MIKSI OLEN NIIN VARMA?

Vajaat parikymmentä vuotta sitten minulla oli sairaus, jonka aiheuttaja ei ollut homesieni, vaan hyvin todennäköisesti hiivasieni. Punainen ihottuma levisi pitkin kehoa ja tilanne oli huolestuttava ja perin epätyypillinen. Jopa Iho- ja allergiasairaalan ylilääkäri aneli minua osastolle sisään, mutta lapseni oli niin pieni vielä, etten voinut jättää häntä yksin. Lähdinkin hakemaan apua muualta ja sain yhden yksityislääkärin määräämään Diflucania minulle. Söin kuukausien ajan yhden 150 mg:n Diflucanin viikossa, ja ihottuma alkoi vähitellen hellittää ja parannuin.

Mutta tällä kertaa taustalla ei ole hiivasieni, vaan homesieni, johon Diflucan on tehoton. On otettava toinen lääke käyttöön, nyt homesientä vastaan.

Asia on selvä kuin pläkki: homeasunto -> homesieni.

Intuitiostani tiedän, että olen oikealla tiellä. Saman koin jo vajaat parikymmentä vuotta sitten ja parannuin.

8

3653

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Edellisestä tapauksesta tekisi mieli kertoa vielä lisää, mutta oli niin raskas juttu, etten voi enkä halua kertoa kaikkea. Periaatteeni kuitenkin on, että sen mitä sanoo, täytyy olla totta, fiktio on asia erikseen.

      Yhdistäviä tekijöitä vajaan parinkymmenen vuoden takaisen ja nykyisen sairauden välillä on ollut hirveä psyykkinen ja fyysinen uupumus, jonka jälkeen kyseiset infektiot ovat päässeet oikein jylläämään.

      • "7.12.93
        ipkl

        Potilas kertoo, että Diflucan-lääkityksen aikana ihottuma pysyi poissa. Oli sen jälkeen 18 vrk ilman lääkitystä ja rupesi ilmaantumaan kutinaa sekä punoittelua. Nyt aloitettu jälleen yksityislääkärin toimesta Diflucan l x l kuukauden ajaksi. Todetaan tänään ranneseuduissa hentoa kuivaa ekseemaa ja pientä punoittelua. Urticariellit muutokset ovat hävinneet.

        Suunn

        Tilanne perin epätyypillinen. Mitään osoitusta hiivasta tai sienestä ei ole olemassa. Koepalasta todettu lymfosytäärinen tulehdus.

        Kirjoitettu lääkitykseksi Betnovat cremor 1-2/vrk n. viikon jaksoina, perusvoiteeksi Apobase cremor. Kontrolli 2-3 kk, soittoaika n. 1 kk:n kuluttua, jolloin Diflucan-lääkitys loppunut.

        Kontrollikäynnillä aktivoidaan epikutaanikoesarja, ks. 10.9.93 sanelu.

        10.2.94
        ipkl

        Potilas jäi saapumatta sovittuun kontrolliin. Pyydetään potilasta halutessaan varamaan uusi näyttöaika ihotautien pkl:lta.

        Dg: 7088A Urticaria NUD

        Jakelu: potilas"

      • "Minulle riitti se, että Diflucan sopi oireisiini kuin rukkanen käteen ja paransi minut."

        - Viime kesänä terbinafiinista tuli ihan sama fiilis, mutta sain vain kahden viikon kuurin, jonka loputtua kaikki oireet palasivat.

      • jkmnjhy
        sanasinko kirjoitti:

        "Minulle riitti se, että Diflucan sopi oireisiini kuin rukkanen käteen ja paransi minut."

        - Viime kesänä terbinafiinista tuli ihan sama fiilis, mutta sain vain kahden viikon kuurin, jonka loputtua kaikki oireet palasivat.

        että vastaat omiin kirjoituksiisi.. kummallista touhua..

      • jkmnjhy kirjoitti:

        että vastaat omiin kirjoituksiisi.. kummallista touhua..

        Joku sieni-infektiosta sairastunut voi saada kokemastani apua.

        Kummallista touhua on vain asiaton viestittelysi.

      • Jos jätän henkilökohtaiset taustat kertomatta ja paneudun tuohon hoitopuoleen.

        Näin se meni:

        Yksityislääkärin toimesta Diflucan 150 mg noin kerran viikossa 14.10.1993 lähtien ainakin 25.6.1994 saakka, ellei kauemminkin. Seuraavat merkattu almanakkaan ylös:

        06.10.1993 päivystyksessä Iho- ja allergiasairaalassa

        07.10.1993 Zyrtec 10 mg x 2
        08.10.1993 Zyrtec 10 mg x 2
        09.10.1993 Zyrtec 10 mg x 2
        10.10.1993 Zyrtec 10 mg x 2

        11.10.1993 yksityisellä lääkärillä

        11.10.1993 Zyrtec 10 mg, Apocyclin 500 mg x 2, Prednison 5 mg x 4
        12.10.1993 Apocyclin 500 mg x 3, Prednison 5 mg x 5
        13.10.1993 Apocyclin 500 mg x 3, Prednison 5 mg x 4

        13.10.1993 yksityisellä lääkärillä

        14.10.1993 Diflucan 150 mg, Prednison 5 mg x 2, yöllä lääkehiiltä x 4 kpl kurkun turvottua
        19.10.1993 Diflucan 150 mg
        24.10.1993 Diflucan 150 mg
        31.10.1993 Diflucan 150 mg

        03.11.1993 sieniviljelyvastaus negatiivinen

        17.11.1993 Diflucan 150 mg
        23.11.1993 Diflucan 150 mg
        29.11.1993 Diflucan 150 mg

        05.12.1993 Diflucan 150 mg
        11.12.1993 Diflucan 150 mg
        17.12.1993 Diflucan 150 mg
        23.12.1993 Diflucan 150 mg
        29.12.1993 Diflucan 150 mg

        04.01.1994 Diflucan 150 mg
        10.01.1994 Diflucan 150 mg
        16.01.1994 Diflucan 150 mg

        11.03.1994 Diflucan 150 mg
        18.03.1994 Diflucan 150 mg
        25.03.1994 Diflucan 150 mg
        31.03.1994 Diflucan 150 mg

        20.04.1994 yksityisellä lääkärillä

        20.04.1994 Diflucan 150 mg
        24.04.1994 Diflucan 150 mg
        30.04.1994 Diflucan 150 mg

        07.05.1994 Diflucan 150 mg
        11.05.1994 Diflucan 150 mg
        16.05.1994 Diflucan 150 mg
        21.05.1994 Diflucan 150 mg
        27.05.1994 Diflucan 150 mg

        17.06.1994 Diflucan 150 mg
        25.06.1994 Diflucan 150 mg

        Jk.

        Söin Diflucania niin pitkään, ettei ihottuma tullut enää takaisin, jonka jälkeen lopetin lääkkeen käytön. Sieniviljelyvastaus oli negatiivinen, mutta testin ottohetkenä Diflucan lienee ollut jo käytössä ja viljelyvastaukset aina epäluotettavia. Minulle riitti se, että Diflucan sopi oireisiini kuin rukkanen käteen ja paransi minut. Iho- ja allergiasairaalan hoito oli yhtä tyhjän kanssa ja pahensi vain tilaani. Vasemman polven ihostakin otettiin joku koepala ja sain vain pelkän arven muistoksi. En mennyt osastolle sisään, vaikka sitä pyydettiin. Kun aloin parantua Diflucanilla, jäi kaikki kontrolliajat ja epikutaanikoesarjat tekemättä.

        Se siitä ja halusta sairastaa... Terveenä on paljon mukavampaa, jos siihen on vain mahdollisuus.

      • sanasinko kirjoitti:

        Jos jätän henkilökohtaiset taustat kertomatta ja paneudun tuohon hoitopuoleen.

        Paranneltu vähän asettelua.

        "Sieniviljelyvastaus oli negatiivinen, mutta testin ottohetkenä Diflucan lienee ollut jo käytössä ja viljelyvastaukset aina epäluotettavia."

        Ks.

        "SIENIVILJELYNÄYTTEEN OTTAMINEN

        • Ennen sieninäytteen ottoa iholta
        sitä ei saa hoitaa kahteen viik-
        koon paikallisilla eikä kuukauteen
        sisäisillä sienilääkkeillä. Ennen
        näytteen ottoa kynnestä ei sisäisiä
        sienilääkkeitä saa käyttää kuu-
        teen kuukauteen."

        http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo95790.pdf

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4309
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 141
      958
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe