http://narsistienuhrientuki.yhdistysavain.fi/tietoa/narsismista_yleisesti/narsistin_itsetunnosta_ja_ihailu/
"Käyttäytyminen voi olla kaksijakoista, tai sitten hän siirtää erittäin vakuuttavasti omat huonot ominaisuutensa ja sanomisensa toisten ominaisuuksiksi ja teoiksi syyllistämällä uhreja omista heikkouksistaan. Narsisti osoittaa oman vastuuntunnottomuutensa juuri negatiivisten asioiden siirtämisellä toisille ihmisille. Vastuuntuntoisella ihmisellä on tapana myöntää ongelmansa ja alkaa selvittämään niitä."
Minusta tuo on ollut viime aikoina hyvin selvästi näkyvillä tällä palstalla.
Uhrien syyllistäminen
19
115
Vastaukset
- henna...
"Keskustelu" narsismista ja narsistisesta persoonallisuushäiriöstä näyttää melkein koko ajan olevan narsisteille vain ajanvietettä, uhrien provosointia, ja täten kaikenlaisten reagointien hakemista uhreista, muka tieteellisillä teorioilla (mitkä ei usein itse asiassa liity edes narsismiin) keikarointia niin että ne sovelletaan muka narsismiin jne. Oikea keskustelu itsensä narsistin kanssa narsismista lienee mahdotonta. Mutta senhän minä jo tiesinkin ennästään, mutta tulipahan taas todettua :)
- M.B.
1. En ole narsisti
2. On ajanvietettä
3. jos provosoin, pyrin olemaan provosoimatta niitä todella rikkinäisiä ja keskittymään niihin laatikon ulkopuolisiin
4.En hae reagointia, mutta usein yllätyn tiettyjen nikkien tavasta reagoida - positiivisesti ja joidenkin toisten nikkien tavasta reagoida yllätyn vastaavasti usein - negatiivisesti
5.Tieteelliset teoriat kiinnostavat minua ja kertovat yleisellä tasolla ihmiskunnan tiedon tasosta tällä hetkellä ja osittain ne ovat ihmiskunnan historiaa. Monet teoriat saattavat vaikuttaa mattimeikäläisen ajatteluun ilman, että matti sitä tiedostaa, vaan luulee tekevänsä itsenäisiä ratkaisuja. Ahaa-elämykset ovat mukavia, ja tieteellisen teorian maailmaan sukeltaminen suositeltavaa. Se aukeaa hitaasti mutta varmasti sitkeällä paneutumisella jos kiinnostusta riittää. Pelko ja oman itsensä mitätöinti ja huonommuuden tunteet eivät ole merkki yleisestä kiinnostuksen puutteesta, vaan merkki huonosta itsetunnosta. Toisia kiinnostaa, toisia ei. Se on ihan täysin hyväksyttävä asia. Kaikkia ei tarvitse kiinnostaa samat asiat. Ja kaikki eivät ole hyviä samoissa asioissa.
6. Psyykkinen joustavuus mahdollistaa keskustelun vaikka itsensä kuutamon kanssa. Tai Dalail Laman. Kuinka moni tämän palstan kirjoittajista pystyy tositilanteessa keskustelemaan tasaveroisesti itsensä Dalai Laman kanssa tuntematta huonommuutta itsestään?? Tiedän tosielämästä yhden ihmisen, jolla on ollut siihen ainakin mahdollisuus ja jostakin syystä uskon, että hän käytti sen. Ei, hän ei ole narsisti. enkä minäkään, vaikka kerronkin asiasta :) Perspektiiviä, perspektiiviä..
7. Jos jonkin asian tietää ennestään on asian yrittäminen usein tämän tiedon värittämää. Ennakkoluulot ovat usein myös ihan mielettömän salakavalia. Ne ankkuroituvat valitsemiimme sanoihin, lauserakenteisiin, ilmeisiin ja eleisiin, joihin vastapyuoli taas vuorostaan reagoi. Väritön ja kaikkea itsensä kautta heijastamaton kokemus toisesta on avain ja mahdollisuus monessa ihmissuhteessa, jossa halutaan mennä pintaa syvemmälle. Muussa tapauksessa voi ihan rauhassa tyytyä roolisuorituksiin, mutta ei voi valittaa jos toinen käyttäytyy annetun roolin mukaisesti tai täyttää odotukset.
:) Ohho, tulipahan taas vastattua.. vaikka mitään ei kysyttykään :) - M.B.
M.B. kirjoitti:

:) Ohho, tulipahan taas vastattua.. vaikka mitään ei kysyttykään :)En siis ole persoonallisuushäiriöisellä tavalla (kaikki mahdollinen aiheesta luettu ja kuultu) narsisti. Muuten kyllä paikka paikoin hyvinkin narsistinen :)
- henna...
M.B. kirjoitti:
1. En ole narsisti
2. On ajanvietettä
3. jos provosoin, pyrin olemaan provosoimatta niitä todella rikkinäisiä ja keskittymään niihin laatikon ulkopuolisiin
4.En hae reagointia, mutta usein yllätyn tiettyjen nikkien tavasta reagoida - positiivisesti ja joidenkin toisten nikkien tavasta reagoida yllätyn vastaavasti usein - negatiivisesti
5.Tieteelliset teoriat kiinnostavat minua ja kertovat yleisellä tasolla ihmiskunnan tiedon tasosta tällä hetkellä ja osittain ne ovat ihmiskunnan historiaa. Monet teoriat saattavat vaikuttaa mattimeikäläisen ajatteluun ilman, että matti sitä tiedostaa, vaan luulee tekevänsä itsenäisiä ratkaisuja. Ahaa-elämykset ovat mukavia, ja tieteellisen teorian maailmaan sukeltaminen suositeltavaa. Se aukeaa hitaasti mutta varmasti sitkeällä paneutumisella jos kiinnostusta riittää. Pelko ja oman itsensä mitätöinti ja huonommuuden tunteet eivät ole merkki yleisestä kiinnostuksen puutteesta, vaan merkki huonosta itsetunnosta. Toisia kiinnostaa, toisia ei. Se on ihan täysin hyväksyttävä asia. Kaikkia ei tarvitse kiinnostaa samat asiat. Ja kaikki eivät ole hyviä samoissa asioissa.
6. Psyykkinen joustavuus mahdollistaa keskustelun vaikka itsensä kuutamon kanssa. Tai Dalail Laman. Kuinka moni tämän palstan kirjoittajista pystyy tositilanteessa keskustelemaan tasaveroisesti itsensä Dalai Laman kanssa tuntematta huonommuutta itsestään?? Tiedän tosielämästä yhden ihmisen, jolla on ollut siihen ainakin mahdollisuus ja jostakin syystä uskon, että hän käytti sen. Ei, hän ei ole narsisti. enkä minäkään, vaikka kerronkin asiasta :) Perspektiiviä, perspektiiviä..
7. Jos jonkin asian tietää ennestään on asian yrittäminen usein tämän tiedon värittämää. Ennakkoluulot ovat usein myös ihan mielettömän salakavalia. Ne ankkuroituvat valitsemiimme sanoihin, lauserakenteisiin, ilmeisiin ja eleisiin, joihin vastapyuoli taas vuorostaan reagoi. Väritön ja kaikkea itsensä kautta heijastamaton kokemus toisesta on avain ja mahdollisuus monessa ihmissuhteessa, jossa halutaan mennä pintaa syvemmälle. Muussa tapauksessa voi ihan rauhassa tyytyä roolisuorituksiin, mutta ei voi valittaa jos toinen käyttäytyy annetun roolin mukaisesti tai täyttää odotukset.
:) Ohho, tulipahan taas vastattua.. vaikka mitään ei kysyttykään :)Ne tieteelliset teoriat ei kuitenkaan tuntuisi juurikaan liittyvän siihen mitä ja mikä narsismi ja NPH on vaan ehkäpä niistä kirjoittamisen tarkoitus onkin hämmentää asioita kun oletetaan että tavallinen ihminen ei niistä ymmärrä niin kuin te "viisaat". Vai oletko sitä mieltä että juuri näillä harrastamillanne tieteellisillä teorioilla narsismi avautuu kun sitä vastoin ihan kaikkien ymmärrettävissä olevat asiantuntijoiden kirjoitukset narsisteista ovat halveksittua kyökkipsykologiaa, joka ei pidä paikkaansa?
Kun ne tieteelliset teoriat on minun mielestä vaan teidän toimesta väännetty muka käsittelemään narsistista persoonallisuushäiriötä (vai oonkos minä niin tyhmä että luulen vaan niin?) (onko niistä kirjoitettu siinä toivossa että tavallinen ihminen ei niistä ymmärräkään ja ihaillen vaan lukee teidän suuria viisauksianne?) ja kun tavallisen tällaisen julkisen keskustelupalstan ihmiset ovat vain niitä tavallisia tallaajia niin eikös se olisi viisainta mennä jonnekin tiede-foorumille esittämään omalla vakijoukollanne noita korkeatasoisia tieteellisiä pohdintoja? Siis ihan vain jo huomaavaisuussyistä kun voisi olettaa että suurinta osaa ne täällä eivät kiinnosta ja ei niitä ymmärräkään. Luulisin. :)
Kivaa, viihteelistä, kyökki psykologiaa:)
- Selvä tapaus
"Kivaa, viihteelistä, kyökki psykologiaa:) "
Tuossa tuli ilmi juuri tuo ajanviete, provosointi ja reaktioiden hakeminen kohteelta. Sitten oli vielä tuo mitätöintiosuus: kyökkipsykologia.
Ei kannata vastata mitään tähän provosointiin.- henna...
:D Niin ja tulipa esille myös väärän tiedon tuputtaminen. Linkissä olevan tekstin perässä on mainittu lähteet. mikä kertoo ettei kysymys ole kyökkipsykologiasta :D
- halebob (ei kirj.)
henna... kirjoitti:
:D Niin ja tulipa esille myös väärän tiedon tuputtaminen. Linkissä olevan tekstin perässä on mainittu lähteet. mikä kertoo ettei kysymys ole kyökkipsykologiasta :D
Katselin kirjallisuus luettelon nut:n sivulta.PELKKÄÄ KYÖKKI PSYKOLOGIAA.
- henna-...
Ootko itse ihan varma että ymmärrät todella ja oikeesti noita normi-ihmisillekään tarkoitettuja lähteitä?
henna-... kirjoitti:
Ootko itse ihan varma että ymmärrät todella ja oikeesti noita normi-ihmisillekään tarkoitettuja lähteitä?
Mun kritiikki on edelleenkin VAIN se, että miten voitte olla niin varmoja kaikesta ?
Että mitä toisen ihmisen päässä liikkuu, mitä hän oikeasti tarkoittaa tai ei osaa tarkoittaa, miten toinen voi olla vain verbaalisesti lahjattomampi painostuksen alla (mm pettämiskysymykset jotka eivät ole narsismin "varma merkki") jne jne.
Parisuhteesta pitää lähteä jos voi pahoin.
Ilmiö...ILMIÖ...eikö tuo pelota ollenkaan ?
Ne väistämättömät virhearvioinnit ? Lynkkaus ?
Okei, se auttaa monia mutta herra isä...
- Selvä tapaus
Taas tuli MITÄTÖINTI.
- henna...
Narsistien taholta tuleva mitätöinti on jopa lapsellista ja vailla mitään todellisuuspohjaa, kunpa kaikki uhrit oppisivat näkemään tuollaisen läpi.
- d.i.c.e
Minua kiinnostaisi tietää olenko itse harrastanut tuota?
En ole huomannut ainakaan...Jos huomaisin, voisin ehkä parantaa käytöstäni jatkossa. ;)
Mielestäni koko mitätöinti-käsite on typerä...Itse ainakin ajattelen asiat vain ja ainoastaan omalta kannaltani, joten miten voin edes olettaa, että tekoni/sanani jotenkin mitätöisivät toisia...Sanon vain mitä on sillä hetkellä mielen päällä.
Mitä tulee itsetuntoon, sekin käsite on mielestäni turha...Jos tunnen, että olen mielestäni juuri oikeanlainen tällaisenaan, eikö se tarkoita, että minulla on hyvä itsetunto?
Yritän itse ainakin vain sopeutua, en miellyttää, enkä mitätöidä muita. :)
Näissä keskusteluissa olen usein Hennan "puolella", vaikka sanonkin kyllä, jos joku asia ei mielestäni täsmää, tai jos huomaan, että narsismi-käsitettä vääristellään jollain tavalla, esim. liittämällä se psykopatiaan, tai vääntämällä koko asia "uhrien syyksi". Olen siis mielestäni aika puolueeton suurimman osan aikaa...
Joten mielestäni kanssani keskustelu ON mahdollista, mikäli sitä ei tehdä syyllistämällä, tai vääristelemällä sanomisiani, tai tuoden omia "ennakkoluulojaan" keskusteluun mukaan.
Mutta tämäkin oli VAIN minun mielipiteeni, eikä kenenkään pitäisi ottaa tätä itseensä.- henna...
D.i.c.e., mun on sanottava että minulle on tullut sinusta se kuva että "olet sitä mitä olet" (siis positiivisessa mielessä, en voi sille mitään että joistakin tulee minulle mieleen alati muotoaan muuttava kameleontti usein). Ja vaikka käsittääkseni olet ilmoittanut olevasi hyvin narsistinen/narsisti??? mutta miten sen nyt sanoisi...ainakin välillä tulee sellainen mielikuva, että olet antanut myös minulle tilaa olla minä omine sinun mielipiteistäsi eriävine mielipiteineen. Sellainenkin mielikuva tulee kyllä että joskus olet ivallisen ylimielinen, en muista että minua kohtaan mutta yleensä. Sekin on sanottava, että taidat olla ainoa vakiporukasta, jonka kommenteista olen joskus saanut oikeasti tärkeitä oivalluksia liittyen narsisteihin ja olen ollut iloinen niistä oivalluksista. Minulle on tullut kuva että pystyt myös käsittelemään "asiat asioina" halutessasi.
Muuten tieto narsistille tyypillisestä käyttäytymisestä ei ole mielestäni ennakkoluuloa, vaan tieto on tietoa, En tiedä mitä ennakkoluulolla tuossa tarkoitit. - henna...
henna... kirjoitti:
D.i.c.e., mun on sanottava että minulle on tullut sinusta se kuva että "olet sitä mitä olet" (siis positiivisessa mielessä, en voi sille mitään että joistakin tulee minulle mieleen alati muotoaan muuttava kameleontti usein). Ja vaikka käsittääkseni olet ilmoittanut olevasi hyvin narsistinen/narsisti??? mutta miten sen nyt sanoisi...ainakin välillä tulee sellainen mielikuva, että olet antanut myös minulle tilaa olla minä omine sinun mielipiteistäsi eriävine mielipiteineen. Sellainenkin mielikuva tulee kyllä että joskus olet ivallisen ylimielinen, en muista että minua kohtaan mutta yleensä. Sekin on sanottava, että taidat olla ainoa vakiporukasta, jonka kommenteista olen joskus saanut oikeasti tärkeitä oivalluksia liittyen narsisteihin ja olen ollut iloinen niistä oivalluksista. Minulle on tullut kuva että pystyt myös käsittelemään "asiat asioina" halutessasi.
Muuten tieto narsistille tyypillisestä käyttäytymisestä ei ole mielestäni ennakkoluuloa, vaan tieto on tietoa, En tiedä mitä ennakkoluulolla tuossa tarkoitit.Siis nyky-vakiporukasta, myös Ilkikurimuksen kanssa "tulin hyvin toimeen" aikoinaan. Ja samoin nykyisistä vakkarikirjoittajista ymmärrän Metall-leidin kirjoitukset kyllä täysin, hän kertoo vaan omia mielipiteitään ja kokemuksiaan mielestäni muita mitätöimättä.
Siis tämä vaan siksi kun yleistin kai liikaa puhumalla vain vakiporukasta.
Ja tämä sitten taas oli VAIN minun mielipiteeni :) - d.i.c.e
henna... kirjoitti:
D.i.c.e., mun on sanottava että minulle on tullut sinusta se kuva että "olet sitä mitä olet" (siis positiivisessa mielessä, en voi sille mitään että joistakin tulee minulle mieleen alati muotoaan muuttava kameleontti usein). Ja vaikka käsittääkseni olet ilmoittanut olevasi hyvin narsistinen/narsisti??? mutta miten sen nyt sanoisi...ainakin välillä tulee sellainen mielikuva, että olet antanut myös minulle tilaa olla minä omine sinun mielipiteistäsi eriävine mielipiteineen. Sellainenkin mielikuva tulee kyllä että joskus olet ivallisen ylimielinen, en muista että minua kohtaan mutta yleensä. Sekin on sanottava, että taidat olla ainoa vakiporukasta, jonka kommenteista olen joskus saanut oikeasti tärkeitä oivalluksia liittyen narsisteihin ja olen ollut iloinen niistä oivalluksista. Minulle on tullut kuva että pystyt myös käsittelemään "asiat asioina" halutessasi.
Muuten tieto narsistille tyypillisestä käyttäytymisestä ei ole mielestäni ennakkoluuloa, vaan tieto on tietoa, En tiedä mitä ennakkoluulolla tuossa tarkoitit.Mukava kuulla, että kommenteistani on ollut jotain iloa...Kai se on yksi kirjoitteluni tarkoitus, tuoda uusia näkökulmia, vaikka pääasiassa syyt ovatkin ehkä itsekkäät. Olen myös itse löytänyt kommenteistasi joitain oivalluksia, vaikka en olekaan sitä ehkä "ääneen" ,ainakaan kovin usein myöntänyt.
Ennakkoluuloihin sortuu toisinaan jokainen...Tarkoitin enemmänkin näitä vaihtelevilla nikeillä kirjoittavia, jotka syyttelevät asioista, vaikka eivät ole edes kommenttejani lukeneet...Mutta onneksi nämä ovat harvinaisia. Tarkoituksena lieneekin vain provoilu, joten näiden kanssa keskustelu nyt lähtökohtaisesti olisikin turhaan...
"ivallisen ylimielinen"
Tunnustan. :)
Luonteeni vaihtelee toisinaan mielialojen mukaan...En ole ylpeä kaikista ominaisuuksistani, vaikka toisinaan niin itselleni uskottelenkin. Mutta itsensä kanssa kun on pakko elää, niin pakko kai itsensä on silloin myös hyväksyä.
Sain tuostakin kommentistasi paljon uutta pohdittavaa...
Eikä tämä ole mitään mielistelyä vaan totta. Monesti täällä on vain näitä kirjoittelijoita, jotka eivät kykene käsittelemään koko narsismiasiaa oikein miltään kantilta ( mihin jokaisella on omat syynsä ja mikä on tietenkin myös ymmärrettävää, sitä en kiellä. ) minkä vuoksi on mukavaa, että täällä on myös ihmisiä, jotka pyrkivät kirjoittamaan asioista, kuten ne ovat.
Mutta jokainen kykyjensä mukaan... :) En itsekään ole täydellinen. Toisena päivänä ei jaksa ajatella, ja tulee "heitettyä vapaalle", kun taas toisena tekee mieli puhua asioista taas vähän asiallisempaan sävyyn...
Löytää oikeasti vastauksia, itseään mietityttäviin kysymyksiin. - henna...
d.i.c.e kirjoitti:
Mukava kuulla, että kommenteistani on ollut jotain iloa...Kai se on yksi kirjoitteluni tarkoitus, tuoda uusia näkökulmia, vaikka pääasiassa syyt ovatkin ehkä itsekkäät. Olen myös itse löytänyt kommenteistasi joitain oivalluksia, vaikka en olekaan sitä ehkä "ääneen" ,ainakaan kovin usein myöntänyt.
Ennakkoluuloihin sortuu toisinaan jokainen...Tarkoitin enemmänkin näitä vaihtelevilla nikeillä kirjoittavia, jotka syyttelevät asioista, vaikka eivät ole edes kommenttejani lukeneet...Mutta onneksi nämä ovat harvinaisia. Tarkoituksena lieneekin vain provoilu, joten näiden kanssa keskustelu nyt lähtökohtaisesti olisikin turhaan...
"ivallisen ylimielinen"
Tunnustan. :)
Luonteeni vaihtelee toisinaan mielialojen mukaan...En ole ylpeä kaikista ominaisuuksistani, vaikka toisinaan niin itselleni uskottelenkin. Mutta itsensä kanssa kun on pakko elää, niin pakko kai itsensä on silloin myös hyväksyä.
Sain tuostakin kommentistasi paljon uutta pohdittavaa...
Eikä tämä ole mitään mielistelyä vaan totta. Monesti täällä on vain näitä kirjoittelijoita, jotka eivät kykene käsittelemään koko narsismiasiaa oikein miltään kantilta ( mihin jokaisella on omat syynsä ja mikä on tietenkin myös ymmärrettävää, sitä en kiellä. ) minkä vuoksi on mukavaa, että täällä on myös ihmisiä, jotka pyrkivät kirjoittamaan asioista, kuten ne ovat.
Mutta jokainen kykyjensä mukaan... :) En itsekään ole täydellinen. Toisena päivänä ei jaksa ajatella, ja tulee "heitettyä vapaalle", kun taas toisena tekee mieli puhua asioista taas vähän asiallisempaan sävyyn...
Löytää oikeasti vastauksia, itseään mietityttäviin kysymyksiin.:)
henna... kirjoitti:
Siis nyky-vakiporukasta, myös Ilkikurimuksen kanssa "tulin hyvin toimeen" aikoinaan. Ja samoin nykyisistä vakkarikirjoittajista ymmärrän Metall-leidin kirjoitukset kyllä täysin, hän kertoo vaan omia mielipiteitään ja kokemuksiaan mielestäni muita mitätöimättä.
Siis tämä vaan siksi kun yleistin kai liikaa puhumalla vain vakiporukasta.
Ja tämä sitten taas oli VAIN minun mielipiteeni :)Henna.
Tekojeni perusteella pitäisit minua änpeehoona.
Sen näkee Nutista keskusteluista ja muista artikkeleista.
En ole samaa mieltä kaikista asioista kanssasi (nars ihmisen vahingollisuudesta kyllä jne) ja vaikka olisinkin, pelkään tätä ilmiötä parantumattomasti sairaasta psykopaatista jne.
Tällainen se ihminen nyt sitten on, kaikkine niiden pohdintojeni kautta joka leimattaisiin ties vaikka minne. Ei se olekaan niin yksioikoista.
"....näyttää melkein koko ajan olevan narsisteille vain ajanvietettä, uhrien provosointia, ja täten kaikenlaisten reagointien hakemista uhreista, muka tieteellisillä teorioilla (mitkä ei usein itse asiassa liity edes narsismiin) keikarointia niin että ne sovelletaan muka narsismiin jne"
Mäkin taidan kuulua tuohon porukkaan mutta en tarkoita sitä.
Olen elänyt molemmilla puolilla. Uhrina ja "narsistina".
En yritä mitään mitä kuvasit tuossa ja se saa minut epäilemään entistä enemmän ihmisten subjektiivista objektiivisuutta.
Se EI poista kenenkään henk koht kokemusta edelleenkään vaan suuntautuu tähän ilmiöön...edelleenkin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455110Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1151616Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151389Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481329- 131163
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41000Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783