Kirjoiteltuani yhteiskuntakriittisiä kirjoituksia portugalin tukipaketista esim. sain ilmoituksen jonka mukaan ip osoitteeni oli kieltolistalla, enkä päässyt edes lukemaan keskustelun kirjoituksia. Ohessa oli pitkä lista, jossa oli mahdollisia syitä kiellolle. Kyllähän toimituksen pitäisi tietää mihin kielto perustuu, kun en sitä itse mitenkään voi tietää.
Olen mielestäni ottanut kantaa vain asia sisältöihin ja esittänyt omia näkemyksiäni välillä huumoriakin viljellen ja varonut loukkaamasta ketään henkilökohtaisesti, vaikka päättäjiä tekemisistä arvostelenkin.
Tulin siihen tulokseen, että nyt iski itänaapurista tuttu sensuuri kirjoituksiini ja ne ei sovi päättäjien tai iltalehden yhteiskunnalliseen linjaan. Rikkaiden arvostelu ja ahneuden moralisointi nähtävästi arkoja asioita suomessakin, joillekkin tahoille, joita iltalehtikin nähtävästi tukee sensuurin avulla.
Rikkaiden arvostelu ja heidän arvojen kyseenalaistaminen, jopa naurettavaksi tekeminen on nähtävästi osunut kipeään kohtaan, joka vie perustan raha uskovaisilta ja saatta tuoda muutakin pelottavaa sisältöä elämään, kuten empatian ja huolenpidon vähäosaisia kohtaan.
Itse kannatan avoimuutta ja vastuullisuutta viestinnässä ja luotan ihmisten arvostelukykyyn luetun ymmärtämisessä, siinä mielessäkin onko jonkun kirjoitus asiaton vai asiallinen. Asiaton kirjoitus kun on parasta jättää vaille minkäänlaista huomiota, kun saattaa olla jonkun murrosikäisen teksti ne kun ovat muutenkin herkässä elämän vaiheessa.
Iltalehden sananvapaus
3
59
Vastaukset
- hande-56
Minun mielestän sananvapaus on juuri sitä että saa tuoda asioitaan julki omasta näkökannastaan. No niitähän on jotka eivät sitä missään muodossa hyväksy. Mielestäni on juuri muutamia lehtiä jotka valitsevat nimenomaan vain ja ainoastaan ne asiat ja mielipiteet jotka ovat heidä mielensä mukaista.
Ruokottomuus ja muu irstailu on taas ihan toinen juttu.
Luulen että media yleensä kuulee vain ja ainostaan niitä kellä sitä ns.maalista rikkauta on.Kaiketi sillä on siellä enempi painoarvoa,suhteessa tavaliseen Matti meikälaiseen.Mutta ovathan mainitut lehdet/lehti kuitenkin juuri jonkun rahavaikkutaja omistuksessa.Elikkä kenen leipää syövät sen lauluja laulavat.
Eihän heidän palstoilleen ja systeemeilleen pidä mennä ns. fiksustikkaan lokaa heitämään,mutta sekin pois meistä joka ajatuksiin nousee. - Ryhmy&Romppainen
http://i43.tinypic.com/dxxpnb.gif
Tämä Kari piirros 22 vuoden takaa oli liikaa Iltalehden keskustelupalstalle...
Miksi totuutta ei saa /voi sanoa???- ghiop098765
Saihan Kari samoa totuuden.
Asia on kuitenkin niin, että lehti saa itse valita linjansa ja sen, mitä mielipiteitä sen ylläpitämässä mediassa esitetään. Tällä ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202222Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742163Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä332016Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471406- 741356
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46893Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56822Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8761- 52743
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi33734