Ai ei muka ihmeellisiä rivejä

tutkintapyyntö

Katsokaas taas lauantain ja sunnuntain rivejä. Lauantaisessa 11 samaa numeroa ja kuin edellisenä päivänä. Eilen alkupää pois, viisikymppiset yhtä lukuunottamatta pois ja 7 kuusikymppisistä mutta tietenkin pari pois, että ei tuu kymppejä ja ysejä. Niin tehtyä kuin vaan ikinä voi olla.

Missä viralliset valvojat? Siellä valvotaan vai arvontoja? Onneksi kaikki on tallessa, myös arvotut rivit vuosien varrelta!

8

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12

      Yksitoista edellistä on ihan normaalia. Esiintyy noin kerran vuodessa samoin 10 aina silloin tällöin 9 ja 8 on ihan vakiokamaa melkein viikoittain. Tällä hetkellä on 45 joka ei ole esiintyntyt 15 kierrokseen mutta ei ole mitenkään todennäkö1stä että se esiintyisi tänään. pitään esiintymättä olleita on nyt 45,64,28,60,51

      • 12

        Todennäköisin eilisen päivän numeroista uudestaan on 22 mutta ei sekään niin hirveän todennäkoinen.

      • ATK-ammattilainen

        Niillä on kyllä tiedossa, että ihmiset pelaavat tietenkin niitä numeroita, jotka eivät pitkään aikaan ole olleet. Eli minkähän takia ne eivät pitkään aikaan tule? Olisiko pallot poistettu vai mitä? Kyllä se niiden tekniikka pitää. Nyt ovat taas 30 ja 50 pannassa, että silleen! Jos kaikki menisi ihan oikein, niin ei niistä samoja numeroita niin vaan tulisi eikä myöskään samat numerot 5-6 kertaa peräkkäin ja samoin pitkät sarjat. Kyllä se vielä tulee ilmi.

      • 12
        ATK-ammattilainen kirjoitti:

        30 esiintyi 3 kierrosta sitten ja molemmat jopa yhdessä seitsemän kierrosta. Molemat ihan normaleja keskikastin numeroita esiintymistiheyden perusteella.

        Sinä että numero esiintyy 4-6 kertaa peräkkäin on pitkässä seurannan perustella ihan normaalia. Nytkin on kaksi numeroa 4 kertaa yksi numero kolme kertaa ja kuusi numeroa kaksikertaa. Se on seurausta siitä että on vähän pitempi putki keskiarvoa enemmän edellisen kierrroksen numeroita. Nyt kerrat vähän taaksepäin 9,7,11,8.7,8 jakossa on on odotettavissa että menään toiseen ääripäähän. Pitkän ajan keskiarvo on alle noin 5.9

      • 12
        12 kirjoitti:

        Jos nyt loppupään numeroita pitäisi veikata niin 64 on valintani

      • sinisilmäisyys pois
        12 kirjoitti:

        30 esiintyi 3 kierrosta sitten ja molemmat jopa yhdessä seitsemän kierrosta. Molemat ihan normaleja keskikastin numeroita esiintymistiheyden perusteella.

        Sinä että numero esiintyy 4-6 kertaa peräkkäin on pitkässä seurannan perustella ihan normaalia. Nytkin on kaksi numeroa 4 kertaa yksi numero kolme kertaa ja kuusi numeroa kaksikertaa. Se on seurausta siitä että on vähän pitempi putki keskiarvoa enemmän edellisen kierrroksen numeroita. Nyt kerrat vähän taaksepäin 9,7,11,8.7,8 jakossa on on odotettavissa että menään toiseen ääripäähän. Pitkän ajan keskiarvo on alle noin 5.9

        Selitä sinä miten vaan esiintymistiheyksiä. Kato rivejä, miten ne muodostuu ja selitä sitten. Ne, mitä on veikattu eniten edellisinä päivinä, eliminoidaan pois ja riveistä muodostetaan juuri sitä, mikä tuo veikkaukelle vähemmän makesettavaa. Todennäköisyydet voi jättää omaan arvoonsa. Valvonta tökkii ja onko sitä edes ollenkaan? Turha selittää, kyllä nää tiedetään!!!!!!!

      • tietoinen am
        sinisilmäisyys pois kirjoitti:

        Selitä sinä miten vaan esiintymistiheyksiä. Kato rivejä, miten ne muodostuu ja selitä sitten. Ne, mitä on veikattu eniten edellisinä päivinä, eliminoidaan pois ja riveistä muodostetaan juuri sitä, mikä tuo veikkaukelle vähemmän makesettavaa. Todennäköisyydet voi jättää omaan arvoonsa. Valvonta tökkii ja onko sitä edes ollenkaan? Turha selittää, kyllä nää tiedetään!!!!!!!

        Sehän on Ameriikkalaisten salajuoni, tuo numeroiden arpominen. Sinne Ahkanistaniin sotarahoja ottavat meiltä kun hallitus ei riittävästi laita apuja Talepaanien tappamiseksi. Sillä ne minun pelilappuja vahtivat ja sitten laittavat ne pallot pois mitkä on minulla numerot olemassa siinä lapussaan jonka olen kioskin tädille tai vaihtoehtoisesti sedälle vienyt.
        Rahalla olen pelini maksanut. Rahat on joskus joutunut hankkimaan pulloja keräämällä, ei ne taivaanlahjana ole tulleet. Sitten kun ilalla arvontaa juhlallisesti seuraan, voiton toivossa oikein myniäni puristelen kovasti niin eiko vaan viereen napsahteli numerot. Yhden antaa oikein ettei omiankaan saa takaisin, Kenoonsa.
        Nyt sattu lulemaan 6 euroo viikingissä. Sitäkin rahaa pihtaavat ettei näy vielä pelitilillä ollenkaan. Varmasti se raha on Ameriikan äfpeeiillä tai jollain rasisti porukalla pyramiitipelissä sotarahoja kasvamassa.
        Nyt lähenkin Alepuppiin tai Pietsuun kaljalle, otan tietsikan mukaan ja teen sellaisen haittaohjelman Ameriikkaan, että tiijän kaikki numerot jo etukätteen. Siiten köyhä kulkekaa eripuolella katua kuin minä.

      • joku kaunis päivä
        tietoinen am kirjoitti:

        Olen 3 viikkoa pelannut samoilla riveillä (35 riviä) eikä ensimmäistäkään kertaa ole tullut tasolla 7 kolmea enempää ja sillähän ei saa edes 50 centtiä pois. Eli siellä ovat Veikkauksen tiedostoissa eivätkä varmaan tule. Mutta vielä ne tiedostot pengotaan ja mitähän sieltä paljastuukaan. Minä ainakin vaadin, että ovatko siellä 6 vuotta pelaamani rivit, joilla siihen asti olisi saanut harva se viikko mutta entäs sen jälkeen kun aloin pelaamaan - ei kertaakaan. En usko, että on ihan sattumaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      38
      3555
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      34
      2325
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      80
      2253
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      45
      2121
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      21
      1548
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      56
      1494
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1396
    8. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      967
    9. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      49
      956
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      37
      823
    Aihe