Puolivillainen Willa

Shoppaaja

Kävin sitten katsastamassa tämän paljon puhutun ja mainostetun kauppakeskuksen.

Eipä se paljon uutta tarjonnut, vanhoja kauppoja muuttanut uusiin tiloihin.

Muutama uusi tuttavuus ja ruokapaikkoja yli omien tarpeitten.

City-market, hyvät näyttivät olevan valikoimat, mutta aivan liian iso. Kävellä saa aivan sairaasti jos jotakin haet. Vanhukset ja muuten liikuntarajoitteiset ovat unohdettu täysin, ei ne jaksa koko kauppaa kiertää päästäkseen ruokaostoksille, ehkä se ei ole tarkoitettukaan sille ryhmälle, nehän voi hakea ne eväänsä muualta esim. Siwasta. Eivät sitten ole siellä pyörimässä jaloissa.

Muutenkin pettymys koko mesta. Kauppakeskuksia on tullut nähtyä eripuolella maailmaa.
Jos tehdään niin tehdään kunnolla ja kaupat ja valikoimat sen mukaan ettei taas huomata että on jäänyt kehityksestä jälkeen kuten Jussintori ja Sampotalo.
Varmaan 10 vuoden päästä alkaa itku että liian pieni pitää saada lisää kauppoja.

Olisin kaivannut Marimekolta kunnon myymälää jossa olisi tilaa ja valikoimaa.
Samoin Aleksi 13 meni puihin miksi? Onneksi sentään saatiin Vilan liike.
Riversin liike olisi myös ollut kiva, mutkattomia ja helppohoitoisia vaateita.
Olisihan noita ollut, mutta nyt menään näillä, kunnes joku huomaa että ei riitä.

63

1156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jubinaa

      Näin yrittäjänä enkä Villaan menneenä on tuo Villa tuonut minulle lisää asiakkaita koko loppuviikon. Menevät sinne suuret toiveet mukanaan ja tulevat sitten ulos äimänkäkenä ja sen jälkeen kaupungin muihin liikkeisiin mistä löytyy tavaraa vielä enemmän - sitä mitä hakevat. Mutta yrittäjänä ei ole kannattavaa mennä Villan tyyppisiin keskuksiin ollen auki 7 pvää viikossa nelinkertaisella vuokralla henkilökulut kasvavat tuplaksi.
      Ihmiset voisivat myös vähäisen käyttää ihan omaa luovaa järkeään mihin menevät "ostamaan" ja mihin viettämään aikaa.
      Ai niin, kuulemma Hyvinkään ent. ajanviettopaikoissa taputetaan käsiä kun pissikset, ym. nuoriso on siirtynyt Villaan räkimään ovensuuhuh ja juomaan Batteryään Villan sisäpenkeille!

      • TODELLISTA FAKTAA

        30.3.2012 13:00 Kommentoi

        Paula Korva saavutti hiljattain menestystä lyhytelokuvallaan Hypermarket Nation, joka kertoo Nikinmäen lähikaupasta. Helsinkiläisohjaajan dokumentti voitti kotimaisten alle 30-minuuttisten elokuvien sarjan Tampereen elokuvajuhlilla.

        Dokumentti tuo esille, miten monet ovat hylänneet lähikauppansa kaukana olevien halvempien hypermarkettien takia.

        Nikinmäen lähikaupankin tulevaisuus on vaakalaudalla, sillä jättikaupat uhkaavat viedä sen asiakkaat. Lisäksi sitä pyörittävät Palménin veljekset jäävät muutaman vuoden päästä eläkkeelle, eikä jatkaja ole tiedossa.

        Elokuvan sanoma on, että ihmisten tulisi suosia lähikauppojaan. Korvan mielestä ne luovat asuinalueille yhteisöllisyyttä ja säästävät ympäristöä.

        – Jos asuinalue on vain nukkumalähiö, jossa ei ole kauppoja tai muita palveluja, kadut kuolevat.

        Tutkimusten mukaan kuluttajat arvostavat, että kodin lähellä on pieni kauppa.”

        Korvan mielestä amerikkalaistyylisiä hypermarketteja pitää vastustaa, koska ne lisäävät yksityisautoilua, vähentävät ihmisten hyötyliikuntaa ja näivettävät kaupunkikeskuksia. Hänestä kauppojen tulisi sijoittua kaupunkien keskustaan julkisiin tiloihin, katujen ja torien äärelle, eikä etäisiin persoonattomiin halleihin.

        Korva lyttää isot kauppapaikat, etenkin Vantaan Jumbon.

        – Pääkaupunkiseudun vastenmielisin kauppakeskus on Jumbo. Yritäpä tulla sinne julkisilla. Paikka halveksii autottomia ja vanhuksia. Sinne ei ole edes kunnon tienviittoja. Ja ympärillä on pelottavaa teollisuusaluetta.

        Korva oudoksuu, miten S-ryhmä ja K-kaupat ovat voineet pystyttää markettejaan ilman, että ihmisiltä olisi tiedusteltu, millaisissa kaupoissa he tahtoisivat asioida.

        – Tutkimusten mukaan kuluttajat arvostavat, että kodin lähellä on pieni kauppa, Korva alleviivaa.

        Hänestä hypermarkettien rakentamista tulisi rajoittaa tiukentamalla lakeja. Esimerkiksi Tanskassa niitä ei saa rakentaa taajamien ulkopuolelle.

        Ohjaajan mukaan moni on tuntenut piston sydämessään hänen dokumenttinsa takia.

        – En ole kuullut, että joku olisi lopettanut hypermarketissa käymisen, mutta moni on alkanut suosia aiempaa enemmän lähikauppaansa.

    • henkka......

      Noh.... ei vielä kannata tuomita. Willahan on valmis vasta lokakuussa, kun toinen os saadaan valmiiksi. Uusia liikkeitä aukeaa silloin n. 38 uutta liikettä, että saa nähdä...

      • Tuokaa ruokaa

        Ja mitähän ne liikkeet on varmaan Hese, Mäkkäri, Subway, Rax, Kotipizza, Picnic, ym. ruokapaikat muutenkin hyvinkääläiset ovat hyvin syönyttä porukkaa että tätä lisää, sitten kun on syöty hyvin ja terveys mennyt tarvii puhelimia joten DNA, Elisa, Sonera jne. Mehiläinen hoitaa kun olet syönyt itsesi kipeeksi, halpis Olhsonsieltä saat kaikkea kivaa ja tosi edullisesti, ja jos kaiken sen ylellisen ruokapaikka tarjonnan vuoksi olet lihonnut niin ettei vaatteet mene enää päälle niin kipaiset vaan Henkkaan ja Maukkaan jossa on tosi pieniä kokoja ja halvalla, mutta muista ottaa vaseliinia mukaan että mahdut niihin vaatteisiin, varsinkin jos oot tätä tavallista suomalaista kokoa, toinen vaihtoehto on tietysti kurvata Haloselle joka on luvannut tulla pelastamaan meidät ylensyöneet kauppakeskus shoppaajat. On se vaan niin kivaa että saatiin kunnon pikaruoka kauppakeskus, ei nälkä yllätä.

    • Närkästynyt

      Just meitsiä pisti kanssa silmään nämä pissikset juoksivat kun päättömät kanat ja meuhkasivat, käytävät täynnä näitä meidän tulevia velttoja veronmaksajia. Porttikielto vaan, jos kuluttavat aikaansa eivätkä osta mitään. Ihan hirvittä se rään määrä mitä siinä ovien pielessä tulee olemaan kun oikein saavat rääsänsä kulkeen Hyi helvetti. Ja yritäjälle tiedoksi että mielummin asioin pienessä siistissä kaupassa jossa saan kunnon palvelua kun juoksen joidenkin tarjousten perässä, kuten nyt nähtiin kun pesukoneet ja telkkarit oli tarjouksessa koko Hyvinkään köyhät sekosi. Että silleen. Kiitos pikku kaupoista.

    • BiBou

      Upea paikka. Enpä ihmettele jos nuoriso ottaa paikan omakseen. Melkein toivon olevani itsekin vielä nuori, että pääsisi notkumaan Willan käytäville. Oikein hyvin ovat onnistuneet kauppakeskuksen suunnittelijat tällä kertaa. Viihtyisä ja vetovoimainen on. Nyt on tietysti ollut avajaisruuhkat, mutta kyllä ne siitä helpottavat.

    • Shopaholic 40

      Itse vielä nuorena onnistuin väsyttämään itseni kun muutaman tunnin siellä katselin paikkoja. Samalla totesin,ettei osunut ainakaan silmiin kuin 2 pientä rimoista tehtyä penkkiä vierekkäin. Pituuttakin oli ehkä 120cm/penkki. Nämä näin yläkerrassa.
      Eli siis, ei tarvitse kenenkään vajaakuntoisen tai vanhemman kuljeskellä nuorten, energisten uraputki-ihmisen jaloissa, koska levähdyspaikkojan ei ole. Suunnittelun kukkasia tämäkin. Tiedän ainakin, ettei kannata lähteä Willaan anoppien ja mummojen kanssa. Eikä varmaan mennä sinne edes syömään, koska mieluummin mennään vaikka Jumboon tai itkseen, missä sentäs on huomioitu vanhempikin väestö.

      Olis se saanut se juontokin tulla hieman hiljemmalla niistä ämyreistä. Lähinnä ärsytti se jumalaton meteli, eikä se tullut asiakkaista.

      Hienoo tietysti, että pyritään saamaan tännekin peräkylään isompi kauppakeskus, mutta toteutuksessa olisi kyllä pitänyt ottaa muitakin asioita huomioon kuin paikan ulkonäkö ja liikkeiden määrä.

      Kunnon bisnesmies/nainen tietää, että eläkeläisillä se raha on ja jos kukkaronnyörit aukeaa, pitäisi heidät huomioida EDES jollaintavoin.

      • Levähdyspaikkoja

        ei ole koska niiden käytön valloittaisivat densat ja räkivät kersat.Riihimäelläkin yhdestä kauppakeskuksesta poistettiin penkit juuri tuosta syystä.

      • Shopaholic 40
        Levähdyspaikkoja kirjoitti:

        ei ole koska niiden käytön valloittaisivat densat ja räkivät kersat.Riihimäelläkin yhdestä kauppakeskuksesta poistettiin penkit juuri tuosta syystä.

        Ai, kiva tietää. Herää kyllä kysymys, mitä varten vartijat ovat? Rosvojako? Tuskin niitä niin paljoa on, että päivän niiden vuoksi saa kulutettua. Totuus on se, että vartijat on a) nössöjä, b) liikkeiden johto haluaa nuoria paikalle piittaamatta siitä mitä tekevät (=hehän ostavat heti kun/jos on rahaa, c) paskaa välittävät koko asiasta. Sanoisin, että ollaan lähinnä vaihtoehtoa C.
        Puliveivareita tuskin paljoa on, ainakaan niin paljoa, että voisi sanoa niiden työllistävän, vai olenko ihan väärässä?
        Sanonpahan vaan, että eri aloilla tajutaan eri aikaan, missä ja kenen hyppysissä ne Suomen miljoonat on.....no, kun se lopulta tajutaan, syytellään siitäkin sitten kaikkia muita kuin itseä ;)
        Ah... odotan kuinka 10-15v kuluttua aletaan pauhaamaan siitä, kuinka vanhemmat ihmiset lyötiin laimin ja kusettiin omiin nilkkoihin :) Muistakaahan tämä kirjoitus siinä vaiheessa.
        Hauskaa kevättä vaan kaikille "bisnesihmisille".

      • Totuus kirvelee
        Shopaholic 40 kirjoitti:

        Ei tarvii odottaa 10-15 vuotta.Tuosta asiasta puhutaan jo nyt ja asia on kaikkien vastuullisten tiedossa..Päättäjillä on vain omat tärkeysjärjestyksensä.Kansa näytti jo mielipiteensä eduskuntavaaleissa.Miten käy syksyllä kun paikallisia päättäjiä valitaan.

    • Elmo49

      Tarkoitukseni on mennä tänään katsomaan tuota ihmettä. Pelkäänpä pahoin ettei löydy vanhemmille ihmisille esim. vaateliikettä. Miksiköhän? Kuitenkin paasataan siitä miten väestö ikääntyy (luonnollinen asia). Eivät kaikki yli viisikymppiset halua kulkea vanhoissa vaatteissa, joskus tekisi mieli jotain uuttakin mutta kun nämä Seppälän ja H&M:n vaatteet ovat vain teinejä varten.

      • pessi,

        Ei löydy meille yli viiskymppisille sieltä mitään. Ei kehtaa enään kulkea tässä iässä napapaidoissa ja piukeissa farkuissa, vaikka kyllä heitäkin vielä näkee, yli 50v ovat jämähtäneet nuorisomuotiin. Voisi vaikka pistää vedon pystyyn, että näistä avatuista putiikeista ei ole pystyssä monikaan kahden vuoden päästä. Kovat kulut, vuokrat ym, kylläs siinä saa kassa "laulaa" koko ajan.

      • Äijä 65 vee.
        pessi, kirjoitti:

        Kävin uudessa Cittarissa jo kolmatta kertaa päivittäistavaraostoksilla.Tänään ostin kalafileitä, jauhelihaa, lasagnelevyjä ja maitoa.
        Parkkihallista liukutasoa aulaan ja portilta kori käteen ja kalatiskille, aikaa meni noin kaksi ja puoli minuuttia, eli ei juurikaan kauemmin kuin entisessä ahtaassa Citymarketissa. Kalatiskiltä vasemmalle kiertäen maitohyllyn kautta kuiville elintarvikkeilla.
        Sisääntuloporteista on helppo suunnistaa ja huomioida mistä pääsee nopeimmin, eli voi väistellä juoruavia naisia.
        Tavarat löytyivät helposti, ensikertalaiset tavaroiden haeskelijat törmäilivät niskat kenossa jonkin verran kärryineen ja pari nuortaparia oli tukkimassa käytäviä rinnakkain kulkiessaan lastenrattaiden kanssa.
        Kassoille osuu hyvin, kauppamatka onnistui hyvin.
        Tavallinen supermarketti, ei valittamista, liikuntaa tarvitsee saada joka tapauksessa.

    • Elmo49

      Jep, kävin tänään tutustumassa ja pettymys oli. Citymarket on hyvä kunhan siellä oppii löytämään mutta että sinne päästääkseen pitää ajella liukuportaita ensin ylös ja sitten alas on kyllä suunnittelun kukkanen. Kyllä ruokakauppa pitäisi olla katutasossa että kaikki sinne helpolla pääsisi. Ei ole enää vanhuksilla ja huonojalkaisilla mitään asiaa sinne, eihän näitä kauppakeskuksia rakennetakaan kun nuorison tarpeisiin näköjään.

      • tiedän tiedän

        tottakai cittari olisi tullutkin katutasoon, jos se olisi onnistunut, mutta kun pikkukaupat vastustivat sitä.koska silloinhan kaikki ihmiset menisivät ja tekisivät ostoksensa pelkästään cittarissa, eivätkä suinkaan poikkeaisi sen jälkeen mihinkään pikku kauppoihin siellä. eli tarkoituksella ja ehkä vähän cittarin kiusaksikin, sinne joutuu mutkittelemaan portaitten kautta. :(((( mutta onneksi suorin yhteys sinne on tulla sisään sisäpihan kautta.

    • cittarissa tänään

      Kävin ensin Anttilassa, joten jätin fillarini siihen Anttilan sisäänkäynnin viereen kuten ennenkin. Aioin ensin mennä suoraan sisäkautta Cittariin, mutta sitten tajusinkin, että ostan painavia ostoksia, pesuaineita jne., joten liikaa matkaa kannettavana selkävaivaiselle. En itedä, olisko ne Anttilan kärryt saanut viedä mukanaan Cittariin...

      Vein fillarin sitten rappusia alas (talutin toki) kirjaston päässä olevan sisäänkäynnin viereen. Komea nuorimies (vartija) kertoi kysyessäni, että luiska pyöräilijöille on tulossa (näkyi olen kesken). Ei se kassien raahaamismatka nyt oikeastaan pidentynyt, tosin vanhassa Cittarissa saattoi viedä pantittoman kärryn jopa fillarin viereen. Nyt jouduin kyllä kiertämään Torikadun ylämäen kautta takaisin Hämeenkadulle, kun en uskaltanut ylöspäin niitä rappuja taluttaa ostoksilla täytettyä fillaria. Mutta parannusta on siis tulossa!

      Muuten kyllä meni näin naisihmisenä ilman huokailevaa urospuoliskoa aikaa liikaa kiertelyyn. Mutta kun tavarat kohta ovat tutuilla paikoillaan ei sitä mene (jos ei halua). Hienoa oli kun sai ostaa leikkeleitä tiskistä sunnuntainakin. Tosin se ei ole jokasunnuntainen juttu.

      Käytävien tukkeena olevat jutusteluporukat voisivat kyllä valita sellaisen paikan, josta ei muiden tarvitse mennä esim. punnitsemaan. Kun seurueeseen kuuluu muutama lapsonen ja heidän "autokärrynsä" ruuhka on valmis. Lapsilleen voisi myös opettaa väistämisen taidon, etteivät seiso keskellä käytävää hoo moilasina.

    • todella tietoa

      Mitä hörisette.

      Hyvä paikka on todellakin. Nyt voi jättää Jokelan hörhökaupat kokonaan rauhaan kun Willa on valmistunut.

      Huippu mesta.

      • Tuskin jengi

        on Jokelassa asti käynyt ostoksillaan,vaikka Riihimäellä Hyvinkääläisiä näkyi viikonloppuna.

    • Kummastunut niin

      Hyvinkäälle pari vuotta sitten muuttaneena en voi kun ihmetellä erästä juttua.
      Ennen kun kauppakeskus oli valmis, keskustelupalstoilla valitettiin, että kun Hyvinkäälle ei ole kunnon kauppoja. Ja kun uusi kauppakeskus saatiin auki niin jo alkoi heti valitus, että se on ihan turha ja kamala.
      En vaan voi käsittää, että eikö Hyvinkääläisille mikään kelpaa...
      Kaikki eivät kaikesta tykkää, mutta pitääkö aina ruikuttaa. Voi kiesus sentään....
      Pääkaupunkiseudulta muuttaneena on noita kauppakeskuksia tullut nähtyä jokunen, eikä minkään muun tuleminen ole aiheuttanut tälläistä kitinää kun täällä.
      Hyvinkää on muuten tosi mukava kaupunki asua, mutta tämä valitus ja marina ahdistaa....(eikä tarvitse kommentoida, että muuta takaisin sinne mistä tulit)
      Kasvakaa nyt valittajat aikuisiksi!

      • Keskustelupalstalla

        saa vapaassa Suomessa kaikki kertoa oman mielipiteensä.Joten älä valita,koska sana on vapaa.

      • Kummastunut niin
        Keskustelupalstalla kirjoitti:

        saa vapaassa Suomessa kaikki kertoa oman mielipiteensä.Joten älä valita,koska sana on vapaa.

        Toki saa mielipiteensä ilmaista, sitä en kummastellutkaan. Vaan sitä, että kun mikään ei tunnu kelpaavan...on asia sitten miten päin vaan niin valitetaan.
        Mutta nyt puhallan keskustelun omalta osaltani poikki, en lähde tähän lapselliseen jankkaamiseen. Mielipiteeni minäkin vain ilmaisin, joten älä sinäkään valita.

      • Hyvä hyvä
        Kummastunut niin kirjoitti:

        Toki saa mielipiteensä ilmaista, sitä en kummastellutkaan. Vaan sitä, että kun mikään ei tunnu kelpaavan...on asia sitten miten päin vaan niin valitetaan.
        Mutta nyt puhallan keskustelun omalta osaltani poikki, en lähde tähän lapselliseen jankkaamiseen. Mielipiteeni minäkin vain ilmaisin, joten älä sinäkään valita.

        Hyvä "kummastunut niin" !
        Kerrankin järkevää kommenttia!

      • Oikein hyvä
        Hyvä hyvä kirjoitti:

        Hyvä "kummastunut niin" !
        Kerrankin järkevää kommenttia!

        Mielipidepalstahan tämä onkinEn huomaa kenekään valittaneen,mutta erilaisia mielipiteitä aiheesta näkyy tulleen.

      • :(

        Miksi sitten tulet tänne palstalle ja luet meidän kitinät. Elä siellä omassa ihanassa, vaalean punaisessa maailmassasi, jossa ei kitistä ja marista.

      • duni-

        Ihan oikeassa olet, Hyvinkääläiset ovat riemuissaan kun saivat tämän kauppakeskuksen ja marinan aihetta pitkäksi aikaa. Ensin oli "Hyvinkäällä ei ole mitään" ja jumaloitiin Riihimäen Atomia (joka kyllä minun mielestäni on pelkkä Prisma muutamalla lisäkaupalla), sitten kauppakeskus oli ruma ja liian keskustassa/ei tarpeeksi keskustassa.

        Nyt kauppakeskus on sisältäkin ruma eikä sisällä edes... mitä? Mikä sieltä puuttuu, Versacen liike, viiden Michelin-tähden ravintola? Sanoisitte edes mikä sieltä puuttuu. Mitä se haittaa jos on samat liikkeet kuin muissa kauppakeskuksissa, niissä liikkeissä kuitenkin käydään eikä nyt tarvitse lähteä toiseen kaupunkiin päästäkseen niihin. Jos odotukset on niin suuret että joku River Island olisi tullut niin ei uudet tulokkaat aloita kuin Helsingissä jossa on edes vähän valmiiksi takuita ostovoimalle. Jos Willa menestyy, sinne haluavat myös nämä "paremmat" putiikit.

        Ja joku vielä valitti että Citymarket on liian iso ja näin syrjitään liikuntarajoitteisia ja vanhuksia..! Mitähän vielä keksitte?

      • Paula1981
        duni- kirjoitti:

        Niin hyvin sanottu.. itse juuri mietin samaa, että tässä kaupungissa ei muuta tehdä kuin kitistään ja änkyröidään ihan joka ainoasta asiasta.
        Kun Hyvinkäällä ei ole tapahtumia, niin sitten itketään kun mitään ei ole eikä mitään järjestetä. Kun joskus jotain järjestetään, siis muutakin kuin olutfestarit, sinne ei kukaan mene.
        Olen asunut tässä kaupungissa lapsesta lähtien ja tämä on aina ollut muinaisjäänne 70-luvulta. Hyvinkin pitkään tämän kaupungin positiivisia asioita oli lähinnä halvat asumiskustannukset, kaunis luonto ja muualle menevä junaliikenne.

        Kenelläkään ei tule mieleen, että sukupolvet vaihtuvat, loputtomiin ei voida palvella pelkkiä keski-ikäisiä tuulipukuänkyröitä, mikäli halutaan lisää työpaikkoja, rahaa ja muutakin mainetta kuin pyramidikirkko ja pesisjoukkue (näitä kuitenkaan dissaamatta)..

        Jo tämän keskustelupalstan lukeminen kertoo riittävästi meidän kaupungin mentaliteetista. Jos ei ole koirankakkaa, niin sitten haukutaan jotain ihmistä, yritystä tai itketään kun tämä on niin kuollut paikka.
        Luojan kiitos alkaa jotain jo tapahtumaankin..

      • Järjen karu totuus
        Paula1981 kirjoitti:

        Ylisuuret odotukset ovat näköjään vaihtuneet pettymykseen.Kun kauppakeskuksen lobbarit antoivat aikoinaan lobatessaan sellaisen yliupean mielikuvan,että peräti tähtitaivas koittaa paikkakunnan ylle.Kun totinen arki nyt iskee silmille,niin pettymys on monelle suuri ja siksi täällä itketään.Jokaisen sukupolven on itse opittava elämän karu totuus kantapään kautta.Oikeammin oman lompakon kautta.

      • Paula1981
        Järjen karu totuus kirjoitti:

        Ja pitää muistaa sekin, että ihan ensirykäisyllä ei voida odottaa HenkkaMaukkaa ym. liikkeitä, mikäli kysyntä ja ostovoima on vähänkään epävarmaa tämänkokoisessa kaupungissa.
        Kauppoja ja liikkeitä tulee lisää vielä syksyn aikana, ei Roomakaan rakennettu päivässä.

    • Lada-ukko

      Itse olen pysynyt vakaasti jo aikoja sitten tekemässäni päätöksessä boikotoida koko kauppakeskushirvitystä. Ok, varmasti lapsiperheet ja nuoret viihtyy tuollaisissa ostosparatiiseissa ja hyvät heille, mutta minun kaltaisille shoppailukulttuuria ja kerskakulutusta vieroksuville "änkyröille" Willalla ei ole juuri muuta tarjottavaa kuin mielipaha siitä, että aiemmin avara ja miellyttävän rakennuskannan käsittänyt keskusta-alue jyrättiin maantasalle sen tieltä.

      Hyvää kevättä kaikille joka tapauksessa. Toivottavasti saadaan pian lumet pois jotta päästään kunnolla nauttimaan tästä kauniista vuodenajasta muutenkin kuin keskittämällä koko elämämme ostoskeskuksiin tai niistä valittamiseen. :)

      • Kolme-Sukkulaa

        Ollaanko tosissaan sitä mieltä, että vanha Postitalon pskan ruskea sammalta kasvava rötiskö olisi saanut jäädä. Myös ikivanha pieni paloasema, romuvarasto ja autokorjaamo? Siinä kiteytyy tämä vanhoillis-hyvinkääläinen änkyrä meininki, että mikään ei saa muuttua ainakaan kaupunkimaisen näköiseksi, vaan poljetaan paikallaan ja maataan. Asenne on, että koko kaupunki pärjää vaikka yhdellä S-marketilla. Mitä pienempää, vaatimattomampaa ja surkeampaa, sen parempi. Haloo!! Juuri tuommoisten asenteiden takia koko kaupunki ei ole viimeisen 30 vuoden aikana muuttunut mihinkään. Te vanhoillis-hyvinkääläiset änkyrät: Emme elä enää 1970 luvun pikkukaupungissa, vaan nykyaikaisessa kasvukaupungissa. Sanon suoraan, että muuttakaa johonkin vielä pienempään paikkaan, jossa näkee auton kerran viikossa ajamassa ohi. Siellä saa olla rauhassa ilman pelkoa, että jotain uutta tapahtuisi. Teitä ei kaivata täällä mollaamassa kaikkea uutta ja hidastamassa kasvua! Kaikki uusi ja suuri tuntuu olevan vierasta tuommoisille vanhakantaisille änkyrä hyvinkääläisille.

      • JaskaSuorapuheinen
        Kolme-Sukkulaa kirjoitti:

        Älä nyt hihojasi polta. Suomessa on mielipidevapaus ja jokainen saa vapaasti sanoa mielipiteensä kunhan ei riko Suomen lakia. Kun tuo homma ei pelittänytkään niin kuin suunniteltiin, niin ei se ole kansan vika. Ei aikuisille kaupat ole mikään tärkein asia, vaan aivan toiset asiat ikä, terveys, harrastukset, hyvä asunto ym. Tätä Hyvinkäällä ei ole ymmärretty kauppakeskushuumassa. Onneksi Sveitsin hanke, Hangonsillan alue ja Sairaalanmäen hanke tuovat sitä mitä ihmiset haluavat. Näitä haluaa kansalaiset ja kuten on nähty kansalaiset sen määräajoin kertovat. Niin muuallakin ja kohta meillä.

    • jacksoni

      Täällähän on tietysti ruikuttamassa samat ihmiset jotka henkeen ja vereen puolustivat esim. Postitalo rumilusta. Ei saa purkaa, ei saa kehittää...ollaan vaan ja möllötellään omassa surkeassa kolossa, stn!!

      • Toisaalta ei mitään

        upeaa ja poikkeavaa arkkitehtoorista luomusta ei tullut sen postitalon tilalle.Pelkkää Keskon laatikkoformaattia pinottuina päällekkäin ja vierekkäin jo valmiiksi patinoituna harmaaksi.Saumaa olis ollut johonkin upeaan ja poikkeavaan.

      • KYLLÄ KANSA TIETÄÄ
        Toisaalta ei mitään kirjoitti:

        upeaa ja poikkeavaa arkkitehtoorista luomusta ei tullut sen postitalon tilalle.Pelkkää Keskon laatikkoformaattia pinottuina päällekkäin ja vierekkäin jo valmiiksi patinoituna harmaaksi.Saumaa olis ollut johonkin upeaan ja poikkeavaan.

        EI KUN HYVINKÄÄN VIRU KESKUS

    • ghyööpiåcxurs

      Massakauppoja, Lindex, Seppälä, Moda, CM ymym. Ei MITÄÄN uutta! Johan nämä liikkeet on nähty. Eikö saatu mitään uutta?

      • Kyllä saatiin

        Torikadulle kiertoliittymät,jotka tosin ovat hiukan pienet.Siihen tilaan ei suurenpia mahdu.Mutta uutta kuitenkin.

    • ensikokemus

      Selkeä puute EDELLEENKIN on että miesten vaateliikkeitä ei sitten saatu vieläkään kaupunkiin.Se yksi pieni Dressman ei juuri valikoimaa lisännyt. Eli vaatekaupoille joutuu edelleenkin lähtemään Jumboon.

      Mutta uusi Cittari on ihan selkeä parannus, hyvä valikoima ja riittävän leveät käytävät joita ei naiset pysty lastenrattaillaan tukkimaan.

      Ruokapaikkoihin ja kahviloihin on sentään saatu vähän uuttakin yrittäjää mukaan eikä pelkästään vanhat ole vaihtaneet paikkaa.

    • jokelasta sinne

      Huudan vieraisiin pöytiin. Tiedän että Jokela on kaukana sieltä ja ei saisi käydä.
      Tulen silti käymään, koska siellä on parempi fiilis. Niin ja ei tartte katsella Jokelan kauppiaiden yrmeitä ilmeitä.

      Willa on siisti paikka, onnen sinne. Siellä käy mielikseen.
      Toinen syy miksi haluan käydä siellä: puuttuu Jokelan huumehörhöt. Ei tartte pelätä koska joku pistelee neulalla.

    • alko = kuningas

      Toivottavasti tuo Alkon/Cittarin sisäänkäynti kirjaston puolella pystyttäisiin pitämään siistinä. Vähän pahoin pelkään. Siinä sitä on tannerta Alkon mannekiineille sotkea ja örveltää. Takseillakin on näköjään jokin etuoikeus kuljettaa Alkon asiakkaita kirjaston pihan poikki omenapuukujan ohitse Prisman suuntaan.

      • Myöhäistä

        Eipä ole kyseinen puoli enää mitenkään siisti. Skeittari pojat on jo hajoittaneet penkit jotka sillä puolella oli. Eipä ne puiset penkit skeittailua kestä vaan penkkien reunat on jo nyt palasina.

    • Köntyskö

      Alusta asti kauppakeskusta vastustaneena en kyllä näe mitään positiivista nykyisessä Villassa!
      Rullaporttaille olisi ehkä pitänyt varata metrin enemmän tilaa pituussuunnassa,olisivat tulleet loivemmiksi.
      Nyt vanhemmat näyttävät peräti pelkäävän niitä. Hissit ovat liian pieniä.

      Vanhempana henkilönä joudun puvut ja muut rensselit ostamaan edelleen muualta.
      Pukukaupaksi kelpaa edelleen riihimäkeläinen Toivonoja!
      Hyvinkäältä todellakin puuttuvat vanhempien ihmisten vaatekaupat sen jälkeen kun Eekin putiikki lähti pois.
      Toki voihan sitä ostaa pukunsa ja tietokoneensa "lihakaupastakin".(Jos niissä kehtaa kulkea ja käyttää)

      Eipä tuota "komistusta" ole rakennettu kovin pitkään pystyssä olemaan. Kymmenen vuoden kuluttua jo puretaan ja tilalle uutta laatikkoa.

      Oli muuten "nätti" se vanha kirjastoaukea aikoinaan!!!

      Ps.Käyn edelleen ruokaostoksilla Pyrhösellä ja Lidlissä!

      • Paula1981

        Onko meillä mahdollisesti Mielensäpahoittaja keskuudessamme?

    • Trolollolololoooooll

      Elätkö vielä 60-luvulla? Älä pelkää nykyaikaa, koska nykyaika ei välitä sinusta. Kiitos ja näkemiin sinulle köntys.

    • Ei asiaa aikuisille?

      Tottahan se on, että koko palatsi on täynnään NUORISOvaatteita myyviä puljuja!
      Ja niitä samoja, joita on Riksussa ja Helsingissäkin. Miten riittää jokaiseen persoonattomaan liikkeeseen asiakkaita? Kyllä vanhempienkin täytyy pukeutua!
      Varaakin olisi, mutta ei se tunnun liikkeitä kiinnostavan.

      Ei maailma ole pelkästään skeittaavien ja klimppejä tursuavien tai mölyävien sukkahousu-toppi-asuisten pissisten!

      • Tyylilady

        No Halonenhan on tulossa syksyllä, sieltä kyllä olen aina löytänyt sekä vaatteet että kengät, tosin sitä en tiedä minkälaisella valikoimalla tänne tulee. Toi on kyllä niin totta
        50 ja jos vähänkin mannekiini mitat ovat vuosien myötä karanneet niin ei tahdo löytyä kun telttamallia ja aivan kamalaa kuosia esim. Seppälä ja Lindex isojen tyttöjen puoli. On se vaan kumma kun meillä olisi kuitenkin sitä ostovoimaa ja varaakin ostaa, en ymmärrä mitä nämä yritykset ja sisäänostajat ajattelevat, luulevatko että mekin pukeudutaan niihin kireisiin nuoriso vaatteisiin ja saadaan sitten lukea palstoilta kuinka meitä pilkataan ja haukutaan , että emme osaa pukeutua ikäisemme tavoilla tyylikkäästi. Miten pukeutua kun tarjonta on mitä on.

      • Ei.yllätys
        Tyylilady kirjoitti:

        Miten se Seppälä nyt jaksaakin?

    • trollololololooooooo

      Taitaa olla ihan oma vika jos on läski!

      • Oma vikasi

        jos sinun pääsi sisältö on pelkkää läskiä.

    • paavolan trolliko?

      Trollille tiedoksi, eivät kaikki aikuiset - vaikkeivät ole läskejäkään - halua pukeutua pissisvaatteisiin (onneksi).

      Trollilla taitaa olla pääsiäisloma amiksesta ja äippä ei ole antanut rahaa mopoon...

      • Siltä näyttää

        Teinit ovat nykyisin niin pulleita että paksut "sukkahousut" on monta numeroa liian pienet.Kävelykin on näillä märkäkorvilla melkoista lyllertämistä.

    • Vanhoja arvostava

      Erikoisliike vaatteiden osalta, enkä tarkoita mitä uniikkia vaan erilaista, vaatii aikamoisen panostuksen ja se valitettavasti näkyisi hinnoissa.... :( Olis kyllä ihanaa nähdä vanhempia ihmisiä kahvilla ja ostoksilla ja tehdä heille hyvä mieli. Samalla kuulisi kaikenlaisia mukavia vanhanajan juttuja :))

    • riittävä parannus

      Ei ehkä täydellinen kauppakeskus mutta parannus.
      Joka tapauksessa kätevämpi tehdä ostoksia yhden ja saman katon alla talviolosuhteissa lasten kanssa. Ei tarvitse koko ajan pukea-riisua-pukea-riisua...

    • Yautjapredator

      Parkkihallissa lattialla 1cm vettä hävyttömän monessa kohtaa. Muutenkin ulkoinen toimipaikkaosaaminen oli heikkoa.
      Keskuta-kuunatsit varmaan rakennuttanut.

    • Kolme-Sukkulaa

      Vähän tuntuu, että tietyt hyvinkääläiset on niin pöndejä, että eivät ole tottuneet mihinkään oikean kaupungin palveluihin. Sitten näitä boikotoidaan ihan vaan oman muutosvastaisuus juntti periaatteen takia milloin mistäkin syystä. Aiempi kaupunkikuva oli kyllä surkeudessaan ja vaatimattomuudessaan naurettavuuden huippu koko eteläsuomen kaupungeista ulkopaikkakuntalaisenkin silmin ja sekö nyt halutaan takaisin? Minkään kaupungin ydinkeskustassa ei ole ollut paloasemaa saatika autokorjaamoa. Pitääkö kaikkea uutta kehitystä aina vastustaa ja haukkua? Täällä ei saisi mikään muuttua nykyaikaan eikä mitään oikean kaupungin piirteitä tai palveluja haluta..

      • JaskaSuorapuheinen

        Ottaako noin koville? Oletko jotenkin sidoksissa tai omistaja jossakin kauppakeskuksen liikkeessä? Nykyään kauppaa käydään netissä ja paketti tuodaan vaikka kotiin asti. Kauppakeskus on vain sovituskoppi, kuten mediassa on kerrottu. Se tuli nopeasti vanhanaikaiseksi ja ottaa joillekin lujille, ruokakauppoja lukuunottamatta. Lähivuosina nekin siirtyvät lisääntyvästi nettikauppaan, nykyisin vain harjoitellaan. Suuruudenhulluus iski, mutta onneksi verovaroja siihen ei kunnallistekniikkaa lukuunottamatta käytetty.

      • Virolainen_Pasi

        Sukkula jefferi nyt vaan haluaa tuntea olevansa moderni city ihminen ja siksi kirjoittelee ihan mitä sattuu.

    • BÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ

      Olen täällä Espoossa miettinyt, miks tvssä tota mainostetaan. Lähempänä on Tapiola, Iso Omena, Kamppi, Sello ja Jumbo

      • Kolme-Sukkulaa

        Johtuu tunnettavuustekijöistä ja siitä, että on samaa lähetysaluetta Hyvinkään kanssa. Näkyy täälläkin Sellon sembalot:D

    • Kolme-Sukkulaa

      Minulla ei ole osaa, eikä arpaa kauppakeskuksen suhteen, kuin asiakkaana. On totta, että tunnistan itseni enemmän muutosmyönteiseksi moraalin omaavaksi kaupunkilaiseksi, kuin sohvalla pönöttäväksi nettikaupan autuutta ihailevaksi oman navan tuijottajaksi. Vai kumpi on moraalisesti ennemmin oikein, ostaa ja käyttää oman kaupungin palveluja, vai käyttää halpaa nettikauppaa, ostaa kaikki ulkomailta ja käyttää hyväksi miljoonien eurojen kauppakeskusta sovituskoppina?
      Eikö ole mitään ylpeyttä omasta kaupungista, tai sen palveluista ja niiden pysymisestä?
      Se, että puolustan Willaa johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että se on minusta melkoinen imagon nosto kaupungille ja tuo veroeuroja ja työllisyyttä. Olen kaupungin kasvuhankkeiden ja kehityksen vakaa kannattaja ja oman kaupungin mies. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka vaan kuluttavat ja käyttävät hyväksi palveluja antamatta mitään takaisin.

      • Vapaus.valita

        Kyllä kaupungin uusia hankkeita ja lähikauppoja voi kannattaa ja käydä ilman Willaakin ja näin tehdään päivittäin silloin kun on tarve. Ei se sen ihmeellisempää ole. Tutut ja uusitutkin kaupat lähellä ja asiat hoituu. Muutosmyönteisyyttä löytyy tulevien hakkeiden kannattajana, koska ne ovat kansalaisille oikeasti tarpeellisia. Uusia asuntoja mm. Hangonsillan ja Kaltevan alueelle, sekä sairaalan laajennus. Näitä ihmiset tarvitsevat. Myös Sveitsin hanke tuo töitä myös pysyvästi. Kaupassa käynnissä menee muutama minuutti, mutta asunnoissa ihmisellä kuluu puolet päivästä noin suunnilleen. Sairaalpalveluita tarvitaan joskus, eikä ilman pärjätä. Mutta ilman kauppakeskusta ollaan vielä hengissä, eikä asiaakaan ole ollut. Vetelehtiminen yleisissä tiloissa ei kuulu harrastusvalikoimiin.

    • turhaavaikerrusta

      Minusta Willa on ollut välttämätön, se toi kaupungin nykyaikaan, ei tarvitse enää lähteä Riihimäkeen ruokakauppaan, kun meillä on Willa. Vaatekauppoja tulee muutenkin käytettyä harvakseltaan, Willasta saa sitten sen minkä tarvitsee. Mukavaa on myös lounaspaikka tarjonta siellä, aivan turhaa valitusta asiasta.
      Mistä muuten valittaisitte, jos meillä ei olisi edes Willaa ?

    • Eelmeri

      Minustakin on hyvä, että Willa rakennettiin. Sen jälkeen autoni on säilynyt ilman parkkipaikka lommoja, kun välinpitämättömät oven hakkaajat kakaroineen siirtyi sinne. Onhan se selvä, ettei nyky parkkiruuduista mahdu läskiperseiset ämmät kasseineen kulkemaan,vaikka se heille epäselvää onkin.

    • siinäkösyyvalituksille

      Joku oivalsi asian ytimeen, osalle palstan käyttäjiä tärkein juttu, on päästä valittamaan jostain. Hyvinkäällä ei ole paljon mitään, niin Willa on sitten hyvä kohde valittaa tyhjästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2833
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2400
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2170
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      1982
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1826
    6. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      166
      1820
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1777
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1726
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      132
      1513
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe