Työmarkkinatukea seuraavat 20 vuotta?

Mies,46v

Olen 46 vuotias mies ja poden masennusta sekä persoonallisuushäiriötä, erikoislääkäri on kirjoittanut joulukuusta 2009 alkaen B.todistuksella sairaslomaa jota Kela ei ole hyväksynyt. samoin erikoislääkäri on tehnyt kaksi eläkehakemus B todistusta jotka eivät myöskään ole mennet läpi. Siispä olen sairastanut/olen edelleen työmarkkinatuella joulukuusta 2009. Ainoa vaihtoehto on siis tmtuki joka jatkuu vielä 20 vuotta koska Kela on näin viisaudessaan päättänyt.

Jos oletetaan, että joskus parantuisin, niin näillä papereilla sairastumisen jälkeen ei enää työtä mistään tule saamaan.

Olen kiinnostunut lukemaan näkemyksenne asiaani.

17

1079

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kela

      Hei,

      Kiitos kysymyksestäsi!

      Ilmeisesti Sinun on katsottu olevan ainakin osittain työkykyinen, koska sairauspäivärahaa tai eläkettä ei ole myönnetty. Päätöksiin on valitusoikeus ja jos terveydentilaasi tulee muutoksia, etuuksia kannattaa hakea uudestaan. Voit myös mahdollisesti hakea työeläkelaitoksestasi työeläkelakien mukaista osa-työkyvyttömyyseläkettä.

      Tällä hetkellä sinulle maksetaan työmarkkinatukea. Jos haluat että katsomme tilannettasi tarkemmin, ole yhteydessä puhelinpalveluumme 020 692 202 (sairastaminen) tai 020 692 210 (työttömät)

      Ystävällisin terveisin,
      Kirsi Kelasta

    • M46v

      Kiitos vastauksestasi, olen tosiaan valittanut, mutta se tie on pitkä eli ei ratkea hetkessä.
      Otan asian psykiatrini kanssa puheeksi josko tekisimme kokonaan uuden hakemuksen.

    • lupaava tulevaisuus

      Eihän edes tarvitse olla 100% työkyvytön että eläkettä voi hakea ja saada. Itse olen seuraavassa kierteessä. Selkä,lonkka ja niskavaivat ym pieniä nivelvikoja. Ensimmäisenä kipujen ym takia unettomuus, sitten keskivaikea masennus ja nyt nämä kaikki yhdessä.

      Moneen kertaan on todettu että olen vajaakuntoinen, elma kartoituksessa en voinut tehdä juuri mitään mutta silti eläkettä ei haettu. Vedottiin nuoreen ikään
      44v. Nyt pyöritellään kuntoutuspolin, yleispsykiatrian väliä... Ensin luvataan hymyssä suin eläkkeen hakemista ja vikoja on todettu magneetti ym tutkimuksissa
      selässä ja niskassa. Välilevyrappeumia ja hermopinnettä. Aina vaan nousee esille että ammatilliseen kuntoutukseen. Tiedän että en voi edes tuota käydä läpi tai jos yritän tulee poissaoloja paljon. EN voi tehdä kotitöitäkään yhtä mittaa 30min enempää kipujen vuoksi. .

      Että sama 20v työmarkkinatukea täälläkin todennäköisesti edessä.

      Tuohon sitten vaikuttaa vaimon kokoaikatyö, saan nykynormein 150 eur/kk työmatkkinatuella. Lääkkeisiin menee 50-100eur kk

      Tuokin piti muuttua että puolison tulot ei vaikuta mutta sekin jäi lupaukseksi..

      Nimim;n

      • huhhuijaa_

        Kun olet virallisesti ainakin osittain työkykyinen, kyllä se työmarkkinatukikin siitä valitettavasti loppuu, kun et suoriudu kuntoutuksesta tai-minkä-tahansa-joka-tapauksessa-palkattoman-askareen työkkäri sinulle keksiikin.

        Sen jälkeen koittaa työssäoloehto eläkkeelle saakka, etkä saa edes sitä 150 euroa. Työssäoloehto tarkoittaa sitä, että et saa korvauksia enen kuin on lusittu 5 kk joko töissä tai palkattomassa huuhaassa.

        Kuten murhakin, työssäoloehto ei vanhene koskaan. On sen verran kova rikos.


    • M46-v

      tulen siis olemaan työmarkkinatuella seuraavat 20 vuotta kun psykiatri kertoa edellisessä hylätyssä eläkehakemuksessa olevan ne tiedot jotka riittävät eläkkeelle eikä uutta hakemusta voi tehdä kun se hakemus on hylätty. Minulla ei ole voimia soittaa Kelan puhelinpalveluun ja pyytää asiaa uuteen käsittelyyn, lähetinhän sinne jo kirjallisen vastineeni maaliskuussa.

    • Mies.46v

      Soitin kuitenkin ja huomenna ottavat Kelassa valitukseni käsittelyyn. Tunnen itseni niin surulliseksi tästä kohtelusta etten sanoin voi kuvailla.
      En ole henkisesti terve ja siitä vielä rangaistaan.

      • kela

        Hei,

        Hienoa, että jaksoit vielä olla yhteydessä Kelaan ja selvittää asiaasi. Toivottavasti se ratkeaa mahdollisimman pian.

        Ystävällisin terveisin,
        Kirsi Kelasta


    • Mies,46v

      Hei vaan,

      kiitos tuestasi, toivotaan että ihme tapahtuu ja saan sen hakemani eläkkeen.

    • lannistumaton2

      Omia hermoja säästääksesi ota asianajaja hoitamaan asiaa, niin pääset paljon helpommalla. Loppujen lopuksi hoitava lääkäri on oikeassa ja Kelassa/vakuutusyhtiössä taas päättäjät noudattavat arpapeliä ja kokeilevat ihmisten hermoja. Ennakko tapauskin on jo olemassa oikeusasteissa joissa hoitava lääkäri on oikeassa. Oma puolisoni tahkosi selvää tapausta n.5v, joka tuntuu olevan yleinen aika kun valitustielle on joutunut lähtemään. Tärkeintä on ettet anna periksi, koska sinullakin on oikeuksia sairaana henkilönä, vaikka niitä tämä nyky-yhteiskunta yrittää sortaa byrokraateilla joita ei kosketa vastuu tekemisistään. Jostuu olisivat huononevasta terveyden tilasta vastuussa tulisi päätökset alle vuodessa.

    • Mies,46v

      Kiitos vinkistäsi. Toukokuun loppuun mennessä tulee päätös valitukseni kohtalosta, Näillä näkymin olen työmarkkinatuella vuoden loppuun jos muutosta ei tapahdu. B- todistuksessani luki " toistaiseksi työkyvytön" ja psykiatrini ei aio uutta kirjoiltaa jos tuokin hylätään.
      Totean edelleen, että kyllä sairasta mitätöidään ja halveksitaan sekä lyödään eri tahoilta kokemuksieni perusteella.

    • Mies,46v

      Ei vaan kuulu päätöstä ja bdi-arvoni on jo 31 Beckin testin mukaan. Jos tulee kielteinen päätös en enää tiedä mitä teen.

    • m46v.

      Olet väärässä,sillä maksan 20 % veroa. Koen viestisi asiattomaksi.

    • Av

      Viesti on tosiaan asiaton, jos työtöntä patistetaan töihin. Hyvinvointivaltiossa tämä on mahdollista ja työstäkin voi kieltäytyä. Sitten sossu maksaa...

    • M46v

      Katsos kun minulla on B-lääkärintodistus jossa lukee: " toistaiseksi työkyvytön." eli työhön ei passiteta. Pointti olikin siinä , että joudunko elämään vielä 20 vuotta tm-tuella kun ei päästetä eläkkeelle.

    • .

      Ok. Anteeksi. Toivottavasti saat eläkkeen.

    • M46v

      Huokaus..lausunto tuli KELAsta , laittavat muutoksenhakulautakuntaan eli käytännössä toteutuu siis tuo ettei eläkkeelle päästetä, mutta olen liian sairas työntekoon. Valittaahan sinne lautakuntaan voi, mutta sillä ei ole mitään käytännön merkitystä. Masennukseni vaan syvenee eikä helpotusta näy.

    • yksi joukkoon lisää

      Kela on kela, sen päätöksistä ei tiedä ikinä ennalta. Olen myös kielteisen sairaspäiväpäätöksen saaneita, Rajoitteita on juu, mutta en ole täysin työkyvytön.
      Tosin sitä ei oteta lukuun, että kaupunki on irtisanonut työalalta, jonka kela tulkitsee työalakseni. en ole siis ammattini tasalla kaupungin puolelta mutta kelan mielestä olen. kukaan ei kertonut että kuntotutustutkimuksen ajalta, jonka teettäjänä/tilaajana on työkkäri, ei kela myönnä sairaspäivärahaa.

      uusin pelko on, kun kela on myöntänyt mulle lyhyen kuntoutuskurssin, (ammatillinen kuntoutuskurssi 112 pv, paikassa jossa olin kuntoutus-selvityksessä jo työkkärin lähetteellä) niin pidempää en toiseen paikkaan saa, vaikka he sisään ottaisi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      191
      6402
    2. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      213
      3716
    3. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      20
      3287
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      60
      2944
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      94
      2658
    6. Tämä on persut

      Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven
      Maailman menoa
      4
      2556
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      33
      2287
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      34
      2027
    9. Bussipysäkki katos!

      Mitäpä mieltä uudesta katoksesta?
      Suomussalmi
      75
      1855
    10. Linta ja Pete vievät UMK:n tänä vuonna

      Aika nopeasti näki kuulematta tarjonnasta ketkä homman hoitaa. Mutta etukäteen jo kiitos muille osallistujille. https:
      Euroviisut
      59
      1819
    Aihe