Olen nyt pari kertaa ollut kuuntelemassa openissa, kuten nämä amwaylaiset sitä tilaisuutta kutsuvat. Molemmilla kerroilla tätä äkkirikastumis keinoa ovat olleet kertomassa ihmiset jotka ovat jo olleet varakkaita (mitä on varakas) siihen ryhtyessään.
Herääkin kysymys. Pärjääkö amwayssa sijoittamalla heti alussa, ostamalla tuotteita suurehkolla summalla. Näin kerrytetään pisteitä jonka mukaan amway maksaa bonuksia ?!
Tavallinen taatelintallaaja jonka omaisuus on suunnilleen se aloituspaketti, joutuu tekemään hommia urakalla saadakseen edes vähän kipurahoja. Kaverini muijalla on kirjanpitotoimisto, ja hän sanoi että asiakkaana on pari amwaylaista, ja molemmat tuottavat tappiota. Ovat tosin alottelijoita, mutta onko mitään järkeä lähteä mukaan toimintaan jossa jo alussa tekee tappiota.
Amw-laisten mukaan sinua ei jätetä yksin, vaan apunasi on kokoajan ryhmä joka neuvoo ja auttaa eteenpäin. Olen käsittänyt että 1000€/kk tuloihin päästäkseen saa painella aika paljon hommia, puhua ja houkutella ihmisiä mukaan.
Tietysti jos on ollut jo 10v mukana niin herää myös kysymys miksi ? Ei kai kukaan pysy kelkassa tappiollisella tuloksella. Hmm. Onko siinä siis lähes varattomalla mahdollisuuksia, ja millä panoksella ?!
AMWAY huijausko ?
3
121
Vastaukset
- Epätietoisuus
Eikö kenelläkään ole mitään tietoa tai omaa kokemusta AMWAY:sta ? Olisi mukava kuulla mielipiteitä ja kokemuksia, ennen kuin heitän rahani hukkaan. Vai heitänkö ?
- Kartiokangas
Ei tuossa mitään uutta ole. Pyörä keksitään ajoittain uudelleen. Onhan näitä ollut maailman sivu. Tupperware, Herbalife, Gnld...Verkostomarkkinointia kaikki tyynni. Tunnen kaksi henkilöä, jotka tuohon AMWAY- juttuun hurahtivat kolmisen vuotta sitten. Toinen uhosi jättävänsä ihan pian leipätyönsä, kunhan ensimmäinen miljoona on tienattu. Näkyy aamuisin töihin vieläkin lähtevän sillä samalla vanhalla transitilla ihan kuin ennenkin.
- Kikkelis
Niin ihminen on sitkeä yrittämään. Ei ole yrittäjänkään helppo olla suomessa, sana yrittäjä onkin hienosti sanottu. On se aika yrittämistä pysyä pystyssä suomessa. Jos se kaverin transit onkin rekvisiittaa, rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Tai oletko huomannut että olisiko se maalattu lähiaikoina, ikäänkuin hämäykseksi. En minäkään usko moisiin lähetyssaarnaajiin, jos ne olisivat totta olisi suomessa paljon rikkaita. Uskokoon ken haluaa !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k463623On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole352347Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802276Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä572181Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.251605Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma641532- 761437
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?55993Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69977Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi39859