Kauhistuttava P O R N O

mitä mieltä olette?

Ensimmäisenä, en ole linkittänyt eikä tarkoituksenakaan ole linkittää mitään akteja tähän aiheeseen.
Naisena olen vain ajatellut kyseistä teatteriesitystä ja sen vaikutuksista naisten mieliin.

Monille naisille kyseessä tuntuu olevan vastenmielinen tabu, naisen halventaminen ja käyttäminen. En sitä sano, etteikö tätäkin tapahtuisi, mutta itse ajattelen sen lähes tulkoon voittona.
Sehän on lähes maailmanvalta ja me naiset pyöritämme loppuenlopuksi hollywoodiakin menestyvämpää bisnestä jossa miehillä on vain sivu-osa.

2

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • no ei nyt ihan

      Tarkalleen ottaen siis ei ole mielipidettä sinänsä, että sillä olisi merkitystä, prostituuiota on aina ollut ja tulee aina olemaan. Turha siinä on rykiä. Mutta. Älä ole dorka. Toistaiseksi miehillä on siinä nussimisessa sivuosa: suurimmat rahat kuitenkin kiskoo ne miehet, jotka tuottavat ja johtavat tätä bisnestä, joten kyllä miehet edelleen johtavat sitä rahaa: se että luxush*ora levittää jalkansa ja antaa panna itseään joka reikään, ei tee hänestä vielä johtavaa bisnesihmistä, vaikka hän siitä kelpo korvauksen näissä joissain tapauksissa saisikin. Pornoon sisältyy myös lieveilmiöitä kuten huumeet ja hyväksikäyttö. Siellä liikkuu raha ja onhan playboykin saanut ties ketkä saalistettua itseään esittelemään, mutta ei pidä olla sinisilmäinen hölmö. Asiat asioina. Se ei ole laatua, vaan pimppia ja lihaa sitä varten, että ihmiset voi vetää käteen, kun ei niillä muuten oma mielikuvitus riitä.

      Monille naisille kyseessä nyt ei ole ollut tabu enää vuosiin. Millä vuosituhannella sä oikein elät? Pornosta nyt jauhetaan helmessäkin ja sitä tyrkytetään sillä volyymilla joka paikkaan että jos tää "aikuisviihde" (mikä aikuisviihde?!) on jollekin tabu, niin sen syntymävuosi alkaa jollain... Ehkä kakkosella? Se että monet naiset ei tykkää siitä, johtuu ehkä eniten miesten tavasta sitten vaatia sitä runkkaamista ja peppureikää kotonakin ja siitä, että osa ihan oikeasti kuvittelee, että näin se käy: seksi on muutenkin hankala laji ja sitten vielä tää teollinen runkkaaminen antaa siitä aivan täysin pintapervoja ohjeita. Great. No, osa on sopeutunut hienosti ja moni nuori katsoo puhelimistaan pornoa jo 8-vuotiaista lähtien: kun siihen kasvaa ei paremmasta tiedä, joten kai se on aivan sama sitten. Ai niin, pornohan ei tosiaan vaikuta mitenkään ihmiseen, sehän on nähty niin monta kertaa, kuten ei siis telkkari eikä mainokset eikä mikään media. Juu.

      Mulle on aivan sama sinänsä, jokainen hankkikoot rahansa mistä hankkii ja antakoot mitä reikää tahansa, ei kiinnosta, mutta en mä silti tyhmä ja sokea ole. Ei mainosmiehet ja pornoteollisuus ole vielä saanut mua aivopestyä kuvitteleman että ihan hyväntekeväisyyttä tässä tehdään ja rahan teko bisnes on puhtaasti seksin ja ihmisen saamisen eikä ottamisen asialla. Tai että huoraaminen vaan on naisten ihanneammatti ja että vaikka ne tiedostaa ja tietää pystyvänsä kaikkeen muuhunkin ne valitsee nyrkkipanot ja perseeseen vetämisen, koska se antaa niin sitä voiman tunnetta ja hallintaa... Kyllä kai niitäkin maailmaan mahtuu, mutta siellä missä liikkuu paljon rahaa, liikkuu aina myös rikoksia, hyväksikäyttöä ja onnettomuutta, samoin siellä, missä myydään jotain sellaista, mitä oikeasti rahalla ei voi ostaa. Enkä ymmärrä pohja-ajatusta siitäkään, miten olisi parempi, jos naiset tekisivät ihmiskauppaa ja tätä, kun että miehet, että naiset sitten johtaisivat sitä, kun että miehet: ihan samanlaisiahan ne sitten ois. Että pitäisi tuntea jotain sukupuolista ylpeyttä, kun jos ei muuta johdeta, niin johdetaan sentään huoraamista ja runkkausmateriaalin tekoa? Ei, eipä tee mulle mitään voiton tunnetta.

      On olemassa rehellistä ja vapaaehtoista pornoa ja prostituutiota, ikävä kyllä sen mukana ja helpon rahan toivossa myös kaikkea muuta ja vielä enemmän. Sieltä nimittäin ostetaan, mistä halvimmalla saadaan.

      • Ihmettelen edellistä

        Miksi tässä rinnastetaan porno ja prostituutio?! Kysyn vaan. Ne on kaksi aivan eriasiaa... Miksi!? Tutkikaa itse.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      108
      3895
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      40
      2415
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      72
      2383
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2292
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      40
      2048
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      78
      1620
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1517
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      10
      1245
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      71
      1087
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1081
    Aihe