Outoja rakkuloita jalassa

tuskastuuuuu

Tulevat ja jos ne repii auki niin paranevat. Menee viikko niin tulee taas jne jne. Nyt olen antanut olla vain, niin lopulta muuttuvat vesikelloiksi.


Alkavat niin, että tulee aivan pieni kohouma rakkula, viereen tulee toinen ja sitten turpoavat ja lopulta näyttävät lähinnä yhdeltä isolta koska ovat rykelmässä, mutta niitä tulee myös aivan yksittäisiä. Kaikki samalla alueella. Kutiavat myös vietävästki ja auta armias jos niitä menee kihnuttamaan niin sitten vasta kutiaakin ja kovaa.

Kävin lääkärissä eikä osannut sanoa mitä voisi olla, määräsi bemetson-k merkkistä vahvaa kortisonivoidetta, jota olen nyt viikon laittanut eikä ole auttanut ollenkaan. Tässä kuva rakkuloista nyt, kun olen viikon laittanut tuota salvaa http://aijaa.com/v.php?i=009998239658.jpg

Tässä kuva miltä nuo näyttivät aivan alkuvaiheessa (vaiva siis ollut jo kuukauden) http://aijaa.com/v.php?i=005608087603.jpg

Viimeisessä kuvassa olevat rakkulat olen repinyt raapiessani jo auki ja ne on parantuneetkin, mutta lisää tulee vaan aina. Nousevat myös todella nopeasti iholle, lääkärin mukaan ei vaikuta herpekseltä mitä itse epäilin, vaikkei minulla herpestä ole koskaan ollutkaan.

Alkaa jo ottamaan pannuun nämä rakkulat, kun kutiavat niin kovin, nyt on niin pahana jo että kävellessäkin sattuu

Uusi lääkäriaika viikon päästä, siihen asti laitan tuota bemetsonia (vaikkei siitä olekkaan ollut mitään apua)

19

20939

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuskastuuuuuu

      Eikö kukaan osaa vastata kysymykseen??

      • Anonyymi

        Lääkärit on niin laiskoja, etteivät saa suustaan edes diagnoosia hoidosta puhumattakaan. Tässä maalikon ohjeet rakkulat on herpes viruksen aiheuttamia hoitoon käy Olocon 0.1% voide lisähoitona käy jodisuola liuoksella pyyhkiminen. Lääkäreiden passiivisuus varmaan selittyy ahneudella kun saavat ihmiset ravaamaan vastaanotoilla useimmin.


    • Sassatown84

      Minulla on molemmat jalkapöydät täynnä vastaavaa pientä rakkoa vierivieressä. Ne kutiaa hillittömästi, tulee toki revittyä ja sitten koko jalkapöytää peittää suomumainen ihottuma joka myös kutiaa. Ei auta kortisonipohjaiset voiteet, ei mitkään perusvoiteet.

      Kutina on kamala ja jalat näyttää kamalalta kun ne aina vaan repii auki. Samaa ollut minulla myös käsissä :(

      • Tempo8

        Mulla on kanssa tuommosta ihme rakkulaa en oo saanu vastausta lääkäri sao mulle märkä ruvests mut en usko sitä olen pari antibiotti kuuria ottanu ja rasvaa on


      • Anonyymi

        Selvisikö koskaan.kuulostas syyhyltä.


    • Näyttää samalta

      Juotko säännöllisesti olutta? Lapinkulta ja Olvi varsinikin pahimmat aiheuttajat. Pidä kuukauden olut-tauko ja tutkaile tilannetta, jos paranee, niin sitten tiedät aiheuttajan.

    • Kirsi-61

      Hei onko sienikokeet tehty? mulle tuli mieleen sienitulehdus.

      • Anonyymi

        Itselläni oli sama asia. En osannut edes epäröidä jalkasientä mutta apteekissa sanottiin että kannattaa kokeilla Daktarin nimistä voidetta. Ei mennyt kauaa kun auttoi ja aina kun uusiutuu niin uusi voide. Samat kengät 8h päivässä töissä syynä.


    • rakkuloita

      Joko selvisi mitä nuo ovat?Mulla jo parina kesänä ollut samanlaisia. Toissa kesänä, jaloissa oli kenkien muotoinen alue täynnä kutiavaa rakkulaa. Jonkilaiseksi kosketusallergiaksi lääkäri sen totesi ja kertoi johtuvan kengistä.
      Tällä hetkellä taas toisesta jalasta löytyy kutiava rakkula-alue, mutta toisesta ei, joten nyt ei ilmeisesti johdu kengistä....Bemetsonia lääkäri kanssa silloin määräsi ja se kyllä auttoi!

      • Anonyymi

        Itsellä on harvassa, jalkaterissä, noita rakkuloita. Välillä työpäivän jälkeen iho jalkaterissä punoittaa, kutiaa- etenkin niistä rakkuloista. Kun repii auki(ihku hommaa) ovat kipeitä. olen öljyjen yms kanssa töissä tekemisissä. Tuyökenkiä on olemassa aina ne yhdet, kunnes kuluvat niin että saan uudet.
        Ennen tuota työpaikkaa oireilua jalkaterissä ei ollut. saan myös nokkosrokkoa muutamista aineista mitä käytän töissä- ihan käsienpesuaineestakin. Pesenpä sitten muulla nestesaippualla.


    • KK

      Kyseessä on jalkasieni. Hoidoksi suun kautta otettava sienilääkitys paikallishoitojen lisäksi.

    • 62v Mies

      MINULLA AKOI N 3 VIIKK SITTEN TUON VALOKUVAN KALTAISET OIREET JA KUTINA ???


      Jalkapöytä ja molemmat polvitaipeet sekä toinen ranne....Kuumavesi laukaisee hillittömän kutinan...

      1 ) hoitona kokeiltu HYDROCORTISON 2,5 % ja SIBICORT-emulsiovoidetta.... ei tuloksia. ?

    • -esa-

      Tämä viesti on kyllä jo myöhässä. Mutta minulla oli sama vaiva ja sitä kesti puoli vuotta. Jalkasilsahan siinä oli. Ei muutako mene apteekkiin ja osta tuupi Lamisil-lääkettä ilman reseptiä noin 9€. Voitele aamuin illoin puhtaalle jalalle (varpaille) säästelemättä. Rasva imeytyy ihon sisään (on rasvaliukoinen) ja tappaa ihon alla lymyävän sienirihmaston. Käytä Lamisil rasvaa kaksi viikkoa säännöllisesti. Jos ei auta niin mene lääkäriin niin saat tapletit jolla se varmasti lähtee kuin kuppa töölöstä. Pikaista paranemista

    • fdsfdsvcxfds

      Minulla on samanlaisia sormessa. Leikkasin veitsellä sormeen ja pari päivää tuon jälkeen sormeen alkoi tulemaan noita pieniä vesikellomaisia punoittavia näppyjä, jotka muodostavat kaksi isompaa paukamaa kun niitä on niin paljon rykelmässä. Jos niihin koskee niin niitä alkaa kutiamaan todella paljon, mutta jos ei koske niin ei kutise pahemmin. Kortisonivoidetta laitoin kahtena päivänä, mutta en huomannut juurikaan vaikutusta.

      Näpyt ovat olleet kohta viikon eivätkä ole vähentyneet, mutta eivät eilisen jälkeen myöskään lisääntyneet.

      En tiedä menikö haavasta joku bakteeri sisään vai muhiko iho laastarin alla ja ärsyynytyi. Muistaakseni itselläni on ollut aiemminkin näitä näppyjä kun olen saanut sormeeni haavan. Ne eivät kuitenkaan ole haavan lähellä, vaan toisella puolella sormea ja etenkin kynsivallissa.

    • Kepparo

      Minulle tuli yllättäen 2002 eka kerran näitä rakkuloita ja silloin räjähdysmäisen nopeasti. Seuraavana päivänä olin jo lääkärissä ja ihotautiosastolla kun jalkapohjat olivat auki. Syytä ei tiedetä, vain infektioekseema on kerrottu diagnoosiksi. Vuonna 2006 tilanne oli päällä seuraavan kerran ja silloinkin muutaman päivän olin osastolla rikkinäisten jalkapohjien vuoksi. Nyt ensin vuoti nenä, perään rahiseva yskä ja nyt tuntuu että vesirakkuloita alkaa syntyä jälleen jalkapohjiin ja käsiin. Minulla on koko ajan ollut jonkinlainen pieni ihottuma sormessa, varpaassa tai nilkan seudulla, välillä rauhoittunut, mutta tätä vesirakkula leviämistä ei ole 2006 vuoden jälkeen tapahtunut. Lääkäriin tässä menossa, pitää kysellä vähän näitä asioita millä näillä palstoilla olevat ovat päässeet vaivasta eroon.
      Vesirakkulat jalkapohjissa ovat pahimmat, koska ne puhkeavat jos kävelee/ pitää kenkiä jalassa ja sitten ne vasta kutiavat ja infektoituvat ja jalkapohjat on taas auki.

    • Epitzu

      Mulla kans jotain tälläsiä rakkuloita jotka kutisevat ihan hillittömästi jos erehtyy raapimaan. Kestäävät jonkin viikon ajan ja ovat sitten taas poissa kokonaan.. Jos rakkulan puhkaisee tulee kirkasta nestettä ja näkyy veresliha. Lääkärillä kun kävin määräsi voiteeksi daktariinia mutta se ei tunnu auttavan. Enemmän vaan lisää rakkuloiden tulemista. Pidän myös lampaanvillaa varpaiden välissä jos rakkula on rikki ja se vuotaa nestettä niin villa imee sen itseensä ja samalla kuivattaa rakkuloita. Jos olen kerennyt varata lääkärille ajan ja saanut sen ja kun lääkärin aika koittaa näppylät ovat hävinneet kokonaan pois joten lääkärikään ei osaa sanoa mikä jalassa on. :/:/

    • maijamehikäinen
    • viisinumeroavain

      Itse sain samanlaisen taudin rauhoittumaan seuraavasti:
      - tiskasin tiskejä eli siinä on lämmintä vettä ja tiskiaine, tiskauksen jälkeen käsidesiä.
      - jalat laitoin sopivan kokoiseen vesiastiaan, sinne lämmintä vettä ja tiskiainetta sekä tämän päälle hieroin käsidesiä kun jalat kuivuneet.

    • jhal

      Puhkaise rakkulat ja laita esim.antiseptistä talkkia (tenavatalkki)joka kuivattaa ihon.
      Diaknoosi vaikuttaa herbekseltä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3074
    4. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    5. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe