Windows 7 asennus ongelma

s5flpm9

Yritin tuossa viikonloppuna asentaa Windows 7:n järjestelmän nykyisen Vistan tilalle. Kyseessä on Windows 7 Home Premium päivitysversio. Kun asennus dvd:n laittaa läppärini levyasemaan, niin kyllähän siitä ääni kuului että se sitä levyä yritti lukea mutta asennusikkuna ei auennut. Kokeilin sitten Käynnistä valikon kautta mennä Tietokoneeseen ja sieltä klikata dvd aseman kohdalta auki mutta kone ilmoitti ettei levyä ole sisällä ja sellainen sinne pitäisi laittaa vaikka se asennus dvd koko ajan koneessa olikin. Eli jostain syystä se ei tunnista sitä. Aikani yritettyä löysin googlettamalla jonkun vianmääritysohjelman joka ilmoitti että ongelmana on että asema on tyhjä tai tietovälinemuotoa ei tueta. Ongelma kai sitten on tuo jälkimmäinen koska levy asema ei tosiaan tyhjä ollut.

Kokeilin tuota Windows 7:n asentamista sitten vielä Biosin kautta, jolloin levy asema piti edelleen samanlaista ääntä ihan kuin lukisi sitä asennuslevyä mutta kuitenkin lopputulos oli se, että järjestelmä palasi takaisin Vistaan normaalisti. Eli se ei sitäkään kautta lähtenyt asentamaan Windows 7.

Tuo Windows 7 paketti on tosiaan uusi ja avaamaton ja ihan alkuperäinen. Jostain syystä läppärini levy asema ei sitä vain suostu tunnistamaan. Mitähän tuolle voisi tehdä? Yritin googlettamalla löytää jotain vinkkejä mutta tuloksetta. Voisiko vika kuitenkin olla Windows 7:n asennus dvd:lla? Vai läppärin levy asemassa? kaikki päivitykset Vistassa on tehty eikä mitään alkuperäisiä ohjelmia ole poistettu mitkä voisivat levy aseman käyttöön jotenkin vaikuttaa. Ja tosiaan muita cd ja dvd levyjä läppäri lukee normaalisti. Ainoana ongelmana on nyt tuo Windows 7 asennus dvd.

25

1272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fundamentalist

      Ensinnäkin yrität asennusta ihan väärällä tavalla.
      Ei Windowsia voi asentaa käynnistämällä asennus jo olemassaolevasta
      Windowsista, se ei suostu tekemään itsaria.
      Levy laitetaan sisään ja kone käynnistetään uudelleen jolloin asennus
      käynnistyy siitä asennuslevyltä.
      kts.
      http://windows.microsoft.com/fi-FI/windows7/Installing-and-reinstalling-Windows-7
      http://windows7forums.com/windows-7-installation-upgrade/?language=fi

      Mutta on sinulla muutakin ongelmaa, kyllä se levy silti olisi pitänyt löytyä.
      Oletko varma, että koneessa on tosiaan DVD-asema eikä pelkästään
      ihan samannäköinen CD-asema?

    • zzzxzzz2

      Hei funda, sun linkeissä neuvotaan toisin kun itse opetat. Eli Vista käyntiin, levy koneeseen, ja asennus alkaa. Tämä on nimenomaan päivitys, eli Vista muutetaan seiskaksi ja jopa ohjelmat toimii, ei tarvitse kaikkkea asentaa. Tuo levyltä käynnistys ei ole päivittämistä, se on uudelleen asentamista.

      • fundamentalist

        No, sittenhän ne linkit oli ihan paikallaan :-)
        Vistasta olen onnistunut pysymään aina kaukana joten
        eipä ollut tullut tarkistettua, sori.
        Minulla on aina asennukset tyssähtäneet jos olen ne käynnistänyt
        toimivasta Windowsista, myös päivitykset jos käyttis vaihtuu,
        tuntuu että sanan "päivitys" käyttö on vähän horjuvaa.


    • s5flpm9

      Kaverillani on täsmälleen sama läppäri (Acer Aspire 7300G) johon on WIndows 7:n päivittänyt ja se on onnistunut ilman ongelmia. En ymmärrä miksei se omalla koneella onnistu. DVD asema ttässä läppärissä tosiaan pitäisi olla.

      Asennus ei nyt kuitenkaan ala vaikka laittaisi Vistan käyntiin ja levyn sisään. Myöskään jos laittaa levyn sisään ja käynnistää uudestaan niin ei auta. Missähän tuo vika voisi olla ja mitä tuolle voisi tehdä?

      • LINUX UBUNTU 10.04

        Voi jestas mikä win7 ongelma. Tämähän kuulostaa ihan hullujen huoneelle. En tajua enää missä win viidakossa aiotte selvittää reittinne sivilisaation pariin. Olette joutunut virtuaaliseen kivikauteen, josta ette pääse pois.

        Ratkaisu:

        linux ubuntu 10.04 toimii kuin unelma eli:

        http://www.ubuntu-fi.org/lataa.html

        eli siitä se lähtee!!

        Harmittaahan se microsoftin myyjiä/käyttäjiä, kun pitää myydä ikäänkuin ladaa mersuna! Ei estä linuxin eteenpäin menoa. Päinvastoin moni microsoft mainosta todistaa tahattomasti, että linux ubuntu 10.04 toimii erinomaisesti ja laajenee! Ja tuotetuki on ubuntulle vuosia eteenpäin, kun taas win syytää uusia ladoja, joita pitää korjata, asentaa uudelleen paikata, jne. Vielä kaikenhuipuksi pitää asentaa kaikki vakoiluohjelmat, jotka urkkivat kaiken mitä koneella on. Että, siitä vaan jakamaan kaikki tiedot amerikan suuntaan. Linux ei jakele, vaan varjelee käyttäjäänsä viimeiseen saakka. SIINÄ SUURI ERO LINUXILLA ja WIN X-lada xxxl:lä!

        ps Toivon sydämestäni, että linux tulee myös pelimarkkinoillle, koska silloin microsoft myyjien pelihousut ratkeaa lopullisesti...hih hih.

        ps suosittelen lämpimästi ja hakekaa pätevä apu, jositse ette osaa asentaa, niin asia menee vauhdilla!!!


        linux ubuntu 10.04 tyytyväinen käyttäjä


    • jos sitte.,.

      En tiedä auttaako, mutta poista dvd asema laitehallinassa ja käynnistä kone, windows tunnistaa aseman ja asentaa ajurit uusiksi.

    • linux ubuntu 10.04

      Veljelläni tilttas koko win7 lopullisesti ja aiheutta totaalituhon.

      WC:stä tavara kulkee putkea pitkin poispäin, Windowsissa se lentää käyttäjän silmille. Siinä WC-pöntön ja Windowsin ero, muutenhan ne ovatkin melko samanlaisia käyttöliittymältään.

      linux ubuntu 10.04 toimii kuin unelma eli:

      http://www.ubuntu-fi.org/lataa.html

      eli siitä se lähtee!!

      Harmittaahan se microsoftin myyjiä/käyttäjiä, kun pitää
      myydä ikäänkuin ladaa mersuna! Ei estä linuxin eteenpäin menoa.
      Päinvastoin todistit tahattomasti, että linux ubuntu 10.04 toimii erinomaisesti ja laajenee!

      ps Toivon sydämestäni, että linux tulee myös pelimarkkinoillle, koska silloin microsoft myyjien pelihousut ratkeaa lopullisesti...hih hih.

      ps suosittelen lämpimästi ja hakekaa pätevä apu, jos
      itse ette osaa asentaa, niin asia menee vauhdilla!!!
      linux ubuntu 10.04 tyytyväinen käyttäjä

    • linux 4ever

      siellä missä win7, siellä ongelma!

    • MulliKulli

      Kopioi AnyDVDllä levy ja kokeile kopiota. Esim RW -RW. Ei mene aihio hukkaan.
      DVDn tarkistusohjelmia riittävästi netissä.Kokeile näkyykö levyn dirri 2. koneella.Palata myyjälle ja sano että levy virheellinen. Kaupassa kokeilee jos ei toista konetta.

    • henrikijös2

      vistan dos tilaan pitäis pä'ästä jolla formatoi molemmat kovalevyt ja fromat c: sitten partitioi uudestaan 20 30 30

      • henrikijös2

        toimiiko se v6545 prosessori core 2 64 bittisellä windowsilla jos käyn ostaa?


      • henrik ijös2
        henrikijös2 kirjoitti:

        toimiiko se v6545 prosessori core 2 64 bittisellä windowsilla jos käyn ostaa?

        xp mode 32 bittisille ajureille on xp mode.


      • henrikijös2
        henrik ijös2 kirjoitti:

        xp mode 32 bittisille ajureille on xp mode.

        architechture 64bit mutta tukeeko 64 bit ohjelmia?


      • henrik ijös2
        henrikijös2 kirjoitti:

        architechture 64bit mutta tukeeko 64 bit ohjelmia?

        dosbox on 32 bittisille peleille
        16bit on historiaa


      • henrikijås2
        henrik ijös2 kirjoitti:

        dosbox on 32 bittisille peleille
        16bit on historiaa

        mount drive c:
        net


      • henrik ijös2
        henrikijös2 kirjoitti:

        toimiiko se v6545 prosessori core 2 64 bittisellä windowsilla jos käyn ostaa?

        haluisin niin ostaa v6545 koneeseen sen 64bittisen windolws 7 tai 8 ohjelman koska se ois niin coolia.


      • henrik, ijös2
        henrik ijös2 kirjoitti:

        haluisin niin ostaa v6545 koneeseen sen 64bittisen windolws 7 tai 8 ohjelman koska se ois niin coolia.

        windows9 vissiin viimeinen jonka nöähny u tuvbessa microsoftin kavereilta.


      • henrik ijsö2
        henrik ijös2 kirjoitti:

        haluisin niin ostaa v6545 koneeseen sen 64bittisen windolws 7 tai 8 ohjelman koska se ois niin coolia.

        celeroni oga väylään kato netistä v564 kokoonpano pdf


      • henrik ijös2
        henrik ijsö2 kirjoitti:

        celeroni oga väylään kato netistä v564 kokoonpano pdf

        pm45 intel emolevy vastaava.


      • henrik ijös2
        henrik ijös2 kirjoitti:

        pm45 intel emolevy vastaava.

        mictrosoft boot disk dvd format d:
        format c: maybe


      • henrik ijös2
        henrik ijös2 kirjoitti:

        mictrosoft boot disk dvd format d:
        format c: maybe

        format d: /q


      • henrik ijös2
        henrik ijös2 kirjoitti:

        format d: /q

        unexecute


      • henrik ijös2
        henrik ijös2 kirjoitti:

        unexecute

        ms boot disk dos mode on vista.


      • henrik ijös2
        henrik ijös2 kirjoitti:

        ms boot disk dos mode on vista.

        format c: /format d:


    • Minä voin auttaa,,,ota yhteyttä sähköpostiini,,,,[email protected]

      niin neuvvon täältä käsin mitä tehdä..sinun ei tarvitse kuin odottaa niin kone korjaantuu ja näät kun korjaan sen vielä:)

      terv.Juha

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      43
      2478
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2457
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2352
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2112
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1857
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      82
      1681
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1118
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1014
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      979
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      55
      864
    Aihe