Lukekaa Lutherin saarnoja!

kerty

Ja jättäkää väärän prpfeetan tarjoukset pois!

Hakusanalla: Lutherin saarnoja
Lutherin kirkkopostilla, Painettu Helsingissä Weilin ja Göös'in osakeyhtiön kirjapainossa, 1885. Saarna numero 29.,Pitkänä Perjantaina
14." Mutta silloin heität sinä syntis pois päältäs Kristuksen päälle, kuin kiintiästi uskot hänen haavansa ja kärsimisensä omiksi synneikses, niin että hän niitä kantaa ja niistä maksaa, juurikuin Esaia 53: 6 sanoo: Herra heitti kaikki meidän vääryytemme hänen päällensä, ja p. Pietari 1 Epist. 2: 24: hän uhrasi meidän syntimme omassa ruumiissansa ristinpuussa; p. Paavali 2 Kor. 5: 21: hän on sen, joka ei mitään synnistä tiennyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me hänessä Jumalan vanhurskaudeksi tulisimme.
15. Tähän ja tällaisiin lauseihin turvaa koko painollas, sitä enemmin mitä kovemmasti omatuntos sinua rääkkää. Sillä jollet tätä tee, vaan luulet katumuksellas ja omalla sovinnollas rauhoittavan itses, et pääse sinä totta ikään rauhaan, ja sinun täytyy lopuksi kuitenkin epäillä. Sillä meidän syntimme, jos me niitä niillä ottelemme omassa tunnossamme ja jätämme ne meissä pysymään, katsellen niitä sydämmessämme, silloin ovat ne meille liian väkeviä ja elävät ijankaikkisesti. Mutta kuin näemme niitten makaavan Kristuksen päällä, ja hänen ne voittaneen ylösnousemisellansa, ja me uskomme tämän urhoollisesti, silloin ne totta kuolevat ja raukeevat; sillä Kristuksen päälle ne eivät saattaneet jäädä, ne ovat nieltyinä hänen ylösnousemisessansa, etkä sinä enää näe mitään haavoja etkä kipuja hänessä, se on, mitään merkkiäkään syntiin. Sentähden sanoo p. Paavali Rom. 4: 25: Kristus on meidän synteimme tähden annettu ulos, ja meidän vanhurskauttamisemme tähden herätetty kuolleista, se on: kärsimisessään ilmoittaa hän meille syntimme ja tappaa ne niinmuodoin; mutta ylösnousemisellansa vanhurskauttaa ja kirvoittaa hän meidän kaikista synneistä, jos vain sen uskomme.

5

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastarannalta

      ILTALEHTI: Iltalehden keskustelufoorumi - Päivän puheenaiheet - Saako uskontoja pilkata?

      "
      - Anatole France: Ihmisluonnon mukaista on ajatella viisaasti ja toimia järjettömästi.

      - Vain tapauksissa joissa henkilö sen sijaan että toimii ihmisille säädetyn lain (raamatun laki, maan perustuslaki) mukaisesti...., toimii eläinmaailman lain mukaisesti. Kun henkilö "ajattelee viisaasti" mutta "toimii järjettömästi"...., se viittaa vahvasti jakomielisyyteen mikä on suhteellisen yleistä uskonnoissa. Amerikassa tehdyn tutkimuksen mukaan...., yli neljännes saaramiehistä ja papeista ovat lievästi jakomielisiä (tutkijat ovat kuunnelleet saarnoja...., käyneet ripittäytymässä...., keskustelleet saarnamiesten ja pappien kanssa heidän toimittaessaan virkaansa ja yksityisesti)...., eli ajattelevat viisaasti...., mutta toimivat järjettömästi (epäjohdonmukaisesti): laki/lait jota/joita noudattaa sanoissa ja teoissa on olemassa mutta sitä/niitä ei noudateta..., vaan sen sijaan noudatetaan uskonnon tai uskonlahkon perustajan lakia. Arkielämässä henkilöt toimivat lain edellytämällä tavalla (viisaasti, johdonmukaisesti)...., mutta virassaan/uskonnossaan laittomasti (järjettömästi, epäjohdonmukaisesti). "

      • vastarannalta

        Keskiajalla eläneen mielenvikaisen mielenvikasuus tarttuu - eli kun omaksuu mielenvikasen opin on saanut tartunnan ja on siltä osin mielenvikanen


    • dchj.,k,

      herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
      "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
      HUOMAA, tuossa herra Luther tekee itse itsestään herra (epä)jumalan.

      "Minä olen Herra," = herra Luther jota pitää jumaloida
      "sinun Jumalasi" = sinulle itse itsensä herra epäjumalaksi nimitys!!!!
      "Sinulla ei saa olla muita jumalia" = siis herra epäjumalan käskystä et saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!

      ---

      Jumalan Moosekselle antama ja Jeesuksen vahvistamana tieto on näin:
      (Suomen kielellä - Raamattu 1933/38)
      3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

      ------------------------------------------------------------------------------

      • ttkk

        Ei Luther siinöä julista itseään vaan Jumalan antamaa Evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta!


    • mitään saarnoja

      lukemaan, vaikka itse Luther olisi niitä kirjoitellutkin, me keskustellaan nyt siitä, millaiset ihmiset eivät missään tapauksessa sovi Suomen presidentiksi, ... niitähän voi olla niin monella tavalla vääränlaisia ehdokkaita

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      54
      3686
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2371
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      71
      2318
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      60
      2218
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      28
      1638
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      71
      1564
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1467
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      56
      1022
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      68
      992
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      879
    Aihe