Kehitysmaat

kehitysmaakukko

Minua surettaa lukuiset kehitysmaat. Itse en voi paljoa auttaa, olen "köyhä", tai siis riittää hyvin ruokaan,vaatteisiin ja laskuihin, mutta turhaa ei ole varaa ostaa! Minusta kukaan ihminen ei ole pakollisesti ostamassa turhaa, (esim. kukkia,karkkia). Ne rahat, joita ihminen käyttää ainakin kerran viikossa turhaan (turhaa voi olla myös se,että esim jos sinulla on ehjät,hyvät kengät, mutta ostat silti uudet,koska ne vain on niin makeet) voisi käyttää hyväntekeväisyyteen. Unisefille voi viedä rahaa, he lähettävät sen apua tarviville. Nimittäin monissa kehitysmaissa tms, ihmiselle on tärkeä yksi eurokin! Heillä 1 e (siellä on 200 sen maan rahaa joka on kuitenkin vähän) jolla pääsee pikkubussilla 7km matkan pari kertaa tai saa vähän ruokaa sillä. Kehitysmaiden varattomien kodeilta on yleensä ainakin 7km matkaa kaupunkiin. Jotkut lapset, jotka saavat käydä koulua, kantavat omia koulutuolejaan yli 10km koulumatkalta yhteen suuntaan! Vesi on rapamaista ja ruskeaa (epäpuhdasta), ruokaa on vähän, koulutus on kehnoa, ei ole leluja, ei ole pehmeitä vuoteita yms. Tilanne on tosi huono. Joissain alueissa on nähty huijausta "arvollisilta" päättäjiltä, jotka "parantaa" maailmaa: Heidän sähköä käytetään ja sähkölinjat kulkevat kattojen yli,niin ettei kukaan saa sitä käyttää! Sähkö menee isoihin kehittyneihin maihin, sähkö-ja energiavoimaloihin! AUTTAKAA SIIS HEIDÄN TILANNETTA!

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jk

      en osaa sanoa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2509
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2497
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2382
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      61
      2165
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1877
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      88
      1707
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1163
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1034
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1015
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      896
    Aihe