Indeksikorjaus on halpa.

e.järvenpää

Taitetun indeksin kustannusvaikutus vuositasolla ja suhteutettuna työeläkelaitosten rahastojen vuosituottoihin on hyvin pieni siivu, siihen nähden miten se elvyttäisi taloutta. Oikeudenmukaisuuden suhteen se on henkisesti merkittävä. Kuusikymmentäluvulla solmimme sopimuksia eläkevakuutusyhtiöiden ja työnantajien kanssa ja silloin sovittiin myös eläkkeiden ostovoimapäivityksistä palkkaindeksin mukaan. Tämä sopimus piti vuoteen 1977 asti jolloin se ensimmäisen kerran rikottiin.

Mikäli alkuperäinen sopimus olisi voimassa olisi keskimääräinen eläkeläinen saanut kuluvana vuonna eläkekorotusta vuosieläkkeeseen 17000 € , 1,78 % eli 302,6 €. Nyt voimassa oleva korotus (20/80) mallin mukaan toi korotusta 1,35 % = 229,5 €, eli vain73,1 € enemmän, siis melko pienistä rahoista on kyse vuositasolla, mutta kymmenen vuoden aikana ja korkoa korolle se on väliin jäävä lomareissu. Miljoonaisella kuluttajaryhmällä on kuitenkin massavaikutusta talouteen, pienienkin yllykkeiden perusteella.

Kustannusvaikutusten tarkastelua ei tutkijat ja eläke- eliitti salli, yritetään se tehdä omana työnä likimäärin. Tiedämme, että kahdeksan viimevuoden tuotto on ollut kuuden miljardin luokkaa, pääomiin ei kosketa, joten jos jonain vuonna tuottoja ei tule, tyydytään sitten vanhaan (20/80) tasoon.

Paljonko tuosta jakovaraisesta tuotosta sitten pitäisi lohkaista. Palkkaindeksin mukainen lisä nykyiseen 73,1 € / v. ja se kertaa miljoona, sen verran työeläkeläisiä pyöristettynä on. Likimäärin ja päässä laskunahan siitä tulee 73.100.000 €. Eläkerahastojen pääomiin jäisi siis lisättäväksi muhkea 5,927 miljardia euroa vuosittain. Kyllä kysymys on lillukanvarsista ja eläke- eliitin koulukisauksesta tai sitten tässä on jokin virhe. Keskustelut siitä 50/50 tai välimalleista voidaan kyllä ohittaa. Arvelen, ettei kansanedustajat, ehdokkaista puhumattakkaan tiedä asian oikeata laitaa. Päivitykset voidaan tehdä turvallisesti ja jättimäinen peruspääoma sekä taitavat meklarit takaavat hyvät eläkkeet vielä lastenlapsillekkin.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

        jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
        Maailman menoa
        43
        2478
      2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

        ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
        Maailman menoa
        74
        2457
      3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

        Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
        Maailman menoa
        73
        2362
      4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

        jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
        Maailman menoa
        51
        2112
      5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

        Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
        Maailman menoa
        32
        1857
      6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

        Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
        Maailman menoa
        82
        1681
      7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

        Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
        Kotimaiset julkkisjuorut
        21
        1123
      8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

        Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
        Maailman menoa
        7
        1014
      9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

        Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
        Rakkaus ja rakastaminen
        41
        985
      10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

        Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
        Kemijärvi
        55
        874
      Aihe