Miten 16- vuotias voi saada masennuslääkkeitä?

anna.random

Mulla on ollut jo n. 3 vuotta sellainen alankuloinen ja "kuollut" olo. Sitä on vaikea kuvailla, välillä vaan tuntuu etten ole edes elossa, koska en välitä mistään eikä mikään kiinnosta. Vähän niinkuin "kävelisi unissa". Tunne on vhavistunut vuosien aikana. Esim. jos olen kavereiden kanssa haluasin vaan päästä kotiin nukkumaan. Olen todellä väsynyt, itkuherkkä, kärsin uniongelmista, en pysty keskittymään asioihin ja stressistä usein.

En ollut ennen tälläinen, vaan olin sosiaalinen ja iloinen ihminen. Minulla on ihana perhe ja ystävät, joten se ei ole siitä kiinni. En ole myöskään kokenut mitään traumaattista joka olisi voinut aiheuttaa tämän alankuloisuuden tunteen.

Kävin puhumassa terkkarin kanssa vihdoin tänä keväänä, muttei se tuntunut luontevalta. Terkkari vaan laittoi tekemään jonkun itsetuhoisuus testin, eikä oikeasti edes vaikuttanut siltä, että sitä kiinnostaisi pätkääkään.

Olen nyt 16, joten en edes pääsisi minnekään puhumään, vaan terkkari ohjasi minut johonkin nuorten kriisipisteeseen. En vaan usko, että tuntemattomille puhuminen auttaisi minua. Onko mahdollista, että masennus on johtuu pelkästään biologisista syistä, eikä sillä tarvitse olla mitään traumaa/ihmeellisempää taustalla? Miten alle 18- vuotias voi saada masennuslääkkeitä ilman, että vanhemmat saisivat tietään ja että se ei maksaisi kauheasti?

20

3202

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aika parantanee

      Ei alle 18-vuotiaille määrätä (ainakaan ainoaksi) masennuksen hoidoksi lääkkeitä kuin poikkeustapauksessa. Ensinnäkään niiden tehoa ei ole todistettu, ja niiden turvallisuus on kyseenalainen. Ei nuorelle voida antaa masennuslääkereseptiä kouraan ja sillä selvä.

      Masennuksen hoito ei yleensäkään tapahdu tosta vaan, ei se käy niin, että jokin hoito vaivaan saadaan (kirjaimellisesti) kuin apteekin hyllyltä. Kannattaisi ehkä käydä jossain puhumassa - se saattaa tuntua turhalta, mutta masentuneisuus vaikuttaa tähänkin pessimismiin.

      Mikä sinua kiinnostaa? Missä olet hyvä? Kirjoitusasusta voi päätellä, ettei sinulla ainakaan oppimisessa tai lahjakkuudessa ole ongelmia.

    • 8+18

      Mulle ainakin lääkkeitä tuputettiin joka suunnasta kun pääsin/jouduin psykiatrisen hoidon piiriin, olin sillon 16v. Ekalla kerralla ei tarvinnut istua kun 10min psykiatrin tuolissa ja täyttää muutama lomake niin alettiin jo puhumaan lääkityksestä. Mutta alaikäsen tapauksessa asiasta keskustellaan aina vanhempien kanssa.
      En kuitenkaan suostunut mihinkään lääkitykseen ja hyvä niin. En usko että loppujen lopuks on hyvä kontrolloida ihmisen psyykettä lääkkeillä ja vielä ne kaikki sivuvaikutukset... mutta joillekkin tietysti voi sopiakin.
      Ensisijainen hoitomuoto on terapia ja keskustelu. Lääkkeitä voi sitten käyttää apuna pääsemään pahimman yli, että pystyy keskittymään itse kuntoutukseen.

      • erikoinen tappaus

        puhuminen ja terapia ei välttämättä sovi kaikille. tuntemuksistaan avautuminen jollekkin vanhalle kalkkunalle tai körökörökirkkoon terapiat saattaa vain lannistaa joitakin ihmisiä enemmän.

    • nonSSRI

      Joku häpeä sinulla on kun et halua "puhua tuntemattomille", joilla on vaitiolovelvollisuus.

      Ei sen trauman tai häpeän tarvitse olla mikään kovin ihmeellinen, on vain sattunut pahaan paikkaan tai aikaan. Ja sitä paitsi sitä mielellään ihannoi vanhempiaan, koska on niin pelottava ajatella, että olisivat olleet paskamaisia. Siksi ilmeisesti pelkäät myös sitä, että saisivat selville sinun olevan masentunut.

      Masennus ei ole mikään aivosairaus, jossa vaan aivot menisivät yhtäkkiä epäkuntoon. Ns. masennuslääkkeet ovat oireidenmukaista hoitoa eli lievittävät sitä tuskaista tunnetta, jos toimivat. Ne eivät siis paranna varsinaisesti masennuksen syytä.

      • No jaa...

        Masennuksen syytä? No mikä sen sitten parantaa? Sehän on sattunut, tapahtunut tosiasia? Siis se trauma, jonka oletetaan olevan tapahtunut.

        Tässä kokonaan unohdetaan ihmisen geneettinen perusta ja yleensäkin koko biologinen puoli.

        Eivät ne traumatkaan jonain epämääräisenä henkimaailman asioina aiheuta masennusta. Ei ihmisen psyyke ja tunne-elämä lepattele jonain henkisenä ei-materiaalisena ("sieluna") irrallaan biologiasta. Tunne-elämän ilmiöt tapahtuvat keskushermostossa ja ne myös konkreettisesti muokkaavat hermostoa, varsinkin lapsuudessa ja nuoruudessa, mutta myös läpi elämän. Tähän perustuu myös psykoterapeuttisen hoidon teho: terapeuttiset kokemukset vaikuttavat konkreettisesti hermostoon siinä missä lääkemolekyylitkin, eri tavalla vain.

      • nonSSRI
        No jaa... kirjoitti:

        Totta kai aivoissa tapahtuu kaikenlaista. Mutta mitataanko oikeita asioita? Ja aivot & hermosto ovat hyvin dynaamisia ja muovautuvia. Myös lumelääkkeillä voi toipua masennuksesta ja toipuukin kaksoissokkkokeissa joskus jopa paremmin kuin varsinaisela lääkkellä. L

        ääketeollisuus vaan julkaisee vain ne onnistuneet. On voinut olla tuloksena 8 tutkimusta, joissa lääke on ollut huonompi tai yhtä hyvä kuin lume ja 2 tutkimusta, joissa lääke on ollut parempi. Ja tuolla perusteella pillereitä pidetään tehokkaina.

        Miksi psykoterapialla masennuksesta toipuneet eivät masennu niin helposti kuin keskushermostolääkkeitä popsineet?

        Ja ihan virallistenkin tutkimusten mukaan genetiikalla on hyvin pieni merkitys ihmisen masentumiseen (jotain alle 10 %) ja geeneiläkään ei ole mitään merkitystä, jos ei ole stressiä/traumoja.

        Ihmisen tahtojen ja toiveiden redusoiminen eli latistaminen aivokemiaksiedustaa 1970-luvun behaviorismia, jolloin myös ihmistä pidettiin tabula rasana, (tyhjänä tauluna), joka voidaan kemialla, sähköshokeilla ja manipuloinnilla voidaan ihminen Ihminen ei ole kone.

        Biologinen psykiatria tutkii seurauksia, ei syitä.

      • psykolässytys
        nonSSRI kirjoitti:

        Kaikki masennusoireista kärsivät siis ovat traumatisoituneita? He eivät vain tiedä sitä itse. Psykoterapeuttitäti tai -setä sitten työkseen tyrkyttää heille surkeutta, stressiä ja traumaattista lapsuutta. Tämänkö pitäisi parantaa masennusta?

      • nonSSRI
        psykolässytys kirjoitti:

        Valitettavasti se ei ole psykolässytystä, vaan käy ilmi myös biologisen psykiatrian tutkimuksista.

        Mitä enemmän traumoja /stressiä elämässä sitä todennäköisemmin ihminen masentuu. Korrelaatio on todella selvä ( p

    • ppppjjss

      En osaa oikein muuta sanoa,kuin että 28 kappaletta Mirtazapin nimistä depresiolääkettä maksaa alle 4€.Hyvää vointia!

    • jcodfo

      Pimeästi kadulta ei muuten...:/

      • ..............

        Katukaupassa tuskin on masennuslääkkeitä hirveästi liikkeellä, koska ne eivät sovellu huumekäyttöön.

    • minä täällä jossain

      PTSD...voin ystäväiseni.

      Eksyin viemäri verkostoon 15 vuotiaana
      ja ahtaanpaikankammo iski nyt 15 vuotta myöhemmin,
      eli kyllä se kuule vaan voi olla joku pieni pala lapsuudesta..
      mitä ei ihan heti yhdistä.

      Ja ihan ekanan kannattaa puhua vanhemmille niin pääset
      perheneuvolaan ja kunnon hoitoon.
      Ennen kaikkea puhumaan asioista!

      Lääkkeisiin en usko, olen kaikki maailmassa olevat
      syönyt mutta sopii niitäkin kokeilla.

    • tehoaa..

      paremmin kuin masennuslääkkeet kokemusta on maksaa jonkin verran l. ravintolisät,
      E-EPA omega 3 kalanmaksaöljy, B-ryhmän vitamiinit, D-vitamiini, lapin koivuntuhka hivenaine täydennykseen suosittelen max. annostusta aluksi
      D-vitamiinia kesällä vähemmän syksyä kohden annostusta voi lisätä.
      B-vitamiini on turvallinen vesiliukoinen vitamiini joten sitä ei voi saada yliannostusta.
      Kalanmaksaöljyä voit hitaasti nostaa n.>4kk jälkeen 2X max. suosituksesta.
      Masennus on aivojen krooninen tulehdustila.
      Lisäksi berberin 2-3 tablettia päivässä, kaikkia näitä saa luontaistuotekaupoista.
      Syö terveellisesti vältä sipsejä,ranskanperunoita ja limsaa eritt. makeutusaineita sisältäviä.
      Pidä itsesi kunnossa ja huolehdi ystävyyssuhteista, nauti elämästä.

      • vielä...

        kalanmaksaöljystä E-EPA eli puhdistettua sellaista ja vuoden päästä aloituksesta voit laskea ylläpitotasolle esim.suositeltuun yhteen tablettiin päivässä.

      • non SSRI

        Näistä huuhaa tuotteista ei ole sitäkään todistusaineistoa kuin mielialalääkkeistå.

        TÖRKEÄÄ markkinointia täälä.

        Ne on silkkaa rahastusta.

        Jos joku väittä toipuneensa masennuksesta noilla tuotteilla. Hän joko ei ole oikeasti masentunut tai/ja homma on lumetta. Lume tehoaa tunnetusti depressiopotilaisiin.

        "Masennus on aivojen krooninen tulehdustila."

        Tämä on propagandaa. On tutkittu, ei ole mitään todisteita, siis tieteellisiä-

      • ed.
        non SSRI kirjoitti:

        kerron vain mikä on toiminut kohdallani olen kärsinyt burn outista, vakavasta masennuksesta ja "epämääräisestä ahdistuksesta" sekä sosiaalisten tilanteiden pelosta edelleenkään keskittymiskykyni tai luottamukseni ihmisiin ei ole palautunut tai että olisin työkykyinen mainittakoon että työstäni nämä oireet tulivat syrjintä / kiusaaminen,epäselvä työnkuva ym, liikkua jaksan säännöllisesti 2-5krt vko huhtikuusta alkaen.
        Krooninen tulehdustila on yksi teoria teorioitten joukossa jonka puolesta on tieteellistä näyttöä jos vaivautuu ottamaan asioista SELVÄÄ:

        Tutkimus tukee Upsalan yliopiston tuoretta havaintoa: Anoreksiaa ja masennusta potevilla nuorilla on omega-3-rasvahappojen puute ja liian suuri omega-6/omega-3-suhde (Acta Paediatrica 2011). Asia tulisi korjata antamalla heille ruoan lisänä reilusti E-EPAa. EPA näet on tehokas omage-3-rasvahappo masennuksessa (J Am Coll Nutr. 2009).
        http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2110

        En minäkään allekirjoita kaikkia Tolosen väitteitä mutta berberin ja omega 3
        olen käyttänyt keväästä alkaen.

    • nonSSRI

      Siinä yhdessä tutkimuksessa:

      Physically inactive (%)51.763.7

      • Omega 3

        Olen kanssasi samaa mieltä että masennus on se syy miksi tulehdusarvot
        ovat korkealla, se että pystyin olemaan työelämässä niinkin pitkään jatkuvan
        stressin kanssa katsoisin osaltaan johtuvan terveellisestä ruokavaliosta sekä ravintolisien käytöstä,
        uskomukset ja sosiaalinen tuki ovat niitä tärkeimpiä asioita.
        sosiaalista tukea ei ole mutta hetkittäin olen voinut muuttaa omaa uskomusjärjestelmääni myös sen suhteen ettei lääketeollisuuskaan ole muutakuin omia etujaan ajava intressi sitä tukee lääkäreitten koulutuskin jossa ei nähdä ravitsemuksellista puolta hoidoissa.
        kyllä koen varsinkin berberin ja omega 3 auttavan sillä en usko yleensäkään helposti ellen kokeile itse mikä toimii siis nämäkin auttavat vain
        nopeammin palautumaan tärkeintä on muuttaa näkemys itsestä, ns. tiedostava läsnäolo omista ajatuksista ja uskomuksista.
        Ihan samalla tavalla lääketeollisuuskin markkinoi oikeastaan röyhkeämmin suoraan lääkäreille tuotteitaan, turvallisemmaksi tulisi syöttää lumelääkkeitä.

        itsellänikin oli pahimpaan aikaan masennusta ravinto turhan yksipuolista joten kyllä näitten tuotteiden käyttö on suositeltavaa.

      • Omega 3
        Omega 3 kirjoitti:

        eikä niiden tarvitse olla Tolosen valmisteita minkä tahansa valmistajan, käytän ainoastaan Tolosen berberiniä kun muihin valmistajiin en ole törmännyt.
        markkinamiehiä se lääketeollisuuskin on joten on turha olla sinisilmäinen heidänkään motiiveista.
        http://masennus.nettisivu.org/

    • Omega 3

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      77
      798
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      147
      778
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      676
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      663
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    9. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      521
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      469
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      436
    16. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      421
    17. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      39
      415
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      404
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      400
    Aihe