Adalmiinan mietteitä Annin tarinasta

adalmiina

Kävin nyt sitten itsekkin katsomassa tuon kuuluisan Annin tarinan. Tyttö puhui ihan fiksusti eikä mielestäni ollut mitenkään kiihkoilevan oloinen. Mutta kun kuunteli niitä asioita, joista hän puhui, minulle tuli väistämättä paha olo ja taisi siinä hieman silmätkin vettyä. Ne eivät suinkaan vettyneet siitä syystä, että olisin ollut hänelle kateellinen ja toivonut itsekkin parannusta, vaan siitä syystä, että ajatteleeko ihmiset oikeasti noin? Että homoseksuaalisuus on melkein kuin tauti, josta voi parantua? Palataanko taas monta vuosikymmentä taaksepäin, jolloin homoseksuaalisuutta pidettiin sairautena? Korviini otti Annin lause, jossa hän sanoi haluavansa olla hetero (vai miten se nyt sanatarkasti menikään). Eikö hänelle käynyt mielessä, että hän oli juuri sitä, mitä Jumala oli hänen tahtonut olla? Ja hän rukoili asiaan muutosta. Olisiko Jumala "muuttanut" hänet heteroksi, jos tyttö ei itse olisi sitä rukoillut..? Sitäpä voi miettiä. Tuntuu pahalta ajatus siitä, että homoseksuaalisuus olisi jotenkin jokin asia, josta kannattaa rukoilla pois ja minua itseäni ehkä hieman ärsyttää se, kun jotkut sanovat, että rukoillaan jonkun homoseksuaalin puolesta, että hän löytäisi sen "oikean" tien. Miksi homoseksuaaleja sitten olisi lainkaan, jos Jumala ei niitä itse olisi luonut? Harva jossakin elämänsä vaiheessa "keksii", että voisinpa olla nyt homo. Jos joku toivoo sydämessään Jumalalta apua homoseksuaalisuuteensa, niin se hänelle suotakoon ja hän voi sitä asiaa Jumalalta rukoilla, mutta mielestäni ei tarvitse lähes sääliä niitä homoseksuaaleja, jotka kokevat olonsa hyviksi ja tasapainoisiksi ja jotka eivät omalle kohdalleen toivo muutosta kyseisessä asiassa. Jokaisen homoseksuaalisuus on henkilökohtainen asia ja jos ihmisellä on hyvä olla ja hän on elämäänsä tyytyväinen, niin silloin toisten tulee olla siitä iloisia (niinkuin kunnon kristityn lähimmäisen kuuluukin) ja rukoilla hänen puolestaan, että hyvä olo saa jatkua lähimmäisen elämän loppuun asti. Itse ainakin toivon kaikille onnellista ja tasapainoista elämää, olkoot sitten tehneet "parannuksen" tai eivät. Jokainen löytäkööt oman sisäisen rauhan juuri sellaisena kuin sen haluaa.

8

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kerran nuori

      Viisain kommentti, mitä olen tämän aiheen tiimoilta lukenut:)

      • adalmiina

        Mukava kuulla :)


    • Näkökulma

      Oletko lukenut Raamatusta, mitä Jumala on luonut? Ja mitä ei? Jumala ei luonut tätä maailmaa tällaiseksi. Ollaan hyvin kaukana raamatullisesta teologiasta, jos ei oteta huomioon syntiinlankeemusta.

      Jokainen meistä on rikki, saa ottaa Jumalan sanan lukeakseen ja pyytää Häneltä apua siihen, mikä on se asia omassa elämässä, mihin tarvitsee hänen apuaan. Armo on joka aamu uusi ja avoinna sitä tarvitseville.

    • adalmiina

      Eiköhän Jumala ole luonut kaiken sen, mitä ympärillämme on ja kaikki ihmiset näin ollen ovat Jumalan luomia. Se, millainen tämä maailma nykyisin on, on meidän ihmisten muokkaama, mutta kaikessa näkyy Jumalan tahto. Niin hyvässä kuin pahassa. Kai tähänkin on monta kantaa ja mielipidettä, mutta tämä on minun kantani asiaan.

    • Galderas

      Kyllä koko olemassaolo on jumalten luomaa - niin näennäisessä hyvässä kuin näennäisessä pahassakin.

    • Randomtalker

      Erityisesti särähti korvaan lausahdus:
      "Siis jos joku murhaaja voi parantaa tapansa niin kai sit voi joku homoki"

      Ai että nämä kaksi asiaa ovat Annin mielestä jotenkin verrattavissa...?

    • adalmiina

      Itse ajattelen tuon kommentin jotenkin niin, että tämä Anni käytti murhaajaa vertauskohtana siksi, että se tuli hänelle ehkä ensimmäiseksi mieleen eikä niinkään ajatellut, että rinnastaisi homoseksuaalisuuden murhaajiin. Mielestäni silti tämän kyseisen kampanjan aluillepanijat olisivat voineet olla inhimillisiä ja joko pyytää haastateltavaa muuttamaan vertailukohtaansa tai sitten he olisivat voineet poistaa kyseisen kohdan kokonaan. Mutta on tainnut käydä hyvin selväksi, että tämän kampanjan on tarkoitus olla juuri niin provosoiva ja suorasanainen kuin olla ja voi.

      Luin netistä, että erästä iltapäivälehteä oltiin pyydetty korjaamaan otsikko, jossa he väittivät kampanjan rinnastavan homoseksuaalisuuden murhaajiin. Tämä kyseinen iltapäivälehti ei kuitenkaan ollut suostunut tekemään pyydettyä korjausta. Mielestäni hyvä niin, sillä eipä myöskään itse kampanjaa ole muutettu niin, että siitä ei saisi juuri sellaista kuvaa. Asiaa tutkittuani kävi myös ilmi, että kirkolla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä tämän kampanjan kanssa vaan kampanjan ovat laittaneet aluilleen herätysliike/-liikkeet. Lukiessani esimerkiksi arkkipiispan kommenttia asiasta, itselleni tuli hieman lohdullisempi olo siitä, että tämän kampanjan sanoma ei ole kirkon kanta eikä sitä myöskään hyväksytä kirkon piirissä. Arkkipiispa muun muassa sanoi, että kampanja pitäisi lopettaa välittömästi ja että hän ymmärtää täysin, että ihmiset ovat pahoittaneet tästä mielensä. Eräs seurakunta oli jopa lopettanut varojen maksun kyseiselle taholle eivätkä he myöskään enää aikoneet kuljettaa nuorisoaan Maata näkyvissä-tapahtumaan. Joten siis vastarinta kampanjaa kohtaan näkyy muuallakin kuin kirkosta eroamisissa.

      Itselleni on tullut sellainen olo, että pikkuhiljaa tätä kaikkea homoseksuaalisuus-pyöritystä voisi alkaa kutsua jo vainona. Viime kesän Pride-iskuista tähän päivään asti on homoseksuaalien asiat olleet hyvinkin pinnalla ja niistä on väännetty kättä kovin ottein. Tulokset väännöistä ovat edelleen olleet epätasa-arvoisia ja seksuaalinen vähemmistö saa edelleen jatkaa oman asiansa puolustamista. Ja vaikka minua kohtaan ei henkilökohtaisesti olekkaan "hyökätty", kaikki nämä viimeaikaiset tapahtumat tuntuvat kuin ne olisivat olleet isku vasten kasvoja. On hyvä, että asioista nyt keskustellaan, mutta todella toivon, että pikkuhiljaa pöly tämän asian tiimoilta alkaisi laskeutua.

    • Homous On Oikein

      Olen usein miettinyt ihmisten kommenteja aiheesta, ja itkenytkin ihmisten julmuutta. Viime viikolla soitin mulle rakkaalle ihmiselle ja sanoin välittäväni hänestä, vain siksi, että joku viitsii puhua asiasta mistä ei ymmäärrä. Homous ei ole synti tai sairaus. Murhaaja on riistänyt toisen hengen, pedofiili on raiskannut lapsen ja raiskaaja on väkisin maannut jonkun, näitä asioita ei voi verrata, ne ei ole yhteismitallisia. Ja kaikille jotka sanovat et kohan homo ei tuu mua kopeloimaan, sanon että on homoilla joku taso, ei nekään paskaan koske

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2146
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      40
      2045
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      18
      1920
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      46
      1357
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      73
      1297
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      863
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      56
      772
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      721
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      32
      678
    10. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      50
      676
    Aihe