Kuluttajariitalautakunta ja autoliikkeet

Päätöksiä

Tammiston Autovaruste Oy, Tuusula
"Asiakas osti käytetyn henkilöauton 4 600 eurolla. Muutaman päivän kuluttua selvisi, että autoa oli kolaroitu ennen kaupantekoa. Vakuutusyhtiö oli lunastanut auton, joten siinä oli merkittäviä vaurioita. Asiakas vaati 1 000 euron korvausta tai kaupan purkua. Lautakunnan mukaan 10 prosentin hinnanalennus oli riittävä hyvitys. Myyjän piti maksaa asiakkaalle 460 euroa."

Autopale Oy, Jyväskylä
"Asiakas osti käytetyn auton 6 000 eurolla. Kaupanteon yhteydessä vaihdelaatikossa ilmeni vikaa, joten asiakas ja myyjä sopivat sen vaihtamisesta uuteen. Vaihdelaatikko vaihdettiin, mutta se osoittautui käytetyksi. Asiakas vaati myyjältä 400:aa euroa. Lautakunta tulkitsi kuitin perusteella, että asiakas ja myyjä olivat sopineet nimenomaan uudesta vaihdelaatikosta. Myyjän piti hyvittää asiakkaalle 400 euroa."

Juha Orenius Oy, Jyväskylä
"Asiakas osti käytetyn auton 9 990 eurolla. Moottorin varoitusvalo paloi jo kaupantekohetkellä, joten kauppakirjassa sovittiin, että myyjä korjauttaa vian. Näin tehtiinkin, mutta vika uusiutui. Yhteensä autoa korjattiin neljä kertaa, joista kolmannen kerran jälkeen autossa ilmeni öljyvuotoa. Asiakas vaati myyjältä ja korjaamolta 900 euron korvausta ja lisäksi myyjältä 400:aa euroa. Lautakunta katsoi, että autossa oli virhe. Asiakas ja korjaamo eivät olleet myyjään yhteydessä kuin ensimmäisestä korjauksesta. Myyjä ei siis ollut vastuussa vioista. Korjaamon palvelussa oli kuitenkin virhe. Sen piti maksaa asiakkaalle 900 euroa."

http://www.kuluttaja.fi/fi-FI/mustalista/

17

2271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Musta lista

      Musta lista kertoo niistä yrityksistä (mm. autoliikkeistä), jotka eivät ole maksaneet kuluttajille korvauksia Kuluttajariitalautakunnan päätöksen mukaisesti

      1.
      Prokim Oy, Helsinki
      www.nettiauto.com/prokim

      2.
      AutoPlaza Oy, Helsinki
      www.autoplaza.fi

      3.
      MK-Auto Oy, Helsinki
      www.herttoniemenautomyynti.com

      4.
      MW Group, Vantaa
      www.munchenwagen.fi

      5.
      Nord Auto Import Oy, Espoo
      www.autotuonti.fi

      6.
      Keijo Lehtonen Oy, Mäntsälä
      www.autokauppias.fi

      7.
      PS Yhtiöt Oy, Tuusula
      www.automania.fi/yhteystiedot.htm

      8.
      André Euro Centre Oy, Tuusula
      www.nettiauto.com/andeeurocentre

      9.
      Easy KM Oy, Tampere
      www.easykm.fi

      10.
      Sompac Oy, Ylöjärvi
      www.google.fi/#hl=fi&q=0400-333126&aq=&aqi=&aql=&oq=0400-333126&gs_rfai=&fp=c31ed517d1782cdf

      11.
      MK Autotalo, Kempele
      www.uusiautotalo.com

      12.
      Eastwest Import, Huittinen
      www.nettiauto.com/eastwest

      13.
      Auto-Kalliomaa Oy, Pori
      www.porinvaihtoautot.net/autokalliomaa

      14.
      Automyynti Witikka Oy, Kajaani
      www.witikka.fi/index.php?option=com_frontpage&Itemid=1

      www.hs.fi/talous/artikkeli/Mustalla listalla olevat yritykset/1135257107368

      • Musta lista

        Musta lista kertoo niistä yrityksistä (mm. autoliikkeistä), jotka eivät ole maksaneet kuluttajille korvauksia Kuluttajariitalautakunnan päätöksen mukaisesti.

        1.
        Jagro Oy, Espoo
        www.autosilta.com

        2.
        Autoparatiisi Oy, Helsinki
        www.netcar.fi/autoparatiisi

        3.
        Auto Sein Oy, Hyllykallio
        www.autosein.fi

        4.
        Astrum Auto Oy, Salo
        www.astrum.fi

        5.
        Delta-Auto Oy, Oulu
        www.delta.fi

        6.
        EsaMatti Oy, Pori
        www.esamatti.fi

        7.
        PS-Yhtiöt Oy, Kellokoski
        www.automania.fi/yhteystiedot.htm

        8.
        Prorex Oy, Mikkeli
        www.cylex.fi/kaupunginkartta/prorex-oy-10528319.html

        http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Kuluttajariitalautakunnan mustalla listalla 40 yritystä/1135252432192


      • Jepujee.
        Musta lista kirjoitti:

        Musta lista kertoo niistä yrityksistä (mm. autoliikkeistä), jotka eivät ole maksaneet kuluttajille korvauksia Kuluttajariitalautakunnan päätöksen mukaisesti.

        1.
        Jagro Oy, Espoo
        www.autosilta.com

        2.
        Autoparatiisi Oy, Helsinki
        www.netcar.fi/autoparatiisi

        3.
        Auto Sein Oy, Hyllykallio
        www.autosein.fi

        4.
        Astrum Auto Oy, Salo
        www.astrum.fi

        5.
        Delta-Auto Oy, Oulu
        www.delta.fi

        6.
        EsaMatti Oy, Pori
        www.esamatti.fi

        7.
        PS-Yhtiöt Oy, Kellokoski
        www.automania.fi/yhteystiedot.htm

        8.
        Prorex Oy, Mikkeli
        www.cylex.fi/kaupunginkartta/prorex-oy-10528319.html

        http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Kuluttajariitalautakunnan mustalla listalla 40 yritystä/1135252432192

        Noissakin on typerää, ettei tiedä, mihin yritykset ovat syyllistyneet.


      • Tähän syyllistyneet
        Jepujee. kirjoitti:

        Noissakin on typerää, ettei tiedä, mihin yritykset ovat syyllistyneet.

        Ne ovat jättäneet noudattamatta Kuluttajariitalautakunnan suosituksia. Toisin sanoen ne ovat polkekeet törkeästi autojen ostajien laillisia oikeuksia.


    • 1+205

      Aloittaja,

      oliko sinulla kopiointilupa ?

      toivottavasti.

      • KYLLÄSTYNYT NIPOIHIN

        ONKO SULLA JOKU ONGELMA ?


      • Oletko listalla?
        KYLLÄSTYNYT NIPOIHIN kirjoitti:

        ONKO SULLA JOKU ONGELMA ?

        Kun noin harmittaa.


      • 2+206

        1 205,

        onko sinulla lupa huijata asiakkaita?

        toivottavasti.


    • Intendentti

      Osaa artikkelista, kuten tuossa edellä, saa lain mukaan siteerata aivan vapaasti, kunhan lähde mainitaan, ja niin on nytkin aivan asiallisesti tehty.

    • huijatuksi tullut

      Todella törkeää ja järjestelmällistä asiakkaan huijausta harrastaa eastwest import, huittisista. Älkää ostako ko firmasta mitään!

      • Ei lain voimaa

        Arvatkaa neidit mitä voitte pyyhkiä kuluttajasuojalautakunnan päätöksillä?

        Niillä kun ei oikeasti ole mitään merkitystä, ja mitään ette voi!

        Joten kirjoitelkaa lopun ikäänne ihan minne lystäätte.


      • jos ei merkitystä
        Ei lain voimaa kirjoitti:

        Arvatkaa neidit mitä voitte pyyhkiä kuluttajasuojalautakunnan päätöksillä?

        Niillä kun ei oikeasti ole mitään merkitystä, ja mitään ette voi!

        Joten kirjoitelkaa lopun ikäänne ihan minne lystäätte.

        Miks sua sitten hermostuttaa Rouva!?


    • foliohattuko?

      Kuka viitsii kaivella tänne noita vanhoja juttuja?
      Käytkö täysillä?

      • -Onnettomille-

        Vastaus:

        Kun ei omaa elämää ole, ja rahaa ei koskaan ole ollutkaan niin aletaan tonkia vanhoja.....


        Jos keskittyisitte edes prosentin omaan onnellisuuteenne kun keskitytte sataprosenttisesti muiden onnettomuuteen ,niin oma elämä voisi joskus muuttua, ja se on se mihin voitte oikeasti vain ja ainoastaan vaikuttaa, no tämä menee suurimmalta osalta yli ettekä sitä voi koskaan ymmärtää saatika toteuttaa........


      • Ei saa suuttua.
        -Onnettomille- kirjoitti:

        Vastaus:

        Kun ei omaa elämää ole, ja rahaa ei koskaan ole ollutkaan niin aletaan tonkia vanhoja.....


        Jos keskittyisitte edes prosentin omaan onnellisuuteenne kun keskitytte sataprosenttisesti muiden onnettomuuteen ,niin oma elämä voisi joskus muuttua, ja se on se mihin voitte oikeasti vain ja ainoastaan vaikuttaa, no tämä menee suurimmalta osalta yli ettekä sitä voi koskaan ymmärtää saatika toteuttaa........

        Mustalla listalla on taas uusia autoliikkeitä, joten ei tämä ole mitään vanhojen kaivamista.

        On se kumma kun pitää aina hermostua tuolla lailla. Minun mielestäni liikkeiden pitää toimia nuhteettomasti kerätäkseen luottamusta.

        En siis tarkoita, että ed. mainituilla liikkeillä olisi jotain selvitettävää, mutta ei tuollainen koskaan hyvältä näytä, sen kai myönnät itsekin.


    • Eikö kauppa käy enää

      Olet siis Mustalla listalla.

    • VOI HUUHAA

      Noihan on vaan suosituksia, joilla ei ole mitään merkitystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 598
      9741
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      9
      2431
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      204
      1710
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      22
      1471
    5. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      71
      990
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      41
      937
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      74
      842
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      842
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      41
      792
    10. Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee

      Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä
      Ikävä
      75
      714
    Aihe