Nyt itse flunssassa pitkästä aikaa, ei onneksi kuumetta mutta sitkeä nuha ja köhä. Kyllä, tekisi kovasti mieli mennä harjoittelemaan, mutta en tee samaa virhettä, minkä näen säännöllisesti toistuvan eri liikuntalajien parissa. Muutamia huomioita:
Tartutat muita käytännössä tahallasi menemällä salille tai muihin treeneihin flunssaisena, vaikka et ehkä omasta mielestäsi kovin sairas olisikaan. Harjoittelu kiihdyttää hengitystä ja lisää taatusti yskimistä ja nuhimista, jonka lisäksi tulee lähmittyä yhtä sun toista rautaa, joten aika moni saattoi saada infektion. Onnittelut.
Ja kaikki tämä käytännössä turhaan, sillä lievänkin sairastelun aikana keho ei pysty saamaan juuri mitään harjoitteluvastetta, koska infektio, jopa kuumeeton nuha vie elimistöä kataboliseen suuntaan.
Haittaa tästä on harjoittelijalle itselleen aivan satavarmasti. Treeni ei voi tuntua hyvältä, eivätkä tehot ole sillä tasolla, millä kunto kasvaisi, jos olisi terve. Todennäköisesti tauti pitkittyy, eli harjoitus tai muutamia harjoituksia flunssan sekaan saattaa tehdä helpostikin viikon taudista kolmen viikon taudin.
Sydänlihastulehdus ei ole kovin vähäinen riesa. Ei sitä onneksi moni taida saada, mutta osa saajista ei pääse oppimaan kokemuksestaan, kun sydän sanoo rytmihäiriöstä seis.
Eli olisi parempi ajatella ensin.
Flunssatreenaajat - ajatelkaa ensin
Tohtori Noutolempi
1
108
Vastaukset
- tai aina.
kyllä mä sormii treenaan vaikka flunssakin o eikä keskijalkatreeniikää voi välii jättää. toisinaan siis rauta on taottava kun se o kuumaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1544025On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412450Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742427Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732322Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512092Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl221816Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801653- 801590
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?721142Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581111