Ministereiden keskinäiskestitys

He3ikki

Viitaten ministereiden Sinnemäki ja Vapaavuori esille tulleeseen keskinäiskestitykseen voi vain ihmetellä miten on perusteltavissa se, että suomalaisten ministerien pitää syödä ja juoda (suorastaan ryypätä) valtion laskuun?

Millä mallilla lienee maan asioiden hoitaminen ministerien keskinäispalavereissa, kun alkoholia on käytetty törkeän tason rattijuopumuksiin verrattavissa olevia määriä?

Yrityselämässä normaali käytäntö on että saman firman työntekijät eivät kestitä toisiaan firman rahoilla. Kestittäminen ja vieraanvaraisuus on perusteltua kohteliaisuuussyistä vain yritysvieraiden läsnäollessa.

12

258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se taas

      ei ymmärrä kenen € kuilla ryypättiin.

      • Saako työmies ryypät

        Millä oikeudella maksetaan valtion varoista ministerien ryyppäämiset. Ministereillä on siis oikeus hoitaa virkatehtäviä juovuksissa. Sinnemäki on nyt liittynyt vanhojen konnien joukkoon. Sinnemäen puheetkin ovat
        olleet varsin sekavia. Työministeriössä on sallittu seksuaalinen häirintä. Onkohan Sinnemäki eduskunnassakin
        kännissä, kun puhuu tavoitteena olevan täystyöllisyys. Millä nämä n. 400.000 määrä saadaan työllistettyä täysin.


      • verpoetos

        laskuttaako tämä zytsovitski valtiota istuessaan strinbergin kahvilassa


      • vai ei?
        verpoetos kirjoitti:

        laskuttaako tämä zytsovitski valtiota istuessaan strinbergin kahvilassa

        Kyä ketuttaa!


      • Ja kansa maksaa
        Saako työmies ryypät kirjoitti:

        Millä oikeudella maksetaan valtion varoista ministerien ryyppäämiset. Ministereillä on siis oikeus hoitaa virkatehtäviä juovuksissa. Sinnemäki on nyt liittynyt vanhojen konnien joukkoon. Sinnemäen puheetkin ovat
        olleet varsin sekavia. Työministeriössä on sallittu seksuaalinen häirintä. Onkohan Sinnemäki eduskunnassakin
        kännissä, kun puhuu tavoitteena olevan täystyöllisyys. Millä nämä n. 400.000 määrä saadaan työllistettyä täysin.

        Lieneekö tehnyt oikeita töitä päivääkään? Käynyt sentään kolme vuotta koulua. Laulaa luikautellut, kirjoittanut runoja ja harrastanut idealismia. Siitä tollojen suosiolla eduskuntaan. Lopputulos on idealismia, visiointia ja leijailua sfääreissä. Siis arkitodellisuudesta vieroittumista. Saapa nähdä kuinka korkealle sfääreihin A. S. vielä päätyy leijailemaan.

        Ministerin palkan suuruutta on perusteltu vertaamalla tehtävän vaativuutta suuryrityksen johtamiseen. Siviilissä A.S:n ansioilla tuskin olisi päässyt nakkiputkaa suuremman firman johtoon ennen ministeriksi valintaa. Ihmetellä pitää kuinka vähissä ovat olleet ministerikanditaatit kun henkilövalintoja on tehty.

        Mitkä muuten lienee A.S:n ansiot työministerinä?


      • lopputilijuopolle
        vai ei? kirjoitti:

        Kyä ketuttaa!

        että kännissä ollessa velatkin muuttuvat saataviksi.
        Nyt sen ymmärtää, kun Sinnemäki on luvannut työllistää 400 000 työtöntä. Kaatokännissä kun hän on asiaa ajatellut, niin täysin helpoltahan se työllistäminen on hänen viinan ja huumeiden turvottamissa aivoissa tuntunut.


    • yhteiskuntatuhoa

      Lapsellista kokkareuhoa

    • elämä on ?
      • kenkää!?

        Kaksi kaupungin virkailijaa oli lähetetty Romaniaan, jossa viralliset vastaanottajat tarjosivat pitkän matkan jälestä nälkäisille virkailijoille ruokaa ja oluset. Joku sopuli huomasi tämän. Helsinki antoi syöjille välittömästi kenkää!


      • poliitiikko
        kenkää!? kirjoitti:

        Kaksi kaupungin virkailijaa oli lähetetty Romaniaan, jossa viralliset vastaanottajat tarjosivat pitkän matkan jälestä nälkäisille virkailijoille ruokaa ja oluset. Joku sopuli huomasi tämän. Helsinki antoi syöjille välittömästi kenkää!

        Ihan oikein heille. Me poliitikot olemme eri asia, huomaa se! Meitä ei koske samat säännöt kuin virkavastuulla toimivia!


    • punaista viiniä

      otetaan taas

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      69
      3769
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2381
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      71
      2348
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      60
      2228
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      33
      1994
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      71
      1594
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1497
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1071
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      68
      1012
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      929
    Aihe