Anotaan kaikille juutalaisille Yeshuan nimessä Israelin

Hyvän Paimenen

tuntemista Daavidin Herran lujan ja kestävän armon valtaistuimelta ja tunnustamista ja näin nöyrtymistä parannuksessa ja parantumista kaikesta siitä, mikä uudestisyntymättömiä juutalaisia estää tulemasta Jumalan armon ja totuuden siunaukseen ja Uuteen Liittoon, joka on Yeshuan syntiensovitusveressä ja elävässä vedessä ja Pyhässä Hengessä, sillä nämä kaikki ovat Jumalan lupauksen lapsille ensisijaisesti tarkoitettu ilman pienintäkään epäilystä. Ja jos meillä on tahto hyvään ja Jumalan valtakunnan täyttymiseen myös juutalaisten osalta, niin se on myös Jumalan tahto, sillä niin on kirjoitettu eikä Jumalan sana voi raueta tyhjiin. Autuaat ne, jotka ojentautuvat Herran ilmoituksen ja tahdon mukaan, tapahtui sitten miten tahansa, sillä mitään muuta nimeä ei ole annettu eikä toista tietä Jumalan armoon ja rakkauteen ja rauhaan ja siunaukseen ja iloon.

Älkäämme antako toisten ihmisten mielettömyyden olla esteenä lähestyä Jumalaa Yeshuan (Jeesuksen) nimessä, vaikka kuinka levittäisivät valheita väärässä mielenlaadussa ja eksymyksessä, sillä niinkuin Yeshuaa syytettiin Beelsebuliksi, samoin syytetään opetuslapsiaan ja todistajiaan, mutta jos meillä on tahto tehdä Jumalan tahtoa esillä pitäessämme todistusta Elämän Herrasta ja näin voimme vaivaa nähdä, niin vaikka ihmiset voivatkin olla meitä vastaan, niin siunatkaamme vainoojiamme ja rukoilkaamme niiden puolesta kuten Mestari Yeshua on opettanut ja Herran rakastaminen on tahtonsa tekemistä. Samoin tahtonsa on parannusta vaikuttaa meissä kaikissa niistä kaikista, mitkä on tahtonsa vastaisia niinkuin on kirjoitettu ´vastustakaa Perkelettä, niin se teistä pakenee´.

Kuinka siis vastustamme Pahaa, siten että turvaamme Jumalaan ja anomme Pyhän Hengen voimaa ja tahtonsa tuntemista ja sitä tehden kiitollisella mielellä rohkeasti voimme pitää esillä todistusta Herrasta Yeshuasta ja kaikesta Jumalan sanan ilmoituksesta, niinkuin sen ymmärrämme, ja jos missä olemme erehtyneet, niin korjaamme ja jatkamme eteenpäin hyvässä omassatunnossa. Samoin kannattaa pitää huolta, että emme rakasta maailmaa ja Mammonaa, sillä kukaan ei voi palvella kahta Herraa vaan toista on rakastava ja toista halveksiva. Kaikki kunnia ja kiitos Israelin Pyhälle Herralle ja Isälle että antoi Poikansa Yeshuan sovitusuhriksi Golgatan ristillä ja verensä ja veden ja Hengen todistuksessa saamme tuoda esille synnin ja vanhurskauden ja tuomion sen mukaan, kuin Herra armossaan vaikuttaa. Jokainen olemme syntiä itsessämme tehneet ja tarvitsemme Yeshuan vanhurskautta lahjana nöyrtyessämme parannukseen ja tunnustaessamme Herramme ja saamme laupeudentuomion kun tulemme valkeuteen ja totuuteen tunnustaessamme syntimme. Herra on hyvä ja armonsa pysyy tulemukseensa, autuaat ne, jotka Tuomaria odottavat Pelastajanaan ja Vapahtajanaan katseet nostettuina ja öljy astioissa, sillä anovat saavat ja kiittävät niinkuin juutalaisten on hyvä tehdä Kuninkaalleen valtakuntaansa odottaen ja aarteensa sinne kooten.

Runsaasti asukoon kaikissa Messiaan elävä sana Pyhässä Hengessä, amen.

44

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuka voi olla meitä

      vastaan jos meillä on Herraan Yeshuaan turvaten halu tehdä hyvää todistuksessa ja Jumalan sanan menestymisessä?

      Vastaus on ilmoitettu Raamatussa: Perkele on vastaan ja tekeytyy vanhurskauten palvelijaksi ja toimii niinkuin noidat kohteille valheita esille tuoden ja pyrkien estämään sen hyvä todistuksen Herrasta Yeshuan, Isralin Pyhästä Kuninkaasta, jotta ei syntyisi uskon kuuliaisuutta eikä Jumalan valtakunnan merkityksen täyttymystä vanhurskaudekseen ja pyhityksekseen niinkuin on kirjoitettu ja tulee täyttymään kirjoituksien mukaan.

      Varotaan eksymästä ja muistetaan aina, että taistele ei ole lihaa eikä verta vastaan vaan pimeyden henkivaltoja vastaan taivaan avaruuksissa kun syöttää eksytetyille väärää todistusta pyrkien estämään Jumalan valtakunnan esiin tulemisen sen kaikessa voimassa ja merkityksessä todistukseksi kaikille kansoille noiden 144 000 valitun poikalapsen kautta ja sen iankaikkisen evankeliumin kautta, joka on tallenettu Ilmestyskirjaan. Valitettavasti kaikki eivät ymmärrä missä ajassa elämme mitä tulee tapahtumaan ja mitkä ovat Yeshuan Isästä ja Jumalasta ja mitkä pahuuden henkivalloista ja mitkä ihmisistä, eikä etukäteen ennen tapahtumisia kannatakkaan luulla tietävänsä niinkuin ei tule tietää vaan tietää niinkuin on hyvä tietää. Autuaat ne, jotka turvaavat yksin Jumalaan Yeshuan nimessä Pyhän Hengen opettamana Raamatun pyhien kirjoituksien mukaan pysyen totuudessa.

      Olen kuullut sellaistakin mielettömyyttä, että Jumalan lapsina voitaisiin olla oikeassa vaikka ei pysyttäisikään totuudessa vaan valheessakin ollaan Jumalan lapsina oikeassa. Tietäköön jokainen ihminen että totuus on Jumalasta ja valheet Perkeleestä, ja Jumalan armo kasvattaa ja pyhittää totuuteen ja Saatanan eksytys johdattaa valheisiin ja osoittaa pimeyttä ja laittomuutta, sillä ei ole Jumalan olemus vaan tämän maailman ruhtinaan laittomuuden salaisuus. Voi niitä, jotka väittävät tuntevansa Jumalan ja pimeydessä vaelletaan. Valitettavasti tätäkään ei tietenkään pimeydessä voida ymmärtää. Toivottavasti tahdomme valkeudessa vaeltaa ja Jumalan tahdon tuntea ja tehdä Yeshuan nimessä ja Hengessä.

      Herran Yeshua armoa ja totuutta kaikille sitä haluaville Raamatun pyhien kirjoituksien ja Henkensä kautta.

    • Vettä, vettä

      Tuli nuolee kirkkoa,
      Jeesus savuaa seinällä.
      Kädessäni sinkkiäpäri Neuvostoliitosta.
      Lahja tovereilta, kiitokset raamatuista.
      Ai vettä, ei mahdottomia voi toivoa.
      Mutta sinkkiämpäreitä niitä kyllä riittää, rakas Jeesus.

      • Vettä vanhurskaudeks

        tarjotaan kaikille Jeesuksen (Yeshuan) nimessä, samoin Pyhän Hengen armolahjaa ja tulikastetta että kulta voisi puhdistus Isän Jumalan kirkkaudeksi ja kiitokseksi, vaikka sitä on vaikea ihmisinä meidän ymmärtää, niinkuin Pietarikin Herraa alkoi nuhtelemaan kun puhuin ristin kuolemastaan syntisten käsissä, mutta Herra ojensi rakasta opetuslastaan ja samoin opetti, että myös seuraajansa saavat ristinsä ottaa ja Jumala on säätänyt ajat ja lait, niinkuin on Ilmestyskirjassa meille vaarin otettavaksi annettu että ymmärtäisimme tämän ajan luonteen ja laadun ja merkityksen. Kiinnittäköön jokainen katseensa voittopalkintoon, joka tahtoo voittajana perille päästä pyhitettyjen joukossa ensimmäisessä ylösnousemuksessa, sillä Jumala vie työnsä päätökseen nopeasti ja väkevästi. Kenenkään ei pidä pelon valtaan jäädä vaan anoa öljy astiaan niin voi vaeltaa raittiudessa ja rohkeudessa ja rakkaudessa Mestariin ja lähimmäisiin nähden. Taistelusta tulee raju ja verinen, mutta Yeshua veri ja elävä vesi ja Pyhä Henki riittää pysyttämään armossaan vaikka monet lankeaakin ja keskinäinen rakkaus paljolti kylmenee, niinkuin on kirjoitettu. Tämä on luopumuksen ja laittomuuden aikaan, mutta myös pyhät saavat pyhittyä ja on Isän Jumalan tahto yksiselittteisesti, ilman Herran Hengen voimaa olemme kuin väriseviä lehtiä tuulessa, mutta Herra tahtoo että olemme kuin hyviä hedelmiä, joista riittää itsellemme ja kaikille lähimmäisille sitä hyvää hengellistä armoa ja totuutta, jota tarvitsemme seisoaksemme lujina kaiken Pahan noustessa meren aaltojen kaltaisina tuhovoimina ja eksytyksen väkevyytenä. Aikansa Jeesuskin täällä vaelsi ja näin on myös meidän kaikkien kohdalla. Jos kuka tahtoo elämänsä pelastaa, sen kadottaa, mutta joka kadottaa Israelin Pyhän Herran tähden, pelastaa sielunsta, vaikka ennenaikaisesti kokisikin ruumiinsa kuoleman, mutta sekin on autuutta, kun on Pyhän Hengen johdatuksessa vaeltanut. Mitä se hyödyttää ihmistä vaikka saisi kaikkea muuta, mutta ei sitä Jeesuksen tunnustusta, jota antaa valtaistuimellaan taivaassa. Älkäämme etsikö ihmisiltä tulevaa kunniaa vaan sitä kunniaan, joka tulee Isän Jumalan kirkkaudelle ja armolle ja totuudelle, niinkuin ihmeet ja tunnusmerkitkin antavat Isälle kunniaa ja ihmisille helpotusta ja parantumisesta, tärkeää on jokaisen kiittää ja kunnioittaa Luojaa Jeesuksen nimessä.


    • ,lp

      KTSllekö kirjoittelet?

      Vaiko muuten vain pitääksesi vartiota, ettei tänne paikalliset saapuis?

      • Koskaan ei etukäteen

        tiedä kuka tulee lukemaan tai vieläpä voi vastatakin kuin sinä, hienoa.

        Tehkää lähimmäiselle niinkuin toivotte itsellenne tehtävän Jumalan antaman vanhurskaan mielenlaadun ja tahdon mukaan.

        Tietenkään ei kenenkään tarvitse vastoin tahtoa käydä toisten lukemassa ja saa käydä omia aloituksiaan kirjoittamassa, näin ainakin minä pidän terveenä ja hyvänä periaatteena. Ja hyvä lisäksi että juutalaisuudesta kirjoitettaan ja ennenkaikkea sen alusta ja lopusta, samoin kaikesta hyvästä Israelin ja Juutalaisten Kuninkaasta, samoin pyhistä kirjoituksista alkaen Vanhasta Testamentista ja ennenkaikkea Uudesta Liitosta, sillä lupauksensa ovat paljon paremmat ja samoin juutalaisten lisäksi myös pakanakansoille annettuina, joten luulisi kiinnostavat monia niinkuin tekeekin ja hyvä niin omalla tavallaan kaikille on vapaus hyvä antaa ja lähimmäisiään kunnioittaa, mutta ei mielistellä ainakaan kun tahtoo Herraa Yeshuaa esillä pitää ja Jumalan valtakunnasta ja pyhistä kirjoituksista.

        Ole sinattu, sillä juuri sinulle kirjoitan vaikka myös KTS voi lukea ja kommentoida, jos tahtoo, kuten sinäkin ja muutkin.


    • ben g.

      kristiuskolle on omat palstansa tämä on juutalaisuuspalsta

      • Olet oikeassa

        siksi tämän tänne kirjoitinkin, toki voisi olla myös kristinuskon puolella.


    • nostetaan kehotus

      vaikka tietysti ilman kehotustakin on tärkeää ymmärtää, mikä on Herran tahto. Herra vaikuttaakoon armonsa ja totuutensa menestymistä.

    • 18+16

      Onnellinen se mies, joka tutkistelee viisautta, ja se, joka puhuu ymmärtäväisesti,
      se joka ajattelee sydämmessään viisauden teitä
      ja mietiskelee sen salaisuuksia.

      Lähde käymään sen jäljessä kuin vakoilija,
      ja väijyskele siellä, missä se käy sisälle.


      Se, joka kurkistaa sisään sen akkunasta
      ja kuuntelee sen ovien pielessä,
      joka levähtää lähelle sen huonetta,
      ja lyö telttansa vaarnat sen seinien viereen,
      se mies saa pystyttää majansa sen sivulle ja levätä onnen lepopaikassa.

      Hän asettaa lapsensa viisauden suojaan
      ja asustaa sen oksien alla.
      Se suojaa häntä helteeltä ja hän löytää levon sen ihanuudessa.

      Herraa pelkäääväinen tekee näin,
      ja se, joka pitää kiinni laista, saa omaksensa viisauden.
      Se tulee häntä kohti niinkuin äiti ja ottaa hänet vastaan niinkuin neitsyellinen vaimo. Ravitsee häntä ymmärryksen leivällä ,
      ja antaa viisauden vettä hänelle juoda.

      Hän nojautuu siihen eikä horju
      ja luottaa siihen eikä tule häpeään.

      • Lähde kiinnostaa

        jos ei ole salattua ja ihmisiltä kiellettyä.


      • Messias Yeshua on

        elävän veden Lähde ja jokaisen kannattaa janota vanhurskauttaan, sisältäen ymmärrystä ja viisautta, samoin nuo muut omille ilmoitetut.


      • Kerro minulle

        mitä ajattelet rakkaastani, Kuningas Yeshuasta? Niin minäkin voin muodostaa sinusta "18 16" oikean mielikuvan sydämessäni.


      • tämä kysymys
        Kerro minulle kirjoitti:

        mitä ajattelet rakkaastani, Kuningas Yeshuasta? Niin minäkin voin muodostaa sinusta "18 16" oikean mielikuvan sydämessäni.

        vahvistettiin sinetillä.


      • Hienoa että
        Kerro minulle kirjoitti:

        mitä ajattelet rakkaastani, Kuningas Yeshuasta? Niin minäkin voin muodostaa sinusta "18 16" oikean mielikuvan sydämessäni.

        ymmärrät olla vastaamatta, jos et vielä tunne Herraa Yeshuaa Kuninkaanasi.

        Kiitä vain Israelin Pyhää Kuningasta, sillä perille menee silläkin aivan saman Herran ja Jumalan osoitteeseen vaikkakin vielä uudestisyntymättömällä mielenlaadulla, mutta sekin korjaantuu, jos ja kun siihen Herran armo johdattaa elävän veden ja Pyhän Hengen armotyönä.


      • Kehotan sinua
        Kerro minulle kirjoitti:

        mitä ajattelet rakkaastani, Kuningas Yeshuasta? Niin minäkin voin muodostaa sinusta "18 16" oikean mielikuvan sydämessäni.

        kuitenkin kiiruhtamaan avuksesi pyytämään Herraa Yeshuaa, sillä et tiedä päiviesi runsautta tai laatua, mutta varmaa ja vastaanotettavaa on se, että sinunkin kannattaa tehdä parannus eli mielenmuutos anomalla Yeshuan Isän Jumalan lapseutta syntymällä elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä ja annetaan anoville Nimessään, samoin kannattaa uudelleen lukea pyhät kirjoitukset että voit hyljätä entisen mielenlaadun ja tilalle saat vanhurskaan ja pyhän kun otollisesti osaat kiittää ja kunnioittaa kaiken hyvän antajaa Luojaa, niinkuin kaikista myös hyvää huolta pitää, mutta myös tuomionsa tulee jokaiselle vaelluksensa laadusta ja kaikista teoista ja mielenlaadusta. Kirves on jokaisen puun juurella, ja autuaat ne, jotka tekevät hyvää hedelmää turvaten Herraan Yeshuaan.


    • 12+16

      Ylistystä lausukoon se, jolla viisaus on, ja Herra antaa sitä seurata onnen.

      Se korottaa hänet ylitse hänen lähimmäistensä ja avaa hänen suunsa seuralunnan keskellä.

      Ilon ja riemuseppeleen ja iänkaikkisen nimen hän saa periä.

      Ymmärtämättömät ihmiset eivät saa omaksensa viisautta,
      eivätkä syntiset miehet saa sitä katsella.
      Kaukana se on ylpeydestä,
      eivätkä valheen miehet sitä muista.

      Kaikkea kauhistusta Herra vihaa, eivätkä häntä pelkääväiset sellaista rakasta.
      Hän teki alussa ihmisen ja jätti hänet hänen vapaan tahtonsa valtaan.

      Jos tahdot, sinä pidät käskyt; sinä olet uskollinen, jos se sinulle kelpaa.

      Hän on asettanut eteesi tulen ja veden, kumpaan tahdot, sinä ojennat kätesi.
      Ihmisellä on edessänsä elämä ja kuolema, ja hänelle annetaan se,
      mikä hänelle kelpaa.

      Sillä suuri on Herran viisaus,
      Hän on voimallinen valtasuuruudessaan
      ja kaikki näkevä.
      Hänen silmänsä ovat käännetyt Häntä pelkääväisten puoleen,
      ja hän tuntee ihmisten kaikki teot.

      Mutta ei Hän ole käskenyt kenenkään olla jumalaton,
      eikä ole antanut kenellekkään lupaa tehdä syntiä.

      • Eikö minun sydämeni

        hakkaa rinnassani? Herra Yeshua on hyvä ja armonsa pysyy iankaikkisesti, amen.

        HalleluYeshua.


    • 8+20

      Olet ymmärtämätön mies ja viisautta vailla.

      Missä sinä näet Yeshuan ?

      • Herra Yeshua on

        elämässäni ja ihanat ovat Herran Sebaotin asuinsijat, amen.

        Olen sairas odottaessani Vapahtajani saapumista suuressa loistossa ja kirkkaudessa.

        HalleluYeshua!


      • Et vain tunne

        Israelin Pyhää Herraa, sillä peite on sydämesi päällä, mutta minulta on silmäni voidellut ja tahdon rakastaa Herraani kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielusta ja kaikesta mielestäni, sillä Herra on Hyvä, amen.


      • Valitettavan monilta

        on Israelin Pyhä Herra salassa, vaikka hänet jotenkin tuntisivat eivät kuitenkaan osaa yhdistää Messias Yeshuaan, tai jos osaavat eivät uskalla sitä toiselle tunnustaa, sillä hapuilua on ihmiselämä ja vaikka rakkautta halataan, niin sitä ei osata Herraan Yeshuaan yhdistää. Näin se on koko Israelin ja juutalaisten osalla, vaikka jotkut ovatkin saaneet Herran armosta Nimensä tuntea ja tunnustaa ja valtakuntaansa rakentaa omassa ja toisillekin todistaa rakkaastaan.

        Herra Yeshua on Israelin Pyhä Herra ja kun avoin Lähde paljastuu niin myös kansa sanoo "Minun Herrani ja Jumalani", siihen asti kuitenkin Herra kansaansa johdattaa ja suojelee vaikka ei vielä itketäkkään ilosta ainosyntyistä Poikaa, joka on lävistetty ja hyljätty, mutta myös takaisin voidaan saada Kuninkaana ainakin sen jäännöksen osalle, joka on valittu.


      • Lainasitko

        kirjoittamaasi vai toitko omastasi, sen tahdon tietää?


      • Haluatko että tuon

        kriittisesti esille ne, jotka jo ensilukemalta huomasin vai jätänkö sydämeni salaisuudeksi sen ymmärryksen ja viisauden, jota olen saanut Herran Yeshuan nimessä vastaanottaa, koska sitä tarvitsen kaiken koettelemisessa, sillä kaikki on vajavaista ja samoin kaikki ei ole Yeshuasta vaan voi olla myös villitsevistä hengistä?


    • 8+20

      Lainasin:

      Jeesus (Yeshua) ben Sira, Eleaserin pojanpoika, Kirjanoppinut, Jerusalemin mies.

      Jotain 180-170 eaa.

      Hän ei väitä olevansa sen enempää Messias, kuin jumalakaan. Hän oli opettaja.
      Osaa hänen kirjoituksistaan rakastan minäkin, mutta en ihan kaikkea.

      • Kiitos vaivannäöstäs

        sillä hienoa oli niitä lukea vaikka jotkut kohdat myös silmään kalskahtivat, niinkuin luonnollisesti kaikessa saviastioiden kautta saaduissa. Lisäksi monia voidaan koetella suunnasta tai toisesta tarkoitan Raamatun sanan yhdellä tai toisella ilmoituksella Isältä Jumalalta saatuna. Tärkeintä on anoa Pyhän Hengen opetusta Mestari Yeshuan nimessä, sillä autuaita ne, jotka Herraan turvaa eivätkä omaan ymmärrykseensä, samoi monessa kohdassa me myös hairahdumme, mutta kun emme jää vääryyteen, niin anteeksi myös lankeemukset saadaan, vaikka tietysti ei tahallaan saa syntiä tehdä, jos tahtoo Herraa Yeshuaa rakastaa, niinkuin minä tahdon kaikesta siitä, minkä on suonut.

        Juutalaisen kansan keskuudessa Herra on enemmän ja vähemmän vaikuttanut, samoin myös ihmisen ovat omille teilleen poikenneet enemmän tai vähemmän. Näinhän se on meidän kaikkien ihmisten laita, jos se uskalletaan tunnustaa ja totuudellisesti nähdään, mutta Herran armo kasvattaa hylkäämään kaiken huonon ja pitämään ja vahvistumaan kaikessa hyvässä, niinkuin on meille opetettu ja Herran Pyhä Henki sen suo armoliitossa ja myös ulkopuolellakin kun Herraa pelkäävä tahdotaan olla, vaikka ei armoliittoonsa uskaltaisikaan tulla tai haluaisi tai mitä muuta tahansa.

        Autuaita ovat ne, jotka tahtovat sielunsa pelastumisen toivoksi Herran Yeshuan myös nimeltä oppia tuntemaan ja Uuden Liiton kirjoituksien kautta tuntea tahtonsa ja siten myös tehden sitä rakastaa Herraa Yeshuaa, amen. HalleluYeshua!


      • Yeshualla tarkoitan
        Kiitos vaivannäöstäs kirjoitti:

        sillä hienoa oli niitä lukea vaikka jotkut kohdat myös silmään kalskahtivat, niinkuin luonnollisesti kaikessa saviastioiden kautta saaduissa. Lisäksi monia voidaan koetella suunnasta tai toisesta tarkoitan Raamatun sanan yhdellä tai toisella ilmoituksella Isältä Jumalalta saatuna. Tärkeintä on anoa Pyhän Hengen opetusta Mestari Yeshuan nimessä, sillä autuaita ne, jotka Herraan turvaa eivätkä omaan ymmärrykseensä, samoi monessa kohdassa me myös hairahdumme, mutta kun emme jää vääryyteen, niin anteeksi myös lankeemukset saadaan, vaikka tietysti ei tahallaan saa syntiä tehdä, jos tahtoo Herraa Yeshuaa rakastaa, niinkuin minä tahdon kaikesta siitä, minkä on suonut.

        Juutalaisen kansan keskuudessa Herra on enemmän ja vähemmän vaikuttanut, samoin myös ihmisen ovat omille teilleen poikenneet enemmän tai vähemmän. Näinhän se on meidän kaikkien ihmisten laita, jos se uskalletaan tunnustaa ja totuudellisesti nähdään, mutta Herran armo kasvattaa hylkäämään kaiken huonon ja pitämään ja vahvistumaan kaikessa hyvässä, niinkuin on meille opetettu ja Herran Pyhä Henki sen suo armoliitossa ja myös ulkopuolellakin kun Herraa pelkäävä tahdotaan olla, vaikka ei armoliittoonsa uskaltaisikaan tulla tai haluaisi tai mitä muuta tahansa.

        Autuaita ovat ne, jotka tahtovat sielunsa pelastumisen toivoksi Herran Yeshuan myös nimeltä oppia tuntemaan ja Uuden Liiton kirjoituksien kautta tuntea tahtonsa ja siten myös tehden sitä rakastaa Herraa Yeshuaa, amen. HalleluYeshua!

        tietysti sitä Nasaretilaista, ristiinnaulittua, että juutalaisilla ja Israelin heimon jälkeläisillä ja kaikkilla kansoilla ja yksilöillä voisi olla tulevaisuus ja toivo Nimessään ja Hengssään. Autuaita ovat nöyrät ja arat mieleltään Jumalan Sanan ääressä ja valtakunnassa.


    • 3+17

      Tyhmän sydän on kuin vaunun pyörä
      ja hänen ajatuksensa kuin kieppuva pyörännapa.

      Ystävä joka kaikesta tekee pilkkaa,
      on niinkuin äleä orhi, jokaisen ratsastajansa alla se hirnuu.

      • Herra rakastaa

        todistuksia valkeudessa, mutta ymmärtää myös niinkuin rukoili ristilläkin "Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät".

        Voit uskoa minua tai olla uskomatta, totuus ei muutu kummassakaan tapauksessa vaan on yksin valkeudessa ja Nasaretilainen Yeshua on Valkeus, amen.

        Pilkata en tahdo, vaikka voinkin toimia harkitsemattomasti varsinkin väsyneenä. Toivottavasti voi sinäkin pilkat panna pois, niinkuin näenkin sinun siinä edistyneen, kiitos Herralle ja Jumalalle.


    • 6+20

      Katso kaikkia korkeimman tekoja, ne ovat kaikki kasittain, toinen toisensa vastakohta.

      Niin on Raamatussakin.

      Evankeliumi on vastakohta, se vääristää kaiken.

      Hylkää lain ja tekee viisaudesta ihmisen palvontaa. Viisaus ei ole automaatti, se on vaivannäköä, joka tuottaa hyvää hedelmää, jos ei putoa kalliolle.

      • Evankeliumi tulee

        ymmärtää oikein. Yeshua opetti yksiselitteisesti: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään." (Matteus 5:17)

        Usko siis Mestarin opetusta.

        Yeshua on Jumalan Sana ja Herra ja Jumala, ei pelkästään ihminen niinkuin kaikki muut ihmiset.

        >

        Viisas ei yhdistele Mestarin opetuksen sanoja kahdesta eri paikasta valheellisesti, sillä siten evankeliumi vääristyy toiseksi, vaan nöyrtyy esittämään ja hyväksymään ja tekemään sen mukaan kuin on kirjoitettu hyvästä hedelmästä ja kalliosta.

        Menee valheen eli pimeyden puolelle kirjoituksesi. Älä pyri opettamaan vaan pyri löytämään Jumalan valtakunta Israelin Pyhässä Herrassa Yeshuassa.


    • 2+8

      Kaikki viisaus tulee Herralta JHWH, ja hänen tykönänsä se on iänkaikkisesti.

      Kuka voi laskea meren hiekan ja sateen pisarat ja iänkaikkisuuden päivät ?

      Kuka voi tutkia taivaan korkeuden ja maan leveyden ja meren syvyyden ja kuka viisauden ?

      Ennen kaikkea muita luotiin viisaus, taito ja ymmärrys ovat hamasta iänkaikkisuudesta.

      Kenelle on viisauden juuri ilmoitettu ja kuka on tuntenut sen taitavat neuvot ?

      Yksi on viisas ylen peljättävä, hän joka valtaistuimellansa istuu.
      Herra itse on luonut viisauden, on nähnyt ja laskenut sen ja vuodattanut
      sitä kaikkiin tekoihinsa,
      olemaan kaiken lihan tykönä,
      hänen antinsa mitan mukaan.

      Ja hän on lahjoittanut sen niille, jotka häntä rakastavat.
      Herran pelko on kunnia ja kerskaus
      ja ilo ja riemun seppele.
      Herran pelko virvoittaa sydämen ja antaa ilon ja riemun ja pitkän iän.

      Herraa pelkääväisen käy viimein hyvin, ja loppunsa päivinä hän löytää armon.

      Viisauden alku on Jumalan pelko ja ihmisten sekaan se on laskenut majansa
      iänkaikkisen perustuksen ja heidän jälkelaistensä kesken
      se uskollisesti havaitaan.

      Herran pelko on viisauden juuri, ja sen oksat ovat pitkät elon päivät.

      • Amen, Totuudessa

        JHWH on Nasaretilainen Yeshua ja myös "Minä Olen" -nimeltä hänet tunnetaan.


    • 12+5

      Älä ole vastahakoinen Herran pelkoon,
      äläkä lähesty sitä kaksimielisellä sydämellä.

      Älä korota itseäsi, ette lankeaisi ja tuottaisi itsellesi häpeätä.

      Herra on paljastava sinun salaisuutesi ja syöksevä sinut alas keskelle seurakuntaa. koska et ole lähestynyt Herran pelkoa ja koska sydämesi on vilppiä täynnä.

      • Sinun itsesi olisi

        hyvä nyt nöyrtyä parannukseen ja avuksesi huutaa tai pyytää Herraa Yeshuaa, niin että voisit valheiden sijaan tulla totuuteen eli valkeuteen, sillä elät vielä pimeydessä.

        Korota Herra Yeshua elämäsässi niin tulet ymmärtämään autuuden joka on niillä jotka Herraan turvaa.

        Minun ja kaikkien ihmisten "salaisuuksia" valitettavasti Paha käyttää kiusatessaan ja asettaessaan ansojaan, ettei ihmiset kääntyisi avukseen pyytämään Herraa Yeshuaa ja hänestä todistaisi ja sitä hyvää elämää hengellisesti pääsisi kokemaan ja maistamaan. Anokaa elävää vettä ja saatte juoda vanhurskauttaan, kannatta myös muistaa kiitää ja kunnioittaa, sillä Herra on Hyvä, amen.

        Valitettavaa on se, että ihmiset uskovat Pahaa, kun eivät tunne eivätkä turvaa Hyvään Herraan Yeshuaaseen.


      • Herra Yeshua on Hyvä

        Paimen ja joka häneen turvaa saa avun.

        Tämä apu ei tarkoita sitä, että meillä ei olisi ahdistuksia ja tämän maan petollisten petojen hyökkäyksiä vaan sitä, että vaikka meidät surmattaisiin, niin meillä on parempi toivo Elämän Herrassa, joka on minutkin kutsunut ja puhdistanut ja vanhurskauttanut ja pyhittänyt.

        Herra on minulle puhunut näistä viimeisistä vuosista ja kiitän kaikesta hyvästä, sillä on armollinen ja totuudellinen. Todellakaan emme tule menemään helppoon aikaan vaan kaikki Yeshuan opetuslapset tulevat saamaan maailman vihan päällensä ja voi tapahtua myös seurakunnissa, sillä jos siellä Paha pääsee toimimaan, niin se toimii, mutta niinkuin Yeshua joutui omiensa hylkäämäksi ja halveksimaksi, samoin myös meille riittää, että käy samoin, mutta siitäkin saamme kiittää Herraa, että on meidät siihen arvollisiksi katsonut, niinkuin teuraslampaat susien keskellä seurakunnissa ja maailmassa. Herra Yeshua on kuitenkin maailman voittanut ja samoin meidän usko häneen myös on sen tehnyt. Pitää vain pitää huolta ettei eksy eikä anna Pahan voittaa itseään pahalla vaan muistaa Mestarin opetukset nöyrästä ja hiljaisesta ja vanhurskaasta mielenlaadusta.

        Tule Herra Yeshua, samalla tiedän että uskomme tulessa puhdistaan. Herra Yeshua ohjatkoon askeleemme sillä ristin tiellä, jonka vaikuttaa rukoilevien ja turvaavien lampaidensa keskuudessa, amen.


      • Toivottavasti voit

        ymmärtää tämän Jumalan valtakunnan salaisuuden ja myös nöyrtyä siihen:

        Täällä risti ja perillä kruunu.

        Joka tahtoo elämänsä pelastaa, se sen kadottaa; mutta joka kadottaa elämänsä Herran Yeshuan tähden, se sen pelastaa.

        HalleluYeshua!


      • Sinä et valitetta-

        vasti tunne Herraa Yeshuaa, minä taas tunnen hänet, joka on minut pelastuksen kaidalle tielle johtanut, ja samoin tunnen oman lihan mielen ja olkoon se ristiinnaulittuna aivan samoin kuin Mestarini Yeshuan kanssa saan elää sitä ylösnousemuselämää, jonka vaikuttaa. Samoin tarvitsen vielä runsaasti armoaan armon päälle ja kasteet ja sen hyvän, minkä lupauksensa mukaan antaa sekä minulle että perhekunnalleni.


      • Jos kertoisin mistä

        kaikesta lähteestä Paha on minuakin vainonnut, niin ette voisi kuin hämmästyä. Aivan niinkuin Pietari puhui Herralleen Saatanan valheita ja sanoja, niin uskon, että jokainen Yeshuan opetuslapsi joutuu samanlaisten hyökkäysten kohteeksi yllättäviltä tahoilta. Samoin on tietysti vaarana myös itsellä toimia Pahan välikappaleena toisten Yeshuan opetuslapsen kohdalla. Herra pukekoon meidät koko Paavalin kautta esilletuomalla taisteluvarustuksella, niin ettemme palvelisi Pahaa vaan Yeshuan elävät sanat olisivat sydämessämme ja suussamme runsaana.


      • Vainot alkoivat
        Jos kertoisin mistä kirjoitti:

        kaikesta lähteestä Paha on minuakin vainonnut, niin ette voisi kuin hämmästyä. Aivan niinkuin Pietari puhui Herralleen Saatanan valheita ja sanoja, niin uskon, että jokainen Yeshuan opetuslapsi joutuu samanlaisten hyökkäysten kohteeksi yllättäviltä tahoilta. Samoin on tietysti vaarana myös itsellä toimia Pahan välikappaleena toisten Yeshuan opetuslapsen kohdalla. Herra pukekoon meidät koko Paavalin kautta esilletuomalla taisteluvarustuksella, niin ettemme palvelisi Pahaa vaan Yeshuan elävät sanat olisivat sydämessämme ja suussamme runsaana.

        jo paljon ennen uskoon tulemista, ala-asteelta, mutta Herra Yeshua on hyvä ja on pelastanut minut kaikesta, näin ei ole ollut serkkujeni osalta, sillä varas on tullut varastamaan ja tappamaan.


    • 4+10

      Pyörä vain pyorii, ei virtaa. Pyörä ei ole elävä, se vain toistaa liikettä , sitä ainoaa jonka se osaa.

      • Jumala on ja pysyy

        sentähden autuaita ne, jotka uskovat Herran Yeshuan Sanan ja sen mukaan tekevät, amen.


      • Tämä maailma on

        Pahan vallassa ja onneksi Herra Yeshua tulee saattamaan maailmaan vanhurskautensa ja valtakuntansa, amen.


    • Yeshuan sanat pysyy

      vaikka maa ja taivas katoaa ja uudet tilalle tulee tullessaan, amen.

    • Jeesus pelastaa

      Toivottavasti juutalaiset löytävät Joshuan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      54
      3686
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2371
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      71
      2318
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      60
      2218
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      28
      1638
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      71
      1564
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1467
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      56
      1022
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      68
      992
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      879
    Aihe