Jeesuksen viimeiset sanat

demon_of_dawn

Uudessa testamentissa on esitetty kolmet erilaiset Jeesuksen viimeiset sanat:

Markuksen verio: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"
Luukkaan versio: "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni."
Johanneksen versio: "Se on täytetty"

Nämä kaikki eivät tietenkään voineet olla juuri ne "viimeiset sanat", jotka nasaretilainen lausui ennen kuolemaansa. Joten olisikohan tässä jälleen yksi esimerkki Raamatun sisäisestä ristiriitaisuudesta?

25

470

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja kappas

      Ei tietenkään. Vakioselityksiä:

      - eri todistajat seisoivat eri paikassa ja kuulivat eri asioita

      - jeesus sanoi monia eri asioita ihan lopussa

      - eri versiot ovat vähän erilaisia näkemyksiä

      Hieman lähempänä todellisuutta on näkemys, jonka mukaan eri evankeliumit ovat päivitettyjä versioita aikanaan suosituista kansantaruista. Niitä voi ajatellan ikäänkuin uusintafilmatisointeina yleistömenestyksistä. Vähän samaan tapaan kuin L.A. Takedown tehtii uudelleen nimellä Heat - Ajojahti. Se on paljon hienompi se loppukohtaus tossa uudemmassa versiossa. Mutta kumpi loppukohtaus on aidompi? - kun kyseessä on jo alunperin fiktiivinen tarina.

    • JuuliaMaria

      Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa Jeesuksen viimeiset sanat ovat samat, eli : Eeli, Eeli, lama sabaktani = Elohi, Elohi, lema sabaktani:

      1)Matt. 27:46
      Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?

      2)Mark. 15:34 Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä: "Elohi, Elohi, lema sabaktani?" Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?

      3) Luuk. 23:ssa kerrotaan, miten pimeys kesti yhdeksänteen tuntiin asti, eli juuri silloin, kun Jeesus oli huutanut aramean kielellä: "Elohi, Elohi, lema sabaktani" (Mark. 15:34):

      Luuk. 23:44 Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. [Matt. 27:45-56; Mark. 15:33-41; Joh. 19:28-30 : Aam. 8:9]

      Kun Jeesus oli huutanut, tapahtui tämä:

      Luuk. 23
      45 Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. [Mark. 15:38 ]

      ja sen jälkeen Jeesus antoi henkensä:

      Luuk. 23
      46 Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. [Ps. 31:6; Ap. t. 7:59]

      Johannes oli itse siellä Jeesuksen ristin juurella ja kertoo evankeliumissaan omakohtaisen subjektiivisen kokemuksensa tapahtumista.

      Jeesus pyysi Johannesta huolehtimaan Jeesuksen äidistä Mariasta, kun Jeesusta ei enää olisi. Jeesuksen, rakkaan läheisen kärsimys ja kuolema olivat niin kauheita asioita Johannekselle, että ensimmäisenä tulee mieleen, että "sanat eivät riitä kertomaan".

      Mitä me ihmiset ajattelemme, kun näemme rakkaimman ihmisen kamppailevan kuolintuskissaan? Itse olen ainakin joutunut rukoilemaan, että "päästä Isä rakas omaiseni tuskistaan", ja armahda häntä. Varmasti myös opetuslapsi Johannes oli huojentunut, kun Jeesus vihdoin antoi henkensä ja sanoi: "Se on täytetty", ja antoi henkensä. Kuoleman kamppailu loppui ja tuli rauha.

      Joh. 19
      28 Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: "Minun on jano." [Matt. 27:45-56; Mark. 15:33-41; Luuk. 23:44-49]
      29 Siellä oli astia täynnä hapanviiniä. Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen iisoppiruo'on päässä Jeesuksen huulille.
      30 Jeesus joi viinin ja sanoi: "Se on täytetty." Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.

    • 1213
      • Alfa & Omega

        Oikein hyvä huomio, ettei Jeesus tuolloin suinkaan sanonut viimeisiä sanojaan, eikä tule koskaan sanomaankaan. Sillä:

        Jeesus sanoo:

        Ilm. 1:8
        "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.

        Ilm. 22:13
        Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.

      • Hjyvhg
        Alfa & Omega kirjoitti:

        Oikein hyvä huomio, ettei Jeesus tuolloin suinkaan sanonut viimeisiä sanojaan, eikä tule koskaan sanomaankaan. Sillä:

        Jeesus sanoo:

        Ilm. 1:8
        "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.

        Ilm. 22:13
        Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.

        Oliko Jeesus homo kun se hengaili niiden kahdentoista mekkoihin pukeutuneiden miesten kanssa?

      • Alfa & Omega kirjoitti:

        Oikein hyvä huomio, ettei Jeesus tuolloin suinkaan sanonut viimeisiä sanojaan, eikä tule koskaan sanomaankaan. Sillä:

        Jeesus sanoo:

        Ilm. 1:8
        "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.

        Ilm. 22:13
        Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.

        >Oikein hyvä huomio, ettei Jeesus tuolloin suinkaan sanonut viimeisiä sanojaan, eikä tule koskaan sanomaankaan.>

        Kysymyshän olikin nyt niistä viimeisistä sanoista, jotka hän lausui ennenkuin kuoli ihmisenä ristillä.

      • 1213
        demon_of_dawn kirjoitti:

        >Oikein hyvä huomio, ettei Jeesus tuolloin suinkaan sanonut viimeisiä sanojaan, eikä tule koskaan sanomaankaan.>

        Kysymyshän olikin nyt niistä viimeisistä sanoista, jotka hän lausui ennenkuin kuoli ihmisenä ristillä.

        Jos et lukenut linkkiäni, "viimeiset sanat" olivat todennäköisesti:
        Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.
        Joh. 19:30

        Perustelu, Johanneksen Evankeliumin lähde oli lähinnä ja siksi kuuli mitä Jeesus lopuksi sanoi. Muut olivat kauempana ja kuulivat vain Jeesuksen huudot ja siksi he eivät ole maininneet mitä Jeesus sanoi ennen kuolemaansa.

        Muut puhuvat myös huutamisesta, se ei mielestäni ole sama kuin sanoa.

      • ei viiniä Mark.15:23
        1213 kirjoitti:

        Markus 15:23
        He tarjosivat hänelle viiniä, johon oli sekoitettu mirhaa, mutta hän ei ottanut sitä vastaan.
        Markus 15:36-37
        Joku kävi kiireesti kastamassa sienen hapanviiniin, pani sen kepin päähän ja tarjosi siitä juotavaa sanoen: "Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia ottamaan hänet alas."
        Mutta Jeesus huusi kovalla äänellä ja antoi henkensä.

        Matteus 27:48,50
        Heti yksi heistä kiiruhti hakemaan sienen, kastoi sen hapanviiniin, pani kepin päähän ja tarjosi siitä hänelle juotavaa.
        Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.

        Luukas 23:36
        Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä

      • 1213
        ei viiniä Mark.15:23 kirjoitti:

        Onko hapanviini ja viini sama asia? Ei mielestäni.

      • Jeesus pysyi
        1213 kirjoitti:

        Onko hapanviini ja viini sama asia? Ei mielestäni.

        raittiina loppuun asti! Ei alkohoolia! Jatkuva tarjoilu? Viinilista? ´´Mitä Herralle saa olla?´´ Tarjoiltiinko Jeesukselle siinä tilanteessa eri viinimerkkejä? Useampaan eri kertaan? ´´Onko hapanviini ja viini sama asia?´´ On mielestäni! Joo-joo muistaakseni kirjoitti kerran hyvin tuosta aiheesta. Mahtaakohan löytyä? Mihin Joo-joo on hävinnyt?

      • 6665836
        1213 kirjoitti:

        Jos et lukenut linkkiäni, "viimeiset sanat" olivat todennäköisesti:
        Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.
        Joh. 19:30

        Perustelu, Johanneksen Evankeliumin lähde oli lähinnä ja siksi kuuli mitä Jeesus lopuksi sanoi. Muut olivat kauempana ja kuulivat vain Jeesuksen huudot ja siksi he eivät ole maininneet mitä Jeesus sanoi ennen kuolemaansa.

        Muut puhuvat myös huutamisesta, se ei mielestäni ole sama kuin sanoa.

        "Perustelu, Johanneksen Evankeliumin lähde oli lähinnä ja siksi kuuli mitä Jeesus lopuksi sanoi. Muut olivat kauempana ja kuulivat vain Jeesuksen huudot ja siksi he eivät ole maininneet mitä Jeesus sanoi ennen kuolemaansa."

        No kyllä oli taas selitys. Eihän tuo mitenkään selitä sitä, että kolme evankeliumin kirjoittajaa kaikki esittävät aivan erilaiset viimeiset sanat. Melkoista harhauttamista olisi jumalan puolelta kyllä tuollainen.

      • 1213
        6665836 kirjoitti:

        "Eihän tuo mitenkään selitä sitä, että kolme evankeliumin kirjoittajaa kaikki esittävät aivan erilaiset viimeiset sanat. Melkoista harhauttamista olisi jumalan puolelta kyllä tuollainen. "

        Kukaan evankeliumin kirjoittaja ei puhu viimeisistä sanoista. Kirjoittajat puhuvat sanoista joiden jälkeen Jeesus kuoli. Yksikään heistä ei sano niiden olleen viimeisiä, tai "sen jälkeen Jeesus ei enää sanonut mitään".

        Älä harhauta itseäsi olemattomilla jutuilla, millä ei ole perusteita Raamatussa.

    • Matteus ja Markus eivät kerro, mitä Jeesus huusi. He toteavat vain:
      "Jeesus huusi kovalla äänellä ja antoi henkensä."

      Luukas kertoo tuon aivan saman tilanteen:
      "Jeesus huusi kovalla äänellä ... Ja ... antoi henkensä".

      Luukas kuitenkin kirjoittaa myös ulos sen,
      mitä Jeesus huusi tuossa tilanteessa aivan viimeisiksi sanoiksi.
      ______________________________________

      Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi:
      "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni".
      Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä.
      ______________________________________

      Johannes kertoo tuon saman huudon,
      mutta ei kirjoita siitä ulos aivan viimeisiä sanoja.
      Johannes sen sijaan kertoo tuon huudahduksen alkuosasta,
      sen oleellisimman asian, mikä mahdollisti sen,
      että Jeesus saattoi nyt antaa henkesä.

      Kun viimeinenkin ennustus (hapanviinin ojentaminen Jeesukselle)
      oli toteutunut, Jeesus sanoi: "Se on täytetty".
      Siis nyt kaikki oli täytetty viimeistä kirjainta myöten,
      ja niin Jeesus saattoi nyt antaa henkensä.

      Eli Jeesuksen huudahdus kokonaisuudessaan oli:
      ____________________________________

      Se on täytetty!
      Isä, Sinun käsiisi Minä annan Henkeni!"
      ____________________________________

      • 03784

        >Matteus ja Markus eivät kerro, mitä Jeesus huusi.<

        Älä höpötä joutavia! Lue raamattusi paremmin:

        "Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" (Matteus 27:46)

        >Eli Jeesuksen huudahdus kokonaisuudessaan oli:
        Se on täytetty! Isä, Sinun käsiisi Minä annan Henkeni!"<

        Höpö höpö!! Siellä on kolme keskenään ristiriitaista viimeistä sanaa. Miksette voi vain myöntää sitä?

      • 03784 kirjoitti:

        Ketjun aiheena oli Jeesuksen viimeiset sanat.
        Nuo sinun lainaamasi Matteuksen tallentamat Jeesuksen sanat
        eivät olleet viimeiset.
        Jeesuksen viimeisistä sanoista Matteus ja Markus kertovat vain:
        "Jeesus huusi kovalla äänellä ja antoi henkensä."

    • Tammi2

      Ei ole kysymys sisäisetä risti riidasta,vaan siitä,markus,luukas.johannes heillä on eri kokoemus tapahtumista sen mukaa ovat myös kirjoittaneet .

      • 0984

        "Ei ole kysymys sisäisetä risti riidasta,vaan siitä,markus,luukas.johannes heillä on eri kokoemus"

        Eipä tietenkään. Näin se uskova aina selittää Raamatun ristiriitaisuudet.

    • on myrkkyä

      reikäleipä

    • joopoika2

      joo

    • jampssake

      minä olin vankilassa minä olin koditon minä näin nälkää

    • JeesusOnHerrasi

      Luin juuri kaikki evankeliumit ja itsekkin tätä vähän pohtisin mutta en tunne että sillä on suurta merkitystä jos itse tuntee Jeesuksen omaksi vapahtajakseen ja uskoo häneen niin sillä on merkitys!

    • SanojaEiSallitaSanoa

      Kirjoittaisin kyllä Jeesuksen viimeiset sanat, mutta koska ne oisi hepreaksi moderaattori poistaisi sen. Suomi24 palstalle ei näet saa kirjoittaa vieraskielisiä sanoja, tehdä lainauksia tai liittää linkkejä sen jälkeen kun moderaattoriksi tuli tekoäly. Sen kuitenkin sanon että psalmeihin se liittyy, sillä hän on sen tehnyt.

    • Per-kel

      Eli Eli lama sabachthani....

      • Kel-pas

        Jeesus kohotti katseensa ja huusi:
        "Eeli, Eeli lamak sabaktani ... ... Kii 'aashaa!"
        (Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut ... ... sillä hän on tämän tehnyt)
        Sitten hän otti syvää henkeään ja kallisti päänsä.

        Markus: 15:34
        Johannes: 19:30
        Psalmi: 22:1-32

    • Mahtava-ilmoitus-

      Nämä ovat Jeesuksen viimeiset sanat: Ilm. 22:16-21 "Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvusta, se kirkas kointähti." Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi. Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;

      ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

      Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian." Amen, tule, Herra Jeesus!

      Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe