timo-koivistoinen/18/4A1/76B
http://www.maailmantalous.fi
Oman blogin osoite
http://timokoivistoinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
Nimi
Timo Koivistoinen
--------------------------- - E.K Järvenpää
E.K Järvenpää
- Seniori 72 vuotta
Keskustellaan myös E.K Järvenpää ihmisestä
Ymmärrätkö kestävän rahoituspohjan eläkkeiden indeksi korotuksille vai laitatko jälleen jonkun ihmisiä harhaanjohtavan lausahduksen vastaukseksi?
1,5 miljoonaa eläkeläistä saa vaikka koko eduskunnan muutettua niin halutessaan, mutta sinuun he pettyvät, koska mitää toimivaa ratkaisua sinulta ei ole koskaan löytynyt.
Timo Koivistoinen on oikeassa.
.- E.K Järvenpää
Katso googlesta tai www.senioripuolue.fi
Nämä yksinkertaisemmat asiat pitää kaikkien ehdokkaiden hallita. - Timo Koivistoinen
E.K Järvenpää kirjoitti:
Katso googlesta tai www.senioripuolue.fi
Nämä yksinkertaisemmat asiat pitää kaikkien ehdokkaiden hallita.Realismi puuttuu ajattelustasi. Ehdokkailla pitää olla ratkaisut, muuten äänestäjät kokevat karvaan pettymyksen, koska neljä vuotta menee jälleen hukkaan, eikä ongelma korjaannu, poistu.
Senioripuolueella on pelkkä lista vaatimuksia, mutta ei yhtään keinoa niiden saavuttamiseksi.
YKSINKERTAINEN ASIA, JOKA KAIKKIEN EHDOKKAIDEN TULEE HALLITA ON RATKAISUT ONGELMIIN.
MUUTEN EDUSKUNTAAN VALITAAN JÄLLEEN NELJÄKSI VUODEKSI VÄÄRIÄ IHMISIÄ ISTUMAAN.
Taustatietojani, opiskelujani, työ- ja yrityskokemustani, luottamustehtäviä
http://fi.linkedin.com/pub/timo-koivistoinen/18/4A1/76B
Uusi Suomi puheenvuoro blogissani suoria ratkaisuja:
http://timokoivistoinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
Vaalisivut toistaiseksi, mutta sisältö muuttuu pian
http://www.timokoivistoinen.fi
http://www.koivistoinen.fi
http://www.maailmantalous.fi
http://www.worldeconomy.fi
1,5 miljoonaa eläkeläistä ja Timo Koivistoinen korjaa heidän ongelmat, kuten esimerkiksi taitetun indeksin ja luo sille kestävän rahoituspohjan.
-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k503658On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382361Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi712308Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä602198Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.271626Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma651550- 761457
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?551003Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?68982Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40869