Rekisteröidy

Ilmoitukset

Ladataan…

    Näytä kaikki

    Miksi joku tekee

    kaikkensa ettei puolison tai muun kumppanin mitkään toiveet tms. toteudu?
    Eikö narsistin voisi olettaa olevan myös korvaamaton ja ihailtava henkilö, jos hän soisi kumppanilleen jonkun pienen toiveen toteutumisen.
    Puolisoni tekee kaikkensa ettei pieninkään ja helposti toteutettavissa oleva haaveeni/toiveeni toteudu.
    Kun toivoisin parisuhteemme vuoksi että hän joskus lähtisi kanssani kävelylle, se ei käy! Kun haluan tavata poikani, veljeni tai äitini, se ei käy. Kun kesälomamatkalla haluaisin poiketa johonkin nähtävyyteen, se ei käy, vaikka se on ihan vieressä.
    Aina löytyy joku perustelu miksi ei käy. Hän sanoo, että: "Sinulla on aikaa päivät pitkät käydä kävelyillä itseksesi. Enkä minä kehtaa kulkea sinun kanssasi missään! Ei minulla ole kertakaikkiaan aikaa sellaiseen, on tärkeämpääkin tekemistä kuin hyysätä rouvaa jne." Silti hän suunnittelee hankkivansa sukset ja rupeavansa hiihtämään. Ei mainitse että ME voisimme ruveta hiihtämään!!! (minulla on sukset ja kaikki varusteet jo olemassa)
    Äiti, veli ja poika asuvat kuulemma liian kaukana, kuten esimerkiksi viereisessä kaupungissa. Silti hän voi ajaa satoja ja taas satoja kilometrejä hänen sukulaistensa luokse tai muuten vaan ihan ilokseen kurvailla. Nyt minulla ei kuulemma ole enää asiaa hänen sukulaistensa luokse, en osaa kuulemma käyttäytyä siellä ihmisiksi. Mitään perustelua ei tule, minun pitäisi itse vaan kuulemma ymmärtää ja muistaa mitä olen tehnyt ja katsoa peiliin. Ehkäpä syynä onkin se että olen viihtynyt hänen kotipaikkakunnallaan????? Tai hän vaan yksinkertaisesti haluaa etten vietä minkäänlaista kesälomaa jatkossa. Skitsoilenkohan????
    Kesälomamatkalla ajetaan upean ja kuuluisan hiekkarannan läheltä ohi ja kurvataan kauemmaksi ilman syytä. Vastaus on "se on semmoinen turistirysä". Kun ehdotan toista paikkaa, vastaus on "siellä minä olen jo käynyt".
    Miksi se menee näin? Mitä hän voittaa tuolla asenteella. Miksi se tuntuu hänestä hyvältä systeemiltä? Mitä hän itse jää paitsi, jos mennään käymään johonkin nähtävyyteen tms?
    801707
    Äänestä

    Muut lukivat myös

    Vastaukset 80

    Vanhimmat

    "Miksi se menee näin? Mitä hän voittaa tuolla asenteella. Miksi se tuntuu hänestä hyvältä systeemiltä? Mitä hän itse jää paitsi, jos mennään käymään johonkin nähtävyyteen tms? "

    Kysyt monta kysymystä. Minulle tekstisi herätti vain yhden:
    Miksi, oi miksi, haluat ehdottomasti olla parisuhteessa tuollaisen ihmisen kanssa?
    (Älä vastaa, että kysymyksessä on rakkaus. Ei ole. Kyse on jostakin ihan muusta)

    Äänestä

    • Kaitpa sentään olen joskus rakastanut, kun yhdessä olemme taipaleelle lähteneet. Ehkäpä rakkauden rippeitä on vielä hitunen jäljellä. Rakkaus tulee ja menee. Ei se että olen vielä hänen kanssaan, merkitse välttämättä sitä että ehdottomasti haluan olla parisuhteessa hänen kanssaan. Eikä se merkitse myöskään sitä aina ja automaattisesti että olisin esim. läheisriippuvainen tms. onnetonta. Kuljen polun loppuun ja varmistan itselleni pakoreitin. Menettelenkö oikein, vai pidetäänkö minua nyt laskelmoivana piruna. Onhan näitä vaihtoehtoja, huonoja ja hyviä esimerkkejä.

      Äänestä

    Narsistille ei ole olemassa muita toiveita kuin hänen omansa. Maailma pyörii hänen napansa ja hänen tarpeidensa ympärillä. Muiden tarpeet ovat olemassa vain narsistin poljettavaksi, narsisti saa tyydytystä siitä että saa tyrmätä ja mitätöidä. Hänen tarpeensa ovat tärkeimmät, ja hänen tarpeidensa tärkeyttä korostaa se, että hän pystyy jollain tapaa nollaamaan muiden tarpeet.

    Äänestä

    "Miksi joku tekee"...siksi, kun ei osaa rakastaa, ei välitä, eikä osaa ottaa toisen tunteita huomioon ja myötäelää toisenkin tunnemaailman mukaan. Narsisti haluaa, että olet aina hänen käytettävissään ja yleensä hän tarvitseekin sinua juuri silloin, kun haluaisit tehdä itsesi takiakin jotain. Sehän on häneltä pois kaikki, mikä ei ole ajateltu häntä varten tehtäväksi! Jos rakastat häntä, opi olemaan "kiero";)) Sano: "ajattelin, että sinä haluaisit varmasti nähdä tämän", "ajattelin viedä sinut sinne", "olet anasinnut sen", jne... En tiedä sitten, miten tuollaisella elämäntyylillä pidemmän päälle jaksaa. Valinta on sinun, joko: alistuminen, elämänsä kadottaminen tai lähteminen suhteesta ja oikeus antaa itselleen vapaus olla se ihminen, joka tunnet olevasi.

    Äänestä

    Eikö tuommoiselta ihmiseltä sitten jää oma elämä elämättä? Eikö jää maailmaa näkemättä, ystäviä hankkimatta jne. , jos keskittyy vain kumppaninsa mollaamiseen ja nollaamiseen?
    Mieheni ei ymmärtääkseni ole elämässään tehnyt tai nähnyt juuri mitään. Silti hänellä tuntuu olevan vahva käsitys siitä mitä normaali elämä on. Minä en mielestään ole se joka on normaali tai mihinkään kykenevä. Olen ainakin elänyt ja antanut muidenkin elää.
    Eikö narsisti todellakaan kaipaa elämäänsä muuta kuin jokaisessa ihmissuhteessaan vihaa, riitaa, arvostelua, valehtelua.... Eikö hän ole ihminen/inhimillinen. Miten hänen käy vanhuksena?

    Äänestä

    • "Miten hänen käy vanhuksena?"

      Onko kenelläkään tietoa miten narsisti pärjää vanhana ja vaivaisena esimerkiksi jossain hoitolaitoksessa?
      Mistään ei tunnu löytyvän infoa tuosta asiasta.
      Laittakaa linkkejä mullekin.

      Äänestä

    • Giliaani45 kirjoitti:

      "Miten hänen käy vanhuksena?"

      Onko kenelläkään tietoa miten narsisti pärjää vanhana ja vaivaisena esimerkiksi jossain hoitolaitoksessa?
      Mistään ei tunnu löytyvän infoa tuosta asiasta.
      Laittakaa linkkejä mullekin.

      että narsistin on vaikea tulla toimeen hoitolaitoksissa, jossa on muita ja jossa joutuu mukautumaan siihen tilanteeseen, että on toisiakin autettavia ja huomioonotettavia persoonia kuin vain hän.

      Äänestä

    • lottamari<3 kirjoitti:

      että narsistin on vaikea tulla toimeen hoitolaitoksissa, jossa on muita ja jossa joutuu mukautumaan siihen tilanteeseen, että on toisiakin autettavia ja huomioonotettavia persoonia kuin vain hän.

      sitten sama kuin kuolema narsistille. Onkohan narsistin vanhuudesta ollut täällä koskaan mitään keskustelua? Olisi hyvä kun voisi lukea käytännön kokemuksista ja tositapahtumista.

      Äänestä

    Älä koskaan kerro narsistille mitä toivot tai haluat. Jos kerrot, varmistat vain sen ettet ikinä tule sitä saamaan.

    Äänestä

    • Hyvä neuvo...Oma kokemukseni on se, että joko jään täysin ilman toiveitani/halujani tai saavutan ne vaan hirvittävän keskustelun ja riitelyn kautta.

      Kukkia hän ei suostu vieläkään ostamaan, vaikka olen kertonut ja selittänyt sata kertaa, kuinka ne ilahduttavat minua ja tunnen, että toinen välittää ja arvostaa minua, ja että yksikin ruusu riittäisi. Mutta kun ei niin ei, saan palopuheita turhasta rahan hukasta, selityksiä kuinka kukat tulevat vain pettäjiltä ja erityisesti sen, että hän ei niistä pidä eikä niitä arvosta, joten hän ei niitä osta! Ihan sama vaikka kuinkan nätisti kertoisin, miten minulle ne olisivat ihania.

      Kun olen heikoilla elämässä (stressiä, ahdistusta, vaikeuksia tms.) ja pyydän häneltä apua, niin lähes tulkoon vastaus on aina ei. Olen pyytänyt tukea ja ymmärrystä ja vastaus on ei, hänellä ei ole aikaa eikä jaksamista minun ongelmiini.

      "Paras" rakkaudentunnustus häneltä on "Välitän sinusta melkein yhtä paljon kuin sinä välität minusta"!!!! Mielestäni tämä on juuri sitä narsistin käsittämätöntä röykeyttä ja ylimielisyyttä, jota kuvaa myös se kun kysyn häneltä, että olisiko hän tehnyt minun tai suhteen vuoksi niitä panostuksia, mitä minä olen tehnyt, niin vastaus on aina ollut "Että todennäköisesti en". Olen vinoillut hänelle tuosta välittämis-jutusta vihoissani ja vastauksena saanut, että olen hullu ja erotan asiat yhteyksistään. Että hän vihaa yli kaiken sitä, kun otan irrallisia asioita hänen sanomisistaan. (oikeasti tuo on ollut hänen suurin rakkaudentunnustuksensa minulla).

      Muuta "hauskaa" Kun olisin halunnut Tallinnan risteilylle, hän raivosi, ettei halua mihinkään kommunistivaltioon ja että minä olen jotenkin outo kun haluan moiseen maahan. No, hänhän on oikeasti vienyt aiemmassa työpaikassaan miesasiakkaita kymmeniä kertoja paikallisiin ravintoloihin ja ilotaloihin. Erään riidan jälkeen hän soitti ja pyysi minua kanssaan Tallinnan risteilylle!! Myöhemmin kysyttyäni, että mikäs nyt muutti mielen, sain vastauksena "Että tiedän, ettet sinä olisi kuitenkaan lähtenyt mihinkään muualle" !!! Jep, jep...tähän kyllä vastasin, että viikonloppu Pariisissa olisi kyllä kelvannut sekin myöskin. Mutta summasummarum; kaiken syynä ja selityksenä on se toinen ihminen, narsisti ei ota vastuuta yhtään mistään, ei siis pienimmästäkään asiasta (edes risteilyn valinnasta).

      Tapaamme hyvin harvoin muita ihmisiä ja vieraita meillä on käynyt ehkä kerran vuodessa (lukuun ottamatta hänen vanhempiensa 2-3 piipahtamista/vuosi) ja olen aina silloin tällöin pyytänyt, että mentäisiin vaikka Kaivariin kahville tai jotakin...ja voi luoja sitä paasaamista ja halveeraamista ajatuksestani...mutta sitten kun hän tuntee tarvetta lähteä jonnekin, niin sitten mentiin tukka putkella kauppoja kiertelemään, syömään ja jos oikein stressaantunut on niin jopa autoilemaan satojen kilometrien päähän. Mutta ideana siis se sama, että kaikki minun haluni ja ehdotuksen saavat suuren tuomion. Ja jos jotain joskus tehtiin, niin jälkikäteen kaikki haukutaan ihan paskaksi ja huonoksi ja että hän tiesi jo etukäteen että kaikki menisi päin mäntyä. Että silleeeen...

      "Muiden tarpeet ovat olemassa vain narsistin poljettavaksi, narsisti saa tyydytystä siitä että saa tyrmätä ja mitätöidä. Hänen tarpeensa ovat tärkeimmät, ja hänen tarpeidensa tärkeyttä korostaa se, että hän pystyy jollain tapaa nollaamaan muiden tarpeet. "

      Kyllä se vaan näin vaikuttaa olevan, valitettavasti. Alussa halusin toteuttaa hänen halujaan ja olla hyvä rakastamalleni ihmiselle, vasta paljon myöhemmin tajusin että joku tässä nyt mättää kun olen aina huono ja minkäänlaista vastavuoroisuutta asioissa ei ole. Minusta on tullut vihainen. Joskus vihani purkaantuu huutamalla ja rangaistukseksi saan viikkokausien mykkäkoulun, eristämisen.

      Parisuhteen rankkuus alkoi vaikuttamaan työssä jaksamiseeni ja kaikki elämäni osa-alueet alkoivat kaventua olemattomiin. Oli vain hän ja hänen maailmansa - ja minä siinä, katoavan oman elämäni kanssa.

      Vihan, ahdistuksen ja stressin kautta tajusin, etten selviä tästä yksin. Olen hakenut apua psykologilta ja toden totta toivon, että siitä on apua, että tajuaisin jotain tästä hulluudesta. Miksi olen tällaisessa suhteessa, miksi otan vastaan ylimielistä loukkausta silloin kun eniten tarvitsisin apua. Miksi haen turvaa ja lohdusta sieltä, mistä en sitä saa? Miksi, miksi ja miksi?

      Äänestä

    • 24 kirjoitti:

      Hyvä neuvo...Oma kokemukseni on se, että joko jään täysin ilman toiveitani/halujani tai saavutan ne vaan hirvittävän keskustelun ja riitelyn kautta.

      Kukkia hän ei suostu vieläkään ostamaan, vaikka olen kertonut ja selittänyt sata kertaa, kuinka ne ilahduttavat minua ja tunnen, että toinen välittää ja arvostaa minua, ja että yksikin ruusu riittäisi. Mutta kun ei niin ei, saan palopuheita turhasta rahan hukasta, selityksiä kuinka kukat tulevat vain pettäjiltä ja erityisesti sen, että hän ei niistä pidä eikä niitä arvosta, joten hän ei niitä osta! Ihan sama vaikka kuinkan nätisti kertoisin, miten minulle ne olisivat ihania.

      Kun olen heikoilla elämässä (stressiä, ahdistusta, vaikeuksia tms.) ja pyydän häneltä apua, niin lähes tulkoon vastaus on aina ei. Olen pyytänyt tukea ja ymmärrystä ja vastaus on ei, hänellä ei ole aikaa eikä jaksamista minun ongelmiini.

      "Paras" rakkaudentunnustus häneltä on "Välitän sinusta melkein yhtä paljon kuin sinä välität minusta"!!!! Mielestäni tämä on juuri sitä narsistin käsittämätöntä röykeyttä ja ylimielisyyttä, jota kuvaa myös se kun kysyn häneltä, että olisiko hän tehnyt minun tai suhteen vuoksi niitä panostuksia, mitä minä olen tehnyt, niin vastaus on aina ollut "Että todennäköisesti en". Olen vinoillut hänelle tuosta välittämis-jutusta vihoissani ja vastauksena saanut, että olen hullu ja erotan asiat yhteyksistään. Että hän vihaa yli kaiken sitä, kun otan irrallisia asioita hänen sanomisistaan. (oikeasti tuo on ollut hänen suurin rakkaudentunnustuksensa minulla).

      Muuta "hauskaa" Kun olisin halunnut Tallinnan risteilylle, hän raivosi, ettei halua mihinkään kommunistivaltioon ja että minä olen jotenkin outo kun haluan moiseen maahan. No, hänhän on oikeasti vienyt aiemmassa työpaikassaan miesasiakkaita kymmeniä kertoja paikallisiin ravintoloihin ja ilotaloihin. Erään riidan jälkeen hän soitti ja pyysi minua kanssaan Tallinnan risteilylle!! Myöhemmin kysyttyäni, että mikäs nyt muutti mielen, sain vastauksena "Että tiedän, ettet sinä olisi kuitenkaan lähtenyt mihinkään muualle" !!! Jep, jep...tähän kyllä vastasin, että viikonloppu Pariisissa olisi kyllä kelvannut sekin myöskin. Mutta summasummarum; kaiken syynä ja selityksenä on se toinen ihminen, narsisti ei ota vastuuta yhtään mistään, ei siis pienimmästäkään asiasta (edes risteilyn valinnasta).

      Tapaamme hyvin harvoin muita ihmisiä ja vieraita meillä on käynyt ehkä kerran vuodessa (lukuun ottamatta hänen vanhempiensa 2-3 piipahtamista/vuosi) ja olen aina silloin tällöin pyytänyt, että mentäisiin vaikka Kaivariin kahville tai jotakin...ja voi luoja sitä paasaamista ja halveeraamista ajatuksestani...mutta sitten kun hän tuntee tarvetta lähteä jonnekin, niin sitten mentiin tukka putkella kauppoja kiertelemään, syömään ja jos oikein stressaantunut on niin jopa autoilemaan satojen kilometrien päähän. Mutta ideana siis se sama, että kaikki minun haluni ja ehdotuksen saavat suuren tuomion. Ja jos jotain joskus tehtiin, niin jälkikäteen kaikki haukutaan ihan paskaksi ja huonoksi ja että hän tiesi jo etukäteen että kaikki menisi päin mäntyä. Että silleeeen...

      "Muiden tarpeet ovat olemassa vain narsistin poljettavaksi, narsisti saa tyydytystä siitä että saa tyrmätä ja mitätöidä. Hänen tarpeensa ovat tärkeimmät, ja hänen tarpeidensa tärkeyttä korostaa se, että hän pystyy jollain tapaa nollaamaan muiden tarpeet. "

      Kyllä se vaan näin vaikuttaa olevan, valitettavasti. Alussa halusin toteuttaa hänen halujaan ja olla hyvä rakastamalleni ihmiselle, vasta paljon myöhemmin tajusin että joku tässä nyt mättää kun olen aina huono ja minkäänlaista vastavuoroisuutta asioissa ei ole. Minusta on tullut vihainen. Joskus vihani purkaantuu huutamalla ja rangaistukseksi saan viikkokausien mykkäkoulun, eristämisen.

      Parisuhteen rankkuus alkoi vaikuttamaan työssä jaksamiseeni ja kaikki elämäni osa-alueet alkoivat kaventua olemattomiin. Oli vain hän ja hänen maailmansa - ja minä siinä, katoavan oman elämäni kanssa.

      Vihan, ahdistuksen ja stressin kautta tajusin, etten selviä tästä yksin. Olen hakenut apua psykologilta ja toden totta toivon, että siitä on apua, että tajuaisin jotain tästä hulluudesta. Miksi olen tällaisessa suhteessa, miksi otan vastaan ylimielistä loukkausta silloin kun eniten tarvitsisin apua. Miksi haen turvaa ja lohdusta sieltä, mistä en sitä saa? Miksi, miksi ja miksi?

      Puhut kuin minun suullani! Tiedän tai aavistan että tuossa oli vain pintaraapaisu. Sinulla olisi, niin kuin minullakin, lukemattomia pieniä ja suuria arkipäivän tapahtumia, joissa mikään ei mene niin kuin parisuhteessa voisi toivoa. Ei ole kysymys mistään pilvilinnoista vaan aivan tavallisesta parisuhteesta.
      Olen pahoillani kaikesta siitäkin jota et kertonut. Ymmärrän sinua.
      Nimimerkkini on viimeisempiä kehuja joita olen puolisoltani saanut, vaikka hän aluksi ihailikin reippauttani, sosiaalisuuttani, maailmankansalaisuuttani jne... Olenhan nyt semmoinen jollainen hän toivoisi minun olevan. Mutta eihän sekään käy!

      Äänestä

    • 24 kirjoitti:

      Hyvä neuvo...Oma kokemukseni on se, että joko jään täysin ilman toiveitani/halujani tai saavutan ne vaan hirvittävän keskustelun ja riitelyn kautta.

      Kukkia hän ei suostu vieläkään ostamaan, vaikka olen kertonut ja selittänyt sata kertaa, kuinka ne ilahduttavat minua ja tunnen, että toinen välittää ja arvostaa minua, ja että yksikin ruusu riittäisi. Mutta kun ei niin ei, saan palopuheita turhasta rahan hukasta, selityksiä kuinka kukat tulevat vain pettäjiltä ja erityisesti sen, että hän ei niistä pidä eikä niitä arvosta, joten hän ei niitä osta! Ihan sama vaikka kuinkan nätisti kertoisin, miten minulle ne olisivat ihania.

      Kun olen heikoilla elämässä (stressiä, ahdistusta, vaikeuksia tms.) ja pyydän häneltä apua, niin lähes tulkoon vastaus on aina ei. Olen pyytänyt tukea ja ymmärrystä ja vastaus on ei, hänellä ei ole aikaa eikä jaksamista minun ongelmiini.

      "Paras" rakkaudentunnustus häneltä on "Välitän sinusta melkein yhtä paljon kuin sinä välität minusta"!!!! Mielestäni tämä on juuri sitä narsistin käsittämätöntä röykeyttä ja ylimielisyyttä, jota kuvaa myös se kun kysyn häneltä, että olisiko hän tehnyt minun tai suhteen vuoksi niitä panostuksia, mitä minä olen tehnyt, niin vastaus on aina ollut "Että todennäköisesti en". Olen vinoillut hänelle tuosta välittämis-jutusta vihoissani ja vastauksena saanut, että olen hullu ja erotan asiat yhteyksistään. Että hän vihaa yli kaiken sitä, kun otan irrallisia asioita hänen sanomisistaan. (oikeasti tuo on ollut hänen suurin rakkaudentunnustuksensa minulla).

      Muuta "hauskaa" Kun olisin halunnut Tallinnan risteilylle, hän raivosi, ettei halua mihinkään kommunistivaltioon ja että minä olen jotenkin outo kun haluan moiseen maahan. No, hänhän on oikeasti vienyt aiemmassa työpaikassaan miesasiakkaita kymmeniä kertoja paikallisiin ravintoloihin ja ilotaloihin. Erään riidan jälkeen hän soitti ja pyysi minua kanssaan Tallinnan risteilylle!! Myöhemmin kysyttyäni, että mikäs nyt muutti mielen, sain vastauksena "Että tiedän, ettet sinä olisi kuitenkaan lähtenyt mihinkään muualle" !!! Jep, jep...tähän kyllä vastasin, että viikonloppu Pariisissa olisi kyllä kelvannut sekin myöskin. Mutta summasummarum; kaiken syynä ja selityksenä on se toinen ihminen, narsisti ei ota vastuuta yhtään mistään, ei siis pienimmästäkään asiasta (edes risteilyn valinnasta).

      Tapaamme hyvin harvoin muita ihmisiä ja vieraita meillä on käynyt ehkä kerran vuodessa (lukuun ottamatta hänen vanhempiensa 2-3 piipahtamista/vuosi) ja olen aina silloin tällöin pyytänyt, että mentäisiin vaikka Kaivariin kahville tai jotakin...ja voi luoja sitä paasaamista ja halveeraamista ajatuksestani...mutta sitten kun hän tuntee tarvetta lähteä jonnekin, niin sitten mentiin tukka putkella kauppoja kiertelemään, syömään ja jos oikein stressaantunut on niin jopa autoilemaan satojen kilometrien päähän. Mutta ideana siis se sama, että kaikki minun haluni ja ehdotuksen saavat suuren tuomion. Ja jos jotain joskus tehtiin, niin jälkikäteen kaikki haukutaan ihan paskaksi ja huonoksi ja että hän tiesi jo etukäteen että kaikki menisi päin mäntyä. Että silleeeen...

      "Muiden tarpeet ovat olemassa vain narsistin poljettavaksi, narsisti saa tyydytystä siitä että saa tyrmätä ja mitätöidä. Hänen tarpeensa ovat tärkeimmät, ja hänen tarpeidensa tärkeyttä korostaa se, että hän pystyy jollain tapaa nollaamaan muiden tarpeet. "

      Kyllä se vaan näin vaikuttaa olevan, valitettavasti. Alussa halusin toteuttaa hänen halujaan ja olla hyvä rakastamalleni ihmiselle, vasta paljon myöhemmin tajusin että joku tässä nyt mättää kun olen aina huono ja minkäänlaista vastavuoroisuutta asioissa ei ole. Minusta on tullut vihainen. Joskus vihani purkaantuu huutamalla ja rangaistukseksi saan viikkokausien mykkäkoulun, eristämisen.

      Parisuhteen rankkuus alkoi vaikuttamaan työssä jaksamiseeni ja kaikki elämäni osa-alueet alkoivat kaventua olemattomiin. Oli vain hän ja hänen maailmansa - ja minä siinä, katoavan oman elämäni kanssa.

      Vihan, ahdistuksen ja stressin kautta tajusin, etten selviä tästä yksin. Olen hakenut apua psykologilta ja toden totta toivon, että siitä on apua, että tajuaisin jotain tästä hulluudesta. Miksi olen tällaisessa suhteessa, miksi otan vastaan ylimielistä loukkausta silloin kun eniten tarvitsisin apua. Miksi haen turvaa ja lohdusta sieltä, mistä en sitä saa? Miksi, miksi ja miksi?

      Jestas, kun tuttua! Sama toivottomuuden tunne melkein nousi jo tuota lukiessa, huh miten voikaan joku ollut samanlaisessa tilanteessa. Mietin tälläistäkö on rakkaus??

      http://www.youtube.com/watch?v=dXD9GlupXeY

      Äänestä

    • 24 kirjoitti:

      Hyvä neuvo...Oma kokemukseni on se, että joko jään täysin ilman toiveitani/halujani tai saavutan ne vaan hirvittävän keskustelun ja riitelyn kautta.

      Kukkia hän ei suostu vieläkään ostamaan, vaikka olen kertonut ja selittänyt sata kertaa, kuinka ne ilahduttavat minua ja tunnen, että toinen välittää ja arvostaa minua, ja että yksikin ruusu riittäisi. Mutta kun ei niin ei, saan palopuheita turhasta rahan hukasta, selityksiä kuinka kukat tulevat vain pettäjiltä ja erityisesti sen, että hän ei niistä pidä eikä niitä arvosta, joten hän ei niitä osta! Ihan sama vaikka kuinkan nätisti kertoisin, miten minulle ne olisivat ihania.

      Kun olen heikoilla elämässä (stressiä, ahdistusta, vaikeuksia tms.) ja pyydän häneltä apua, niin lähes tulkoon vastaus on aina ei. Olen pyytänyt tukea ja ymmärrystä ja vastaus on ei, hänellä ei ole aikaa eikä jaksamista minun ongelmiini.

      "Paras" rakkaudentunnustus häneltä on "Välitän sinusta melkein yhtä paljon kuin sinä välität minusta"!!!! Mielestäni tämä on juuri sitä narsistin käsittämätöntä röykeyttä ja ylimielisyyttä, jota kuvaa myös se kun kysyn häneltä, että olisiko hän tehnyt minun tai suhteen vuoksi niitä panostuksia, mitä minä olen tehnyt, niin vastaus on aina ollut "Että todennäköisesti en". Olen vinoillut hänelle tuosta välittämis-jutusta vihoissani ja vastauksena saanut, että olen hullu ja erotan asiat yhteyksistään. Että hän vihaa yli kaiken sitä, kun otan irrallisia asioita hänen sanomisistaan. (oikeasti tuo on ollut hänen suurin rakkaudentunnustuksensa minulla).

      Muuta "hauskaa" Kun olisin halunnut Tallinnan risteilylle, hän raivosi, ettei halua mihinkään kommunistivaltioon ja että minä olen jotenkin outo kun haluan moiseen maahan. No, hänhän on oikeasti vienyt aiemmassa työpaikassaan miesasiakkaita kymmeniä kertoja paikallisiin ravintoloihin ja ilotaloihin. Erään riidan jälkeen hän soitti ja pyysi minua kanssaan Tallinnan risteilylle!! Myöhemmin kysyttyäni, että mikäs nyt muutti mielen, sain vastauksena "Että tiedän, ettet sinä olisi kuitenkaan lähtenyt mihinkään muualle" !!! Jep, jep...tähän kyllä vastasin, että viikonloppu Pariisissa olisi kyllä kelvannut sekin myöskin. Mutta summasummarum; kaiken syynä ja selityksenä on se toinen ihminen, narsisti ei ota vastuuta yhtään mistään, ei siis pienimmästäkään asiasta (edes risteilyn valinnasta).

      Tapaamme hyvin harvoin muita ihmisiä ja vieraita meillä on käynyt ehkä kerran vuodessa (lukuun ottamatta hänen vanhempiensa 2-3 piipahtamista/vuosi) ja olen aina silloin tällöin pyytänyt, että mentäisiin vaikka Kaivariin kahville tai jotakin...ja voi luoja sitä paasaamista ja halveeraamista ajatuksestani...mutta sitten kun hän tuntee tarvetta lähteä jonnekin, niin sitten mentiin tukka putkella kauppoja kiertelemään, syömään ja jos oikein stressaantunut on niin jopa autoilemaan satojen kilometrien päähän. Mutta ideana siis se sama, että kaikki minun haluni ja ehdotuksen saavat suuren tuomion. Ja jos jotain joskus tehtiin, niin jälkikäteen kaikki haukutaan ihan paskaksi ja huonoksi ja että hän tiesi jo etukäteen että kaikki menisi päin mäntyä. Että silleeeen...

      "Muiden tarpeet ovat olemassa vain narsistin poljettavaksi, narsisti saa tyydytystä siitä että saa tyrmätä ja mitätöidä. Hänen tarpeensa ovat tärkeimmät, ja hänen tarpeidensa tärkeyttä korostaa se, että hän pystyy jollain tapaa nollaamaan muiden tarpeet. "

      Kyllä se vaan näin vaikuttaa olevan, valitettavasti. Alussa halusin toteuttaa hänen halujaan ja olla hyvä rakastamalleni ihmiselle, vasta paljon myöhemmin tajusin että joku tässä nyt mättää kun olen aina huono ja minkäänlaista vastavuoroisuutta asioissa ei ole. Minusta on tullut vihainen. Joskus vihani purkaantuu huutamalla ja rangaistukseksi saan viikkokausien mykkäkoulun, eristämisen.

      Parisuhteen rankkuus alkoi vaikuttamaan työssä jaksamiseeni ja kaikki elämäni osa-alueet alkoivat kaventua olemattomiin. Oli vain hän ja hänen maailmansa - ja minä siinä, katoavan oman elämäni kanssa.

      Vihan, ahdistuksen ja stressin kautta tajusin, etten selviä tästä yksin. Olen hakenut apua psykologilta ja toden totta toivon, että siitä on apua, että tajuaisin jotain tästä hulluudesta. Miksi olen tällaisessa suhteessa, miksi otan vastaan ylimielistä loukkausta silloin kun eniten tarvitsisin apua. Miksi haen turvaa ja lohdusta sieltä, mistä en sitä saa? Miksi, miksi ja miksi?

      "Kun olen heikoilla elämässä (stressiä, ahdistusta, vaikeuksia tms.) ja pyydän häneltä apua, niin lähes tulkoon vastaus on aina ei. Olen pyytänyt tukea ja ymmärrystä ja vastaus on ei, hänellä ei ole aikaa eikä jaksamista minun ongelmiini."

      Puolisoni mielestä jopa ammottava avohaava nilkassani oli teeskentelyä. Haloo!
      Kipu ja ähinäni oli teatteria jne...
      Ahdistustani ja masennustani hän pilkkaa!
      Ei tee mitään auttaakseen minua. Ei niin yhtään mitään!!!! Pahentaa vaan asioita olemalla niin s*****nan asiallinen ja tietäväinen syytöksineen, ivallisuuksineen, julmuuksineen joista yksikään asia ei jää paitsi.

      Hänen pitää toipua aina minun pahuudestani joka kumpuaa vain hänen korviensa välistä. Hänen pitää toipua ja sinä aikana minun pitäisi kestää kaikki ilkeily, mykkäkoulut, ylenkatseet, tarpeitteni epäämiset. Hän toipuu!

      Jossain määrin ajattelen hänen olevan passiivis-agressiivinen. En tiedä missä rajat kulkevat. Kaikki kiertää vain hänen aikataulujensa ja mieltymyksiensä mukaan. Kaikessa viivytellää, tehdään jopa selkeästi avuntarpeessa olevan elämä helvetiksi. Jos kysyn, "milloin lähdetään", se on hänen aikatauluttamistaan ja nöyryyttämistään, kontrollointia yms.. Mutta kun hän sanoo, että nyt lähdetään, niin silloin pitää olla alle minuutissa valmis, vaikka hän on tiennyt lähdöstä jo viikkoja, mutta eipä ole kertonut minulle.

      Aluksi kun asiat rupesivat menemään outoon suuntaan ja sain haukkuja ja kuulusteluja jopa semmoisista teoista joita joku muu oli (muka) tehnyt, kun hän väitti minun sanoneen sitä ja tätä pahaa hänestä, kuvittelin ja pelkäsin että hänelle on puhkeamassa skitsofrenia. Tai kun istuin ihan rauhassa niin yht´äkkiää hän väittä minun olevan täydessä raivossa jostakin... Nyt olen monien tapahtumien ja harkintojen jälkeen tullut siihen päätökseen että hän on narsisti pahimmasta päästä. Jonkinlainen psykopaatti.

      Äänestä

    • Hullu isolla HUULLA kirjoitti:

      "Kun olen heikoilla elämässä (stressiä, ahdistusta, vaikeuksia tms.) ja pyydän häneltä apua, niin lähes tulkoon vastaus on aina ei. Olen pyytänyt tukea ja ymmärrystä ja vastaus on ei, hänellä ei ole aikaa eikä jaksamista minun ongelmiini."

      Puolisoni mielestä jopa ammottava avohaava nilkassani oli teeskentelyä. Haloo!
      Kipu ja ähinäni oli teatteria jne...
      Ahdistustani ja masennustani hän pilkkaa!
      Ei tee mitään auttaakseen minua. Ei niin yhtään mitään!!!! Pahentaa vaan asioita olemalla niin s*****nan asiallinen ja tietäväinen syytöksineen, ivallisuuksineen, julmuuksineen joista yksikään asia ei jää paitsi.

      Hänen pitää toipua aina minun pahuudestani joka kumpuaa vain hänen korviensa välistä. Hänen pitää toipua ja sinä aikana minun pitäisi kestää kaikki ilkeily, mykkäkoulut, ylenkatseet, tarpeitteni epäämiset. Hän toipuu!

      Jossain määrin ajattelen hänen olevan passiivis-agressiivinen. En tiedä missä rajat kulkevat. Kaikki kiertää vain hänen aikataulujensa ja mieltymyksiensä mukaan. Kaikessa viivytellää, tehdään jopa selkeästi avuntarpeessa olevan elämä helvetiksi. Jos kysyn, "milloin lähdetään", se on hänen aikatauluttamistaan ja nöyryyttämistään, kontrollointia yms.. Mutta kun hän sanoo, että nyt lähdetään, niin silloin pitää olla alle minuutissa valmis, vaikka hän on tiennyt lähdöstä jo viikkoja, mutta eipä ole kertonut minulle.

      Aluksi kun asiat rupesivat menemään outoon suuntaan ja sain haukkuja ja kuulusteluja jopa semmoisista teoista joita joku muu oli (muka) tehnyt, kun hän väitti minun sanoneen sitä ja tätä pahaa hänestä, kuvittelin ja pelkäsin että hänelle on puhkeamassa skitsofrenia. Tai kun istuin ihan rauhassa niin yht´äkkiää hän väittä minun olevan täydessä raivossa jostakin... Nyt olen monien tapahtumien ja harkintojen jälkeen tullut siihen päätökseen että hän on narsisti pahimmasta päästä. Jonkinlainen psykopaatti.

      Ei voi ymmärtää...
      Jos tietää, että toinen on empatiakyvytön, tai lähes sellainen, miksi ylipäänsä pyytää yhtikäs mitään?
      Miksi pyytää tukea, apua yms. jos tietää jo valmiiksi, että toinen ei pysty/halua samaistua?
      Miksi ylipäänsä esitellä omia ruhjeitaan, ja odottaa että toinen tulisi viereen kauhistelemaan...Huomionhakua?

      Itse tiedän, ettei mieheni kykene empatiaan, enkä muuta odotakaan. Molemmat huolehtikoon omista asioistaan.
      Tukea voi saada, jos toinen on sitä halukas antamaan. Ei koskaan pyytämällä, ja hyvin toimii...
      Vihoviimeinen asia mitä kannattaa tehdä, olisi kysyä apua narsistilta...eeehehehee. Ei näin. :D
      Sehän on kuin vihreä valomerkki narskulle, että nyt saa mellastaa...

      Muistakaa hyvät ihmiset, että ihmisiä on erilaisia. Turha olettaa, että jokainen olisi samanlainen kuin te itse, ja reagoisi asioihin samalla tavalla. Empatiakykyä joko on, tai ei ole. Syytön ihminen itse siihen on, jos ei empatiaan kykene...Turha täällä haukkua toisia, jos rampa ei opikaan käskystänne kävelemään. Jos tämä niin kovasti ottaa aivoon, kannattaa vaihtaa maisemaa.

      Äänestä

    • j.o.k.u. kirjoitti:

      Ei voi ymmärtää...
      Jos tietää, että toinen on empatiakyvytön, tai lähes sellainen, miksi ylipäänsä pyytää yhtikäs mitään?
      Miksi pyytää tukea, apua yms. jos tietää jo valmiiksi, että toinen ei pysty/halua samaistua?
      Miksi ylipäänsä esitellä omia ruhjeitaan, ja odottaa että toinen tulisi viereen kauhistelemaan...Huomionhakua?

      Itse tiedän, ettei mieheni kykene empatiaan, enkä muuta odotakaan. Molemmat huolehtikoon omista asioistaan.
      Tukea voi saada, jos toinen on sitä halukas antamaan. Ei koskaan pyytämällä, ja hyvin toimii...
      Vihoviimeinen asia mitä kannattaa tehdä, olisi kysyä apua narsistilta...eeehehehee. Ei näin. :D
      Sehän on kuin vihreä valomerkki narskulle, että nyt saa mellastaa...

      Muistakaa hyvät ihmiset, että ihmisiä on erilaisia. Turha olettaa, että jokainen olisi samanlainen kuin te itse, ja reagoisi asioihin samalla tavalla. Empatiakykyä joko on, tai ei ole. Syytön ihminen itse siihen on, jos ei empatiaan kykene...Turha täällä haukkua toisia, jos rampa ei opikaan käskystänne kävelemään. Jos tämä niin kovasti ottaa aivoon, kannattaa vaihtaa maisemaa.

      Olet j.o.k.u. omasta näkökulmastasi aivan oikeassa. Niin kuinvarmaan edellinenkin kirjoittaja jolle vastasit. Kaksi keskustelunavausta:

      - Miettisin mitä merkitsee pyytäminen. Eri suunnista. Miten vaikeaa jollekin on pyytää tai jollekin vastata pyyntöön?

      - Nuo viittaukset empatiakyvyttömyydestä vaatisivat hieman täsmennystä. Temppu siihen suuntaan yrittikin keskustelua joskus viedä, mutta oli sittenkin liian laiska. Kohtalo tai palan puuttuminen aivoista eivät vielä ainakaan omassa mielessäni korvaa n:n selitysmallina vuorovaikutustaidottomuutta.

      Otetaan voileipää myös välillä. Pelkällä kahvilla jutut helposti alkavat kiertää mahassa.

      Äänestä

    • j.o.k.u. kirjoitti:

      Ei voi ymmärtää...
      Jos tietää, että toinen on empatiakyvytön, tai lähes sellainen, miksi ylipäänsä pyytää yhtikäs mitään?
      Miksi pyytää tukea, apua yms. jos tietää jo valmiiksi, että toinen ei pysty/halua samaistua?
      Miksi ylipäänsä esitellä omia ruhjeitaan, ja odottaa että toinen tulisi viereen kauhistelemaan...Huomionhakua?

      Itse tiedän, ettei mieheni kykene empatiaan, enkä muuta odotakaan. Molemmat huolehtikoon omista asioistaan.
      Tukea voi saada, jos toinen on sitä halukas antamaan. Ei koskaan pyytämällä, ja hyvin toimii...
      Vihoviimeinen asia mitä kannattaa tehdä, olisi kysyä apua narsistilta...eeehehehee. Ei näin. :D
      Sehän on kuin vihreä valomerkki narskulle, että nyt saa mellastaa...

      Muistakaa hyvät ihmiset, että ihmisiä on erilaisia. Turha olettaa, että jokainen olisi samanlainen kuin te itse, ja reagoisi asioihin samalla tavalla. Empatiakykyä joko on, tai ei ole. Syytön ihminen itse siihen on, jos ei empatiaan kykene...Turha täällä haukkua toisia, jos rampa ei opikaan käskystänne kävelemään. Jos tämä niin kovasti ottaa aivoon, kannattaa vaihtaa maisemaa.

      Jos loukkaan jalkani metsänkorvessa ja hän on ainoa lähellä oleva henkilö, olenko huomionhakuinen kun oletan hänen tekevän jotain auttaakseen minua? MITÄ? Onko onnettomuuspaikalla olevat loukkantuneet huomionhakuisia? Mitä?

      Äänestä

    • A kirjoitti:

      Olet j.o.k.u. omasta näkökulmastasi aivan oikeassa. Niin kuinvarmaan edellinenkin kirjoittaja jolle vastasit. Kaksi keskustelunavausta:

      - Miettisin mitä merkitsee pyytäminen. Eri suunnista. Miten vaikeaa jollekin on pyytää tai jollekin vastata pyyntöön?

      - Nuo viittaukset empatiakyvyttömyydestä vaatisivat hieman täsmennystä. Temppu siihen suuntaan yrittikin keskustelua joskus viedä, mutta oli sittenkin liian laiska. Kohtalo tai palan puuttuminen aivoista eivät vielä ainakaan omassa mielessäni korvaa n:n selitysmallina vuorovaikutustaidottomuutta.

      Otetaan voileipää myös välillä. Pelkällä kahvilla jutut helposti alkavat kiertää mahassa.

      Ei vielä vastauksia. ... Alustanpa itse omaan avaukseeni.

      Pyytämään oppiminen voi tarkoittaa monia asioita. Saatamme pyytää aivan muuta kuin haluammekaan.

      http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Sairauden pelko vie voimat/HS20060130SI1TL02mvf

      Äänestä

    • Hullu isolla HUULLA kirjoitti:

      Jos loukkaan jalkani metsänkorvessa ja hän on ainoa lähellä oleva henkilö, olenko huomionhakuinen kun oletan hänen tekevän jotain auttaakseen minua? MITÄ? Onko onnettomuuspaikalla olevat loukkantuneet huomionhakuisia? Mitä?

      Miksi lähteä keskelle korpea narskun kanssa?
      Itse ainakin pitäisin huolen, että kännykässä on riittävästi akkua yms. jos lähtisin ukkoni kanssa jonnekin metsän keskelle. Siltä varalta jos jotain yllättävää tapahtuisi. En ota toista mukaan miksikään kainalosauvaksi. En sitä paitsi luottaisi kenenkään apuun, ja joka tapauksessa haluaisin selvitä tilanteesta yksinäni.
      Mutta minä olenkin oppinut ja tottunut siihen, ettei ketään kiinnostaisi hipun vertaa, vaikka sattuisin pääni tipauttamaan jonnekin suonsilmäkkeeseen...
      Jos on lapsesta asti saanut kaiken valmiina nokan eteen, niin ymmärtäähän sen, että aina olettaa jonkun olevan siinä vieressä paapomassa, kun/jos hätä iskee.

      Äänestä

    • j.o.k.u. kirjoitti:

      Miksi lähteä keskelle korpea narskun kanssa?
      Itse ainakin pitäisin huolen, että kännykässä on riittävästi akkua yms. jos lähtisin ukkoni kanssa jonnekin metsän keskelle. Siltä varalta jos jotain yllättävää tapahtuisi. En ota toista mukaan miksikään kainalosauvaksi. En sitä paitsi luottaisi kenenkään apuun, ja joka tapauksessa haluaisin selvitä tilanteesta yksinäni.
      Mutta minä olenkin oppinut ja tottunut siihen, ettei ketään kiinnostaisi hipun vertaa, vaikka sattuisin pääni tipauttamaan jonnekin suonsilmäkkeeseen...
      Jos on lapsesta asti saanut kaiken valmiina nokan eteen, niin ymmärtäähän sen, että aina olettaa jonkun olevan siinä vieressä paapomassa, kun/jos hätä iskee.

      Niin, asioidenhan voisi sanoa olevan tasapainossa, kun molemmat omalta puoleltaan hyväksyvät asiat niin kuin ne on. J.o.k.u:n suhteessa asiat taitavat olla niin. Ehkä ne ovat jopa niin, että j.o.k.u puolestaan voi omalta osaltaan kieltäytyä tarjoutumasta auttamaan, mikäli suhteen toinen osapuoli olisi omasta vuorostaan apua vailla ja sitä pyytämässä, ja se on ok?? Mikäli asia on niin, silloinhan suhteessa vallitsee ihanteellinen tasapaino. Molemmat tietävät asioitten laidat, tai kumpikin tahollaan luulee tietävänsä toista paremmin ne laidat, ja asiat ovat niin kuin ovat ja se riittää.

      Minun mielestä tuo kuulostaa kyllä oikeasti hienolta :)

      Äänestä

    • määbää kirjoitti:

      Niin, asioidenhan voisi sanoa olevan tasapainossa, kun molemmat omalta puoleltaan hyväksyvät asiat niin kuin ne on. J.o.k.u:n suhteessa asiat taitavat olla niin. Ehkä ne ovat jopa niin, että j.o.k.u puolestaan voi omalta osaltaan kieltäytyä tarjoutumasta auttamaan, mikäli suhteen toinen osapuoli olisi omasta vuorostaan apua vailla ja sitä pyytämässä, ja se on ok?? Mikäli asia on niin, silloinhan suhteessa vallitsee ihanteellinen tasapaino. Molemmat tietävät asioitten laidat, tai kumpikin tahollaan luulee tietävänsä toista paremmin ne laidat, ja asiat ovat niin kuin ovat ja se riittää.

      Minun mielestä tuo kuulostaa kyllä oikeasti hienolta :)

      Sama homma toimii molemmin päin. :)
      Toki tehdään asioita myös toisen eteen/puolesta, esim. ruoanlaitto, keskustelu, kuulumisien kysely vastavuoroisesti...Sekä monia muita juttuja. Mitään ei kuitenkaan pidetä itsestäänselvyytenä, vaan hyväksytään, että toinen on mikä on...Eli itsekäs paska. :D
      ( Kumpikin sen ominaisuuden sentään myöntää itsessään... )

      Äänestä

    • j.o.k.u. kirjoitti:

      Sama homma toimii molemmin päin. :)
      Toki tehdään asioita myös toisen eteen/puolesta, esim. ruoanlaitto, keskustelu, kuulumisien kysely vastavuoroisesti...Sekä monia muita juttuja. Mitään ei kuitenkaan pidetä itsestäänselvyytenä, vaan hyväksytään, että toinen on mikä on...Eli itsekäs paska. :D
      ( Kumpikin sen ominaisuuden sentään myöntää itsessään... )

      Oi ja voi!! Hienoa, tuollaiseen kuin pääsis :) *vihertää kateellisena*

      Äänestä

    • V***n nysverö kirjoitti:

      Puhut kuin minun suullani! Tiedän tai aavistan että tuossa oli vain pintaraapaisu. Sinulla olisi, niin kuin minullakin, lukemattomia pieniä ja suuria arkipäivän tapahtumia, joissa mikään ei mene niin kuin parisuhteessa voisi toivoa. Ei ole kysymys mistään pilvilinnoista vaan aivan tavallisesta parisuhteesta.
      Olen pahoillani kaikesta siitäkin jota et kertonut. Ymmärrän sinua.
      Nimimerkkini on viimeisempiä kehuja joita olen puolisoltani saanut, vaikka hän aluksi ihailikin reippauttani, sosiaalisuuttani, maailmankansalaisuuttani jne... Olenhan nyt semmoinen jollainen hän toivoisi minun olevan. Mutta eihän sekään käy!

      "Nimimerkkini on viimeisempiä kehuja joita olen puolisoltani saanut"

      Samoihin aikoihin kun tämän kommenttisi laitoit, itse ihmettelin 'outoa nimmariasi'. Nyt tajuan kommenttisi ihan eri valossa. :)

      Äänestä

    • j.o.k.u. kirjoitti:

      Miksi lähteä keskelle korpea narskun kanssa?
      Itse ainakin pitäisin huolen, että kännykässä on riittävästi akkua yms. jos lähtisin ukkoni kanssa jonnekin metsän keskelle. Siltä varalta jos jotain yllättävää tapahtuisi. En ota toista mukaan miksikään kainalosauvaksi. En sitä paitsi luottaisi kenenkään apuun, ja joka tapauksessa haluaisin selvitä tilanteesta yksinäni.
      Mutta minä olenkin oppinut ja tottunut siihen, ettei ketään kiinnostaisi hipun vertaa, vaikka sattuisin pääni tipauttamaan jonnekin suonsilmäkkeeseen...
      Jos on lapsesta asti saanut kaiken valmiina nokan eteen, niin ymmärtäähän sen, että aina olettaa jonkun olevan siinä vieressä paapomassa, kun/jos hätä iskee.

      Niin pysy vaan kotona. Sinne sinä kuulut! Älä vahingossakaan joudu onnettomuuten kumppanisi kanssa. Istu sohvalla ja pysy siinä!

      Äänestä

    • j.o.k.u. kirjoitti:

      Miksi lähteä keskelle korpea narskun kanssa?
      Itse ainakin pitäisin huolen, että kännykässä on riittävästi akkua yms. jos lähtisin ukkoni kanssa jonnekin metsän keskelle. Siltä varalta jos jotain yllättävää tapahtuisi. En ota toista mukaan miksikään kainalosauvaksi. En sitä paitsi luottaisi kenenkään apuun, ja joka tapauksessa haluaisin selvitä tilanteesta yksinäni.
      Mutta minä olenkin oppinut ja tottunut siihen, ettei ketään kiinnostaisi hipun vertaa, vaikka sattuisin pääni tipauttamaan jonnekin suonsilmäkkeeseen...
      Jos on lapsesta asti saanut kaiken valmiina nokan eteen, niin ymmärtäähän sen, että aina olettaa jonkun olevan siinä vieressä paapomassa, kun/jos hätä iskee.

      Mitäs lähdit?
      "Jälkiviisas kävelee selin kohti tulevaisuutta."

      http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/verbal1.html

      Äänestä

    • 57467598.....^^^^ kirjoitti:

      Mitäs lähdit?
      "Jälkiviisas kävelee selin kohti tulevaisuutta."

      http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/verbal1.html

      Tuo oli hieno lista vahingollisen kohtelun tunnusmerkeistä. Nuo ohjeet vaan lopuksi miten toimia, jos on tuollaisessa suhteessa olivat muuten ihan ok, mutta yksin niistä jäi uupumaan. Nimittäin sellaisesta suhteesta irtautuminen, pois lähteminen, pakeneminen.

      Äänestä

    • 57467598.....^^^^ kirjoitti:

      Mitäs lähdit?
      "Jälkiviisas kävelee selin kohti tulevaisuutta."

      http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/verbal1.html

      Jälkiviisaus lienee sitä ainoaa oikeaa viisautta. Harvoin se niin on, että ilman mitään kokemusta asioista osaa olla jjust oikein viisas etukäteen.....

      Narskun kanssa metsäänkö? -ei. Siinä oli kokemus, nyt muodosta siitä viisaus. Mikäli haluaa uudelleen metsään oman narskuliinin kanssa, kannattaa muistaa, että ei pidä niitä metsäretkiä minään opetusretkinä sille narskulle, että "kokeillaanpa uudelleen, josko se nyt vaikka auttais, jos kompastun tähän pensaan juureen"... Eiei. Olisi juurikin sitä päänsä lyömistä seinään sellainen.

      Ota kokemus kokemuksena, unohda henkinen loukkaantumisesi toisen toimista, ja toimi itse ensi kerralla eri tavalla. Jälkiviisautta jos mikä.

      Äänestä

    • määbää kirjoitti:

      Jälkiviisaus lienee sitä ainoaa oikeaa viisautta. Harvoin se niin on, että ilman mitään kokemusta asioista osaa olla jjust oikein viisas etukäteen.....

      Narskun kanssa metsäänkö? -ei. Siinä oli kokemus, nyt muodosta siitä viisaus. Mikäli haluaa uudelleen metsään oman narskuliinin kanssa, kannattaa muistaa, että ei pidä niitä metsäretkiä minään opetusretkinä sille narskulle, että "kokeillaanpa uudelleen, josko se nyt vaikka auttais, jos kompastun tähän pensaan juureen"... Eiei. Olisi juurikin sitä päänsä lyömistä seinään sellainen.

      Ota kokemus kokemuksena, unohda henkinen loukkaantumisesi toisen toimista, ja toimi itse ensi kerralla eri tavalla. Jälkiviisautta jos mikä.

      Justiinsa sanoi Justiina. Tuossa on vaan yksi mutta...se siirtää kaiken vastuun kaikesta uhrin harteille ja kieltää itse itsensä. Eli sinun opetuksesi on; elä narsistin ehdoilla, tee itsestäsi täysin näkymätön, hajuton, mauton ja tunteeton. Tule sisäisesti tyhjäksi, narsistin kaltaiseksi niin pärjäät hänen kanssaan. Itsensä mitätöiminen, narsistin etujen edelle asettaminen johtaa vääjämättä ihmisen sisäisen minuuden kuolemiseen. Ai, ai, ai. Järjetöntä jos mikä :)

      Äänestä

    • lottamari<3 kirjoitti:

      Tuo oli hieno lista vahingollisen kohtelun tunnusmerkeistä. Nuo ohjeet vaan lopuksi miten toimia, jos on tuollaisessa suhteessa olivat muuten ihan ok, mutta yksin niistä jäi uupumaan. Nimittäin sellaisesta suhteesta irtautuminen, pois lähteminen, pakeneminen.

      http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/tips1.html

      Äänestä

    • lottamari<3 kirjoitti:

      Justiinsa sanoi Justiina. Tuossa on vaan yksi mutta...se siirtää kaiken vastuun kaikesta uhrin harteille ja kieltää itse itsensä. Eli sinun opetuksesi on; elä narsistin ehdoilla, tee itsestäsi täysin näkymätön, hajuton, mauton ja tunteeton. Tule sisäisesti tyhjäksi, narsistin kaltaiseksi niin pärjäät hänen kanssaan. Itsensä mitätöiminen, narsistin etujen edelle asettaminen johtaa vääjämättä ihmisen sisäisen minuuden kuolemiseen. Ai, ai, ai. Järjetöntä jos mikä :)

      No, tavallaan kyllä, mutta tavallaan ei :D

      Ehkä jos omaa tarpeeksi vahvan minän, eikä pyri saamaan sitä omaa narskua muuttumaan, voi olla omalla tavallaan onnellinen, jättämättä itseään ihan täysin huomiotta. Että hakee sen jonkun, mitä tarvitsee, muualta, ja suhteessa narskuun, unohtaa kaiken muun ja rakastaa sitä sellaisena kuin se toinen on. Periaatteessa, jos hyväksyntää vaille jääminen on narsismin perusta, silloinhan narsku hakee omituisuudellaan lupaa saada olla oma itsensä, ja kun sitä rauhallisesti toiselle suo, saattaa seurata omaehtoinen muutos. . . ehkä.

      Tässä kohtaa en oikeasti menisi sanomaan mitään. Koska oikeasti olen sitä mieltä, että suhteen on oltava, tavalla tai toisella, MOLEMPIA tyydyttävä, henkisesti erityisesti. Jos hirveästi kokee jäävänsä vaille, ja on aivan varma, että haluaa sen juuri tuolta toiselta, ja toinen ei ota asiaa minään, voisi äkkiseltään tulla mieleen sellainenkin sana kuin umpikuja...

      Mutta jos kanttia riittää, ja tietää, että haluaa jakaa elämänsä juuri tuon toisen kanssa, joka samalla aiheuttaa kärsimystä, kannattaa varmaan keskittyä etsimään niitä keinoja joilla elämä onnistuu ilman että itse siitä hirveästi kärsii. Jos antaa narskun "valua kuin vesi hanhen selästä" ja yhä kykenee rakastamaan, mikäpäs se siinä. :) Meitä on niin moneksi ja monella tavalla.

      Äänestä

    • määbää kirjoitti:

      No, tavallaan kyllä, mutta tavallaan ei :D

      Ehkä jos omaa tarpeeksi vahvan minän, eikä pyri saamaan sitä omaa narskua muuttumaan, voi olla omalla tavallaan onnellinen, jättämättä itseään ihan täysin huomiotta. Että hakee sen jonkun, mitä tarvitsee, muualta, ja suhteessa narskuun, unohtaa kaiken muun ja rakastaa sitä sellaisena kuin se toinen on. Periaatteessa, jos hyväksyntää vaille jääminen on narsismin perusta, silloinhan narsku hakee omituisuudellaan lupaa saada olla oma itsensä, ja kun sitä rauhallisesti toiselle suo, saattaa seurata omaehtoinen muutos. . . ehkä.

      Tässä kohtaa en oikeasti menisi sanomaan mitään. Koska oikeasti olen sitä mieltä, että suhteen on oltava, tavalla tai toisella, MOLEMPIA tyydyttävä, henkisesti erityisesti. Jos hirveästi kokee jäävänsä vaille, ja on aivan varma, että haluaa sen juuri tuolta toiselta, ja toinen ei ota asiaa minään, voisi äkkiseltään tulla mieleen sellainenkin sana kuin umpikuja...

      Mutta jos kanttia riittää, ja tietää, että haluaa jakaa elämänsä juuri tuon toisen kanssa, joka samalla aiheuttaa kärsimystä, kannattaa varmaan keskittyä etsimään niitä keinoja joilla elämä onnistuu ilman että itse siitä hirveästi kärsii. Jos antaa narskun "valua kuin vesi hanhen selästä" ja yhä kykenee rakastamaan, mikäpäs se siinä. :) Meitä on niin moneksi ja monella tavalla.

      "kannattaa varmaan keskittyä etsimään niitä keinoja joilla elämä onnistuu ilman että itse siitä hirveästi kärsii. Jos antaa narskun "valua kuin vesi hanhen selästä"...

      Hitto, niin pitäisin tästä ohjenuorasta, mutta perkeles kun silti tuppaa paskaa aina tulemaan selän takaa, lopulta.
      On elämänalueita ja tarpeita joita hän ei pysty koskaan täyttämään, tiedän sen kyllä, mutta sen hyväksyessäni (ja hoitaessani ne asiat muilla keinoin) olen samalla antanut vain lisää tilaa hänen mellastukselleen.
      Olen antanut hänen reviirinsä olla rauhassa, siellä räksyttämättä, mutta se minun oma alueeni, jonka toivoisin myös hänen jättävän rauhaan (yhteisymmärryksen ja toisten puutteiden hyväksymisen merkeissä), on hänelle vain merkki työntyä syvemmälle, enemmän ihon alle.
      Jos hän näkee, että annan veden valua selästä jossain asiassa, hän kokeilee ensi kerralla heittää päälle happoa. Kyllähän siitä tuhoa seuraa vaikka sadetakki päällä kävelisinkin.
      Hän ei ole minun ominaisuuksieni suhteen sinut missään muodossa, hetkeksikään sitä edes kyseenalaistamatta, eikä kykene antamaan veden valua oman selkänsä yli, ikinä. Jos en reagoi esim. raivoamiseen hänen toivomallaan tavalla, se on vain merkki vaihtaa taktiikkaa ja aseita.
      J.O.K.U kertoi siitä kaipaamastani balanssista suhteessa, jossa molemmat saavat olla niitä kusipäitä ihan rauhassa. Täälläkin viherretään kateudesta....

      Äänestä

    • määbää kirjoitti:

      No, tavallaan kyllä, mutta tavallaan ei :D

      Ehkä jos omaa tarpeeksi vahvan minän, eikä pyri saamaan sitä omaa narskua muuttumaan, voi olla omalla tavallaan onnellinen, jättämättä itseään ihan täysin huomiotta. Että hakee sen jonkun, mitä tarvitsee, muualta, ja suhteessa narskuun, unohtaa kaiken muun ja rakastaa sitä sellaisena kuin se toinen on. Periaatteessa, jos hyväksyntää vaille jääminen on narsismin perusta, silloinhan narsku hakee omituisuudellaan lupaa saada olla oma itsensä, ja kun sitä rauhallisesti toiselle suo, saattaa seurata omaehtoinen muutos. . . ehkä.

      Tässä kohtaa en oikeasti menisi sanomaan mitään. Koska oikeasti olen sitä mieltä, että suhteen on oltava, tavalla tai toisella, MOLEMPIA tyydyttävä, henkisesti erityisesti. Jos hirveästi kokee jäävänsä vaille, ja on aivan varma, että haluaa sen juuri tuolta toiselta, ja toinen ei ota asiaa minään, voisi äkkiseltään tulla mieleen sellainenkin sana kuin umpikuja...

      Mutta jos kanttia riittää, ja tietää, että haluaa jakaa elämänsä juuri tuon toisen kanssa, joka samalla aiheuttaa kärsimystä, kannattaa varmaan keskittyä etsimään niitä keinoja joilla elämä onnistuu ilman että itse siitä hirveästi kärsii. Jos antaa narskun "valua kuin vesi hanhen selästä" ja yhä kykenee rakastamaan, mikäpäs se siinä. :) Meitä on niin moneksi ja monella tavalla.

      Oman kokemukseni mukaan takaisin antamisesta ei ole mitään hyötyä, muuta kuin se hyöty, että lopun viimeksi sillä voi lohduttautua, että edes jollakin tavalla yritti puolustautua.

      Jos tuon linkin takainen lista olisi läväytetty silmilleni seurustellessani, ehkä olisin kokeillut toista tapaa suhtautua asioihin. Rakkautta oli ainakin minun puoleltani, toisesta osapuolesta en voi luonnollisestikaan sanoa yhtään mitään. Tuon listan mukainen käytös kun tuppaa tavallaan nollaamaan sen tilanteen sillätavalla, että väitteestään huolimatta "rakastan rakastan" käytös mitätöi väitteen. Joten jäljelle jää epäilys.. Jolloin taas epäilijä on tietenkin vainoharhainen.

      Vesi hanhen selästä- se että olematta itse mitenkään ylimielinen toista kohtaan, vaan onnistuisi olemaan huomioimatta toisen temppuiluja.. Sitä en omalla kohdallani ehtinyt kokeilla. Joten, ei kokemusta siitä asiasta. Mutta jälkikäteen pähkäiltynä, olisi EHKÄ saattanut tuottaa tulosta. Jos ei muuta, niin olisi saanut kuulla olevansa manipuloija... :D

      *huoh* Juokse ja pakene, lienee se ehdottomasti järkevin neuvo. Kuka meistä siihen kykenee...oikeasti. Jos on tunteita. Jotenkin uskon, että ehkä ne tunteet on kaluttava loppuun, pohjalla on käytävä, jne..

      Jos ei muuta, niin kannattaa muistaa, että ennen kuin on näyttöä muusta, niin ohjenuorana voisi pitää sitä, että meillä on vain yksi elämä. Ja pääasiallinen vastuu omasta elämästään on yksilöllä itsellään. Jokatapauksessa. Jos valitsee jatkaa narsistisia menetelmiä hyväksikäyttävän ihmisen kanssa, ei siitä voi sitä toista laittaa vastuuseen.

      Äänestä

    • määbää kirjoitti:

      Oman kokemukseni mukaan takaisin antamisesta ei ole mitään hyötyä, muuta kuin se hyöty, että lopun viimeksi sillä voi lohduttautua, että edes jollakin tavalla yritti puolustautua.

      Jos tuon linkin takainen lista olisi läväytetty silmilleni seurustellessani, ehkä olisin kokeillut toista tapaa suhtautua asioihin. Rakkautta oli ainakin minun puoleltani, toisesta osapuolesta en voi luonnollisestikaan sanoa yhtään mitään. Tuon listan mukainen käytös kun tuppaa tavallaan nollaamaan sen tilanteen sillätavalla, että väitteestään huolimatta "rakastan rakastan" käytös mitätöi väitteen. Joten jäljelle jää epäilys.. Jolloin taas epäilijä on tietenkin vainoharhainen.

      Vesi hanhen selästä- se että olematta itse mitenkään ylimielinen toista kohtaan, vaan onnistuisi olemaan huomioimatta toisen temppuiluja.. Sitä en omalla kohdallani ehtinyt kokeilla. Joten, ei kokemusta siitä asiasta. Mutta jälkikäteen pähkäiltynä, olisi EHKÄ saattanut tuottaa tulosta. Jos ei muuta, niin olisi saanut kuulla olevansa manipuloija... :D

      *huoh* Juokse ja pakene, lienee se ehdottomasti järkevin neuvo. Kuka meistä siihen kykenee...oikeasti. Jos on tunteita. Jotenkin uskon, että ehkä ne tunteet on kaluttava loppuun, pohjalla on käytävä, jne..

      Jos ei muuta, niin kannattaa muistaa, että ennen kuin on näyttöä muusta, niin ohjenuorana voisi pitää sitä, että meillä on vain yksi elämä. Ja pääasiallinen vastuu omasta elämästään on yksilöllä itsellään. Jokatapauksessa. Jos valitsee jatkaa narsistisia menetelmiä hyväksikäyttävän ihmisen kanssa, ei siitä voi sitä toista laittaa vastuuseen.

      "Jos valitsee jatkaa narsistisia menetelmiä hyväksikäyttävän ihmisen kanssa, ei siitä voi sitä toista laittaa vastuuseen. "

      AMEN!

      "Vesi hanhen selästä- se että olematta itse mitenkään ylimielinen toista kohtaan, vaan onnistuisi olemaan huomioimatta toisen temppuiluja"

      Kokeiltu on, kauan ja hartaasti, mutta silti lipeää kuin vesi hanhen selästä.... ;)
      Tai no jaa, ehkä ei sittenkään yksiselitteisesti niin. Ehkä se toimiikin, sillä onnistuinhan silti pitämään suhteen yllä... jos sitä nyt suhteeksi voi kutsua. Tarkoittaa sitä, että joka viikkoinen eroaminenkin pitänee laskea ominaisuudeksi, joka nyt pitää vain hyväksyä. Kyllä se sieltä aina kuitenkin kömpii takaisin kainaloon...;)

      On se kyllä sairasta, pitäisi ennemminkin ostaa vielä talven aikaan ne peltoset, ja suksia vittuun....=)

      Äänestä

    • UPDATE_9507895 kirjoitti:

      "Jos valitsee jatkaa narsistisia menetelmiä hyväksikäyttävän ihmisen kanssa, ei siitä voi sitä toista laittaa vastuuseen. "

      AMEN!

      "Vesi hanhen selästä- se että olematta itse mitenkään ylimielinen toista kohtaan, vaan onnistuisi olemaan huomioimatta toisen temppuiluja"

      Kokeiltu on, kauan ja hartaasti, mutta silti lipeää kuin vesi hanhen selästä.... ;)
      Tai no jaa, ehkä ei sittenkään yksiselitteisesti niin. Ehkä se toimiikin, sillä onnistuinhan silti pitämään suhteen yllä... jos sitä nyt suhteeksi voi kutsua. Tarkoittaa sitä, että joka viikkoinen eroaminenkin pitänee laskea ominaisuudeksi, joka nyt pitää vain hyväksyä. Kyllä se sieltä aina kuitenkin kömpii takaisin kainaloon...;)

      On se kyllä sairasta, pitäisi ennemminkin ostaa vielä talven aikaan ne peltoset, ja suksia vittuun....=)

      Yhdistettyä välineurheilua ja seksilomailua :D

      Ja mikäli neidillä on kanootti, suosittelemme, että otatte myös melaa mekkoon :D

      No se siitä vittuun suksimisesta..

      Oletko kysynyt, että mitä toinen osapuoli tuumaisi sellaisesta, että ette eroaisi joka viikko?
      Että tapahtui mitä tahansa, ensimmäisenä ei eroa oteta.. Ja että sitä ei sitten tekisi kumpikaan? Tuli vaan ajatuksena mieleen..

      Äänestä

    • määbää kirjoitti:

      Yhdistettyä välineurheilua ja seksilomailua :D

      Ja mikäli neidillä on kanootti, suosittelemme, että otatte myös melaa mekkoon :D

      No se siitä vittuun suksimisesta..

      Oletko kysynyt, että mitä toinen osapuoli tuumaisi sellaisesta, että ette eroaisi joka viikko?
      Että tapahtui mitä tahansa, ensimmäisenä ei eroa oteta.. Ja että sitä ei sitten tekisi kumpikaan? Tuli vaan ajatuksena mieleen..

      Ollaanhan asiasta yritetty puhua, mutta se johtaa joko totaaliseen hermostumiseen ja haukkuryöppyyn siitä, miksei minun kanssani vaan voi elää kun olen sellainen tai tällainen, tai sitten hän on kyllä samaa mieltä, aina siihen asti kunnes ensimmäinen eripura tai väärä kysymys tulee...
      Tälläkin hetkellä olen boikotissa yhden tekstiviestin vuoksi, johon en unten takia voinut vastata kuin vasta tunnin päästä. Sen jälkeen ei illalla kadullakaan vastaantullessa edes moikattu ;)
      Huom : ensin oli tullut iloinen viesti jossa kyseltiin kuulumisia ja kun reilun tunnin päästä otin yhteyttä - ei enää vastattu ja olin muuttunut täydeksi paskaksi ;)
      hyi minua...

      Olen koettanut laukaista tilannetta humoristisilla viesteillä (toimii yleensä hyvin kun jätän sillä tapaa huomioimatta skitsot) koska puhelimeen ei vastata ja välillä kyselläkin, että mikäs nyt on. Vastaukset, joita olen saanut muutaman hassun useiden tuntien tai päivänkin päästä, sisältävät lähinnä vastakysymyksiä siitä, että mitä oikein sekoilen ? Tsiisus... kun tekisi mieli ravistella ja sanoa, että lopeta nyt toi leikkiminen....

      Onneksi en nyt sentäs enää ole siinä sumussa missä aikanaan, jolloin oikeasti luulisin tehneeni jotain väärää, ja ansainneeni tämän boikotin/kiusanteon. Jos vanhat merkit pitää paikkansa, viikon sisään se siitä leppyy. Osaan kait sitten käyttäytyä paremmin, jotta ei tartte rankoa tietämätöntä oikeisiin uomiin alvariinsa =)

      Äänestä

    • UPDATE_9507895 kirjoitti:

      Ollaanhan asiasta yritetty puhua, mutta se johtaa joko totaaliseen hermostumiseen ja haukkuryöppyyn siitä, miksei minun kanssani vaan voi elää kun olen sellainen tai tällainen, tai sitten hän on kyllä samaa mieltä, aina siihen asti kunnes ensimmäinen eripura tai väärä kysymys tulee...
      Tälläkin hetkellä olen boikotissa yhden tekstiviestin vuoksi, johon en unten takia voinut vastata kuin vasta tunnin päästä. Sen jälkeen ei illalla kadullakaan vastaantullessa edes moikattu ;)
      Huom : ensin oli tullut iloinen viesti jossa kyseltiin kuulumisia ja kun reilun tunnin päästä otin yhteyttä - ei enää vastattu ja olin muuttunut täydeksi paskaksi ;)
      hyi minua...

      Olen koettanut laukaista tilannetta humoristisilla viesteillä (toimii yleensä hyvin kun jätän sillä tapaa huomioimatta skitsot) koska puhelimeen ei vastata ja välillä kyselläkin, että mikäs nyt on. Vastaukset, joita olen saanut muutaman hassun useiden tuntien tai päivänkin päästä, sisältävät lähinnä vastakysymyksiä siitä, että mitä oikein sekoilen ? Tsiisus... kun tekisi mieli ravistella ja sanoa, että lopeta nyt toi leikkiminen....

      Onneksi en nyt sentäs enää ole siinä sumussa missä aikanaan, jolloin oikeasti luulisin tehneeni jotain väärää, ja ansainneeni tämän boikotin/kiusanteon. Jos vanhat merkit pitää paikkansa, viikon sisään se siitä leppyy. Osaan kait sitten käyttäytyä paremmin, jotta ei tartte rankoa tietämätöntä oikeisiin uomiin alvariinsa =)

      Kuulostaa kyllä niiiiiiiiiin tutulta tuo, että saa kuulla ns. olevansa, milloin mitäkin. Hienoa, että osaat noinkin hyvin suhtautua "myrskyyn vesilasissa" :D

      Olisipa käynyt minultakin tuollainen aikoinaan, ja mikseipä vieläkin (nykyään olen tasan sellainen kuin olen saanut kuulla olevani, koska tavallaan jokainen loukkaus on yhä syvä, enkä näe velvollisuudekseni osoittaa olevani parempi.. ).

      Mikäli alkaa pienestikään tuntua siltä, että alkaa varastoitumaan, koita järjestää itsellesi terveitä paineenpurkukeinoja.. Vaikka se hiihtäminen :D

      Äänestä

    • määbää kirjoitti:

      Kuulostaa kyllä niiiiiiiiiin tutulta tuo, että saa kuulla ns. olevansa, milloin mitäkin. Hienoa, että osaat noinkin hyvin suhtautua "myrskyyn vesilasissa" :D

      Olisipa käynyt minultakin tuollainen aikoinaan, ja mikseipä vieläkin (nykyään olen tasan sellainen kuin olen saanut kuulla olevani, koska tavallaan jokainen loukkaus on yhä syvä, enkä näe velvollisuudekseni osoittaa olevani parempi.. ).

      Mikäli alkaa pienestikään tuntua siltä, että alkaa varastoitumaan, koita järjestää itsellesi terveitä paineenpurkukeinoja.. Vaikka se hiihtäminen :D

      Juu, kyllä tässä ollaan sellaisia kameleontteja, milloin mitäkin ;) Sitähän saattaa tunnin sisään muuttaa hänen edessään muotoaankin ja herra isä, sieltähän kuoriutuikin kusipäinen ruma ankanpoikanen ! Ei ihmekään, että hra hermostuu;)... kun äsken oli vieressä maailman kaunein ja ihanin nainen!

      Ja hei, tämä meikäläisen elo on kyllä kaukana minkäänlaisesta tasapainosta! Vaikka kuinka yrittää suhtautua oikein, ei tunteille välillä vaan voi mitään. Se on vain eriasia, mitä niistä hänelle näytän....

      Mutta hei, harjoittelu on tuottanut tulostakin. En enää loukkaannu pahoista sanoista tai ala penäämään joka skitson jälkeen (tai edes toisen naisen...) mitävittuatässänyttapahtui. Se helpottaa minun oloani, mutta mikä parasta, palvelee samalla Hraa loistavasti.
      VarmuusPs. Tämä oli ironiaksi niinkuis ajateltu...;)

      Eli hän on loistava "kurittaja" meikälle ja minä olen loistava "uhri" hänelle. Ja kaikki hymyilevät, vai hymyilevätkö ?
      Vittu, että on taas kiehunut viime päivinä, mutta olen hillinnyt itseni n.90 rossasesti. Ainoastaan olen kuumotellut niitä "tilannetta vapauttavia" viestejä joitakin kappaleita ja kerran pari vähän provosoitunut puolustautumaan. Mutta lyhesti. Se on niiiiiin turhaa edes yrittää.

      Nykyään hermostun lähinnä itselleni. Ottaa pannuun se, etten pääse pyristelemään irti. Toisinaan taas ajattelen, että olemme ansainneet toisemme, ettei muunlainen suhde minulle kelpaakaan.

      Välillä turhaudun hänen kanssaan todella pahasti (hän todellakin on sieltä marsista!) ja eron aikoina oireilen itseni suuntaan ; fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Toisaalta, olen kyllä joka kerta suhteessakin lähtenyt, tiedoistani ja varautumisestani huolimatta, vajoamaan syvemmälle ja pimeämpään. Vaikka kuinka antaisi sen veden valua selän ylitse, hän nappaa aina jostain kiinni. Vaikka kuinka koetan varautua, ei auta. Itseasiassa menetän tilannetajuni ylianalysoinnin yrittämisellä ja näin ihminen jää kohtaamatta, omat tunteet kokematta, koska ulkoistan ja järkeistän kaikkea. Ei elämää ja tuntemuksia voi sillä tavoin hallinoida, yritetty on ja kauan. Minä nyt sitten kuvittelen olevani niin kurko, että hallitsen jotain mielipuolta tiedoillani....;)

      Että sellaista hurskastelua ja tekopyhyyttä, mutta en valita vaikka valitankin, vakka kantensa valitsee, kunnes aika on lähteä maailmalle ilman sitä pimeätä kantta...

      Äänestä

    • UPDATE_9507895 kirjoitti:

      Juu, kyllä tässä ollaan sellaisia kameleontteja, milloin mitäkin ;) Sitähän saattaa tunnin sisään muuttaa hänen edessään muotoaankin ja herra isä, sieltähän kuoriutuikin kusipäinen ruma ankanpoikanen ! Ei ihmekään, että hra hermostuu;)... kun äsken oli vieressä maailman kaunein ja ihanin nainen!

      Ja hei, tämä meikäläisen elo on kyllä kaukana minkäänlaisesta tasapainosta! Vaikka kuinka yrittää suhtautua oikein, ei tunteille välillä vaan voi mitään. Se on vain eriasia, mitä niistä hänelle näytän....

      Mutta hei, harjoittelu on tuottanut tulostakin. En enää loukkaannu pahoista sanoista tai ala penäämään joka skitson jälkeen (tai edes toisen naisen...) mitävittuatässänyttapahtui. Se helpottaa minun oloani, mutta mikä parasta, palvelee samalla Hraa loistavasti.
      VarmuusPs. Tämä oli ironiaksi niinkuis ajateltu...;)

      Eli hän on loistava "kurittaja" meikälle ja minä olen loistava "uhri" hänelle. Ja kaikki hymyilevät, vai hymyilevätkö ?
      Vittu, että on taas kiehunut viime päivinä, mutta olen hillinnyt itseni n.90 rossasesti. Ainoastaan olen kuumotellut niitä "tilannetta vapauttavia" viestejä joitakin kappaleita ja kerran pari vähän provosoitunut puolustautumaan. Mutta lyhesti. Se on niiiiiin turhaa edes yrittää.

      Nykyään hermostun lähinnä itselleni. Ottaa pannuun se, etten pääse pyristelemään irti. Toisinaan taas ajattelen, että olemme ansainneet toisemme, ettei muunlainen suhde minulle kelpaakaan.

      Välillä turhaudun hänen kanssaan todella pahasti (hän todellakin on sieltä marsista!) ja eron aikoina oireilen itseni suuntaan ; fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Toisaalta, olen kyllä joka kerta suhteessakin lähtenyt, tiedoistani ja varautumisestani huolimatta, vajoamaan syvemmälle ja pimeämpään. Vaikka kuinka antaisi sen veden valua selän ylitse, hän nappaa aina jostain kiinni. Vaikka kuinka koetan varautua, ei auta. Itseasiassa menetän tilannetajuni ylianalysoinnin yrittämisellä ja näin ihminen jää kohtaamatta, omat tunteet kokematta, koska ulkoistan ja järkeistän kaikkea. Ei elämää ja tuntemuksia voi sillä tavoin hallinoida, yritetty on ja kauan. Minä nyt sitten kuvittelen olevani niin kurko, että hallitsen jotain mielipuolta tiedoillani....;)

      Että sellaista hurskastelua ja tekopyhyyttä, mutta en valita vaikka valitankin, vakka kantensa valitsee, kunnes aika on lähteä maailmalle ilman sitä pimeätä kantta...

      > Eli hän on loistava "kurittaja" meikälle ja minä olen loistava "uhri" hänelle. Ja kaikki hymyilevät, vai hymyilevätkö ?
      > Toisinaan taas ajattelen, että olemme ansainneet toisemme, ettei muunlainen suhde minulle kelpaakaan.

      Saanko leikkiä terapeuttia? (Ilman alan pätevyyttä, mutta tämähän on avoin palsta, joten joku viisas vastuuntuntoinen voi korjata väärät oletukset.)

      Kuulostaa siltä, että esimerkkisi henkilöllä on tiedostamaton rangaistuksitulemisentarve ja ankara yliminä. Diagnoosi enemmänkin 'moraalinen masokismi' kuin narsistinen (antinarsistinen) läheisriippuvuus.

      Kiitos sinulle pitkästä kirjoituksestasi. Siinä on varmasti paljon aineksia jatkokeskustelulle monesta eri näkökulmasta. Halusin nyt juuri tuon yhden esiin. :)

      Äänestä

    • UPDATE_9507895 kirjoitti:

      Juu, kyllä tässä ollaan sellaisia kameleontteja, milloin mitäkin ;) Sitähän saattaa tunnin sisään muuttaa hänen edessään muotoaankin ja herra isä, sieltähän kuoriutuikin kusipäinen ruma ankanpoikanen ! Ei ihmekään, että hra hermostuu;)... kun äsken oli vieressä maailman kaunein ja ihanin nainen!

      Ja hei, tämä meikäläisen elo on kyllä kaukana minkäänlaisesta tasapainosta! Vaikka kuinka yrittää suhtautua oikein, ei tunteille välillä vaan voi mitään. Se on vain eriasia, mitä niistä hänelle näytän....

      Mutta hei, harjoittelu on tuottanut tulostakin. En enää loukkaannu pahoista sanoista tai ala penäämään joka skitson jälkeen (tai edes toisen naisen...) mitävittuatässänyttapahtui. Se helpottaa minun oloani, mutta mikä parasta, palvelee samalla Hraa loistavasti.
      VarmuusPs. Tämä oli ironiaksi niinkuis ajateltu...;)

      Eli hän on loistava "kurittaja" meikälle ja minä olen loistava "uhri" hänelle. Ja kaikki hymyilevät, vai hymyilevätkö ?
      Vittu, että on taas kiehunut viime päivinä, mutta olen hillinnyt itseni n.90 rossasesti. Ainoastaan olen kuumotellut niitä "tilannetta vapauttavia" viestejä joitakin kappaleita ja kerran pari vähän provosoitunut puolustautumaan. Mutta lyhesti. Se on niiiiiin turhaa edes yrittää.

      Nykyään hermostun lähinnä itselleni. Ottaa pannuun se, etten pääse pyristelemään irti. Toisinaan taas ajattelen, että olemme ansainneet toisemme, ettei muunlainen suhde minulle kelpaakaan.

      Välillä turhaudun hänen kanssaan todella pahasti (hän todellakin on sieltä marsista!) ja eron aikoina oireilen itseni suuntaan ; fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Toisaalta, olen kyllä joka kerta suhteessakin lähtenyt, tiedoistani ja varautumisestani huolimatta, vajoamaan syvemmälle ja pimeämpään. Vaikka kuinka antaisi sen veden valua selän ylitse, hän nappaa aina jostain kiinni. Vaikka kuinka koetan varautua, ei auta. Itseasiassa menetän tilannetajuni ylianalysoinnin yrittämisellä ja näin ihminen jää kohtaamatta, omat tunteet kokematta, koska ulkoistan ja järkeistän kaikkea. Ei elämää ja tuntemuksia voi sillä tavoin hallinoida, yritetty on ja kauan. Minä nyt sitten kuvittelen olevani niin kurko, että hallitsen jotain mielipuolta tiedoillani....;)

      Että sellaista hurskastelua ja tekopyhyyttä, mutta en valita vaikka valitankin, vakka kantensa valitsee, kunnes aika on lähteä maailmalle ilman sitä pimeätä kantta...

      "..en valita vaikka valitankin.." :-D

      Äänestä

    • old_profile_59029 kirjoitti:

      "..en valita vaikka valitankin.." :-D

      Pistetäänpä nyt sitten illan päälle kaikki kynnelle kykenevät kyynelehtimään :D

      Terve yxex, onneksi juuri laitoin koneesta äänet pois. Tosin rupesi soimaan päässä jo.

      *närhen munat näytetään*

      Kaunis on.

      Äänestä

    • määbää kirjoitti:

      Pistetäänpä nyt sitten illan päälle kaikki kynnelle kykenevät kyynelehtimään :D

      Terve yxex, onneksi juuri laitoin koneesta äänet pois. Tosin rupesi soimaan päässä jo.

      *närhen munat näytetään*

      Kaunis on.

      Itkeminen on ihmistä :")

      Äänestä

    • old_profile_59029 kirjoitti:

      Itkeminen on ihmistä :")

      Usko pois, nämä/tämän palstan löydettyäni olen alkanut hyväksymään sen, että minun exäni saattoikin olla pesunkestävä narsisti :) Ajatus, joka samalla vapauttaa ja tekee entistä surullisemmaksi.. Tuo biisi En halua kuulla sitä. Haluan, että oma TERVE narsismini tai egoismini saisi jalansijaa minussa kasvaa ilman omaa jatkuvaa epäilystä siitä, onko se ooikein.... :)

      *herkkismikäherkkis....lähtee potkimaan lyhtypylväitä*

      Äänestä

    • A kirjoitti:

      > Eli hän on loistava "kurittaja" meikälle ja minä olen loistava "uhri" hänelle. Ja kaikki hymyilevät, vai hymyilevätkö ?
      > Toisinaan taas ajattelen, että olemme ansainneet toisemme, ettei muunlainen suhde minulle kelpaakaan.

      Saanko leikkiä terapeuttia? (Ilman alan pätevyyttä, mutta tämähän on avoin palsta, joten joku viisas vastuuntuntoinen voi korjata väärät oletukset.)

      Kuulostaa siltä, että esimerkkisi henkilöllä on tiedostamaton rangaistuksitulemisentarve ja ankara yliminä. Diagnoosi enemmänkin 'moraalinen masokismi' kuin narsistinen (antinarsistinen) läheisriippuvuus.

      Kiitos sinulle pitkästä kirjoituksestasi. Siinä on varmasti paljon aineksia jatkokeskustelulle monesta eri näkökulmasta. Halusin nyt juuri tuon yhden esiin. :)

      Huomenta,

      totta kai terapia aina kelpaa =)
      Siinä on vain yksi mutta.... huoh... nyt sitten saan taas uutta analysoitavaa itsestäni - ennen kuin sekoan lopullisesti;)

      Jos koetan oikein rehellisesti miettiä, niin kyllähän nuo läheisriippuvuudenkin määritelmät sinänsä saadaan meikäläiseen istumaan (jos oikein haluaa)vaikka ne osin vierailta tuntuvatkin, mutta lähtisin mielummin juuri tuollaiselle linjalle kun kerroit. Kyllä tuo "kärsimyksen tarpeeni" tuntuu kovin tiukassa istuvan.
      Jos terapiatöistä on juuri nyt pulaa ;), kerro ihmeessä lisää tuosta moraalisesta masokismista, se onkin jäänyt paitsioon näissä kaiveluissani.

      Kaikki muut "dyykkarit", hyväksikäyttäjät tai muuten vain kusipäät ovat olleet helppo jättää taakse, paitsi (!)... Hra HenkinenKurittaja. En siis ole kokenut tällaista riippuvuutta ketään muuta kohtaan. Sen vuoksi se vaivaa minua lähestulkoon 24/7.

      Sen vuoksi välillä annankin periksi sille "tarpeelleni" ja totean vain, että tämän on minun kohtaloni. Sitten taas ottaa päähän niin pirusti ja ihmettelen mitä oikein teen =) Ja tässä pääni sisäisessä sekamelskassa koetan sitten elää normaalisti ja pysyä jokseenin järjissäni ....

      Toisaalla käytökseni täyttää täysin addiktiivisen käytöksen piirteet.
      Kärsin kaikenlaisista muistakin addiktioista, niin on aina ollut. Toiminnallisista ja aineellisista. Niiden tuottamasta henkisestä (tai fyysisestäkin) tuskasta huolimatta en kykene lopettamaan. Älyllisesti ajattelemisesta tai tiedostamisesta ei tunnu olevan mitään apua.
      Mutta, jos ajattelen asiaa siltä kantilta, voitaisiin kysyäkin että mistä olenkaan riippuvainen ?

      Voisiko se olla juuri se masokismini, olenko riippuvainen hänen sadismistaan ? Olenko vihdoinkin löytänyt omalle itsekritiikilleni peilin joka vielä kaiken lisäksi puhuu ?

      Hmmm... tämä on ihan liikaa tähän työvuoron alkuun, palataan ja kiitos vastauksista. Sitä kun ei voi itse hypätä leikkauspöydälle ja katsoa mitä sieltä löytyy - täältä on aina tullut mielenkiintoisia näkökohtia asiaan!
      Ukon haukkumisvaiheen ja uhriutumisen olen jo käynyt läpi, eikä se tie kiinnosta enää pätkääkään. Nyt olisi aika alkaa jo miettimään sitä, miksi ihmeessä, "tarvitsen" jotain tällaista.

      Äänestä

    • määbää kirjoitti:

      Usko pois, nämä/tämän palstan löydettyäni olen alkanut hyväksymään sen, että minun exäni saattoikin olla pesunkestävä narsisti :) Ajatus, joka samalla vapauttaa ja tekee entistä surullisemmaksi.. Tuo biisi En halua kuulla sitä. Haluan, että oma TERVE narsismini tai egoismini saisi jalansijaa minussa kasvaa ilman omaa jatkuvaa epäilystä siitä, onko se ooikein.... :)

      *herkkismikäherkkis....lähtee potkimaan lyhtypylväitä*

      Kyllä se narsistisen käytöksen ymmärtäminen oli todella vapauttavaa, muistan todella hyvin sen järisyttävän heräämiskokemuksen, jonka matkasin Vakninin kanssa. Oil se hurjaa, tuntui että henki salpaantuu ja keho tärisee.
      Mutta... eikös siitä tiedosta pitäisi nyt olla jotain hyötyäkin =) ?
      Ei, ei tietenkään, vaan jatkan edelleenkin samaan malliin "uusin asein" ja koetan muka pärjätä hänen kanssaan paremmin. Eilenkin, kun nähtiin, olin taas yllätetty muutamilla erittäin mielenkiintoisilla tilanteilla ja näkökohdilla. On se hurrrrrja, ei voi muuta sanoa.

      Olisi kyllä mielenkiintoista päästä näkemään narsistisen ihmisen pään sisään, herrä isä, mistä ne jutut, tunteet ja käytösmallit oikein tulee?
      Eilen olin taas niin varautunut kaikkeen mahdolliseen, että yllätin itseni siitä, etten ollut muistanut varautua siihen, että yllätän itseni ihmettelemästä sitä, etten ollutkaan varautunut =). Heh heh.

      Se mies osaa vääntää ja kääntää asiat niin solmuun etten enää lopulta tietänyt mistä edes puhuttiin ;) Sitten jälkikäteen ajattelin, että hitto, olis pitänyt sanoa niin tai näin tai huomauttaa siitä tai tästä. Kunnon päänsekoittajakaruselli on taas käynnissä....

      Biisistä : se iskee välillä niin syvään, etten yksinkertaisesti kestä laskea muureja alas ja ottaa vastaan. Niin asiaa. Suojamuurit ylös, hop !

      Äänestä

    • UPDATE_9507895 kirjoitti:

      Huomenta,

      totta kai terapia aina kelpaa =)
      Siinä on vain yksi mutta.... huoh... nyt sitten saan taas uutta analysoitavaa itsestäni - ennen kuin sekoan lopullisesti;)

      Jos koetan oikein rehellisesti miettiä, niin kyllähän nuo läheisriippuvuudenkin määritelmät sinänsä saadaan meikäläiseen istumaan (jos oikein haluaa)vaikka ne osin vierailta tuntuvatkin, mutta lähtisin mielummin juuri tuollaiselle linjalle kun kerroit. Kyllä tuo "kärsimyksen tarpeeni" tuntuu kovin tiukassa istuvan.
      Jos terapiatöistä on juuri nyt pulaa ;), kerro ihmeessä lisää tuosta moraalisesta masokismista, se onkin jäänyt paitsioon näissä kaiveluissani.

      Kaikki muut "dyykkarit", hyväksikäyttäjät tai muuten vain kusipäät ovat olleet helppo jättää taakse, paitsi (!)... Hra HenkinenKurittaja. En siis ole kokenut tällaista riippuvuutta ketään muuta kohtaan. Sen vuoksi se vaivaa minua lähestulkoon 24/7.

      Sen vuoksi välillä annankin periksi sille "tarpeelleni" ja totean vain, että tämän on minun kohtaloni. Sitten taas ottaa päähän niin pirusti ja ihmettelen mitä oikein teen =) Ja tässä pääni sisäisessä sekamelskassa koetan sitten elää normaalisti ja pysyä jokseenin järjissäni ....

      Toisaalla käytökseni täyttää täysin addiktiivisen käytöksen piirteet.
      Kärsin kaikenlaisista muistakin addiktioista, niin on aina ollut. Toiminnallisista ja aineellisista. Niiden tuottamasta henkisestä (tai fyysisestäkin) tuskasta huolimatta en kykene lopettamaan. Älyllisesti ajattelemisesta tai tiedostamisesta ei tunnu olevan mitään apua.
      Mutta, jos ajattelen asiaa siltä kantilta, voitaisiin kysyäkin että mistä olenkaan riippuvainen ?

      Voisiko se olla juuri se masokismini, olenko riippuvainen hänen sadismistaan ? Olenko vihdoinkin löytänyt omalle itsekritiikilleni peilin joka vielä kaiken lisäksi puhuu ?

      Hmmm... tämä on ihan liikaa tähän työvuoron alkuun, palataan ja kiitos vastauksista. Sitä kun ei voi itse hypätä leikkauspöydälle ja katsoa mitä sieltä löytyy - täältä on aina tullut mielenkiintoisia näkökohtia asiaan!
      Ukon haukkumisvaiheen ja uhriutumisen olen jo käynyt läpi, eikä se tie kiinnosta enää pätkääkään. Nyt olisi aika alkaa jo miettimään sitä, miksi ihmeessä, "tarvitsen" jotain tällaista.

      Huomenta! :)


      'Moraalisella masokismilla' tarkoitetaan aika lailla tarkkaan 'synnintuntoa'. Freudhan sen käsitteen keksi ja viittasi sillä tarpeeseen "sovittaa syntinsä".

      'Synnintunnon' lisäksi 'moraaliseen masokismiin' liittyy sen 'tiedostamattomuus'.

      Kolmas näkökulma joka 'moraalisen masokismin' termiä avaa on 'ankara ylimimä'.

      'Moraalisessa masokismissa' henkilö ei siis hae seksuaalista tyydytystä. Hän saattaa sen sijaan ajautua toistuvasti vaaranalaisiin tai kaltoinkohteleviin suhteisiin. Harjoittaa vaikkapa suojaamattomia yhdyntöjä, humalaisia yhdyntöjä, "rakastuu renttuihin" jne.

      Taustalla voi olla jonkinlainen tiedostamatta omaksuttu kristillinen tai muu uskonnollinen tai kulttuurinen näkemys, jonka mukaan synnistä tulee rankaista. Näitähän on hurumykky erilaisia.

      Sellaisissa yhteiskunnissa missä synnintuntoisella instituutiolla (esim. kirkko keskiajalla) on suuri valta, moraalista masokismia on huonosti itseään tuntevien joukossa paljon, itsensäruoskijakulkueiksi asti.

      Itsensä huonosti tunteva on myös altis muodeille. Esimerkiksi sadomasokismin 2000-luvulla tultua merkittäväksi osaksi populaarikulttuuria tavataan melkoisesti mustia muovityrkkyjä, jotka viiltelevät itseään että voisivat tuskafestareilla kuulua joukkoon.

      Tuo 'ankara yliminä' on sitten se 'kulttuurisen synnintunnon' lihaksituleminen siellä henkilön pääppösen sisällä. Sieltä se määräilee, eikä henkilö itse parka ollenkaan tiedosta sitä, kun se on piilossa siellä tiedostamattomassa.

      'Moraalisessa masokismissa' kyse on siis 'rooleista' ja 'toiminnasta', jotka sanelee tiedostamatta omaksuttu kulttuuri tai alakulttuuri. Varsinaista persoonallisuustyyppiä ei ole tietääkseni edes löydetty.

      Yksi lempikirjailijoistani, hauska mies, Kurt Vonnegut, kirjoitti kuinka: "Jokainen on sitä miksi tekeytyy, ja siksi on syytä olla tarkkana miksi tekeytyy."

      Sitten kun haluat ja olet vastuuta vaille valmis vapauteen synnintunnosta, ota rohkeasti yhteyttä, kerro elämäntarinasi ja siirrymme henkilökohtaiseen yksilöterapiaan: http://mina.suomi24.fi/peikko-usko

      Äänestä

    • A kirjoitti:

      Huomenta! :)


      'Moraalisella masokismilla' tarkoitetaan aika lailla tarkkaan 'synnintuntoa'. Freudhan sen käsitteen keksi ja viittasi sillä tarpeeseen "sovittaa syntinsä".

      'Synnintunnon' lisäksi 'moraaliseen masokismiin' liittyy sen 'tiedostamattomuus'.

      Kolmas näkökulma joka 'moraalisen masokismin' termiä avaa on 'ankara ylimimä'.

      'Moraalisessa masokismissa' henkilö ei siis hae seksuaalista tyydytystä. Hän saattaa sen sijaan ajautua toistuvasti vaaranalaisiin tai kaltoinkohteleviin suhteisiin. Harjoittaa vaikkapa suojaamattomia yhdyntöjä, humalaisia yhdyntöjä, "rakastuu renttuihin" jne.

      Taustalla voi olla jonkinlainen tiedostamatta omaksuttu kristillinen tai muu uskonnollinen tai kulttuurinen näkemys, jonka mukaan synnistä tulee rankaista. Näitähän on hurumykky erilaisia.

      Sellaisissa yhteiskunnissa missä synnintuntoisella instituutiolla (esim. kirkko keskiajalla) on suuri valta, moraalista masokismia on huonosti itseään tuntevien joukossa paljon, itsensäruoskijakulkueiksi asti.

      Itsensä huonosti tunteva on myös altis muodeille. Esimerkiksi sadomasokismin 2000-luvulla tultua merkittäväksi osaksi populaarikulttuuria tavataan melkoisesti mustia muovityrkkyjä, jotka viiltelevät itseään että voisivat tuskafestareilla kuulua joukkoon.

      Tuo 'ankara yliminä' on sitten se 'kulttuurisen synnintunnon' lihaksituleminen siellä henkilön pääppösen sisällä. Sieltä se määräilee, eikä henkilö itse parka ollenkaan tiedosta sitä, kun se on piilossa siellä tiedostamattomassa.

      'Moraalisessa masokismissa' kyse on siis 'rooleista' ja 'toiminnasta', jotka sanelee tiedostamatta omaksuttu kulttuuri tai alakulttuuri. Varsinaista persoonallisuustyyppiä ei ole tietääkseni edes löydetty.

      Yksi lempikirjailijoistani, hauska mies, Kurt Vonnegut, kirjoitti kuinka: "Jokainen on sitä miksi tekeytyy, ja siksi on syytä olla tarkkana miksi tekeytyy."

      Sitten kun haluat ja olet vastuuta vaille valmis vapauteen synnintunnosta, ota rohkeasti yhteyttä, kerro elämäntarinasi ja siirrymme henkilökohtaiseen yksilöterapiaan: http://mina.suomi24.fi/peikko-usko

      Ehkä toisen ihmisen aikaansaamista aivokemiallisista reaktioista voi myös tulla riippuvaiseksi, mitä sitten rakkaudeksikin kutsutaan??

      A:n "Kurttuilusta" Yksi lempikirjailijoistani, hauska mies, Kurt Vonnegut, kirjoitti kuinka: "Jokainen on sitä miksi tekeytyy, ja siksi on syytä olla tarkkana miksi tekeytyy." tulee mieleeni sellainenkin, että kannattaa myös olla varpaillaan sen suhteen mitä haluaa. Joskus ihminen ei näe halunsa taakse, ja toteutuessaan tämä halu avaa ovia paikkoihin, joita ei halunnut. Toisinaan positiivinen lopputulos löytyy negaation kautta. Jos pystyy määrittelemään sen, mitä ei ainakaan halua, tietää jo siten, että mitä haluaa.

      Esim. En halua ainakaan erota. Joten lähden sille polulle, missä ollaan yhdessä..

      Äänestä

    • UPDATE_9507895 kirjoitti:

      Kyllä se narsistisen käytöksen ymmärtäminen oli todella vapauttavaa, muistan todella hyvin sen järisyttävän heräämiskokemuksen, jonka matkasin Vakninin kanssa. Oil se hurjaa, tuntui että henki salpaantuu ja keho tärisee.
      Mutta... eikös siitä tiedosta pitäisi nyt olla jotain hyötyäkin =) ?
      Ei, ei tietenkään, vaan jatkan edelleenkin samaan malliin "uusin asein" ja koetan muka pärjätä hänen kanssaan paremmin. Eilenkin, kun nähtiin, olin taas yllätetty muutamilla erittäin mielenkiintoisilla tilanteilla ja näkökohdilla. On se hurrrrrja, ei voi muuta sanoa.

      Olisi kyllä mielenkiintoista päästä näkemään narsistisen ihmisen pään sisään, herrä isä, mistä ne jutut, tunteet ja käytösmallit oikein tulee?
      Eilen olin taas niin varautunut kaikkeen mahdolliseen, että yllätin itseni siitä, etten ollut muistanut varautua siihen, että yllätän itseni ihmettelemästä sitä, etten ollutkaan varautunut =). Heh heh.

      Se mies osaa vääntää ja kääntää asiat niin solmuun etten enää lopulta tietänyt mistä edes puhuttiin ;) Sitten jälkikäteen ajattelin, että hitto, olis pitänyt sanoa niin tai näin tai huomauttaa siitä tai tästä. Kunnon päänsekoittajakaruselli on taas käynnissä....

      Biisistä : se iskee välillä niin syvään, etten yksinkertaisesti kestä laskea muureja alas ja ottaa vastaan. Niin asiaa. Suojamuurit ylös, hop !

      Mikäli osuu kohdilleen, että minä olisin se narsisti, niin kuin aikoinaan sain kuulla olevani :D, niin voin kertoa, mitä päässäni liikkui tuolloin, kun sain kuulla olevani..

      Olin ennen kaikkea turhautunut. Koin tulleeni ymmärretyksi juurikin väärinpäin, ja kaikki selitysyritykset tulkittiin vähintääkin vääntelyksi ja valheeksi, johon itsekin uskoin. Toinen osapuoli ei ottanut kuuleviin korviinsa sellaisen asian mahdollisuutta, että hän olisi mahdollisesti tulkinnut sanomani ensikuulemalta mahdollisesti pieleen. Henkilökohtaisesti en siedä päälle puhumista, koska se osoittaa sen, että toinen ei kuuntele, mitä yritän sanoa. Jos en ala siinä tilanteessa huutamaan (pistää energian liikenteeseen-tavallaan kehrää sitä kasaan) koen pahimmillaan täydellisen energian karkaamisen minusta.

      Nykyisin pidän muurini ylhäällä. Jotakin jäi minusta siihen suhteeseen, ja ikävä on toisinaan kova. Pienennän ikävääni olemalla tietoisen ilkeä juuri samalla tavalla, kuin mitä koin, että mitä minua kohtaan oltiin. Olenko ylpeä itsestäni? En.

      Toivottavasti tästä on jotakin apua johonkin :)

      Äänestä

    • old_profile_59029 kirjoitti:

      "Nimimerkkini on viimeisempiä kehuja joita olen puolisoltani saanut"

      Samoihin aikoihin kun tämän kommenttisi laitoit, itse ihmettelin 'outoa nimmariasi'. Nyt tajuan kommenttisi ihan eri valossa. :)

      luulitko että haukuin jotain... Kyllä se nimmarini on ihan mun omani ja tätäpäivää. Nyt en saa edes haukotella herättyäni, koska se on (narsistista) huomionhakuisuutani! Kukaan normaali nainen tai ihminen ei haukottele herätessään. Kissa, koirat, hevoset tekee niin, mutta ei kukaan NORMAALI ihminen., ajatelkaa sehän on hänelle painajainen. Ajatelkaaa, hänen muka pitäisi osoittaa jotai onnea tai hellyyttä moisessa tilanteessa. Hahhaa. Sehän on kuulemma teinipaskaa, eikä kukaan normaali koskaan, ikinä, milloinkaan tarvitse, halua, .... muuta kuin koneen... Olen pahoillani että olen olemassa. Mun normaalini toivoo että hyppään parvekkeelta, tapan itseni jne... Hän todistaisi sillä varmaankin minun hulluuteni. Olen kuulemma ollut 11-13 vuotiaana ollut prostituoitunut. En edes tiedä miten moinen sana kirjoitetaan:-D Se on just mun tätä päivääni ja pikkusisareni tappaminen ja muitten tappouhkaukset jatkuvat. Minä vaan sekoilen ja arvostelen, haukun kuulemma häntä koko ajan.

      Äänestä

    • määbää kirjoitti:

      Mikäli osuu kohdilleen, että minä olisin se narsisti, niin kuin aikoinaan sain kuulla olevani :D, niin voin kertoa, mitä päässäni liikkui tuolloin, kun sain kuulla olevani..

      Olin ennen kaikkea turhautunut. Koin tulleeni ymmärretyksi juurikin väärinpäin, ja kaikki selitysyritykset tulkittiin vähintääkin vääntelyksi ja valheeksi, johon itsekin uskoin. Toinen osapuoli ei ottanut kuuleviin korviinsa sellaisen asian mahdollisuutta, että hän olisi mahdollisesti tulkinnut sanomani ensikuulemalta mahdollisesti pieleen. Henkilökohtaisesti en siedä päälle puhumista, koska se osoittaa sen, että toinen ei kuuntele, mitä yritän sanoa. Jos en ala siinä tilanteessa huutamaan (pistää energian liikenteeseen-tavallaan kehrää sitä kasaan) koen pahimmillaan täydellisen energian karkaamisen minusta.

      Nykyisin pidän muurini ylhäällä. Jotakin jäi minusta siihen suhteeseen, ja ikävä on toisinaan kova. Pienennän ikävääni olemalla tietoisen ilkeä juuri samalla tavalla, kuin mitä koin, että mitä minua kohtaan oltiin. Olenko ylpeä itsestäni? En.

      Toivottavasti tästä on jotakin apua johonkin :)

      Älä välitä...kun minä päähänpotkittuna sain perääni haukut että olen narsisti-sika, mielestäni siinä oli pikkuinen ristiriita ja näkemysero ;)

      Sitten, jos asiaa ajattelee toisen kannalta (sen vahvemman narsistin) niin uhri/peili/auttaja/antaja/palvelija/ kun ottaa ritolat, niin eihän narsistilta voi muuta odottaakaan kuin että kokee loukkaantumisen ja haukkuu pakenijan narsistiksi.

      Pitäisi päästä tasoituksen halun tunteesta eroon. Pitäisi, pitäisi..niin paljon pitäisi..

      Äänestä

    • V****un nysverö kirjoitti:

      luulitko että haukuin jotain... Kyllä se nimmarini on ihan mun omani ja tätäpäivää. Nyt en saa edes haukotella herättyäni, koska se on (narsistista) huomionhakuisuutani! Kukaan normaali nainen tai ihminen ei haukottele herätessään. Kissa, koirat, hevoset tekee niin, mutta ei kukaan NORMAALI ihminen., ajatelkaa sehän on hänelle painajainen. Ajatelkaaa, hänen muka pitäisi osoittaa jotai onnea tai hellyyttä moisessa tilanteessa. Hahhaa. Sehän on kuulemma teinipaskaa, eikä kukaan normaali koskaan, ikinä, milloinkaan tarvitse, halua, .... muuta kuin koneen... Olen pahoillani että olen olemassa. Mun normaalini toivoo että hyppään parvekkeelta, tapan itseni jne... Hän todistaisi sillä varmaankin minun hulluuteni. Olen kuulemma ollut 11-13 vuotiaana ollut prostituoitunut. En edes tiedä miten moinen sana kirjoitetaan:-D Se on just mun tätä päivääni ja pikkusisareni tappaminen ja muitten tappouhkaukset jatkuvat. Minä vaan sekoilen ja arvostelen, haukun kuulemma häntä koko ajan.

      Juu, jouduin hetkeksi väärän mielleyhtymän valtaan, enkä tajunnut että sua on haukuttu noin veemäisesti. Aloitukseesi voin todeta että tuttua tohinaa, pirullista on elää epäsuhdan keskellä, omat tarpeet ja halut on aina toissijaisia olipa sitten kyse matkustamisesta tai mille kanavalle teeveen kääntäisi. Tsemppiä!

      Jos keksit keinon pureutua toisen epäterveelliseen itsekeskeisyyteen...kerro mullekin/muillekin täällä :)

      Äänestä

    • old_profile_59029 kirjoitti:

      Juu, jouduin hetkeksi väärän mielleyhtymän valtaan, enkä tajunnut että sua on haukuttu noin veemäisesti. Aloitukseesi voin todeta että tuttua tohinaa, pirullista on elää epäsuhdan keskellä, omat tarpeet ja halut on aina toissijaisia olipa sitten kyse matkustamisesta tai mille kanavalle teeveen kääntäisi. Tsemppiä!

      Jos keksit keinon pureutua toisen epäterveelliseen itsekeskeisyyteen...kerro mullekin/muillekin täällä :)

      Toisen itsekeskeisyys on aina epätervettä, oma itsekeskeisyys vain ja ainoastaan tervettä ;)

      Äänestä

    • määbää kirjoitti:

      Toisen itsekeskeisyys on aina epätervettä, oma itsekeskeisyys vain ja ainoastaan tervettä ;)

      Senkin...senkin totuudenlaukoja :-D

      Äänestä

    • narsistille mitä toivot tai haluat. Jos kerrot, varmistat vain sen ettet ikinä tule sitä saamaan. "

      Lause syöpyi mieleeni pari viikkoa sitten. Palasin tähän vanhaan ketjuun vain varmistaakseni lukiko tuossa todellakin noin. Tuo on täyttä totta!
      Huomasin vain ikään kuin vahingossa oman narskuni kanssa, että kun en ilmaise pienimmässäkään määrin mitään tarpeitani, toiveitani, haaveita.... narskuni menettää jotain itsestään. Mitähän se on, mutta jotenkin hän on voimaton ja ponneton. Hän yrittää silti kauttarantain ja muka ovelasti ja ystävällisesti saada minut paljastamaan jotain, ehkä jotain jonka hän voisi sitten teilata.... Kun mitään ei minusta irtoa hän on tyhjän päällä tai jotain semmoista. On suorastaan vaikea kuvata sitä mitä hänessä nyt näen. Tämähän on nyt varmaankin minun osaltani henkistä väkivaltaa. Olen kuukausikaupalla ikään kuin tiedostamattani ja vahingossa menetellyt siten etten ilmaise itsestäni mitään vaikka kuinka hän haukkuisi ja provosoisi.
      Tuo lause sai minut pysähtymään.... Älä koskaan kerro.... toimii myös kuvaamallani tavalla (ainakin täällä).

      Äänestä

    Ei narsisti kärsi siitä mitä hän jää paitsi, koska hän on ainoa olevainen tässä maailman kaikkudessa, eikä tiedosta muuta olevankaan. Hän nauttii kun sinä et saa mitään. Se on hänen voimansa.
    Sehän lienee tullut jo selväksi tämän keskustelun myötä.

    Äänestä

    Veljellä on synttärit ens kuussa. Pitää oikein isot pippalot pienelle porukalle. Mitenköhän mun ikioma ilonpilaajani mahtaa nyt menetellä? Olisinpa ennustajaeukko, arveluttaa kuitenkin.

    Äänestä

    • A kirjoitti:

      Kuulostaa mustasukkaisuudelta. Siihen on olemassa hoito. Jotkut paranevat iän myötä itsestään.
      http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_kriisit/mustasukkaisuus

      Moikka,

      niinpä, sitähän se. Hoidon piiriin ei taida ihmistä voida saada, jos ei tiedosta asiaa millään tasolla.
      Siis itse huomaa sairaalloista käytöstään ja kun niin onnekkaasti ei ole, hän näkee tapahtuneen oikeutetuksi ja jopa ansaituksi - koska häntä on kohdeltu väärin "pettämällä".
      Täytyy kyllä nyt, edelleenkin todella pöllämystyneenä tästä kaikesta, alkaa suojelemaan itseään paremmin eikä olettaa, että voisi millään keinoin kyetä pitämään elämää lähellekään normaalina.

      Ikä on tässä tapauksessa vain tuntunut pahentavan oireita, olenhan tällaiselle meikäläiselle tyypillisesti, hakeutunut suhteeseen itseäni reilusti vanhemman kumppanin kanssa. Aika tuntuu vain kärjistävän ja pahentavan asioita. Tätä episodia ennen oli jo yksi kiukkukohtaus siitä kun en vastannut erääseen viestiin kuin vasta tunnin päästä ja rangaistuksena siitä, hän ei edes puhunut minulle useaan päivään.
      Sen jälkeen, kun puheyhteys taas syntyi, syytettiin sairaaksi, koska en heti pari päivää sen jälkeen suostunut illalla menemään kylään, kertoen kokevani tilanteen (ilman mitään selitystä tapahtuneesta) turhan jännittyneeksi ja jokseenkin oudoksi. Kun kysyin alkuperäisestä tilanteesta ja puhumattomuudesta silloin aiemmin, se ohitettiin täysin ja jankkaaminen vain jatkui ; puhuttiin vain ja ainoastaan siitä,etten ensimmäisen vastauksen/kiltimmän sanan jälkeen juossut luokseen. Kaikki muu oli mahdotonta.

      Saimme asian kuitenkin sovittua sillä tasolla kun se nyt hänen kanssaan on mahdollistakaan. Ajattelin, että antaa kiukun mennä ohi sen kummemmin siitä rankuttamatta. Kyllä tässä on jo opittu, ettei puhuminen mistään tällaisista ole koskaan mahdollista - se johtaa lopulta vain jättämiseen haukkuryöpyin.

      Sitten seurasi tämä alkuun upea viikonloppu, jonka aikana hän kertoi kuinka nautti yhteisestä ajastamme jne jne....sitä mairittelevaa kökköä.
      Kunnes...
      Ja tänään on sitten sadellut syytöksiä siitä, että hän on kuullut kyliltä tekemisistäni ja kaikki kuulemma vain nauravat hänen tyhmyydelleen, eikä kukaan pidä minua kenenkään arvoisena tai edes pidä minusta.
      Minun pitää kuulemma hankkia rikkaampi mies, vaikka epäileekin ettei minua kukaan koskaan voisikaan huolia (ja siksi hän on ainoa joka on koettanut minua rakastaa), joku häntä tyhmempi hyväksikäytettävä, "jakamiseni" lisäksi on haukuttu äitiys, osaaminen, luonteenpiirteni, työtapani, tuttavani, asuinpaikkani, ulkonäköni ja kerrottu muitakin totuuksia. Sellainen 50-100 todella ystävällismielistä viestiä monologina. Yhteen viestiin vastasin ja kysyin "mikä sulla oikein on ? Jos siltä tuntuu, eikö olekin vain parempi jos pääset minunlaisestani eroon..."

      Eipä siihen sitten tullut sen kummempaa vastausta, joten suljin lopulta koko luurin.
      Huoh... tulipa nyt purkauduttua, mutta taidan olla edelleenkin hieman "shokkitilassa" tästä "pienestä ylläristä"....
      Että se siitä valmentautumisesta tai vedestä hanhen selässä ;)

      Äänestä

    • UPDATE_9507895 kirjoitti:

      Moikka,

      niinpä, sitähän se. Hoidon piiriin ei taida ihmistä voida saada, jos ei tiedosta asiaa millään tasolla.
      Siis itse huomaa sairaalloista käytöstään ja kun niin onnekkaasti ei ole, hän näkee tapahtuneen oikeutetuksi ja jopa ansaituksi - koska häntä on kohdeltu väärin "pettämällä".
      Täytyy kyllä nyt, edelleenkin todella pöllämystyneenä tästä kaikesta, alkaa suojelemaan itseään paremmin eikä olettaa, että voisi millään keinoin kyetä pitämään elämää lähellekään normaalina.

      Ikä on tässä tapauksessa vain tuntunut pahentavan oireita, olenhan tällaiselle meikäläiselle tyypillisesti, hakeutunut suhteeseen itseäni reilusti vanhemman kumppanin kanssa. Aika tuntuu vain kärjistävän ja pahentavan asioita. Tätä episodia ennen oli jo yksi kiukkukohtaus siitä kun en vastannut erääseen viestiin kuin vasta tunnin päästä ja rangaistuksena siitä, hän ei edes puhunut minulle useaan päivään.
      Sen jälkeen, kun puheyhteys taas syntyi, syytettiin sairaaksi, koska en heti pari päivää sen jälkeen suostunut illalla menemään kylään, kertoen kokevani tilanteen (ilman mitään selitystä tapahtuneesta) turhan jännittyneeksi ja jokseenkin oudoksi. Kun kysyin alkuperäisestä tilanteesta ja puhumattomuudesta silloin aiemmin, se ohitettiin täysin ja jankkaaminen vain jatkui ; puhuttiin vain ja ainoastaan siitä,etten ensimmäisen vastauksen/kiltimmän sanan jälkeen juossut luokseen. Kaikki muu oli mahdotonta.

      Saimme asian kuitenkin sovittua sillä tasolla kun se nyt hänen kanssaan on mahdollistakaan. Ajattelin, että antaa kiukun mennä ohi sen kummemmin siitä rankuttamatta. Kyllä tässä on jo opittu, ettei puhuminen mistään tällaisista ole koskaan mahdollista - se johtaa lopulta vain jättämiseen haukkuryöpyin.

      Sitten seurasi tämä alkuun upea viikonloppu, jonka aikana hän kertoi kuinka nautti yhteisestä ajastamme jne jne....sitä mairittelevaa kökköä.
      Kunnes...
      Ja tänään on sitten sadellut syytöksiä siitä, että hän on kuullut kyliltä tekemisistäni ja kaikki kuulemma vain nauravat hänen tyhmyydelleen, eikä kukaan pidä minua kenenkään arvoisena tai edes pidä minusta.
      Minun pitää kuulemma hankkia rikkaampi mies, vaikka epäileekin ettei minua kukaan koskaan voisikaan huolia (ja siksi hän on ainoa joka on koettanut minua rakastaa), joku häntä tyhmempi hyväksikäytettävä, "jakamiseni" lisäksi on haukuttu äitiys, osaaminen, luonteenpiirteni, työtapani, tuttavani, asuinpaikkani, ulkonäköni ja kerrottu muitakin totuuksia. Sellainen 50-100 todella ystävällismielistä viestiä monologina. Yhteen viestiin vastasin ja kysyin "mikä sulla oikein on ? Jos siltä tuntuu, eikö olekin vain parempi jos pääset minunlaisestani eroon..."

      Eipä siihen sitten tullut sen kummempaa vastausta, joten suljin lopulta koko luurin.
      Huoh... tulipa nyt purkauduttua, mutta taidan olla edelleenkin hieman "shokkitilassa" tästä "pienestä ylläristä"....
      Että se siitä valmentautumisesta tai vedestä hanhen selässä ;)

      > Ja tänään on sitten sadellut syytöksiä siitä, että hän on kuullut kyliltä tekemisistäni ja kaikki kuulemma vain nauravat hänen tyhmyydelleen, eikä kukaan pidä minua kenenkään arvoisena tai edes pidä minusta.
      Minun pitää kuulemma hankkia rikkaampi mies, vaikka epäileekin ettei minua kukaan koskaan voisikaan huolia (ja siksi hän on ainoa joka on koettanut minua rakastaa), joku häntä tyhmempi hyväksikäytettävä, "jakamiseni" lisäksi on haukuttu äitiys, osaaminen, luonteenpiirteni, työtapani, tuttavani, asuinpaikkani, ulkonäköni ja kerrottu muitakin totuuksia. Sellainen 50-100 todella ystävällismielistä viestiä monologina. Yhteen viestiin vastasin ja kysyin "mikä sulla oikein on ? Jos siltä tuntuu, eikö olekin vain parempi jos pääset minunlaisestani eroon..."

      Eipä siihen sitten tullut sen kummempaa vastausta, joten suljin lopulta koko luurin.
      Huoh... tulipa nyt purkauduttua, mutta taidan olla edelleenkin hieman "shokkitilassa" tästä "pienestä ylläristä"....

      - Kuulostaa siltä että impulssikontrolli on täysin hukassa. Se pitää hoitaa ensimmäiseksi kuntoon. Kiellä siltä kaikki päihteet ja laadi harjoitusohjelma ja valvo sen noudattamista. Pitkä vähintään tunnin treeni päivässä ja sen lisäksi jotain kevyempää. Ei tuossa tilanteessa ole nyt valta oikeissa käsissä. Vaihdatte osia niin alkaa sujumaan. Sinulla on selvästi vastuunkantajan kyvyt hallussasi.

      Rajoja tuo kaipaa.

      Äänestä

    • UPDATE_9507895 kirjoitti:

      Moikka,

      niinpä, sitähän se. Hoidon piiriin ei taida ihmistä voida saada, jos ei tiedosta asiaa millään tasolla.
      Siis itse huomaa sairaalloista käytöstään ja kun niin onnekkaasti ei ole, hän näkee tapahtuneen oikeutetuksi ja jopa ansaituksi - koska häntä on kohdeltu väärin "pettämällä".
      Täytyy kyllä nyt, edelleenkin todella pöllämystyneenä tästä kaikesta, alkaa suojelemaan itseään paremmin eikä olettaa, että voisi millään keinoin kyetä pitämään elämää lähellekään normaalina.

      Ikä on tässä tapauksessa vain tuntunut pahentavan oireita, olenhan tällaiselle meikäläiselle tyypillisesti, hakeutunut suhteeseen itseäni reilusti vanhemman kumppanin kanssa. Aika tuntuu vain kärjistävän ja pahentavan asioita. Tätä episodia ennen oli jo yksi kiukkukohtaus siitä kun en vastannut erääseen viestiin kuin vasta tunnin päästä ja rangaistuksena siitä, hän ei edes puhunut minulle useaan päivään.
      Sen jälkeen, kun puheyhteys taas syntyi, syytettiin sairaaksi, koska en heti pari päivää sen jälkeen suostunut illalla menemään kylään, kertoen kokevani tilanteen (ilman mitään selitystä tapahtuneesta) turhan jännittyneeksi ja jokseenkin oudoksi. Kun kysyin alkuperäisestä tilanteesta ja puhumattomuudesta silloin aiemmin, se ohitettiin täysin ja jankkaaminen vain jatkui ; puhuttiin vain ja ainoastaan siitä,etten ensimmäisen vastauksen/kiltimmän sanan jälkeen juossut luokseen. Kaikki muu oli mahdotonta.

      Saimme asian kuitenkin sovittua sillä tasolla kun se nyt hänen kanssaan on mahdollistakaan. Ajattelin, että antaa kiukun mennä ohi sen kummemmin siitä rankuttamatta. Kyllä tässä on jo opittu, ettei puhuminen mistään tällaisista ole koskaan mahdollista - se johtaa lopulta vain jättämiseen haukkuryöpyin.

      Sitten seurasi tämä alkuun upea viikonloppu, jonka aikana hän kertoi kuinka nautti yhteisestä ajastamme jne jne....sitä mairittelevaa kökköä.
      Kunnes...
      Ja tänään on sitten sadellut syytöksiä siitä, että hän on kuullut kyliltä tekemisistäni ja kaikki kuulemma vain nauravat hänen tyhmyydelleen, eikä kukaan pidä minua kenenkään arvoisena tai edes pidä minusta.
      Minun pitää kuulemma hankkia rikkaampi mies, vaikka epäileekin ettei minua kukaan koskaan voisikaan huolia (ja siksi hän on ainoa joka on koettanut minua rakastaa), joku häntä tyhmempi hyväksikäytettävä, "jakamiseni" lisäksi on haukuttu äitiys, osaaminen, luonteenpiirteni, työtapani, tuttavani, asuinpaikkani, ulkonäköni ja kerrottu muitakin totuuksia. Sellainen 50-100 todella ystävällismielistä viestiä monologina. Yhteen viestiin vastasin ja kysyin "mikä sulla oikein on ? Jos siltä tuntuu, eikö olekin vain parempi jos pääset minunlaisestani eroon..."

      Eipä siihen sitten tullut sen kummempaa vastausta, joten suljin lopulta koko luurin.
      Huoh... tulipa nyt purkauduttua, mutta taidan olla edelleenkin hieman "shokkitilassa" tästä "pienestä ylläristä"....
      Että se siitä valmentautumisesta tai vedestä hanhen selässä ;)

      Alkaa kuulostaa toooosi tutulta :/

      Lopetan ymmärtämisen yritämisenkään omassa elämässäni..

      http://www.youtube.com/watch?v=BGxM30zVOrE&playnext=1&list=PL7958635F85302082

      *alkaa terapoimaan itse itseään*

      Pakkasessa ei voi edes juosta fyysisille äärirajoilleen..meinaan.

      Äänestä

    • Lyökö se? Raiskaako? Onko muuta fyysistä väkivaltaa?

      Äänestä

    • määbää kirjoitti:

      Alkaa kuulostaa toooosi tutulta :/

      Lopetan ymmärtämisen yritämisenkään omassa elämässäni..

      http://www.youtube.com/watch?v=BGxM30zVOrE&playnext=1&list=PL7958635F85302082

      *alkaa terapoimaan itse itseään*

      Pakkasessa ei voi edes juosta fyysisille äärirajoilleen..meinaan.

      Älä lopeta =) !
      Ma ei jymmärrä, kun jymmärtää, että jymmärtää, mutta ei jymmärrä kuitenkaan ;)
      Defenssinä älyllistäminen kun kaikki tunteet ovat tapahtumista irti vaikka tavallaan tietääkin missä mennään ? Ei jymmärrä.

      Äänestä

    • Näitä juttuja lukiessa tulee aina mieleen kysymys, miksi joillakin on nollatoleranssi ja joillakin ei? Yli 20 vuotta kestäneen suhteemme aikaan ei ole ollut minkäänlaista fyysistä väkivaltaa ja riitelemmekin ehkä muutaman kerran vuodessa, silloinkaan emme huuda mutta voimme sanoa aika ilkeästi. Jos mieheni olisi sanonut minua jossakin vaiheessa h..ksi, tai edes huutanut minulle, hän olisi saanut pakata kassinsa. En myöskään itse voisi kuvitella haukkuvani häntä rumin sanoin, huutavani hänelle, saati lyöväni. Jos sen tekisin, olisin todella pettynyt itseeni. Minäkuvani romahtaisi. Minun maailmaani ei siis mahdu sellainen ajatus että jakaisin elämäni, edes vähässä määrin, henkilön kanssa joka on huutanut minulle, huoritellut tai edes uhannut väkivallalla. Mistä siten johtuu että toisilla ei ole tällaista "nollatoleranssia"? Siitäkö että nollatoleranssi oli jo lapsuudenkodissani?

      Äänestä

    • > Tämän fyysisen puolen kanssa hän on ikään kuin kokeillut rajojaan ja pari vuotta sitten laitoin hänet itse järjestykseen. Nyt vasta viime aikoina on tullut muutamia yrityksiä, hitaasti kovenevaan tahtiin, jonka jälkeen katsotaan miten reagoin. Siksipä on siis todellakin aika poistua näyttämöltä, en meinaan tiedä mikä minulle tuli, mutta en jostain syystä osannut tällä kertaa reagoida tapahtumaan mitenkään järkevästi tai edes puolustautua. Se oli eräänlainen "katatoninen tila", jossa en välittänyt enää mistään, olin vain omissa defensseissäni itseni sisällä. Yhdessä vaiheessa meinasi purkautua fyysisin ja henkisin oirein, mutta nielaisin väkisin takaisin. Sitten kävelin lopulta tyynesti kotia.

      Joo. Hyvä että olet yleensä kuitenkin laittanut järjestykseen. Jos et laita, poistut ja vaihdetaan hoitoa. Täällä voit jakaa ja vaihtaa kokemuksia. Väkivaltaisuus on paska juttu, sen varalle on pakko luoda varastrategia. Kodinturvajoukot esimerkiksi.

      *vaihtaa toiset hanskat*

      Äänestä

    • Lyömätön linja kirjoitti:

      Näitä juttuja lukiessa tulee aina mieleen kysymys, miksi joillakin on nollatoleranssi ja joillakin ei? Yli 20 vuotta kestäneen suhteemme aikaan ei ole ollut minkäänlaista fyysistä väkivaltaa ja riitelemmekin ehkä muutaman kerran vuodessa, silloinkaan emme huuda mutta voimme sanoa aika ilkeästi. Jos mieheni olisi sanonut minua jossakin vaiheessa h..ksi, tai edes huutanut minulle, hän olisi saanut pakata kassinsa. En myöskään itse voisi kuvitella haukkuvani häntä rumin sanoin, huutavani hänelle, saati lyöväni. Jos sen tekisin, olisin todella pettynyt itseeni. Minäkuvani romahtaisi. Minun maailmaani ei siis mahdu sellainen ajatus että jakaisin elämäni, edes vähässä määrin, henkilön kanssa joka on huutanut minulle, huoritellut tai edes uhannut väkivallalla. Mistä siten johtuu että toisilla ei ole tällaista "nollatoleranssia"? Siitäkö että nollatoleranssi oli jo lapsuudenkodissani?

      Hyvä ja ilmiselvä kysymys, joka on varmaan jokaisen "taviksen" huulilla kun tällaista näkee tai kuulee.
      Hyvin moni "tavis" kuittaa jonkin "ensimmäisen tapahtuman" toteamalla, että olipas kuspää, ja jatkavat matkaa. Sitten on tämä toinen porukka, joka jää miettimään mikäs ihme tuolla toisella/mikä minussa on kun noin käyttäytyy.

      Todellisuudessahan asia on juuri noin yksinkertainen kuin sanot - nollatoleranssi. Ymmärrän sen kyllä, mutta en ole koskaan elämässäni kokenut. Huhuja kuullut ;)

      Eräs narsismista paljon kirjoittanut mainitsi mm näin :

      "Testi on tässä: jos joku nöyryyttäisi ja kohtelisi sinua verbaalisti väärin muinaisella kiinalla - kokisitko tulleesi nöyryytetyksi ja kohdelluksi kaltoin? Todennäköisesti et. "

      Ja

      "Mieleltään häiriintyneet, traumatisoidut ja väärinkohdellut ihmiset tulevat hänestä riippuvaisiksi ja addiktoituvat häneen"

      Äänestä

    • A kirjoitti:

      > Tämän fyysisen puolen kanssa hän on ikään kuin kokeillut rajojaan ja pari vuotta sitten laitoin hänet itse järjestykseen. Nyt vasta viime aikoina on tullut muutamia yrityksiä, hitaasti kovenevaan tahtiin, jonka jälkeen katsotaan miten reagoin. Siksipä on siis todellakin aika poistua näyttämöltä, en meinaan tiedä mikä minulle tuli, mutta en jostain syystä osannut tällä kertaa reagoida tapahtumaan mitenkään järkevästi tai edes puolustautua. Se oli eräänlainen "katatoninen tila", jossa en välittänyt enää mistään, olin vain omissa defensseissäni itseni sisällä. Yhdessä vaiheessa meinasi purkautua fyysisin ja henkisin oirein, mutta nielaisin väkisin takaisin. Sitten kävelin lopulta tyynesti kotia.

      Joo. Hyvä että olet yleensä kuitenkin laittanut järjestykseen. Jos et laita, poistut ja vaihdetaan hoitoa. Täällä voit jakaa ja vaihtaa kokemuksia. Väkivaltaisuus on paska juttu, sen varalle on pakko luoda varastrategia. Kodinturvajoukot esimerkiksi.

      *vaihtaa toiset hanskat*

      Juu, näin tehdään. Nyt kun savu hälvenee ja olo alkaa olemaan rauhoittunut, näyttää asiatkin selkeämmiltä =)

      Äänestä

    • UPDATE_9507895 kirjoitti:

      Älä lopeta =) !
      Ma ei jymmärrä, kun jymmärtää, että jymmärtää, mutta ei jymmärrä kuitenkaan ;)
      Defenssinä älyllistäminen kun kaikki tunteet ovat tapahtumista irti vaikka tavallaan tietääkin missä mennään ? Ei jymmärrä.

      No, jonnekin kirjoitin, että olen trauman aiheuttamassa/aikaansaamassa häiriötilassa :DD

      Käsittelen asioita mielen tasolla ihan tyynesti ja rauhallisesti, miettien monilta kanteilta, ja jopa hyväksyen, että en tule varmasti ikinä tietämään asioiden oikeita laitoja, koska otin ja lähdin..

      Mutta, joskus jokin pieni/vähäpätöinen pikkuseikka saa kaiken pintaan. Olen harkinnut akupunktiota hoitona siihen, että itseeni varastoitunut tunnemuisti pääsisi virtailemaan minusta pikkuhiljaa ulos :)

      En vaan vielä ole saanut aikaiseksi.. Kellään kokemuksia??

      Äänestä

    • määbää kirjoitti:

      No, jonnekin kirjoitin, että olen trauman aiheuttamassa/aikaansaamassa häiriötilassa :DD

      Käsittelen asioita mielen tasolla ihan tyynesti ja rauhallisesti, miettien monilta kanteilta, ja jopa hyväksyen, että en tule varmasti ikinä tietämään asioiden oikeita laitoja, koska otin ja lähdin..

      Mutta, joskus jokin pieni/vähäpätöinen pikkuseikka saa kaiken pintaan. Olen harkinnut akupunktiota hoitona siihen, että itseeni varastoitunut tunnemuisti pääsisi virtailemaan minusta pikkuhiljaa ulos :)

      En vaan vielä ole saanut aikaiseksi.. Kellään kokemuksia??

      Mä olen myös alkanut kiinnostua akupunktiosta tunnemuistin laukaisijana. Kiinnostus heräsi kun tajusin, että paineluhoito somenpäillä tai rystysillä toimii. Läheisellä ihmisellä on hyvä kokemus myös a:sta, luulenpa tulevana keväänä meneväni.

      Äänestä

    • A kirjoitti:

      Mä olen myös alkanut kiinnostua akupunktiosta tunnemuistin laukaisijana. Kiinnostus heräsi kun tajusin, että paineluhoito somenpäillä tai rystysillä toimii. Läheisellä ihmisellä on hyvä kokemus myös a:sta, luulenpa tulevana keväänä meneväni.

      Piikkimatolla makoilukin rentouttaa. En tarkoita fakiirihommia vaan dragon-taljaa.

      Äänestä

    • old_profile_59029 kirjoitti:

      Piikkimatolla makoilukin rentouttaa. En tarkoita fakiirihommia vaan dragon-taljaa.

      MitäMitäMitäMistä te oikein höpäjätte ? Ainaisena skeptikkona tahtoo kuulla lisää =)

      Äänestä

    • A kirjoitti:

      Puolisoni ilmaisi taannoin kävelyretkellä toivomuksensa tuollaisesta. Olen ajatellut lahjaksi.

      Mullapa on sellainen.. sen päälle voi vaikka nukahtaa :)

      Äänestä

    • määbää kirjoitti:

      Mullapa on sellainen.. sen päälle voi vaikka nukahtaa :)

      En yleensä hirveänä kysele ihmisiltä, mutta nyt tekee mieli. Mitkä oli sun mietteet ennen ensimmäistä käyttökertaa(katsellessasi piikkejä)? Entä sen ekan kokeilun jälkeen?

      Entä vaihtoehtohoidot vs pillerit, esim masennuslääke?

      Äänestä

    • A kirjoitti:

      Puolisoni ilmaisi taannoin kävelyretkellä toivomuksensa tuollaisesta. Olen ajatellut lahjaksi.

      "ostin vaimolle lahjaksi piikkimaton" saattaisi herättää kavereissa naurunpyrskähdyksiä kolpakon ääressä pubi-keskustelussa.. ;-D

      Äänestä

    • old_profile_59029 kirjoitti:

      En yleensä hirveänä kysele ihmisiltä, mutta nyt tekee mieli. Mitkä oli sun mietteet ennen ensimmäistä käyttökertaa(katsellessasi piikkejä)? Entä sen ekan kokeilun jälkeen?

      Entä vaihtoehtohoidot vs pillerit, esim masennuslääke?

      En hirveästi pidä vapaaehtoisesta itsensä satuttamisesta, ja piikit sekä näyttivät että tuntuivat julmetun teräviltä, ja huonon ylösnousuyritelmävirityksen jälkeen tapahtui sellainen ketjureaktioviritelmä, että jouduin hakemaan apua lääkäriltä :DDD

      Masennuslääkkeistä en tiedä. Yhden kerran kokeillu ja veti suun kuivaksi ja mielen tasasen tasaseks, ja niiden lopettamisen yhteydessä teki mieli suurinpiirtein heittää hyvästit elämälle.. Joten hoidan itseäni elokuvien katharsiksella, hyvillä romaaneilla, naurulla ja yrityksellä positiiviseen aasenteeseen jokapäiväisesti.

      Mutta piikkimattoon palatakseni.. se on äärimmäisen rentouttava kun siihen tottuu.. ja sen myötä olen hieman lähempänä akupunktioneuloja :)

      Äänestä

    • määbää kirjoitti:

      En hirveästi pidä vapaaehtoisesta itsensä satuttamisesta, ja piikit sekä näyttivät että tuntuivat julmetun teräviltä, ja huonon ylösnousuyritelmävirityksen jälkeen tapahtui sellainen ketjureaktioviritelmä, että jouduin hakemaan apua lääkäriltä :DDD

      Masennuslääkkeistä en tiedä. Yhden kerran kokeillu ja veti suun kuivaksi ja mielen tasasen tasaseks, ja niiden lopettamisen yhteydessä teki mieli suurinpiirtein heittää hyvästit elämälle.. Joten hoidan itseäni elokuvien katharsiksella, hyvillä romaaneilla, naurulla ja yrityksellä positiiviseen aasenteeseen jokapäiväisesti.

      Mutta piikkimattoon palatakseni.. se on äärimmäisen rentouttava kun siihen tottuu.. ja sen myötä olen hieman lähempänä akupunktioneuloja :)

      Okei :)
      Joo, en ole masokisti itsekään. Mun eka kokemus oli että ei hemmetti, olenko hullu ryhtyessäni tällaiseen. Sitten piikkimatolla, kipu poisti kyllä kaikki muut ajatukset. Selkää alkoi kuumottamaan. Ajattelin noustessani että vuodan taatusti verta kuin siivilä. Mutta punaisia pisteitä vaan oli iho täynnä. Sen jälkeiset kerrat ovat olleet miellyttäviä. Sitä 'kuuntelee' omaa kehoa siinä pötköllään :)

      Vaihtoehtohoitoja on paljon...kaikkia niitä kannattaa kokeilla ennen pillereitä. Vertaistuki esim voipi auttaa masennukseen lääkettä paremmin. Leffat, kirjat...kyllä vaan!

      Äänestä

    • old_profile_59029 kirjoitti:

      Okei :)
      Joo, en ole masokisti itsekään. Mun eka kokemus oli että ei hemmetti, olenko hullu ryhtyessäni tällaiseen. Sitten piikkimatolla, kipu poisti kyllä kaikki muut ajatukset. Selkää alkoi kuumottamaan. Ajattelin noustessani että vuodan taatusti verta kuin siivilä. Mutta punaisia pisteitä vaan oli iho täynnä. Sen jälkeiset kerrat ovat olleet miellyttäviä. Sitä 'kuuntelee' omaa kehoa siinä pötköllään :)

      Vaihtoehtohoitoja on paljon...kaikkia niitä kannattaa kokeilla ennen pillereitä. Vertaistuki esim voipi auttaa masennukseen lääkettä paremmin. Leffat, kirjat...kyllä vaan!

      Olen törmännyt sellaiseen ilmiöön, tuli A:n mainitsemista ystävyyssuhteista mieleen, jossakin päin palstoja, että minulle kerrotaan kaikki ja kysellään neuvoja, mutta jos minä, siis MINÄ haluaisin avautua vuorostani, niin livetäänkin paikalta ja ollaan kiireellisiä seuraavat hetket, ja astialle palataan seuraavan kerran kun kaivataan kuuntelijaa..

      Joten, selviytymiskeinona ihmisten välttely ja rauhassa oleminen on ollut - voimauttava kokemus.

      Tosin edellisen suhteen traumaattisuus on niinkin syvällinen, että enpä juuri pysty olemaan tekemisissä henkilön kanssa, vaikka yritänkin taivuttaa itseäni ajatukseen - mönkään meni, ollaan vaan kavereita.. ei ole onnistunut.

      Saapa nähdä, toimiiko aika :D Totta ne haavat joskus arpeutuu..

      Äänestä

    • määbää kirjoitti:

      Olen törmännyt sellaiseen ilmiöön, tuli A:n mainitsemista ystävyyssuhteista mieleen, jossakin päin palstoja, että minulle kerrotaan kaikki ja kysellään neuvoja, mutta jos minä, siis MINÄ haluaisin avautua vuorostani, niin livetäänkin paikalta ja ollaan kiireellisiä seuraavat hetket, ja astialle palataan seuraavan kerran kun kaivataan kuuntelijaa..

      Joten, selviytymiskeinona ihmisten välttely ja rauhassa oleminen on ollut - voimauttava kokemus.

      Tosin edellisen suhteen traumaattisuus on niinkin syvällinen, että enpä juuri pysty olemaan tekemisissä henkilön kanssa, vaikka yritänkin taivuttaa itseäni ajatukseen - mönkään meni, ollaan vaan kavereita.. ei ole onnistunut.

      Saapa nähdä, toimiiko aika :D Totta ne haavat joskus arpeutuu..

      > Joten, selviytymiskeinona ihmisten välttely ja rauhassa oleminen on ollut - voimauttava kokemus.

      Tosin edellisen suhteen traumaattisuus on niinkin syvällinen, että enpä juuri pysty olemaan tekemisissä henkilön kanssa, vaikka yritänkin taivuttaa itseäni ajatukseen - mönkään meni, ollaan vaan kavereita.. ei ole onnistunut.

      Saapa nähdä, toimiiko aika :D Totta ne haavat joskus arpeutuu..

      - Kaikki järjestyy. Olet reipas. Me tullaan nyt kaikki vuoron perään halaamaan sua ja se voimauttaa lisää. Mä aloitan.

      *Haliruttaus määbäälle* :)

      Äänestä

    • A kirjoitti:

      > Joten, selviytymiskeinona ihmisten välttely ja rauhassa oleminen on ollut - voimauttava kokemus.

      Tosin edellisen suhteen traumaattisuus on niinkin syvällinen, että enpä juuri pysty olemaan tekemisissä henkilön kanssa, vaikka yritänkin taivuttaa itseäni ajatukseen - mönkään meni, ollaan vaan kavereita.. ei ole onnistunut.

      Saapa nähdä, toimiiko aika :D Totta ne haavat joskus arpeutuu..

      - Kaikki järjestyy. Olet reipas. Me tullaan nyt kaikki vuoron perään halaamaan sua ja se voimauttaa lisää. Mä aloitan.

      *Haliruttaus määbäälle* :)

      Lisää haleja täältäkin =)
      Myö ainakin kuulostellaan.

      Äänestä

    • UPDATE_9507895 kirjoitti:

      Lisää haleja täältäkin =)
      Myö ainakin kuulostellaan.

      Ootte te ihania ihmisiä!

      Äänestä

    • old_profile_59029 kirjoitti:

      Ootte te ihania ihmisiä!

      *halaa KAIKKIA takaisin* :)

      Mutta emme ota jokatoinen tunti tapahtuvaksi tavaksi, emmehän.. :DD

      Äänestä

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Odottaa vastausta

    Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.

    Luetuimmat keskustelut

    Kommentoi aloitusta

    V***n nysverö kirjoitti:

    kaikkensa ettei puolison tai muun kumppanin mitkään toiveet tms. toteudu?
    Eikö narsistin voisi olettaa olevan myös korvaamaton ja ihailtava henkilö, jos hän soisi kumppanilleen jonkun pienen toiveen toteutumisen.
    Puolisoni tekee kaikkensa ettei pieninkään ja helposti toteutettavissa oleva haaveeni/toiveeni toteudu.
    Kun toivoisin parisuhteemme vuoksi että hän joskus lähtisi kanssani kävelylle, se ei käy! Kun haluan tavata poikani, veljeni tai äitini, se ei käy. Kun kesälomamatkalla haluaisin poiketa johonkin nähtävyyteen, se ei käy, vaikka se on ihan vieressä.
    Aina löytyy joku perustelu miksi ei käy. Hän sanoo, että: "Sinulla on aikaa päivät pitkät käydä kävelyillä itseksesi. Enkä minä kehtaa kulkea sinun kanssasi missään! Ei minulla ole kertakaikkiaan aikaa sellaiseen, on tärkeämpääkin tekemistä kuin hyysätä rouvaa jne." Silti hän suunnittelee hankkivansa sukset ja rupeavansa hiihtämään. Ei mainitse että ME voisimme ruveta hiihtämään!!! (minulla on sukset ja kaikki varusteet jo olemassa)
    Äiti, veli ja poika asuvat kuulemma liian kaukana, kuten esimerkiksi viereisessä kaupungissa. Silti hän voi ajaa satoja ja taas satoja kilometrejä hänen sukulaistensa luokse tai muuten vaan ihan ilokseen kurvailla. Nyt minulla ei kuulemma ole enää asiaa hänen sukulaistensa luokse, en osaa kuulemma käyttäytyä siellä ihmisiksi. Mitään perustelua ei tule, minun pitäisi itse vaan kuulemma ymmärtää ja muistaa mitä olen tehnyt ja katsoa peiliin. Ehkäpä syynä onkin se että olen viihtynyt hänen kotipaikkakunnallaan????? Tai hän vaan yksinkertaisesti haluaa etten vietä minkäänlaista kesälomaa jatkossa. Skitsoilenkohan????
    Kesälomamatkalla ajetaan upean ja kuuluisan hiekkarannan läheltä ohi ja kurvataan kauemmaksi ilman syytä. Vastaus on "se on semmoinen turistirysä". Kun ehdotan toista paikkaa, vastaus on "siellä minä olen jo käynyt".
    Miksi se menee näin? Mitä hän voittaa tuolla asenteella. Miksi se tuntuu hänestä hyvältä systeemiltä? Mitä hän itse jää paitsi, jos mennään käymään johonkin nähtävyyteen tms?

    Anonyymi
    5000

    Ilmoita asiaton sisältö

    • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

    • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

    • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

    • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

    • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

    • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

    Jaa keskustelu