Narsistihan teeskentelee, tai ei itse sitä tiedosta, mutta ympäristö havaitsee sen. Mutta uhrina minun on myönnettävä, että niin tein minäkin narsistin kanssa ollessa. Teeskentelin ihmisille ympärilläni, että kaikki on hyvin. Teeskentelin nauravani narskun vitseille. Teeskentelin pitäväni samoista ohjelmista ja hänen maullaan valituista vaatteista. Mukauduin ja mukauduin. Ja tämä ei ollut normaalia käytöstä minulta. Yleensä olen hirveän rehellinen ja sanon jos jokin ei miellytä. Turvallisessa ihmissuhteessa näin uskaltaa. Oikeastaan teeskentelin olevani ihan eri ihminen kuin olen. Mikään ei oikein tullut luonnollisesti. Jätin sarkasmin ja ironian pois puheesta (koska ei ollut hyväksyttyä..), pukeuduin vaatteisiin, jotka olivat epäcooleja (ja muuten olen tykännyt aina cooleista kuteista), en käynyt enää tyttöjen illoissa jne.
Mutta minä pelkäsin. Ja se pelko ei ollut tästä maailmasta. Se ei ollut pelkkää hylätyksi tulemisen pelkoa, vaan se oli pelkoa narsistia kohtaan. Ehkä me kehollamme havaitsemme pedon. Jokin alussa varoitti minua hänen käytöksessään, mutta suljin tuon tunteen. Sen sijaan aloin menemään yhä syvemmälle narsistin maailmaan. Kun joku kummastelee, miksei lähde suhteesta, hän ei ymmärrä sitä pelon määrää. Se oli käsittämätöntä. Mitä enemmän pelkäsin, sitä enemmän mukauduin, vaikka olisi pitänyt juosta. Tuntui kuin unessa, jossa yrität juosta, mutta et kykene, ei ole voimia. Vielä edelleenkin, vaikka suhteen loppumisesta on aikaa, pelkään narsistia ja hänen yhteydenottojaan. Jos näen hänet kaupungilla, saan ahdistuskohtauksen.
Myönnän, että olen läheisriippuvainen, mutta narsistin kanssa se ei ollut pelkästään sitä. Minä mielistelin ja mukauduin, koska minulla oli ihan järjettömiä pelon tunteita tätä ihmistä kohtaan. Pelkäsin kai, että jos en tee, miten tämä ihminen haluaa, niin peto pääsee irti ja niinhän se usein pääsikin, vaikka olisin tehnyt mitä. Mutta hänessä oli myös jokin sellainen "haju", en osaa paremmin selittää, jonka saalis saalistajassaan haistaa. Uhan tunne ja tyhjyyden aura.
Teeskentely, mukautuminen ja pelko
21
611
Vastaukset
Komppaan ajatuksiasi.
Teeskennellä ei pitäisi, mutta joidenkin seurassa sitä tulee tehtyä.
Pelkään ---> pidän kulissia että olen itsevarma ---> tarkka havannoitsija huomaa minun valehtelevan ---> seuraa epäluottamus.
Mutta on ihmisiä, jotka heijastaa niin suoraa kuvaa, terveitä peilejä, että heidän kanssaan voi olla oma itsensä. Mikä on onnellisuuden tunteen eräs lähtökohta; saada olla se kuka on, tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on :)YE :
Kyllä sitä kaikenlaisia naamioita on tullut itse kunkin pidettyä yllä.
Olin kerran todella varpaillani kaverini kanssa kun "hän" ilmestyi paikalle. Mitäs kaverini tekikään ? Alkoi kertomaan muutoksista joita minussa näki. Ei kivaa=)
Ensin se oli vähän noloa "jäädä kiinnI" mutta kivan kamun seurassa se sitten helpotti.
Nämä ihainaiset ihmiset joiden seurassa on luontevaa olla, ovat kullanarvoisia. Nostetaan maljaa heille kaikille !
Ps. toivottavasti itse kuuluu siihen joukkoon (?) Hehlynett kirjoitti:
YE :
Kyllä sitä kaikenlaisia naamioita on tullut itse kunkin pidettyä yllä.
Olin kerran todella varpaillani kaverini kanssa kun "hän" ilmestyi paikalle. Mitäs kaverini tekikään ? Alkoi kertomaan muutoksista joita minussa näki. Ei kivaa=)
Ensin se oli vähän noloa "jäädä kiinnI" mutta kivan kamun seurassa se sitten helpotti.
Nämä ihainaiset ihmiset joiden seurassa on luontevaa olla, ovat kullanarvoisia. Nostetaan maljaa heille kaikille !
Ps. toivottavasti itse kuuluu siihen joukkoon (?) HehOlkoon matkamme eräs määränpää pyrkimys tulla vääristämättömäksi peiliksi. =)
yxex kirjoitti:
Olkoon matkamme eräs määränpää pyrkimys tulla vääristämättömäksi peiliksi. =)
YE :
Pakko pilata hetkeksi letkeän huumorinhetki, mutta mietippäs mitä juuri kirjoitit =)
"Olkoon matkamme eräs määränpää pyrkimys tulla vääristämättömäksi peiliksi. =) "
Tuossapa olisi hyvä veskislogan jokaisen uhrin pöntön kupeeseen. Voisi sitten aamuSillä miettiä mitä se omalla kohdalla tarkoittaa. Jos näin onnistuu tekemään, siis kuten kerroit, pelko narsistin kynsiin joutumisesta on enää vain pelkkä muisto =)lynett kirjoitti:
YE :
Pakko pilata hetkeksi letkeän huumorinhetki, mutta mietippäs mitä juuri kirjoitit =)
"Olkoon matkamme eräs määränpää pyrkimys tulla vääristämättömäksi peiliksi. =) "
Tuossapa olisi hyvä veskislogan jokaisen uhrin pöntön kupeeseen. Voisi sitten aamuSillä miettiä mitä se omalla kohdalla tarkoittaa. Jos näin onnistuu tekemään, siis kuten kerroit, pelko narsistin kynsiin joutumisesta on enää vain pelkkä muisto =)No joo-o :)
Vessoista puheenollen; olen monessa yleisessä veskissä nähnyt mitä merkillisimpiä hauskuuksia ja filosofointeja seiniin kirjoiteltuna..
Okei, asiaan..
Aattele heijastusta, ei siis lasipeilin, vaan psykologista defenssimekanismia. Heijastaminen eli projektio, sen voisi kuvailla tapahtumaketjuna missä ihminen näkee ja kokee omien tunteidensa tulevan toisen ihmisen suunnalta, ja heijastava uskoo että se toinen ihminen on hänen tunteiden alkulähde.
Jos ajatellaan esimerkiksi että 'sulla' (kellä tahansa) on ollut narsistinen äiti joka on heijastellut sinuun kaikenlaista ollessasi pikkuinen, olet sisäistänyt äidin vihan ja mitätöinnin, ja oppinut kokemaan itsesi huonoksi. Huonouden tunteesta tulee normaali olotila koska lapsella ei ole vertailukohtaa, ja siksi koska lapsi ei ymmärrä äidin vihaa tai empatianpuutettä. Äiti auktoriteettina täytyy olla oikeassa, minussa on vikaa, sisäistää lapsi. Oma minäkuva kehittyy puutteelliseksi. (mutta ei huolta, asioiden pohdiskelu eheyttää ihmistä aikuisenakin, jos kaikkea ei hiffannut lapsena :) )
Tällaisesta lapsesta tulee todennäköisimmin läheisriippuva (ohutnahkanarsisti) Aikuisena lapsi omissa suhteissaan jatkaa tuota opittua heijastamista. (Eriytymisprosessi, jota ei lapsena tapahtunut haittaa koko loppuelämää, jollei siihen itse puutu, ja saata sitä loppuun.)
Jos oma rakastettu sanoo vaikka että 'et sitten osannut edes soppaa keittää, liikaa suolaa', niin iskee vihavaihde päälle, Pahaolo mikä tuntuu päässä heijastuu siihen sanojaan, ja sanojasta tulee se syyllinen pahaan oloon. Vaikka kyseessä on oikeasti oma lapsuudessa opittu mekanismi suhtautua mitätöintiin.
Vertauksen vuoksi; jos rakastettu mitätöisi sopan tekoa kiinan kielellä, se ei tuntuisi mitätöinniltä, ja pahaa oloa ja heijastusta ei syntyisi.
Jotain tällaista tarkoitin 'matkalla vääristämättömäksi peiliksi'
*pääsitkö kärryille vai pakitanko* =)- M.B.
yxex kirjoitti:
No joo-o :)

*pääsitkö kärryille vai pakitanko* =)Älä pakita, mä pääsin ainakin kärryille.. Itse en kuitenkaan hyväksy jatkuvaa sanomista suolattomasta sopasta, jos vaatimus on, että toinen sen keittää.. Tai jos vastaa, että pistäpä kuule ihan omalle lautaselle sitä suolaa, niin sota onkin päällä ja syy on siinä JOKATAPAUKSESSA, että minä en kyennyt sopankeittäjänä vastaanottamaan kritiikkiä.. :DDD
Siinä itse asetelmassa ei kiinankieli auta
Kun se asetelma pitäisi purkaa ja asetella uudelleen. Se joka toisen keittämää soppaa syö, sanoo v....u kiitos.
Lyhyesti
*joojoo oon kärty* yxex kirjoitti:
No joo-o :)
Vessoista puheenollen; olen monessa yleisessä veskissä nähnyt mitä merkillisimpiä hauskuuksia ja filosofointeja seiniin kirjoiteltuna..
Okei, asiaan..
Aattele heijastusta, ei siis lasipeilin, vaan psykologista defenssimekanismia. Heijastaminen eli projektio, sen voisi kuvailla tapahtumaketjuna missä ihminen näkee ja kokee omien tunteidensa tulevan toisen ihmisen suunnalta, ja heijastava uskoo että se toinen ihminen on hänen tunteiden alkulähde.
Jos ajatellaan esimerkiksi että 'sulla' (kellä tahansa) on ollut narsistinen äiti joka on heijastellut sinuun kaikenlaista ollessasi pikkuinen, olet sisäistänyt äidin vihan ja mitätöinnin, ja oppinut kokemaan itsesi huonoksi. Huonouden tunteesta tulee normaali olotila koska lapsella ei ole vertailukohtaa, ja siksi koska lapsi ei ymmärrä äidin vihaa tai empatianpuutettä. Äiti auktoriteettina täytyy olla oikeassa, minussa on vikaa, sisäistää lapsi. Oma minäkuva kehittyy puutteelliseksi. (mutta ei huolta, asioiden pohdiskelu eheyttää ihmistä aikuisenakin, jos kaikkea ei hiffannut lapsena :) )
Tällaisesta lapsesta tulee todennäköisimmin läheisriippuva (ohutnahkanarsisti) Aikuisena lapsi omissa suhteissaan jatkaa tuota opittua heijastamista. (Eriytymisprosessi, jota ei lapsena tapahtunut haittaa koko loppuelämää, jollei siihen itse puutu, ja saata sitä loppuun.)
Jos oma rakastettu sanoo vaikka että 'et sitten osannut edes soppaa keittää, liikaa suolaa', niin iskee vihavaihde päälle, Pahaolo mikä tuntuu päässä heijastuu siihen sanojaan, ja sanojasta tulee se syyllinen pahaan oloon. Vaikka kyseessä on oikeasti oma lapsuudessa opittu mekanismi suhtautua mitätöintiin.
Vertauksen vuoksi; jos rakastettu mitätöisi sopan tekoa kiinan kielellä, se ei tuntuisi mitätöinniltä, ja pahaa oloa ja heijastusta ei syntyisi.
Jotain tällaista tarkoitin 'matkalla vääristämättömäksi peiliksi'
*pääsitkö kärryille vai pakitanko* =)YE : jos pakitat, laita merkkiääni päälle, seison meinaan uunona suoraan tässä takana...tuli meinaan mieleen, että eiks tää oo "samaa juttua" kuin se transferenssihommeli ?
lynett kirjoitti:
YE : jos pakitat, laita merkkiääni päälle, seison meinaan uunona suoraan tässä takana...tuli meinaan mieleen, että eiks tää oo "samaa juttua" kuin se transferenssihommeli ?
Tuota..joo, liittyy se samaan ryppääseen.
Olen ite ajatellu että narsismin ilmenemisen ymmärtämiseksi riittää ens alkuun kolme asiaa:
-Projektio ... heijastaminen
-Projektiivinen identifikaatio ... sijoittava samaistuminen (manipulointi)
-Transferenssi ... tunteensiirto
Kaikki me noita käytämme tietämättämme, täälläkin. Voipi olla kivaa ja oivaltavaa tutkia mitä nuo määritelmät tarkoittaa, ja sitten kun ne sisäistää, miettiä miksi 'minä' itken, liikutun, nauran tai suutun.
Tai miettiä miksi kusisti kaltoinkohtelee mua. Syitä tekojen takana.
Miten sun flunssa edistyy? :)M.B. kirjoitti:
Älä pakita, mä pääsin ainakin kärryille.. Itse en kuitenkaan hyväksy jatkuvaa sanomista suolattomasta sopasta, jos vaatimus on, että toinen sen keittää.. Tai jos vastaa, että pistäpä kuule ihan omalle lautaselle sitä suolaa, niin sota onkin päällä ja syy on siinä JOKATAPAUKSESSA, että minä en kyennyt sopankeittäjänä vastaanottamaan kritiikkiä.. :DDD
Siinä itse asetelmassa ei kiinankieli auta
Kun se asetelma pitäisi purkaa ja asetella uudelleen. Se joka toisen keittämää soppaa syö, sanoo v....u kiitos.
Lyhyesti
*joojoo oon kärty*Jos mulle joku antaa jotain tai tekee mun eteen, tunnen kiitollisuutta, ja mut on opetettu kiittämään siitä tunteesta. (joku oppi sentään on mennyt mun kaaliin)
Jos tarjoisit mulle liian suolaista soppaa, en mainitsisi siitä, vaan ajattelisin että ehkä sulla irtosi suolapurkin kansi ripotellessa. :-D
*kiitos sopasta*yxex kirjoitti:
Tuota..joo, liittyy se samaan ryppääseen.
Olen ite ajatellu että narsismin ilmenemisen ymmärtämiseksi riittää ens alkuun kolme asiaa:
-Projektio ... heijastaminen
-Projektiivinen identifikaatio ... sijoittava samaistuminen (manipulointi)
-Transferenssi ... tunteensiirto
Kaikki me noita käytämme tietämättämme, täälläkin. Voipi olla kivaa ja oivaltavaa tutkia mitä nuo määritelmät tarkoittaa, ja sitten kun ne sisäistää, miettiä miksi 'minä' itken, liikutun, nauran tai suutun.
Tai miettiä miksi kusisti kaltoinkohtelee mua. Syitä tekojen takana.
Miten sun flunssa edistyy? :)Kun asiat eivät mene niinkuin ME haluamme - eli kun koemme omakohtaisesti narsistisen loukkauksen - koemme itsemme uhriksi, ja uhriuteemme syyllisen luonnollisesti narsistiksi, syntipukiksi.
Voi meitä ;)
- Pimeästä aurinkoon
Sellainen ihminen joka ei tunne yhtään narsistia ei voi käsittää miksi siitä suhteesta ei lähdetä pois. Ei siitä uskalla lähteä.
En ole läheisriippuvainen, mutta huonolla itsetunnolla varustettuna uskoin kun minua kehuttiin, mies lirputteli ja lupasi kuut taivaalta. Seurasi 13:sta vuoden helvetti jonka seurauksista kärsii edelleen minun lisäkseni lapset.
Saatuani vakituisen työpaikan uskalsin tehdä irtioton. Erosta on jo yli 6 vuotta mutta lasten isä tekee edelleen kiusaa jos vain saa siihen tilaisuuden. Sossu on sokea, mies on "hyvä, kiltti ihminen joka on huolissaan lapsista". Olen voimaton."Sellainen ihminen joka ei tunne yhtään narsistia ei voi käsittää miksi siitä suhteesta ei lähdetä pois"
Totta. Vain juoppo ymmärtää toista samanlaista. Vain "uhri" ymmärtää "uhrin" hullutuksia.
Itse en ole varma siitä pelkäsinkö enemmän häntä vai itseäni. Kumpi saa minut jäämään.
Minuakin muuten piinaa vieläkin yli kahdeksan vuoden takainen ukkoni. Rankuttaa ja rankuttaa juttujaan.
Jos sossun kautta kiusausta koetetaan, kannattaa vain pitää oma piha puhtaana ja elää elämäänsä. Näin ei vahingossakaan annan lisäaseita käyttöön.
- pohiskelija
Mietin tätä juttua omalta kohdaltani ja tajusin, että menin sen narsistin mukaan
( narsistin miellyttäminen, osittainen kopiokäyttäytyminen ) oli pelkoa jatkuvasta mitätöinnistä. Ja koska mitätöinti oli uuvuttavaa niin yritin mukautua, jotta olisin päässyt vähemmällä.pohiskelija :
joskus on helpompi hieman ohjailla tilanteita ja antaa mennä läpi sormien niin ei tarttis sitä kauheata ja turhaa showta seurata. Toisaalta "miellyttäminen" tai ohjailu on myös manipulointia. Tai vastuunottamista toisen tunteista.
On tärkeää miettiä miten siitä voisi luopua. Jatkossa nyt kun koulut on käyty jo=)
- lottamari<3
Ja läheisriippuvalla se pelko on hylätyksitulemisen pelkoa. Joutuu mukautumaan ja teeskentelemään, ettei joutuisi ignoroiduksi.
"Mutta uhrina minun on myönnettävä, että niin tein minäkin narsistin kanssa ollessa"
Itse koin sen niin, että tykkäsin ns hypätä tässäkin asiassa hänen kelkkaansa mukaan. Se suhdehan on pelkkää illuusiota muutenkin, pakopaikkani todellisuudesta, ja koska itselläni oli vaikeuksia tietyillä alueilla (esim rajojeni puolustamisessa tai "töykeydessä"), ne ominaisuudet hänessä vetivät puoleensa. Siinä sitten istuttiin siinä kuplassa kahdestaan.
Tuo on hyvä pointti että turvallisessa suhteessa osaisi olla rennommin. Jos juttelin hänen seurassaan toisten ihmisten kanssa, olin harvoin oma itseni. Koska olinhan siinä kuplassa vapaaehtoisesti leijumassa.
Liekkö sitä aidompi olin muutenkaan mutta vieraannuin vielä kauemmaksi. Joskus innostuin jopa ottamaan sen hänelle kuuluvan röyhkimyksen roolin jotain ulkopuolista vastaan. Naurettavaa mutta totta.
Mielistelemään en kyllä häntä lähtenyt, esim pukeutumalla miten haluaisi vaikka sitä kovasti yrittikin. Jos valitsee sen farkkuhupparitytön, ei voi toivoa muuta. Piste.
Sen kyllä allekirjoitan nyt jälkikäteen, että tunsin myöskin "jotain" suhteen alusta asti. En vain halunnut miettiä sitä. Kuvasin sitä asiaa kaverilleni nelisen vuotta näin " joku kummallinen väkivallan ilmapiiri tässä on". Ja totta kai kaverini oli huolestunut ja halusi keskustella siitä. Minä en.
Mutta en osaa ajatella jääneeni pelon vuoksi. Taitaa olla paljon monimutkaisempi sotku. Tai siis tarkoitan pelkoa häntä kohtaan. Enemmänkin tässä olisi syytä pelätä itseään kun antaa kaikenlaista tapahtua. Kun kerta tiedän jo mikä hän on, turha vinkua siitä että toinen oli tuhma. Tällain rankaisen itseäni ja sitten valitan kuitenkin =) =) =)
Tällaisessa suhteessa toinen täyttää "uhrin" niin kokonaisvaltaisesti ja "uhri" ns. tarvitsee sitä. Sitten kun ero on kynnyksellä, tulee tyhjyys. Ei mitään. Siksi on pelottavaa erota vaikka suhteessa kärsiikin. Joutuukin täyttämään sitä tyhjiötä yhtäkkiä itse. Muka. Miten ?
Kun elää kaltoinkohtelevassa suhteessa, luovuttaa oman vastuun pois, kieltäytyy näkemästä totuutta itsestäänkään ja heittäytyy ohjailtavaksi. Ei nämä tiedot mielessä ole siihen heittäytyessä mutta näin se jotenkin taitaa mennä. Kun on saanut tarpeeksi miettiä pahuuksia ja kokemuksia, on aika miettiä miten suojautua tulevaisuudessa vastaavalta. Kuinka hoitaa itseään.
Se, että päättää ettei näin ikinä käy ja kulkee haavat vereslihalla edelleen, kerää vain uusia haaskaeläimiä ympärille.
Tsemppiä everybody- VoimakasPelko
Tuli mieleen tuosta kun kerroit kaverillesi ja kaverisi oli huolissaan. Minulla kävi ystävän kanssa taas niin, että kerroin millaisen miehen olin löytänyt ja kehuin vuolaasti, jätin kaikki omituisuudet pois (hävetti kai jo siinä vaiheessa kertoa, että uusi tuttavuus tiuskii ja komentaa). On kuin luotu minulle, sanoin. Ystäväni sanoi minulle ne kuuluisat sanat:
"Ettei vain olisi liian hyvää ollakseen totta."
Ja minähän en kuunnellut. Ystäväni oli oikeassa. Olihan se liian hyvää ollakseen totta. Olisi pitänyt kuunnella kaveriani, joka oli minua kokeneempi parisuhdeasioissa ja narsistin kanssa seurustellutkin. Näki kai merkit hyvin. Yleensähän ystävät kertovat myös niistä uuden tuttavuuden huonoista puolista: asuu liian kaukana jne. Itse vain kehuin tätä uutta tuttavuutta vuolaasti. Niitä huonoja puolia oli kai niin paljon, että suljin ne mielestäni ja keskityin siihen illuusioon kuten totesit. Fantasia mielessäni, sitä narsisti oli.
Voi vain olla tyytyväinen, ettei ole yhteisiä lapsia. Silloin olisi pakko olla yhteyksissä. VoimakasPelko kirjoitti:
Tuli mieleen tuosta kun kerroit kaverillesi ja kaverisi oli huolissaan. Minulla kävi ystävän kanssa taas niin, että kerroin millaisen miehen olin löytänyt ja kehuin vuolaasti, jätin kaikki omituisuudet pois (hävetti kai jo siinä vaiheessa kertoa, että uusi tuttavuus tiuskii ja komentaa). On kuin luotu minulle, sanoin. Ystäväni sanoi minulle ne kuuluisat sanat:
"Ettei vain olisi liian hyvää ollakseen totta."
Ja minähän en kuunnellut. Ystäväni oli oikeassa. Olihan se liian hyvää ollakseen totta. Olisi pitänyt kuunnella kaveriani, joka oli minua kokeneempi parisuhdeasioissa ja narsistin kanssa seurustellutkin. Näki kai merkit hyvin. Yleensähän ystävät kertovat myös niistä uuden tuttavuuden huonoista puolista: asuu liian kaukana jne. Itse vain kehuin tätä uutta tuttavuutta vuolaasti. Niitä huonoja puolia oli kai niin paljon, että suljin ne mielestäni ja keskityin siihen illuusioon kuten totesit. Fantasia mielessäni, sitä narsisti oli.
Voi vain olla tyytyväinen, ettei ole yhteisiä lapsia. Silloin olisi pakko olla yhteyksissä.""Ettei vain olisi liian hyvää ollakseen totta."
Tuossa lauseessahan se kulminoituu.
"Voi vain olla tyytyväinen, ettei ole yhteisiä lapsia. Silloin olisi pakko olla yhteyksissä"
Ensimmäinen ukkoni (lapsen isä) oli asosiaalistyyppinen kriminaali-päihdeongelmainen. Yhteydenpito oli täysin mahdotonta eron jälkeen. On sitä vieläkin kahdeksan vuoden päästä. Reilun kasin. Tein soskuun sopimuksen että joutuu asioimaan sen kautta kanssani. Se oli ainoa keino.
- Arvo-
Sitä saa mitä tilaa.
- LK
Ei kannata teeskennellä.
Tai no teeskentelyn rajat nyt on tietysti aika epämääräiset.
Ei kannata teeskennellä enemmän kun jaksaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole492536Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742529Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732402Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672200Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321897Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051749Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko241221Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411045Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59955