Suomessa valtaisa homeongelma - milloin tunnustetaan?

Lainaus:

Kasarmi lyötiin kiinni - hometta

Julkaistu: 17:51

Upinniemen varuskunnassa sijaitsevasta kasarmirakennuksesta on löydetty terveydelle haitallista homesienilajia. Suomenlahden meripuolustusalueen esikuntapäällikkö, komentaja Risto Haimila kertoo Uudelle Suomelle, että kasarmi on asetettu majoituskieltoon jatkotutkimusten ajaksi.

Haimilan mukaan kyseinen kasarmi on yksi varuskunnan vanhoista niin sanotuista puukasarmirakennuksista. Rakennus on peruskorjattu 2000-luvun alussa.

- Tämä koskee yhteensä noin 20-40 henkilöä, vähän koulutuskaudesta ja tilanteesta riippuen, Haimila sanoo ja lisää, että heistä noin puolet on varusmiehiä.

Haimilan mukaan varusmiehet ja henkilökunta saadaan sijoitettua yhtenäisenä osana varuskunnan muihin kasarmitiloihin. Heinäkuussa Upinniemessä astuu palvelukseen jälleen uusi joukko varusmiehiä, mutta tämäkään ei tule muodostamaan Haimilan mukaan ongelmaa.

- Jos sisäilmahaitoista päästään eroon lyhyellä aikataululla, niin rakennus on taas käytössä. Mutta jos haitoista ei ole päästy eroon, niin tilat kyllä järjestyvät.

Haimila kertoo, että Upinniemen varuskunta-alueen majoitusrakennuksissa seurataan jatkuvasti sisäilman laatua.

Ossi Kurki-Suonio

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/112208-kasarmi-lyotiin-kiinni-hometta

4

309

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valtaisa vaiettu homeongelma?

      Kukaan ei sano mitään.

    • Homeherkkä#

      Maamme varuskuntarakennusten homeongelmista on tiedetty jo kymmeniä vuosia, koska ammattitautilaissamme mainittuihin homesairauksiin sairastunutta henkilökuntaa on varuskuntasairaaloissamme altistettu LUONNONHOME-allergeeneilla allergisten HOMEsairauksien toteamiseksi jo vuosikymmeniä kunnes varuskuntasairaaloittemmekin LUONNONHOMEaltistuksetkin keskitettiin STM:män päätöksellä vuonna 1995 maamme kosteusvauriorakennusaltistusSAIRAUS-HUIPPUTUTIMUSYKSIKKÖÖMME, eli VAIN TTL:lle.

      Kun Upinnimen varuskunta perustettiin vuonna 1956, niin varuskunta sijoittui venäläisten aikoinaan rakentamiin rakennuksiin.

      Terveydelle HAITALLISTEN HOMELAJIEN sijaan Suomenlahden meripuolustusalueen ESIKUNTAPÄÄLLIKKÖ Haimilan olisi pitänyt kertoa lehdistölle kuinka monta henkilökuntaan kuuluvaa upinniemeläistä on Upinniemen historian aikana sairastunut ammattitautilaissamme mainittuihin HOMEallergiasairauksiin ja kuinka monta HOMEammattitautiepäilyä Upinniemen historiassa on ollut. Eli komentaja Haimilalta jäi kertomatta kuinka monta Upinniemi-historian saatossa olevaa työntekijää on AMMATTITAUTITESTATTU luonnonhomeilla Upinnimen varuskuntasairaalassa ja vuodesta 1995 lukien TTL:llä, ja kuinka moni HOMEammattitautiEPÄILYtestatuista on saanut historian saatossa jonkun HOMEammattitautidiagnoosin ja kuinka moni on jäänyt ilman.

      Kun Upinniemi-terveysvastaava komentaja Haimila kertoo, että Upinniemen varuskunta-alueen maijoitusrakennuksissa seurataan JATKUVASTI sisäilman laatua, niin jostain syystä hän jatti nimeämättä ne TIEDEPERUSTEISET SISÄILMAMITTARIMITTATIKUT minkä avulla hän pystyy seuraamaan sisäilmaa JATKUMONA kuin myös sen kuinka paljon sisäilma-JATKUMOSEURAILU tulee maksamaan veronmaksajille..

      • tunnustus

        Kohta.


    • myrkytys jatkuu

      Terveysministeri kertoi ettei allergisen alveoliitin sairastavien altistuksia tehdä, koska se olisi laitonta, ja kun se on laitonta, sitä ei tapahdu. Piste. Eikä siis tarvitse tutkiakaan moisia hullujen epäilemiä lakien rikkomisia, kun viranomaiset ei lakia riko...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      128
      4114
    2. Iso poliisioperaatio Lapualla

      Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo
      Lapua
      69
      3964
    3. Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin

      Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks
      Maailman menoa
      46
      2256
    4. Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys

      Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä
      Maailman menoa
      58
      2241
    5. Oletko nähnyt hänet ilman...

      Vaatteita!?
      Ikävä
      58
      2124
    6. Oon niin surullinen

      Ettei meistä tullut sitä mitä toivoin
      Ikävä
      53
      1796
    7. Mitä sitten odotat

      Jos seurailet vain tekemisiäni
      Ikävä
      27
      1439
    8. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      110
      1258
    9. Vuoksesi kaiken

      Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua
      Ikävä
      115
      1193
    10. Missä yleensä törmäät kaivattuusi??

      Tai näet hänet!!
      Ikävä
      60
      1139
    Aihe