Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Hiustenpidennys tehty väärin!

fjreiujgåht

Laitoin hiustenpidennyksen kampaamossa ja ensin aikaa varatessani minulle sanottiin laiton maksavan noin 70-80e (44e tuntiliksa).

Menin ajoissa paikalle, kävi ilmi ettei kyseisessä kampaamossa ole kolvia, sitä metsästettiin ja lopulta saatiin. Aloitettiin laitto rielu puoli tuntia liian myöhään. Aikaa varattiin yhteensä 1h 20min.

No, kampaaja totesi että on tehnyt viimeksi koulussa pidennyksiä, jolloin jo mietin että saas nähdä mitä tulee.. Luotin kuitenkin ammattitaitoon..

Ihmettelin yhdessä kohtaa kampaajalle ääneen, että onko tuossa ollenkaan hiuksia kun hän sivulle kiinnitti sinettiä. Näin jälkikäteen en ihmettele että sinetit ollut päässä kolme päivää ja viisi sinettiä lähtenyt irti!

Aikaa meni kuitenkin luvatun puolentoista tunnin sijaan 3h 30min! Ja maksu ei ollut luvattu 70-80e vaan 90e. Kampaaja sanoi että ei nyt ihan koko summaa viitsi ottaa kun niin hitaasti teki että tulee hyvin tehtyä.

Maksoin kuitenkin rutisematta ja lähdin kotiin. Ensimmäisen kerran pesin hiukset kahden vuorokauden kuluttua, ensimmäiseen vuorokauteen ei saa pestä että liima kuivuu. Pesin ja annoin kuivua. Kuivuttua aloin harjaamaan luonnonharjasharjalla jonka siis ostin kampaajan suosituksesta, käytin myös hiuksiin jätettävää hoitoainetta.

Harjasin varovasti ja sinettejä lähti ihan tuppona! 5 kappaletta! omat hiukset mukana, osa oli juurineen lähtenyt, osa katkennut. Yhdessä sinetissä oli vain 2kpl omaa hiusta mukana ja yhdessä 4kpl. Yhdessä ei yhtään! Ei kai noin vähäinen hiusmäärä jaksa kantaa hiusta??

Olen todella pettynyt, enkä uskalla yhtään koskea pidennyksiin! Tarkoitus oli omaa hiusta kasvattaa, ei kaljuuntua!

Eikös minulla ole oikeus pyytää rahani takaisin? Tosin menetän rahat sineteistä, koska en ostanut niitä kampaamosta vaan kaupasta. Saavat kyllä ottaa loputkin sinetit pois, ennen kun olen kalju.

Jäi kyllä traumat enkä enää mene kyseiseen puljuun enkä suosittele kenellekään!

11

657

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 181632

      Ikävää kuulla että sulle kävi noin. : ( Ihan myötätunnon tuskat tulee tätä lukiessa. Itsekin joskus aikoja sitten pidennykset halusin kun olin niin sanotussa ärsyttävässä "ei missään" pituudessa. Hiuksia ei voinut siis sanoa lyhyiksi, mutta ei niitä voinut sanoa kunnolla pitkiksikään.
      Pitkään harkitsin pidennyksiä, mutta onneksi en ottanut vaan annoin ajan kasvattaa tukkaa. Malttia ja kärsivällisyyttä se kyllä vaati.
      Nyt, monien mutkien kautta vielä vuosi ja hiuket saavuttavat haluamani vyötäröpituuden.

      • ap.

        No todellakin ikävä kokemus, kun kaverit kehuivat sinettipidennyksiä ja niiden kestoa.

        Mutta katsotaan nyt kuinka tässä käy, sinetit ovat teräviä ja nipistelevät ikävästi.


    • en tajuu

      Sinulla on huonot sinetit, aina niitä jokunen lähtee ,johtuu joidenkin hiuslaadusta, vie ne hiukset mukanasi sinne kampaamoon ne laittaa niihin uuden sinetin ja uudelleen paikalleen veloituksetta. Halvalla olet päässyt, turha rutista hinnasta.
      Ei sinettiä voi edes laittaa neljään saatikka kahteen hiukseen kiinni, ihan puppua ja missä se yksi oli kiinni, kun kertomasi mukkaan ei ollu hiuksissa ensinkään???
      Haiskahtaa ihan provolta.

      • ap.

        Ei sineteissä ole vikaa, kampaaja itsekin kehui niitä.

        EI tässä olekaan hinnasta kysymys, vaan vaikka kuinka halvalla paskaa saisi, en todellakaan halua ostaa.

        Kyllä sineteissä on kiinni vain muutama hius, mistä minä tiedän montako hiusta sinne laittoi, sitten ei ole laittanut kunnolla kiinni jos niitä sielä pääsee irti.

        Kyllä se yksi myös oli hiuksissa kiinni, mutta sinetissä ei näy ainoatakaan hiusta.

        Kävin näyttämässä toiselle kampaajalle hiuksiani ja hän sanoi että liian pieniin osioihin laitettu ja että ei niitä sinettejä heti ala lähtemään vaikka ajan saatossa muutama varmasti lähteekin.


    • teippipidennys

      Ei niitä jatkohuiksia saa niin voimakkaasti harjata, että juurineen siis oma juuri lähtee päästä.
      Millälailla sinä laskit kuinka monta hiusta oli sinetissä omia hiuksia, minusta se on aikas vaikeeta niitä laskea, kun ne on sekoittunu sinetin mukana omiin huiksiin, vai oliko sulla ihan eriväriset jatkot?

      • ap.

        No en ole harjannut voimakkaasti, ihan normaalisti, jopa hieman arastellen. En todellakaan sellaisella voimalla kun kampaajani harjasi hiukseni. Ja latvoja harjatessa pitänyt tiukasti kiinni, jottei revi.

        ihan niin laskin, että sinetin "juuri"puolelle jäävät hiukset, ei niitä tietenkään pidennyshiusten seasta erota.

        Kuten jo toinen kampaaja sanoi, ei ole oiekin laitettu.


    • 14

      Jos sinetit liukuu hiuksista pois on sinetti huono ja tämä on fakta. Itse en koskaan laita asiakkaan omia hiuksia vaan pidennyshiukset on tilattava minulta, vain näin pystyn antamaan täyden takuun työlleni ja koko pidennykselle.

      Kavereille olen laittanut heidän itse "mistäliemaasta" ostamiaan pidennyksiä, mutta näistä olen sanonut että takuu loppuu kun ovi pamahtaa kiinni :)

      Tiesikö tämä "diagnoosin" tehnyt kampaaja että olet laitattanut itse ostamasi hiukset? Kaverin työtä on helppo arvostella ja kalastaa asiakas näin itsellee., tietämättä kuitenkaan mistä on se enempää kyse.

    • 14

      Ja halvalla olet päässyt, meillä ja useimmissa kampaamoissa sinettien laitto on erikoistyö jossa veloitus 70-85e / tunti. Kokopään pidennykseen, 100-150 sinettiä varataan aikaa 3 tuntia ja minimi velotus tällöin 210-255e, pelkkä työ.

      Ja niin kuin jo sanoin, turha valittaa kun ei ole tukkurin hiukset päässä. Kampaaja ei voi ottaa vastuuta sinun itse ostamiesi hiusten sinettien laadusta.

      Ihmettelen suuresti, miten yksikään ammattitaitoaan kunnioittava kampaaja alkaa edes tekemään pidennyksiä asiakkaan itse ostamilla hiuksilla? Sehän on sama että asiakas hakee värin s-marketista ja kampaaja levittää sen päähän. Sitten valitetaan kun on väärä väri...

    • parturi-kampaaja BSP

      MENE VALITTAMAAN!!! olen itsekkin kampaaja (juuri valmistunut) ja itse ainakin tahdon TODELLAKIN kuulla jos olen leikannut liikaa, liian vähän tai väri on liian tumma..

      Kampaajien tehtävä on tehdä asiakkaista kauniita eikä kaljuja!!

      Hän tulee varmasti tekemäään seuraavalle samat letut ellet mene valittamaan!!
      Itse haluisin ainakin kuulla palautetta työstäni!

    • heidu2

      Joo-o, kyllä taas nää parturit puolustelee toisiaan vaikkei v*****kaan tiedä minkälaisista hiuksista on kyse!!

    • microloop

      tolla 90 eurolla ei saa edes kunnollisia pidennyshiuksia, siis ei edes pelkkiä tarvikkeitakaan eli olet päässyt puoli-ilmaiseksi tai lähes kokonaan ilmaiseksi tästä hommasta.. suus suppuun, itse oisin very happy jos tolla hinnalla saisi pidennykset ja vain muutama sinetti lähtisi irti..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2474
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1818
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1611
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1555
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1508
    8. 54
      1370
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1244
    Aihe