Luumäellä kannattaisi vastuuvakuutuksien päivitys päättäjäasemassa oleville, kunnanjohtajalle ja virkamiehille että naisille virkavelvolisuuden laiminlyönnin varalta!
Luulisi vakuutuksen kattavan virkavirhen, onhan se 600.000€ rahaa mille kunnalle tahansa.
Sitten kannattaisi miettiä mitä virkaa on kunnan hallituksella ja sen jäsenillä jos ei olla ajan tasalla ja asioista yhtään kiinnostuneita.
Teillä onkin ns. Senior Advisor naapurikaupungin kasvatti ja kellokas jolla luulisi vähintään hänellä olevan homman hanskassa.
http://www.esaimaa.fi/Online/2013/05/03/Luumäki menetti ison rahasumman/2013115645908/4
Kenen on vastuu 600.000€:sta
4
413
Vastaukset 4
- Odotan toimia
Erkki, olet oikeassa.
Virheiden tekijät pitää saada vastuuseen. Yleensähän korkean koulutuksen saaneilla henkilöillä on vastuuvakuutus jo liittojensa kautta.
Jos kunta ei lähde perimään vahingonkorvauksia, niin taas joku tekee virkavirheen.
Nythän virkamiehet nousevat yhdessä sellaisia luottamusmiehiä vastaan, jotka uskaltavat arvostella tapahtuneita möhläyksiä.
Saattaahan myös jotkut luottamushenkilöt olla olleet vaikuttamassa hyväksyttyyn välinpitämättömyyteen, mutta virkamiehet ovat päävastuussa alueensa asioiden hoitamisessa. - Stradivarius...
Kaliiksi käyvät Luumäen nykyiset virkamiehet.
- Ans kattoo...
Löytyyköhän mokauksen aiheuttaneet vastuulliset virkamiehet nyt, kun tilintarkastajakin on asiaan puuttunut, vai painetaanko villaisella.
- minne menet
Kenestäkään ei ole muuhun kuin kantamaan poliittisen vastuun. Mikä se sitten lieneekään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851335
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351051Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19855Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita153680Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13670- 46659
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja185621- 31542
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39538