uunin pesusta kysymys

käkääk

Pesin äsken uunimme (kiertoilma) normaalilla uuninpuhdistusaineella, joka oli vaikuttanut aamusta asti. Olin teipannut kaikki aukot umpeen.
Pyyhin märällä moneen kertaan ja kuivasin huolellisesti.
Nyt koelämmitin uunin, ja sieltä tulee kaamea katku. Onneksi on säädettävä ilmanvaihto ja hyvä liesituuletin.

Jäiköhän sinne jotain pesuainejämää vielä? Onko tuo haju normaalia uuninpesun jälkeen? Onko muiden uunit haiskahtanut tällä tavoin?
Taidan vielä uunin jäähdyttyä pestä vedellä sen vielä muutamaan kertaan. Ei voi olla kenellekään terveellistä tuo katku tai vielä jos ruokaa uunissa olisi nyt valmistanut.

Kertokaahan neuvoja. Tämä oli eka kerta kun uunia tarvi kunnnon aineilla pestä. Pohjalle oli levähtänyt aimo annos rasvaa, joka tehokkaasti paloi kiinni. Suurin osa lähti aineilla, muutama sitkeä rasvaviiru jäi vielä.

7

13489

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xzcxzcxczx

      ihmeessä niin kauan annoit vaikuttaa, jokin kumma aine ja käskettiinkö ihan teippaamaan, huh? Mulla sellasta, että vartin tai puoli tuntia. Mutta kyllä mulla aina niin on, että on haissut jonkin verran vaikka kuinka huuhtoo, taitaa kuulua asiaan. Senpä takia kovin harvoin käytän noita kemiallisia myrkkyjä (kerran vuodessa) ja yleensä yritän mahd. paljon vedellä tai astianpesuaineella pyyhkäistä heti kun tulee likaa, ettei jää pinttymäänkään. Hyvin on toiminut.

      • ap..

        Ohjeen mukaan sais vaikuttaa yön yli. Mä annoin vaikuttaa päivällä. Sen verran pahasti palanut rasva oli. Ja peitti lähes koko pohjan. Aine oli K2R eli ihan perustököttiä.

        Aina pitää kaikki uunin aukot peittää, varsinkin kiertoilmauunin puhallinaukko. Muuten ne myrkyt pöllyää ja haisee aina käytön aikana. Myös ohjeissa neuvottiin peittämään kaikki aukot.

        Normaalisti putsaan samantien jos tulee likaa, mutta nyt edellisellä kerralla en huomannut, että oli pohjalle valunut ja kun seuraavan kerran laitoin uunin lämpeämään, ja lähdin itse hetkeksi ulos (20 min), se rasva olikin todella kärähtänyt kiinni.

        No kaipa tuo haju helpottaa. Pari kertaa lisää pyyhin märällä.


      • pottulaatikko
        ap.. kirjoitti:

        Ohjeen mukaan sais vaikuttaa yön yli. Mä annoin vaikuttaa päivällä. Sen verran pahasti palanut rasva oli. Ja peitti lähes koko pohjan. Aine oli K2R eli ihan perustököttiä.

        Aina pitää kaikki uunin aukot peittää, varsinkin kiertoilmauunin puhallinaukko. Muuten ne myrkyt pöllyää ja haisee aina käytön aikana. Myös ohjeissa neuvottiin peittämään kaikki aukot.

        Normaalisti putsaan samantien jos tulee likaa, mutta nyt edellisellä kerralla en huomannut, että oli pohjalle valunut ja kun seuraavan kerran laitoin uunin lämpeämään, ja lähdin itse hetkeksi ulos (20 min), se rasva olikin todella kärähtänyt kiinni.

        No kaipa tuo haju helpottaa. Pari kertaa lisää pyyhin märällä.

        uunin ohjeissa ettei uuninpesuainetta suositella kiertoilmauunille...vaan pellille laitetaan jotain yleispesuainetta veteen ja annetaan miedolla lämmöllä "höyryttää" uuni ja sitten liinalla pyyhitään,joudun kyllä pohjaan käyttämään esim bouboulia,mutta muuten toimii


      • ap..
        pottulaatikko kirjoitti:

        uunin ohjeissa ettei uuninpesuainetta suositella kiertoilmauunille...vaan pellille laitetaan jotain yleispesuainetta veteen ja annetaan miedolla lämmöllä "höyryttää" uuni ja sitten liinalla pyyhitään,joudun kyllä pohjaan käyttämään esim bouboulia,mutta muuten toimii

        ...mun uunia ois joutunut ainakin vuoden "höyryttää", jos olis puhdasta halunnut. =)

        Anyway, en oman uunin käyttöohjeita jaksanut kaivaa, mutta K2R sopii myös kiertoilmauuneille. Ainakin purkin ohjeen mukaan. No pesasin uunin vielä muutamaan kertaan vedellä, ja tänään kun ruokaa laitoin, ei onneksi enää uuni löyhkännyt.


    • tyhmä =)

      tyhmä kysyyy: mitkä ne on ne ilma-aukot jotka täytyy peittää? aine on ostettuna ja ennen joulua piti saada pestyksi mutta ei olla uskallettu kokeilla kun ei tiedetä mitkä ne aukot on jotka täytyy peittää..

    • hyvä vinkki

      Paras pesuaine on mäntysupa. Kastele rätti ja laita mäntysuopaa siihen. Pyyhi sillä rätilla koko uuni sisältä ja laita miedolle lämmölle noin puolituntia, ja sitten peset sen huolellisesti pois.

    • auttaa toistaiseksi

      minunkin uunini ohjeissa luki että normi uuninpesuainetta ei suositella...en tiedä miksi? minä pesen kyllä nykyisin sillä keraamisen tason puhdistusaineella.ensin tarvittaessa ihan yleispesuainetta pahimpiin tahroihin vaikuttamaan..ja sitten pyyhin sillä..hyvin lähtee..tottakai se haisee ,mutta "käytän" uunia hetken luukku auki niin hälvenee...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      74
      3787
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2393
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      71
      2348
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      61
      2238
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      33
      2004
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      71
      1594
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1497
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1071
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      1024
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      939
    Aihe