Anopin kaksinaamaisuus

Syysmorsian

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 2vuotta. Anoppini on ollut alusta asti minua vastaan koska sairastan keskivaikeaa masennusta ja tämän vuoksi olen anopin mielestä pohjasakkaa. En olisi koskaan halunnut että anoppini tai muukaan perhe saa tätä asiaa tietää, mutta se lipsahti mieheltäni. Anoppi oli sanonut että "mistä sinä aina löydätkin noita tommosia"...Viitaten minuun ja mieheni exään jolla on myös masennusta. Anoppini ei ollut tuolloin edes tavannut minua vielä mutta oli valmis silti tuomitsemaan minut sairauteni vuoksi.

Anoppi loukkaantui syvästi kuulleessaan kihlautumisesta, koska hänelle ei oltu kerrottu. Olimme matkalla tuolloin ja vaihdoimme Facebookiin parisuhdestatukset ja hän sai sitä kautta tietää. Syksyllä me menemme naimisiin ja kun kerroimme tästä, laittoi anoppi miehelleni viestin jonka sisältö oli ihan hirveää.... En olisi halunnut nähdä mutta vahingossa näin tämän viestin. Hän kyseli pojaltaan että oletko ihan varma, onko tämä sunkin halu vai vain X:n halu, onko ihan fiksua? Lisäksi hän mutkutti häiden kustannuksista. Hän luuli että me kuvittelemme että hän ja appiukkoni maksavat viulut (appiukko siis on tahtonut vapaaehtoisesti sponsoroida meitä). Me olemme laittaneet jo omaa rahaa häitä varten ja laitamme vielä lisääkin, emme oleta että muut ihmiset kustavat häämme. Lisäksi viestissä oli ettei meidän pitäisi hankkia lapsia koska minä olen sairas ja että minun tulevaisuuden suunnitelmani ovat epärealistiset kun haaveilen perheestä. Mitä epärealistista on haaveilla perheestä? Tietenkin odotamme että minä tästä toivun. Minä saan hoitoa tähän sairauteen ja minulla on lääkitys. Olen myös edistynyt terapiassani.

Miksi tämä ihminen sanoo tuollaista minusta vaikka ei edes tunne minua eikä ole osoittanut halua tutustua? Aina kun näemme ja yritän kohteliaasti jutella, hän vaikenee. Olen ruoka-alan ihminen ja hän on haukkunut kaikki tekemäni ruoat mitä on maistanut. Hän osoittaa kaikin tavoin pienellä kiusanteolla, ettei arvosta minua eikä pidä minusta pätkääkään. Lisäksi hän on usein sanonut, ettei tahdo kellekään mitään pahaa mutta silti käyttäytyy näin. Voiko joku selittää miksi? Appiukkoni ja anopin uusi mies ovat todella nastoja tyyppejä ja tulen heidän kanssaan hyvin toimeen mutta anoppiin olen todella uupunut ja voimaton. Kerrotaan vielä, että anoppi on terveydenhoitoalan ammattilainen.

Luettuna sen viestin laitoin anopille viestin jossa kyselin, että miksi hän vihaa minua noin paljon. Kysyin myös että millä tavalla tulevaisuuden suunnitelmani ovat epärealistisia. Ne ihmiset jotka minut tuntevat, sanovat minua järkeväksi ja fiksuksi. Sanoin viestissä myös että minusta tulee joku päivä äiti ja hänen on vain se hyväksyttävä. Kysyin myös, että olenko tehnyt hänelle jotain pahaa kun hän käyttäytyy minua kohtaan näin. En ole saanut vielä vastausta.

Anoppini pitää aivan erityisen paljon vävypojastaan mutta tulevasta miniästä hän ei selkeästi pidä. Onko anoppini vain sellainen nainen, jolle ei kelpaa kukaan miniäksi? Onko muilla samantapaisia kokemuksia?


Asiallisia vastauksia kaipailen.

15

1054

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • a-le

      Aika klassinen letukka sulla on anoppina. Monen äidin mielestä mikään ei kelpaa omalle pojalle, jonka pitäisi saada vähintään jonkun suurehkon valtion prinsessa nostamaan äiteenkin statusta. On pikkusieluisuuden ja vittumaisen ihmisen merkki arvostella toisen puolisoa, oman lapsen puolison arvosteleminen on pelkästään tuomittavaa (ja hyvin yleistä!). Laitoit turhaan tiedustelua sen lehmän suhtautumisesta sinuun, jos odotat jotain vastausta. Ei sellaista tule. Tosin onnittelen, että pystyit nostamaan kissan pöydälle.

      Mulla itelläni on hirmuhyvät välit appivanhempiin, mutta isäni välit äitini vahnempiin olivat saatanallisen hirveät. Näin asiaa lapsena katsoneena anna sinulle neuvon: älä puhu anopistasi pahaa suvun kuullen, anna hänen rypeä omassa loassaan ja pysyttele sen yläpuolellea. Puhu kavereillesi tästä asiasta siltä osin, kuin vitutus vaatii. Älä myöskään aseta miestäsi välikappaleeksi tähän, hänelle on varmasti tärkeää pitää hyvät välit äitiinsä, joka pitää häntä kaikkien alojen nerona.

    • Syysmorsian

      Kiitos vastauksestasi. Aika rasittava ihminen tää anoppi kyllä onkin, en tiedä miten tulen jaksamaan jos hän jatkaa tuota touhuaan vielä. Hän on aikoinaan seurustellut narsistin kanssa ja nyt luulee että kaikki erilaiset ihmiset on pahantahtoisia. Korostan, ettei hän edes tunne minua... tekee vain oletuksia. Olit oikeassa että tiedustelun laittaminen oli turhaa, vastaukseksi tuli vain, ettei hän ole koskaan tahtonut loukata minua. Toivotti hyvää jatkoa ja oli sitä mieltä että ei olla toistaiseksi tekemisssä. Se passaa minulle loistavasti, en menetä mitään muuta kuin pahanmielen :) Ja ainakin sain laitettua sen akan hetkeksi ruotuun. Ihmettelen, että miten niin ihanalla ihmisellä, kuin mitä mieheni on, voi olla noin vittumainen äiti.

      • Se mustasukkaisuus, se mustasukkaisuus. Tässä tapauksessa äidin suunnalta tuleva, kuten nm. a-le jo kertoikin.

        Vävyhän otti riemumielin vastaan, toivottavasti ei vävy ole narsisti.

        "En mitenkään ole tahtonut loukata sinua" ja silti loukkaa, on tietoinen valhe. Hän yksinkertaisesti katsoo, että sinulle saa puhua mitä sylki suuhun tuo ja se ei ole henkistä väkivaltaa.


    • Syysmorsian

      Runontaja, et voisi paremmin sanoa. Anoppini luulee että hän voi päästää mitä tahansa sammakoita suustaan ja se on OK kun vain sanoo, ettei halua kellekään mitään pahaa. Vähän niinkuin "en minä ole pahantahtoinen, oon vaan vähän reppana ja sanon mitä satun koska vihaan sinua".

      Nyt on jälleen uusi käänne tapahtunut. Anoppi jutteli mieheni kanssa eilen puhelimessa, mieheni sanoi äidilleen että hänen kuuluisi pyytää minulta henk. koht. omaa käytöstään. Arvatkaas mitä tämä oli sanonut?! Hän oli sanonut, ettei tiedä pystyykö pyytämään anteeksi, koska ei ole mielestään tehnyt mitään väärää. Hänestä on siis ihan OK mustamaalata toista ihmistä jos ei hänestä tykkää. Lisäksi anoppi oli kysynyt minun kaveritilanteestani, johon mieheni oli sanonut, että minulla ei ole paljon kavereita mutta muutama hyvä ystävä. Tähän anoppi oli sanonut, että "mistähän johtuis?". Argh, että olen täynnä sitä akkaa. Vaikka yritän pitää pääni pystyssä ja elää omaa elämääni, se nainen vaikuttaa elämäämme liikaa. Toivottavasti vielä joku päivä voin sanoa hänelle asiat suoraan ja mutkattomasti. Hän ei suostu keskustelemaan minun kanssani, mutta haukkuu miehelleni ja mieheni siskolle.

      • voimia!!

        ....ilkeällä ihmisellä on itsellään jotain ongelmia...normaali terve ihminen osaa käyttäytyä ja suhtautua ihmisiin normaalisti...meitä ihmisiä on erilaisia ja se pitäs ymmärtää....jos ei jonku kans synkkaa ni ei silti tarvi olla paska toista kohtaan...jos mahdollista vältä näkemästä anoppia niin paljon ku mahdollista,miehesi ei toivottavasti pakota sua häntä näkemään...


    • anoppi minäkin

      Olen jo vanha ihminen ja anopin ketale minäkin:) Olin myös kerran nuori miniä, jota mieheni äiti ei sulattanut. Kerran sitten nousi sisuni ja otin selkeen raon anoppiin. Mieheni kävi käskyistäni äitinsä luona viikottain, mutta minä en mennyt mukaan juuri koskaan.
      Lapsiinikaan anoppi ei saanut rakennettuja oikein minkäänlaisia välejä. Se oli hänen oma häpeänsä. Anoppi toki kutsuttiin aina lasten synttäreille, tulihan hän muttei koskaan silloin kun pienet odottivat. Eivät ne enä'ä kahden kuukauden päästä synttäreiltä tunnu.
      Neuvoni on että katkaiset välisi tyystiin anoppiisi. Pääset paljon pienemmällä mielenpahalla..ja sen jälkeen annaajan näyttää mihin suuntaan juttu lähtee menemään.

      Voimia sinulle

    • Tsempit,kyl se siitä

      Voi,harmi!Onhan noita bimboja!
      Mutta toisaalta,oletko ajatellut että kenties anoppisi saattaisi pelätä,että masennus "tarttuu" tai periytyy sitten teidän lapsillenne.Sekin olisi hyvä ottaa esille jos pääsette keskusteluyhteyteen.
      Itselläni on aikuinen tytär,joka on kärsinyt todella syvästä masennuksesta ja on nyt voiton puolella.Hänellä on hyvä ja ihana poikakaveri.Silti minua kyllä arveluttaa kun molempien sukujen puolella on niin paljon nimenomaan psyykkisiä ongelmia,väkivaltaa,alkoholismia,huumeita.Siis,tarkoitan,että mietin kuinka he loppupeleissä rakentavat yhteiseloaan...saati kun/jos saavat lapsia.
      Minä en ole puuttunut tyttäreni asioihin millään tavalla,olen vain tavis-äiti ja toivon parasta.
      Josko voisit vielä jutella anoppisi kanssa ja kysyä mitä hän kenties pelkää?

    • Arpapeliä

      Samoin minulla tuli mieleen, että anoppisi pelkää masennusta yli kaiken. Pelkää, että se tulee tekemään hänen ja hänen poikansa elämästä helvettiä. Tässäpä tarinaa eräästä suvusta.

      Minun anoppini sai diagnoosin kaksisuuntainen mielialahäiriö noin 40 vuotta sitten (taisi silloin olla nimellä maanis-depressiivisyys). Hänellä on ollut toimiva lääkitys koko tämän ajan eikä hän erityisemmin sairasta kyseistä sairautta. Hänellä on viisi sisarusta - kaikki terveitä, kolme lasta - kaikki terveitä ja viisi lastenlasta - kaikki terveitä. Lastenlapset tietysti saattavat sairastua myöhemmin elämässään, mutta voivat myös olla sairastumatta. Kukin tästä lähisuvusta saattaa myös sairastua vakavasti joku päivä, tai olla sairastumatta. Mitä sitä piruja seinille maalaamaan...

      Eiköhän masennusta suurempi ja ympäristöä sairastuttavampi sairaus ole suvaitsemattomuus ja yhteistyökyvyn puute, jota tuleva anoppisi sairastaa. Pidä sinä huoli itsestäsi ja parisuhteestasi, äläkä anna anopin sairastuttaa teidän kotia. Pidä asialliset, mutta viileät välit häneen. Ole tekemisissä vain välttämättömin, äläkä ole omaehtoisesti yhteydessä häneen.

    • ...

      Äh, kaikki noi heitot voi olla ihan fuulaa, kunhan jotain pääsee sanomaan. Keskity vahvistamaan itsetuntoasi muiden mielipiteitä ja sanomisia kohtaan. Tekemisissä ei ole pakko olla, jos nyt jotkin harvat sukujuhlat. Mies saa käydä miten usein haluaa, mutta edellytä, ettei hän puhu mitään sinusta. Puhukoon anoppi vaan kavereilleen luontonsa mukaan, hekään tuskin sinua kiinnostavat.

    • Syysmorsian

      Uusia käänteitä tapahtunut: Yritin selvittää välejä anopin ja kälyn kanssa, jotta voitaisiin häissä olla väleissä. Siitä alkoikin sitten rikosilmoituksilla uhkailu, olen kuulemma uhkaillut heitä ja tahrinut maineen. loukannut kunniaa yms, kun olen sanonut miten asiat olen kokenut. Niin siinä nyt sitten kävi että ne akat saivat koko mieheni suvun minua ja miestäni vastaan. Appiukonkin he käänsivät minua vastaan. Onneksi minulla on heidän uhkailuviestinsä tallessa, on siis todistusaineistoa. Häät pidetään kuitenkin, miehen perhettä ei kutsuta, niiin paljon he ovat meitä loukanneet. Hiljalleen pääsen tästä jaloilleni mutta edelleen pelkään joka ilta, että mitä ne sairaat ihmiset seuraavaksi keksivät.

    • -nainen-

      Huh, ymmärrä nyt, älä ole tekemisissä anoppisi ja tämän tyttären kanssa. He vain haluavat sinut pois tolaltaan. Äläkä mene missään nimessä selvittämään, tai kyselemään yhtään mitään heiltä.

      Ja naimisiinhan menette te kaksi. Ei koko sukua tarvitse naida. Inhottavia äitejä ja anoppeja on löytynyt kautta maailman laidan.

      Siitä tietysti nousee kauhea poru, jos te ette kutsu heitä häihin.
      Minä luutavasti lähettäisin kutsun myös heille. Ja jättäisin heidän päätettäväksi sen, osallistuvatko he tilaisuuteen, vai eivät.
      Koska muuten he tulevat ikuisesti syyttämään sinua siitä, että heitä ei edes kutsuttu. Näin poistaisit yhden mahdollisuuden turhiin *syytöksiin*.

    • Tsemppiä anoppi suhteeseen.

      Minulla on takana 6 vuoden suhde jossa anoppi on vihannut minua jo 5 vuotta. Isäni varoitti minua tulevasta anopistani, mutta en uskonut rakastuneena omaa isääni.

      Nytten olemme eroamassa koska minulla ei ole arvoa heidän suvussaan, koska olen Yh, ei omia vanhempia ja tiedän oman arvoni.

      Tilanteemme sai alkunsa kun menin avopuolison avecina heidän sukujuhliinsa ja juttelin vieraille ihmisille. Anoppini ilmoitti koko suvun paikalla ollessa etten kuulu sukuun ja minun on turha siihen pyrkiä. Kaiken tämän ajan olen koittanut miellyttää ja antanut miehen viettää perheensä kanssa jopa 3 viikon omia lomia jotta saisin hyväksyntää, tämä ihan turhaa...

      Mutta muista että te olette te kaksi ja jos muut hyväksyy niin se kannattaa elämässä teitä jo pitkälle tulevassa avioliitossa ja tulevien lasten kanssa...

      • Syysmorsian

        Kiitos teille näistä viesteistä. Olin tosiaan hölmö kun kuvittelin että välit voisi saada keskustelemalla kuntoon mutta ei se ole yksin minusta kiinni. Jos aina vain syytetään ja haukutaan ja yritetään keinolla millä hyvänsä pilata toisten parisuhde niin ei ihminen voi ollakaan kovin terve.


    • Neuvoton.

      Moi! minulla aivan samanlainen tilanne. Olemme poikaystäväni kanssa olleet nyt reilun vuoden yhdessä ja anoppi kokelas saa minut kiehumaan. Ja on saanut aivan suhteen alkutaipaleelta asti, ( Tämän vuoksi 4kk:n ero. )
      Olin ensimmäistä kertaa puolen vuoden seurustelun jälkeen juhlimassa ilman poikaystävääni ja tämän jälkeen anoppi kokelas rupesi laittamaan viestejä kuinka minä olen heti jakamassa itseäni kun poikansa silmä välttää. Yritin sitten selvittää asiaa mutta turhaan. Joka ainut kerta kun hän soittaa poikaystävälleni hän mustamaalaa minua ja kertoo kuinka sairas olen ja jne jne. Tuntuu ettei mikään saa häntä tyytyväiseksi. Olemme asuneet yhdessä mutta raha tilanteen vuoksi oli pakko muuttaa erilleen. Ja nyt joka ainut kerta kun poikaystäväni pyytää äidiltänsä rahaa vastaus on "kysy siltä hempukalta.." "sehän siellä aina kortteeraa joten käske maksamaan sinun kulusi". Mutta niin sinulle sanoisin vain että anna tehdä mitä haluaa ja ole ylempänä kuin hän. Kerran haukkuu niin aina haukkuu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      41
      2470
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2447
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2342
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2102
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      25
      1837
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1663
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1098
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1014
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      959
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      55
      864
    Aihe