HEIPPA . olen yli Kolme kynppinen Tamperelainen jonka ääni ei kuulu kun Asioista päätetää .Siksi minä olen päättänyt kirjottaa oman Vaali Julistuksen . Tätä saa sitten aviomesti Lainata ja Kopioioda .
Minä vaadin näin :Ryssä pois suomesta ja rysseli myös Mietikää nyt vanhojaihmisiä jotka on koko ikänsä tehnyt työtä Isän maalle ja sitten tulee Mahanmuuttajat . Kyllä se Timo soini on .Olen päätänyt äänestää Perus suolaisia ja tehdä kaikeni sen eteen että : Post Moterni huuhaa ei vie enään veron maksajien rahoja !
Homo ja lespo suhteet tulisi joko kieltää Lailla tai sitten Homot ja Lespot pitäisi asuttaa syrjä seuduile.Sukupuolen vaihtajat kanssa , Soini on ainoa nyky Poliitikassa joka puhuu järkeviä .Hyvä että jätkä porskuttaa
Ja sittense on ihan kauheaa kun Ympäristö Asiat on muka tärkempiä kuin se että Somalainen Yrittäjä pärjää ihan kunnolla pärjää . Onko Vasemmisto Vihreät koskaan tehnyt kunnon työtä Minäpä olen !!!Kommunistit on ajettava venäjälle.Julkikset ja muut Pellet täytyy saadapois rehellisten Suomaisten Yrittäjien ja Työn tekijöiden ja Eläkeläisten silmistä.
Ilmaston muutos on Hunpuukia kylähän sen todistaa jo pakkaset .Ja se vielä että timo Soini on hyvä mies ! Äänestäkää soinia Me vaadimme suomeen Yhtenäis Kultuurin jossa ei ole :Maahan muuttia eikä Homoja Lespoja Sukupuolen Vaihtajia eikä Huumeiden käyttäjiä eikä kasvis syöjiä . Kasvis Ruoka pävät pois kouluista tilalle Karjalan Paistia ja Kuiva lihaa.Meidän suku polvi on kasvatettu Tilli lihalla me olemme oppinut arvostamaa Hyvää Suomalista Ruokaa .
Ei enään Kukka hattutätejä vaan rehellisiä Sumalaisia Miehiä Timo Soini !!! päämisteriksi Tämä Julistus on annettu Kaukon päivänä 3 .maaliskuuta vuonna : 2011
Timosoini on PARS!!11
nöykönäksö
4
242
Vastaukset
- kakaaaa
Timo Soini on kamala ja ylimielinen, häpeäisin silmät päästäni jos moinen kasa edustaisi suomea. miettikää nyt ihmiset vähän. sehän olis suurin vitsi!
- nöykö taas
ei ei ei kyllä timo soini on parsa
- persusuomalainen
Nyt näytetään puna viher mädättäjille, mamuille, mokuttajille, kukka hattu täteille, stalinisteille ja post modernismeille missä kaappi seisoo!!!11!1 Ei meitän vero varoilla tueta puna viher mädättäjiä, mamuja, mokuttajia, kukka hattu tätiä, stalinisteja ja post modernisteja!!!!11
- myllistikirkko rp.
kitos pappien sek' englilien m' kuulun joukkoon veljien hyvien!!111ykksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k323503On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole232279Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi792218Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä422081Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma561474- 741386
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69937Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46903Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat9807Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi34780