Narsisti äiti?

se huonompi nainen

Millainen äiti manipuloi lapsiaan isää vastaan ja käyttää lasta pelinappulanaan?
Vielä kun äiti oli se joka lähti liitosta? Tämän vuoksi en voi käsittää miksi hänen tulee saada päättää ja vaikuttaa ex-miehen asioihin edelleen. Nainen kuvittelee olevansa siinä asemassa, että voi määrätä mitä ruokaa toisessa taloudessa syödään jne. Hän kuvittelee että hänen valtansa ulottuu kortteleiden taakse. Mahtaa olla valtava vastuu huolehtia nykyisestä ja entisestä taloudesta..raskasta *säälittää* Hän manipuloi lapsia että se ja se ruoka on pahaa jne. Seuraavaksi kun lapset tulevat isälleen, tulee heti että ”mä en sitten syö sitä kun se on pahaa”. Ennen sama ruoka meni mielellään alas ja haettiin lisääkin. Lasten äkkinäiset mielenmuutokset siirtyvät viikon välein äidiltä isän luo. Äiti utelee ja urkkii lapsilta mitä isän luona tapahtuu. Pieni lapsi luulee ja tuntee että on äidilleen hyödyllinen ja tärkeä jos tiedottaa kaikki asiat hänelle välittömästi koska ne asiat ovat äidille niin tärkeitä. Lapsi tuntee saavansa huomiota ja rakkautta olemalla äitinsä kätyrinä. Todella surullista jos lapsi kokee saavansa rakkautta ainoastaan sillä keinolla. Tuntuu että välittämisen ehtona on pitää äidin tiedonnälkä tyydytettynä. Pienet sormet näpyttää tekstareita viikko toisensa jälkeen asioista äidille isän viikolla. Äiti tietää useimmiten asiat jopa jo ennen meitä. Tästä syystä asiat muuttuu puolesta tiedosta ja sitten kuullaan että ”ette kai ette nyt sitä ja tätä..??” Tuntuu pahalle että isä joka tekee kaikkensa että lapsilla on hyvä olla. Uhraa kaikkensa lasten eteen saa palkaksi tälläistä. Tälläkö lapsi näyttää rakkauttaan isää kohtaa olemalla vastaan kaikkea äidin toiveesta? Viimeisin temppu on selittää lapsille miten huonoon elinympäristöön heille tulee muutto vaikka kaikki on ihan yksin äidin kuvitelmaa. Alue kuhisee kuulemma pultsareita jne. Alue on niin likainenkin että koiratkin likaantuvat siellä enemmän kun muualla päin kaupunkia?? Kahden kodin välille jää yksi ravintoja jonka vuoksi alue ei sovellu lapsille?? Koko kaupunki kulkee siitä kuulemma läpi humalassa koteihinsa jne. Äiti ei tiedä että tällä huonolla alueella uusi tuleva naapurimme on mm lääkäri, katu on päättyvä eikä osu kenenkään läpikulkureitille, koirille löytyypuisto tien toiselta puolelta jne jne. Itse hän asuu kerrostalolähiössä ja pitää sitä hyvänä asuinympäristönä lapille. Koskaan ei kukaan kuitenkaan ole sitä hänelle manannut. Ei ole neuvonut eikä kyseenalaistanut. Isä ei ole koskaan sanonut mitään pahaa äidistä lapsille. Isä ei urki mitä siellä toisessa kodissa tapahtuu jne, ei soita että ette kai te nyt aio sitä ja tätä syödä. Sehän on pahaa jne. Isä ei tekstaa ja soita 10:tä kertaa päivässä keksien asioita jotka ovat aivan turhanpäiväsiä. Isä ei lähettele viestejä yömyöhään ja vainoa työpaikalla. Nainen kuitenkin pompottaa ex-miestä tekemään lasten ostokset, palauttamaan niitä tai hoitamaan takuu-asioita jne kun itse ei, mitä ei, osaa, tahdo vai halua?? Nämä samat asiat toistuu lasten suusta. "En lähde koiran kanssa nyt lenkille kun en halua" jne. Elämä kun yleensä on kiinni siitä haluaako vai ei... Koirakin voi olal pissamatta viikon jos lapsi on sitä mieltä että just nyt ei huvita :( Miten tämä nainen voi ollakkaan niin hyvä että pystyy neuvomaan muita elämässä jos kuitenkaan itse ei siihen pysty eikä voi pieniäkään asioita hoitaa itse? Miksi hän ei voi päästää irti ja keskittyä omaan elämäänsä?? Mikä on se ilo ja onni että voi edelleen hallita muita? Miksi hän haluaa tehdä omasta lapsestaan narsistia jos itse on sellainen? Miksi opettaa lapsesta samanlainen kun itse on?
Onko se narsistin rakkautta?

42

1547

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi kärsit

      Mikä sinua pitää siinä kestämässä tuota kaikkea. Miksi ihmeessä kidutat itseäsi noin huonossa suhteessa. Jätä hyvä ihminen se sakki pärjäämään keskenään ja etsi uusi itseäsi tyydyttävä suhde. Ansaitset ehdottomasti parempaa.

    • se huonompi

      Kiitos, mutta rakkaus mieheen pitää minut siinä. Se on jotain mitä en oo ennen kokenut enkä suostu päästämään poiskaan :)

    • vali vali vali vali

      Heh. eihän tuo voi olla rakkautta jos valitat!

    • Äippä 10

      Voi kuule kuullostaa niin tutulle !
      Jos todella haluat kuulla miten me päästiin tuosta tilanteesta eroon pistä mailia [email protected]
      Tänne en viitsi edes vastata, kun siitä sitten taas joku lissu provosoituu ja alkaa älytön mustamaalaaminen.

      • tutu keskenään

        Joo tutulta kuullostaa, ainakin provota täällä osataan.


    • Tuttua

      Voi kyllä se voi ja onkin rakkautta. Mutta kirjoittajan mieheen nimenomaan. Eikä siihen rakkauteen tarvinne sisällyttää ex-puolisoa ja hänen tapojaan?? Aika tutulle kuulostaa. Ei ihan noin pitkälle kuitenkaan. Osittain syystä että ei suostu puhumaan miehelleni, siltä osin saa olla rauhassa. Lapsista nuorimmainen sitten "urkkii" sitäkin enemmän. Että kovasti tuntuu kiinnostavan kuitenkin vaikka itse aikoinaan vieraissa juoksi, joten luulisi ettei mieheni elämä nyt kiinnostaisi kun ei aikoinaankaan aviossa ollessakaan. Tai sitten lapsi vaan on muuten niin kovin kiinnostunut esim. minun palkastani (muistaa kysellä säännöllisesti), utelee pankkitilini saldoa, ihan vaan omaksi huvikseen saapui muutettuamme uuteen kotiin kameran kanssa ja kuvasi jokaisen huoneen erikseen(koskaan aiemmin eikä myöhemminkään ole kameraa näkynyt). Muutamia esimerkkejä mainitakseni. Enkä todellakaan tämän takia miestäni jätä, eihän tämä hänen vikansa ole. Pääosin jätämme moisen omaan arvoonsa vaikka välillä tympiikin. Ei kai se ex:n oma elämä sitten niin kovin mielenkiintoista ole kun energiaa pitää käyttää meidän asioiden pohtimiseen.

      • mene hoitoon

        Kuule kyllä tarvii! Kyllä se lasten oma äiti on opettanut lapsiaan toimimaan, ja lapset toimii niinkuin heitä on opetettu. Ei niitä noin vain muutella miten sie haluat, lapset ei ole sinun, ja lapset toimii miten omat vanhemmat on opettaneet. Sun katkeruus menee jo liian pitkälle.
        Tosi katkeraa, vai että oma lapsi urkkii isän asioita! Heh, sairas mielikuvitus ja luulosairaus on sulla vaarallinen yhtälö.
        Pidä vain huoli omista kersoista ja anna miehen ja vaimon hitaa omat lapsen asiat.
        Ihan hyvä että ottavat kuvia, näkee äitinsä millaisessa murjussa hänen lapset käy kylässä. Rittäin vastuuntuntoinen äiti.


      • Voi hyvä tavaton
        mene hoitoon kirjoitti:

        Kuule kyllä tarvii! Kyllä se lasten oma äiti on opettanut lapsiaan toimimaan, ja lapset toimii niinkuin heitä on opetettu. Ei niitä noin vain muutella miten sie haluat, lapset ei ole sinun, ja lapset toimii miten omat vanhemmat on opettaneet. Sun katkeruus menee jo liian pitkälle.
        Tosi katkeraa, vai että oma lapsi urkkii isän asioita! Heh, sairas mielikuvitus ja luulosairaus on sulla vaarallinen yhtälö.
        Pidä vain huoli omista kersoista ja anna miehen ja vaimon hitaa omat lapsen asiat.
        Ihan hyvä että ottavat kuvia, näkee äitinsä millaisessa murjussa hänen lapset käy kylässä. Rittäin vastuuntuntoinen äiti.

        "MEne hoitoon": Sinä olet sairas.


    • jäsentelyä..

      kamala lukea tuollasta pötköä.

    • se alkuperäinen

      Ohoh.. Onpa lapsellista käytöstä täällä. Olen se alkuperäinen kirjoittaja ja mulla ei ollut tarkoitus provota ketään :) Valitus ei liity mitenkään tähän mun nykyiseen mieheeni vaan hänen ex-vaimoon joka tuntuu haittaavan kaikin keinoin meidän sekä omien lastensa elämää. Minä kun olen nyt niin kamala "äitipuoli" kun olin jopa jossain keskustelussa sanonut "en ehtinyt vielä tehdä sitä, kun jäin siivoomaan keittiötä kun se oli kun sikolätti" Tästä sitten nousi haloo että yksi lapsi oli todella järkyttynyt tästä kommentista :D Mitähän vielä.. Surullisinta on tosiaan se että lapsi tuntee olevansa tärkeä aikuiselle silloin kun hän tiedustelee asioita mitkä ei lapsille kuulu. Kuten tuolla ylempänä ymmärrän hyvin että palkkatiedot jne ei pientä laste kiinnosta kun eivät he ymmärrä euron ja miljoonan eroa edes. Asia kiinnostaa vain jos ei se kiinnosta ex-puolisoa. Meillä on myös ollut kuka tuon maksoi jne. Jos siihen ei vastaa mitään, ääni kovenee ja vaativa ääni huutaa että KUKA SEN MAKSOI, VASTAA! Nyt nämä jotka taas provoaa tästä, niin koittakaahan keksiä jotain terveellisempää tekemistä ja menkää vaikka hiekalaatikolle päiväksi. Itse haluan keskustella asiasta muiden kanssa millaisia kokemuksia ja miten niistä on selvitty jne. Miehen ex-vaimon tasoisten kanssa ei viitsisi asiasta keskustella kun se on sama puhuuko seinille vai ei. Tietysti näinkin voi oppia miehen ex-vaimon kanssa kommunikoimaan kun älykkyystaso on toisinaan sama ;)

      • perästä kuuluu......

        no, kuis kirjoitat tänne "suoli24", pitästän sun nyt tietää ettei täältä mitään tasokasta kommunikointia löydy....


      • Voi poloista

        Tuntuisit olevan yksin vastaan miehesi ja entinen vaimo. Annas kun arvaan että sinä tahdot olla miehelle hyvä kun se entinen vaimo on niin paha ja miehellä pitää nyt joku paikka olla missä saa hellyyttä ja sinä olisit sitten se vahva kainalo. Tuo ei pitkälle kanna. Ehkä entisellä vaimolla on jotakin mitä sinulla ei ole.


      • sivusta katsoja

        tunnen kans yhen samantyyppisen ex-vaimon..utelee koko ajan isän perheen asioita ja inhoo nykyistä vaimoa,joka ei saisi olla missään asiassa millään lailla mukana! lasta ei saisi hetkeksikään jättää uuden vaimon kanssa silleen ettei isä ole kotona! exä valehtelee ja kieroilee päin naamaa,valitettavasti lapsellekki valehtelee ja jäänyt kiinnikkin siitä! hallitsee sillä että jos henk.koht.suuttuu ite jostain niin ei päästä lasta isille jopa pariin kuukauteen..sitten perästä kyselee että mikset ota lasta ja haukkuu huonoksi isäksi! joululahjatkin jotka isän tykönä sai olisi pitänyt viedä äidin tykö..kaikki vaatteet joita isi tai mummo hommaa pitäisi antaa äidin tykö..muutaman kerran sitä tapahtui eikä niitä vaatteita sen jälkeen enää koskaan päällä näkynyt...et tän tyylistä näin alkuun..


      • .,.,
        Voi poloista kirjoitti:

        Tuntuisit olevan yksin vastaan miehesi ja entinen vaimo. Annas kun arvaan että sinä tahdot olla miehelle hyvä kun se entinen vaimo on niin paha ja miehellä pitää nyt joku paikka olla missä saa hellyyttä ja sinä olisit sitten se vahva kainalo. Tuo ei pitkälle kanna. Ehkä entisellä vaimolla on jotakin mitä sinulla ei ole.

        taitaa kuitenkin olla tällä naisella jotain mitä ex-vaimolla ei ole kun mies on tämän naisen valinnut ;)


    • Mene hoitoon ja pian

      Susta siis tuntuu tuolta? Vain susta... mutta äidit suojelee lapsiaan, on täällä sen verran kaameita juttuja miten isän uusio kohtelee lapsiaan, että kyllä puistattaa kuvitella omien joutuvan moiseen ryöpytykseen.

      Susta vaan tuntuu tuolta, kun olet katkera ja pelokas.

      Mutta kun haet apaua tilanteeseen kun et halitse itseäsi ja tutneitasi, niin selviit. Yksi ohje on jättää miehen perhe rauhaan, sillä pääset jo pitkälle. Heidäna siat ja tekemiset ei kuulu sulle.

      • sivusta katsoja

        jos sun tekstis on tarkotettu tolle ylemmälle...niin kuuluu mulle koska nykyisenä vaimona olen sivusta katsoja! en tarvi apua ja hallitsen tunteeni yms..opettele sä vaikka eka kirjottaan!


      • Onko tämä totta..
        sivusta katsoja kirjoitti:

        jos sun tekstis on tarkotettu tolle ylemmälle...niin kuuluu mulle koska nykyisenä vaimona olen sivusta katsoja! en tarvi apua ja hallitsen tunteeni yms..opettele sä vaikka eka kirjottaan!

        Minäkin törmäsin tällaiseen 'käsittämättömään' mieheni exän tahtoon käskeä mitä meillä tehdään ja miten? Huutoon, käskyihin, uhkauksiin vetää oikeuteen..
        Meillä lapsi vapautuu, nauraa ja on onnellinen, ihmettelee että onko tällainen elämä totta.
        Mummolle(exän äitille) kertonut kuika meillä on hyvä olla.
        Mitä dominoiva äiti ajattelee, lapsensa parastako?
        Exä ei kuitenkaan jaksa itse hoitaa lastaan, vaan tuo joka viikonlopuksi lapsen meille. Mikäli meillä on joku meno niin vie lapsen mummolle tms. On kuulema menoja ja hermot ei kestä pitää lasta.

        Me tykkäämme olla lapsen kanssa, mutta joskus mietityttää mitä lapsi itse ajattelee, kuinka hän ristiriidan osaa käsitellä pienessä päässään.
        Uskooko sen mitä näkee ja kokee, vai sen mitä äiti hänelle sanoo?


      • säälin oikeesti sua
        Onko tämä totta.. kirjoitti:

        Minäkin törmäsin tällaiseen 'käsittämättömään' mieheni exän tahtoon käskeä mitä meillä tehdään ja miten? Huutoon, käskyihin, uhkauksiin vetää oikeuteen..
        Meillä lapsi vapautuu, nauraa ja on onnellinen, ihmettelee että onko tällainen elämä totta.
        Mummolle(exän äitille) kertonut kuika meillä on hyvä olla.
        Mitä dominoiva äiti ajattelee, lapsensa parastako?
        Exä ei kuitenkaan jaksa itse hoitaa lastaan, vaan tuo joka viikonlopuksi lapsen meille. Mikäli meillä on joku meno niin vie lapsen mummolle tms. On kuulema menoja ja hermot ei kestä pitää lasta.

        Me tykkäämme olla lapsen kanssa, mutta joskus mietityttää mitä lapsi itse ajattelee, kuinka hän ristiriidan osaa käsitellä pienessä päässään.
        Uskooko sen mitä näkee ja kokee, vai sen mitä äiti hänelle sanoo?

        Etköhän nyt sääli itseäsi!!! Kun et itse kyennyt hoitamaan aikanaan lastasi yh;na, niin ei tarkoita sitä ettei muut pysty!
        Mies piti sunkin löytää kun yksin oli niin raskasta, ja nyt parjaat muita siitä.


      • Ymmärrys hoi
        säälin oikeesti sua kirjoitti:

        Etköhän nyt sääli itseäsi!!! Kun et itse kyennyt hoitamaan aikanaan lastasi yh;na, niin ei tarkoita sitä ettei muut pysty!
        Mies piti sunkin löytää kun yksin oli niin raskasta, ja nyt parjaat muita siitä.

        Lue Kesäkertun vastaus, niin ymmärrät mistä puhutaan. Kiitos Kesäkerttu.
        Tuntuu hyvältä kun joku hoksaa missä mennään!

        Sääli on sairautta. Täytyy olla
        oikeudenmukainen keino, että kommunikaatio pelaa perheiden kesken.

        Painostajana on tietty kiva olla, mutta se ei tuo perheen pienimmille vahvaa uskoa oikeudenmukaisuuteen ja tervettä pohjaa aikuisuuteen. Onnea sinulle säälijä, koetappa joskus löytää asioihin ratkaisu, se ei olekkaan niin helppoa..


      • kalikka kolahtaa

        Ehkä se oot sinä, jonka kannattais mennä hoitoon. Tais kolahtaa ylläolevat tekstit omaan nilkkaan.


      • heheh
        kalikka kolahtaa kirjoitti:

        Ehkä se oot sinä, jonka kannattais mennä hoitoon. Tais kolahtaa ylläolevat tekstit omaan nilkkaan.

        tämä siis oli tarkoitettu mene hoitoon -nikille. Meni väärään kohtaan. :) *idiöt*


      • hae apua

        Itse olet katkera ja pelokas.Hae apua.


    • Hae apua itselle

      Sie oot vaan kateellinen lapselle ja hänen äidilleen.
      Miksei isä hoida lasta sitten viikolla? Eikö hän jaksa vai miksi hoida?

      Miksi äidin pitää hoitaa lasta koko viikko ja sitten ei saisi viikonloppuna huilata? Miksei mies ota lasta viikolla kun on töissä, ihan samoin kuin äiti?

      On eri asia hoitaa lapsia työn ohella kuin vapaalla.

      • Onko tämä totta..

        Asuvat eri paikkakunnalla. Koulun vuoksi hankalaa olla viikolla. Meillä on viisihenkinen perhe ja exä yksin tai miehensä kanssa viikonloput.

        Olet aivan oikeassa, siinä että on eri asia hoitaa lapsia työn ohella kuin vapaalla. Olen ollut kahden lapsen yksinhuoltaja - vuorotyö lähes kymmenen vuotta ja hoitanut myös vapaillakin lapset yksin.

        En ole kateellinen lapsen äidille, ihmetelen vain kuinka hänellä riittää energiaa määrätä mitenkä hänen lasta hoidetaan meillä? Eikö isä osaa hoitaa dominoivan äidin mielestä lastaan omassa kodissaan?

        Rauha jokaiselle perheelle. Haluaisitko 'hae apua itsellesi' kirjoittaja, että naapurisi sanoisi mitenkä hoidat lapsesi. Ellet tekisi niin niin kuulisit kunnon uhkailut...


    • äetimmeinen

      Voi kun kuulostaa tutulta. Tosin meidän tapauksessa ei ole kyse enää pienistä lapsista vaan neitokaiset ovat 14 ja 12. Mutta äidin pikku tietotoimistoja ollaan silti. Äiti antaa ohjeet ja niiden mukaan sitten halutaan tai ei haluta, tykätään tai ei tykätä. Puhelimet soi ja tekstarit piippaa. Äiti yrittää sanella, mitä meidän viikonloppuina tehdään, esim. sopii etukäteen, että neitokaiset menevät serkkunsa luo ja sitten vaan ilmoittaa, että ovat sitten menossa viikonloppuna sinne ja sinne, sovi itse tarkemmin. Kuitenkin tuntuisi, että silloin kun on isän viikonloppu, isä sopii menemiset ja tulemiset, ei äiti, eikä tuon ikäiset lapset vielä itsekään.
      Luulimme, että tilanne vähän helpottaisi, kun muutimme toiselle paikkakunnalle, mutta ei. Vähän aikaa oli hiljaisempaa, mutta silloin oli ex rouvalla poikaystävä kokeilussa, mutta kun kokeilu meni puihin, niin nyt ei sitten taas ole muuta tekemistä kun yrittää meitä kiusata. No meitä on moneen junaan ja osa jää asemallekin. Jotenkin vaan toivoisi, että ihmiset osaisivat olla aikuisia ja jatkaa elämäänsä eron jälkeenkin, eikä tarvitsisi lapsia pitää pelinappuloina. Tuskin tuommoisesta toiminnasta kuitenkaan lasten elämään mitään rakentavaa seuraa.
      Mutta jaksamisia sinulle, ja kaikille, jotka painitte tällaisten uusperheongelmien kanssa.

    • keräkerttu

      Muutama käytännön neuvo:
      Kun lapset ovat vieraisilla niin puhukaa vain hyvää/neutraaliin sävyyn tai olkaa kokonaan kommentoimatta.
      Jos lapset ei tahdo syödä koska ruoka on pahaa, sanokaa että pahaa ruokaa on kurja syödä. (saattavat sen jälkeen alkaa syömään)
      Jos ne kyselee sellaisia, jotka on selvästi äidin kysymyksiä niin älkää antako suoraa vastausta, sanotte vaikka, että ne on sellaisia asioita joita aikuiset sopii keskenään tms.
      Joskus helpottaa kun mieltää olevan kaksi eri perhettä. On biologinen perhe, johon kuuluu myös lasten äiti, mutta on myös sosiaalinen perhe, johon lasten äiti ei kuulu. Äiti saa olla mukana teidän perheessä sillä tavalla, että esim. neuvottelee tapaamisista, lapsen harrastuksista, tai isommista hankinnoista, tai jos lapsen terveys tai koulu vaatii. Mutta äidille ei kuulu se, mitä teidän sosiaaliseen perheeseen kuuluu, kuten mitä ja milloin syödään, miten asutaan tai mitä hankitaan tai minne matkustetaan.
      Jos lapset haastaa sanomalla, että äidin mielestä pitäis toimia niin tai näin niin siihen kannattaa vaan vastata, että täälläpä toimitaan näin, sitten äidin luona taas voi tehdä toisella tavalla. Lapset kyllä oppii.

      Kuulostat tosi väsyneeltä ja turhautuneelta. Koita jaksaa, ehkä se vielä helpottaa.

      • keräkerttu

        Siis lisäys edlliseen kirjoitukseeni:

        Siis puhukaa lasten äidistä lasten kuullen vain neutraalisti/hyvää.


      • herätys
        keräkerttu kirjoitti:

        Siis lisäys edlliseen kirjoitukseeni:

        Siis puhukaa lasten äidistä lasten kuullen vain neutraalisti/hyvää.

        Kiitos Keräkerttu, kirjoituksesi oli rohkaisevaa, koska meillä painitaan moisten ongelmien kanssa.
        Kaikin tavoin sisäistän sanomisesi. Mukavaa syksyä sinulle, puhut vähän mutta asiaa.


    • _väsynyt_

      Upeaa, että huomasin tämän ketjun. Samalla olen kuitenkin järkyttynyt siitä kuinka paljon näitä entisiä vaimoja on, jotka käyttäytyvät näin. itse olen todella vertaistuen tarpeessa nyt. Tilanne on kärjistynyt meillä niin pahaksi, että vanhemman lapsen kanssa äiti jo onnistui eli hänet äiti vieroitti meistä Nyt kun se onnistui niin nyt alkaa sama peli nuoremman kanssa. Nyt tietysti moni kysyy,että eihän tuo voi onnistua jos me miehen kanssa olemme ok. Voin kertoa, että onnistuu ja voin kertoa vielä miten se onnistuu eli jos tätä nyt eksyy lukemaan joku ex vaimo niin saakin hän tässä sitten opin miten lapset vierotetaan isästä ja isän perheestä.

      Meillä on säännöt kotona ja ei todellakaan tiukat vaan ihan normi perheen säännöt kotiintuloaikoneen, netissä roikumisineen ja pelaamiseen. Ruokailunkin toivomme tapahtuvan hyvien tapojen mukaisesti. Meillä lapset pienin mukaanlukien osallistuvat kotitöihin. Rahaa saa kuukausirahan verran ja tarvittaessa johonkin sovittuun. Rahaa ei anneta tuosta vaan vaan se edellyttää viikon aikana sovittujen kotitöiden tekemistä, jotka ei ole rasittavia eli oman huoneen imurointia, roskien ulosvientiä ja pientä muuta. Meillä myös ollaan terveen kiinnostuneita lasten koulunkäynnistä.

      Ex rouva sitten päätti näin: hänen luona ei lapsilla ole yhden yhtä sääntöä eli MITÄÄN ei tarvitse tehdä ja syödä tarvitsee vain jos on nälkä tai herkkuja. Hän ostaa jääkaapin ja pakastimen täyteen herkkuja. Meillä taas joskus viikonloppuna ostetaan herkkuja ja yleensä lapset ostaa karkit yms. omilla rahoillaan. No niin siis exän kotona ei tarvitse tehdä mitään ja hän maksaa kaiken. Hän myös ostaa aivan kaiken mitä lapset keksivät pyytää ja tekee aivan kaiken mitä lapset haluavat. Teini haluaa pitää bileet niin hän lähtee vaikka hotelliin että teini saa bileensä. Sanomattakin on selvää, että edes roskia ei tarvitse viedä ulos ja lapset saavat olla yötä poissa ilman ilmoittamista jos siis haluavat. Teini voi ilmoittaa tuntia ennen äidilleen että ämmä tänään et tule kotiin koska mä haluan olla täällä kavereiden kanssa. Näin äiti etsii itselleen toisen yöpaikan. Luonnollisesti vielä äitiä ei kiinnosta yhtään miten lasten koulu menee, koska lapset eivät halua että udellaan ja kaikkihan menee lasten ehdoilla. Koulupäivinä lapset saavat valvoa vaikka koko yön ja hoitaa asiansa niinkuin parhaaksi näkevät ja pystyvät. Näillä eväillä lähti vanhempi lapsi siis jo meiltä pois ja nuoremmalle on aloitettu sama "koulu" nyt. En voi kuin surullisena katsoa vierestä kun hyvä isä menettää lapsensa yhden vuoronperään. Tietysti ahdistun itsekin.

      Turha varmaan mainita millainen mustamaalamis kampanja kesti monta vuotta ennen tätä ja kuinka kävimme läpi nuo samat kuviot mitä yllä olevat kirjoittavat aina ruoka asioista lähtien. Täytynee vielä todeta että ex lähti itse suhteesta ja minä en ollut mitenkään osallinen heidän eroonsa (moni tosin tänäpäivänä niin luulee, koska se olisi edes joku selittävä tekijä tälle touhulle). Ex lähti toisten miesten matkaan ja oli pettänyt miestäni pitkään.
      Siitä ei tietenkään lapsille hiiskuta vaan isän syy oli koko ero.

      Vaikka kukaan ei lukisi tätä niin huh, sainpahan edes terapeuttisen hyvän tämän kirjoittamisesta.

      • Lyhyestä virsi kauni

        En yleensä lue pitkiä juttuja, sillä niissä samona hukkuu. Lyhyestä virsi kaunis.
        En siis lukenut nytkään, vaan viimeisen lauseesi.

        Mutta nostan hattua sille, että itse huomasit olevasi terapian ja ammattiauttajan tarpeessa, joten pisteet sulle, harva se itse huomaa olevansa avun tarpeessa. On kyky ja kynnys myöntää itselle ja muille että nyt heittää! Hyvä siitä se paraneminen lähtee.


      • _olet VAU!_
        Lyhyestä virsi kauni kirjoitti:

        En yleensä lue pitkiä juttuja, sillä niissä samona hukkuu. Lyhyestä virsi kaunis.
        En siis lukenut nytkään, vaan viimeisen lauseesi.

        Mutta nostan hattua sille, että itse huomasit olevasi terapian ja ammattiauttajan tarpeessa, joten pisteet sulle, harva se itse huomaa olevansa avun tarpeessa. On kyky ja kynnys myöntää itselle ja muille että nyt heittää! Hyvä siitä se paraneminen lähtee.

        Hienoa! Luin viimeisen lauseesi, koska en yleensä jaksa lukea typerien ihmisten typeriä juttuja. Hyvä että myönsit itsellesi olevasi avun tarpeessa. Upeaa nostan hattua sinulle ja ihan siksi toivon sinulle pikaista paranemista. Vau! Mikä älykkyys sinusta vielä tulee kumpuamaan kun saat apua ajoissa


      • nosferatu76

        On sangen normaalia että teini-ikäinen lapsi ei tapaa etävanhempaansa yhtä tiuhaan kun aikasemmin. Kaverit ovat tuossa iässä niitä omia vanhempia tärkeämpiä, joten mistään manipulaatiosta ei välttämättä ole kyse, sillä tämä on enemmän sääntö kuin poikkeus että näin käy teinivuosien aikana.

        Hyvin näytätte olevan perillä exän tavasta hoitaa asiat kotona. Mitä kautta tiedot herkuista ja rajattomuudesta on teille tullut? Teinin kertomana? Avioerolapset kun tuppaavat oppimaan sangen nopeasti käyttämään hyväkseen omien, huonoa omatuntoa erosta potevien vanhempiensa soimaamaa omatuntoa ja kertovat yhdessä kodissa miten huonosti nhe asiat siellä toisessa ovat. Vähän sama juttu kun "Munkin täyyy saada mopo, kun kaikilla kavereillakin on".= "Äitillä saa syödä pelkkää karkkia ja ulkonakin saa olla yöhön asti, miks ei täälläkin? "

        Neuvoni sinulle on, että lakkaa hyvä ihminen miettimästä mitä siellä exän kotona tapahtuu ja mitkä hänen tapansa kasvattaa lapsia on, ja keskity kokonaan siihen omaan elämääsi ja miten voit olla läsnä lapsille siellä päässä. Funtsimalla exän touhuja pimahdat itse, ja tuota ihmistähän et voi muuttaa lasten kautta, nettipalstan kautta tai minkään muunkaan kautta. Totuushan on kuitenkin se, että miehesi on elänyt tuon naisen kanssa, ja heillä on joskus ollut omat systeemit ja yhteinen linja, millä ovat lapsiansa kasvattaneet. Lukemani perusteella saan sen käsityksen, että sinä olet ottanut kantaaksesi myös kasvatusvastuun miehesi lapsista, ja miehesi on "adoptoinut" sinun tapasi ja sääntösi teidän kodissanne. Tämä aiheuttaa nyt ristiriidat, sillä exän ja sinun kasvatuslinjat lienevät sangen eri linjaa. Miehen delegoivat mielellään tuon kasvatusvastuun uusikoille, mikäli myös ex-rouva enemmän tai vähemmän oli se päävastuullinen lastenkasvattaja, ja mies itse vähemmän läsnä arjessa.

        Itse exänä voin rehellisesti myöntää etten tiedä tuon taivaallista siitä, mitä exäni kodissa tapahtuu, muuta kuin sen, mitä lapset kertovat. Ja olen sangen varma myös siitä, ettei exäni tiedä tuon taivaallista siitä, miltä meidän arki näyttää tänä päivänä. Ainoa minkä tiedän varmuudella on se, ettei exäni ole lakannut sysäämästä vastuuta lasten- ja kodinhoidosta vaimolleen, (koska tiedän hänen kannattavan tällaista perinteistä sovinistista linjaa siitä, mikä on miehen ja naisen rooli parisuhteessa ;-) ) , ja että oma kasvatuslinjani jatkuu samana kuin ennen eroa. Sanotaanko vielä sen verran, että kaoottisen eron aikaan kyllä lipsuin rajan ja kurinpidossa koska surun ja tuskan käsittely ja arjen pyöritys oli sangen rankka yhdistelmä, ja oman jaksamisen kanssa oli ongelmia. Pari vuotta meni, ennenkuin tolpilleen pääsi ja energiataso oli normaali.

        Lopuksi vielä pieni opettava tarina muistutukseksi siitä, että kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää, ja liian hätäisiä johtopäätöksiä ei kannata tehdä.

        Äiti seisoo lapsensa kanssa julkisella paikalla, ja lapsi inittää itkuisella, kiukuisella äänellä että mä haluun, haluun ,haluun, ja äiti sanoo ei, kerta toisensa jälkeen. Farssi jatkuu jatkumistaan, ja lapsen itkupotkuraivari kiihtyy. Paikalle eksyy vanha, herttainen mummo ja tutkailee tilannetta ja kääntyy sitten tuon niin julmasti Eitä hokevan äitin luokse ja sanoo, että joskus pitäisi kyllä antaa myös lapsille periksi kun tämä jotain haluaa, ettei lasta tuolla tavalla voi kohdella. Tähän äiti: Tulimme juuri Korkeasaaresta, ja lapsi haluaa leijonan.

        -----> Eli kuinka paljon voimme loppujenlopuksi tietää toisen kodin tapahtumista erovanhempina ja uusperheellisinä? Emme paljon mitään, sillä tietomme ovat pelkkiä lasten kautta tulleita murusia.


      • Toinen väsynyt

        Kuullostaa niin pelottavan tutulle. Meillä aivan samanlaiset kuviot, lisänä vielä, että äiti jaksaa vakuuttaa, että 'lapset ovat aina etusijalla', vaikka toiminta on jotain ihan muuta. Narsismi vääristää käsitykset niin, että oma toiminta näyttäytyy kaikessa kaameudessaan narsistille itselleen superäitiytenä ja jopa aivan minimitason huolenpitoa erehdytään pitämään loistosaavutuksena.

        Ja uskon aivan täysin, että olette aivan normaali, fiksu perhe. Eksän käytös ei todellakaan riipu teidän tekemisistänne, olitte sitten miten päin tahansa, asiat käännetään valerhtelemalla ja vääristelemällä lapsille (ja muille halukkaille kuuntelijoille) niin, että saadaan teidät näyttämään huonolta.

        Tällainen edellä jo pitkästi kuvattu vuosia jatkuva narsistinen ja lapsia manipuloiva toiminta on todella vahingollista: meillä eksän lapset tarvitsevat molemmat psykiatrista hoitoa ja on murheellista seurata, miten heidän mielensä ja elämänsä järkkyy.

        Ja ketäpä äiti lastensa sairastumisestakin syyttää: lasten isää tietenkin, vaikka erosta on vuosikausia aikaa.


    • menkää hoitoon

      "Eksän käytös ei todellakaan riipu teidän tekemisistänne, olitte sitten miten päin tahansa, asiat käännetään valerhtelemalla ja vääristelemällä lapsille (ja muille halukkaille kuuntelijoille) niin, että saadaan teidät näyttämään huonolta."

      No uusikoistahan se just riippuu! Mistäs muusta... ihan selvä tapaus... tyhjät tynnyrit kolisee eniten.

    • Toinen väsynyt

      Asiallista tietoa vieraannuttamisesta ja sen vaikutuksista lapsiin löytyy sivustolta

      http://www.pasvanhemmat.info/

      Mm. lisätietoa-kohdasta löytyvä psykologian dosentti Helinä Hakkänen-Nyholmin artikkeli kertoo, kuka vieraannuttamisessa on se taho joka hoitoa tarvitsee ja kuka maksaa 'laskun' eli miten lapset tästä selviävät.

      Voimia _väsyneelle_ ja muille ongelman kanssa painiskeleville vanhemmille ja heidän perheilleen

      • Voi oi ja voi voi

        Vai että uusikossa vika aina :-D Meillä miehen exä haukkuu vaikka miksi,halveksii ja arvostelee kaikkea mitä vaan voi keksiä. Kännissä usein huutaa lasten kuullen. Lapsilla ei ole kotona mitään rajoja,varsinkaan nuoremmalla. Sitten kun meille tulevat ja huomaavat,että täällä on rajat,mutta myös rakkautta sekä täällä ei haukuta äitiä eikä mitään muutakaan,niin kotiin lähtö on tosi vaikea lapsille,kun ei millään haluaisi lähteä. Niin,että kumpi sekoittaa lasten päät. Uusikko vai lasten äiti? Ikinä millonkaan ole tullut edes mieleen haukkua omalle lapselle isää tai tämän vaimoa. Isän vaimo kun vielä sattuu olemaan todella ihana ja lämmin ihminen joka suhteessa ja lapsi tykkää hänestä,se on tärkeintä minulle.


      • Ressukka olet
        Voi oi ja voi voi kirjoitti:

        Vai että uusikossa vika aina :-D Meillä miehen exä haukkuu vaikka miksi,halveksii ja arvostelee kaikkea mitä vaan voi keksiä. Kännissä usein huutaa lasten kuullen. Lapsilla ei ole kotona mitään rajoja,varsinkaan nuoremmalla. Sitten kun meille tulevat ja huomaavat,että täällä on rajat,mutta myös rakkautta sekä täällä ei haukuta äitiä eikä mitään muutakaan,niin kotiin lähtö on tosi vaikea lapsille,kun ei millään haluaisi lähteä. Niin,että kumpi sekoittaa lasten päät. Uusikko vai lasten äiti? Ikinä millonkaan ole tullut edes mieleen haukkua omalle lapselle isää tai tämän vaimoa. Isän vaimo kun vielä sattuu olemaan todella ihana ja lämmin ihminen joka suhteessa ja lapsi tykkää hänestä,se on tärkeintä minulle.

        Tyypillinen uusikon kommentti... kännissä äiti...heh, aina se äiti on kännissä tai muuten huono.

        Millainen sinä ole kännissä?

        Teillä on rajat, tottakai teillä, eihän se äiti osaa mitään.. on se vaan kummallinen mies, kun tuommoisen naisen kanssa on lapsia tehnyt, lapsissa puolet isää.. heh...

        vai et hauku, koko ajanhan sä valitat ja arvostelet.


    • elektrax

      Vastaukseni on, että te laitatte rajat miehesi kanssa lapsille ja kerrotte, että mitä ette suvaitse lapsilta teidän yhteisessä kodissa.

      • KAKARAT ÄIDILLE

        Ja jos miehesi ei siihen suostu,lähde sinä.Miksi hitossa tuhlaat elämäsi hoitamalla toisen pökkimiä kakaroita.Meillä jäi miesystäväni pesue äitsykälle joka yritti tehdä elämästämme helvetin.Nyt hoitelee hermot riekaleina uusio-ukkonsa,omansa ja yhteisen kakaransa elämää.Onnee vaan sinne uusioperheeseen jossa kakaroita riittää ja hermot kiristyy joka päivä enemmän.


      • Hoh-hoijakkaaa
        KAKARAT ÄIDILLE kirjoitti:

        Ja jos miehesi ei siihen suostu,lähde sinä.Miksi hitossa tuhlaat elämäsi hoitamalla toisen pökkimiä kakaroita.Meillä jäi miesystäväni pesue äitsykälle joka yritti tehdä elämästämme helvetin.Nyt hoitelee hermot riekaleina uusio-ukkonsa,omansa ja yhteisen kakaransa elämää.Onnee vaan sinne uusioperheeseen jossa kakaroita riittää ja hermot kiristyy joka päivä enemmän.

        Oletpas henkisesti häiriintynyt....


      • ;D :D ;D,,,,
        Hoh-hoijakkaaa kirjoitti:

        Oletpas henkisesti häiriintynyt....

        Et sinäkä täysil ol matkassa;D ;D


      • Hoh-hoijakkaaa
        ;D :D ;D,,,, kirjoitti:

        Et sinäkä täysil ol matkassa;D ;D

        Ai mistähän niin päättelet ?

        SINÄKÄ


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2176
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      39
      2075
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      28
      1970
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      47
      1386
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1326
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      873
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      56
      802
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      741
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      713
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      32
      698
    Aihe