Yksinäisenä asuminen

Eikö se oo tossa tilanteessa ihan sama onko se kerrostalo, rivari, omakotitalo, teltta ym.

ötvv

pointin, mieluimmin asuisin yksin omassa talossa, kuin kerrostalossa.
Kerrostalo tappaa kaiken luovuuden, kaikki äänet kuuluu läpi,
olo on kuin häkkiin suljetulla linnulla.
Lintukin kuolee sisäisesti, ellei se saa lentää, samoin käy
ihmisen kanssa, kuolee sisältä, kun ei saa ilmaista tunteita.
Omassa talossa voisi vaikka rauhassa musisoida, kerrostalossa
se ei käy päinsä.

Kyllähän musisoida voi kerrostalossakin, kunhan vain tekee sen inhimillisiin aikoihin eikä nyt tietenkään ihan koko päivää, että saa ne naapuritkin hetken rauhaa sitä kaivatessaan.

No juu, itse haluaisin musisoinnin sijaan esimerkiksi laitella puutarhaa, mikä ei nykyisessä asumismuodossa ommistu. Mutta en mä usko että mikään tuollainenkaan lopulta tekisi niin onnelliseksi kuin tässä tilanteessa ehkä tuntuu. Toista ihmistä sitä kai eniten lopulta kaipaa.

Ymmärrän TÄYSIN pointtisi tuosta naapuriäänien kuulumisesta. Kun on yksin eikä ole toista ihmistä luomassa ääniä ympärillä, tai jonka kanssa jakaa oman äänireviirinsä, kiinnittää väkisinkin huomion kaikkiin kolinoihin. Itselläni on sietokyky naapuriäänille heikentynyt vuosien mittaan ja nykyään se on jo helvetillinen ongelma. En pysty olla kiinnittämättä niihin huomiota. Pakko olla kuulokkeet korvilla koko ajan tai huudattaa TV:tä, kun ei kestä muualta kantautuvaa kantapäätömistelyä, kaappien paiskomista ja naurunremakoita. Jotenkin tuntee, että ne äänet on joku ihme vaara ja uhka ja että niitä ei pääse mihinkään pakoon vaan on jotenkin niitten vankina.

No onneksi on kesä tulossa ja voi alkaa pitää ikkunaa auki. Mikähän ihme sekin on, että ulkoo tulevat äänet (liikenne jne.) ei häiritse pätkääkään, mutta naapuriäänet sitten kyllä.

Kannatan omalla mielipiteelläni taas sitä että ei huonossa parisuhteessakaan mitään hienoa ole. Itselläni masennus ja suhde sen kun huononee entisestään. Asuisin mielummin koirani kanssa kaksin, mutta tää asunto politiikka on mitä on nykyään, etten tästä ihan heti pääse taloudellisesti mihinkään lähtemään.
Asumme rauhallisessa kerrostalossa ja myönnän pahimmat riitelyt yms kuuluu naapureille meidän asunnosta.

Mutta kyllä tää joskus muuttuu toivon mukaan piankin. Asunnon suhteen kriteereitäni vain on ettei mihinkään jossa naapureina olisi juoppo/nuoriso/rikollisia tai muuten vaan hulluja..

muuttaa luonnon rauhaan, jumalan selän taakse, Todellakin, yhteiskunnan ja kaupunkien saavuttamattomiin. Ainut ongelma on rahattomuus >:( Kerrostalot on perseestä. Oma "mummonmökki" olisi unelma. Eipä ole koskaan rahaa sellaista ostaa. Kaikki työt on nimenomaan kaupungeissa. En halua ydinkeskustoihin ikinä asumaan. Yhteiskunta suosii lapsiperheitä, jotka ottavat lainoja ja voivat sitä kautta toteuttaa joitakin unelmiaan, kuten matkustelua ja talon oston. Mutta siinä piilee vittumainen jekku ja sitominen. Yksinäinen, köyhä ja itsenäinen potkaistaan pois, sillä se ei tuota rahaa pankeille! Ei tämä maailma ole erilaisia varten.

Olen kanssasi samaa mieltä. Kerrostalossa yksin asuminen on jotenkin uskomatonta. Seinän takana voi olla isokin perhe yhdessä, mutta itse olet vain tyhjien seinien kanssa samassa huushollissa vuodesta toiseen. Mistähäm löytäisi kaverin, sekin on kiven takana. Jaksamista sinullekin.

Jätä radio auki kun lähdet ? onhan jotain ääntä kun tulet kotiin.Vitutkseen on kai olemassa jotain lääkettä,mutta ei viinaa.

Niin minuakin ahdistaa yksinäisyys,meillä ei kuulu kun lasten äänet pihalla.Suru ja tuska repii sydäntä,kukaan ei soita eikä tuu käymään--koskaan.Olen hautautunut kotiin ja täältä on vaikea lähteä edes kauppaan,olen tosi masentunut,lihonut ja onneton ihminen.3v tätä pimeyttä on kestäny,ja kuten sanottu,ei se vanhemmiten tule helpottamaan tilannetta.Päinvastoin.=(

Mikset lähe kävelemään, paina ovi kiinni ja ala astella eteenpäin, ihan konkreettisesti.
Et menetä yhtään mitään mutta edessä siintää kuitenkin toivo oikeasta innostavasta elämästä.

Omassa nuoruudessani ei ollut " tsättiä" missä norkoilla ikäistensä nuorten kanssa. Monelta olen kuullut, että oikea elämänkumppani on löytynyt netistä kirjeenvaihdon kautta. Laita ystäväpalstalle ilmoitus ja hae itsellesi sopivaa kaveria, joka on yksinäinen, kuten sinäkin.
Yhdessä sitten on kiva haaveilla vaikka muutosta maalle porkkanoita kasvattamaan.

olen koko ikäni melkein asunut omakotitalossa ja vanhemmiten nyt kerrostalossa.Tämä on suorastaan ylellistä yksin asuvalle, en valita ja hyvä kun kuuluu elämää muista asunnoista.
Paljon yksinäisempi olo jossain maalla ja talossa, kokemusta on.

Yksin on vaikka missä olis, jos ei ole "kotona itsensä kanssa",eikä sitä yksinäisyyden tunnetta toinen ihminen poista.
Pitää olla jotain mielekästä tekemistä, ja nauttia myös hiljaisuudesta.

Mutta,meitä on moneksi, ja itsellä on ollut kiirettä paljon, nyt pidän tästä asumisesta kerrostalossa, jossa ei tarvii pihatöitäkään tehdä.

Itse olin järkyttävän yksin vuosia. Töissä kävin, mutta ketään en tavannut työn ulkopuolla 7 vuoteen. Lopulta menin terapiaan, ja sain avun.

Ykisinäisyys johtuu jostakin, ja aika usein masennuksen takia ihminen jää yksin. Silloin ei jaksa ylläpitää ihmissuhteita. Vähitellen muut unohtavat, ja pitää vaan itse mennä mukaan sitten kun taas jaksaa. Joskus on niin huonossa kunnossa, ettei edes jaksa kaupassa käydä, joten niihinkin päiviin on syytä varautua. Valmisruokaa vaan kaappeihin ja pakastimeen, niin pääseen yli vaikeistakin päivistä. Ruoka ainakin hiukan helpottaa.

Jonkun asian tiimoilta ihmiset yleensä kokoontuvat. Mitäpä jos etsisit jonkun kivan harrastuksen. Voisiko se olla vaikka kirjallisuuskerho tms.?

Mita olisi jonkilainen kollektiivi asuminen. Olen paattanyt etta jos jaan yksin alan hommata kollektiivia. Olisi aina seuraa. Itse haluan asua suuressa omakotitalossa. Porukalla vois ostaa tai vuokrata.

Kollektiiviasuminen voisi olla hyvä juttu. Samalla asuminen voisi olla edullisempaa rahallisesti, ei yksinäisyyttä, juttuseuraa ja seurustelua. jos vaikka löytyisi sieltä hyvä ystävä. Ajattelee yksinelävä, (koira on) seuraa kaipaava 68 v. mummo

Se on pakotettava itsensa hakemaan kontaktia muihin ihmisii. Ei kukaan tule toisen kotiin pyytamatta ainakaan kovin usein. Pitaa vain alkaa puhua ihmisten kanssa missa heita tapaakin. Kaupassa, rapussa, pihalla, pesutuvassa. Nain mina olen paassyt pahimmasta yksinaisyydesta ja jopa muutaman laheisen tutun ja kahvilla kayjan.