Hei!
Tänne kun ihmiset eksyvät usein etsimään elämän suuria totuuksia, ajattelin heittää kysymykseni ilmoille:
Olen alkanut epäilemään 1-tyypin diabetesta itselläni. Olen jo pitkään kärsinyt epämääräisestä väsymyksestä, janosta (suun ja kurkun kuivuminen vaikka äsken olisi juonutkin vettä) ja käyn säännöllisesti parin tunnin välein pissalla. Joskus herään yölläkin vessahätään tai janoon. Olen myös viime aikoina alkanut kärsimään satunnaisista päänsäryistä, heikotuksesta ja huimauksesta. Kävin lääkärillä, joka totesi sen johtuvan niskan jäykkyydestä. Nyt viimeakoina alkanut tulemaan lisää oireita. Pari kertaa on käynyt niin, etten ole päivällä syönyt kovin paljoa (säännölliset ruoka-ajat, mutta syönyt normaalia vähemmän aterioilla...) n. 4-5 tunnin ruokatauon jälkeen on alkanut voimakas käsien ja jalkojen tärinä, tulee käsittämätön sekavuus ja heikotus pahoinvointineen. En pysty seisomaan kun jalat pettää alta. Yleensä lasillinen tai pari mehua on auttanut, mutta vasta n. 25 minuutin päästä oireiden alkamisesta. Alan hätääntymään oloani enkä tajua syödä/juoda kun alkaa olemaan jo todella huono olo... Painoni on myös pudonnut enemmän tai vähemmän tahattomasti n. 5 kiloa tässä 4 kuukauden aikana. Voisiko heikottava olo johtua vaan tuosta painon putoamisesta? Syön kyllä suhteellisen terveellisesti, mutta jos vähäänkään pienennän annoskokoja alkaa tulemaan todella huono olo.
Olen siis 21-vuotias, muuten perusterve ja normaali painoinen.
Olen ehkä hieman luulotautinen, mutta en kehtaa asiasta mainita miehelleni... Enkä sen enempää lääkäreitäkään vaivata.
Mitä mieltä olette?
1-tyypin diabetes(kö)?
5
132
Vastaukset
- Ei välttämättä
Oletko mitannut verensokerin? Muutama kerta aamulla 12 h paaston jälkeen näyttää jo aika paljon. Vielä kun muutaman kerran mittaa juuri ennen päivän pääateriaa ja 2 h sen jälkeen, näkee miten verensokeri käyttäytyy. Paastoarvo pitäisi olla mielellään alle 6, samoin ennen ateriaa oleva lukema. 2 h jälkeen lukema pitäisi olla alle 8. Tarkat vertailuarvot löytyy käypähoito-ohjeista.
Eikö lääkärikäynnillä otettu verensokerimittausta? Jos olisit selittänyt samalla tavalla oireitasi, olisi lääkärin luullut sulkevan diabeteksen ensimmäisenä pois, koska sen voi mitata helposti. - luulotautinen
Ei tullut puhetta ollenkaan verensokeriin liittyen. Nuo heikotus/tärinä yms oireet ovat vasta ilmaantuneet tuon lääkärissä käynnin jälkeen. Voisi kysäistä seuraavan kerran kun käyn, jos sokerit tarkistaisi.
Kävin lääkärissä kun aloin ihmettelemään epämääräistä huimausta ja huonovointisuutta, vaikka olisikin syönyt ihan ok ja levännyt. Luultavasti on vaan niska- ja hartiasärystä johtuvaa jännitystä, onhan nyt aika stressaavaa kuiteskin. Järkky jano on kyllä ihmetettänyt pidempään, mutta olen jo alkanut tottumaan siihen... Suuta alkaa kuivaamaan heti juomisenkin jälkeen.
Miten muuten terveellä ihmisellä ilmaantuu tuo verensokerin lasku? Voiko olla ihan normaalia oirehtilua jos verensokeri laskee paljon 4 tunnissa? Yleensä syön tasaisin väliajoin jonkun hedelmän ja juon kupin kahvia jossa on sokeria kun alkaa tulemaan väsynyt olo... Väillä jos unohtuu niin alkaa tulemaan tosi uupunut ja hieman sekava olo. Voisi varmaan johtua tästä kuumuudestakin? :D - ,
Aloittaja
Lääkäriin, pikkujuttu tarkistaa etkä tarvitse toivottavasti päätäsi turhaan vaivata.
terv Veijo - luulotautinen
Tuli vielä mieleen yksi "oire". Tekstin lukeminen on ollut hieman hankalaa viime aikoina. Oikestaan jo pari kuukautta. Tuntuu kuin tarkennus ei toimi oikein kunnolla ja välillä teksti näkyy epäselvästi tai kahtena. Liene sitten tuijottanut liikaa ruutua vaan... Siitäkin tietty voi johtua tuo ajoittainen päänsärky.
äh... mitä enemmän asiaan perehtyy, niin sitä enemmän tuntuu, että oireita löytyy... Luulotautisuus on aivan varmasti, muista sitten en tiedä... :D- Lääkäriin mars!
Sitä suuremmalla syyllä lääkäriin! Jos verensokerit ovat korkealla, sekin voi aiheuttaa näköhäiriöitä. Terveyskeskuksesta voi saada nopeammin ajan hoitajalle ja hän voi mitata verensokerin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202232Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742173Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä422053Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma511427- 741366
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46893Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?61870Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8771- 52743
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi33734