Hei,
kertokaapa Dallapeen keikoilla käyneet millaista musiikkia tulee. Tuleeko kappaleet pareittain ja onko musiikki tanssittavaa? Solisti Sami Saari ei mitenkään vakuuta ainakaan äänellisesti ja musiikkitaustallaan. Suuri soittajamääräkään ei myöskään vältäämättä takaa kovin tanssillista nautintoa, kuten on tullut todettua Riku Niemen orkesterista. Liian jatsahtava meininki ei meinaan nappaa.
Dallapee - kokemuksia?
19
937
Vastaukset
- rampe keränen.
Ei ole minullakaan kokemusta kummastakaan orkesterista tanssin merkeissä. Riku Niemen orkesteria olen ollut kuuntelemassa konsertissa livenä ja hyväksi havainnut.
Vähän minuakin arvelluttaa isojen orkestereiden käyttö tanssimusiikin esitykseen, myös määrättyjen musiikkityylien markkinointi kansan tajuntaan suurella kokoonpanolla ei tunnut hyvältä. Esimerkiksi M Metsäketo yhtyeineen ei ole minua vakuuttanut esityksillään lainkaan.
Mielenkiinnolla suhtauden kuitenkin edellä mainittuihin orkestereihin ja menee harkintaan, josko saisin itseni (ja vaimoni) lähtemään Pesäkalliolle tai Esakalliolle nauttimaan isojen orkestereiden musiikista, ainakin kuuntelumielessä. - soettajja
Näinhän se menee, että mitä isompi orkesteri niin sitä parempi. Kuuntelijat ovat vaan tottuneet minimaaliseen konesoundiin joka on niin yksinkertainen ettei sitä tarvitse kuunnella. Voi hyvin verrata aroaineilla maustettuun pikaruokaan joka on monen mielestä parempaa kuin hyvän kokin oikeista aineista tehty.
- Konsertit erikseen
"Näinhän se menee, että mitä isompi orkesteri niin sitä parempi."
- riippuu siitä mistä näkökulmasta katsotaan
Minulle tanssijana pointti on kyllä se, että musiikki soveltuu lavatanssiin. Kappaleiden olisi hyvä tulla pareittain. Viis siitä montako hemmoa lavalla on. Esim. mahtipontinen Riku Niemen Orkesteri sopii paremmin konserttiin kuin tanssilavalle sekavan ohjelmistonsa ansiosta. Nähtäväksi jää miten on Dallepen kanssa, jos nyt heidän keikalleen tulee lähdettyä.
- waari-49
Kerran on uusi Dallape nähty ja tnssittu. Kappaleet pareittain kuten kuuluu. RN meni myöskin kesällä 2009 lavaetiketin mukaan, 2010 sitten konsertteina ....
- Niemi & Dallape
Huipputanssittajia ovat Dallape ja Riku Niemi. Sopivasti hyvää vaihtelua tavallisten tanssibändien kaavamaiseen soitantaan ja toistensa toistamiseen.
- Erilainen ilta
Molemmat orkesterit on nyt tullut kertaalleen koettua. Riku Niemen keikasta riitti yksi kerta. Jorma Kääriäinenkin sopi paremmin Agentsiin.
Eilinen Dallapen esiintyminen V2:lla oli upeaa kuultavaa. Parasta antia oli orkesterin johtajan tenori Juha Hostikan esittämät kappaleet. Vau! Sitä voisi mennä kuuntelemaan uudestaan. Jos ei häiritse se, että kappaleet eivät tule pareittain ja tykkäätte runsaasta humppamusiikkitarjonnasta niin suosittelen :). Näin paljon humppaa en ole illan aikana tullutkaan Toki oman annoksensa siihenkin toi PNP. - Kaavamaista kaavamai
Haastavia bändejä molemmat nykyisille konemaiseen tanssimiseen tottuneille lavatanssijoille.
- aliihaahka
Kyllä. Sen vuoksi ihmisten pitäisikin omaksi hyväkseen opetella tansseja, että oppisivat monipuolisuutta tanssiinsa. Tanssikurssille vaan.
- Lisää nostalgiaswing
Eläkeelle jääneet muusikot ovat perustaneet useampiakin jatsia soittavia tanssibändejä ja on niissä muutamia nuoria soittajiakin mukana. Lavoillakin käyvät soittamassa mutta harvakseltaan. Nostagiatansseissa saattaa soittaa useampikin jatsibändi. Jatsi irtoaa muutamalta suosikkibändiltäkin, mutta enemmänkin sitä voisi soittaa.
Lisää vanhaa jatsia toivoo nostalgiatanssijat - siihen kun toimii monet nykyisin suositut swingtanssit. - Dallapee ja kesälava
Eilen Dallape loistava.... tanssittavaa ja taitavaa soittoa... tahtoo lisää. Kesälavoilla tavataan....
- hjp.
Kokemus tuokin. Ihan hyvää musiikkia kuunnella kahvilan puolella, tanssittavuus kaukana, ei kuulu tanssilavoille moinen yritelmä. Tälläisten suppean ohjelmiston takia ihmiset joutuvat vielä osan iltaa kuuntelemaan levymusiikkia, onneksi Syke hoisi oman osuutensa todella hyvin.
- Huippu-Dallape
Ja erityisesti hyvää tanssittavaa musiikia. Huipputanssimusiikista pääsee nauttimaan useammankin kerran kesäkauden aikana.
Syke huolehti hyvin kaavoihin kangistuneiden kävelyttämismusiikin esittämisestä.
- :DD
"Syke huolehti hyvin kaavoihin kangistuneiden kävelyttämismusiikin esittämisestä"
- hauskanen provo :DD- Esan Riku Niemi Tans
Samoin Neljän Suora selvisi hienosti kävelyttämismusiikista Esakalliolla. Tanssilavoilla enennäkemätön tungos esti kuitenkin kävelyttämiset aika tehokkaasti ja laahustamista enemmänkin "tanssiminen" oli.
Riku Nieni sai myös parketilla aikaan sellaista liikehdintää, mitä voisi myös tanssiksi olettaa. Tiukan sumpun asiosta lavan etusivulle muodostui myös hyvin tilaa kädenalitteluihin.
- Tätä lissää
Aivan ihanaa ja tanssittavaa musiikia. Tansseissa paljon käyvälle pirteä yllätys ja miltä kuulostaakaan musiikki ison orkesterin soittamana.
- Kysyn vaan
Miksiköhän nämä yrmeät tanssinharrastelijat,jotka tanssii kaavoihin kangistunutta ns. tanssia aivan omalla tavallaan ja kaikki tanssit samalla tavalla,eivät osaa arvostaa hyvin soitettua ja kunnolla sovitettua sovitettua musiikkia ja eivät myöskään opettele oikeasti tanssimaan,kysyn vaan.
- välilyöntejä puuttui
kökkö provo..
- kellapuu
Tosiaan kökkö provo kun ei edes selviä mitä ajaa takaa.
Mutta tanssinharrastajat pitävät kyllä Dallapesta, uskallan sanoa, joten "kysyn vaan" tarkoittanee jotain toista pumppua.
On kokemusta Riutalta viime kesänä. Dallapé on aivan riemastuttavan erilainen tanssilavaesiintyjä, ja musiikki tosi svengaavaa. Itse taisin Dallapén esiintymisvuorolla enimmäkseen olla eturivissä että näkisinkin jotain, vaikka swing-tyyppinen musiikki aivan kutsui tanssimaan.
Lavalla ei ollut montaa minun tanssituttua joten senkin puolesta oli ihan mukavaa kerrankin seurata läheltä orkesterin toimintaa. Hieno kokoonpano, ja hauska esitys kaikenkaikkiaan. Lisää tällaisia persoonallisia kokoonpanoja lavoille - meillekin päin, jookosta ;-D !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k453606On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole352337Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802266Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä542160Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.251595Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma641522- 761437
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?55993Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69967Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi39849