Mulle sattui tosi hauska tapaus kuudennen aistin kanssa. Olen kaksikielisestä perheestä eli perheessäni on suomalaisia ja ruotsalaisia. Puhumme suomea, mutta monesti ajattelemme ruotsiksi. Aluksi oli tarkoitus toisin, mutta jostakin syystä se peruttiin esim. paitsiolla.
Eli menin ambulanssilla astmakohtauksessa terveyskeskukseen. Siellä oli nk. Jouko-ihminen eli ilman kuudetta aistia oleva mies. Sitten menimme sairaalaan ja hän olikin SH:n omainen, läheinen ja vielä lapsikin. Seuraavalla kerralla pääsin jo itse päivystykseen. Mukanani minulla oli Jumala. Eli Jumala loi eteeni omat potilaskertomukseni Neitsyt Maria-myytin tavoin. Ilmestyi ja mä olen Valaistunut. Jumala kuvasi edessäni, fokusaatiota ympäristöstä, eli nestehukasta ja SETA:sta. Kuvaus oli saatananpalvontaa! Ja vaati defenssiä...
6.aisti auttaa(keksintö)
4
299
Vastaukset
- M.A/Sinde vm-82
Fokusaation esittäminen:
Nestehukka ei ole hyväksyttävä reinkarnaatio.
Reinkarnaatio liittyy franchising-yrittäjyyteen, jonka olette nestehukkareinkarnaatiofokusaatiolla demokratiasta pilanneet.
Haluatko pitää yllä jatkuvaa demokraattista painetta, kun mä sanoin taas, ettei palavaa pensasta voi pitää päässä. Sen voi leikata jopa hereillä oleillessa ja se lähtee sillä. Auttaa muitakin se locomotive, kun olet ilman fiktiota kerjäämässä. "Ajattelun ohjaus suunliikeradoista ilman Jumalkokemusta."
Olet siis perustanut terveydenhuolto- ja sairaanhoitoalan, joita samat ihmiset joutuvat pyörittämään, koska haluat nähdä Jumalan nestehukkareinkarnaatiofokusaatiollesi. Olisiko kysymyksessä peruskoulun keskiarvosi? Ajattelusi ohjautuu kuitenkin sen perusteella, että miten elät päivittäistä elämääsi ja arkeasi. Demokratia auttaa arjen sujumista ihan jollakin muulla tavalla ja tasolla, kuin perusterveydenhuollolla eli nestehukkareinkarnaatiofokusaatiolla.
Esim. kuuro on mulle jo nyt sellainen virike, jolla luetaan Mt-halvaantunutta pikkulasta, joka on nyt aikuinen. Oli vähän "pöhölö" olo, kun me oltiin meidän äidin kanssa keittön pöydän ääressä ja luettiin ja avattiin kirje, jossa oli meidän uusi vammainen, kuuro. Mä olin kuusi kuukautta vanha. Oli se vain erikoinen.... :D :D Oli talvi ja mun aivoissa oli sanat: sotaa, sota ja sodalle. - lsdlsd-sn-82
Väestönsuojelu ja Amnestysta omaksuttava empatia. Ryhmä, yhdistys ja inhimilliteetti
(talvi, talvi, talvi, sota,sota, sota) - Sinde vm-82
"Eikö lapsinero-paperi ole tuttu jo kaikille väestönsuojelusta?"
S.P painaa tosi kovaa coping-keino-sarjaa
Jaa miten tämä liittyy pehmeään koppiin. Onko ammatiksesi frustraatio tms. tuttu? Jne.sarjaa haen sairaalla - jhgkuyku
onpas sulla sekavia viestejä, olet sekaisin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482519Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742507Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732382Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.612175Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321887Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1031739Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231185Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71034Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön57922