ovat ilmeisesti eniten täällä äänessä, vaikka heitä on hävyttömän vähän ehkä jopa niin vähän, että pitäisi tilastollisesti tarkasteltuna puhua hänestä? Todella tyytyväiset ihmiset eivät tunnetustikaan protestoi tai muutenkaan turhia meteleitä pitele. Mikäli näin olisi, olisivat sadat miljoonat todella tyytyväiset täydellisten Windows-ohjelmistoratkaisuitten käyttäjät jo ajat sitten tukkineet tämän foorumin vuolailla Windows-kehuillaan. Vai mitäs sanotte?
Todella tyytymättömät Linuks-käyttäjät
83
406
Vastaukset
- atk-lm
Tyytymättömiä Linux-käyttäjiä on tosiaan hävyttömän vähän. Jos lainkaan.
Tyytymättömiä windows-käyttäjiä ovatkin sitten melkein kaikki windowssia käyttävät. - 30
Ja mikäs on tämä Linuxia haukkuva M$ joukko? Kateellisia, että on jotain muuta?
Kuinka moni heistä on niitä, jotka todella ovat käyttäneet Linux pohjaisia käyttiksiä. Kokeilioita toki on ja niitä näkyykin tällä palstalla.
Itse ekaa kertaa Linux phjaista distroa kokeillessa olin innoissaan. Vähän ajan päässä pettynyt, kun se ei toiminut kuin Windows. Jääräpäänä en antanut periksi ja sain kaikki Windowsissa tutut toiminnot toimaan.
Itse olen käyttänyt Linux pohjaisia distroja ja vain niitä 2004 vuodesta asti. Itsellä ei ole mitään valittamista. Windowsia en omalle koneelle asenna.- helppoa alku
Minäkin tein tietoisen päätöksen siirtyä Linuxiin monestakin syystä. Olen käyttänyt Ubuntua versiosta 8.04 saakka, nyt on koneella 10.10 versio Ubuntusta.
Ubuntu on kaikkiaan helpompi ja yksinkertaisempi käyttää kuin Windows, eli opittavaa on hyvin vähän. Tein työpöydän mieleisekseni screenletejä lisäämällä ja laittamalla yläpaneeliin haluamani ohjelmakäynnistimet. Kaikki muu on käytännössä toiminut automaattisesti niinkuin pitääkin.
En löydä moitteen sanaa Ubuntusta käyttiksenä sinänsä. Se ei ole Windows eikä sen ole sitä tarkoituskaan olla. Winukan pelit eivät toimi Ubuntussa kaikki, silläkään ei ole käytännön merkitystä. Ubuntulle on olemassa joukko omia pelejä, jotka ovat vaihtoehtoisia Windowsin maksullisille peleille.
Ubuntuun voi kokonaisuutena olla oikein tyytyväinen. Se on koneellekin vähemmän rasittava kuin Windows missään versiossaan. Sen huomaa käytännössäkin nopeutena ja toimivuutena. Eikä ole muuten tarvinnut rebootata konetta Ubuntun kanssa asennuksen kertaluontoisen rebootin jälkeen juuri kertaakaan. Jotkin päivitykset vaativat toisinaan rebootin, sen voinemme kaikki hyväksyä.
Omalla kohdallani elämä Ubuntun kanssa alkoi mukavasti. Ei ole tarvinnut kiroilla ja pähkäillä vaikeiden toimintojen kanssa, koska niitä ei ole Ubuntussa. Ja tiedän käyttäjänä olevani koneeni herra. Mies vie konetta eikä toisinpäin..
Ubuntu toi elämääni myös runsaan rahan säästön, sillä rahalla pääsee pari kertaa vuodessa mukavasti ulkomaille. Ei nimittäin tarvitse maksaa mistään ohjelmista lainkaan. Kaikki on Ubuntulle ilmaista kun latailee open source versioita ohjelmista joiden Windows-vastineet ovat aina maksullisia ellei imuttele niitä Piratebaysta laittomasti.
Minäkään en asenna Windowsia koneelleni enää koskaan. Perheessämme on kaikkiaan kolme tietokonetta joissa kaikissa on Linux.
Ubuntu ei jäänyt minulla vain kokeiluksi. Enää en vaihtaisi pois. Mitä ihmettä tekisin käyttiksellä josta pitää maksaa ja jonka kaikista ohjelmistakin pitää maksaa? ei, en tosiaan asenna enää Windowsia koneeseeni.
Suoraan sanoen en ymmärrä niitä winkujia, jotka tulevat väittämään, että Ubuntu on vaikea ja elitistinen. Sehän on kaikessa niin paljon helpompi kuin Windows. Se vain ei ole 1:1 Windows eikä sen sitä oikeasti kuulu ollakaan. Se on pohjimmiltaan Linux. Jos ei ole valmis luopumaan Windowsista niin Ubuntua ei kannata asentaa. Minä olin täysin halukas luopumaan Windowsista ja oppimaan uutta. Sain siinä tähän asti parhaan ikinä kokeilemani käyttiksen. Ubuntu nyt vain on yksinkertaisesti kaikessa käytössä parempi kuin Windows.
Ihmettelen todella miksi Microsoftin fanit vihaavat niin intensiivisesti Linuxia. Selitys lienee siinä, että Linuxin käyttäjät saavat kaiken ilmaiseksi ja ovat osa yhteisöä jollaiseen Winkujat eivät ikinä pääse osallisiksi. Ubuntua tai jotakin muuta linux-distroa käyttävä tulee valmiiseen pöytään. Ei tarvitse kuin ruveta käyttäjäksi. Linuxin kehittämiseksi itse toimiminen on täysin vapaaehtoista.
Ubuntu on säästänyt aikaa, rahaa ja vaivaa. Jää aikaa muuhunkin elämään kun ei tarvitse tapella Windowsin kummallisuuksien kanssa. Sitäpaitsi Windows on perkeleen vaikea ja elitistinen käyttis. Se ei kerro mitä se tekee, etkä ikinä tiedä mitä koneellasi tapahtuu. Ubuntun kanssa käyttäjä on koneensa herra. helppoa alku kirjoitti:
Minäkin tein tietoisen päätöksen siirtyä Linuxiin monestakin syystä. Olen käyttänyt Ubuntua versiosta 8.04 saakka, nyt on koneella 10.10 versio Ubuntusta.
Ubuntu on kaikkiaan helpompi ja yksinkertaisempi käyttää kuin Windows, eli opittavaa on hyvin vähän. Tein työpöydän mieleisekseni screenletejä lisäämällä ja laittamalla yläpaneeliin haluamani ohjelmakäynnistimet. Kaikki muu on käytännössä toiminut automaattisesti niinkuin pitääkin.
En löydä moitteen sanaa Ubuntusta käyttiksenä sinänsä. Se ei ole Windows eikä sen ole sitä tarkoituskaan olla. Winukan pelit eivät toimi Ubuntussa kaikki, silläkään ei ole käytännön merkitystä. Ubuntulle on olemassa joukko omia pelejä, jotka ovat vaihtoehtoisia Windowsin maksullisille peleille.
Ubuntuun voi kokonaisuutena olla oikein tyytyväinen. Se on koneellekin vähemmän rasittava kuin Windows missään versiossaan. Sen huomaa käytännössäkin nopeutena ja toimivuutena. Eikä ole muuten tarvinnut rebootata konetta Ubuntun kanssa asennuksen kertaluontoisen rebootin jälkeen juuri kertaakaan. Jotkin päivitykset vaativat toisinaan rebootin, sen voinemme kaikki hyväksyä.
Omalla kohdallani elämä Ubuntun kanssa alkoi mukavasti. Ei ole tarvinnut kiroilla ja pähkäillä vaikeiden toimintojen kanssa, koska niitä ei ole Ubuntussa. Ja tiedän käyttäjänä olevani koneeni herra. Mies vie konetta eikä toisinpäin..
Ubuntu toi elämääni myös runsaan rahan säästön, sillä rahalla pääsee pari kertaa vuodessa mukavasti ulkomaille. Ei nimittäin tarvitse maksaa mistään ohjelmista lainkaan. Kaikki on Ubuntulle ilmaista kun latailee open source versioita ohjelmista joiden Windows-vastineet ovat aina maksullisia ellei imuttele niitä Piratebaysta laittomasti.
Minäkään en asenna Windowsia koneelleni enää koskaan. Perheessämme on kaikkiaan kolme tietokonetta joissa kaikissa on Linux.
Ubuntu ei jäänyt minulla vain kokeiluksi. Enää en vaihtaisi pois. Mitä ihmettä tekisin käyttiksellä josta pitää maksaa ja jonka kaikista ohjelmistakin pitää maksaa? ei, en tosiaan asenna enää Windowsia koneeseeni.
Suoraan sanoen en ymmärrä niitä winkujia, jotka tulevat väittämään, että Ubuntu on vaikea ja elitistinen. Sehän on kaikessa niin paljon helpompi kuin Windows. Se vain ei ole 1:1 Windows eikä sen sitä oikeasti kuulu ollakaan. Se on pohjimmiltaan Linux. Jos ei ole valmis luopumaan Windowsista niin Ubuntua ei kannata asentaa. Minä olin täysin halukas luopumaan Windowsista ja oppimaan uutta. Sain siinä tähän asti parhaan ikinä kokeilemani käyttiksen. Ubuntu nyt vain on yksinkertaisesti kaikessa käytössä parempi kuin Windows.
Ihmettelen todella miksi Microsoftin fanit vihaavat niin intensiivisesti Linuxia. Selitys lienee siinä, että Linuxin käyttäjät saavat kaiken ilmaiseksi ja ovat osa yhteisöä jollaiseen Winkujat eivät ikinä pääse osallisiksi. Ubuntua tai jotakin muuta linux-distroa käyttävä tulee valmiiseen pöytään. Ei tarvitse kuin ruveta käyttäjäksi. Linuxin kehittämiseksi itse toimiminen on täysin vapaaehtoista.
Ubuntu on säästänyt aikaa, rahaa ja vaivaa. Jää aikaa muuhunkin elämään kun ei tarvitse tapella Windowsin kummallisuuksien kanssa. Sitäpaitsi Windows on perkeleen vaikea ja elitistinen käyttis. Se ei kerro mitä se tekee, etkä ikinä tiedä mitä koneellasi tapahtuu. Ubuntun kanssa käyttäjä on koneensa herra.Nyt onkin aika vakavasti pohtia mitä annettaavaa sinulla on yhteisölle joka on sinua näinkin hienosti palvellut. Ellei mitään muuta annettavaa ole niin raha kelpaa edelleen kehittäjille, niin raadollista kuin se ajatuksena onkin.
Se vain pitää ajatella niin että kun maailmassa harva asia on ilmainen ja yhteisön koodarit oman aikansa ja rahansa uhraten tuottavat meille hyötyä niin eikö ole aseveli-hengen mukaista palkita heitä siitä. Silloin ainakin voi sanoa ettei itse ole riistäjä kuten mikkis.
Joten, ellei löydy koodaustaitoa, kielikäännöksiin apuja niin vähintään on kohtuullista lahjoittaa edes pieni summa kylmää käteistä ihmisille jotka tarjoavat meille mahdollisuuden käyttää upeaa linuxkäyttistä.
Kaikki valinnat ovat silti ja edelleen vapaat jokaisen toteuttaa, mille projektille, sille joka itselle on tärkeä ja hyödyllinen kenties vaiko sille minkä näkee yleisesti parhaaksi. Kannattaa selvitellä asioita ja muistaa että on mahdolista antaa oma pieni panoksensa yhteisölle, olkoon se rahaa tai immmateriaalia, jokainen teko ja ele on tärkeä, olkoon pieni tai iso.- helppo alku
exergy kirjoitti:
Nyt onkin aika vakavasti pohtia mitä annettaavaa sinulla on yhteisölle joka on sinua näinkin hienosti palvellut. Ellei mitään muuta annettavaa ole niin raha kelpaa edelleen kehittäjille, niin raadollista kuin se ajatuksena onkin.
Se vain pitää ajatella niin että kun maailmassa harva asia on ilmainen ja yhteisön koodarit oman aikansa ja rahansa uhraten tuottavat meille hyötyä niin eikö ole aseveli-hengen mukaista palkita heitä siitä. Silloin ainakin voi sanoa ettei itse ole riistäjä kuten mikkis.
Joten, ellei löydy koodaustaitoa, kielikäännöksiin apuja niin vähintään on kohtuullista lahjoittaa edes pieni summa kylmää käteistä ihmisille jotka tarjoavat meille mahdollisuuden käyttää upeaa linuxkäyttistä.
Kaikki valinnat ovat silti ja edelleen vapaat jokaisen toteuttaa, mille projektille, sille joka itselle on tärkeä ja hyödyllinen kenties vaiko sille minkä näkee yleisesti parhaaksi. Kannattaa selvitellä asioita ja muistaa että on mahdolista antaa oma pieni panoksensa yhteisölle, olkoon se rahaa tai immmateriaalia, jokainen teko ja ele on tärkeä, olkoon pieni tai iso.Itseasiassa opettelen koodauksen alkeita. Jossain vaiheessa olen valmis kirjoittamaan open source ohjelman. Se on vähintä mitä voin tehdä vastalahjana ja oikeastaan velvollisuuskin.
Saan kaverilta apua ja kirjallisuutta oppimiseen tueksi. - Minäkin löysin uuden
helppo alku kirjoitti:
Itseasiassa opettelen koodauksen alkeita. Jossain vaiheessa olen valmis kirjoittamaan open source ohjelman. Se on vähintä mitä voin tehdä vastalahjana ja oikeastaan velvollisuuskin.
Saan kaverilta apua ja kirjallisuutta oppimiseen tueksi.elämän, kun latasin ubuntun. Sitten huomasin, ettei mikään lisälaite enää toiminutkaan ja heivasin ubuntun pellolle.
Nyt olen löytänyt uuden elämän Windows 7:sta, jossa toimii kaikki, suloista! Minäkin löysin uuden kirjoitti:
elämän, kun latasin ubuntun. Sitten huomasin, ettei mikään lisälaite enää toiminutkaan ja heivasin ubuntun pellolle.
Nyt olen löytänyt uuden elämän Windows 7:sta, jossa toimii kaikki, suloista!Lopeta vuoden 2005 ubuntuversioiden latailu, olemme kaikki sen vuoksi jo täynnä kun menet semmoisia tekemään.
- ....
exergy kirjoitti:
Lopeta vuoden 2005 ubuntuversioiden latailu, olemme kaikki sen vuoksi jo täynnä kun menet semmoisia tekemään.
Kyllä se oli ihan tuorein, vakain versio!
Itse sinä näitä ketjuja aloittelet ja käytät Windowsia, joten.....?
- Tyytyväinen hiljempi
Ketjun aloittajahan ei valittanut mistään eikä toisaalta kehunutkaan ketään: hänhän totesi vain faktat, jotka osoittavat todellakin Linuksin todella tyytymättömiä käyttäjiä olevan vähän, koska Linuksin käyttäjiä on niin vähän, että heidän edustajansakin putosi Eduskunnasta!
- Maksun aika koitti!
Kohta ovat kuntalaisetkin todella tyytymättömiä: ilmaiseksi väitetyn marginaalikäyttöjärjestelmän käyttäjälle, googlelle on jo lähetetty OpenSource-leiristä miljoonalasku! Ja nyt on kunnan ala-asteen koneille asentanut täältä atk-ovet paukkuen lähtenyt taho useita marginaalikäyttöjärjestelmän distroja. Kestääkö kunnan taloudellinen selkäranka OpenSuource-leiristä kenties jo postitettua miljoonalaskua?!?!
- atk-tupenrapinat
Eikö oo aika törkeetä, että ensin kehitellään kunnan palvelimilla sen palanutta puusenttiä kunnalle vastikkeeksi laskenta-ajoista ja tallennustiloista ja tietoliikenneyhteyksistä antamatta maailman epäsuosituinta käyttöjärjestelmää ja sitten asennetaan ilmaiseksi se kunnan koneille ja lähetetään lopuksi miljoonalasku karhun atk-palveluksesta kunnan tietotekniselle toimelle?
atk-tupenrapinat kirjoitti:

Menee kyllä jo aika sekavaksi. Ehkä näiltä atk-veijareilta pitää periä takaisin peruskoulun äidinkielentunteihin upotetut määrärahat ja äikänmaikkojen liksat koska nehän meni ihan hukkaan.
- Kalsarit vaihtoon
Vaihda sinä kalsarit välillä ja tule sitten takaisin lisää atk-paskaa suoltaan: sulla on vieläkin noi 80-kalsarit jaloissas!
- Mitäs minä sanoin!
Todella tyytymätön marginaalikäyttöjärjestelmän hörhö myöntää, että palstalla ovat äänessä marginaalikäyttöjärjestelmän nuoret ja sitä vanhemmat hipit:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9837529Johtuu varmaan siitä ettei valtavirtakäyttöjärjestelmän ulkoavaruuteen fuusioituneilla käyttäjillä ole enää mitään järjellistä sanottavaa jonka he kävynkokoisine aivoineen sentään itsekin tajuavat ja täten ymmärtävät olla hiljaa.
En tosin huomioinut sitä tosiseikkaa että Höyry saa myös kävyn turpoamaan ja sikäli näyttämään todellista suuremmalta. On hyvä kuitenkin tietää että kävyn hetkittäinen turpoaminen johtuu puulajeille täysin normaalista muodonmuutoksesta kun vesiHöyry imeytyy puun solukoihin. Kuivuessaan se sitten taas kutistuu normaaliin minikokoonsa. Valitettavasti seurauksena on myös tavallisesti ns. kieroutuminen ja vääntely.- Callo A.T.K Cutiste
exergy kirjoitti:
Johtuu varmaan siitä ettei valtavirtakäyttöjärjestelmän ulkoavaruuteen fuusioituneilla käyttäjillä ole enää mitään järjellistä sanottavaa jonka he kävynkokoisine aivoineen sentään itsekin tajuavat ja täten ymmärtävät olla hiljaa.
En tosin huomioinut sitä tosiseikkaa että Höyry saa myös kävyn turpoamaan ja sikäli näyttämään todellista suuremmalta. On hyvä kuitenkin tietää että kävyn hetkittäinen turpoaminen johtuu puulajeille täysin normaalista muodonmuutoksesta kun vesiHöyry imeytyy puun solukoihin. Kuivuessaan se sitten taas kutistuu normaaliin minikokoonsa. Valitettavasti seurauksena on myös tavallisesti ns. kieroutuminen ja vääntely.No niin! Terve tuloa tänne atk-saunaosastolle: Täällä voitte käydä välittömästi aina uuden marginaalikäyttöjärjestelmän distron (marginaalikäyttöjärjestelmän distro on joka viikko) asentelunne lomassa harrastamassa raivostuneen sukulaisenne tahi tuttavanne tahi oppilaitoksenne (panitteko merkille, kuinka kaikki ympärillänne raivostuivat?) täydellisestä valtakäyttöjärjestelmä-Windowsin ympäristöstä käsin pientä Mikrosoftin tehtaan vastaista probagandakampanjaa. Mielenne pysyy virkeänä, vaikka käykin niin kuin Mokien tehtaalle ja marginaalikäyttöjärjestelmä-Skymbianin kehitysosastolle: tulee tyhjäntoimittajalle ero. Jees ja sitten tämä meidän sukkela atk-juonija, Ex Kerkiävä, se on siinä oikeen hyvä ja ahkera, mä olen joskus katsonut tämän sivun. Se on omasta mielestään aivan mahdottoman hyvä atk: ssa ja marginaalikäyttöjärjestelmän apostoli, melkein siis vanha (ikänsä puolesta toki jo olisi, mutta marginaalikäyttöjärjestelmän ylipapiston mielestä meriitit eivät vielä riitä) hippi!
Hänkin haluaisi ostaa Windowsin, aitoustarkistetusti ja aktivoidusti, mutta eivät taida hänellä varat joka hetki atk-markkinoitten täydellisimpään, mutta silti varsin kohtuuhintaiseen ja siksi raivoisan suosittuun valtakäyttöjärjestelmän distroon riittää eikä hän kertaakaan muista entistä enemmän raivostunutta sukulaistaankaan siitä kiittää, että sai sukulaisensa täydellisestä valtakäyttöjärjestelmäympäristöstä käsin täällä marginaalikäyttöjärjestelmämainetta atk-kouhotuksineen niittää. - Ei mitään kortteja!
Callo A.T.K Cutiste kirjoitti:
No niin! Terve tuloa tänne atk-saunaosastolle: Täällä voitte käydä välittömästi aina uuden marginaalikäyttöjärjestelmän distron (marginaalikäyttöjärjestelmän distro on joka viikko) asentelunne lomassa harrastamassa raivostuneen sukulaisenne tahi tuttavanne tahi oppilaitoksenne (panitteko merkille, kuinka kaikki ympärillänne raivostuivat?) täydellisestä valtakäyttöjärjestelmä-Windowsin ympäristöstä käsin pientä Mikrosoftin tehtaan vastaista probagandakampanjaa. Mielenne pysyy virkeänä, vaikka käykin niin kuin Mokien tehtaalle ja marginaalikäyttöjärjestelmä-Skymbianin kehitysosastolle: tulee tyhjäntoimittajalle ero. Jees ja sitten tämä meidän sukkela atk-juonija, Ex Kerkiävä, se on siinä oikeen hyvä ja ahkera, mä olen joskus katsonut tämän sivun. Se on omasta mielestään aivan mahdottoman hyvä atk: ssa ja marginaalikäyttöjärjestelmän apostoli, melkein siis vanha (ikänsä puolesta toki jo olisi, mutta marginaalikäyttöjärjestelmän ylipapiston mielestä meriitit eivät vielä riitä) hippi!
Hänkin haluaisi ostaa Windowsin, aitoustarkistetusti ja aktivoidusti, mutta eivät taida hänellä varat joka hetki atk-markkinoitten täydellisimpään, mutta silti varsin kohtuuhintaiseen ja siksi raivoisan suosittuun valtakäyttöjärjestelmän distroon riittää eikä hän kertaakaan muista entistä enemmän raivostunutta sukulaistaankaan siitä kiittää, että sai sukulaisensa täydellisestä valtakäyttöjärjestelmäympäristöstä käsin täällä marginaalikäyttöjärjestelmämainetta atk-kouhotuksineen niittää.Ei hänellä ole edes tulityökorttia, atk-ajokortista nyt puhumattakaan ja silti hän yrittää johtaa marginaalikäyttöjärjestelmäleirin atk-tulta. Eipä ole ihme, että ammuskelevat jatkuvasti toinen toisiaan persiisiin ja varpaisiin!
Callo A.T.K Cutiste kirjoitti:
No niin! Terve tuloa tänne atk-saunaosastolle: Täällä voitte käydä välittömästi aina uuden marginaalikäyttöjärjestelmän distron (marginaalikäyttöjärjestelmän distro on joka viikko) asentelunne lomassa harrastamassa raivostuneen sukulaisenne tahi tuttavanne tahi oppilaitoksenne (panitteko merkille, kuinka kaikki ympärillänne raivostuivat?) täydellisestä valtakäyttöjärjestelmä-Windowsin ympäristöstä käsin pientä Mikrosoftin tehtaan vastaista probagandakampanjaa. Mielenne pysyy virkeänä, vaikka käykin niin kuin Mokien tehtaalle ja marginaalikäyttöjärjestelmä-Skymbianin kehitysosastolle: tulee tyhjäntoimittajalle ero. Jees ja sitten tämä meidän sukkela atk-juonija, Ex Kerkiävä, se on siinä oikeen hyvä ja ahkera, mä olen joskus katsonut tämän sivun. Se on omasta mielestään aivan mahdottoman hyvä atk: ssa ja marginaalikäyttöjärjestelmän apostoli, melkein siis vanha (ikänsä puolesta toki jo olisi, mutta marginaalikäyttöjärjestelmän ylipapiston mielestä meriitit eivät vielä riitä) hippi!
Hänkin haluaisi ostaa Windowsin, aitoustarkistetusti ja aktivoidusti, mutta eivät taida hänellä varat joka hetki atk-markkinoitten täydellisimpään, mutta silti varsin kohtuuhintaiseen ja siksi raivoisan suosittuun valtakäyttöjärjestelmän distroon riittää eikä hän kertaakaan muista entistä enemmän raivostunutta sukulaistaankaan siitä kiittää, että sai sukulaisensa täydellisestä valtakäyttöjärjestelmäympäristöstä käsin täällä marginaalikäyttöjärjestelmämainetta atk-kouhotuksineen niittää."Hänkin haluaisi ostaa Windowsin"
Kyllähän minä sellaistakin olen suunnitellut mutta vielä en ole kokenut seiskaa niin haluttavaksi että ostaisin sen vain neuvoakseni valtavirtakäyttöjärjestelmän ongelmalabyrinttikenttään eksyneitä sukulaisiani ja tuttaviani jotka itkien soittelevat minulle marginaali-symbianeillaan jotka oletettavasti kohta muuttuvat marginaali-WP7:ksi joiden yhteinen tekijä on muoviin rapsutettu logo "Nokia".
Lapset tarvitsevat uudet puuseet pelialustoikseen joten W7 ostoksia kuitenkin on pian edessä, taidan uusia enemmänkin kalustoa samalla kertaa joten teen suunnitelman ensin ja toteuksen vasta sen jälkeen. Itselleni en taida tuossakaan yhteydessä hankkia omaa kappalettani jotta voin edelleen sanoa etten osaa auttaa koska minulla ei sellaista ole, kaikille niille itkeville jotka ovat muhevissa atk-ongelmissaan valtavirtakäytöjärjestelmänsä sekasotkuihin eksyneinä. Itse pärjään linuxillakin.
Ymmärrän kyllä että jos pöydällä on pelkkä hapertunut atk-ajokortti joka oikeuttaa atk-mopon kuljettamiseen niin sen kanssa ei pärjää kuin sillä valtavirtamopolla jonka kuljettajan sytytysjärjestelmässä näyttäisi olevan tehdasvalmisteinen vika mitä kuitenkaan ja valitettavasti ei voi vaatia takuuseen korjattavaksi.Ei mitään kortteja! kirjoitti:
Ei hänellä ole edes tulityökorttia, atk-ajokortista nyt puhumattakaan ja silti hän yrittää johtaa marginaalikäyttöjärjestelmäleirin atk-tulta. Eipä ole ihme, että ammuskelevat jatkuvasti toinen toisiaan persiisiin ja varpaisiin!
Todisteena pitäisi taas ilmeisesti käyttää valokuvauskonetta jossa kaikki mainitsemani paperit ja kortit esiintyvät koska tuskainen, ainoastaan atk-mopoajokortin omaava höyrypäämme ei asiaa kuitenkaan muuten uskoisi.
Toisaalta en viitsi nyt vaivautua yhden ainoan atk-höyrymopoajokortin omistajan leukojen louskutuksen vuoksi koska kuvan nähdessään hän kuitenkin epäilisi salaliittoa ja väärennöstä joten pienimuotoinen ponnistukseni olisi lopulta täysin hukkaan heitettyä aikaa.
Minulla kyllä näyttäisi olevan persiit ja varpaat täysin ehjät, sinusta en tiedä, ainakin korviesi välissä tuntuisi olevan höyryjunan mentävä aukko.- Atk-ajokortti kuivum
exergy kirjoitti:
Todisteena pitäisi taas ilmeisesti käyttää valokuvauskonetta jossa kaikki mainitsemani paperit ja kortit esiintyvät koska tuskainen, ainoastaan atk-mopoajokortin omaava höyrypäämme ei asiaa kuitenkaan muuten uskoisi.
Toisaalta en viitsi nyt vaivautua yhden ainoan atk-höyrymopoajokortin omistajan leukojen louskutuksen vuoksi koska kuvan nähdessään hän kuitenkin epäilisi salaliittoa ja väärennöstä joten pienimuotoinen ponnistukseni olisi lopulta täysin hukkaan heitettyä aikaa.
Minulla kyllä näyttäisi olevan persiit ja varpaat täysin ehjät, sinusta en tiedä, ainakin korviesi välissä tuntuisi olevan höyryjunan mentävä aukko.Mikäli sinulla olisi edes atk-ajokortti, tietäisit, että kortit skannerin lasille latomalla saisit tarvittaessa hd-tasoisen kertaotoksen väitetystä korttivalikoimastasi, että mekin nähtäisiin ne!
Atk-ajokortti kuivum kirjoitti:
Mikäli sinulla olisi edes atk-ajokortti, tietäisit, että kortit skannerin lasille latomalla saisit tarvittaessa hd-tasoisen kertaotoksen väitetystä korttivalikoimastasi, että mekin nähtäisiin ne!
Ei ole tullut hankittua skanneria sen jälkeen kun Epsoni hajosi. Eipä ole kyllä ollut juuri tarvettakaan. Ehkä noita muksujen piirroksia varten voisi hankkia että saisi niistä sähköiseen muotoon muistoja, semmosta olen joskus tuumaillut. Mutta vielä en ole saanut aikaiseksi.
Duunista kyllä löytyy mutta en minä siellä tosiaan mitään semmoisia ala skannailemaan ;)
Toisekseen, valokuvaan saa kaikki paperit ja kortit kerralla, yhteen kuvaan sopivalla tavalla aseteltuina. Skannerissa se on hankalampaa.exergy kirjoitti:
Ei ole tullut hankittua skanneria sen jälkeen kun Epsoni hajosi. Eipä ole kyllä ollut juuri tarvettakaan. Ehkä noita muksujen piirroksia varten voisi hankkia että saisi niistä sähköiseen muotoon muistoja, semmosta olen joskus tuumaillut. Mutta vielä en ole saanut aikaiseksi.
Duunista kyllä löytyy mutta en minä siellä tosiaan mitään semmoisia ala skannailemaan ;)
Toisekseen, valokuvaan saa kaikki paperit ja kortit kerralla, yhteen kuvaan sopivalla tavalla aseteltuina. Skannerissa se on hankalampaa.Et ilmeisesti ottanut huomioon että minulla on noita prujuja ja kortteja erilaisista lakisääteisistä kursseista niin useita etteivät ne mahdu kerralla skanneriin toisin kuin sinun ainokainen atk-mopokorttisi joka näyttää kärpäsen paskalta siinä skannerin tasolla yksin nököttäessään.
- Kortti on näyttö!
Atk-ajokortti kuivum kirjoitti:
Mikäli sinulla olisi edes atk-ajokortti, tietäisit, että kortit skannerin lasille latomalla saisit tarvittaessa hd-tasoisen kertaotoksen väitetystä korttivalikoimastasi, että mekin nähtäisiin ne!
Näissä korttihommissahan se on perinteisesti mennyt niin, että alalla kuin alalla itseoppineet, kortittomat kuljettajat ovat omasta mielestään kaikkein parhaita. Kuitenkin esim metsästyksessä ja kalastuksessa ja ajoneuvojen sekä tietokoneitten kuljettamisessa kortittomat kuljettajat aiheuttavat kaikkein näyttävimmät vahingot. Ei siis ole mikään ihme, että rakkaan ekserkymmekin tuttavat ja sukulaiset ovat hänelle niin raivostuneita!
Kortti on näyttö! kirjoitti:

Eipä minulle kukaan muu ole raivostunut kuin suomi24.fi sodat-palstalla hörhöilevät nimimerkit Höyry ja Hiski, ehkä myös Pentti vaikka kirjoitin hänestä hauskan sotakertomuksen viikonlopun ratoksi ;)
Pointti on juuri sinä että todistan oman alani osaamiseni kaikilla niillä todistuksilla jotka olen koulu- ja työhistoriani aikana saavuttanut. Ylimääräisenä tietona kerron mitä osaan tehdä tietokoneella ja tähän asti se on aina riittänyt pienen keskustelun jälkeen. Eli osaaminen välittyy kyllä puheesta ihan eri tavalla kuin jostain kortista.
Jos se on ylitsepääsemätön este työantajalle ettei minulla ole kirjallista todistetta siitä että osaan näprätä kasaan jonkun dokun niin ei se ole minulle oikea työpaikkakaan ;)
Metsästäjät ja kalastajat ovat olleet erittäin taitavia kautta ihmiskunnan historian ilman mitään korttejakaan. Miten ihmiskunta olisi selvinnyt evoluutiosta ilman todellisia taitoja, eihän niillä ollut silloin edes mahdollisuutta suorittaa mitään korttejakaan?exergy kirjoitti:
Eipä minulle kukaan muu ole raivostunut kuin suomi24.fi sodat-palstalla hörhöilevät nimimerkit Höyry ja Hiski, ehkä myös Pentti vaikka kirjoitin hänestä hauskan sotakertomuksen viikonlopun ratoksi ;)
Pointti on juuri sinä että todistan oman alani osaamiseni kaikilla niillä todistuksilla jotka olen koulu- ja työhistoriani aikana saavuttanut. Ylimääräisenä tietona kerron mitä osaan tehdä tietokoneella ja tähän asti se on aina riittänyt pienen keskustelun jälkeen. Eli osaaminen välittyy kyllä puheesta ihan eri tavalla kuin jostain kortista.
Jos se on ylitsepääsemätön este työantajalle ettei minulla ole kirjallista todistetta siitä että osaan näprätä kasaan jonkun dokun niin ei se ole minulle oikea työpaikkakaan ;)
Metsästäjät ja kalastajat ovat olleet erittäin taitavia kautta ihmiskunnan historian ilman mitään korttejakaan. Miten ihmiskunta olisi selvinnyt evoluutiosta ilman todellisia taitoja, eihän niillä ollut silloin edes mahdollisuutta suorittaa mitään korttejakaan?"Jos haluat konttorirotaksi, suorita atk-ajokortti A"
Noinko se on?- ATK-helppoheikki
exergy kirjoitti:
Eipä minulle kukaan muu ole raivostunut kuin suomi24.fi sodat-palstalla hörhöilevät nimimerkit Höyry ja Hiski, ehkä myös Pentti vaikka kirjoitin hänestä hauskan sotakertomuksen viikonlopun ratoksi ;)
Pointti on juuri sinä että todistan oman alani osaamiseni kaikilla niillä todistuksilla jotka olen koulu- ja työhistoriani aikana saavuttanut. Ylimääräisenä tietona kerron mitä osaan tehdä tietokoneella ja tähän asti se on aina riittänyt pienen keskustelun jälkeen. Eli osaaminen välittyy kyllä puheesta ihan eri tavalla kuin jostain kortista.
Jos se on ylitsepääsemätön este työantajalle ettei minulla ole kirjallista todistetta siitä että osaan näprätä kasaan jonkun dokun niin ei se ole minulle oikea työpaikkakaan ;)
Metsästäjät ja kalastajat ovat olleet erittäin taitavia kautta ihmiskunnan historian ilman mitään korttejakaan. Miten ihmiskunta olisi selvinnyt evoluutiosta ilman todellisia taitoja, eihän niillä ollut silloin edes mahdollisuutta suorittaa mitään korttejakaan?Sinussa on helppoheikin vikaa ekserky! Sinun kannattaisi pyrkiä syys- ja kevät-atk-markkinoille myymään hiirenalusia ja näyttöliinoja ja näyttöjen puhdistusainetta sekä näppiksen. Niissä työmaissa ei kysellä edes ajokorttia, jos suostut tulemaan polkupyörällä: riittää, että osaat jokseenkin vakuuttavalla tavalla soittaa jatkuvasti ja supliikisti.
ATK-helppoheikki kirjoitti:
Sinussa on helppoheikin vikaa ekserky! Sinun kannattaisi pyrkiä syys- ja kevät-atk-markkinoille myymään hiirenalusia ja näyttöliinoja ja näyttöjen puhdistusainetta sekä näppiksen. Niissä työmaissa ei kysellä edes ajokorttia, jos suostut tulemaan polkupyörällä: riittää, että osaat jokseenkin vakuuttavalla tavalla soittaa jatkuvasti ja supliikisti.
Ei kannata, minulla on päivätyö jolla pääsen 50k€ vuosiansioon. Vaikkei mikään huippuliksa olekaan niin kyllä minä sillä selviän paremmin kuin helppoheikkinä.
Toisekseen tuotantolaitoksiin on tullut radikaaleja muutoksia joten pääsen toteuttamaan ammattitaitoani ohjelmoimalla niin pc-koneella kuin plc-logiikoillakin uudet ohjelmat järjestelmiin joilla tehdään firmalle hitonmoista tiliä.
Koska olen itse itseäni johtava asentaja niin myös ihan mekaanista työtäkin on luvassa sillä kun perjantaina otin vallan tietokoneelta ja säädin erästä syöttöä manuaalisesti totesin että vika onkin mekaaninen jonka korjaan maanantaina. Mukavaa vaihtelua ettei tarvi kaiket päivät pc:n ääressä nököttää kuten viime aikoina on vähän ollut tilanne.
Enkä vieläkään tarvitse sitä toistaitoisten korttia yhtään mihinkään. Jos alkaisin kyselemään pomolta että voinko mennä semmoselle kurssille niin joko se katsoisi pitkästi kieroon tai nauraisi minut ulos konttoristaan.- 32
exergy kirjoitti:
Et ilmeisesti ottanut huomioon että minulla on noita prujuja ja kortteja erilaisista lakisääteisistä kursseista niin useita etteivät ne mahdu kerralla skanneriin toisin kuin sinun ainokainen atk-mopokorttisi joka näyttää kärpäsen paskalta siinä skannerin tasolla yksin nököttäessään.
Kuinka monta on --- "niin useita" ? 5 ? 20 ? 100 ?
32 kirjoitti:
Kuinka monta on --- "niin useita" ? 5 ? 20 ? 100 ?
Ehkä tusina, en muista koska useat prujut ovat jossain laatikon pohjalla mutta on niitä silti ihan riittävästi.
Kannattaa ottaa huomioon että minulla on 4 ammattiakin niin pakostikin noita kertyy, halusi tai ei. Huomennakin olisi yksi lakisääteinen kurssi mutta en tiedä pääsenkö sinne koska työmailla on paniikki ja olen henkilö joka sen voi selvittää mutta minäkin tarvitsen esimiesten tukea siihen, yksin en pysty. Taitaa kuitenkin kurssit jäädä nyt väliin ja yksi kortti menee vanhaksi.. no huomenna aamulla selviää miten käy kunhan palaveeraan johtajien kanssa.- Testi Kysymys
exergy kirjoitti:
Ehkä tusina, en muista koska useat prujut ovat jossain laatikon pohjalla mutta on niitä silti ihan riittävästi.
Kannattaa ottaa huomioon että minulla on 4 ammattiakin niin pakostikin noita kertyy, halusi tai ei. Huomennakin olisi yksi lakisääteinen kurssi mutta en tiedä pääsenkö sinne koska työmailla on paniikki ja olen henkilö joka sen voi selvittää mutta minäkin tarvitsen esimiesten tukea siihen, yksin en pysty. Taitaa kuitenkin kurssit jäädä nyt väliin ja yksi kortti menee vanhaksi.. no huomenna aamulla selviää miten käy kunhan palaveeraan johtajien kanssa.Minkä muotoisia ne korttisi ovat?
Testi Kysymys kirjoitti:
Minkä muotoisia ne korttisi ovat?
Ajokorttikokoa ja A4-kokoa.
Saat parhaan käsityksen kun menet metsän reunassa olevaan pieneen lautarakennukseen jonka ovessa on sydämmen kuva, työnnät pääsi sen pöydällä olevaan pyöreään reikään ja pudotat itsesi sinne. Sieltä löytyy erimuotoisia papereita, käyhän vilkaisemassa niin sen jälkeen voidaan vertailla korttien muotoja. Ehkä minulla on samanmuotoisia tai sitten ei.exergy kirjoitti:
Ajokorttikokoa ja A4-kokoa.
Saat parhaan käsityksen kun menet metsän reunassa olevaan pieneen lautarakennukseen jonka ovessa on sydämmen kuva, työnnät pääsi sen pöydällä olevaan pyöreään reikään ja pudotat itsesi sinne. Sieltä löytyy erimuotoisia papereita, käyhän vilkaisemassa niin sen jälkeen voidaan vertailla korttien muotoja. Ehkä minulla on samanmuotoisia tai sitten ei.Mjaa, onhan tuo ammattipassi jossa on leimattu kaksi ammattitutkintoa niin joku A5-kokoa samoin kuin Moottorialikonemestarin kirja joka tosin on vanhentunut vuosia sitten kun en ole ollut paatin päällä purjehduksessa. Mutta sen sainkin nuorena kokemattomana kloppina että ehkä tällä teorialla saisi koulutuksen puolesta ylikonemestarin kirjat, jos olis vaan purjehdusta. Jätin vaan laivahommat jo -98 että eipä oo. Paineastiaa, kevyt-, raskas- ja maakaasupoltinten lupia löytyy, sähköpuolelta monenlaista. Kylmäaineiden käsittely ja lainsäädäntö koska joudun säätämään myös isoja kylmälaitoksia. Nostovälineet. Voiko ensiapukorttiin lukea EAI ja EAII erikseen, tosin nyt on voimassa vain EAI mutta olen myös tuon kakkosen suorittanut noin 6 vuotta sitten, se ei taida olla voimassa. Onhan noita lupia ja todistuksia siitä että saa tehdä monenlaista, en nyt edes muista kaikkia koska elän tätä päivää enkä jaksa penkoa laatikoita, jossain nuo prujut on kuitenkin jemmasssa, muovikelmun sisällä.
Olen nyt vaan ehtinyt painamaan helvetisti kaikenlaista eikä sen pitäisi muiden ongelma olla. Minulle se olekaan ongelma vaan palkka nostava tekijä että monensortin tietotaitoa löytyy.
Mutta atk-ajokorttia minulla ei ole eikä ole eikä tule. Enhän minä mene enää eskariinkaan?exergy kirjoitti:
Mjaa, onhan tuo ammattipassi jossa on leimattu kaksi ammattitutkintoa niin joku A5-kokoa samoin kuin Moottorialikonemestarin kirja joka tosin on vanhentunut vuosia sitten kun en ole ollut paatin päällä purjehduksessa. Mutta sen sainkin nuorena kokemattomana kloppina että ehkä tällä teorialla saisi koulutuksen puolesta ylikonemestarin kirjat, jos olis vaan purjehdusta. Jätin vaan laivahommat jo -98 että eipä oo. Paineastiaa, kevyt-, raskas- ja maakaasupoltinten lupia löytyy, sähköpuolelta monenlaista. Kylmäaineiden käsittely ja lainsäädäntö koska joudun säätämään myös isoja kylmälaitoksia. Nostovälineet. Voiko ensiapukorttiin lukea EAI ja EAII erikseen, tosin nyt on voimassa vain EAI mutta olen myös tuon kakkosen suorittanut noin 6 vuotta sitten, se ei taida olla voimassa. Onhan noita lupia ja todistuksia siitä että saa tehdä monenlaista, en nyt edes muista kaikkia koska elän tätä päivää enkä jaksa penkoa laatikoita, jossain nuo prujut on kuitenkin jemmasssa, muovikelmun sisällä.
Olen nyt vaan ehtinyt painamaan helvetisti kaikenlaista eikä sen pitäisi muiden ongelma olla. Minulle se olekaan ongelma vaan palkka nostava tekijä että monensortin tietotaitoa löytyy.
Mutta atk-ajokorttia minulla ei ole eikä ole eikä tule. Enhän minä mene enää eskariinkaan?Entä Laivapalopäällikkön paperini sekä Sammuttimien huolto- ja tarkastusoikeus. Tosin ne ovat vanhentuneet aikoja sitten.
Mutta eihän kukaan pystykään pitämään kaikkea ajan tasalla vaikka nuokin on tullut käytyä aikoinaan hyväksytysti läpi.
Onko muita jotka ovat käyneet Upinniemessä laivapalosimulaatttorissa? Meillä oli palopäällikönpaperin lämpötila 500 astetta, ei lämmin luita riko.- Hylsy tuli taas!
exergy kirjoitti:
Ajokorttikokoa ja A4-kokoa.
Saat parhaan käsityksen kun menet metsän reunassa olevaan pieneen lautarakennukseen jonka ovessa on sydämmen kuva, työnnät pääsi sen pöydällä olevaan pyöreään reikään ja pudotat itsesi sinne. Sieltä löytyy erimuotoisia papereita, käyhän vilkaisemassa niin sen jälkeen voidaan vertailla korttien muotoja. Ehkä minulla on samanmuotoisia tai sitten ei.Vai että oikein ajokorttikokoa? Ei ole ihme, että sinun käyttöjärjestelmäsikin on eri kokokoa kuin satojen miljoonien muitten todella tyytyväisten valtakäyttöjärjestelmäkäyttäjien! Ekserkyllä on erikokoiset kortitkin kuin kaikilla muilla eli epästandardin kokoiset. Mistäköhän hän on nekin hankkinut?
Hylsy tuli taas! kirjoitti:
Vai että oikein ajokorttikokoa? Ei ole ihme, että sinun käyttöjärjestelmäsikin on eri kokokoa kuin satojen miljoonien muitten todella tyytyväisten valtakäyttöjärjestelmäkäyttäjien! Ekserkyllä on erikokoiset kortitkin kuin kaikilla muilla eli epästandardin kokoiset. Mistäköhän hän on nekin hankkinut?
Niin, useimmat lupakorteistahan ovat samaa kokoa kuin ajokortti, mikä sen virallinen koko lieneekään? Pankkikorttikoko? Luottokorttikoko? A6? A7?
En muista eikä minulla ole aikaa kiinnittää huomiota epäolennaisiin seikkoihin toisin kin sinun kaltaisella tyhjäntoimittaja-trollilla.
Ainakin useimmat mahtuu lompakkoon jos ovat "kortteja" ja ne jotka eivät ole ovat A4-kokoa olevia todistuksia erilaisista pätevyyksistä/luvista. Sinulla ei kai ole mitään jos et ymmärrä asiaa.exergy kirjoitti:
Niin, useimmat lupakorteistahan ovat samaa kokoa kuin ajokortti, mikä sen virallinen koko lieneekään? Pankkikorttikoko? Luottokorttikoko? A6? A7?
En muista eikä minulla ole aikaa kiinnittää huomiota epäolennaisiin seikkoihin toisin kin sinun kaltaisella tyhjäntoimittaja-trollilla.
Ainakin useimmat mahtuu lompakkoon jos ovat "kortteja" ja ne jotka eivät ole ovat A4-kokoa olevia todistuksia erilaisista pätevyyksistä/luvista. Sinulla ei kai ole mitään jos et ymmärrä asiaa.Poislukien nuo lupakirjat joiden koko vastaa perinteistä passia, mikä sen koko lieneekään. Edelleenkään minulla ei ole aikaa tai viitseliäisyyttä miettiä niiden koko-ongelmia koska se on täysin epäolennaista, minulla nyt vaan on sellaiset ihan riippumatta mitä trollisatuja aiot seuraavaksi keksiä.
Suosittelen että sinäkin paremman tekemisen puutteessa opiskelet ja sivistät itseäsi etkä meuhkaa pahveista. Seuraava kysymyksesi on kai että kuinka paksuja ne ovat?
Katoa silmistäni ääliö.exergy kirjoitti:
Poislukien nuo lupakirjat joiden koko vastaa perinteistä passia, mikä sen koko lieneekään. Edelleenkään minulla ei ole aikaa tai viitseliäisyyttä miettiä niiden koko-ongelmia koska se on täysin epäolennaista, minulla nyt vaan on sellaiset ihan riippumatta mitä trollisatuja aiot seuraavaksi keksiä.
Suosittelen että sinäkin paremman tekemisen puutteessa opiskelet ja sivistät itseäsi etkä meuhkaa pahveista. Seuraava kysymyksesi on kai että kuinka paksuja ne ovat?
Katoa silmistäni ääliö.Minkä kokoinen on trolli-tutkintosi pätevyskirja? Kuinka paksu se on, ilmeisesti vähän raamattua paksumpi ainakin?
- Ettäs kehtaat!
exergy kirjoitti:
Minkä kokoinen on trolli-tutkintosi pätevyskirja? Kuinka paksu se on, ilmeisesti vähän raamattua paksumpi ainakin?
Minä epäile hetkeäkään, etteivätkö epästandardit korttisi olisi peräisin ns tutkinnoista, jotka antavat pätevyyden esmes luokattomien sähköasennusten tekemiseen ja luokkasähköasennusten luokattomaan näpelöintiin ja raivostuneitten sukulaistesi ja tuttaviesi tietokoneitten luokattomaan näpelöintiin jne jne
Ettäs kehtaat! kirjoitti:

Eivät ne ole mitään epästandardeja koska ne perustuvat sähköalan standardeihin ja TUKES on ne hyväksynyt ja luvat myös myöntänyt. Pösilö. Minulla on oikeus tehdä kaikki sähkötyöt 1000V asti, näin sanoo suomessa asiaa valvova TUKES.
http://www.seti.fi/index.php?k=19012
Minulla on oikeus tehdä myös monia muita suomessa luvanvaraisia töitä, senkin tuo tukes todistaa tarvittaessa koska paperit on sisällä.
Joten menehän nyt vaan näpelöimään esinahkaasi.exergy kirjoitti:
Eivät ne ole mitään epästandardeja koska ne perustuvat sähköalan standardeihin ja TUKES on ne hyväksynyt ja luvat myös myöntänyt. Pösilö. Minulla on oikeus tehdä kaikki sähkötyöt 1000V asti, näin sanoo suomessa asiaa valvova TUKES.
http://www.seti.fi/index.php?k=19012
Minulla on oikeus tehdä myös monia muita suomessa luvanvaraisia töitä, senkin tuo tukes todistaa tarvittaessa koska paperit on sisällä.
Joten menehän nyt vaan näpelöimään esinahkaasi.Tuokin on muuten A4 -muodossa, tuo pätevyystodistus. Minulla ainakaan ei ole mitään korttia mutta paperit on.
exergy kirjoitti:
Tuokin on muuten A4 -muodossa, tuo pätevyystodistus. Minulla ainakaan ei ole mitään korttia mutta paperit on.
Tähän löytyy sekä vastuuhenkilön että asentajan luvat yli 3kg täytöksille
http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Kylmalaiteliikkeet/Kylmalaiteliikkeet/patevys/exergy kirjoitti:
Tähän löytyy sekä vastuuhenkilön että asentajan luvat yli 3kg täytöksille
http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Kylmalaiteliikkeet/Kylmalaiteliikkeet/patevys/Vieläkö tähän tarvii lisätä jotakin, urpot?
- Näpelöi ite vaan!
exergy kirjoitti:
Eivät ne ole mitään epästandardeja koska ne perustuvat sähköalan standardeihin ja TUKES on ne hyväksynyt ja luvat myös myöntänyt. Pösilö. Minulla on oikeus tehdä kaikki sähkötyöt 1000V asti, näin sanoo suomessa asiaa valvova TUKES.
http://www.seti.fi/index.php?k=19012
Minulla on oikeus tehdä myös monia muita suomessa luvanvaraisia töitä, senkin tuo tukes todistaa tarvittaessa koska paperit on sisällä.
Joten menehän nyt vaan näpelöimään esinahkaasi.Sittenhän sinä voit laittaa tänne linkin sivulle, jolla luetellaan alueellasi sähköurakointia harjoittavat henkilöt ja heille TUKES: in tomesta myönnetyt luvat, että me nähdään ne?
- Trolli jäi kii!
Näpelöi ite vaan! kirjoitti:
Sittenhän sinä voit laittaa tänne linkin sivulle, jolla luetellaan alueellasi sähköurakointia harjoittavat henkilöt ja heille TUKES: in tomesta myönnetyt luvat, että me nähdään ne?
Aika kovan luokan kysymyksen heitin tossa luokattomiin mm sähkö- ja käyttöjärjestelmäasennuksiin erikoistuneelle ekserkylle. Mitenköhän hän tuosta yrittää luikerrella karkuun? Ei taida onnistua? Mitäpä veikkaatte?
Trolli jäi kii! kirjoitti:
Aika kovan luokan kysymyksen heitin tossa luokattomiin mm sähkö- ja käyttöjärjestelmäasennuksiin erikoistuneelle ekserkylle. Mitenköhän hän tuosta yrittää luikerrella karkuun? Ei taida onnistua? Mitäpä veikkaatte?
Jospa sinä ensin pistät oman nimesi ja osoitteesi tänne niin voin harkita asiaa.
Aika kovan luokan kysymyksen heitin nyt minäkin mutta tiedän jo etukäteen saavani vastaukseksi pelkkää paskaa ja saivartelua joten en jää sitä ihmettelemään vaan hötäisen yöpalasen ja käyn nukkumaan koska huomenna on ankara päivä heti aamusta kun pitää potkia päättäjiä päättämään tai jätän koko paletin niille ja otan vapaapäivän.
Minulla on mahdollisuus johtuen pätevyydestäni ;) Entä sinulla?- Trolli kiemurtelee!
exergy kirjoitti:
Jospa sinä ensin pistät oman nimesi ja osoitteesi tänne niin voin harkita asiaa.
Aika kovan luokan kysymyksen heitin nyt minäkin mutta tiedän jo etukäteen saavani vastaukseksi pelkkää paskaa ja saivartelua joten en jää sitä ihmettelemään vaan hötäisen yöpalasen ja käyn nukkumaan koska huomenna on ankara päivä heti aamusta kun pitää potkia päättäjiä päättämään tai jätän koko paletin niille ja otan vapaapäivän.
Minulla on mahdollisuus johtuen pätevyydestäni ;) Entä sinulla?Ekserky on jo laittanut tänne nimensä ja osoitteensa:
hän esiintyy omalla kuvallaan keskusteluissa, joista paitsi hänen raivostuneet sukulaiset ja tuttavansa niin myöskinsä hänen raivostuneet naapurinsa ja raivostuneet virtuaalityökavrinsa sekä täysin mahdolliset, mutta eivät todennäköiset entiset raivostuneet putki- ja sähkötyökaverit sekä niistä töistä raivostuneet mahdolliset asiakkaat jne jne ovat hänet tunnistaneet ja sitä kautta osoitteen muistaneet. Luulempa, ettei yksikään edellä luetelluista ekserkylle raivostuneista henkilöistä usko, että ekserkyllä on kelpoisuuksia mihinkään muuhun kuin luokattomiin sähkö- ja käyttöjärjestelmäasennuksiin noin muutamia esimerkkejä mainitaksemme.
Ekserky on Trolli - Mielipuolisen kimeää
Trolli kiemurtelee! kirjoitti:
Ekserky on jo laittanut tänne nimensä ja osoitteensa:

Ekserky on TrolliJos kuvittelitte, että ekserky on tyytyväisyyttään noin hiljaa, erehdyitte: ekserky kirkuu ja kiroilee niin mielipuolisen kimeästi, että vain Yliopiston kellotapulin atk-lepakot kuulevat sen tällä hetkellä.
Mielipuolisen kimeää kirjoitti:
Jos kuvittelitte, että ekserky on tyytyväisyyttään noin hiljaa, erehdyitte: ekserky kirkuu ja kiroilee niin mielipuolisen kimeästi, että vain Yliopiston kellotapulin atk-lepakot kuulevat sen tällä hetkellä.
Ei kun olin pitkään töissä niin en ehtinyt tänne mitään postailemaan.
Sinulla näköjään on luppoaikaa, eikö atk-ajokorttisi imu ole riittänyt avittamaan oikeisiin töihin?
Se että minulla on sähköpätevyydet ei tarkoita että sähköurakoisin mutta kyllä ne helpottaa työn tekoa kun joudun sähkötöitäkin välillä tekemään ;)
Kylmäpätevyyksien osalta asia on niin että TUKES päivittää juuri tietokantojaan tai oikeastaan räpeltää jotain sen kanssa kun onnistuivat hukkaamaan minunkin paperini joten jouduin lähettämään kopiot sinne toiseen kertaan.- Margi-Napakettu
Mielipuolisen kimeää kirjoitti:
Jos kuvittelitte, että ekserky on tyytyväisyyttään noin hiljaa, erehdyitte: ekserky kirkuu ja kiroilee niin mielipuolisen kimeästi, että vain Yliopiston kellotapulin atk-lepakot kuulevat sen tällä hetkellä.
Taitaa erään valtavirtakäyttöjärjestelmän hörhön atk-tapulissa olla kirkuvia atk-lepakoita.
- Kim Il kiljuu
Trolli kiemurtelee! kirjoitti:
Ekserky on jo laittanut tänne nimensä ja osoitteensa:
hän esiintyy omalla kuvallaan keskusteluissa, joista paitsi hänen raivostuneet sukulaiset ja tuttavansa niin myöskinsä hänen raivostuneet naapurinsa ja raivostuneet virtuaalityökavrinsa sekä täysin mahdolliset, mutta eivät todennäköiset entiset raivostuneet putki- ja sähkötyökaverit sekä niistä töistä raivostuneet mahdolliset asiakkaat jne jne ovat hänet tunnistaneet ja sitä kautta osoitteen muistaneet. Luulempa, ettei yksikään edellä luetelluista ekserkylle raivostuneista henkilöistä usko, että ekserkyllä on kelpoisuuksia mihinkään muuhun kuin luokattomiin sähkö- ja käyttöjärjestelmäasennuksiin noin muutamia esimerkkejä mainitaksemme.
Ekserky on TrolliKuka tuo Jamppo oli, joka johdatteli ekserkyn astumaan noin moneen atk-miinaan? Onko näin hyvin suunniteltua atk-operaatiota ennen nähty? Olishan marginaalikäyttöjärjestelmä leirin Kim Iljongin, kaikkien alojen tarunhohtoisen taitajan ja ammatimiehen, ekserkyn kaiken atk-järjen mukaan pitänyt selvitä edes astumatta siihen atk-väijytykseen, mutta kun ei niin ei.
- Kortti ei aktivoidu!
Testi Kysymys kirjoitti:
Minkä muotoisia ne korttisi ovat?
Kaikille aitoustarkistusjärjestelmille naureskelevalle ekserkylle ei tuota päällisin puolin tarkasteltuna hävyttömänkin vaarallista testikysymystä syynätessä luonnollisestikaan juolahtanut mieleen, että olisi kenties sittenkin pitänyt käyttää niitten korttien aitoustarkistusjärjestelmästä läpi menneitten korttien muotoja vastausta muotoillessa. Tietysti ekserkynhän oli mahdotonta aavistaa tuota, sillä hän naureskelee myös kaikille aktivointijärjetelmille, joten ei hänen tasoiselle kaikkien alojen itseoppineelle erikoismiehelle tietenkään tule mieleen...tai ehkä juuri tästä syystä tuleekin mieleen...että niillä korteilla on aktivointijärjestelmä, johon pitää syöttää oikea lisenssiavain: oikeat vastaukset kortin aktivointijärjestelmään eli tutkinnon tenttiin, joka on edellytys kortin aktivoinnille.
- 17
Höyry saa myös kävyn turpoamaan ?????
Sinähän sen tiedät, kun siellä bunkkerihöyrysaunassa turvottelet "käpyjä" ?- El Mondo
exergy kirjoitti:
Miksi tuokin kirjoitus sattui sinuun?
Sinä kehut liikaa linux rypistystä ja kirjoituksiisi on helppo muokata napakka vastaus ja kuten olen jo monesti sanonut, niin jos jätät minun kirjoitukset rauhaan, niin minä jätän sinun myös, joten ..... ?
El Mondo kirjoitti:

"kehun liikaa" ??
Ei se ole kehumista jos estän sinua levittämästä trollia.- 24
exergy kirjoitti:
"kehun liikaa" ??
Ei se ole kehumista jos estän sinua levittämästä trollia.Kyllä sinä olet se trolli, joten ................. ?
http://blog.internetnews.com/skerner/2011/05/why-is-firefox-slower-on-linux.html 24 kirjoitti:
Kyllä sinä olet se trolli, joten ................. ?
http://blog.internetnews.com/skerner/2011/05/why-is-firefox-slower-on-linux.htmlMiten Firefox4 liittyy minuun? Miksi IE on hitaampi linuxissa kuin windowsissa?
- Yksi ainoa!
Opettele ääliö kielioppia ensin! Tuossa pitää lukea todella tyytymätön linuka-kyttääjä: hänhän kyttää täällä yötä päivää päästäkseen tuoreeltaan vääristelemään esmes tilastotietoja, joissa kerrotaan, ettei kukaan käytä yhtäkään marginaalikäyttöjärjestelmän tuhansista keskinään verisesti kilpailevasta distrosta
- Margi-Napakettu
Kappas, Höyry-atk-Hourimo haukkuu jo itseään!
- Itsekritiikitön Jäpp
Sinä puolestasi et voi sietää edes kenenkään toisen haukkuja senkin itsekritiikitön atk-puupää!
- 11.04
Mahtavaa trollausta täällä puolin ja toisin! :D
Ihmettelen kyllä itsekin Windows-käyttäjien Linux-vihaa ja tarvetta mustamaalata sitä. Pelkäävätkö he työpaikkojensa puolesta tms?
Omasta mielestä Ubuntu on niin paljon Windowsia helpompi ja selkeämpi käyttää, että kärsin joka kerta kun Windows 7 on edessä. Tämä on vain minun mielipide, eikä se siitä mihinkään muutu, koska molempia käyttiksiä joka päivä käytän.- Jauho ja velli sekai
Johtopäätöksesi on ehkä hätiköity: ekserky on ainut, joka todistettavasti trollaa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9820477#comment-49369631-view
Hänellä olisi ollut mainio tilaisuus osoittaa todeksi edes yksi väittämistään ammatillisista pätevyyksistään, mutta ei hänellä mitään muuta pätevyyttä ole kuin suorittaa täysin luokattomia käyttöjärjestelmäasennuksia. Viimekin yönä oli hankala saada unen päästä kiinni ja kieriskelin kotvan lakanoissa, kun jostain kantautui mielipuolisen kimeää kirkunaa ja kiroilua. Sitten muisti, että ekserkyhän se siellä ja sitten vaivuin hymyissä suineni makoisaan uneen ja heräsin vasta aamulla, kukonlaulun aikaan raukeana ja levänneenä...kimeään kirkunaan ja kiroiluun... Jauho ja velli sekai kirjoitti:
Johtopäätöksesi on ehkä hätiköity: ekserky on ainut, joka todistettavasti trollaa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9820477#comment-49369631-view
Hänellä olisi ollut mainio tilaisuus osoittaa todeksi edes yksi väittämistään ammatillisista pätevyyksistään, mutta ei hänellä mitään muuta pätevyyttä ole kuin suorittaa täysin luokattomia käyttöjärjestelmäasennuksia. Viimekin yönä oli hankala saada unen päästä kiinni ja kieriskelin kotvan lakanoissa, kun jostain kantautui mielipuolisen kimeää kirkunaa ja kiroilua. Sitten muisti, että ekserkyhän se siellä ja sitten vaivuin hymyissä suineni makoisaan uneen ja heräsin vasta aamulla, kukonlaulun aikaan raukeana ja levänneenä...kimeään kirkunaan ja kiroiluun...jaa.. että nimetön atk-sankarimme vaatii minulta näkyviä todisteita?
Entä jos käännän asian toisinpäin?
Ulkoilman lämpötila on 30 astetta, suhteellinen kosteus 90%. Sisäilman ominaisuudeksi halutaan 20 astetta ja suhteelliseksi kosteudeksi 50%. Ilmanpaine normaali, ilmavirta 100 m3/h.
Mikä on jäähdytyslaitteen tarvittava nimellisteho kun huomioidaan latentti teho? Mikä on vuorokaudessa ilmasta erottuva vesimäärä noilla arvoilla (viemäröinti)? Mikä on syöttävän johdon johtimien lukumäärä, pinta-ala ja suojaus jos johdon pituus on 100 metriä?
Entä jos öljylämpölaitoksessa on kahdella suuttimella toimiva kevytöljypoltin nimellisteholla 300kW. Mikä on suuttimien 1 ja 2 gallonaleimaus (myös l/h hyväksytään)? Minkä kokoisen sähkösyötön tarvitset ja millä perusteella. Mikä suojauskoko?
Vesivirta on 3L/s, dT 40, mittarin näyttämä teho on 250kW. Missä vika?
Noita minä pähkäilen työssä aika paljon. Voin kertoa sinulle kaikki oikeat vastaukset tarvittaessa mutta odotan että atk-ajokorttisi suojin kykenet noinkin helppoihin hommiin että vastauson aamulla meillä tässä pöydällä.
Ymmärrät kuitenkin kai sen että jos teen tuollaisia hommia niin lupia on oltava? Eli en edelleenkään ala valokuvaamaan kaikkia prosyrejani etenkin kun sinulta on filmi poikki.- Kim Il pätee
exergy kirjoitti:
jaa.. että nimetön atk-sankarimme vaatii minulta näkyviä todisteita?
Entä jos käännän asian toisinpäin?
Ulkoilman lämpötila on 30 astetta, suhteellinen kosteus 90%. Sisäilman ominaisuudeksi halutaan 20 astetta ja suhteelliseksi kosteudeksi 50%. Ilmanpaine normaali, ilmavirta 100 m3/h.
Mikä on jäähdytyslaitteen tarvittava nimellisteho kun huomioidaan latentti teho? Mikä on vuorokaudessa ilmasta erottuva vesimäärä noilla arvoilla (viemäröinti)? Mikä on syöttävän johdon johtimien lukumäärä, pinta-ala ja suojaus jos johdon pituus on 100 metriä?
Entä jos öljylämpölaitoksessa on kahdella suuttimella toimiva kevytöljypoltin nimellisteholla 300kW. Mikä on suuttimien 1 ja 2 gallonaleimaus (myös l/h hyväksytään)? Minkä kokoisen sähkösyötön tarvitset ja millä perusteella. Mikä suojauskoko?
Vesivirta on 3L/s, dT 40, mittarin näyttämä teho on 250kW. Missä vika?
Noita minä pähkäilen työssä aika paljon. Voin kertoa sinulle kaikki oikeat vastaukset tarvittaessa mutta odotan että atk-ajokorttisi suojin kykenet noinkin helppoihin hommiin että vastauson aamulla meillä tässä pöydällä.
Ymmärrät kuitenkin kai sen että jos teen tuollaisia hommia niin lupia on oltava? Eli en edelleenkään ala valokuvaamaan kaikkia prosyrejani etenkin kun sinulta on filmi poikki.ekserky ei edes tiedä, mikä lupa noita asennuksia tehdessä ja pähkäiltäessä henkilöllä tulee olla. Tämän vuoksi hän, kaikkien ammattien erikoismies ja tarunhohtoinen taituri, marginaalikäyttöjärjestelmäleirin Kim Il, liikanimeltään ekserky ei osaa kertoa edes sitä, mikä pätevyys hänellä mukamas on. Siksi hän tyyty toteamaan, että hänellä on kaikki pätevyydet. Yksinkertaista, mutta ei totta!
Kim Il pätee kirjoitti:
ekserky ei edes tiedä, mikä lupa noita asennuksia tehdessä ja pähkäiltäessä henkilöllä tulee olla. Tämän vuoksi hän, kaikkien ammattien erikoismies ja tarunhohtoinen taituri, marginaalikäyttöjärjestelmäleirin Kim Il, liikanimeltään ekserky ei osaa kertoa edes sitä, mikä pätevyys hänellä mukamas on. Siksi hän tyyty toteamaan, että hänellä on kaikki pätevyydet. Yksinkertaista, mutta ei totta!
Noitahan säätelee lait ja asetukset sähköpätevyyksistä, kylmäalan pätevyyksistä, paineastialaki sekä lait ja asetukset ympäristönsuojelusta, lähinnä nuo jos ei aleta saivartelemaan atk-ajokortista.
Nyt sinun tarvitsee vain esittää oikeat vastaukset pieniin ja helppoihin matemaattisiin harjoituksiin.
En ole "kaikkien ammattien erikoismies, taikuri tai kim" mutta onhan tässä tosiaan tullut monenlaista puuhailtua ja opiskeltua että hihaan on tarttunut monensortin juttuja. Pääasia ettei minun tarvitse siivota yliopistolla kolmen euron atk-ajokortti taskussani poltellen.exergy kirjoitti:
Noitahan säätelee lait ja asetukset sähköpätevyyksistä, kylmäalan pätevyyksistä, paineastialaki sekä lait ja asetukset ympäristönsuojelusta, lähinnä nuo jos ei aleta saivartelemaan atk-ajokortista.
Nyt sinun tarvitsee vain esittää oikeat vastaukset pieniin ja helppoihin matemaattisiin harjoituksiin.
En ole "kaikkien ammattien erikoismies, taikuri tai kim" mutta onhan tässä tosiaan tullut monenlaista puuhailtua ja opiskeltua että hihaan on tarttunut monensortin juttuja. Pääasia ettei minun tarvitse siivota yliopistolla kolmen euron atk-ajokortti taskussani poltellen.Sovitaanko niin, ennekuin lähden tekemään sen ruisvoikkarin ja nukkumaan, että pistähän sinä minulle kuvana todiste siitä atk-ajokortistasi niin minä pistän sinulle kaikki omat lappuni kunhan keräilen ne tuolta laatikosta kasaan.
En nimittäin usko että sinulla on edes atk-ajotkorttiakaan noilla tiedoilla ja taidoilla, taisit reputtaa inssissä ja nyt valehtelet raivostuneille lukijoillesi että muka omistaisit jonkin upean atk-ajokortin vaikka todellisuudessa sinut hylättiin ja ainoa mitä omistat on risat atk-sukat joita et edes osaa parsia kuntoon.
Toisilla se on helppoa ja toisilla saatanan vaikeaa, sinä kuulut virtuaalikortteineisi siihen jälkimmäiseen ryhmään ;Dexergy kirjoitti:
Sovitaanko niin, ennekuin lähden tekemään sen ruisvoikkarin ja nukkumaan, että pistähän sinä minulle kuvana todiste siitä atk-ajokortistasi niin minä pistän sinulle kaikki omat lappuni kunhan keräilen ne tuolta laatikosta kasaan.
En nimittäin usko että sinulla on edes atk-ajotkorttiakaan noilla tiedoilla ja taidoilla, taisit reputtaa inssissä ja nyt valehtelet raivostuneille lukijoillesi että muka omistaisit jonkin upean atk-ajokortin vaikka todellisuudessa sinut hylättiin ja ainoa mitä omistat on risat atk-sukat joita et edes osaa parsia kuntoon.
Toisilla se on helppoa ja toisilla saatanan vaikeaa, sinä kuulut virtuaalikortteineisi siihen jälkimmäiseen ryhmään ;D"pistähän sinä minulle kuvana todiste siitä atk-ajokortistasi"
vai etkö osaa?!?!- Hold your computers
exergy kirjoitti:
"pistähän sinä minulle kuvana todiste siitä atk-ajokortistasi"
vai etkö osaa?!?!Kuka on väittänyt, että minulla olisi atk-ajokortti? Luetunymmärtämisessäsi on pahoja puutteita: väite kuuluu, että SINULLA EI OLE edes atk-ajokorttia.
Raivostuneet naapurisi ja tuttavasi ja sukulaisesi nauravat sinulle: esiinnythän täällä kaikkien alojen erikoismiehenä omalla kuvallasi 80-shortseissa. SInulla ei selvästikään ole mitään käsitystä siitä, mitä pykäliä ja momentteja väittämissäsi amatillisissa pätevyystapauksissasi sinuun lain mukaan tulee soveltaa. Entäpä tomistasi väitetyt työnantajat, miksi yksikään heistä ei totea ammatillisissa erikoistapauksissa missään yhtään mitään? Selitäpä tämä parhaine atk-päinesi. Hold your computers kirjoitti:
Kuka on väittänyt, että minulla olisi atk-ajokortti? Luetunymmärtämisessäsi on pahoja puutteita: väite kuuluu, että SINULLA EI OLE edes atk-ajokorttia.
Raivostuneet naapurisi ja tuttavasi ja sukulaisesi nauravat sinulle: esiinnythän täällä kaikkien alojen erikoismiehenä omalla kuvallasi 80-shortseissa. SInulla ei selvästikään ole mitään käsitystä siitä, mitä pykäliä ja momentteja väittämissäsi amatillisissa pätevyystapauksissasi sinuun lain mukaan tulee soveltaa. Entäpä tomistasi väitetyt työnantajat, miksi yksikään heistä ei totea ammatillisissa erikoistapauksissa missään yhtään mitään? Selitäpä tämä parhaine atk-päinesi.Shortsit ovat kai 90-luvulta ja löytyi jostain vaatekomeron perältä niin otin ne remonttishortseiksi koska tuo kesähän oli hiton kuuma. Mitä väliä sillä on missä pöksyissä remonttia puksaa kun vaatteet turmeltuvat joka tapauksessa?
Ei minun luetunymmärtämisessä ole mitään vikaa koska ilmaiset itseäsi rivien välistä siten kuin sinulla olisi tämä kuuluisa turhakekortti. Jaa ettei itselläsikään ole no LOL! ja viitsit jankuttaa siitä. Taitaa teikäläisellä tosiaan isopyörä vipata todella haipakkaa.
"SInulla ei selvästikään ole mitään käsitystä siitä, mitä pykäliä ja momentteja väittämissäsi amatillisissa pätevyystapauksissasi sinuun lain mukaan tulee soveltaa"
No kerrohan sitten tarkemmin jos osaat ;) Kyllä minä tiedän miten tekemäni työt tehdään lakien ja asetusten mukaan mutta voit etsiä lisäpykäliä jos huvittaa. Minulla on joka tapauksessa vaaditut pätevyydet töihin joita teen.
"Entäpä tomistasi väitetyt työnantajat, miksi yksikään heistä ei totea ammatillisissa erikoistapauksissa missään yhtään mitään? Selitäpä tämä parhaine atk-päinesi."
Vaikea selittää kun tuli yhtäkkiä puute luetunymmärtämisessä mutta ehkä se vain johtuu käsittämättömästä lauseesta jonka onnistuit oksentamaan.exergy kirjoitti:
Shortsit ovat kai 90-luvulta ja löytyi jostain vaatekomeron perältä niin otin ne remonttishortseiksi koska tuo kesähän oli hiton kuuma. Mitä väliä sillä on missä pöksyissä remonttia puksaa kun vaatteet turmeltuvat joka tapauksessa?
Ei minun luetunymmärtämisessä ole mitään vikaa koska ilmaiset itseäsi rivien välistä siten kuin sinulla olisi tämä kuuluisa turhakekortti. Jaa ettei itselläsikään ole no LOL! ja viitsit jankuttaa siitä. Taitaa teikäläisellä tosiaan isopyörä vipata todella haipakkaa.
"SInulla ei selvästikään ole mitään käsitystä siitä, mitä pykäliä ja momentteja väittämissäsi amatillisissa pätevyystapauksissasi sinuun lain mukaan tulee soveltaa"
No kerrohan sitten tarkemmin jos osaat ;) Kyllä minä tiedän miten tekemäni työt tehdään lakien ja asetusten mukaan mutta voit etsiä lisäpykäliä jos huvittaa. Minulla on joka tapauksessa vaaditut pätevyydet töihin joita teen.
"Entäpä tomistasi väitetyt työnantajat, miksi yksikään heistä ei totea ammatillisissa erikoistapauksissa missään yhtään mitään? Selitäpä tämä parhaine atk-päinesi."
Vaikea selittää kun tuli yhtäkkiä puute luetunymmärtämisessä mutta ehkä se vain johtuu käsittämättömästä lauseesta jonka onnistuit oksentamaan.Lisätään nyt tuohon vielä että "lakien ja asetusten ja hyvän asennustavan mukaan". Tiedätkö edes mitä tarkoittaa "hyvä asennustapa"?
- **............**
exergy kirjoitti:
Lisätään nyt tuohon vielä että "lakien ja asetusten ja hyvän asennustavan mukaan". Tiedätkö edes mitä tarkoittaa "hyvä asennustapa"?
anna jo periksi, ennenkun munaat itsesi kokonaan.
**............** kirjoitti:
anna jo periksi, ennenkun munaat itsesi kokonaan.
Tuo oli aika heppoinen vastaus, voit määritellä tarkemmin jos kykenet, mitään todisteitahan tässä vaiheessa sinulla ei ole esittää. Minäkin voin sanoa samaa sinulle, lopeta hopottaminen jos et kerran tiedä tai vaikutat täysin pelleltä.
Pyydän nyt esittämään virheelliset tai puutteelliset kohdat selvityksistäni niin päästään keskusteluasteelle eikä olla mutu-rintamassa. Hyvän tavan mukaan omat väittämät olisi syytä perustella seikkaperäisesti niin mitä panttaat tietoa jos sinulla on jotakin mikä poikkeaa omastani.
Menen nyt laittamaan pienimmän yöpuulle joten sullaon puolisen tuntia aikaa selvittää minulle sekä muille lukijoille mitä puutteita olet havainnut selvityksissäni. Alahan hommiin.- Siis, miten te......
exergy kirjoitti:
Tuo oli aika heppoinen vastaus, voit määritellä tarkemmin jos kykenet, mitään todisteitahan tässä vaiheessa sinulla ei ole esittää. Minäkin voin sanoa samaa sinulle, lopeta hopottaminen jos et kerran tiedä tai vaikutat täysin pelleltä.
Pyydän nyt esittämään virheelliset tai puutteelliset kohdat selvityksistäni niin päästään keskusteluasteelle eikä olla mutu-rintamassa. Hyvän tavan mukaan omat väittämät olisi syytä perustella seikkaperäisesti niin mitä panttaat tietoa jos sinulla on jotakin mikä poikkeaa omastani.
Menen nyt laittamaan pienimmän yöpuulle joten sullaon puolisen tuntia aikaa selvittää minulle sekä muille lukijoille mitä puutteita olet havainnut selvityksissäni. Alahan hommiin...jaksatte? Eihän näin pitkää viestiketjuja jaksa kukaan lukeakaan. Mullakin kramppasi hiirikäsi tätä sivua selatessakin.
Siis, miten te...... kirjoitti:
..jaksatte? Eihän näin pitkää viestiketjuja jaksa kukaan lukeakaan. Mullakin kramppasi hiirikäsi tätä sivua selatessakin.
Mene endillä loppuun sillä yleensä siellä on uusimmat postit.
Vanha palsta jossa viestit olivat otsikkopuuna eikä avattuina oli kyllä PALJON selkeämpi ja nopeampi käsitellä.
Tää on ihan yhtä syvältä kuin Hiskin ja Höyryn painajaiset.exergy kirjoitti:
Mene endillä loppuun sillä yleensä siellä on uusimmat postit.
Vanha palsta jossa viestit olivat otsikkopuuna eikä avattuina oli kyllä PALJON selkeämpi ja nopeampi käsitellä.
Tää on ihan yhtä syvältä kuin Hiskin ja Höyryn painajaiset.Siis "home" ja "end" niin ei tarvi rullata hiirellä jos tuntuu raskaalta, myös "page up" ja "page down" vierittävät ja on niitä muitakin tapoja riippuen käyttöjärjestelmästä ja selaimesta.
- Tietoa löytyy!
exergy kirjoitti:
Siis "home" ja "end" niin ei tarvi rullata hiirellä jos tuntuu raskaalta, myös "page up" ja "page down" vierittävät ja on niitä muitakin tapoja riippuen käyttöjärjestelmästä ja selaimesta.
On tietoa, joka ei vanhene eli on aina ajankohtaista:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9820477#comment-49369676-view
Tavalliseen tapaansa ekserky yrittää kääntää huomion pois oleellisesta! Tietoa löytyy! kirjoitti:
On tietoa, joka ei vanhene eli on aina ajankohtaista:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9820477#comment-49369676-view
Tavalliseen tapaansa ekserky yrittää kääntää huomion pois oleellisesta!"Tavalliseen tapaansa ekserky yrittää kääntää huomion pois oleellisesta"
Tosiaankin, nythän minulta jäi sinun typeryytesi todistaminen ihan kesken kun lipesin höpisemään muita juttuja, täytyy olla tulevaisuudessa tarkempi. Kiitos huomautuksesta.- Kim Il kiljuu taas
exergy kirjoitti:
"Tavalliseen tapaansa ekserky yrittää kääntää huomion pois oleellisesta"
Tosiaankin, nythän minulta jäi sinun typeryytesi todistaminen ihan kesken kun lipesin höpisemään muita juttuja, täytyy olla tulevaisuudessa tarkempi. Kiitos huomautuksesta.ekserkyn viisauden todisteet:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9820477#comment-49368356-view
- Tilasto tulee!
Tulossa tyytyväisyys-atk-sodat-tilasto, mutta jo nyt laskentavaiheessa näyttää hävyttömän pienen marginaalikäyttöjärjestelmäleirin kannalta katsoen hyvin huolestuttavalta. Täydellinen tyytymättömyys käyttöjärjestelmään ja jopa sodat-palstan moderointiin näyttää kovan atk-onnen marginaalikäyttöjärjestelmäleirissä olevan karvan alle 99,99 % virhemarginaalin ollessa ±1.5%. Täydellisen valtakäyttöjärjestelmä-Windowsin leiri näyttäisi tyytyvän hyvään kohtaloonsa mukisematta.
- Margi-Napakettu
Sentään hölynpöly-atk-tilastojen kasaankyhääminen onnistuu valtavirtakäyttöjärjestelmän hörhön pahoin vanhentuneella Äkspee-valtavirtakäyttöjärjestelmällä. Mahtaakohan sillä kauaa enää mikään muu onnistuakkaan?
- Tilasto tuli
Tilaston mukaan todella tyytymättömät marginaalikäyttöjärjestelmä-Linuksin käyttäjät näyttävät olevan sitä tyytyväisempiä kuta alempana sivuhistoriassa tämä säie on. Lisäinformaationa mainittakoon, että tilasto osoittaa marginaalikäyttöjärjestelmän leirin päähörhön, kaikkien ammattialojen erikoismiehen exergyn kohdalla n 60%: n osuutta.
- Tyytyväisyys lisäänt
Tilasto tuli kirjoitti:
Tilaston mukaan todella tyytymättömät marginaalikäyttöjärjestelmä-Linuksin käyttäjät näyttävät olevan sitä tyytyväisempiä kuta alempana sivuhistoriassa tämä säie on. Lisäinformaationa mainittakoon, että tilasto osoittaa marginaalikäyttöjärjestelmän leirin päähörhön, kaikkien ammattialojen erikoismiehen exergyn kohdalla n 60%: n osuutta.
Hiljaisuudestaan päätellen marginaalikäyttöjärjestelmäleiri otti yllättävän tyytyväisenä vastaan tilastotiedon. Tämä on poikkeuksellista, sillä tähän mennessä yksikään atk-sidonnainen tilasto- eikä sen tulkinta ole mennyt marginaalikäyttöjärjestelmäleirissä ilman todella tyytymätöntä pulinaa läpi. Tämä voi johtua siitä, että tällä kertaa leiriläiset saivat enätyssuuret prosentit hävyttömänkin pienten promillien sijaan!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454980Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481089- 131033
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75940Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8897Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2832Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah55742Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713