Ahdistava kesä

Oman eteen;Sinde82

Kesäkuu on jo pitkällä. On kuulemma juhannusviikko ja mä etsin vielä yhteiskuntaa, kun jostakin syystä on jäänyt alkuviikon tekemiset väliin ja loppuviikko odotuttaa tiseään ahdistavalla sulkeutuneisuudellaan.
Aurinko ei jaksa piristää mun henkilöhahmoa lainkaan. Se on liian kärsinyt ja kurja. Viime kesänä samoihin aikoihin ajattelin relativismia, joka ei ollut edes oma ajatukseni ja oli sananakin outo. Yhtä outo, kuin kerjäläinen kaupungin kaduilla. Mä olin asunut jo kauan maaseudulla eikä siellä ollut yhtään ainutta armon tai armahduksen hetkeä yksityisyyteen, vain pelkkää rahaa ja mantraa hyvinvoinnista turvallisuudella. Kuin panssaridivisioona olisi uhohtanut voida hyvin. Miksi he saisivat varsinaista apua?

5

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sindellevastaus

      Maaseudulla seuraa riittää, valitettavasti se seura koostuu hyttysistä. Muuten täällä on kivempi asua, yhteisöllisyyttä on naapurustossa ja oma pieni pihakin.

    • Ihmiskunta Sinde -82

      Ahdistava nainen...

      Siellähän nämä hyttyset tai kukaan muukaan ei tunne toisiaan. Eläimellisyys, hyönteinen luokitellaan jonkinlaiseen eläimistöön, joka niistä kieltämättä tuleekin mieleen kolossaalisen, kommuunin ja kerrosasumisen takia. Se on paskaista kanssa.

      "Mä en saa avioitua kolossaalisuuden takia." -----------> marina, mania, magia, marja, maha,
      Vastaus: Ei, sä et saa avioitua.

      Tällainen tulee kysymykseen, kun käy näin päin oskilloskooppia aivoista laboratoriosta toisin päin päälle. Muuten vain ilmatilat ja kuukautiset voivat olla liian ahdistava, mikäli yleistieto ja yleissivistys eivät riitä tähän, että avioituminen olisi poistuva käsite syyn ja tarpeen takia. Yleissivistykseen ja yleistietoon luokitellaan yksityisyydensuoja, kuten avioliittokielteisyys. Käsitätkö tämän vaaratilanteeksi, koska et ole seksityössä? Käsitätkö kaikkien tukevan jo tällaisen uskonnollisuuden poistumista, vaikka uskonnon tarkoitus onkin puhaltaa itiöitä. Niin, se ei ehkä käy, vaan on ihan muita tapoja esimerkiksi synnytykseen.

      • Sindevm-82(lapseton)

        "Kotini on linnaani" ja avioliitto kielteisyyttä ei saa ikinä ohjata psykiatriselle.

        Mähän en ole ollut enää kymmeniin vuosiin koko maailmassakaan. Syrjintää ei saa harjoittaa.

        Tiuku, Natriumkloridi ja joulu, mitä sinulle näistä tulee mieleen?
        Vastaus: Munasarjat, kääntöpiirit, alkuperäiskansat, amorinkaari,
        Niin, anatomisesti, mutta muuten ne ovat vain perhe ja perheellisyys-käsitteitä, joissa syy ja tarve voisivat olla liian ahdistavia sukupuolen takia.


    • kiitos !

      Niin. Onhan se niinkin, mutta oletko ottanut huomioon tämän kahden ja kolmenkin osan takauman, jossa kaikki heitetään aina pois? Ei, et varmastikaan, koska kääntöpiirissä ne ovat samoja. Tai tiivistetysti saman lauseen yhtälöitä.

      Jos kaiken tämän laittaisi yhteen ja puhaltaisi siihen niin mitä sitten? Kysynpä vaan. Omena eteen ja alligaattori taakse. Kultaisen Leikkauksen mukaisesti ja orjatyövoimana joka päivä pellolta kotiin.

      Ei autiolle saarelle voi tulla tilinkorotusta, vaikka tähti taivaalla syttyisikin kerta toisensa jälkeen. Näin on ollut aina ja tulee vastaisuudessakin laskemaan.

      Sanot: kaislikossa suhisee. Mutta minäpä sanon ettei tämä kilpi suojaa sinua koivuilta, ryhävalailta ja kastemadoilta! Sirppi on arkistoitava täysin fundamentaalisella tavalla, kunnes kalorimäärä on pienempi ja jokainen persoona/persoonallisuus lähtee kyntämään sen takaa kuin suhteellisuusteoriassa.

    • Heippode dei

      Minulla ahdsta elämä. Sen lisäksi, että olen joutunut tekemään kaiken jota en välttämättä olisi joutunut tekemänkään, niin olen mielestäni ansainnut paljon enemmän mitä olen saanut. Sen kaiken kaaoksen keskellä olen täysin yksin valtavan stressin alla ja jo menettänyt terveyteni ja hyvinvointini. Juttu taisi mennä niin, että maksetaan laskut pois ja moro.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2519
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2507
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2382
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      61
      2175
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1887
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      103
      1739
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      1185
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1034
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1015
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      916
    Aihe