Bordercollie vai Kultainennoutaja?

Ap.

Tämänkaltaisia keskusteluja siis varmaan miljoona, mutta tahtoisin kuulla teidän mielipiteitänne. Lisäksi haluan kertoa hieman.

Asumme omakotitalossa, jossa iso piha. Koira tulisi 14 vuotiaan tytön koiraksi, "omaksi." Tietenkin auttaisimme kustannuksissa ja hoidossa yms. Tyttö on nyt kahden vaiheilla. Olen aivan varma että hoitaisi, kuten nykyistä yhteistä koiraamme. Tiedän, että Bordercollie tarvitsee enemmän älyllistä haastetta ja siihen ollaan varauduttu.
Kuulostaa tyhmältä, mutta tyttö on Bordercollien kannalla, koska se on 'vähemmän yleinen.' Mielestäni kultainennoutaja kuitenkin sopisi ensikoiraksi.
Vastailkaas pian, kiitoos.

En muuten toivo vastauksia ' EI TUONIKÄISELLE KOIRAA ' Sillä asiaa on harkittu kauan ja päätös on jo tehty.

55

2274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ap.

      Niin ja sanokaapas urokselle sopivia nimiehdotuksia.

    • Tulevaisuudessa-

      tytär tulee kiittämään kun nyt pysytte lujina. Voittehan toki hankkia jonkun vähemmän yleisen noutajankin. Novascotia esim?

    • Ap

      Niin.. Tuokin on kyllä totta. Kiitos mielipiteestä (::

    • yleinen borderkin
    • Ap

      Hyvä yleinen borderkin, tiedän rotuja ja samoin tyttärenikin. Haluan painottaa että nämä KAKSI ovat niitä, joista toinen valitaan, tai ainakin rotumääritelmän mukaan samankaltainen ja kokoinen. Mutta Yleisempi Kultainennoutaja on kuin Bordercollie..

    • Ap

      Korjaisin vielä äskeiseen: Anteeksi tuo puheeni, mutta tarkoitin että saa toki muitakin rotuja ehdottaa, mutta tiedän monia rotuja ja pelkät listat ei auta.

    • Borderin omistaja

      Nämä kaksi rotua eivät ole samankaltaisia. Toinen on karjakoira jolla on myös terävyyttä, soveltuu parhaitten työkoiraksi ja tarvitsee aktiivista harrastamista. Kultainennoutaja on lähinnä noutavakoira, jota pidetään paljon seurakoirana. Vilkkaita molemmat.
      Kannattaa tutustua kumpaankin rotuun muutenkin kuin kirjoista lukien.

      • Ap.

        Olemme itseasiassa vierailleet kasvattajien luona ja kenneleissä, kuten Kennel Nightdreamissa, Kennel Apaschissa ja Kennel Lapintähdessä. Lisäksi ystäväni omistaa bordercollien, joka on meillä ollut hoidossa. Bordercollien kanssa harrastettaisiin, Tyttäreni menee nykyisen kanssa tokoa, joten nyt olisi haaveissa aloittaa agility.


    • mun mielipide

      Noniin ja taas ollaan valitsemassa koiraa koon ja ulkonäön perusteella, eikä kiinnitetä luonteeseen mitään huomiota. Ehkäpä siihen on hyvä syy luonteessa, miksi kultsu on yleinen ja bordercollie ei ole. Bordercollie on työkoira, joka tarvitsee hyvän tapakasvatuksen ja riittävästi tekemistä selvitäkseen jossain toisessa ympäristössä kuin lammasfarmilla. Bordercollie ei sovi kaikille ja siitä voi tulla helpommin ongelmakoira kuin kultsusta.

      • Ap.

        Juu,kylläkyllä. Tyttäreni toivoo tietenkin 'erinäköistä koiraa kuin muilla on' mutta emme ole ottamassa koiraa sen perusteella, Todellakaan! Järjetöntähän se olisi, jos kaikki ottaisivat koiran sen perusteella olisi olemassa varmaankin useita dominoivia ja aggressiivisia koiria. Olemme perehtyneet rotuun, ja tiedämme Bordercolliesta paljon. Meillä on nykyään Yhteinen kuvaz, jota tytär on kouluttanut ja harrastaa tokoa sen kanssa. joten eiköhän ole perusteita siihen, että osaisimme kouluttaa bordercollienkin :-) Mutta silti kaivaa epäilys, onko se hyvä koira meidän perheesemme.


      • Ap.

        Ja hetkonen, hetkonen. Ei sitä muutoin koon perusteella oteta, mutta useimmat ( en halua yleistää ) pikkukoirat ovat hankalampia koulutettavia kuin isommat koirat :) Tietenkin on myös helpostikoulutettavia pikkukoiria. Koirathan ovat yksilöllisiä.


    • Wanda23

      Koirakouluttajana työskentelen pääasiassa ongelmakoirien parissa. Kumpikin mainituista roduista on yleinen, mutta kultaisilla noutajilla ongelmat pahempia ja yleisempiä. Koiran geeneissä ei ole "perhekoirageeniä" tai "lapsirakasgeeniä". Koira tarvitsee tarkat rajat ja luotettavan johtajan. Lapsi tai murrosikäinen nuori ei voi kantaa vastuuta koiran oikeasta kasvatuksesta, se on vanhempien tehtävä. Ennen kuin ongelmia edes syntyy, suosittelen pätevään koirakouluttajaan tutustumista. Koirapuistot, pentujen leikkitunnit jne ovat ihmisiä, eivät koiria varten.
      Itselläni on kaksi border collieta, en vaihtaisi niitä kultaiseen noutajaan mistään hinnasta. Aloittelijalle ja etenkin nuorelle ihmiselle sopii joku muu rotu näitä kahta rotua paremmin.

      • ja höpön löpö

        Et sinä mikään koirakouluttaja työksesi ole. Koirakouluttaja tietää, ettei koiran laatu ole pelkästä rodusta kiinni. Luulet rodun ratkaisevan kaiken.


      • Mun mielipide

        Oletko ottanut huomioon, että kultaisianoutajia on Suomessa paljon ja sen vuoksi niitä käy myös ongelmakoirakouluttajien luona. Kultsuja myös otetaan paljon ensikoiriksi jolloin ongelmia voi helpommin tulla. Sen sijaan olisin enemmän huolissani siitä, että bordercollieita tulee niin paljon, kun ne kuitenkin menevät yleensä osaavampiin käsiin.


      • Ap.
        ja höpön löpö kirjoitti:

        Et sinä mikään koirakouluttaja työksesi ole. Koirakouluttaja tietää, ettei koiran laatu ole pelkästä rodusta kiinni. Luulet rodun ratkaisevan kaiken.

        Niinpä :-)


      • Ap.
        Ap. kirjoitti:

        Niinpä :-)

        Ja muuten, kertokaas te jotka omistatte kultaisennoutajan, onko totta että rotu sopisi ensikoiraksi? :-) Periaatteessahan koira EI tulisi ensikoiraksi kun on se kuvaz yhteisenä, mutta tahtoisin kuulla näkemyksiänne tästä ;) Olen nimittäin kuullut usean suosittelevan sitä ensikoiraksi, mutta epäilyksiähän on. Vaikka koirathan ovat yksilöllisiä, kerro yleinen mielipiteesi.


      • Ap.

        Ja hassua sinänsä, koirapuisto on ihmisiä varten mielestäsi :O Tietääkseni se on koirille..


      • Ap.
        Ap. kirjoitti:

        Ja hassua sinänsä, koirapuisto on ihmisiä varten mielestäsi :O Tietääkseni se on koirille..

        SIis tuohon aijempaan vastailin (--:


    • tassututtu

      Meillä kultsu. Ihana tietty kun on meidän. :)
      Parilla kaverilla on bortsuja ja ne ei vapaa-ajalla muuta teekään ku harrastaa niillä, siis ihan kokoajan menevät missä milloinkin niiden kanssa ja koirat on onnellisia. Tarkoitan tällä nyt sitä, että jos todella olette valmiita tekemään työtä bortsujen eteen, niin sitten se, mutta voi noutajan kanssakin harrastaa, mutta se ei ole niin intensiivistä ja pakollista kuin bordercollieilla. Oletteko miettineet kumpi noista roduista sopisi paremmin yhteen teidän nykyisen koiran kanssa? Vai sopiiko molemmat?
      No onnea päätökseen ja ilmoittele sitten tänne mihin päädyitte.

    • kultuuuu

      Ehdottaisin teille kultsua, jos noista kahdesta on valittava. Mikseivät muut rodut kelpaa? Itse omistan 8 vuotiaan bordercollien, ja voin sanoa että virtaa sillä piisaa. Tyttäresi on kiinnostunut agilitysta, mikä on hyvä, mutta bortsu tarvitsee paljon muutakin, kuin treenit kerran pari viikossa.

    • Ap

      Edelleenkin tokoa tulisi myöss, omistamme lisäksi pienoisen maatilan, jossa on hevostilat sunmuut, mutta ei käytetetä, eli saisi juosta ( ei tyydy siihen, tieto on. ) ja muutenkin touhuta paljon.. Kyllä kelpaa, mutta nuo kuulostavat parhailta perheen ns'tilanteen' vuoksi.

    • kultuuuu

      Ulkoilumahdollisuudet ovat varmasti siis oikein hyvät. Oletteko miettineet esim. collieta? lyhytkarvainen muunnos on pitkäkarvaista aktiivisempi, siitä saisi oikein mukavan harrastuskoirat(ystäväni omistaa kyseisen rodun edustajan)

      • Ap

        En tullut miettineeksikään.. Sehän on aivan mahtava ehdotus, tytärki tykkää kyseisen rodun edustajista niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltaan. Pistetään mietintään!


    • olen puhunut!

      Olen lukenut koko viestiketjun ja mielestäni on alusta asti näyttänyt siltä, että olette jo päättäneet ottaa bordercollien ja tytärkin sen haluaisi. Mitäs tässä sitä enempiä sitten vatvomaan. Onnea bortsun hankintaan ja epäilemättä saa hyvän kodin.

      • Ap.

        Niin, mutta vaihtoehtoja on monia..


    • Spanieli?

      Kultainennoutaja on todella yleinen ensikoira joten ymmärrän jos tyttäresi haluaa vähän harvinaisemman koiran, mutta luonne selittääkin minkä takia kultis on yleinen.
      Bordercolliesta minun on paha sanoa, olen nähnyt ainoastaan kerran maatalousnäyttelyssä jossa paimensivat lampaita mutta vaikuttivat todella aktiivisilta, jo niiden käytös sai minut tietämään että en tule ikinä hankkimaan bortsua.
      Suosittelen tutustumaan spanieleihin, niistä voisi löytyä koira joka voisi miellyttää molempia.

      • Ap

        Spanieli ei ole tyttären mielestä kovinkaan mieluisa koira :-) Kiitos ideasta!


    • 6+12

      kuten täällä on sanottu jo, koira tulee valita sen sopivuuden mukaan, ei harvinaisuuden.

      jos tyttöä ei kultanen innosta, harkitkaa myös muita noutajia. tolleri, labbis ja flatti sopivat myös.
      muistakin ryhmistä löytyy kivoja ehdokkaita. molemmat springerspanielit ja molemmat peruscolliet esimerkiksi.

      mekin kun oltiin hankkimassa koiraa, mies halusi semmosen koiran "jota kaikilla ei ole" ja itse vänkäsin perusrotuja. mutta kun tuo labbis tuli kuvioihin 9 viikkosena riiviönä, on mieskin huomannut ettei me sitä valkkaria tai beuccia tarvita vielä - tässäkin riittää tekemistä :)

      • Ap

        Kiitos tuosta esimerkistä :-) Täytyy pohtia muita rotuja.


    • Borderin omistaja

      Ei botsukaan ole mikään ihmekoira. Kyllä sen kanssa pärjää, jos koira saa vain tarpeeksi liikuntaa ja aktiviteettiä aivojen käyttöön. Botsuissakin on erilinjoja, käyttö- ja näyttelylinja. Näyttely puolelta ehkä löytyy helpompia aloittelijalle.
      On kuitenkin muistettava, että niistäkin terävyyttä, eli hammas saattaa vihahtaa. Bortsu on helppo oppimaan, mutta oppii ainakin yhtä helposti myös ne huonot asiat.
      Omistajaa välillä viedään 6-0.
      Älykkäänä koirana bortsu ei ole helppo koulutettava, vaikka yleisesti niin luullaan.
      Ohjaajan olisi hyvä osata lukea koiran hienovaraista elekieltä. Oikealla omistajalla bortsu on ihana koira, jolla on ainakin 10 aktiivista vuotta edessään.
      Tyttäresi on nyt 14v opiskelu ja seurustelu vuodet edessä, niin onko siinä vaiheessa aikaa ja kiinnostusta koiran hoitoon.
      Itselläni on ollut kaksi bortsua, jotka on olleet aivan eriluonteisia, ja eritavalla koulutettavia.

      • Ap.

        Tällähetkellä tyttärellä on kiinnostus yms. Vaikka poikaystävän omaakin. Tämäkin tykkää koirista ja usein käy hoitamassa kuvaziamme, vaikka alussa ei meinannut koira millään poikaa 'hyväksyä' nyt kuuluu automaattisesti sen laumaan ;-) Ja tottakai auttaisimme kaikinmahdollisin keinoin. Tytär on miettinyt eläinlääkärin ammattia, kun on tuo opiskelupaikka tuossa 10 kilsan päässä ( Asumme lähellä helsinkiä. ) joten voisi asua kotona opiskelujensa ajan : )


      • Ihmisjohtaja
        Ap. kirjoitti:

        Tällähetkellä tyttärellä on kiinnostus yms. Vaikka poikaystävän omaakin. Tämäkin tykkää koirista ja usein käy hoitamassa kuvaziamme, vaikka alussa ei meinannut koira millään poikaa 'hyväksyä' nyt kuuluu automaattisesti sen laumaan ;-) Ja tottakai auttaisimme kaikinmahdollisin keinoin. Tytär on miettinyt eläinlääkärin ammattia, kun on tuo opiskelupaikka tuossa 10 kilsan päässä ( Asumme lähellä helsinkiä. ) joten voisi asua kotona opiskelujensa ajan : )

        Vaikka vanha viesti onkin, niin ihmetyttää sanonta: "vaikka alussa ei meinannut koira millään poikaa 'hyväksyä' nyt kuuluu automaattisesti sen laumaan".

        Meillä ainakin ihminen johtaa laumaa ja koira kuuluu siihen ihmisen johtamaan laumaan.


      • tietoisuuus
        Ihmisjohtaja kirjoitti:

        Vaikka vanha viesti onkin, niin ihmetyttää sanonta: "vaikka alussa ei meinannut koira millään poikaa 'hyväksyä' nyt kuuluu automaattisesti sen laumaan".

        Meillä ainakin ihminen johtaa laumaa ja koira kuuluu siihen ihmisen johtamaan laumaan.

        ihan siten vaan, että kuvaz muodostaa itse laumansa vaikka ihminen onkin johtaja. ei kannattaisi tulla kommentoimaan jos ei tiedä asiasta/rodusta mitään :)


        terv, Ei-ap, vaan kuvazin kasvattaja


    • collie?

      Kannattaa harkita collieta! Mull on pk-collie ja rakastaa kyllä kaikkea aktiviteettia, mutta ei turhaudu jos muutamana päivänä pääseekin vain lenkille. Sain collieni juuri ensimmäiseksi omaksi koirakseni kymmenen vuotta sitten ja oli kyllä todella nappi valinta! Oma koirani rakastaa kaikkea aktiviteettia ja osallistuu mielellään kaikkeen perheen toimintaan. On myös todella viisas ja oppii helposti vaikeampiakin temppuja, joten sopii hyvin kaikkiin harrastuksiin. Ja ulkonäkökin on todella kaunis. Uskon että sopisi nuorelle ensimmäiseksi koiraksi:)

      • Aapee :-D

        Hyvä idea :-) Mitenkäs tuo turkinhoito? Rakastan kyllä hoitoa mutta onko se sitten kokoajan takussa ja jääkö lika herkästi kiinni? Ajattelin kun sillä on niin pitkää se karva :-)


      • collie?
        Aapee :-D kirjoitti:

        Hyvä idea :-) Mitenkäs tuo turkinhoito? Rakastan kyllä hoitoa mutta onko se sitten kokoajan takussa ja jääkö lika herkästi kiinni? Ajattelin kun sillä on niin pitkää se karva :-)

        Riippuu kuulemma vähän turkista, että millainen on hoitaa. Kaverini harjaa collietaan tuskin ollenkaan paitsi korvien alta, mutta turkki ei mene takkuu sitten millään! Itsellani ei ole käynyt ihan yhtä hyvä tuuri koirani turkin kanssa ja harjaan turkin perusteellisesti noin kerran viikossa! Kyllähän siihen tietenkin lika tarttuu , mutta kun harjaa hyvin,niin turkki pysyy sileänä eikä tartu niin paljon! Mielestäni niin kaunis ja ihana rotu, että seuraavakin koira tulee ehdottomasti olemaan pk-collie, vaikka turkissa onkin hoidettavaa. Tietenkin lk-collien turkki on helpompi hoitaa! =)


    • jppaihfpie

      Peruscollie sopisi teille varmaan hyvin. Sopi hyvin myös ensikoiraksi, muittei hypi seinille vaikkei aina tekemistä olisikaan :)

      • collie lk

        Lyhytkarvainen collie on pk:ta keskimääräisesti terveempi ja rohkeampi. 100-prosenttisesti mahtava rotu


    • Ap

      Tytär on ihan innoissaan tuosta pk collie ideasta, ei miettinytkään kuulemma sitä :-D Eli kiitos ideasta

      • collie?

        Oma collieni rakastaa lähes kaikenlaista puuhaa. Eniten tykkää noutamisesta, mutta joskus olen sille tehnyt temppuratoja pihalle ja on kyllä ollut aivan innoissaan (kunhan saa aina herkun palkinnoksi :D) Varmasti saa hyvän agilitykoiran ja muihinkin harrastuksiin, sillä mun koira ainakin rakastaa kaikkea touhuamista ja temppuja. Heikkoutena on kuitenkin ääniarkuus. Varsinkin uusi vuosi on aina vaikea, sillä koira pelkää kuollakseen ilotulitteiden ääniä. Mun collie ei myöskään pidä vedestä, mutta kai sekin johtuu siitä, ettei ole kovin tottunut koska meillä on ollut vain vähän mahdollisuuksia käyttää koiraa uimassa. En muista mistä mulle hankittiin collie, mutta hinta taisi olla noin 500e tai hieman enemmän. Mun koira tosin ei ole näyttelytasoinen. Kannattaa katsoa tarkkaan koiran taustat ja ostaa koira luotettavalta kasvattajalta, joka ei ole pelkästään rahan perään, mutta sen varmasti koiraihmisinä tiedättekin jo =) Täytyy vielä sanoa, että on onnekas tyttö, kun äitikin on näin innostunut hankkimaan tytölle koiraa!=)


    • hippu''''''

      Ette ole vielä täysin perillä bordercollie- piireistä, joten teidän on ymmärrettävästi vaikea hahmottaa hyvä ja huono kasvattaja. Mutta Lapintähden kenneliä en suosittele missään nimessä. Mikäli siis haluatte koiran, jolla on pääkoppa ja terveys kunnossa ja jonka kanssa voi harrastella mitä vaan! Jos taas etsitte pelkkää kotikoiraa/ sohvakoiraa, niin sittenhän ei ole väliä mistä koiran hankitte, Apulastakin löytyy..

      Mutta naljailu sikseen, annan pienen infopaketin bordercollien hankkijalle. Ns. moraalinen info löytyy hyvin kyseisen rotuyhdistyksen sivuilta (http://www.sbcak.fi/kiinnostaako.php), mutta tässä omasta mielestäni tärkeät tiedot:

      1) jos olet löytänyt kiinnostavan kasvattajan tai yhdistelmän, tutkaile koiran tietoja tietokannasta eli KoiraNetistä. Tässä esimerkiksi kennel Lapintähden tiedot: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=LAPINTÄHTI&R=297 (ja seikat, joiden takia en ottaisi pentua tuolta, terveystuloksia ei ole juurikaan, samoin käyttötulokset aivan olemattomat, lisäksi yhtä urosta käytetty useaan yhdistelmään ja uros vielä hermorakenteeltaan huono = hylätty luonnetesti huonoin pistein)

      2) älä väheksy terveystuloksia. Jos pentujen vanhemmilla on lonkat D/D (A on paras eli tervein, B on vielä terve, C on sairas, löysä tai lievää nivelrikkoa, D on sairas ja erittäin huono ja siitä eteenpäin huononee yhä) niin en ottaisi pentua. Pennullekin voi tulla huonot lonkat, pahimmillaan jo 5- vuotiaalla koiralla on pahat nivelrikkomuurokset. Bordercollieilla on yleistynyt hurjaa tahtia olkanivelen osteokondroosi eli OD/ OCD, tämä näkyy pennulla noin 6 kk iässä ontumisena. Tauti on osittain perinnöllinen, joten pennun vanhempien olkapäät on syytä olla kunnossa. Tauti hoidetaan leikkauksella, hintaa operaatiolle tulee vaikeudesta riippuen noin 600-800 euroa eli ei mikään pieni juttu.

      3) ethän halua ns. hullua koiraa? Pennun vanhemmilla tulee olla pääkoppa kunnossa. Eli hyväksytty luonnetesti. Pelkkä "kyllä tää on niin kiltti koira kotona"- vakuuttelu ei minulle riittäisi, jos vanhemmilla ei ole luonnetestistä tulosta, kannattaa seurata sen käytöstä erilaisissa tapahtumissa jne. Erityisesti emon käytös on tärkeää, sillä hermostunut emo opettaa pentunsakin pelkäämään esimerkiksi vieraita ihmisiä.

      4) Jos olet löytänyt hyvän kasvattajan, jonka kanssa tulet hienosti toimeen ja kasvattajalla on hyvä yhdistelmä, jossa uros ja naaras ovat terveitä ja luonteeltaan erinomaisia, varmista vielä pentujen vanhempien lähisuku. Tosin hyvä kasvattaja kyllä kertoo, mikäli suvussa esiintyy epilepsiaa tai haiman vajaatoimintaa tms, mutta koskaan ei voi olla liian varma :)

      5) Muista, että bordercollie on kuitenkin sen verran yleinen rotu, että pentueita syntyy kyllä kuukaudessa 2-5 eli vuodessa rekisteröidään noin 300 koiraa. Eli kannattaa avoimin mielin tutkailla useita yhdistelmiä eikä saa olla liian kärsimätön, jos itse haluaisi pennun jo nyt heti ja seuraava hyvä yhdistelmä olisi saatavilla vasta syksyllä. Ei kannata kiirehtiä pennun ottamisen kanssa, sillä se on teidän kaverina sitten seuraavat 10-15 vuotta.


      En halua kuulostaa liian ehdottomalta, vaan antaa vinkkejä koiran hankkimiseen. Itse olisin ehkä valinnut toisin, jos olisin tiennyt nämä seikat jo tarpeeksi pitkään ennen oman bortsuni hankkimista. Mutta aina hyvätkään yhdistelmät eivät toteudu toivotulla tavalla, eräs yhdistelmä oli sellainen, jossa sekä uros että naaras olivat kumpikin sekä terveydeltään, luonteiltaan että käyttö- ja näyttelytuloksiltaan parhaimmistoa. Vaan pentuja syntyi pieni määrä, joista kaikki vammaisia. Eli geenit ei aina sovi yhteen, luontoäiti nuo viimekädessä päättää.

    • aP

      Kiitos noista tiedoista, Mutta kyllä tytär on innostunut colliesta nyt. Hih, kyllä itseenkin koirakuume on iskenyt että katsotaan nyt ehtiikö tytär hipaistakkaan koiraa ennenkuin oon jo vienyt sen jokapaikkaan :-D Kiitos noista collieta koskevista tiedoista, ja laittelen tänne sitten tietoja myöhemmin. Ja vielä bordercolliesta kirjoittanut, Siskollani on Lapintähdestä bordercollie ja aivan ihana koira on.

    • Aloittaja.

      Väliaikatietoa nyt kaikille; Ollaan saatu ihana colliepallero, nyt 14 viikkoinen. Sopiva pentue löytyi nopeasti ja kasvattaja oli sitä mieltä, että olen niin hommassa mukana että mielellään pennun meidän perheeseen myy. Koira todella kiltti ollut tähän asti, kovin hiljainen ja reipas. Yleistetty on paljon ja rokotuksia saatu :-) Ikävä kyllä en viitsi mainita tässä nyt kennelin nimeä ilman omistajan suostumusta, mutta sanonpahan vaan että mahtava kennel & mahtava omistaja, Kiitos meidän Madeleinestamme :-) Kiitos myös tän keskustelun lukijoille. Tytär ihan haltioissaan ollut ja koiraa ei oo tähän mennessä ainakaan YHTÄÄN '' syrjitty'' sillein että nyt meen kavereiden luo hoida sä. Hoitaa täysin ite ja mä vaan kyselen ja varmistelen.

    • ap

      no heipähei taas :-) jos joku vielä lukee tätä niin täytyy vielä sanoa etten ole katunut sitä, että tyttäremme sai koiran, hoitaa sitä todella hyvin vieläkin, vaikka koira on yli vuoden

    • Kiva..

      kannataa tutustua muihinkin rotuihin. Siperianhuskykin on aika kiva. Ite haluan hankkia Siperianhuskyn :) Onnea uuteen koiraan.

      • SS

        siperianhusky pentu maksaa yleensä 250e mutta joskus se voi olla enemmän kannattais vähän tutustua siperianhuskyyn tai alaskanmalamuuttiiin


    • Oma Kultsi

      Noista kahdesta , kultainennoutaja. Pentua hankittaessa on tottakai tsiikattava emän luonne ja käytös tarkkaan, ja ottaa uroksesta mahdollisimman paljon tietoa.
      Pentu ei saa olla vähääkään arka eikä ns ujo. Noutajissa voi olla flegmaattisia yksilöitä, mutta on sitten hosujiakin.
      hyvä kultsu on tasapainoinen, hyväntahtoinen ja helposti oppiva. Ja jos asuu kerrostalossa tai taajamassa, ei niin herkkähaukkuinen kun border.

    • tein pahan mokan

      Kyllä kultainennoutuja ensimmäiseksi koiraksi. Itse teimme huononpäätöksen kun otimme ensimmäiseksi koiraksi bordercollien. Koira ei sopeutunut lähiö elämään. ja noin vuoden ikäisenä se alkoi paimentamaan kaikkea mikä liikkui mm. autoja, käveliöitä ja jopa tuulen mukana liikkuvia puun lehtiä. Kävimme näyttämässä koiraa eräällä ongelmakoirakouluttajalla joka on mm. kouluttanut rajavartiostokoiria ja armeejassa käytettäviä koiria. Ensiksi kävimme hänen luonaan maalla ja siellä ei ollut ongelmaa. Seuraavan kerran menimme vilkkaalle paikalle ja hän käveli sen koiran kanssa kierroksen. Kierroksen jälkeen hän sanoi ettei saanut mitään kontaktia koiraan ja että koira kävi tosi pahoilla kierroksilla. Hän oli myös sitä mieltä ettei koiraa saisi enään "kuntoon". Keskustelimme koto asiasta ja päätimme että koiran olisi parempi jossain muualla. Kysyimme myös kouluttajalta kannattaisisiko koiralle etsiä uusi koti vai tehdä se kaikkein pahin ratkaisu. Kouluttajan mielestä koira voisi pärjätä maalla kun se oli niin rauhallinen heidänkin luona. Siitä sitten alettiin etsiä uutta kotia. Uusi koti löytyi lopulta pieneltä kylältä hevostalleita. Aluksi koira pelkäsi hevosia mutta tottui niin nopeasti ja nyt koira voi kuulema hyvin ja ei enään paimenna mitään.
      Noin vuosi vanhan koiran luopumisesta hankimme uuden, sekarotuisen tytön jossa on samojediä 75% ja kultaistanoutajaa25% ja tämän kanssa ei ole ollut ongelmia, mitä nyt vähän jääräpäinen.
      Suosittelen todellakin miettimään mikä olisi ensimmäiseksi koiraksi sopiva ettette tee samanlaista virhettä kun meidän perhe.

    • JepJep

      Minä en borderia ihan hevillä ottaisi. Se on kaunis ja älykäs koira, mutta sen energisyys voi tulla ongelmaksi. Se vaatii lähes jatkuvasti tekemistä. Ja lenkit ei yksistään sitä väsytä. Harrastuksia ja koulutusta, sitä se on vailla suurimman osan ajasta. Border on harrastajan koira, agilityn ja tottiksen mestarit ovat usein bordereita. Ja käytännön paimenkoirat.
      Seurakoira se ei ainakaan kokemattomalle missään nimessä ole.

    • 166

      Onnea koiran hankinnasta näin todella myöhäisesti! (:

    • simbaliisa

      minulla on 3 kaveria joiden ensimmäinen koira on bordercollie. kaikki on ihan ihania=)

    • ghkhhiijre

      Moips! Minulla on kultainennoutaja, bordercollie, novascotiannoutaja sekä cavalier kingcharlesinspanieli. Tulen pian kirjoittamaan lisää!

      • Mitenkäs sulla

        nyt noin monta koiruutta on? Oletko joku koirahamsteri vai? Yksi koira per talous, ei jälleenmyyjille eikä varastoon...


    • cjgkb

      Stabyyn itse päätyisin

    • jjjjjfi

      Meidän Lapintähti bordercollie sairastui IMHA immuuni sairauteen ja kuoli kalliit useat lääkäri kulut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2529
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2527
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2402
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      67
      2190
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1897
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      105
      1749
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      1215
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1054
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1035
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      59
      955
    Aihe