Ei enää ikinä CDI-mersua

Täysin hajonnut

Mikähän mahtaa olla vialla, kun 170 CDI alkoi työntämään pakokaasua ohjaamoon (pitää ajaa nyt helteillä kaikki venttiilit/puhallukset kiinni)? Samaan aikaan koneesta kuuluu säksättävä ääni, jonka taajuus muuttuu kierrosten mukaan. Pakosarja näyttää ehjältä, ei ole edes pintaruostunut. Tehot on tallessa ja kyyti muuten normaalia. Taulussakin on vasta 255 tuhatta kilsaa, minkä pitäisi olla naurettavan vähän tällaiselle dieselpadalle.

Koko auto on muutenkin ollut helvetinmoinen murheenkryyni. Ei ole ehjää päivää meillä ollessaan nähnyt kahteen vuoteen. Huoltokirja on täynnä leimoja (vain yksi merkintä puuttuu). Silti korjattavaa on ollut ihan järkyttävästi, kuluvia osia enimmäkseen (jarruosaa, iskareita, laturia, starttia, pyyhkijän moottorit, polttoaineputkistoa, suihkutusjärjestelmän heittoa jne.), mutta myös esim. mittaritaulu on ihan sekaisin. Kierroslukumittari elää omaa elämäänsä ja menee poikittain nopeusmittarin neulan kanssa. Navigaattorista onneksi näkee nopeuden. Vähän väliä palaa SRS-valo ja pieniä sähkövikoja on ollut rutkasti (tosin ei ole ajamista haitanneet). Ruostekin näyttää korissa viihtyvän turhan hyvin.

Koko auto lähtee pian paaliin, kyrsii aivan tolkuttomasti. Mersun laatu on todella pelkkä myytti, tai sitten laatu loppui 124-kopan myötä. Vai onko meille sattunut sunnuntaiyksilö?

72

21345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täysin hajonnut

      ABS-järjestelmän sähköhäiriöt jäivät mainitsematta... Ja öljyäkin kuluu reippaasti muihin autoihin verrattuna, joilla olen ajanut. Eikä auto ole edes Saksan/Viron tuontia, vaan suomi-auto kolmella omistajalla.

      • bemari on parempi

        Ei välttämättä suutin vaan voi olla suuttimen tiivistekin. Itsella oli moinen "mersu" ja ihan samalainen p***a sekin oli vaikka oli puolet vähemmän ajettu.

        - kyllä mersu auton osaa tehdä -

    • c220 vaihtu be c180

      suutin p*skana. Uusi 270 e 8 h työ á 82 e = 656 e 270 e = 926 e.

      ja tämä siis per suutin. varaudu ainakin 2500 e laskuun

      • Täysin hajonnut

        Justiinsa. Tätä vähän pelkäsinkin...

        Ei kukaan haluaisi ostaa suutinvikasta meseä 1200 euron pilkkahintaan ? :D

      • 220D

        En sitten tiedä antaako todellisuudessa lisäikää suuttimille ja pumpulle, mutta olen käyttänyt kerran vuodessa tai kahdessa suuttimien ja pumpun puhdistu- voiteluainetta. Ensimmäiseen tankilliseen puhdistusaine ( sekin voitelee ) ja seuraavaan tankilliseen voiteluaine.

        Ajossa kyllä huomaa eron käsittelyn jälkeen. Kone simppeli 220D.

    • 220D

      >> ... alkoi työntämään pakokaasua ohjaamoon...

      En tunnne moottorityyppiä, mutta kyseessä saatta olla suuttimille tulevat polttoaineen haurastuneet paluuletkut ja alkeneet vuotaa, oireet ovat hyvin tuon kaltaiset. Mikäli näin, niin ne voi vaihtaa vaikka itse asianmukaisilla letkuilla ( metritavaraa ) unohtamatta vaihtaa viimeisen suuttimen tuntumassa olevaa sokeaa kumitulppaa, mikäli siellä sellainen on, sillä sekin voi vuotaa. Näin oli W202 - 220D:ssä.

      Tuosta säksättävästä äänestä en osaa kommentoida, ei pitäisi kuulua paluuletkujen vuoto-oireisiin (?).

      • Täysin hajonnut

        Vilkaisin eilen uudestaan halogeenivalaisimen kanssa konehuoneeseen (joka on järkyttävän ahdas...). Koneen ohjaamon puoleinen kantti on aivan rasvan peittämä yläkolmanneksen alareunasta pohjaan asti, joten veikkaisin vian lliityvän suuttimiin. En tosin alkanut purkamaan kaikkia suojamuoveja pois.

        En vain ymmärrä, mistä se säksättävä ääni tulee. Sekä käry että ääni alkoivat samanaikaisesti, joten tuskin kyse on kahdesta erillisestä viasta. Ääni on melko voimakas ja kierrosherkkä. Lisäksi tehot ovat tallella, mikä on outoa, sillä jos suutin tai pakosarja olisi lauennut, pitäisi tehojenkin varmasti laskea. Turbohan on pakosarjassa kiinni. Pitää varmasti hinata kottero pajalle, että tutkivat sen kunnolla. Jos kyse on jostain pikkuviasta, niin ehkä sen nyt vielä kärsii laitattaa.

        Auton arvo ehjänä olisi ehkä neljän tonnin luokkaa, joten mitään parin kolmen tonnin remppoja en siihen enää ala teettämään. On muuten jo kuudes kerta vuoden sisään, kun Mese on menossa korjaamolle vian takia. Ottaen huomioon suhteellisen vähäiset ajokilometrimme (25 tkm/vuosi), on viimeiset 50 tkm olleet niin kalliita, etteivät matalat polttoainekustannukset enää niitä kulunkeja pysty kompensoimaan.

      • 220D
        Täysin hajonnut kirjoitti:

        Hieman muovisuojuksia pois edstä ruuvaten niin pääsee näkemään josko paluuletkut vuotavat. Vuoto täyttää suutinpoterot ja voi tihkua myös ulkopuolelle muovisuojuksen saumasta. Hieman punnerusta ja vaiavannäköä niin homma hoituu ominkin voimin. Mikäli vuotavat niin niiden vaihdon jälkeen sitten näkee josko säkätyskin katoaa.

        Kaikkiin autoihin tulee vikoja ja kuluvien osien vaihtaminen ja ylläpitohulto on normaalia.

      • korjauksesta
        220D kirjoitti:

        Tämä kyllä kuulostaa aivan selvältä pa-ruiskusuuttimen pohjatiivisteen vuodolta. Osa, uusi tiiviste prikka maksaa muutaman euron. Työ onkin sitten toinen juttu vanhassa a-sarjalaisessa. Ahdasta on vaihtaa. Samaten kyseinen vika on sellainen, että mitä pidempää korjausta viivyttää sitä kalliimmaksi käy. Luulenpa, että olet odotellut liian kauan ja suutin ei välttämättä enään irtoa ehjänä.
        Luulen kyllä kirjoittelusta päätellen, että joudut turvautumaan asiantuntevan korjaamon puoleen. Korjaamoa valitessa on tärkeää, että he ovat tehneet kyseisen työn vanhaan a-sarjalaiseen ennenkin niin kulut ovat luultavasti puolet siitä mitä jos joku uusi alkaa opettelemaan ja hajottamaan suuttimia niitä irrotellessa. Aina ei kannata valita sitä halvinta pärnästä, tietokin maksaa jotain mutta sillä voi myös saada säästöjä aikaan kun toimitaan kerralla oikein.

      • Täysin hajonnut
        korjauksesta kirjoitti:

        Mitä veikkaat työn hinnaksi? Riittäisiköhän kuusi tuntia?

        Jos alle viidellä sadalla selviäisi koko lystistä, niin olisin melkein tyytyväinen.

        Vika ilmaantui viikko sitten, suuntasin kotiin ja en ole sen jälkeen ajanut kuin yhden kauppareissun (alle 20 km). Toivottavasti saavat suuttimen ehjänä ulos. Sapettaa ihan vietävästi, kun lomakin on alkamassa. Jää mökkeilyt tänä vuonna vähiin.

      • Älä osta mersua.
        220D kirjoitti:

        Hieman muovisuojuksia pois edstä ruuvaten niin pääsee näkemään josko paluuletkut vuotavat. Vuoto täyttää suutinpoterot ja voi tihkua myös ulkopuolelle muovisuojuksen saumasta. Hieman punnerusta ja vaiavannäköä niin homma hoituu ominkin voimin. Mikäli vuotavat niin niiden vaihdon jälkeen sitten näkee josko säkätyskin katoaa.

        Kaikkiin autoihin tulee vikoja ja kuluvien osien vaihtaminen ja ylläpitohulto on normaalia.

        tätähän tää on ,mitä minä sanoin.

      • 4v j6piyy
        Älä osta mersua. kirjoitti:

        tätähän tää on ,mitä minä sanoin.

        Sun sanomisilla vaan mitään virkaa.

    • TI-mies...

      Miten vitussa suuttime(i)n vaihtoon saa kulumaan 8 tuntia? Itse vaihdoin omaani (270CDI) suuttimen ja aikaa meni about 20 min.. Turha niitä on uusia ostella kun vanhan voi korjauttaa ja maksaa ~100 euroa ja helppo vaihtaa itse..

      • jhjh

        Et ole varmaan koskaan kurkannut A-mersun konepellin alle. Kirjoituksesi on malli esimerkki tietämättömyydestä ja tyhmyydestä.

      • C220CDI99

        Aivan. Itsekin korjautin suutinvian alan korjaamossa - loppulasku ~800€. Tosin joutuivat uusimaan kierteitä jne., mutta kuitenkin. Nyttemmin olen itse suuttimia putsaillut ja tiivisteprikat vaihtanut. Aikaa ei mene kuin tunti pari. Jos suuttimet ovat jumissa, niin saat ne irti siten, että löystytätät kiinnityksen (älä irroita) ja pyöräytät starttia, ja suutin on irti ennen kuin huomaatkaan.

      • C220CDI99 kirjoitti:

        Ei toimi, jos on kunnolla kiinni (testattu: löysätty kiinnitys, kone käyntiin ja kierroksia). Mutta lähtee, kun on työkalut. Vähän aikaa pitää nähdä vaivaa...

        Prikka pitää uusia, ja jos on vuotanut pidempään, pitää myös hioa pohjaa tasaisemmaksi. Taas vaatii työkalut. Tärkeintä on tarkistaa vaikka vuosittain tuo tilanne ja vaihtaa tiiviste heti, jos vuotoa näkyy. Ennen kuin suurin jymähtää kunnolla. Sen jälkeen paljon työläämpää.

        Maahantuojalla muuten haluavat kuulemma vaihtaa kaikki suuttimet kerralla. About 500 e/kpl työt. Ja turhaan.

      • Älä osta mersua.

        Ti-mies ei nyt tiedä missä mennään vaikka viestisi onkin hieman vanhahtava.

        Kuuleppa ja kulkaa ,suutimiin saadaan kulumaan 8 tuntia aikaa,esim:vitossa cdi on niin paha että koneen voi joutua irroittamaan ja siinä menee aikaa ,joten se 8 tuntia ei ole olenkaan liioiteltu.

      • korjaamo auttaa
        jhjh kirjoitti:

        Et ole varmaan koskaan kurkannut A-mersun konepellin alle. Kirjoituksesi on malli esimerkki tietämättömyydestä ja tyhmyydestä.

        Jos kirjoittaja ei itse olisi niin tietämätön ja tyhmä, niin ei joutuisi tänne kirjoittelemaan, vaan olisi jo korjannut vian.

      • ihme provoilija
        Älä osta mersua. kirjoitti:

        Ti-mies ei nyt tiedä missä mennään vaikka viestisi onkin hieman vanhahtava.

        Kuuleppa ja kulkaa ,suutimiin saadaan kulumaan 8 tuntia aikaa,esim:vitossa cdi on niin paha että koneen voi joutua irroittamaan ja siinä menee aikaa ,joten se 8 tuntia ei ole olenkaan liioiteltu.

        Sontaa!!!!

      • Muutamia vaihtanut
        ihme provoilija kirjoitti:

        Sontaa!!!!

        Ei ollenkaan sontaa, silloin kun ne on "ryytyneet" vaikka ei edes vuotaneet A mallissa koneen ollessa paikoillaan niitä ei vaihdeta alle 8 tunnissa, ja tämä on faktaa.

      • mbman
        Muutamia vaihtanut kirjoitti:

        Ei ollenkaan sontaa, silloin kun ne on "ryytyneet" vaikka ei edes vuotaneet A mallissa koneen ollessa paikoillaan niitä ei vaihdeta alle 8 tunnissa, ja tämä on faktaa.

        Ainoastaan idiootti vaihtaa ne A-meseen koneen paikallaan ollessa. Paljon järkevämpi pudottaa koko tekniikka alas jos on käytössä asianmukaiset korjaamonostimet. Luulisi, ettei ammattilainen edes yritä vaihtaa suuttimia A-mersuun yläkautta.
        Suuttimien tiivisteet pitäisi vaihtaa ennenkuin ne alkavat vuotaa, niin monet tekevätkin. Voisi sanoa, että asiantuntevan huollon puutetta jos suuttimet alkavat metelöidä mersussa

    • c220 vaihtu be c180

      sen verran vehon kundi sanoi aikaa menneen. noi moottori jutut ei oo tänä elektroniikan aikana enää kovin yksinkertasii

    • Mesemies0
      • huipulla

        Tuoreimmassa Dekran tilastossa E-Mersu paras.

    • merkkihuolto

      Polttoaine suutin siellä vuotaa. A-mersussa joutuu purkamaan imusarjan ja turbon pakoputkineen pois edestä. että edes näkee mikä suutin on rikki. suuttimen pois otto on sitten ihan oma juttunsa, korjaamossa n. 2pv. ja ympäristötekiöiden kanssa kustannus n. 1500e . Ps. turboa ei saa irti ilman puskurin , valojen , jäähd, ja ilmastoinnin kennon irroitusta.

      • kylläpä,

        kuulostaa hienolta autolta. Oikea suunnittelijoiden taidonnäyte. Taitaa tulla kohta halvemmaksi ostaa täydellinen tekniikka purkaamolta, kuin vaihtaa suutin. Eipä sitä kauppakassia kyllä edes mersuksi pitäisi sanoa.

      • pave 86 b

        Ei muuten taatusti maksa. Osat 5,34 euroa ja kolmen tunnin työ 213 euroa veloitettiin minulta ad liikkeessä huhtikuussa juuri kuvatun kaltaisen vian korjaamisesta vm 98 teinitähdestä...

      • ad huolto
        pave 86 b kirjoitti:

        Ei muuten taatusti maksa. Osat 5,34 euroa ja kolmen tunnin työ 213 euroa veloitettiin minulta ad liikkeessä huhtikuussa juuri kuvatun kaltaisen vian korjaamisesta vm 98 teinitähdestä...

        Puhut höpöjä. Ad liikeen normaali veloitus on 6 tuntia ja tarpeet, lisäksi jos suutin on jumittunut, veloitus työtuntien mukaan uudet suuttimet. Pave taitaa muistaa väärin , niin kuin mersunmiehet yleensäkin.

      • tilaa huolto
        ad huolto kirjoitti:

        Puhut höpöjä. Ad liikeen normaali veloitus on 6 tuntia ja tarpeet, lisäksi jos suutin on jumittunut, veloitus työtuntien mukaan uudet suuttimet. Pave taitaa muistaa väärin , niin kuin mersunmiehet yleensäkin.

        Hinta selviää kullekin, jos viitsii korjaamolta kysäistä.

        "Pave taitaa muistaa väärin"

        Taitamisia on niin monenlaisia. Täällä taitamattomat kyselee. Ei ole taitoa edes korjaamolla käydä.

      • Anonyymi
        pave 86 b kirjoitti:

        Ei muuten taatusti maksa. Osat 5,34 euroa ja kolmen tunnin työ 213 euroa veloitettiin minulta ad liikkeessä huhtikuussa juuri kuvatun kaltaisen vian korjaamisesta vm 98 teinitähdestä...

        Öö, teinitähdessä onkin tilaa tehdä. Aassa et mahdu ja joudut purkamaan ns 1/2 autoa että pääset suuttimiin käsiksi.

    • mbmies-.

      No kannattaako sitten ostaa jotain vitun A-mersua? Itse en ainakaan ostaisi jos korjaaminenkin on niin vaikeaa.. kun tiedetään että noita CDI-moottoreita jossain kohtaa väkisinkin joutuu korjailemaan..

      • renppaa

        Olen ollut huomaavinani, että muitakin kuin CDI- moottoreita "jossain kohtaa väkisinkin joutuu korjailemaan". Jopa merkistä riippumatta!

    • Mitä.

      Tästä opimme,kannattaa käytettyä autoa ostaessa tarkistaa muutkin paikat,kuin sisätilat ja ulkokuori.

    • uus väykkyl

      no suuttimen ala tiiviste alkanut vuotaa, kannattaa hoitaa kuntoon.

      • Täysin hajonnut

        Osaatko kertoa, kannattaako kaikkiin suuttimiin tehdä tiivisteenvaihto yhdellä kertaa? Lähinnä sitä, että miten näkyy loppusummassa. Järki kehottaa vaihtamaan kaikki kerralla.

        Paikallinen dieselhuolto antoi 440 euron tarjouksen, mutta aikaa heillä olisi vasta elokuun alussa (pulju on kiinni heinäkuun loppuun asti lomien vuoksi). Jäi epäselväksi, vaihdetaanko tuolla hinnalla kaikki tiivisteet, vai vain yksi. Merkkiliikkeeseen pääsee nopeammin, mutta hinta on 545 euroa yhdelle suuttimelle.

      • pa-injektori

        Kyllä tuossa moottorityypissä kannattaa ne kaikki ehdottomasti samalla vaihtaa. Eihän niistä tule paljoa lisähintaa kun ne eivät ole vuotaneet eivätkä jumissa, luultavasti. Se vuotanut on usein peittynyt niin kovan mustan jätekerroksen alle että siinä menee aikaa putsailuissa ennen kuin saa edes auki.

    • THUNDEROTTO

      Kaverin kuormaautossa joka oli tuliterä Scania tuli pakokaasut sisään ,apumiees nukakti ja kuski tajus vasta ojassa avata ovet selälleen ja soittaa ambulanssin. vikaa ei meinannu löytyä ennen kun hoksasivat hiushalkeaman pakosarjassa joka lämmetessään laajeni,kylmänä sitä ei huomannu.Jos se ei ole niin kyllä seon tultava pakoputken liitoksesta tai kansipahvin välistä.

    • TÄ MITÄ NY

      Nyt ei kyllä mene läpi toi Scanian pakosarja juttu. Ensinnäkään ei voi tulla ajon aikana hyttiin savut sekä hiushalkeamasta ei tule kyllä niin paljon että tekisi tuon ja toiseksi, jos pakosarja on halki niin kyllä sen kuulee kun kone käy.

      • Sinappiprovo

        No se oli halpa provo. Se housuunkusemisikäinen nauraa kekottaa jossakin kun täällä otetaan tosissaan. Kyllä niitä piisaa. Ja pipipäät kun n-ssivat, niin lisää tulee.

    • Sääntö numero 1: Älkää ostako etuvetoista mersua.

      Sääntö numero 2: Älkää ostako dieseliä.

      Noilla ohjeilla pärjää hienosti.

      • CDI tyyppivikainen

        Tärkein sääntö meinasi unohtua:
        Sääntö numero 3: Älkää ostako mersua.

      • pääsääntö 1.
        CDI tyyppivikainen kirjoitti:

        Tärkein sääntö meinasi unohtua:
        Sääntö numero 3: Älkää ostako mersua.

        Ylisääntö numero 1. Tunnista provo, äläkä kuuntele sitä.

      • E220_CDI
        pääsääntö 1. kirjoitti:

        Ylisääntö numero 1. Tunnista provo, äläkä kuuntele sitä.

        Itse noudatan vielä yksinkertaisempaa sääntöä: älå osta etuvetoista.

    • Tosi tyhmät jutut

      "Mikähän mahtaa olla vialla, kun 170 CDI alkoi työntämään pakokaasua ohjaamoon"

      Mikähän mahtaa olla vialla, kun alkoi taas työntää Mersukeskusteluun provoa Toyota-Honda-VW-palstojen suunnasta jostakin.

      Jossakin vaiheessa äly on niin matala, että kantsii hakea apua. Mene hoitoon!

    • palamatonneste

      Varmaan halvinta olis sammuttaa se tuuletin ja pitää ikkunaa rakosellaan.. itse kylä epäilisi pakosarjan halkeamaa. Oireet on sen mukaiset. Jos sisälle tulee raa-an dieselin lemu ni sitte vois olla ruiskuutintiiviste muttei muuten.

    • commonrailaaja

      haha! vittu näitä tietäjiä :)

      Se sun vikas ei oo maatakaatava ja ihan simppeli korjata vaikka itsekkin.

      ja hinta ei ole sen 1500€ mitä nämä toopet sanoo, sen he varmasti ovat itse maksaneet kerta tuommosista näkee kilometrin päähän ettei kaikki ole kotona ja helppo, sekä parempi ottaa rahat pois pyörimästä tämmösiltä.

      Sulla on tod.näk. mennyt suuttimen ja kannenvälistä kuparinen tiiviste, se alkaa falskaamaan = haisee konttorissa kakku (tosin pitäs sun kyllä kuullakkin kun se suutin supsuttaa naftat muuanne kuin palotilaan). vaihatat liikkeessä niin ottaavat tunnin töitä osat (kuparinen tiiviste, en maksas kyllä kovin montaa euroa).

      Ite joskus vaihatin kun ei ollut työhön tarvittavaa kalvainta, hintaa operaatiolle tuli 65€. (kyseessä siis yhden suuttimen tiivisteen vaihto.)

      Nykyään on omat kamppeet niin tarvittaessa vaihto sujuu itseltä.

    • Kallistako

      Halvimmillaan tosta selviytyy kunhan ostaa sinne suuttimien alle uudet kuparitiivarit 50 centtiä kpl ja vaihtaa ne itse. Tärkeää suuttimen irroituksessa on, että kone on käyntilämpöinen kun alat avata suuttimen pidikkeen ruuveja. Pitäis onnistua lähes keltä tahansa jotka ymärtävät, että ruuvi aukeaa vastapäivään kiertäen ja menee kiinni myötäpäivään.

      Mese.fi sivustolta saat hyvät neuvot ton homman suorittamiseen.

      Muista, että kaikissa autoissa on vikoja ja monet muut merkit ovat jo paalattuja tossa 170000 kilsan kohdalla.

      • Jos on vuotanut pitkään, on pari vaaraa:
        1) suutin on jumissa. Huolella. Rohkeat löysäävät ruuvia ja lyövät koneen tulille... Myös liuottimia käytetään reilusti, yms. Ja onpahan tuohon irrotukseen työkalukin.
        2) Vuoto on kuluttanut tiivisteen ympäristöä. Pitäisi hioa. Ei iso homma, mutta vaatii välineet. Muuten vuoto jatkuu.

        Jos vaihtaa ajoissa, niin ongelmaa ei pitäisi olla. Jos siis on kyse tuosta.

    • MB cdi vikatilason 1

      Kaikki nää CDI commonrail mersut on suutinvikaisia. Yhden kun korjaa niin kuukauden päästä seuraava suutin on jo sökönä. Ei ihme että mersut on enemmän korjaamolla kuin tien tukkeena.

      • mersu kuski

        15 vuotta ollut 300D vm 1990,ei ole ollut suuttimissa ongelmia kertaakaan. Onko ollut hyvä tuuri vai onko vanhat ruiskut ikuisia!

      • tyyppivika mersu
        mersu kuski kirjoitti:

        15 vuotta ollut 300D vm 1990,ei ole ollut suuttimissa ongelmia kertaakaan. Onko ollut hyvä tuuri vai onko vanhat ruiskut ikuisia!

        90-luvun diesel mersut ovat kestäviä ja niitä näkee edelleen liikenteessä, mutta 2000-luvulle tultaessa mersun laatu erityisesti diesel tekniikassa laski kuin lehmän häntä, eikä mersun laatu ja luotettavuus ole tänäpäivänäkään noussut samalle tasolle mitä se vielä 90-luvulla oli. Tsekkien Skodatkin ovat tänäpäivänä luotettavampia kuin uudet mersut.

      • Mersu paras
        tyyppivika mersu kirjoitti:

        90-luvun diesel mersut ovat kestäviä ja niitä näkee edelleen liikenteessä, mutta 2000-luvulle tultaessa mersun laatu erityisesti diesel tekniikassa laski kuin lehmän häntä, eikä mersun laatu ja luotettavuus ole tänäpäivänäkään noussut samalle tasolle mitä se vielä 90-luvulla oli. Tsekkien Skodatkin ovat tänäpäivänä luotettavampia kuin uudet mersut.

        Pötyä taas. Dekran tilasto nimenomaan osoittaa myös tuoreen Mersun kestävyyden. Skoda voi olla hyvä sekin, mutta ajettuun kilometrimäärään nähden E-Mersun kesto on paras. Ohi Skodan. Ohi muidenkin.

    • ainstain

      melkein kaksi vuotta vanha ketju ja porukka vastailee vielakin. Vieläköhan ketjun aloittajan auto "säksättää"? :-)

    • pirssiin tyytyväinen

      eihän se ajoa haittaa säksätys,
      puolen euron prikka suuttimen alle ja euron pultti,,

      siitäkö se tekee skootan paremmaks,HUI,Hai,,

      1 luokan piletti on aina kalliimpi.

      • mersun hyvä laatu

        Ei säksätys haittaa, mutta se haittaa kun suutinremppaa saa olla tekemässä joka helvetin kesä. En tiennyt sitä, että Mercedeksen mielestä diesel suuttimet ovat normaaleja kuluvia osia, kuten renkaat tai tuulilasinpyyhkijät. Eikä korkeapainepumpussakaan ole kehumista, samaa venäläistä laatua koko auto.

        Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä, että 1 luokan piletti maksaa, mutta Mersu ei valitettavasti kuulu tällä laadulla siihen 1 luokkaan enää.

      • b7n67n67b6k
        mersun hyvä laatu kirjoitti:

        Syö puurosi, etten väsy. Kunnon provo vaatii kovaa kuntoa. Ja äiten kättä.

    • Faktat puhuvat

      Täällä saa kohelit levitellä keksittyjä vikojaan ihan niin paljon kuin haluavat. Mersukuskit kuitenkin itse tietävät autonsa hyvä laadun.

      Ja Dekralta uusi tilasto auton kestävyydestä: Mersun E-sarjalainen oli ajetut kilometrit huomioiden vähävikaisin. Koettakaa sitä saada kitisemällä muutettua!!

      • Mersu on hyvä!!!

        Voihan se olla, että jollain ollut alunperin ihan oikeasti pulmia suuttimien kanssa. Mutta keskusteluhan on jo vanha. Ihan muut ovat jatkaneet aihetta ja keksineet omiaan. Hintoja vedetty hatusta, hirmuisia. Ja ihan perusasennuksista saatu kuvaelmia kuin Ilmestyskirjasta.

        Aika outoja näkymiä ovat provoilijan provot perusmersuilijalle.

      • Paavo Pesusieni
        Mersu on hyvä!!! kirjoitti:

        Samanlainen tunne tuli kun luki itse näitä juttuja. Aloituksesta tuli mieleen autoa ostettaessa avasiko kukaan edes konepeittoa? Toisaalta mikäli tässä nyt on edes oikea tapaus niin tuo vian arpominen oli aika outoa.

    • edu´1

      pakokaasu tule suutimien alta suutimet ulos uudet brikkat taytyy kuumentaa sitten ennen asennusta putsaa pohjat uudet pultit kumi letkut kiiristimet, kun kaikki paikalla ,konenn lampenemaan sitten kun jahtyy pultit kiristamaan tata tehdan huolella Kytkitie 5 Hki

    • Paavo Pesusieni

      Olisi kivaa tietää minkälaisen dieselin ketjun aloittaja oikein aikoo ostaa? Jos on uusi saako mitään muuta kuin commonrail tekniikalla tehtyjä nykyisten päästömääräysten valossa vai sellaisen reilusti rippikouluiän ohittaneen veteraanin. Vaikka epäilen vahvasti että aamupuuron jälkeen aloittajan on hyvin hyvin vaarovaisesti annettava äipän pyyhkiä nassu ettei se ainoa maskaralla värjätty partakarva irtoa.

    • Mane

      Noi alkupään kirjoitukset sai mut huvittumaan niin että päätin kirjoittaa! Mb on mailman paras automerkki..siitä ei mennä yli. Suuttimien pohjatiivisteiden vuoto/meltaantuminen on ollut tunnettu vika ilman että olisi ns tyyppivika! Muilla merkeillä se sama asia paljon hankalampi korjata! Ei siis kannata alkaa ajatella että mb huono olisi --on nimimittäin yksi mailman parhaista kone merkeistä lentoteollisuutta myöten! Se vaan on mailman paras auto! ..paitsi ne ässät ym muut himmel kokeilu projektit joita myyty ihmisille...nooh --ihmisillä ne kokeili kaikkee muutakin saksassa aikoinaan...

      • Ford6000

        Samat ongelmat myös ford transiitissa tdci koneessa paitsi yks suutin maksaa 530eur !eli paskaa laatua myös foortilla pumppu menee myös vaihtoon autolla ajettu vasta 220thkm

      • Löytyy_vielä
        Ford6000 kirjoitti:

        Samat ongelmat myös ford transiitissa tdci koneessa paitsi yks suutin maksaa 530eur !eli paskaa laatua myös foortilla pumppu menee myös vaihtoon autolla ajettu vasta 220thkm

        monia muitakin dieselmoottoreita joissa on sama ongelma suuttimien pojan ja kannen välinen tiiviste. Ostin itse vuonna -87 vanhan Volvo F613 kuorma-auton jossa kuului samanlainen säksätys suuttimen alta. Ajoin kotiin, kävin paikalliselta Volvolta uuden kuparisen holkin jonka pohja toimi tiivisteenä ja sain lainaksi kalvaintyökalun jolla puhdistin kannessa olevan suutinta varten olevan reiän tiivistepinnan. Kuparinen holkki piti toisen työkalun avulla asentaa paikoilleen mutta en enää muista tarkasti. Joka tapauksessa homma onnistui tällaiselta tavalliselta myös ammatti- ja teknillisen koulun käyneeltä insinööriltäkin ja kone toimi vuosia ilman isompia häiriöitä. Muutaman vuoden kuluttua ostin sitten varaosa-auton josta vaihdoin melkein ajamattoman Volvon oman vaihtomoottorin ajoautoon. Tuo auto minulla olikin firman käytössä vuoteen 2013 jolloin myin yrityksen pois.

    • momennti

      suuttimen vaihtoon menee 30 -60 min

    • ReikäMB

      vieppäs hitsattavaksi , johtuu lahoista pelleistä koska reikiä niin paljon.

    • dieselmasentaja

      Suuttimien huoltoväli on cdi-mersuissa 250 000 km. tällöin irroitetaan suuttimet, käytetään ne penkissä, putsataan suuttimen tiivistepinta siihen tarkoitukseen tehdyllä työkalulla ja asennetaan huolletut suuttimet paikoilleen käyttäen uusia pohjatiivisteitä ja kiinnityspultteja. Täytyy muistaa jälkikiristys. Taas huoletonta ajoa 250 000 km.
      Mersun suuttimien huoltovälin muistisääntö on: mb:n suuttimien huoltoväli on sama kuin volkkarin paalausväli.

    • meseee

      Kyllä mersu on aina mersu.

    • suutin

      mersu muuten hyvä,jäis vain nuo suutinviat pois.

    • MB500S

      Hei vaan! Kuule se varmaan vaistosi että olet saappi tai ladamies. mene konelaan nyyhkyttään.. ei tollasten pitäis edes oikeita autoja ajatellakkaan,, tai osta vekselivetoinen kiinalainen mopo,,

      • huru_ukko_

        Hei vaan räkänokka! Kuule, älä sinä ala siellä huutelemaan mitään Ladasta. Minulla ollut aikoinaan nuorena miehenä useampikin Lada. Olihan niissä toki aina pientä "säätämistä", mutta silti. Nyt olen eläke-ukkona ajellut Mersuilla. Neljäs e-malli on nyt alla. Onhan nämä tietenkin ihan eri vehkeitä noitten 70-80 lukulaisten Ladojen rinnalla, mutta pientä kunnioitusta kuitenkin pliis.

    • Anonyymi

      Ajakaa sitten haisevalla autolla jos ei huvita maksaa
      Suuttimen pohjatiivisteen vika koskee kaikkia samalla tekniikalla toteutettuja suuttimen kiinnityksiä bosh yms suuttimia automerkistä riippumatta.
      Mersulla vaan ajetaan niin pitkään että sellaista sattuu ei muilla merkeillä ajeta 500 000km
      omallani on ajettu 750000 eikä suuttimet ole vielä vuotaneet mutta jouduin ottamaan ne ylös kun korjailin öljyvuotoa
      Venttiili kopan kannen tiivisteet olivat menneet kovaksi noissa kilsoissa . taas matka jatkuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2784
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2624
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      31
      1739
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1713
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1649
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1252
    8. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    10. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      66
      1063
    Aihe