Miten ehkäistä burn-out uudessa työssä?

marulla

Olen IT/mobiilialan akateeminen "asiantuntija"nainen, 37-v.

Kaksi vuotta sitten irtisanouduin silloisesta työpaikastani burn-outin vuoksi. Olin 2 kk sairaslomalla ja täysin toimintakyvytön. Vaatteiden pukeminen päälle ja arkisimmat toiminnot veivät puoli päivää aikaa - aivoni olivat niin jumittuneet työasioihin, etten pystynyt enää suoriutumaan edes tavallisesta elämästä.

Nyt välillä olin 2 v helpommissa, mutta määräaikaisissa tehtävissä. Onnistuin siinä tasapainoilemaan stressin kanssa ilman loppuunpalamista, vaikka vaikealta ajoittain tuntui. Ehkä osittain siksi, että tiesin työn olevan vain väliaikainen vaihe.

Tänään sain uuden vakituisen työpaikan jälleen vaativissa teknisissä tehtävissä. Työ kiinnostaa ja olen innostunut heittäytymään sen oppimiseen. Palkkakin on hyvä: noin 3800 e/kk.

Kuitenkin takaraivossa jyskyttää pelko: miten pystyn selviytymään polttamatta itseäni loppuun? Tiedän kyllä käytännön neuvot: rajoita tiukasti työaika; yritä irrottautua työasioista heti, kun työpaikan ovi sulkeutuu takana; omista aikaa harrastuksille; opettele sanomaan ei; älä vaadi itseltäsi kohtuuttomia - keskinkertainenkin voi joskus riittää jne.

Helpommin sanottu kuin tehty, kun työssä on loputtomasti uutta opettemista, kehittymistä ja perässä pysymistä, projektien deadlinet tulevat painamaan päälle, ja asiakkaat vaativat nopeuden lisäksi laatua...

Onko saman kokeneilla vinkkejä? Oletko pystynyt palaamaan burn-outin jälkeen aikaisemmankaltaisiin tehtäviin ja työtehoon, vaikka ehkä eri työnantajalle? Miten olet pystynyt muuttamaan asennoitumistasi ja elämäntapaasi niin, ettei burn-out ole toistunut?

Olen perheetön ja työ on vienyt myös sosiaalisen elämäni, joten siitäkään ei ole apua irrottutumisessa.

4

1020

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fhddhfd

      Yksi neuvo on, että:
      - tietokone päälle kello 8:00 ja kiinni 16:00 ja kotiin.
      - älä käytä tietokonetta kotonasi (sähkömagneettinen säteily, jonka tietokone luo välittämään läheisyyteen aiheuttaa liiallisissa määrissä mm. unettomuutta mikä lisää burnout-riskiä)
      - käy ulkona lenkillä vapaa-ajallasi
      - koita skarpata toi 8:00 - 16:00 aika niin että saat tarvittavat asiat tehtyä (laiskottelu pidentää päivää, joka lisää riskiä burnoutiin ja samoin pidentää aikaa koneella istumisen osalta, jolloin sähkömagneettinen säteilyn päiväannos kasvaa)

      Burnout:ia lisääviä tekijöitä:
      - Hankalat asiakkaat (vaativat liikaa ja uhkailevat jos eivät saa mitä haluavat ja ruikuttavat joka asiasta mistä et ole edes vastuussa)
      - Hankalat esimiehet
      - Yötä myöten tekeminen

      Samoin Hi-Tech Ammattilaiset on riskiryhmässä.

    • sisulla! (???)

      Joskus tuntuu että ainakin Suomessa vaaditaan pikkuisen liikaa työasenteelta. Pitäisi tehdä töitä ahkerasti ja kiltisti ja olla vielä hiljaa. Arvostusta yhteiskunnassa ja ihmisten kanssa saa vaan jos on asema ja statusta jota esitellä. Työllä voidaan yrittää paikata muita elämästä puuttuneita asioita: kunnioitusta, ystävyyssuhteita, arvostusta tai vaikka hyväksyntää. Kierre on valmis, työ menee ”ihon alle”.

      Itse olen kokenut pienen burn outin. Jatkoin töitä viikon sairasloman jälkeen. Hullu ja idiootti. Kuukauden sisällä tästä vaihdoin työtä, pitkä parisuhde meni poikki ja muutin yhteisestä asunnosta asumaan yksin. Mietin silloin että tämän kun selviän niin selviän mistä vaan. Että periksi ei anneta ja hammasta purren, aivan typerin asenne ikinä. Paha olo jäi sisälle, ja kesti noin 1,5 vuotta että pääsin burn outista yli.

      Seuraava työpaikka olikin sitten yhtiössä jonka polttomerkki perseesssä pitäisi hikoilla hullun lailla henkilökohtaisen elämän kustannuksella. Ylitöiden tekeminen on normi ja ”joustavuudesta” keskusteltiin jo haastattelussa. Uuden oppiminen ja iso palkka houkutteli, ja otin ”haasteen” vastaan. Ensimmäisen vuoden huhkin hullun lailla. Sitten tuli herääminen ja pikku hiljaa ymmärrys siitä mikä on aikunoikeasti tärkeää.

      Kun tuntuu ettei mistään saa tarvittavaa tukea niin työn tekoon laitetaan kaikki energia mitä irti lähtee. Minusta tuntuu kuitenkin että elämässä pitäisi löytää pehmeämpiä arvoja, joista itse pidän tärkeimpänä itsensä kehittämistä ihmisenä.

      Sain seuraavista asioista perspektiiviä asiohin:
      - Työnantaja ei koskaan tule kiittämään tekemistäni uhrauksista
      - Loppujen lopulta olen työnantajalle vain voimavara, jonka voi tarvittaessa vaihtaa
      - KOSKAAN markkinataloudessa ei yksilön etu tule voittamaan yhtiön etua
      - Olen työssä jossa tehdään vain kiireisimmät asiat, koska hommia on liikaa ja tavoitteet on asetettu niin hullun korkealle ettei niihin ole ilmeisesti edes tarkoitus päästä
      - Hiekkakuopan pohjalta on turha juosta ylös jos reunat sortuu koko ajan päälle, joten teen sen minkä näen tärkeimmäksi työn etenemisen ja tiimin selvitymisen kannalta
      - En tule koskaan saamaan työnkautta kaipaamaani kunnioitusta ja hyväksyntää joten minun on parempi etsiä sitä jostakin muualta
      - Kaatuuko maailma sittenkään päälle mikäli en kykene asetettuihin dead lineihin? (ei tähän mennessä)


      Kun päästän työn ”ihon alle” joudun kierteeseen jossa on vaikea nähdä metsää puilta, eli perspektiivi häviää ja stressaan:
      - Muistutan itselleni ettei työ määrittele minua ihmisenä
      - Elämästä piti nauttia eikä ahdistua joten miksi stressaan
      - Stressaaminen ei auta mitään joten minun pitää pystyä näkemään asiat neutraalisti, joskus menee vituilleen ja joskus todella loistavasti – liekehtiminen tai masentuminen on siis turhaa.

    • sisulla! (??)

      Ja olen siis vakuutus- ja rahoitusalan akateeminen markkinoinnin asiantuntija 29 v.

    • Apua toimittajalle

      Hei!
      Kokemuksesi kuulostaa rankalta, toivottavasti uudessa työssäsi on nyt sujunut hyvin.

      Kirjoitan, koska olen laatimassa juttua Taloussanomiin liittyen työuupumukseen. Luuletko, että voisit kertoa omasta tilanteestasi lukijoille? Uskon, että ajatuksistasi voisi olla apua muille, jotka ovat samassa tilanteessa ja vaarassa palaa loppuun.

      Jos suostut juttelemaan, ottaisitko yhteyttä minuun osoitteessa [email protected]

      Ystävällisin terveisin
      Elina Kervinen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2519
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2507
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2382
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      61
      2175
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1887
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      103
      1739
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      1185
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1034
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1015
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      57
      922
    Aihe